Tyyntä

Huomenna meidän elämä muuttuu taas vähäksi aikaa, mikä on ihan kiva, mutta kivaa on ollut myös viime aikojen tyyni ja mukavasti rullaava arki. Kaamosväsymys painaa päälle, eikä töiden, treenien ja lenkkien jälkeen jaksa tehdä enää mitään muuta kuin maata sohvalla syömässä herkkuja. Kaikki onneksi soljuu jotakuinkin omalla painollaan, Peipon kanssa on ollut iso ilo treenailla, ja Tompan kanssa tekemisestäkin nauttii kun näkee miten kivaa sillä on vaikkei kaikki aina ihan oikein menekään.

Jälkiä ollaan tehty taas parit, eka Vihtijärvelle pitkän kaavan mukaan, eli ohjaajat nautiskelivat jäljen vanhetessa lounaat, jälkkärit, pannukahvit ja kuoharit. Kun oikein yrittää, niin hyggeillä voi tihkusateessa keskellä metsääkin. Peippo on ollut tosi onnellinen päästessään jäljestämään. Se ääntää intoaan siitä saakka kun puetaan valjaat, ja on taas oma itsevarma itsensä vaikka tulisi pieniä vaikeuksiakin. Vihtijärvellä se pörräsi hetken etsimässä omaa kulmaansa tuoreilla peurojen jäljillä, ja tänään se erotteli hetken omaa jälkeään liki samaan aikaan sattumalta tehdystä harhasta (poissa polulta kävellyt ulkoilija koirien kanssa). On tuon kanssa niin rentoa ja mukavaa jäljestää!

Pari viikkoa sitten käytiin ekan kerran Selman sukulaistytön kanssa rallitreeneissä, ja tänään jatkettiin hallilla. Tämän päivän treenien jälkeen juolahti mieleen, että koiraharrastus on aika hieno harrastus siinäkin mielessä, että voi tuosta vaan sopia ihan vieraiden ihmisten kanssa kimppatreenit. Montakohan muuta samanlaista harrastusta on? Ulkotreenit tulivat tarpeeseen kun taas selvästi näki että pienetkin häiriöt ovat Peipolle aika isoja, tänään hallissa Peippo pani  parastaan ja sai kehuja siitä miten yritteliäs ja kova tsemppaamaan se on. Ja onhan se, välillä vaan tarvitaan näemmä joku muu sanomaan se ääneen, että itsekin sen taas huomaa.

Hannelen kurssi jatkui perjantaina. Ensin tehtiin mestarin kisarata palkatta,  joka meni oikein mallikkaasti lukuunottamatta sitä että en taas malttanut odottaa istu-käännös-istu -tehtävässä sitä vikaa istumista. Oltaisiin kuulemma kuitenkin saatu kisoissa ihan hyvät pisteet. Tekniikkaharkkana tehtiin sivuaskelia sekä paikaltaan että liikkeessä ja merkkiä, ja sujuihan Peipolta nekin. Hannelelta saatiin taas semmoista palautetta että se pisti koko loppuillaksi leijumaan. 😄 Ja tätähän me molemmat tarvitaan, ei pelkkää osaamista, vaan uskoa siihen että kyllä me osataan.

Parin viikon aikana tehtiin kolmaskin kisamainen rataharkka kun oltiin seuran porukalla treenaamassa. Peippo teki voi-rataa, ja edelleen oikein kivasti. Olen miettinyt aika paljon tuota rataharkan sopivaa määrää, tai siis palkattoman rataharkan määrää. Peippo osaa tosi hyvin odottaa loppupalkkaa, palkkaantuu aika hyvin kehusta, tykkää tekemisestä ja tekee paremmin ilman turhia (palkkaus)keskeytyksiä, joten ajattelen että sille sopii aika hyvin tiheämmätkin ratatreenit. Tekniikka sillä on melkein kaikissa tehtävissä ihan hyvällä mallilla kun niitä tehdään yksittäin, ja me – tai varsinkin minä – tarvitaan paljon harjoitusta kylttitelineiden kanssa, etenkin koiran ollessa oikealla puolella.

Kalorit, kaverit ja koirat – parhaat lääkkeet kaamosväsymykseen!

