Verta kentälle!

Aika monta vuotta on ollut haaveena päästä Tompan kanssa kokeilemaan verijälkeä, ja vihdoin tuli haaveesta totta kun saatiin Noora opastamaan meitä alkuun. En epäillyt Tompan jäljestyskykyjä tai -halujakaan, arvoitus oli vaan se, miten se suhtautuisi vereen ja ennenkaikkea jäljen päästä löytyviin irtojäseniin. Alussa Tomppa jäljesti hiukan varovaisen ja varautuneen näköisesti, mutta matkan edetessä ja kehujen myötä jäljestys alkoi sujua koko ajan varmemmin ja vauhdikkaammin. Koparasta se sai hajun jo aika pitkältä ja kiihdytti vielä vauhtiaan. Kaadolla se haisteli sorkkaa ihan positiivisen kiinnostuneena, ja ilokseen se löysi vielä palkkapurkinkin sen alta.

Ikää jäljellä oli vain kolmisen tuntia, kun koejäljen ikä on lähemmäs kaksikymmentä tuntia, ja aika korkealla nenällä Pompula ajoi kun haju oli niin voimakas. Aika tarkkaan jäljen päällä kuitenkin mentiin koko puoli kilometriä, vain pari pientä koukkaisua tuli jäljeltä pois matkan aikana. Makuita oli yksi ja kulmat (2 kpl) tallattu voimakkaasti, ja bonuksena alkumatkasta jälki kulki ihan vahingossa supikoiran tuoreennäköisen jalan päältä. Senkin Tomppa ilmaisi, mutta jatkoi kiltisti matkaa kun kehotettiin. Olipa superkiva kokemus meille molemmille, ja Tomppa jäljesti hienosti koko jäljen ilman mitään välipalkkoja. Jos jokin ongelma sattuisi tulemaan eteen, meidän matka todennäköisesti tyssäisi siihen – sinnikkyyshän ei ole Tompan vahvimpia puolia – mutta jos homma kulkee, niin se varmasti kulkee. Ja tavoitteenahan meillä on tietty päästä ensi kesänä kokeeseen. 😁

o o o

Peipon tokoviikko oli myös antoisa. Keskiviikkona tehtiin Ninan tunnilla koemaisesti neljä voi-liikettä putkeen, eikä siinä oikein muuta vikaa ollut kuin kehääntulotarkastuksesta eka siirtymä ja yhdessä seuruun pa:ssa Peippo laittoi tassunsa oman jalkani päälle. Tässä-käskyllä välit sujuvat, en vaan sitä taas heti alkuun muistanut.
Lopuksi tehtiin vielä rallyn ”koira oikealla askel vasemmalle” -juttua, ja kun Nina vähän avitti putkenpätkällä Peipon pyllyn tienoilla, saatiin tehdyksi aika sujuvia sivuttaisaskelia. Myös paikkis vähän vieraamman koiran vieressä oli ok.

Maanantain ralleissa Peipolla oli  jotenkin huono olo. Sille ei oikein tahtonut maistua namit, ja lopputunnista se oli ihan häntä koipien välissä. Pari hyvää pätkääkin saatiin tehtyä, mutta jos olisin tajunnut että sillä ei ole kaikki kunnossa, oltaisiin tietenkin lopetettu koko treeni siihen. Sille oli ekan kerran nameina verilättyjä, ja luulin vaan ettei se välitä niistä, vaikka ihmettelin kyllä aika kovasti kun ei super-ahmatille lätty meinaa kelvata.

o o o

Parin viime viikon ajan on ollut harvinaisen hankala lenkkeillä. Metsät ovat täynnä hirviä, hirvimiehiä ja hirvikoiria, ja lisäksi monin paikoin on niin märkää ettei pääse etenemään sinne minne haluaisi. Viime viikolla meinattiin eksyä pimeälle, sumuiselle ja aivan liian märälle ja upottavalle suolle – ekan kerran elämässäni varmaan vähän pelästyinkin luonnossa liikkuessa. Eilen kuului lammen toiselta rannalta vihaista karjumista. Kun siihen ei oikein voinut olla syynä kuin kuriton irtokoira tai sekaisin oleva mies, ja kun kumpaankaan niistä ei halua törmätä, sännättiin sitten suinpäin ryteikköön. Ainoa reitti pois olisi ollut lähteä takaisin päin kun tulvivia ojia tuli vastaan joka puolella, mutta sehän ei nyt onnistunut. Tomppa-parka koitti hypätä yhden leveän ojan yli, harmi vaan että fleksissä oli lukitus päällä, ja niinpä se heitti ilmassa voltin ja loiskahti komeassa kaaressa keskelle ojaa. Siitä se olisi vielä uinut väärälle puolelle, mutta onneksi sillä oli valjaat päällä ja sain sen hilattua takaisin oikealle rannalle. Aika monta kirosanaa kyllä pääsi ennen kuin oltiin päästy kiertämään takaisin reitille.

