Akut ja tokot

Tiistaina Semppu testasi uutta akupunktiohoitajaa, ja onpa vaan hoidolla ja hoidolla eroa – muutakin kuin parikymppiä hinnassa. Tuolla välirahalla sai sen verran enemmän että sydän kuunneltiin, mutta hoitoaika ja käytettyjen neulojen määrä oli alle puolet siitä mihin on totuttu. Ei sähköä, ei neulojen pyörittelyä välissä, vaan meidät jätettiin keskenämme heti kun neulat oli saatu tökittyä. En nyt sinänsä hoitoa moitikaan, varmaan ihan perus-akupunktiohoito, ja Selma kyllä rentoutui hyvin neulojen laiton jälkeen vaikka sitä aika tavalla vielä tutkittaessa jännitti. Eläinlääkärin arvio Selmasta oli, että hoikka ja hyvässä lihaskunnossa, mutta selkälihakset yhtä kovaa klimppiä.

o o o

Illalla räntäsateessa alkoi Virven tokokurssi, ja kun yksi osallistuja oli poissa, saatiin treeniaikaa puoli tuntia per nenä. Nopeasti aika meni kolmen liikkeen parissa, lisäksi puhuttiin vähän mm. eteenmenosta, jonne Virve sanoi lähettävänsä aina perusasennosta (sen seuraamisen jälkeen), jotta ei ala keulia. Voisi kyllä laittaa kokeiluun tämän.

Päivän treeniliikkeinä oli seuruu, luoksetulo ja metallihyppynouto. Ihan kaikessa sain sapiskaa tahattomista päänkääntelyistä, hyvä että tästäkin joku välillä muistuttaa. Vaikka kuinka koitin hillitä itseäni, niin automaattisesti ne pakkoliikkeet sieltä vaan tulevat – onhan se tietty kohteliasta katsoa sitä jolle puhuu, mutta voisihan tätä vähän koittaa rajoittaa vaikka tähän mennessä vain yhdeltä tuomarilta on tullut asiasta palautetta. Seuruussa pitää muistaa olla yllätyksellinen (täysäännöksestä juoksuun yms.) ja peruutuksessa alkaa ottaa mukaan myös kääntymisiä. Luoksetulon pysäytyspaikkoja pitää muistaa vaihdella, ja kokeessa (jos nyt mitään koetta tulee) antaa käsky pari loikkaa ennen pysähdyspaikkaa, Peippo kun tulee isolla massalla ja pitkillä loikilla. Hyppynoudossa mietittiin että olisiko helpompaa jos heittäisin kapulan lähelle. Peippo noutaa metallin korrektisti ja mukisematta, mutta eihän se siitä kovin tykkää niin kärsimys olisi ainakin lyhyempi.

o o o

Sunnuntaina ei taidettu kovin kummia treenailla kenenkään kanssa, seniorit lenkkeilivät kaksistaan ja nahkapoikien kanssa, ja Peippo pääsi pitkälle suoretkelle ja samalla testailtiin lähinnä jälkiä varten shoppailemaani maastokartat-sovellusta. Olen ajatellut että Sports trackerillä pärjää ihan hyvin, mutta olipas tuo karttaohjelma vaan aika kiva apu umpimetsäretkeilyyn ja avaa kyllä aika paljon mahdollisuuksia uusiin maisemiin. Tällä kertaa etsittiin kartalla monta vuotta ihmettelemäni eräkämppä suon takaa umpeutuneen polun päästä. Aikamoinen paratiisi paikka olikin, ja selvästi sitä ei nykyään juuri käytetä kun ei sinne kerran vie oikein polkuakaan. Kämpältä jatkettiin kaunista suon reunaa eteenpäin, ja kirjaimellisesti melkein törmättiin hirviin. Peippo ei voinut olla kuulematta, haistamatta ja näkemättä hirviä, mutta ei se niihin kyllä reagoinut mitenkään, vaan ihan rauhassa seistiin useampi minuutti katselemassa toisiamme, eikä käynyt edes mielessä kytkeä Peippoa. Olipas hauskaa, ja kun oltiin vielä Natura-alueella niin mainiota että Peippo suhtautui sarvipäihin noin.

o o o

Kontrollifriikkinä tykkään kaiken tarkasta dokumentoinnista, ja keksin vihdoin tavan tilastoida kunnolla Peipon kepit. 😁 Viime vuonna ongelmia tuli siitä että tehtiin melkein pelkästään yhden tai kahden kepin jälkiä, mutta nyt tajusin miten nekin saa järkevästi dokumentoitua:

