Sorateiden virtuoosit

Peippo palautui  ennalleen Selman katoamisen aiheuttamasta alavireisyydestä aika tasan kahden viikon jälkeen, ja touhuilee taas normaalisti kotona kanniskellen irtotavaroita ja pihistellen kaikkea orgaanista ainesta syötäväksi. Yhtenä päivänä se oli syönyt osan pöydällä itämässä olleista siemenperunoista, ja toisena päivänä oli huvennut salmiakkiaski. Yölliset hyökkäilyt loppuivat myös kahden viikon jälkeen yhtäkkiä ihan kokonaan. Ihanaa että Peippo on taas vanha oma itsensä!

Operaatio Pirttimäki kesäkuntoon on alkanut myös Peipon osalta, ja tauolla Tompan osalta sen saatua näyttelystä lievän kennelyskän. Peipon kanssa pyöräileminen on hurjaa hommaa, mutta kyllä on hienoa katsoa sen menoa kun se kauhoo kilometrin pituisilla kintuillaan. Tomppa on hölkötellyt lyhyempää vajaan neljän kilsan lenkkiään omaan tahtiinsa, mutta kyllä sekin koko matkan haluaa Ravilla pysytellä. Kummankin kanssa pysähdytään välillä koskille juomaan tai kahlaamaan. Kun oma fysiikka vihdoinkin tuntuu antavan periksi, niin onhan se pitänyt hypätä pyörän selkään ilman koiriakin, ja rulliksetkin on jo kaivettu esiin. Kohta ollaan koko sakki timmissä kunnossa! 😁

Tompan kanssa pysähdyttiin valkovuokkopellolle pyörälenkin varrella.

Tompan eka näyttely vuosiin oli ja meni puolitoista viikkoa sitten, ja ilma on hellinyt siitä saakka. Arvo lähti meidän kannustusjoukoiksi, ja paluumatkalla poikettiin linnavuorelle syömään eväät ja nauttimaan maisemasta.

Tompalla näytti olevan näyttelyssä ihan mukavaa, joten ilmoitin sen jo tokaankin näyttelyyn Iittiin kesäkuun alkupuolelle. Siitä lystistä piti sitten maksaakin jo 2,50 käsittelykuluja. 😃 Jos kennelyskä loppuu kohta ehtii varoaika tulla täyteen, muutoin pitää meno perua.
Janakkalassa olin tyytyväinen arvostelun mainintaan Tompan pulskeudesta, kun olen ollut siinä uskossa että useimmat tuomarit tykkäävät läskistä (kun ei se Tomppa mikään kauhea läski kumminkaan ole) samoin iloitsin korkeasta hännänkannosta, koska se taas kertoo että ihan mukava Tompan siellä kehässä oli juosta.
10-v narttu joka on tänään hieman pulskassa kunnossa ja ei parhaassa turkissa esitetty. Hyvät mittasuhteet, riittävä raajaluusto ja runko. Kapeapiirteinen pää. Hieman vaaleat silmät. Niukasti mutta tasapainoisesti kulmautunut. Hieman korkea hännän kanto. Pehmeä ylälinja. Kohtuullinen sivuliike, ahdas edestä ja takaa. Miellytävä ja rauhallinen esiintyjä.

Pyörälenkin taukopaikalla sillan alla.

Lammella pesivät joutsenet hyökkäsivät vaikka koitettiin pysytellä kaukana niistä.


​Kamala ja kaunis kevät sai vielä viime viikolla lisää synkkiä pilviä taivaalleen kun Pirttimäessä sattui vesivahinko myyrien tehtyä talvella tuhojaan tiskikoneelle. Vahinkoa tutkittaessa löytyi muutakin kosteutta, ja nyt odotellaan että tuhojen laajuus selviää. Normaalielämää ei elellä ainakaan koko kesänä, joten harrastusrintamallakin taatusti hiljenee. Jospa saataisiin edes liikuttua reilusti ja nautittua arjen pienistä asioista vaikka mieli meinaakin välillä vetää vähän matalaksi.