 

 

Mainokset

Turistinähtävyys lomailee

Tänä vuonna vika kesälomaviikko tuli vietettyä vähän myöhemmin kuin yleensä, mutta ei yhtään hassumpi ajankohta ollut tämäkään. Parina päivänä vihmoi vettä tai räntää, ja ne oli juuri sopiva viettää sohvalla koirat kainalossa, ja muina päivinä sitten retkeiltiin tai treenattiin.”’

Lue loppuun

Sitä sun tätä

Pirttimäessä alkaa olla taas ihana tasainen arki, tosin vaatehuone on vielä menossa remonttiin ja siksi koirat ”joutuvat” viettämään päivänsä edelleen ulkona. Kesän koiraharrastamattomuutta ollaan kurottu kiinni briardileirillä, ralliepiksissä ja mejä-päivässä, ja kaikkea muutakin kivaa on vielä tälle vuodelle luvassa.

Lue loppuun

Kotona!

Kolmen kuukauden evakon jälkeen ollaan taas kotona! Aika askeettista on kun melkein koko omaisuus meni roskiin, verhot ja matot sentään on pestynä ja odottavat sisäänpääsyä. Keittiön kaappien ovia vielä puuttuu, ja vähän muutakin on kesken, mutta josko remontti vielä syksyllä valmistuisi ja saataisiin hetken hengähdystauko. Tomppa ei oikein heti osannut asettua taloksi, vaan tepasteli kotona eksyneen oloisena, mutta nyt sekin on onneksi taas kotiutunut.

Tomppa on kyllä maailman helpoin eläin, se on ollut valtoimenaan takapihalla kun vieraat miehet tulevat sinne – haukkuuhan se, mutta ihan ystävällinen se lopulta tulijoille on. Onneksi remonttimiehissä ei tainnut olla yhtään koiria pelkäävää. Peippo on ollut päivät tarhassa, siihen ei ihan luotto riitä että sen antaisin olla pihalla kun joku tulee sinne, muutoinkin se näkyy tänä kesänä ottaneen tavakseen lähteä tielle haukkumaan ohikulkevia ihmisiä. Eihän siitä juuri kukaan koskaan kävellen kulje, ja sittenpä näemmä aina unohdan vahtia Peippoa. Jostain syystä Peippo katsoo nyt tienkin kuuluvan meidän reviiriin – ottaakohan se nyt vahtikoiran hommat enemmän itselleen kun Selmaa ei enää ole?

Tomppa makoili koko kesän aitaamattomalla etupihalla, onneksi sekin on ollut aina pihallapysyvää sorttia. Helteessäkin se tykkäsi lämmitellä luitaan täydessä auringonpaahteessa.

Fyysisesti Peipolle kuuluu tosi hyvää, (mitä nyt takakannuskynsi poksahti leikatessa juureen saakka halki, ja pari muuta kynttä alkaa näyttää aika ränsistyneelle). Epäilin että alkukesän pelkät remmilenkit olisivat jumittaneet Peipon selän, joten lähdin Arvon kanssa samaan fyssarin kotikäyntikimppaan. Hoitopäivään mennessä se oli mielestäni jo vetreytynytkin, mutta laiturionnettomuuden takia olin tosi tyytyväinen Riikan käynnistä. Raportti hoitokerrasta kuuluu näin:

Peippo on treenannut tämän kesän vähemmän. Ei ontumia tai selviä kipujaksoja. Selän spondyloosi vaikuttaa luutuneen, ei arista painelua.   Vtj 2. Uloin varvas naksuu kakkosnivelestä. Tämä ei arista, lähinnä löysä. Juuttunut viikko sitten vtj tassusta laituriin, etuosa pudonnut ilman tukea. Ei selvää kipuilua, vaikuttanut selvinneen säikähdyksellä.   Vtj lonkka hieman jähmeä alkuun, mutta rentoutui mobilisoiden. Otj si-nivel hieman jähmeä. Hyvin lievä reaktio selän spondari alueella. Liikeradat hyvät ja elastiset. Etuosa ok. Lievää fascia kireyttä vasemmalla lumbaalialueella, mutta kokonaisuus hyvä. Peippo ottaa hoidon hyvin vastaan ja rentoutuu hoitaessaKoska tilanne nyt hyvänoloinen, niin 2-3 x vuodessa riittävä väli. Jos oireilee, niin katsotaan tilanne aiemmin.