Peipon ahmimishäiriö on alkanut käydä entistä vaarallisemmaksi. Eilen se oli pihistänyt pöydältä lämpömittarin, onneksi kuulin kuinka se rouskutteli sitä. Käytetäänköhän niissä vielä elohopeaa? Luulen, että tässä tapauksessa Peippo oli vaan tuomassa mittaria, tai muuten vaan hakemassa huomiota, mutta yhtenä aamuna löysin lattialta myös mandariininkuoret. Tuo näppärääkin näppärämpi briardi oli yöllä pöllinyt pöydältä mandariinin, ja saanut sen vielä syödyksikin niin että vain kuoret olivat jääneet siistiin pinoon. Hupiarvo oli tässä tapauksessa kyllä isompi kuin mattoon jääneestä keltaisesta läiskästä aiheutunut harmistus. Aloin nyt kuitenkin lisäämään Peipon ruokaan kuitua, vaikka epäilenpä siitä mitään hyötyä olevan.

Tukat putkella

Taas on kulunut tovi edellisestä treenipäivityksestä, joten pitää tuutata taas jokuset muistiinpanot kerralla. Ketään ei lie kiinnosta, mutta pakko kirjata ylös että tulee vähän hahmotettua että mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Ehkä. 😀

Kun Peippo lepäsi hierojan jäljiltä, käytiin seniorien kanssa katsomassa lintujärven tarjontaa. Tomppaa olisi kiinnostanut linnut kovastikin, ja itselle tuli vähän tyhmä olo kun haikarat ja muut lentelivät yläpuolella ja kameran etsimessä oli koirat.

Viime viikolla käytiin ekoissa kimppatreeneissä Martissa. Tomppa ja Selma saivat vuoronsa ensin, ja sitten Peipolle p-a:ta, seuruuta ja kapulaleikkiä isolla kapulalla. Oli taas hirmu vaikea keskittyä, ja vieraamman rodun edustajat, eli borderterrierit, kuohuttivat aika kovin. Iloisena asiana kuitenkin havainto siitä, että kentän ohi kulkeneista koirista Peippo pääsi paljon nopeammin yli kuin ennen – aika varmasti tämä on meidän kaupunkikävelyiden aikaansaannosta. Paikkis jätettiin väliin kun en halunnut makuuttaa Peippoa räntätuiskussa.

Keskiviikkotokot olivatkin sitten jotenkin tavallistakin kivemmat, ja kun sain Peipolle lisäksi rästipaikan, saatiin pitää lystiä puoli tuntia. Aloitettiin eteenmenojen maahanmenoilla, ja vaikka etukäteen ajattelin että ei kummoista vauhtia saada kun Peipolle tututkin vieraat ihmiset ovat ihan ilmaa, mutta ihan toinen juttu onkin näemmä tuttu ihminen, jolla on palvikinkkua. 😄 Menovauhti oli joka kerralla hyvä, eka maahanmeno vaati tuplakäskyn. Muut olivat hitaahkoja, mutta ekalla meni. Taidettiin tehdä kolme läpijuoksua ja kolme maahanmenoa. Hyvä harjoitus, pitää tehdä näitä nyt lisääkin kun vielä Ninan tunneilla käydään!

Tunnariakin tehtiin, ja vaikka ekalla nousi väärä kun oma jäi mahan alle, olin tyytyväinen korjaukseen ja toiseen toistoon. Asenne oli aika kiva, ja se on pääasia. Kotona tehdään kuitenkin aina hajuttomilla, niin onhan se hallilla ”liikkurin” hajuilla ja muilla häiriöillä muutoinkin vaikeampaa.

Seuraamisongelmia puitiin myös, ja tultiin siihen tulokseen että yhden ongelman sijasta niitä onkin oikeastaan kolme. Eteenmenossa on kiire palkalle, ohjatussa fokus on jo siinä mitä tapahtuu seuruun jälkeen, ja juoksuseuraamisesta olen unohtanut palkata kun olen palkannut pysähtymisistä. Jäävien ja ohjatun yhteydessä tehtävää seuruuta harkattiin, ja edistystä näkyi heti. Onneksi (tai toivottavasti) huomasin tämän ennen kuin saatiin auraamisesta tapa. Ohjatussa olikin hauska havainto se, että vaikka Peippo lopuksi seurasikin lähes moitteettomasti, se oli täyskäännöksessä selkäni takana vilkaissut kaipaavasti kapulaa. Hyvä vaan, kun muistelee miten vastenmielinen koko liike vielä talvella oli!