Mainokset

Peippo masentuu

Vappuaattona Karkalissa

Puolitoista viikkoa ollaan oltu ilman Selmaa, ja vastoin kaikkia odotuksia Peipolle iski alakulo kun kaveri hävisi. Onhan se tietenkin tottunut olemaan päivät Selman kanssa kahdestaan, ja Selma oli se joka aina kertoi mitä pitää tehdä ja mihin reagoida, ja oli varmaan myös Peipon tuki ja turva.

Ulkona Peippo on ihan normaali, mutta sisällä se vain haluaisi nukkua tiukalla kiepillä, ja silloin kun se on jalkeilla, se on melkein koko ajan häntä koipien välissä. Öisin se on taas saanut lähtöjä sängystä, yhtä yötä lukuunottamatta se on joka yö sännännyt kesken unien täydessä taisteluvalmiudessa olohuoneeseen yhdestä nejään kertaan yössä. Stressistä se sitten kai johtuu. Vaikka Peippo öisin säntäileekin, se on kiltisti ottanut sängyssä Selman paikan ja nukkuu yöt tiiviisti kainalossa. ❤

Muutoin elämä kahden koiran kanssa on kauhean helppoa ja rauhallista, ja Tomppa osallistuu touhuihin ehkä vähän entistä enemmän kun silläkin on nyt enemmän tilaa. Molempien kanssa ollaan verijäljestetty ja Peippo on myös avannut esineruutu- ja metsäjälkikauden. Tomppa on ihan polleana kun pääsee jäljelle, Peipon pään päällä leijaili sen sijaan useampiakin kysymysmerkkejä kun se ekan kerran vietiin verijäljelle. Paitsi se että jälki oli sotkettu, myös kaksi välillä rinnan kulkevaa jälkeä ja pengotut sammalet selvästi ihmetyttivät. Eiköhän tuohonkin muutamassa kerrassa jonkinlainen rutiini saada. Tomppa ei ole vielä kertaakaan alkanut syödä kaatoa, mutta Peipon mielestä oli ihan mahtavaa kun jäljeltä kerrankin löytyi loppupalkka jossa oli vähän pidemmäksi aikaa syötävää. 😄

Ralleissa ollaan käyty Nurmijärvellä, ja lisäksi Ihahin epiksissä Arvon kanssa. Epiksissä oli kauhea sadekeli ja Peippoa palelsi kun sen piti odottaa häkissä vuoroa, mutta muutoin kisoissa oli ihanan vähän koiria ja saatiin tehtyä kelpo harkka. Käytösruutukoira oli levoton, ja olin jo etukäteen päättänyt tehdä sen vieressä olevan puolenvaihdon jo edellisellä kyltillä, kun muutoin olisi pitänyt kiepauttaa Peippo oikealta vasemmalle takaa ihan sen vieraan koiran syliin, enkä semmoisia riskejä halua ottaa. Tästä siis -10, ja lisäksi alussa piti uusia kun Peippo ei ollut kuulolla. Lisäksi kerättiin pari miinus-ykköstä, jonka jälkeen ihan kivasti pisteitä vielä jäikin. En palkannut Peippoa radalla kun olen ollut huomaavinani että sillä ei saada mitään lisäarvoa suoritukseen, tarkoitus oli nyt vaan vahvistaa rutiinia rata-käytösruutu-seuraaminen häkille-> jackpot. Vaikka Peippo olikin taas vähän löysä, se paransi loppua kohden, eikä minusta ottanut varsinaisesti ympäristöstä häiriötä.

Vapunpäivää vietettiin metsässä, grillailtiin ja jäljestettiin koko päivä.

Hierojallakin Peippo ehti tässä välissä käydä, ja kuten arvelin, se sai melkein puhtaat paperit. Jee! Kireyksiä oli tottakai, mutta kipeä se ei taaskaan ollut kuin toisen puolen rintalihaksesta. Kun sen kynnet ovat lisäksi ihan parhaassa kunnossa mitä ovat koskaan olleet, ja korvistakin vain oikea töhnii ihan vähän, niin kylläpä se onkin kerrankin ihan huippukunnossa. Voi kun tästä saataisiin nyt nauttia oikein pitkään!