Vieraista koirista ja Peiposta on tullut taas havainnoitua kaikenlaisia juttuja. Hallilla seinässä tai häkissä ollessaan se ilmoittaa aina, että sen mielestä muilla koirilla – varsinkaan vierailla – ei ole emännän luo mitään asiaa. Jopa Jerryn kanssa meinasi tulla viikolla tappelu, kun Peippo sai raivarit siitä kun Jerry innoissaan hyppäsi vasten niin että kaaduin. Arvo puolestaan sai tuta kun kävi haistelemassa kättäni, ja myös ystävällismielinen ja varovainen leikkiinkutsutuijotus oli Peipolle ehdoton nou-nou. Onkohan Peipon vaikea tulkita muiden koirien eleitä, vai onko se vaan niin epäsosiaalinen ja minusta tarkka, että sille on ihan sama miten ystävällisissä aikeissa muut ovat? On se kyllä erikoinen koira: kaikista omistamistani koirista kuuliaisin ja miellyttämishaluisin, mutta sen mielestä maapallo saisi olla autio lukuunottamatta meitä kahta. Vaikka Peipon kanssa on tietyissä tilanteissa vähän vaikeaa, on se vaan kaikkine omituisuuksineen niin kovin rakas höyrypää.

Jos Peippo ei osaa lukea muiden koirien eleitä, se lukee ohjaajaansa kuin avointa kirjaa niin, että ei ehkä tarvitsisi miettiä mistä meidän koeongelmatkin johtuvat. Varpu huomasi eilen hallilla, että Peippo tietää milloin tehdään ohjattua noutoa, ja milloin aiotaan harkata pelkästään ohjatun seuraamisosuutta ilman kapuloiden tuomista. Samoin se äkkää, milloin aion pysäyttää sen luokse kutsuttaessa. Onpa ärsyttävää! Muutoin treenit menivätkin niin hienosti, että ehkä tokoinnostuskin vielä tekee paluun.

o o o

Selma haki viime viikolla kolmannen cartrophen-pistoksensa, ja kyllä sillä vaan tehoa on. Syksythän ovat nivelrikkoisille aina hankalampaa aikaa, joten sikälikin kuuri osui oikeaan saumaan. Selman vauhti ja ketteryys ovat sen verran parantuneet, että sen huomaa, ja ennenkaikkea pissatiputtelu on loppunut oikeastaan täysin. Rinexinillähän vaiva pysyi kurissa niin että sen kanssa pärjättiin, mutta nyt on mennyt monta viikkoa jo käytännössä tipattomasti. Cartrophenhan vahvistaa rakon seinämiä, joten syy voi löytyä ihan siitäkin – Tomppahan sai muinoin kuurin sitä krooniseen rakkotulehdukseensa.

Mainokset

Tomskun viikonloppu

Olipahan ihan mahtava viikonloppu, sekä itsellä että Tompalla. Tomppa kävi eilen kisoissa Virkkalassa, ja oli niin innoissaan että kiskoi radalle. Lisäksi saatiin iloita kavereiden ja tuttujen hienoista suorituksista, Selma pääsi vähän irrottelemaan Tauskin kanssa rannalle, ja kirsikkana kakun päälle Peippokin pääsi vielä illasta kokeilemaan uusia juttuja Pian huudeille. Tänään istuttiin pitkästä aikaa porokoiraporukalla nuotion ääressä. Kyllä näillä taas jaksaa ensi viikon avokonttorin syövereissä!

Lue loppuun

Vuorikierroksella

Lauantaina Peippo kävi Viialassa saakka Päivi Nummen rallykoulutuksessa, kun ajattelin että vieras paikka ja vieraat koirat tekisivät sille vaihteeksi terää. Harmi vaan että halli oli niin pieni että koirahäiriötä oli tavallaan vaikea saada kun yksitellen tehtiin – vaihtoehtona ollut kaikki koirat samaan aikaan kentällä oli ihan mahdoton ajatus kentän koon takia. Meille sitten räätälöitiin oman treenin lisäksi käytösruutu. Omaa vuoroa odotellessa Peippo katseli nätisti edellisen partacollien harkkaa, mutta pöydällä istuneelle angry birds -lelulle piti sentään vähän murista. 🙄
Peippo oli omassa harkassaan aika tahmea, ja jotenkin en osannut tuommoisessa koulutustilanteessa puuttua siihen taas oikein ollenkaan. Lähinnä oikean puolen työskentely oli huonoa, varmaankin kun tilanne oli vähän jännä, ja oikea puoli on vielä paljon huonompi kuin vasen, niin siinähän ongelmat tietty ensimmäiseksi näkyvät. Aika hyvin selvittiin silti tehtävänä olleista käännösharjoituksista, ja yllättäen saatiin samat ohjeet kuin muiltakin kouluttajilta, eli huido vähemmän, kehu enemmän, ja teetä tehtävät tarpeeksi ajoissa. Edessä peruutukseen tuli hyvä vinkki pidentää itse välimatkaa ja pyytää sitten koiraa liikkumaan askel kerrallaan siellä kauempana.

Yhden Peipon jälkitreenin lisäksi viikolla ollaan tehty kaikkien kanssa hiukan rallia ja Peipolle pikkuisen tokoakin. Jäljen paikkailu taitaakin olla työläämpää kuin arvelin, tällä kertaa löytyi onneksi kahdesta kepistä se vika, joten pääsin palkkaamaan Peipon, mutta mieli teki jo lyhyen jäljen puolivälissä napata se pois ja viedä niine hyvineen kotiin. Kovin hankalalle näytti jäljestäminen, ja kerran se lähti huitelemaan ilmeisesti peuranjäljelle, mikä on Peipolta tosi tavatonta. Kun nyt vain saisin omat hermot ja ärsytykset kuriin, niin ehkä me vielä voitaisiin joskus kuvitella pääsevämme kokeeseenkin, mutta siltä varalta että koko homma tökkäisi tähän, on tullut jo mietiskellyksi muitakin vaihtoehtoja. Katsotaan nyt mikä tilanne keväällä on. Tosi kurja että yhden kaikinpuolin masentavan kokeen takia meidän lemppariharrastus on ajautunut tähän pisteeseen. 😕 Kertoo tietenkin koirasta, ja etenkin ohjaajasta, mutta silti.