Pääsiäisenä käytiin ekoissa Jokelan kimppatreeneissä. Väkeä oli kuin pipoa lumikuuroista huolimatta, ja kun paikalla oli useampi evl-koira tekemässä vauhtilikkeitä joka suuntaan, me pysyteltiin Peipon kanssa pientareen puolella jäniksenkakan ja myyränkolojen seassa. Mutta hyvät oli treenit, häiriötä riitti reippaasti ja Peippo malttoi kuitenkin aika kivasti keskittyä ja oli jotakuinkin rennon oloinen. Myös Tomppa pääsi vähän harkkaamaan, ja vaikka sen olisi kauheasti tehnyt mieli katsella kentän tapahtumia, myös sen kanssa saatiin tehtyä jotain.

Yhtenä päivänä lenkitin koirat kahdessa osassa, ja pelkästään remmilenkeillä. 😲 Aamupäivällä käytiin taajamalenkit ja nähtiin nahkapojat, illalla käytiin Nukarinkoskella 2 x 3 kilometrin lenkit. Ja ei voi kuin ihmetellä että miten ne ihmiset jaksavat, jotka joutuvat erottelemaan laumansa pysyvästi! Nukarinkoskella on myös hyvä treenikenttä, joten Peipon piti tehdä vähän tottista. Siis piti. Ensin Peippo bongasi eteenmenopallonsa, jonka jälkeen mistään ei tullut mitään, sitten otettiin se eteenmeno josta seurasi järjetöntä sinkoilua tuulennopeudella pitkin kenttää palkkapallon kanssa, jonka jälkeen taas mistään ei tullut mitään ja pakkasin Peipon autoon kesken luoksetulon. Uuh. Pitäisi jutella Ninan kanssa tuosta eteenmenosta vielä – ei se mitään jos sen seuraamisessa vähän keulii, mutta jos ei pysty tekemään mitään heti kentälle tullessa niin se nyt ei oikein sovi. 😁

Vikana pääsiäispäivänä Nukarinkoskella. On tuolla tosi kaunista, ja kun ajomatkaa on alle vartti, niin voisi varmaan käydä vähän useamminkin maisemasta nauttimassa.

Jäljelle ehdittiin vasta maanantaina. Tällä kertaa aiheena piti olla pituus, mutta jotenkin kummasti sinne eksyi sekaan myös pätkä polulla kulkemista ja piikki. Olisi hyvin voinut tehdä vain helpon pitkän jäljen, mutta kun suunnitelmissa pysyminen on niin kovin vaikeaa. Lopussa tein vielä senkin mokan että autoin Peippoa kun oma hermo ei kestänyt jättää sitä loppupalkatta. Vein Peipon siis kiertäen etsimään jälkeä uudelleen, kun ajoi ainakin viitisen metriä sivussa ja vikan kepin ja varakepinkin ohi. Palkkasin sitten muka vähän huonommin, mutta voisin kyllä sopia itseni kanssa että ei tämmöisiä enää. Muutoin jälki meni siedettävästi, matkaa oli 1,2 km, jana ok, toinen keppi jäi sinne keskelle polkua kun ilmiselvästi joku oli kulkenut polkujen risteyksestä jäljenteon jälkeen toiseen suuntaan ja Peippo sääti sillä kohtaa tarkastellen tuoreempaa jälkeä. Hyvin se periaatteessa näytti jaksavan, mutta ehkä lopun hutilointi oli jo väsymystä? Oli se varmaan olevinaan jäljellä, kun aika voimakkaankin tuulen alapuolella kulki.

Jana

Janalta jäljelle

En tiedä vaikuttaako tuommoiseen pitkäkestoiseen staattiseen suoritukseen sitten miten paljon se että koira on umpijumissa. Ja voisikohan olla, että myös seuraamisen ongelmat liittyvätkin ainakin osin tähän? Viime viikolla nimittäin käytiin hierojalla pitkästä aikaa, ja kyllä tuli taas vähän paha mieli siitä reissusta. Viimeksi Peippo on käynyt hierojalla joulukuun puolivälissä, ja fyssaristakin on aikaa jo pari kuukautta, ja tähän kun lisätään vielä kevään tosi liukkaat kelit, niin eihän se kyllä ihmekään ole että oli kireänä. Irvistelyä aiheutti kummankin puolen lavantakuset, mutta varsinainen ongelmakohta oli taas lanneselkä, ja tällä kertaa varsinkin vasen puoli. Tytti vaivasi sitä voimalla vaikka kuinka kauan, ja koko selkä vaan värisi ja hilsettäkin pukkasi, eikä Tytti ehtinyt saada sitä edes kokonaan tunnissa auki. Kun lanneselkä jumii, se jumittaa myös reidet, eikä niiden omasta veivaamisesta ja venyttelystä ole tainnut kovin paljon apua olla. Mietin että pitäisiköhän taas mennä fyssarille katsomaan mahdollinen lukkotilanne, vai odotella seuraavaa hierontaa joka on jo neljän viikon päästä?