Itse alan jo sopeutua siihen ettei Selmaa enää ole, ja osaan jo laskea lenkeilläkin vain kahteen. Luopuminen oli ehkä vähäsen helpompaa kun sitä oli jo tehty niin kauan, mutta ikävähän sitä Selmaa tietenkin on. Parin etäpäivän jälkeen ajattelin että pystyn jo olemaan avokonttorissa itkemättä, mutta kun työpöydällä odotti työkavereiden kukka ja kortti kauniine runoineen, aukesivat hanat taas. Osalla työkavereista on koira, osalla ei, mutta ihanasti ne koirattomatkin onneksi ymmärtävät. Olen niin iloinen että Kata oli löytänyt Sirkka Turkan runon, joka on ihan selvästi kirjoitettu juuri meille:

Selma, pikku koira, kuule vielä
kukkaset vain vähän taipuivat kun kuljimme,
kurjet, joutsenet harmaine lapsineen,
olimme vähän kettuja.
Koiranputket jonossa, niin että ensin
oli äiti, sitten äiti, sitten
vihainen isä.

Syksy tuli, Selma, tuli lumi korkea
kuin korvat ja pää, tulivat
kantohanget, hirvenpettäjät.
Kuljet kanssani yhä pitkin pakkastalvea,
kulkee hassu hymysi, hautasi.
Pitkin jäisiä jokia vain me hassut
kohti koirien kirkkoa, ketun enkeleitä.

Sirkka Turkka, kokoelmasta Niin kovaa se tuuli löi

Selma 14.7.2008 – 24.4.2018

”…Ja minä materialisti
joka ei usko luvattuun taivaaseen
yhdellekään ihmiselle,
tälle koiralle, ja kaikille koirille
kyllä, uskon taivaaseen,
jonne minä en pääse,
mutta se odottaa minua
viuhkahäntä heiluen,
jotta minulla tullessani olisi ystäviä.

Iloinen, iloinen, iloinen,
kuten koirat osaavat olla onnellisia,
vailla mitään muuta,
hävyttömän luonnon ehdottomuudella.
Ei hyvästejä koiralleni joka on kuollut,
välillämme ei ole eikä ollut valheita.
Se meni jo ja minä hautasin sen,
ja siinä kaikki.”

(Pablo Neruda)

o o o

Tuli siis aika lunastaa Selmalle annetut lupaukset ja päästää se pois kun sillä oli vielä elämänilo tallella. Nyt se uinailee Huiman vieressä kuusen alla. Niin kovin kiitollinen että meidän tiet kohtasivat, ja että sain pitää Selman näinkin kauan. Nuku Selma-kulta rauhassa. ❤

Kisaharkkaa Lohjan kisoissa

Peippo on juuri kuullut pääsevänsä parturiin.

Peippo pääsi eilen taas talviturkistaan. Tykkäsin tuosta sen karvaisesta lookista missä pää oli siistitty, ja yritinkin ensin klipata sille viilennysraidat ja vielä ohennuksenkin takkukammalla, mutta kun kuuma oli aina vaan, niin muu ei auttanut kuin tarttua trimmeriin. Harmi, mutta niin paksua aluvilla paikoin oli, etten ihmettele että oli hiki. Tänä keväänä ekan kerran myös selän karva oli jotenkin kumman hamppuista. Eikä haittaa yhtään jos parturoinnilla saataisiin vähän lisää virtaakin.