Tomppa pääsi eilen käymään ryhmäralleissa, ja sen normaaleja autismikohtauksia lukuunottamatta oli ihan kelpo rallykoira. Pari kertaa on lisäksi kaikille tehty rataharkkaa, ja sunnuntaina saatiin nautiskella oikein rotuseurasta kun Pätkis ja Momo (ja Hikka tietty) kävivät meidän hallilla hurvittelemassa. Ja Pätkis se vaan oli vähintäänkin yhtä ihana kuin aina!

o o o

Peipon Viialan harkkojen jälkeen lasketeltiin sateesta huolimatta eteläänpäin maisemia bongaillen. Ensin hurautettiin vähän ylöspäin ja Lempäälän Pyhällönvuorelle. Sateessa ei tarvinnut vaivautua kävelemään onneksi ollenkaan, vaan parkkipaikalta lähti heti nousu lintutorniin. Torni ei ollut kovin korkea, mutta se oli sen verran ison mäen päällä että näköala oli aika huikea. Olisi ollut kirkkaalla keillä varmaan vielä paljon huikeampikin, mutta toisaalta sade sai ruskan värit hohtamaan mukavan pehmeinä.

Lempäälästä kurvattiin Valkeakoskelle Rapolan linnavuorelle, ja sade oli tällä välin yltynyt melkein kaatosateeksi. Sateenvarjosta huolimatta kamerakin tuppasi kastumaan niin että tarkennuskin takkusi, eikä tuolla kyllä juuri nenäänsä pidemmälle enää nähnytkään. Urheasti Selman kanssa kuitenkin käveltiin näköalapaikalle ja toista kautta takaisin. Harmi tuo keli, paikka oli paljon nätimpi kuin muistinkaan, ja myös Voipaalan taidekeskuksen nurkilla olisi ollut kiva kierrellä vähän. Tuo paikka on kuitenkin niin mukavasti Hämeenlinnan motarin kyljessä, että tulee varmaan poikettua toistekin paremmalla kelillä, ja jospa seuraavalla kerralla päästäisiin vaikka kiertämään Rapolanharjun kuuden kilometrin mittainen patikointireitti.

Maailman paras poseeraaja Selmakin alkoi kaatosateessa näyttää vähän vähemmän valokuvaukselliselta.

Ennen kotiinmenoa käytiin vielä katsastamassa Hakoisten linnavuoren syysasu. Huipulle Peipon kanssa kavuttuamme sade muuttui tihkuksi ja loppui vähitellen kokonaan. Nättiä tuolla oli alkukesästä, mutta keltainen ja vihreä syysmaisema oli vielä kauniimpi. Pilvipeite alkoi hiukan repeillä ja metsän lomasta nousta höyrypilviä, lehmät käyskentelivät alhaalla laitumella ja Peipon kanssa oltiin kaksistaan ihan omassa maailmassa kaukana kaikesta.

o o o

Selmalta loppuivat viime viikolla lääkkeet, ja kun niitä ei enää soittamalla saanut Ehelistä lisää kun edellisestä käynnistä oli jo yli vuosi, niin käytiin sitten ekan kerran kaupunginellillä. Ja käydään varmaan vastakin, niin positiivinen yllätys reissu oli. Aikaa meni yli puoli tuntia, ja lääkäri oli oikein mukava ja suhtautui Selmaan kivasti. Selma puolestaan taisi ottaa kopan laittamisen taas lupauksena hierontakäynnistä, kun se heittäytyi heti lääkärin pöydän viereen kyljelleen rötköttämään. 😄 Reseptejä kirjoitettiin kaksi, sydän ja keuhkot kuunneltiin, korvat katsottiin, lihakset ja läskit kopeloitiin, liikeratoja tutkailtiin ja pistettiin eka cartrophen-pistos. Sirukin luettiin varmaankin Ehelin epikriisien varmistamiseksi. Hintaa koko komeudelle kertyi lääkkeineen päivineen 76 euroa. Cartrophenia on nyt annettu kaksi pistosta, ja vaikka mitään kauhean dramaattista vaikutusta ei ehkä ole, näyttää Selma kuitenkin liikkuvan pikkuisen keveämmin.

Peippo puolestaan kävi hierojalla, ja niin kuin arvelinkin se oli periaatteessa aika vetreä. Vasemman etusen ”hauiksessa” oli tosi kipeä paikka, ja voi olla että se sitten sai ristikkäisesti myös lanneselän kiristämään. Meinasin alkaa vollottaa Peipon mukana kun se valitti taas kipua niin sydäntäsärkevästi, mutta ilmeisesti Tytti sai kohdan auki ja olo helpottui. Toivotaan, että loppu hoituu parin päivän levolla ja kotilaseroinnilla.

Kotipihan asterit ehtivät kukkaan kun lokakuun puolväli lähenee. Sateista huolimatta on ollut mukavan lämmintä.

Kun valoisassa ei enää töiden jälkeen ehdi tehdä mitään, pitää tehdä otsalamppuillen. Pari litraa karpaloita tuli poimituksi lampun valossa ihan hujauksessa, ja Peippo veteli sillä aikaa napaansa varmaan saman verran.