Selmalla piti olla viime viikolla akupunktio, mutta Iina olikin sairastunut eikä päästy. Seuraava kerta saatiin varattua vasta toukokuulle, mutta onneksi päästään Evidensiaan ensi viikolla. Sähköä ei tunnu saavan missään muualla, Selma-parka tulee kyllä pettymään pahasti. 😁 Yhtään ei kyllä muutenkaan huvita mennä uuteen (ja kalliiseen) paikkaan kun Iina on ollut niin hyvä, mutta eipä auta kun edellisestä hoidosta on muutenkin ihan liian kauan. Muutoin Selma on ihan hyvän oloinen ja muun muassa hyppii ketterästi sänkyyn päädyn yli, mutta sen oikea takajalka on alkanut pitkästä aikaa taas täristä. Ei se sitä itseään tunnu haittaavan, mutta niin kurja sitä on katsella että tärinän tullessa hätistän sen nopeasti liikkeelle että tärinä lakkaa. On se muutenkin ehkä pikkuisen honkkelimpi taas, joten jotain helpotusta on hyvä saada.

Pääsiäinen oli tosi kylmä, mutta sen verran kaunista oli kun aurinko paistoi ja satoi pakkaslunta, että olisi kannattanut raahata kameraa mukana.

Esineruutuakin on ehditty tehdä peräti kolme kertaa. Eka kerta tutussa paikassa keskenämme; kolme esinettä piti etsiä välipalkatta melkein täydestä ruudusta, ja vauhti / motivaatio oli hyvä! Ainoa miikka siitä, että jo löydetyn esineen tienoo piti käydä vielä kunnolla tarkastamassa ennen kuin malttoi siirtyä. Eka pisto:

Perjantaina käytiin JKK:n ekstratreeneissä tottista tekemässä ja sen päälle päästiin porukalla esineruutuun. Tehtiin vaan ruutu tosi pahaan paikkaan, koko ruutu oli taimikkoa ja risukkoa, ja juuri se paikka mihin kaikki käyvät pissattamassa koiransa ennen treenejä. 😅 No, ensi kerralla sitten vähän pidemmälle. Peipolla ei ollut valjaita, ja tuntui että se ei edes tiennyt mitä se on tekemässä ja koko homma alkoi tosi surkeasti. Lisäksi sitä muka haittasi sankka kahden ihmisen yleisö selän takana. 😁 Lainattiin sitten pari numeroa liian pienet liivit, ja auttoiko asiaa tai ei, mutta hitaasti ja varmasti sieltä sen jälkeen kaksi esinettä nostettiin. Tänään käytiin Hannelen kanssa jäljellä, ja vanhenemista odotellessa tehtiin esineet. Ihan oli eri koira ruudussa kuin edellis-iltana, ja homma hoitui nopeasti ja tehokkaasti. Tosin en tiedä löysikö Peippo ensin toisen kulman pienen ja tylsän esineen ja vaihtoi sen sitten kivempaan – ainakaan esinettä ei enää siitä löytynyt mistä piti.

Jälki meni vähintään yhtä kivasti kuin ruutu, ja Peippo selvästi tykkäsi kun oli ihan uusi vieras jäljentekijä ja vielä uudessa maastossa. Kepitkin olivat pikkuruisia, joten voisi olettaa että Peipon keppiogelma on toistaiseksi selätetty. Matkaa oli 500 metriä, maasto vanhaa kuusikkoa ja osin myös avokalliota, keppejä 2/2, ikää 1,5 tuntia, ja hyvä jana n. 30 metriä.

Päivän päätteeksi käytiin vielä koko porukan kanssa ralleilemassa Sydin seurana, ja Pei harkkasi samalla lyhyehkön pk-paikkiksen karva-alusen päällä.