o o o

Peipon kanssa käytiin lauantaina harkkailemassa Lohjan kisoissa. Hallissa oli ihanan paljon tilaa sekä kehässä että odotusalueella, eikä meistä kummankaan pinna kiristynyt missään vaiheessa. Kun reissuseuraakin oli omasta takaa mukana, oli tunnelma melkeinpä leppoisa – aina siihen saakka kun näin radalla olevan houkutuksen. En ole ihan varma oliko tuo enää edes täysin hyvän muaun mukainen kun moni koira selvästi pelkäsi ja väisti voimakkaasti; houkutuksena oli siis häkissä tuijottava aika oikean näköinen pehmobortsu, joka piti vielä ohittaa kaksi kertaa niin että koira hipoi häkkiä, ja yksi kerta niin että ohjaaja oli välissä. Arvasin heti että meille napsahtaa tästä reissusta nolla, ja niinhän siinä sitten kävikin. Tulostaso kolmessa ylimmässä luokassa oli ihan naurettava, avoimen luokan koirista taisi peräti 14/18 saada nollatuloksen.

Voi olla että meillä olisi ollut vireongelmia omasta takaakin, mutta Peippo kyllä bongasi koirahäkin heti lähdöstä, vaikka käytösruudun koiraa se ei noteerannut ollenkaan. Teki se joitain ihan ok-pätkiäkin, eikä meno ehkä ihan niin huonolle tuntunut kuin mitä vikapisteluettelo näytti. Rata oli tähän astisista voi-kisoista vaikein, siinä oli peräti kolme puolenvaihtoa, joista kaksi ne kaikkein vaikeimmat, eli molemmat täyskäännös samaan suuntaan niin että koira kääntyy ohjaajaa kohti. Oikean puolen seuruuta oli aika paljon, luojan kiitos ei sentään enää pujotteluja tai spiraaleita siihen päälle. Yksi tehtävä oli ihan rehellinen -10 kun Peippo ei häkin jälkeen pystynyt pyörähtämään, peruutuksessa se oli kuulemma pysähtynyt ja oma vika askel liian lyhyt, ja toinen puolta vaihtava käännös eriaikainen (siinä häkin nurkilla taas). Yhdessä eteentulossa häkin lähellä Peippo pyörähti, ja se uusittiin. Houkutuksesta tuli sentään vain Peipolle yksi kontrollivirhe kun sijaistoimintona nuuskaisi mennessään toisena häiriönä ollutta ruokakuppia, ja itselle -3 kovasta komentamisesta kun sanoin ”seuraa” vähän painokkaammin. 😀

Yhtään en tykkää keräillä huonoja tuloksia, mutta kyllä nyt on tässä suhteessa pipoa löysättävä jos kisailla aiotaan. Voi olla että kovistelemalla saisin Peiposta tuota häiriöherkkyyttä ja paineistumista pois, mutta minusta se ei vaan ole oikea tie. Kyllä homman pitäisi maistua Peipolle muutenkin ja tekemisen ajaa jännityksen edelle, sehän se olisi vähän koko homman idea. Ihan itse olen aikojen saatossa Peippoa matalaan vireeseen opettanut, ja sen verran siitä on ollutkin hyötyä että kyetään ylipäätään käymään kisoissa kun se pysyy rauhallisena eikä herkeä raivopääksi. Nyt pitäisi siis sekä opettaa sitä tekemään hommia matalammassa vireessä, että toisaalta sietämään häiriöitä ja kisatilanteen painetta paremmin. Unelmatilanteessa sitten voisi koittaa sitä virettä alkaa hilaamaan ylöspäinkin, jos jotenkin vaan mahdollista. 

Reissu oli joka tapauksessa aika kiva, ja mukava saada ajatukset välillä ihan muualle. Omakin keskittymiskyky oli kyllä jotenkin täysin hukassa, enkä meinannut millään kyetä omaksumaan rataa rataantutustumisessa. Pieni ihme siis sinänsä jo se, että en sen kummemmin radalla sössinyt. Peippo sai hengailla häkissä ja hallissa vielä avo-luokan ajan, ja kotiin päästyä se oli niin kuitti että ei suostunut tulemaan autosta ulos. Se on muutoinkin alkanut taas harrastaa tuota vanhaa tapaansa jos on ollut jotain henkisesti tai fyysisesti rasittavampaa.