En voisi tyytyväisempi olla, kiva että joku asia on tänä vuonna menossa parempaankin päin! Vasemman puolen jumit mitä todennäköisimmin johtuivat onnettomuudesta. Kaiken lisäksi Peippo on alkanut myös nyt kypsässä kuuden vuoden iässä hyppäämään – se hyppää takaluukkuun monesti ilman että sen tarvitsee ottaa yhtään vauhtia, samoin se on alkanut hyppimään tarhaan porokoiria varten rakennetulle korkealle tasolle. Se on kyllä vähän vaarallista puuhaa kun taso on pieni ja keikkuva, ja siellä pitää vielä nousta takajaloilleen häkin verkkoa vasten. Kerran se on jo sieltä selälleen muksahtanutkin, kun yhtään ketterämpäähän siitä ei ole tullut. Hyppyhalukkuuden lisääntymisestä tuli tietenkin semmoinenkin mielijohde, että onko sittenkään ollut reilua harjoitella sen kanssa metristä hyppyä. Eihän se siitä enempää ole hajonnut, mutta ehkä se on tuntunut kuitenkin Peiposta ikävälle.

Kaikesta siivous- ynnä muusta ylimääräisestä työstä huolimatta ollaan vähän päästy treenaamisen makuunkin. Arvon seurana ollaan tehty muutama kerta mes-rallirataa, ja tällä viikolla käytiin rästimässä Päivin treeneissä. Onpa ollut kivaa taas pitkästä aikaa! Ei ole asiat onneksi päässeet juurikaan pitkän tauon aikana unohtumaan (paitsi itseltä), ja oikean puolen seuraamistakin on nopeasti saatu rennommaksi pallopalkalla ja ihan perinteisesti pallo kainalossa. On se kumma kun ei ole aiemmin voinut tätäkään helpottaa. Varmaan se loksahtaa siitä nyt nopeasti paikoilleen, kunhan saadaan mielentilaa rennommaksi.

Kun Peippokaan ei maailman helpoin koira ole, on Tomppa saanut tehdä seurakoiran hommia pariinkin otteeseen. Ensin oltiin Nuuksiossa grillaamassa ja katselemassa perseidejä, ja viikko sitten vielä Hauholla juhlimassa viisikymppisiä. Hiukan Tomppaa vielä moiset ruuhkat jännittävät, vaikka se elämän nykyään vähän rennommin ottaakin.

Pari viikkoa sitten, kun oltiin vielä koko sakki ulkoruokinnassa, sattui vuotuinen koiratappelu. Olen ollut koko kesän tosi huoleton koirien syömisten suhteen, ja olen antanut niiden syödä vierekkäin ja vahtimatta. Sillä kertaa sitten Tomppa oli mitä ilmeisimmin mennyt oman kuppinsa tyhjennettyään norkoilemaan Peipon kipon viereen, eikä varmaan ollut sitten väistänyt kun on tullut palautetta. Hetken mietin millä erottelen koirat, mutta kun en muutakaan keksinyt niin väliin jäämisenkin uhalla piti ottaa kumpaakin niskasta kiinni. Sen verran löperö tappelu oli että irtosivat aika helposti, mutta kyllä säikähdin kun molemmat ontuivat matsin päälle. Peippo toipui heti, mutta Tomppa teki kuolemaa sen illan ja vielä seuraavan aamunkin siihen saakka että älysin antaa sille kipulääkkeen. Sillä oli pienen pieni reikä varpaitten päällä, ja kaksi yhtä pientä reikää poskessa. Mikäpäs minä olen toisen tuskaa arvioimaan, mutta ei tuosta nyt ihan kolmijalkaiseksikaan olisi ehkä pitänyt mennä. 😀

Heitä jo!

Koko kesän oli Arvo uimakaverina, ja pariin kertaan Peippo sai nauttia suosikkipoikansa Teponkin seurasta. Tai itse asiassa Teppo taitaa olla tasan ainoa koira, josta Peippo tykkää. 😂

Tattikoira Peippo on ollut pari viikkoa kiireinen. Jos kanttarelleja ei ole saatavilla, se pistelee suuhunsa ilomielin tatitkin.

 

Vikat telttavenytykset. Ihmeesti Haltin halpisteltta kesti koko kesän tätä menoa, ja vähän muutakin.