Jälki on rikki

Viikon sisällä ollaan yritetty jäljestää kaksi kertaa lyhyitä ja helpohkoja jälkiä. Ekalla kerralla Peippo lähti jo heti alussa polulle harhalle, ja toisella se löysi ekan kepin, mutta viimeinen ja varakeppi jäivät löytymättä vaikka pyöri aika pitkään siinä ihan hollilla. Taisi olla ekat kerrat tänä vuonna kun jälkiä ei suoritettu loppuun, joten tästähän voi tehdä sen päätelmän että kokeen vikan kepin hinkuttaminen vei itseluottamuksen. Motivaatiosta ei näytä olevan kyse, oikein innolla se on jäljelle lähtemässä. Itsellä ei puolestaan ole ollut kokeen jälkeen vähääkään jäljestysmotivaatiota, mutta sen verran juttu ärsyttää, että kaipa tätä pitää vielä tämän vuoden puolella paikkailla. Iltaisin vaan ei oikein enää ehdi valoisassa jäljestämään, mutta onhan sitä tietty ennenkin otsalamppujälkiä tehty.

Tällä viikolla ohjatut harkat ovat olleet tauolla, mutta viime viikolla oli Ninan kanssa puhetta eteenemenosta, tai lähinnä siitä kuinka sen saa onnistumaan kokeessa, vaikka koira onkin jo oppinut että siellä ei palloa ole. Tähän voitaisiin nyt kokeilla eteenmenoa kumimatolle, jolloin Peippo ei harkoissakaan juokse varsinaisesti palkalle. Joka tapauksessa kokeillaan nyt sitä, että aina ei ole pallo valmiina. Kokonaan toinen asia sitten olisi tehdä vaan taas miljoona eteenmenoa suoraan pallolle, ja koittaa ladata liike niin, että se tulisi kokeessakin selkärangasta.

Muutoin tehtiin Peipon kanssa liikkeiden alkuja ja välejä, ja ihan kivasti meni vaikka Peippo näytti häkistä otettuna ihan vetämättömältä. Näyttää ihan lupaavalta että tässä asiassa edistyttäisiin, harmi vaan etten ole ”viitsinyt” ottaa asiaa työn alle aiemmin, vaikka olen sen kyllä tiedostanut. Ruutua kokeiltiin myös muutaman kuukauden tauon jälkeen, ja lätkästä huolimatta se ei tahtonut sujua kun Peippo alkoi peruutella sen verran aikaisin ettei edes huomannut koko targettia. Tässäpä sitä riittääkin projektia talveksi. Pitää nyt tehdä alustan kanssa ihan hyvä määrä toistoja, ja sitten ilman niin että palkkaan vain silloin kun on ihan varmasti tarpeeksi syvällä. Nina varoitti myös kaivamasta palloa kesken kaiken – itse olen ollut siinä uskossa ettei Peippo huomaa sitä.

Ralleissa oli taas ihan tosi kivaa, mestariluokan kyltitkin sujuivat hienosti, kunhan muistan vaan itse vähän hillitä huitomista. Peipon kanssa voi hyvin kokeilla vaikeampia juttuja osana rataakin, ainakaan en ole huomannut että se ottaisi siitä itseensä. Sen sijaan pitää vähän varoa seuruuttamasta Peippoa liian läheltä kylttejä silloin kun ei olla radalla, se on selvästi vähän huolissaan siitä että vien sen päin telineitä. Ahaa-elämys tuli siitä, että Peipolle sopii rallyssa rauhallinen ohjaus ja hidas eteneminen. Varsinkin jos kyltinvälit ovat lyhyet, sen on saatava aikaa valmistautua, samoin esim. eteentuloissa sen on saatava aikaa hilata takapäänsä oikeaan paikkaan. Voi olla että me taidon kartuttua nopeudutaan, mutta toistaiseksi tehdään rauhassa. Onhan Päivi tästä tietenkin ennenkin maininnut, mutta olen ajatellut että Peipon vire laskee jos hissutellaan. Voi laskeakin, mutta tässä lajissahan sillä ei ole mitään väliä niin kauan kuin tarkkaavaisuus ja työskentelymotivaatio säilyy.

o o o

Viime viikolla saatiin huonoja uutisia Etelä-Afrikasta, kun Peipon veli oli kuollut yhtäkkiä ilmeisesti johonkin sydänperäiseen. Siis vasta viisivuotiaana. 😟 DCM:aa briardeilla ilmeisesti jonkin verran on, mutta turha tietenkään sen enempää spekuloida tai stressatakaan kun ei tiedetä mistä oli kyse. Jospa Peipon tähänastiset vaivat vaikka riittäisivät sen huonoon tuuriin geeniloton osalta.