Kisojen jälkeen käytiin perinteisellä suo-nollauksella koko remmin kanssa.

o o o

Kovasti Peipon voimille käy myös meidän kaupunkilenkit, ainakin jos satutaan löytämään tarpeeksi harjoitusvastustajia. Mutta kyllä vaan on ihana kulkea sen kanssa kun se löntystelee löysällä hihnalla rennosti, eikä enää ole koko ajan taisteluvalmiudessa niin kuin ennen muinoin. Vaikeiden kohtaamisten jälkeen se on hetken häntä pystyssä, mutta rauhoittuu aika nopeasti. Helpot koirat saatetaan ohittaa kauempaa jo melkein noteeraamatta. Välimatka pidetään edelleen reiluna, eli lenkkipaikoiksi valitaan vain leveitä teitä tai muutoin paikkoja missä pääsee kunnolla väistämään. Voisin kuvitella että tämä työ kantaa hedelmää kisoihinkin; jos Peipolle saisi istutettua vieraista koirista edes hiukan positiivisemman mielikuvan, niin ehkä sen ei tarvitsisi kisoissakaan ottaa niin paljoa painetta ja olla niin varuillaan.

Selman nivelrikko on lakannut ilmojen lämmettyä vaivaamasta, tai ainakin helpottanut. Pissailu vaan ei ole vähentynyt, vaan se tahtoo välillä tiputella herellä ollessaankin, ja sehän sitä kyllä vähän vaivaakin. Kurjaa kun se on muutoin niin kovin iloisen ja reippaan oloinen. 

Kun Peippoa kehuttiin kiven päälle kiipeämisestä, löytyi sieltä salamana myös kaksi mummua. 😀

Kentät alkavat olla sulia, nopeat paikkaukset piti heti käydä tekemässä.

Huhtikuu on kuukausista julmin

Ihanaa kevättä on synkentänyt paitsi huoli Selmasta, myös tädin poismeno. Jostain syystä kaikki rakkaat kuolevat aina keväällä, oli sitten kyse koirista tai ihmisistä. Sataa ikävuotta lähentelevän ihmisen kuolema on tietenkin enemmän kuin luonnollista, mutta eihän se silti ikävää vähennä.

Surkeiden tunnelmien keskellä ollaan kuitenkin saatu nauttia myös iloisista hetkistä ja ihanista kevät-ilmoista. Selmaa on hellitty mukavalla seuralla ja tavallista runsaammilla herkuilla, ja hallillekin se pääsi harkkaamaan parinakin päivänä. Muuten ei ollakaan treenattu mitään Peiponkaan kanssa, kun nuo sinänsä ihanat talvikelit vaan ovat jatkuneet ja kausikortti hallille umpeutui jo aikaa sitten.

Kylmän kevään myötä Tomppakin on päässyt edelleen jatkamaan jääkaahailujaan, ja Heini totesikin pääsiäisenä että Tomppa on koko porukan kovakuntoisin koira. Paljon mahdollista, vaikka en kyllä yhtään käsitä missä mummu on kuntonsa hankkinut. Ehkä se vetää kuntopiiriä pihalla kaiket päivät kun olen töissä. Ihan hyvä että kuntoileekin, kun ollaan aloittamassa vielä uutta eläkeläis-uraa missinä. Tomppa täyttää 8.5. kymmenen vuotta, ja sehän tarkoittaa sitä, että se pääsee ainakin useimpiin ryhmänäyttelyihin ilmaiseksi. Itsehän en todellakaan ole vähääkään näyttelyihminen kun en koko hommaa ymmärrä oikein yhtään, mutta jos ilmaiseksi pääsee ja Tomppa tykkää niin mikäs siinä sitten.

Tauski juoksutti Tomppaa, mutta ei ihan pärjännyt nopeudessa vauhtimummolle.

Selmaa vähän tahtoo ahistaa liian läheinen turriseura, mutta ei auta kun tilaa on autossa nykyään niin vähän.

Selma jahtasi Tauskin hankeen, hiukan on pikkupojalla vielä koordinaatiossa parantamisenvaraa. 😀

Peipon miesmakuun on selvästi hiukan kypsemmät uroot, Teppo taitaa olla ainoa oman porukan ulkopuolinen koira josta se oikeasti tykkää.