Yhtenä viikonloppuna käytiin Peipon ja Tompan kanssa kiintorasteilla.

 

Maisemaholistit

Tänä kesänä juolukatkin maistuivat makealta.

Kesä kääntyy kohti syksyä, eikä voi kuin ihmetellä miten mahtava se oli, huolimatta siitä että edelleen ollaan koirien kanssa teltta-/pihamökkimajoituksessa. Tämä olikin varmaan maailmanhistorian paras kesä kodittomuuteen, kun kuivaa ja lämpöä on riittänyt, ja ulkoilma-elämä on Todellakin maistunut. Kotipihalla telttaillessa on tullut  kuunneltua öisiä luonnon ääniä; ilmeisesti kettuja ja ehkä ilveksiä, ja yölaulajista ainakin kehrääjiä, lehtokurppia ja sarvipöllöä. Aamuisin on ollut ihana herätä pellolla huutavien kurkien ääneen. Mitä mahtavampi  kesä maalla on ollut, sen vaikeampi on kuvitella muuttavansa täältä taajamaan, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu kunhan remontti on ihan lopullisesti ohi. Kohta  pitäisi joka tapauksessa taipua sisätiloihin.

Toinen kesäreissu tehtiin helteiselle Linnaistensuolle. Voisi kuvitella että märältä suolta löytyy aina koirille juomavettä, mutta aika kovasti saivat tänä kesänä tehdä töitä veden esiin kaivamiseksi.

Treenitauko sen kun jatkuu, pari kertaa ollaan Peipon kanssa hiukan muistuteltu rallyjuttuja. Tänään sentään jo suunniteltiin Nooran kanssa tulevia jäljestyksiä, ja todennäköisesti nyt jätetään pk-hommat ja siirrytään pelkästään verijäljelle. Vaikka eihän sitä tiedä miten ensi vuonna vielä innostuu, tämänpäiväinen fyssarikäynti ainakin lupaili hyvää fysiikan osalta. Ranka ei palpoidessa aristanut yhtään, eli spondyloosin tilanne on ilmeisen hyvä. Vasen lonkka oli paha, mutta se selittynee kokonaan sillä, että Peippo jäi viikko sitten varpaistaan lautojen väliin  jumiin juostessaan laiturilta veteen. Sen etupää plätsähti vauhdilla jokeen, ja takapää jäi laiturille, jolloin  jalka venyi tietenkin tappiinsa ja huuto oli ihan kamala. Ihme ja kumma että mitään ei murtunut eikä hajonnut, tästä lienee kiittäminen Peipon yliliikkuvia niveliä ja tänä vuonna niin harvoin nähtyä hyvää onnea. Aika kuormitus jalkaan ja varpaisiin on tullut kun 37 kilon massa on jatkanut etenemistään juoksuvauhdista ja jalka on jäänyt niille sijoilleen. Peippo ei ollut asiasta jälkeenpäin moksiskaan, mutta itse irroteltuani paniikissa sen varpaita, meinasin ihan oikeasti pyörtyä järkytyksestä. Ei meinaan irronnut helposti eikä nopeasti.

Reissu nro 3 kehiteltiin että päästiin syömään Loviisan vegeravintola Bellaan. Paitsi että ruoka oli loistavaa, olivat maisemat Sapokassa, Langinkoskella ja Porvoon vanhassa kaupungissa yhtä kauniit kuin aina.

Uutena paikkana käytiin Strömforsin ruukkialue, ja olihan kaunista sielläkin, ja odotuksia enemmän katseltavaa.

Mieleen jäi kun joskus Jalosen koulutuksessa oli puhetta siitä, että (nuorten) koirien kanssa kannattaa kokea mahdollisimman paljon, niin suhde syvenee. Pätee näemmä vanhoihinkin koiriin, eli siinäkin suhteessa meillä on ollut hyvä kesä. Kun ollaan varsinkin Peipon kanssa oltu siellä sun täällä ja koettu vaikka mitä, niin  jos mahdollista, siitä on tullut entistäkin pahempi perskärpänen. Leivonmäellä oli kesän ainoa tiukka tilanne kun vastaantulijat eivät viitsineet yhtään väistää tai edes odottaa, mutta muutoin ollaan oltu tavallista harmonisempia. Arvon seura taitaa myös jotenkin rauhoittaa Peippoa, ehkä se katsoo että jos ne vieraat koirat eivät syö Arvoa, eivät ne ehkä syö häntäkään.  Arvokin saa siis nykyään olla hihnalenkeillä ja uimareissuilla mukana Peipon mielestä ihan vapaasti, kunhan vaan ei tule härkkimään. Ja siinähän Arvolla onkin pidättelemistä!