o o o

Taas on ilmeisesti se aika vuodesta, kun metsän eläimet ovat touhukkaimmillaan. Yhtenä aamuna herättiin Peipon kanssa siihen, että ikkunasta kurkisteli peura. Luultavasti joko peura tai hirvi oli myös rysäyttänyt takarajan verkkoaitaa päin niin, että aitatolpan metallijalka oli vääntynyt ja verkko lähtenyt hyvältä matkaa tolpista irti. Jokusen päivän Tomppa oli ehtinyt olla päivät risalla aidalla aidatulla tontilla, onneksi silläkään ei ole mitään tarvetta karkailuun. Eilen puolestaan jokin otus seuraili meitä iltalenkillä. Ensin kuului outo ääni meidän takaa, sitten taskulampun valossa loistava keltainen silmä sujahti edessä polun poikki, ja kun tehtiin u-käännös, luultavasti sama silmäpari tuijotteli meitä taas hetken päästä Ketunkuopan reunalla. Ei ollut ainakaan arka eläin, kun käskyttelin koiria kohtalaisen kovalla äänellä koko matkan. 😄 Tomppa reagoi kaikkien eläinten tuoreisiin hajuihin vinkumalla, joten siitä on vaikea päätellä mikä tuo oli, mutta keltaisista silmistä voisi sen ehkä päätellä olleen kettu. Kovasti kiinnostava oli joka tapauksessa kaikkien mielestä.

o o o

Viikon luontoelämyksestä vastasi monimuotoiseksi mainostettu Suomiehen uusi luontopolku. Vajaan kolmen kilometrin lenkki kiersi Ruduksen vanhaa hiekkakuoppaa, ja näkymä oli koko matkan suorastaan synkeä. Kuopalla on kylttien mukaan tehty valtava ennallistamistyö, mutta ei sitä kyllä mistään huomannut. Taimia oli vähän istuteltu, kiviä aseteltu ”hienosti”, kuten kuvassa näkyy, ja parissa paikassa oli surkeannäköisiä kuolleita puita, jotka oli nostettu ylösalaisin niin että juuret olivat taivasta kohden. Mikä voisi olla enää ankeampaa? Suomiehen luontopolku kuuluu Hyvinkään ”Polku luontoon” -hankkeeseen, johon kuuluu myös mm. oman kylän tosi kaunis joenvarsipolku.

Retkeilyä, treenailua ja lomailua

Terapiakoira Tomppa 9-vee, ja täti likemmäs 100-vee. Molemminpuolista rakkautta, eikä pahakaan alzheimer saa tätiä unohtamaan parasta kaveriaan. ❤

Torstaina käytiin Tompan kanssa Sastamalassa vanhainkodissa, ja paluumatkalla poikettiin koko konkkaronkan kanssa Liesjärvellä. Kello oli jo viisi kun päästiin Kanteluksen parkkipaikalle, joten aika hätäinen reissu oli taas kerran. Kahdeksan kilometriä tuli matkaa itselle, Selma teki oman lyhyen ”vakkarilenkkinsä” kun oli vielä toipilas, Peippo pisteli kuutisen kilsaa ja Tomppa pääsi käymään vain Hyypiön kämpän saunalla kun olin katsovinani että sekään ei ole ihan kunnossa.

Selman reittivalinta Siltalahden nuotiopaikalle oli sille juuri sopivan mittainen reilu puolitoista kilometriä, mutta en muistanut lähtiessä että pitkospuita on kuljettavana aika pitkäkin matka, ja nehän olivat kaatosateiden jäljiltä hirveän liukkaita. Selma osasi kyllä kulkea varoen, mutta kerran se liukastui silti aika kurjan näköisesti. Itselläkin oli niissä tekemistä, mutta maa oli sen verran märkää että sivussakaan ei viitsinyt kulkea.

Hyypiön saunan terassilla illan hämärtyessä.

Olisi ollut kiva jos oltaisiin Peipon kanssa ehditty käydä perinnetilalla saakka, mutta pakko oli tyytyä lyhyempään keikkaan kun ei ollut otsalamppuakaan mukana. Mukava lenkki kuitenkin kierrettiin: ensin puolitoista kilometriä kapeaa Kyynäränharjua pitkin järven toiselle puolelle, ja sitten kolmen kilometrin Soukonkorven reitti suo- ja korpimaastossa ja taas harjua pitkin takaisin. Soukonkorvessa oli uudet vähän vähemmän liukkaat pitkokset, jotka kulkivat mukavan synkän metsän läpi. Kyynäränharju oli nätti, kapeimmillaan kannas oli vain joitakin metrejä leveä, ja yhdessä kohdassa harju katkesi kokonaan niin että piti mennä vanhaa puusiltaa pitkin toiselle puolelle.

Kyynäränharjun silta.

Soukonkorvessa.

Vaikka oli vähän hätäinen reissu, niin plussapuolena myöhäisessä ajankohdassa (ja huonohkossa kelissä) oli se, että reilun kahden tunnin aikana ketään ei tullut vastaan. Seuraavan kerran pitää silti mennä tuonne paremmalla ajalla ja ehkä vähän huolellisemmalla reittisuunnitelmallakin, nähtävää varmaan riittää.

o o o

Loman viimeisinä päivinä ehdittiin tehdä vielä pari pienempää retkeä; Peippo kävi Arvon kanssa Kakarilammella, ja tänään oltiin koko päivä Vihtijärvellä. Vaikka Peippo on Arvon kanssa jäljestänyt ja rallytokoillut, ne eivät ole koskaan nähneet toisiaan kuin häkin läpi. Olipa siis hippaisen jännittävää päästää ne metsätien alussa irti. Enkä olisi muuten päästänytkään, mutta luotin siihen että Arvo ei provosoidu Peipon rähinöistä – niin kuin ei onneksi provosoitunutkaan. Peippoa pelotti iso ja liehuvahäntäinen Arvo (9 kk 😀 ) niin että se oli taas ihan kauhea. Onneksi se kuitenkin tottelee – harmi vaan että pelkoa ei saa käskemällä pois. Parin tunnin jälkeen takaisin palaillessa Peippo oli jo vähän rauhoittunut ja edes hiukan rentoutunut. Voi sitä parkaa, käy niin sääliksi. 😕

Turvaväli.