Pääsiäissunnuntaina ehdittiin jäälle jo ennen aamukahdeksaa, jolloin pakkasta oli vielä yli 10 astetta.

Pääsisäismaanantaina satanut lumi teki takapihasta kauniin.

Selma vahtii nykyään pihalla jokaista kuviteltuakin risausta kaikki karvat pystyssä. Liittyyköhän sekin jotenkin sen huonontuneeseen kuntoon?

Selman kanssa käytiin nauttimassa Tuusulanjärven keväästä, kun yhtäkkiä iski hellyyskohtaus.

Selma on haistellut kevättä.

 

 

Ongelmien määrä on vakio

Ninan tunneilla ollaan tehty sekä rallia että tottista. Tottiksessa saatiin vanha ongelma ainakin hetkeksi vaihdettua uuteen, kun Peippo innostui kahden kilon kapulasta niin että ei enää suostunutkaan irrottamaan siitä. Tämä ongelma on kyllä parempi kuin se vanha kapulaällötys, ja tästä on varmaan helpompi päästä eroonkin. Ei silti, voihan se kuolleen kapulan noutaminen edelleen olla ällöä, vaikka kapulasta taisteleminen onkin kivaa. Mutta nyt on siis ainakin löydetty ihan lupaava keino kapulan saamiseksi mielenkiintoiseksi, Peipolla oli ihan superhauskaa kun se juoksi kapula suussa nojatuolin ympäri ja läpi saadakseen minut kiinni.

Ralleissa katsottiin oikean puolen juoksuseuraamisen ongelmia, ja lääkkeeksi saatiin nyt vaan paljon lyhyttä pätkää niin että itse kuljen suorassa ja suoraan. Palkkaa saa jahdata, ja palkkaajankin pitää olla tyytyväinen! Puhuttiin myös siitä että voisi olla järkevää palkata (jahdattavalla) namilla seuraamistreenin pätkät, mutta tehdä rutiini siitä että loppupalkkana tästä harjoituksesta on pallo. Edessä peruuttamisen tilanne tsekattiin, ja ihan hyvälle se jo alkaa näyttää. Ninan mielestä vaan kannattaa laittaa nami vaihdellen joko etu- tai takapalkaksi, koska jos niitä on kaksi, Peippo kuitenkin unohtaa sen takimmaisen ja sen syöminen menee lopulta säätämiseksi.

Kotielämässä koitan saada ohitusharjoituksiin taas näin kevään tullen ryhtiä, ja inspiraatioksi ostin Patricia McConnellin e-kirjan Feisty Fido. Tykkään kovasti sekä McConnellin tavasta kirjoittaa, että metodeistaankin. Amerikkalaiseksi hyvin järkevä ihminen. 😀 Kirja on ohut, hauska ja helppoa englantia, ja niin vetävä että vähän koitan hidastella sen lukemista. Ihan normaalilla vastaehdollistamisella mennään, mutta jos aiheesta on saatu aikaiseksi kirja, vaikka ohutkin, niin tuleehan siinä sitten syvennyttyä aiheeseen aika huolella. Kumma juttu että tässäkin hommassa näemmä Peipon suhteen toimii se, että kun vastaantulijasta käännetään katse pois niin siitä pitää olla ihan aidosti iloinen, pelkkä namin suuhun tunkeminen ei vielä auta. Hauskaa ja mielenkiintoista, ongelmien ratkaiseminen on kyllä koirankoulutuksen suola, vaikka en välttämättä ihan tämmöisiä ongelmia olisi kaivannutkaan. Jos nyt vaan saataisiin käydyksi kaupungilla useammin ja nähtäisiin vielä niitä koiriakin, niin jaksan edelleen uskoa että tämä tästä ainakin vähän vielä helpottaa.