Vielä vikana viikonloppuna ennen töihinmenoa piti hirveällä kiireellä ehtiä ahmimaan maisemia, ja pyörähdettiin keskenämme Häntälännotkoilla, Torronsuolla, Saaren kansanpuiston näkötornilla ja Liesjärvellä Korteniemen perinnetilalla. Itse asiassa oli ihan hyvä hellepäivän ohjelma, kun Häntälän laitumille ei saa viedä koiria, niin ilmastoisun automatkailun lisäksi koirat saivat tehdä vain kohtuullisen lyhyitä kävelylenkkejä.

Tompan kanssa käveltiin Kiljamon tornille ja pitkoksia takaisin autolle.

Saaren kansanpoiston näkötorni oli tosi hieno sekä sisältä että ulkoa, ja näköalat palkitsivat kiipeämisen. Pääsymaksu on vitosen, mutta pihinä hyödynsin taas pressikorttia.

Positiiviset yllätykset jatkuivat Korteniemessä. Mahtava paikka, jonne sai ottaa koiratkin mukaan. Peippo tosin pelkäsi kanoja – ensin se räyhäsi niille, ja sitten koitti mennä pakoon. Lampaita kumpikaan ei onneksi edes huomannut. Juuri tuona päivänä oli tehty ruis-kuhilaat, ja paikalla oli vielä hauska vanhempi partaveikko, joka selitti auliisti paikan erikoisuuksia. Ehdottomasti uudelleen käytävien paikkojen listalle!

Tänä kesänä ollaankin uitu niin paljon että Peippo on alkanut ilmeisesti kosteana helteessä oltuaan eltaantumaan. Sen turkki ei ole koskaan haissut pahalle, mutta viime viikolla huomasin että se haisee ihan pilaantuneelle. Iho on onneksi terve, ja uintikelitkin lähenevät varmaan kohta loppuaan.

Suomen eteläisin kärki.

Luontopolulta ei saanut poiketa, lähtöpisteessä koirat saivat mennen tullen hiukan vilvoitella.

Merikaali rehotti rannoilla.

Maasto oli Hankolaiseksi tosi vaihtelevaa, ja lehtometsääkin oli parissa kohtaa.

Tompalta meni viime kuussa rokotukset umpeen, ja olen kovasti pähkäillyt että uskaltaako sitä vielä rokottaa kun silläkin on autoimmunivaivaa ollut. Rokotuksethan eivät todellakaan sinänsä aiheuta mitään autoimmuunisairauksia, mutta voivat hyvinkin toimia laukaisevana tekijänä. Samahan on Peipolla, Peippo pitäisi muistaakseni rokottaa ensi vuonna, ja vaarana on että remissiossa ollut SLO ryöpsähtää sen jälkeen. Esimerkiksi SLOstahan näkee varsin hyvin sen periytyvyyden, sitä on jonkun verran briardeilla, mutta esimerkiksi partacollieilla sitä on todella paljon eikä kukaan varmaan kyseenalaista että alttius siihen sairastumiseen periytyy, saati että SLO-koiria käytettäisiin esimerkiksi jalostukseen. Laukaisevana tekijänhän sitten voi olla mitä vaan stressistä lähtien – joku ylimääräinen elimistön kuormitus siis. Rokotussuojahan Tompalla on todennäköisesti jo loppuiäkseen, mutta jos sen kanssa aikoo vielä ihmisten ilmoille, niin rokottaahan se sitten täytyy, oli riskiä tai ei.