Kotimatkalla kyettiin jo silmänräpäys olemaan näinkin lähekkäin.

Tänään nollauduttiin eilisen kauheuksista, ja koko poppoo sai juosta Vihtijärven metsissä kimpassa ja erikseen. Jopa Tomppa kirmaili hyvän aikaa vapaana. Selman kanssa törmättiin hirveen ja vaskitsaan, ja koko porukalla pöläytettiin ilmaan metsopariskunta ihan muutaman metrin päästä. Onneksi Tomppa oli siinä vaiheessa tukevasti remmissä.

Mustalammi oli koirien mielestä vielä kahluulämmössä.

o o o

Kun lomasäät olivat viikonloppuja lukuunottamatta varsin kehnot, joudettiin kaiken metsissä laukkaamisen ohessa treenaamaankin. Peippo kävi Riitan yksärillä tavoitteena huijata se luulemaan että kyseessä on oikea kisatilanne. No, joko Peippo ei mennyt halpaan, tai sitten meidän ongelmat onkin monisyisempiä, kun nyt ei saatu koko ongelmaa esiin. Peippo tuli suoraan autosta kentälle ja ihan alku meni vähän sen piikkiin että piti ihmetellä että missä ollaan, mutta ekasta seuraa-käskystä lähtien kuusi helppoa liikettä tehtiin kokeenomaisesti ihan tosi rennosti. Aloitusperusasennot ja liikkeiden välit vaativat vähän hiomista, mutta itse liikkeet menivät hyvin. Ellei oteta lukuun sitä että Peippo meinasi kompastua luoksetulossa hiukan epätasaiseen kenttään. 😂 Jännä juttu kun Nina juuri viime treeneissä sanoi että Peippoa on usein vaikea ymmärtää, kun nyt myös Riitta totesi pariinkin otteeseen että Peippo on ”vähän vaikeaselkoinen.”

Hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita kuitenkin saatiin, tosin osa varmaan ehti jo unohtuakin:
⁃ Paljon kehääntulotreeniä: kehään + palkka, pa + palkka, liike + siirtymä + palkka jne.
⁃ onko liian helppoa, jolloin ei tarvitse keskittyä?
⁃ Ketjuta!
⁃ Peippo huomaa milloin kehu on aito. Keskity muutenkin enemmän sosiaaliseen palkkaan ja sen laatuun.
⁃ Tee virheestä isompi, jotta Peippo huomaa kunnolla tehneensä virheen. Esim. häiriötä seuraamisen alkuun niin että mokaa kunnolla, ja siitä ojennus.
⁃ Huomauta harvoin mutta tarpeellisella voimakkuudella, älä nalkuta koko ajan.
⁃ Palkka pk:ssa arvostelun jälkeen vasta kunnollisesta seuraamisesta.

o o o

Lisäksi Peipon kanssa on vähän verestelty rallyjuttuja, etsitty esineitä ja harkattu ohjattua noutoa ja tunnaria. Eilisen jälkeen olen kyllä taas vähän enemmän skeptinen sen suhteen että mennäänkö me enää ikinä tokokokeisiin, kun tuntuu niin epäreilulle laittaa Peippoa makaamaan vieraiden koirien viereen ja mennä vielä itse piiloon. Mutta katsotaan, noista ylempien luokkien jutuistakin on nyt tullut Peipolle ihan mieluisia, joten harkkaillaan nyt joka tapauksessa.

Tomppakin pääsi Päivin tokotunnille, ja jaksoi kivasti tehdä hommia vaikka treenaajia oli paikalla vain yksi Tompan lisäksi. Tehtiin kyllä oikeastaan enimmäkseen rallyjuttuja ja mm. oikean puolen seuruuta, tokoa vain luoksetuloa (lelujen läpi) ja hyppyä. Yllättäviä asioita se Tomppa osaakin, kun monesti treeneissä mietin että ollaanko sen kanssa koskaan edes tehty ko. juttuja, ja sitten se tekee ne kuin vettä vaan. 🙂 Ihan erilainen treenattavahan se on kuin Peippo, ja pitää aina ennen treenejä muistuttaa itseään että sen kanssa toimitaan eri lailla, ja myös kriteerit on pidettävä erilaisina. Tomppaa ei todellakaan ojennella, muistutella, tai juurikaan edes huomautella. Ja sehän saa kyllä katsoa liikkeen alussa ympärilleen, ottaa kontaktin sitten kun kerkiää ja kykenee.

Selman touhuja ei tarvitse enää laittaa muistiin, mutta tottahan sekin on päässyt puuhaamaan sairaslomastaan huolimatta.

o o o

Siinä missä pacman-Peippo syö kaiken eteensattuvan eloperäisen, asettuu Selma aina parhaiden sieni- ja marjaesiintymien päälle makuulle.