 

Vuosi vierähti taas Peipon edellisestä syntymäpäivästä, ja mittariin kilahti kuudes ikävuosi. Kahden mummun lisäksi taloudessa on nyt siis myös tätikoira. Ei kyllä missään ikä vielä näy, vaikka kunto on huono niin muutoin on vähintäänkin samat vinkeet kuin aina ennenkin. Kuntoa ollaan yritetty pikku hiljaa nostaa lyhyehköillä hiihtolenkeillä niin että Peippo on saanut juosta vierellä irrallaan. Järvellä oli parina päivänä mahtava hankikanto, ja luistelusuksilla pääsi niin kovaa että Peipolla oli täysi työ pysyä mukana vauhdissa. Surettaa jo nyt lumien sulaminen, sitten Peippoa ei oikein saa missään lenkitettyä niin että se pääsisi kunnolla laukkailemaankin, kun hihnassa pyöräillessä en uskalla antaa sen mennä niin kovaa.

Tomppa ei jäiden lähdettyä saa urheilla kuin omalla pihalla, mikä on vähän kurjaa, mutta se muistutti taas joku päivä sitten että sitä ei tosiaankaan kannata pitää liikoja irrallaan. Se nimittäin bongasi jäältä variksen, jota kävi muutamaan otteeseen ajattamassa, ja kaiken huipuksi innosti lopulta Peiponkin mukaan lystinpitoon. Variksesta koirien juoksuttaminen näytti olevan hauskaa, ja kovaa kolmikko menikin. Seuraavan kerran kun Peippo bongasi tosi pitkältä variksen, se meni heti kyttäysmoodiin ja oli hilkulla ettei taas päässyt lipsahtamaan varisjahtiin, ja tänään se sitten tosiaan lipsahti. Päästiin onneksi vielä harjoittelemaan muutama toisto niin, että lähti jo perään, mutta karjaisulla kaartoi samaa vauhtia takaisin. Nyt täytyy olla sen kanssa tarkkana, tuostahan voi helposti syntyä tosi paha riesa.

Selma on päässyt juoksentelemaan poikien kanssa, ja onhan se vähän kaahaillut jäälläkin. Mitä tuulisempi keli siellä on, sen enemmän koirista löytyy vauhtia. Vaikka Selma laukkailee ja leikkii mielellään, se on edelleen köpö, ja aika käy kyllä nyt vähiin, mitään ei mahda. Yhtenä yönä heräsin taas pää pissalätäkössä – onneksi on ne kroonikkolakanat. Ihme kun Selmaa ei tunnu pienet vahingot yhtään häiritsevän. Hätäpäissäni kuvasin Selmaa vähän videollekin, onpahan ainakin joku muisto tästäkin  ihanasta keväästä sen kanssa.

 

 

Suunnitelmia

Pienen kipuilun jälkeen siivosin treenikorista tokokamat pois. Kolmen lajin ylimpien luokkien treenaaminen on vaan nyt ylivoimaista varsinkin kun ei se toko muutenkaan oikein nappaa, ja se oli luontevinta pudottaa valikoimasta ainakin toistaiseksi. Ei se tokoilun lopettaminen sinänsä juurikaan kirpaise, mutta kivoista treeniporukoista pois jääminen vähän harmittaa sen lisäksi, että ainoastaan tokon parissa ollaan saatu sitä meidän kaipaamaa vierasta koirahäiriötä. Sitä pitäisi siis joka tapauksessa keksiä jostain, tai sitten vaan käydään tokoporukassa tekemässä meidän omia juttuja, jos se vaan sopii. 

Sitten olisi vielä tämä uusi juttu, eli verijälki, jota varten tilasin jo alennusmyynnistä grippiliinankin, ja veritäydennystäkin on jo pakastimessa odottamassa lumien sulamista. Keväämmällä sitten katsotaan sekoittaako verijäljestys jotenkin Peipon pk-jäljestystä – en usko, mutta ei sekään mikään katastrofi olisi. Ja Tompan kanssa jatketaan tietty myös sen mitä ehditään ja jaksetaan.