 

Puskareissaajat

Leivonmäen kansallispuistossa

Kun telttailu kotipihalla ei tuntunut kovin mielekkäätä vaihtoehdolta, lähdettiin heti loman alkajaisiksi Tompan ja Peipon kanssa reissuun. Lähtiessä ei ollut vielä oikein mielikuvaa siitä minne päädyttäisiin, mutta Savoon ajauduttiin ja kiva reissu saatiinkin tehdyksi. Neljä yötä telttailtiin koirien kanssa milloin missäkin puskassa, retkikartasta vaan katsoin aina iltaisin jonkun sopivan metsätien pätkän ja sieltä sitten tähyilemään sopivaa teltanpaikkaa. Pidempikin puskatelttailu sujuu kohtalaisen sivistyneesti kun valitsee yöpaikan suhteellisen läheltä aamukahvihuoltista, ja käyttää hyväkseen uimahalleja, kylpylöitä ja uimarantoja. Pidempäänkin oltaisiin reissussa viihdytty, mutta pakko oli palata kotiin valitsemaan lattian ja pöytätasojen värejä ja tsekkaamaan muutenkin remontin edistymistä.

Teltassa nukuttaa hyvin, niin koiria kuin emäntääkin. Ollaan varmaan Peipon kanssa yhtä söpön näköisiäkin. 😀

Eka yöpaikka oli Lappeenrannan ja Imatran välissä Katralammen Sikalaavulla. Hurjan nätti paikka, mutta varjopuolina se, että teltta oli pakko pystyttää kaltevalle kalliolle ja yö meni enemmän tai vähemmän liukuessa, sekä läheinen soralouhos, jonka aamuvirkut työmiehet herättivät jo kuudelta. Ei ole nimittäin ihan pieni ääni se, mikä louhoksesta lähtee. Yöllä lampimaisemaa ihastellessa puhelin väitti meidän olevan paikassa Rauha, ja kellonaikakin oli siellä pari tuntia muuta Suomea jäljessä. Oikeassa oli!

Iltakymmeneltä aloin pystytellä telttaa, sateisenakin päivänä vielä riitti hyvin valoa.

Aamu-possu sikalaavulla

Aamulla huristeltiin Parikkalan patsaspuistoon, jossa on tullut käytyä kyllä ennenkin, mutta paikka on niin upea että ei haittaa vaikka siellä kävisi joka vuosi. Ja kivaa siinä on sekin, että koirat saa ottaa puistoon mukaan. Tunnelma puistossa on vähän kuin jossain Tim Burtonin elokuvassa, vinksahtanut ja sadunomainen. On se ollut merkillinen mies, tuo taiteilija Rönkkönen.

Parikkalasta suunnattiin Savonlinnaan pesulle, ja Punkaharjun maisematieltä poikettiin harjulle kävelylle. Kaunista oli, pidempikin lenkki olisi ollut kiva tehdä. Savonlinnan uimahalli oli remontissa, joten Tanhuvaaran ylihinnoiteltu kylpylä oli seuraava etappi. Aika kiva onkin puskayön jälkeen päästä kunnon suihkuun ja sen jälkeen porealtaaseen lillumaan. Kovin kauaksi aikaa ei viitsi koiria jättää keskellä päivää autoon, vaikka takaluukku ja ikkunat jättääkin auki, joten illaksi ehdittiin ajella vielä niinkin pitkälle kuin Heinävedelle saakka.

Iltakävelyllä Heinäveden luostarin retkeilyreitillä.

Kun itse valitsee teltan paikan, saa aamulla pulikoida tämmöisissä maisemissa. 🙂

Pelkkä ajelu Savon maaseudulla oli mukavaa, ja päästiin matkaamaan lossillakin Ahvensalmen yli. Liikennettä oli paljon, ja lossi ajeli 300 metrin matkaa salmen yli ihan tauotta. Iltalenkki tehtiin Heinäveden luostarin retkeilyreitillä, ja pari lenkkeilevää nunnaakin (!) nähtiin yhden ainokaisen tsasounan lisäksi. Yöpaikka löytyi aika läheltä luostaria, ja Peipon iloksi teltan lähellä oli pieni järvi, jonne se pääsi aamu-uinnille. Nettisivujen mukaan itse luostarissa ei kovin kummoista meille ollut, joten aamupäivä istuskeltiin Karvionkosken rannassa laskuja maksamassa ja remppa-asioita soitellessa, ja sen jälkeen jatkettiin taas matkaa. Kaunis paikka koskenranta olikin istuskella, niemeen pääsi padon yli kääntösiltaa pitkin silloin kun kukaan ei ollut veneilemässä siitä läpi, joten Peippokin sai hengailla siellä ihan irrallaan.