Muuta kummallista on Peipon paino ja käsittämätön ruokahalu. Minusta Peippo on näyttänyt klipattuna aika sopivan painoiselle, tai ehkä jopa ihan pikkuisen pulskalle, mutta Tytin vaaka näytti vain 36:tta kiloa. Onkohan siltä lähtenyt talven aikana lihakset, vai mitä kummaa. Nälkä on ainakin koko ajan. Ulkona se syö mitä vaan ja keppejäkin kuin puruluita. Radiosta kuulin viime viikolla että tomaatit säilyvät parhaiten huoneenlämmössä, mutta eivätpä säilyneetkään kun samana päivänä olivat kaikki hävinneet kun ne pöydälle jätin. Selman kortisoniliuska oli yhtenä aamuna mystisesti kadonnut, vaikea uskoa että Peippo olisi syönyt senkin, mutta mistään ei kyllä löydy. Peippo on kuin mikäkin molokki, jonka kitaan tuntuu katoavan ihan kaikki irtain.

Parin viikon treenit

Toiset treenaa, toiset elbaa.

Tiistaina käytiin Peipon kanssa taas rallirästillä. Päivän harkkoina kepeistä rakennettua kuviota pitkin seuraamista kumpaankin suuntaan, Peipon eka kerta sarjahyppyä, pieni rataharkka, ja lopuksi vielä seuraamista niin että toinen koira seurasi vastaan mahdollisimman läheltä. Alkutunti oli aika jees, mutta meninpä taas pitkästä aikaa siihen halpaan että kuvittelin Peipon käyneen asioimassa ennen tuntia. Lopputunnista sillä taisi olla aika tukala olo eikä keskittyminen oikein enää onnistunut. Itse huomasin säätäväni taas namien kanssa sitä enemmän mitä vähemmän Peippo keskittyi. Tästä pahasta tavasta pitäisi nyt päästä eroon vaikka olisi olevinaan kuinka tukalaa.

Keskiviikon tokoissa ryhdistäydyttiin kaikin puolin ja saatiin tehdyksi tosi kiva ja hyvä harkka. Ensin 2 kilon noutoharkkaa, jossa selvisi miksi sen tuominen on Peipolle vähän työlästä; ei se paino, vaan löysä ote. Löysä otehan Peipolla on 650-grammaisenkin kanssa, mutta siihen en ole viitsinyt puuttua kun sen nouto sujuu ellei kolauta sitä esteeseen. Isolla kapulalla pitää siis jatkaa taistelua ja juoksemisleikkejä, ja koittaa saada otetta tiukemmaksi. Aksa-aalla tehtiin vinoja heittoja yksi per puoli, oikea on tälläkin esteellä vaikeampi. Lopuksi tokoa sen verran että tehtiin ohjatun molemmat puolet takapalkalla, ja huippuhyvin onnistui. Peippo on viimein alkanut laukkaamaan mennen tullen. Sanoinkin Ninalle, että me lopetetaan kaikki muutkin harrastukset, kun se kerran aiheuttaa näin hienoa edistymistä. 😀

Tomppakin pääsi taas treenaamaan. Se meinasi heti kättelyssä kehittää paniikit naapurikentän ipoiluista, mutta yllättäen sai kuitenkin kasattua itsensä ja tehtyä ihan hyvän treenin kentän toisessa päässä. Tällä kertaa tehtiin oikean puolen seuruuta ja muutama puolenvaihto takaa ja välistä. Tomppa on ihan älyttömän nopea oppimaan, ja siihen nähden paljonko ollaan harjoiteltu oikea puoli sujuu paikoin aika näpsäkästi. Puolenvaihdot on näemmä joka koiran suosikki, niistä tykkää Tomppakin. Vaikka Tomppa kehittyykin nopeasti, pitää koittaa itse muistaa pitää homma edelleen paineettomana hauskanpitona, etten nyt sössi koko kivaa uutta harrastusta. Ja tuleehan Tompalle niitä autismikohtauksia edelleenkin, vaikkakin (vielä) ihan siedettävissä määrin. Ja saa tullakin, Tomppa kun nyt on Tomppa.

Tiistaina Peipolle päivällä jälki, josta ei edelleenkään lumen takia saanut kuin vajaan puoli kilometriä pitkän. Piikki ja pari kulmaa, keppejä hulppeat kolme kappaletta, ja ikää pari tuntia. Jana oli pitkä, ja Peippo piti pysäyttää ja lähettää uudelleen pari kertaa – en tiedä saiko se jo jäljestä hajua vai miksi oli niin vaikea edetä edes kohtalaisen suoraan. Jäljen poimi hyvin, jäljesti hyvin tuoreista peuranjäljistä ja -papanoista huolimatta, ja ilmaisi hyvin kepit. Piikki meni taas hurjan hyvin, onkohan se vihdoinkin talven aikana kypsytellyt tämänkin asian? Vai voiko sillä olla merkitystä, että allergiaoireet on viimein saatu jollain lailla kuriin? Veto oli välillä niin kova että lensin perässä kuin märkä rätti, mutta eiköhän se siitä taas kilometrien myötä rauhoitu.