Mistä tietää, että Peippo on ollut luvattomilla osmankäämi-apajilla? Olisi ehkä kannattanut antaa sille joku muu nimi.

Peipon hienoinen väsymys tuntuu jatkuvan edelleen, maanantaina se väsähti jo rallitreeneissäkin. Parin-kolmen viikon ajan se on kröhinyt ison osan palkkanameistaan ulos, olisiko voinut saada sitten esimerkiksi nielutulehduksen anaalimömmöjen nuolemisesta, ne kun taas ovat pari kertaa tyhjentyneet ihan itsekseen. Tuohan voisi selittää sen viimeaikaisia outoja makumieltymyksiäkin. Kurkunpää sille tekee normaalistikin tuota kröhimistä, mutta kyllä se jotenkin lisääntynytkin viime aikoina on. Jos nyt klippaamiseen saakka katsellaan meneekö väsytys itsekseen ohi, ja kipaistaan sitten lääkäriin jos ei tuosta yhtään piristy.

Ensi viikonloppuna meidän piti lähteä Peipon kanssa kisoihin, mutta peruutin osallistumisen kun näin lähtölistat. Muutama viikko sitten kisoissa oli ollut koira joka kiljui, ulvoi, haukkui ja steppasi käytösruudussa, ja sanoin silloin heti että jos se osuu joskus meidän pariksi, niin perun osallistumisen. Ja kun tuuri on huono, niin hetihän se osuma tuli, vaikka koira on vielä meitä alemmassa säkäluokassa. Mitään mieltä ei ole viedä Peippoa hankkimaan huonoja kisakokemuksia, tässä lajissa kun olisi tarkoitus päästä kisailemaan onnistuneesti vielä pitkään. Ei sillä, en kyllä Tomppaakaan veisi tuommoiseen tilanteeseen missä pitää seuruuttaa kohti ja lähelle noin isoa harjoittelematonta häiriötä – ja missäs tuommoista edes harjoittelisit. Ärsyttää, mutta ihan kiva että ei tarvinnut turhaan ajella noin pitkälle, joka kisoissahan lähtölistoja ei edes etukäteen tule. Voihan olla että tuo taannoinen käytösruutu oli koiralle poikkeus, toivotaan ainakin näin.

Harkkarintamalla ollaan edistytty aika kivasti edessä peruutuksessa. Luovutin (taas) takajalkatargetin suhteen, ja aloitettiin peruutushajoitukset luopumalla jalkojeni välissä olevasta namista. Ninan vinkistä kokeiltiin myös Peipon takana olevaa namia, ja nyt ollaan hiottu juttua niin, että toinen nami on takana ja toinen jaloissani. Näyttäisi toimivan. Oikean puolen seuruun perusasenot ovat ehkä myös paranemaan päin, huomasin vaan että korjauspyyntö ”kunnolla” toimii jo ennakointina vinon asennon korjaamisessa. 😀 Kai sitä voisi käyttääkin, mutta koska se tuntuu itsestäni vähän hölmöltä, ja käytän sitä siis monessa muussakin tilanteessa, niin yritetään päästä kuitenkin siitä eroon. Nyt siis korjaan vinot edelleen  ”kunnolla”-pyynnöllä, kehun, ja sitten uusi yritys. Kumma miten tuo vasen puoli on itsellekin helpompi opettaa, siellä en voi kuvitella että oltaisiin saatu tuommoista ongelmaa syntymään.

maanantai-rallien oheisohjelmassa oli valikoima älypelejä, ja Peiposta näytti heti tulevan oikea peliaddikti – ne vetivät puoleensa huomattavasti enemmän kuin rallirata.

Viikonloppuna tehtiin aika pitkiä lenkkejä jäällä, ja sunnuntaina Selma oli niin väsynyt ja könkkö että annoin sille kipulääkkeen. Kumma juttu kun se on koko ajan silti ihan iloinen ja touhukas. Onneksi se on nyt alkuviikosta ollut taas ihan ok, mutta taitaa olla niin että pisimmiltä lenkeiltä se pitää jatkossa jättää kotiin.