Karvionkoskella

Karviosta matka jatkui Varkauteen, jossa lenkkeiltiin Taipaleen kanavan ympäristössä. Ihan nättiä, mutta ei nyt mikään kauhean kaksinen paikka tuo Varkaus. Uimarantakeikan jälkeen illansuussa lähdettiin Leppävirralle, jossa meitä odotti Orinoron kierros ihanan setteritytön seurassa. Ja ei, Peippo ei päässyt setteritytön kanssa kanjoniin, vaan jäi Mustinmäen koulun pihalle haukkumaan talon koirille. 7 kilometrin reitti kierrettiin vastapäivään. Alkupuoli reitistä rotkolle saakka oli kaunista maalaismaisemaa ja vanhaa metsää, rotkon jälkeen maisema muuttui tylsemmäksi ja aika pitkään talsittiin soratietäkin. Kaikenkaikkiaan kiva kierros, ja olihan se rotko upea. Ilma oli siellä selvästi paljon kylmempää, ja lumen pitäisi pysyäkin siellä aina kesäkuulle saakka. Tuosta retkestä ei tullut otettua ainuttakaan kuvaa! 😮

Sen verran kauan rotkolenkillä viihdyttiin, että Juvaa pidemmälle ei yöksi päästy. Vielä teki mieli jatkaa reissua, joten aamulla kurvattiin Juvalta länteen ja Jyväskylän alapuolelle Leivonmäen kansallispuistoon reilun kahdeksan kilometrin lenkille.

Matkalla Leivonmäelle piti koukata vielä useamman kilometrin mutka näkötornin perässä. Tämmöinen kaunis horsmapelto sieltä näkyi, mutta joka suunnassa muualla oli isot puut näköalojen edessä. Aina ei tärppää.

Selänpohjan p-paikalta lähdettiin taivaltamaan kohti Joutsniemen kärkeä. Niemi oli oikeastaan koko matkalta järvestä pistävä pitkä ja kapea harju, kaunis ja karu. Alkumatkasta ohitettiin upea hiekkarannan vieressä oleva nuotiopaikka, kierrettiin niemen kärkeen, ja pidettiin reilu evästauko niin että Tomppakin sai makoilla varjossa vähän aikaa. Vettä olisi voinut olla itselle kuumana päivänä matkassa enemmänkin, mutta koirille oli reitin varrella mukavasti lampia juomiseen ja viilentymiseen. Joutsniemessä Peippo pääsi fleksinsä kanssa vähän uimaankin – kansallispuistoissa en laske sitä vapaaksi vaikka se kuinka lähellä pysyisikin. Sen verran hikinen päivä oli, että oli mahtavaa itsekin pulahtaa reissun päätteeksi uimaan typötyhjällä uimarannalla.

Joutsniemessä tauolla

Grillipaikka hiekkarannalla, harmi vaan että sinne oli jo ehtinyt koirallinen porukka ennen meitä.

Leivonmäellä oli monipuoliset maisemat, vanhaa metsää, suolampia, mäntykangasta ja avosuota pitkoksineen. Korkeuseroja oli myös aika kivasti.

Alkuillasta sitten lähdettiin maisemareittiä alaspäin ja Päijänteen kansallispuiston läpi. Voi kun olisi ollut kiva pysähtyä sinnekin, oli ihan mahdottoman kaunista. Kotiin asti ei kuitenkaan huvittanut vieläkään ajaa, joten Lahdesta napattiin eväät matkaan sekä itselle että koirille, ja mentiin Villähteelle 😀 vielä yhdeksi yöksi. Se olikin ensimmäinen leiripaikka, missä saatiin varsinainen aamuherätys, kun mustikanpoimija ajoi autonsa parkkiiin ihan meidän viereen aiheuttaen koirille slaagin. Poimija huuteli ulkona että ”nukkukaa vaan!”, kun itse pelkäsin että vahtikoirat paukkaavat telttakankaasta läpi. Eipä siinä sitten enää uni tullut silmään, vaan lähdettiin lopulta haikein mielin kotia kohti, toki lakkasuon kautta koukaten. Huippureissu, huippuseuraa ja kivoja paikkoja. 🙂 Ensi vuonna taas toivottavasti jotain samantapaista.