Tiistaina illasta käytiin jälleen rästimässä rallya. Harkkana oli voittajaluokan rata, jota ajattelin helpottaa vähän Peipolle, mutta lopulta ainoat mistä luistettiin olikin vain oikealla puolella käännökset ”molemmat vasempaan” ja ”molemmat oikeaan”. Peruutus meni aika kivasti, samoin suurin piirtein ekan kerran tehty edestä takakautta oikealle siirtyminen. Oikean puolen seuruu oli välillä vähän vallatonta, ja koittihan se Peippo kerran tulla jalkojen väliinkin, mutta ei tuossa periaatteessa ihan kauhea työ pitäisi olla ennen kuin kisakunnossa oltaisiin. Käytösruutu meni hyvin, mutta sen jälkeen Peippo oli vähän kierroksilla. Meidän tekemällä radalla ruudussa oli uusi rotututtavuus sakasanseisoja, joka ohitettiin ihan nätisti.

Keskiviikkotokoissa tehtiinkin vaihteeksi pelkkää tokoa. Ensin oman tunnarikapulan piilotus, sitten tunnari jotakuinkin oikeana liikkeenä, jossa meinasi tuoda väärän kun oli niin hätäinen, mutta korjasi itse hienosti. Tuodessa vielä pudotti kun meinasi että ennenkin on vapautettu vauhdista palkalle. Tyytyväinen olin, liiasta innosta aiheutuvat jutut on helpompi korjata kuin haluttomuudesta johtuvat. Sitten tehtiin ohjattu nouto samaan tapaan ei ihan täysin kokeenomaisesti. Purutreenaajat pitivät juuri sillä hetkellä niin kauheaa meteliä että itselläkin meinasi mennä pasmat sekaisin, mutta huonohkoa seuruuta lukuunottamatta Peippo oli täydellinen ja laukkasi mennen tullen. Tarviiko sanoakaan, että lopuksi tehdyt luoksarit sujuivat myös upeasti. Ensin ripeä läpijuoksu, sitten kovasta vauhdista huippupysähdys, ja lopuksi läpijuoksu. Paikkisessa tulikin sitten taas ahnehdittua liikaa, ja unohdin että piti tehdä pitkään niitä pelkkiä helppoja. Kun kerrankin oli varmat treenikaverit, tein piilopaikallamakuun jälkeen vielä vähän tyhmästi, kun jätin Peipon riviin kun muut jatkoivat loppuun evl-liikkeen luoksetuloineen. Sydi vietiin viereltä pois, ja kahdella muullakin oli jotain säätöä, ja tässä vaiheessa Peippo näytti jos siltä että hänenkin aika olisi jo täynnä. Pidin kuitenkin sen makuulla kunnes toiset kutsuttiin, ja kyllähän se pysyi. Ekan kerran koskaan se vaan alkoi vähän vinkua ja näytti myös aika levottomalta. Tyhmä juttu, mutta jospa nyt muistaisin tehdä kunnon kuurin niitä helppoja, niin kuin piti!

Lenkille ollaan ajeltu kauemmas pakoon takametsän yleisöryntäystä. Uusia maastoja ollaan tutkiskeltu, ja se onkin hankalaa kun aina pitäisi mennä vielä vähän pidemmälle, ja vielä yhden mutkan taakse katsomaan. 🙂

Lauantaina Koko poppoo korkkasi virallisesti ulkokauden Ridasjärvellä. Kenttä oli vielä ihan mössöä, joten Tomppa ja Semppu tekivät vähän pientä sievää rallya, ja Peippo huonoa tottista. Se ei oikein keskittynyt kunnolla, ja lisäksi nyt on niin, että jos kyseessä on liike, jossa tapahtuu jotain muutakin kuin seuraamista, se seuruu-osuus on huonoa, vähän edistävää, vähän vinoa, ja vähän väljää. Sama homma ohjatussa, juoksu-jäävissä ja eteenmenossa. Eteenmeno oli onneksi hyvä, ja asennotkin se ottaa oikein.