Selma on ollut koko lomaviikon enemmän tai vähemmän levossa. Se on lenkkeillyt vapaana, mutta yksinään, jolloin sen meno on paljon rauhallisempaa. Sieni- ja marjareissuille se on päässyt mukaan, ja ne ovatkin olleet sille hyviä lenkkejä kun aikaa menee paljon, mutta kuljettavat matkat ovat lyhyitä ja meno hidasta. Muutaman päivän ontumisen/epäpuhtaudet jälkeen se on liikkunut minusta ihan hyvin, eikä viikonlopun vähän isomman rasituksen jälkeen näytä tulleen takapakkeja. Jospa se tästä taas lähtee sujumaan. Lomalla on ollut aikaa lenkittää kaikki koirat erikseen, ja täytyy sanoa että vaikka oma kunto onkin kovilla, on se kyllä täydellistä hermolepoa verrattuna siihen että yksi kulkee edellä, toinen takana, kolmas fleksissä, yksi hukkailee palloaan ja syö kakkaa, toinen vetelee sieniä ja zoomailee metsäneläviä ja se kolmas kietoutuu fleksistään joka näreeseen. Toivotaan silti että ihan jokainen on koettelemassa hermorakennetta vielä pitkään!

Kesäksi kuntoon?

Lempparijuttujen äärellä.

Peipon osalta alkaa tämä koekausi olla ohi, rotumestiksistä selvittiin hengissä, mutta ei niitä juuri muistella huvita. Peippo tsemppasi kivasti jäljellä vaikka törmättiin peräti kahteenkin koirakkoon matkan varrella, esineissä meinasi jo loppua motivaatio, ja tottis oli ihan täysi fiasko. Se meni kuitenkin aika lailla niin kuin arvelinkin, olisi kannattanut vaan Salon kokeen jälkeen perua tämä reissu, niin kuin vähän meinasin. Peippo teki kuitenkin sen mitä sille on opetettu, sillä aika selkeä koulutusvirhehän tuo koekoomailu on. Peippoon en siis ollut mitenkään erityisen pettynyt, mutta muutoin koe taisi olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön siitä ettäkö PK-kokeissa on aina mukavaa. Tosi kiva oli kuitenkin nähdä uusia ja vanhoja tuttuja, briardinuorisoa ja muitakin rotutovereita ja käydä päivän päätteeksi kimpassa syömässä. Kelikin suosi, ja piilosta saikin ihailla kentällä pörrääviä perhosia.

o o o

Heini tuli onneksi käymään juuri sopivasti sunnuntaina, ja päästiin puimaan koereissua heti tuoreeltaan vähän joka kantilta. Mietittiin mistä tuo koeahdistus johtuu, ja mitä sille voi tehdä. Varpun kanssa jatkettiin samaa aihetta seuraavana päivänä, ja Ninan tokoissa keskiviikkona. Kun koepaikallakin saatiin jo ekat neuvot, niin aika kivasti ollaan saatu tähän eri mielipiteitä ja näkökulmia, ja nyt on tavoitteena saada Peippo taas kevääksi tai kesäksi iskuun.

Palauttelemassa ja paikkailemassa käytiin myös seuraavina päivinä. Esineruutu ja jälki sujuivat hyvällä motivaatiolla ja kaikki tarpeellinen löytyi oikein sujuvasti. Tottisjutuissakin Peippo oli muutoin ihan hyvällä fiiliksellä, ainoastaan kapulan noudosta neuvoteltiin hiukan. Tämä onkin ainoa juttu, jota Peippo ei tottiksessa oikeasti osaa riittävän hyvin, muutoin meidän onnistuminen ei kyllä teknisestä osaamisesta jää PK-puolella kiinni.

o o o

Kuin tilauksesta siis alkoivat keskiviikkona myös Ninan tokot. Käytin meidän ajasta suurimman osan tuon koemielentilan puimiseen, ja loppuajasta tehtiin kehääntulotarkastus ja liikkuroitu pitkä seuraaminen kokeenomaisesti. Palkan jätin kehän sisäpuolelle näkösälle. Pari pientä kontaktirikkoa tuli ja niistä huomauttaminen kyllä aktivoi Peippoa, mutta hiukan sillä oli mieli kehän reunalla ja palkassa. Tästä saatiinkin ”korjauslistaan” yksi lisäkohta:

  • Pidä kokeessakin (rt) palkka taskussa. Silloin kun ei voi pitää, jätä se vaikka kehän ulkopuolelle pöydälle niin että saat napattua sen siitä Peipon huomaamatta. Palkka siis on Peipon mielestä aina mukana jolloin fokus ei karkaa kehän ulkopuolelle.
  • Kehästä aina kunnon seuruulla pois. Perusasentoja, kääntyilemisiä, mitä vaan, mutta palkan saa vain oikeasta työnteosta.
  • Älä palkkaile ennen kehäänmenoa ”kilttinä olemisesta”, palkkaa vain kunnolla tehdyistä verkkajutuista (tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty).
  • Kehän ja kehän ulkopuolen välinen kuilu on saatava pienemmäksi! Ero koekehässä olemiseen ja treeneihin/kehän ulkopuolella olemiseen on liian suuri!
  • Sosiaalinen palkka kuntoon, Peippo tekemään koetilanteessa enemmän yhdessä ja vähemmän palkalle.
  • Tee paljon palkatonta ja paljon kokeenomaista vaihtelevissa pätkissä.
  • Muista harjoitella myös välit ja arvostelu (+aplodit!) kuntoon.
  • Paljon treeniä vieraissa paikoissa vieraiden ihmisten kanssa (möllit missä lajissa ja luokassa vaan)
  • Älä hyväksy jos ei oikeasti miellytä (pl. jos ei osaa)
  • Treeneissä voi hyvin huomauttaa jos tekee haluttomasti/huonosti, mutta pitää pitää huolta siitä, että on paljon enemmän positiivista kuin negatiivista. Treenaamisen pitää olla kuitenkin kivaa.
  • Ei jäähylle huonosta tekemisestä, voi olla Peipolle enemmän palkka kuin rangaistus. On saatava muutoin aktivoitumaan!