Sunnuntaina kevään kolmas jälki, ilmaisuprosentti tämän jälkeen 100! Yritän olla olematta pettynyt sitten kun se eka keppi jää ilmaisematta, tosi kiva kun ne nyt nousevat. Taas oli koko jälki täynnä tuoretta hirven- ja peurankakkaa, ja myös selviä sorkanjälkiä. Piikissä Peippo jäi ilmeisesti haistelemaan näitä. Ja kerran se mokoma meinasi mennä pari metriä jäljen sivuun kierittelemään hajussa! :O Siitä tuli kyllä huutia, vaikka muutoin yritän olla puuttumatta jäljellä Peipon tekemisiin. Keppejä oli kolme, koko matka joko hakkuuta tai juuri karsittua metsää, eli tosi vaikeaa oli eteneminen itsellä. Lisäksi kaksi tien ylitystä joista toinen oli viisto. Hakkuulla Peipolla oli ihan pieniä vaikeuksia, muutoin ajoi oikein kivasti (pl. ne pyörimisyritykset). Kevään kaikki jäljet ovat nyt olleet puolen kilsan mittaisia, pitää seuraavaksi yrittää pinnistellä vähän pidempi ja saisi olla pikkuisen helpompikin.

Esineitäkin otettiin joku päivä, mutta siitäpä en muista enää muuta kuin että hyvin sujui!

Päivä Torrossa

Mihinkään ei pitänyt viikonloppuna lähteä, mutta sunnuntai-aamuna retkeilyhinku kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, ettei auttanut kuin pakata eväät reppuun ja kääntää auto kohti Forssaa ja Torronsuon kansallispuistoa. Retkiseuraksi valikoitui Peippo, vaikka etukäteen hiukan arveluttikin miten selvitään sen kanssa pitkospuilla jos vastaan sattuisi tulemaan koiria. Muutoinhan Peippo on superhelppo retkikaveri, ja näppyläpannassa ja fleksissä kävely sujui kivan rennosti. Onneksi Peipolla on vielä sen verran vilpoisaa uudessa kampauksessaan, että se ei vasten tapojaan kertaakaan edes yrittänyt plutia suossa.

Lue loppuun

Kevätkiireitä

Kiirettä on pitänyt, ollaan treenattu vähän joka lajia joka seurassa, retkeilty, parturoitu Peippoa ja vietetty synttäreitä. Ihanaa kun illat valostuivat kertaheitolla kellojen siirron myötä – haluaisin kyllä tietää keitä ne pöllöpäät ovat jotka haluavat luopua kokonaan ihanasta kesäajasta! Eivät nimittäin ainakaan koiraharrastajia ole. 🙂

Lue loppuun

Tomppa yllättää

Lauantaina lähdettiin ilman sen kummempia odotuksia Tompan kanssa rally-kisoihin Lohjalle, mutta Tomppahan yllättikin sitten ihan täydellisesti olemalla sekä rento, että taitava. Tompan kanssa ollaan käyty tasan kerran missään vieraassa hallissa, ja siitäkin on yli kuusi vuotta kun oltiin ainoassa toko-kokeessamme. 😀 Tomppahan ei muutenkaan juuri koskaan käy ihmisten ilmoilla lukuunottamatta omaa hallia, ja ajattelin etukäteen että on aika epäreiluakin laittaa sitä kylmiltään tuommoiseen tilanteeseen.

Lue loppuun

Muistiinpanoja: Mika Jalosen koulutukset

Mika Jalonen Janakkalassa tammikuussa 2017 & Ylöjärvellä marraskuussa 2016, sekavia ja sekalaisia merkintöjä:

  • Käsikoketus: ei välttämättä tarvitse hakea syvempiä kosketuksia jos haluaa kestoa, voi myös hakea useaa nopeaa tökkäisyä peräkkäin, ja kun ne tihenevät, saadaan pituutta.
  • Kontaktin katkeaminen kun saa nami: naksauta kun edellinen nami on vielä suussa ja kontakti ei ole vielä ehtinyt pudota. Peipolla kontaktin putoaminen ja sen aiheuttama ”nyökyttely” näyttää olevan opittu tapa.
  • Älä koskaan toista käskyä. Jos ei kerralla onnistu, peli poikki.
  • Älä moiti virheestä vaan anna koiralle toinen tilaisuus
  • Epäonnistuneen tehtävän jälkeen koiran voi aktivoida käsikosketuksella jos se ei itse tarjoa perusasentoa ja uutta yritystä.
  • Eteenlähetys voi olla myös opetettu esim. äänimerkillä; koira oppii etenemään suoraan ääntä kohti, ja sitten äänilähde häivytetään. Myös eri kulmissa sijaitsevia kippoja voi käyttää, pikkuhiljaa niitä kauemmas siirtäen.
  • Haasta koiraa, anna sen tarjota ja tee paljon harjoituksia jossa koiran pitää miettiä ja olla kuulolla.
  • Virhe on aina vihje jostain.
  • Yhtä epäonnistunutta suoritusta paikkaamaan tarvitaan aina monta onnistunutta toistoa.
  • Häiriöharjoitusten (eikä minkään muidenkaan harjoitusten) tarkoituksena ei ole ajaa koiraa epävarmuuteen.
  • Koiran voi opettaa hakeutumaan perusasentoon vihjeenä se, että ohjaaja ”tikuttaa”. tämä ei ole tilannesidonnaista, vaan tulisi toimia myös esim. metsälenkillä.
  • Myös seuraaminen voi JATKUA ilman käskyä niin, että koira saa välillä poimia heitetyn namin, ja sen jälkeen sen tulisi hakeutua uudelleen seuraamaan kun ohjaaja jatkaa (=on jatkanut) matkaa.
  • Peruutuksessa käsikosketusta voi käyttää apuna liian nopeaan vauhtiin. Vauhti ei voi olla liian nopea, jos koira ylttää käsikosketukseen.
  • Kun Peippo alkaa kokeessa odotella palkkaa jo vikojen liikkeiden aikana, sille on tehty liian lyhyitä palkattomia treenejä. Pitää tehdä putkeen useampi liike kuin mitä kokeessa on!
  • Kierto; kuppi puolivälissä vastakkaisella kiertopuolella, vapautus kierron jälkeen
  • Häiriönä merkin takana voi olla esim. ohjatun keskikapula -> siitä ohjattuun noutoon
  • Hajota noudon ketjua; heittämisen jälkeen pitää pystyä tekemään mitä vaan muutakin kuin noutoa.
  • Noutoa tarjoamalla; viimeinen käytös vahvistaa lenkkejä eteenpäin. Sopii kaikkeen, tuota viimeksi tehty käytös. Koira prosessoi itse, ei houkuttelua.
  • Tikutusta niin että asennosta karkuun, siitä lelu, lelusta nami ilman käskyä ja uudelleen. Koira ymmärtää käytöksestä tulevan lopputuloksen.
  • Houkuteltu käytös ei ole sitouttavaa.
  • Koiralle pitäisi antaa tietoa ennen kuin virhe tapahtuu.
  • Muista huomioida palkan kohta/sijainti!
  • Koira eteen sivuittain, palkka ulkokautta ja kävele itse eteenpäin = takapäänkäyttöharjoitus
  • Kokeile sivulletuloa niin että kallistat pään ylös. Näin näet osaako koira tulla sivulle ilman ohjaajan pään ja olkapään asentoa.
  • Skaalaa kymppileikissä vahvistetiheyttä harjoituspaikan häiriöiden mukaan.
  • Jokaisen vihjesanan pitää mennä läpi missä tahansa tilanteessa.
  • Myös jäävät voi opettaa tarjoamalla niin että koira toteuttaa viimeksi pyydettyä asentoa. Esim istu koiran eteen, odota että koira tarjoaa asentoa, anna nami niin että asento vaihtuu jne.
  • Olemalla aktiivinen voit menestyä = koulutuksen pääidea.
  • Houkuttelu turmelee koiran oppimisen.
  • Virheen tullessa älä tee mitään viiteen sekuntiin = ei uutta käskyä. Myös väärät asiat ketjuuntuvat! Väärä + oikaisu + naksu ja nami = koira oppii vääriä asioita.
  • Nopeudet jääviin pakittamalla ja lelupalkalla niin että liikesuunta on ylhäältä alas ja hiukan vetävä. Keskity ensin siihen että etupää menee nopeasti maahan. Älä tee liian pitkää kuuria ettei koira jää kiinni apuihin.
  • Jos koira on oppinut virheellisen tavan käyttäytyä tai väärän mielentilan johonkin liikkeeseen, voi kannattaa rakentaa tehtävä kokonaan uudelleen.
  • Mitä tahansa tehdäänkin, painetta ei saa luoda.
  • Koiraa ei saa pakottaa peittämään tunteitaan –> jos näin pitää tehdä, koira on viety liian vaikeaan tilanteeseen