Paljon tuli semmoista asiaa mitä jo etukäteen mietittiin, ja kiva kun Peippo on treenannut Ninan kanssa jo pennusta saakka niin ”tapaus” on tuttu. Nina sanoi Peipon olevan välillä ”vaikeaselkoinen”, mutta luulen että tämä liittyy etupäässä niihin kertoihin kun Peippo on ollut kipeä. Varsinkaan varpaiden kipua kun ei yhtään näe, ellei osaa kokeilla sitä varpaita puristelemalla. Iso osa ongelmaa on ihan varmasti vieraiden koirien kammo, lähinnä itseni kannalta (?). Olen jo luopunut toivosta että siitä ikinä päästään, mutta pitää nyt vaan yrittää muutoin edetä suunnitelman mukaan ja koittaa käydä möllikokeissa vaikka se kuinka (molempia) stressaakin. Vaikka Peippoa on esimerkiksi ihan hirveän vaikea hetsata, eikä se ole mikään vietikkyyden huipentuma, sillä on kyllä ihan varmasti sen verran ominaisuuksia että kelvollisten koepisteiden saamisen pitäisi olla ihan kouluttajasta kiinni.

o o o

Kaupunkilenkeillä käytössä on nyt uusi strategia, kun vuosi on nyt toteutettu edellistä ei-ihan-niin-hyvällä menestyksellä. Edelleen mennään vastaehdollistamisella, mutta nyt aloitan vuolaat kehut heti jos vieras koira on näköpiirissä. Tästä näyttää seuraavan paljon nopeampi kontakti, ja olen pyytänyt perään vielä perusasennonkin ja palkannut sitten siitä. Näin Peippo ei ehdi jännittyä ollenkaan, ja palkkakin tulee vasta ”oikeasta” asiasta. Sen verran tietty pitää toimia tämänkin menetelmän vastaisesti, että mikäli Peippo kuitenkin alkaa kuumua, se saa siitä nyppäisyn ja kiellon. Muutaman lenkin toteutuksella ainakin alku näyttää vähän lupaavammalta, eikä taaskaan tarvitse palkata siitä ”turhasta”.

Omat hermot voisivat tässä koira-asiassakin olla paremmat; eilen meihin törmäsi taas kuuden (!) irtovinttikoiran lauma, ja herkesin karjumaan ihan kunnolla kun koitin pitää niitä loitolla Peiposta. Pitäisihän se jo tietää, että vinttikoiria ei millään huudolla tai kiukkuisella haukulla häädetä, mutta toivottavasti Peippo ainakin luuli että emäntä piti koirat loitolla kun eivät puruetäisyydelle tulleet. 😁. Olisi pitänyt vaan antaa Selman hoitaa tilanne (niin kuin se tekikin), ja olla vaan itse hiljaa ja tuuppia vaikka jalalla niitä irtokoiria pois. Vähän hankalaa vaan kun toisessa kädessä on Tomppa, johon rähisevä Peippo oli aikeissa purkaa kiukkunsa. Mietin vaan että mitä ne ihmiset (jotka kerrankin sentään tajusivat pyytää anteeksi) ajattelevat kun pitävät tuommoista laumaa irti metsässä, ja vielä kopat päässä. Metsästä löytyy tuolla höntyilyllä varmaan isompiakin petoja kuin Peippo – milläs ne sitten puolustautuvat kun ovat kopitettuna? Tai mitäs jos vastaan tuleekin joku pikkukoira jota ne lähtevät jahtaamaan pupuna? No, sen kummempaa ei nyt onneksi käynyt, ja Selmalla oli varmaan oikein lystiäkin joukkion (hyvin kauniissa) kurinpidossa. Se on kyllä sosiaalisesti niin fiksu.

o o o

Edellisviikolla käytiin eläinlääkärissa tsekkaamassa Peipon veriarvot (kaikki ok), sekä fyssarilla. Riikka totesi heti kun näki Peipon, että ei ole ikinä nähnyt sitä niin tasapainoisen näköisenä (fyyisesti…) kuin nyt, eikä käsittelyssä tullut vastaan naksuvan oikean kyynärän (se sama vanha) lisäksi muuta kuin kupeiden kireät fasciat. Jippii! Ihan sama miten meillä treenit ja kokeet sujuvat, tämä olisi ihan kaikkein hienoin juttu! Voisikohan olla niin että silloittuma on nyt kasvanut umpeen eikä uusia ole tullut, tai sitten hyvä kunto johtuu siitä että tassut eivät ole vähään aikaan olleet arat kun kynnet ovat olleet hyvässä kunnossa. Niin tai näin, me osataan varmaan molemmat nauttia tästä vetreydestä ihan täysillä. 🙂

Kun ei enää tarvitse hössöttää Peipon kokeiden kanssa, on aikaa taas enemmän mummu-väellekin.

Syksyn tulossa on sekin hyvä puoli, että saadaan pitää lammet kokonaan itsellämme. Selma ja Teppo kävivät joutsenten joukossa vuoden vikalla uiskentelulla.