Hi-ho Silver

Viime viikolla päästiin Peipon kanssa taas vetohiihdon makuun. Kummallakin on vähän turhan huono kunto, mutta toivotaan että talvesta tulee pitkä ja sopivan luminen niin että oltaisiin jo keväällä kummatkin iskussa. Itsellä on tavoitteena oppia hiihtämään kurvit, Peippo puolestaan kaipaisi ohitusharjoituksia (millä niitä muka harjoittelet..?). Motivaatiota meillä kuitenkin riittää, homma on kivaa kuin mikä!

Keskiviikkona käytiin katsomassa ladun kuntoa tokotreenien jälkeen, mutta silloin ura oli vielä niin jäinen että vedättäminen olisi ollut silkkaa itsemurhaa, ja Pei sai juosta irrallaan. Onneksi jään päälle satoi loppuviikosta muutama sentti lunta, ja perjantaina ja lauantaina vetojuhta sai jo kiskoa kivirekeä perässään. Lauantaina päästin Peipon vapaaksi ainoastaan kauhukurvissa ja ylämäessä, eli vetomatkaksi tuli noin 2,5 km. Pahimmat mutkat oli pakko mennä auraten, eikä minusta muutenkaan ihan kauheaa apua Peipolle ole, joten lenkistä tuli vähän turhankin rankka näin alkuun.

Viime talvenahan Peippo pääsi vetämään vain pari-kolme kertaa, joten käytännössä sen vetokokemus on edellistalvelta kun se oli vuotias. Nytkin se siis ekan reissun lähtösuoralla päätti ihan muina koirina jatkaa laukkaansa metsässä, mutta onneksi se sai päähänpistonsa juuri ennen kohtaa jossa olin aikeissa laskea sen vapaaksi ja vetonaru oli jo kädessäni. Sen jälkeen se juoksi kyllä kaikki pätkät nätisti latu-uralla, mutta varmuuden vuoksi kävin kuitenkin ennen lauantain lenkkiä hankkimassa narun ja vyön väliin paniikkilukon. Se nopeuttaa irrotusta ehkä puoli sekuntia, mutta kun vauhtia on reippaasti, siinäkin ajassa ehtii jo tapahtua vaikka mitä. Paniikkilukolla oltaisiin varmaan selvitty siitä edellistalven kylttijupakastakin ilman niitä kaikkia voltteja…

Myös Peipon palkkaus on kahdessa vuodessa muuttunut niin, että nyt palkaksi kelpaa pallokin. Sen verran Peippo kuitenkin muistaa vanhoista hiihtelyistä, että ensin se vaatii namit, ja sitten vasta perään pallon. Sitten se juokseekin koko verkkalenkin (se sama 2,7 toiseen kertaan irrallaan) pallo suussa ja tuo sitä välillä heiteltäväksi. Paras palkka Peipolle lienee kuitenkin edelleen se, että se saa vetää. Lauantaina se alkoi jo autolla ujeltaa kun huomasi mihin ollaan menossa.

o o o

Hallillakin ollaan käyty joka päivä. Peipon treenitauko kesti huikeat puolitoista viikkoa, ja sitten saatiinkin rästipaikka vieraaseen ryhmään, joten oli ihan pakko mennä treenaamaan paikallamakuuta. Keskiviikkotokoihin pääsikin sitten Semppu (peruutusta ja tunnaria), ja torstaina aksattiin ja jäätiin vielä tokoilemaan päälle. Ja saatiin taas irtokoira meidän kentälle. 😦 Tomppa oli vieläpä yksin kiinni seinässä, kun itse keskityin Selman kanssa karjumaan vieraalle koiralle. Sepä ei vaan karjumisista välittänyt – eikä emäntänsä maanitteluista yhtään sen kummemmin. Ja tuokin insidentti olisi ollut estettävissä vaan sillä että koiran omistaja olisi katsonut että aidan palat ovat kunnolla kiinni, kun koira ei selvästikään ollut millään muotoa yhtään hanskassa. No niin. Perjantaina tokoiltiin myös, ja onneksi Tomppakaan ei näyttänyt (ihme kyllä!) saaneen mitään uusia hallitraumoja. Lauantaina ja sunnuntaina saatiin treenata totuttuun tapaan collieseurassa, ja nyt pidetään pari päivää paussia.

Selman ruutu alkaa näyttää taas aika hyvältä, tunnarikin korjautuu ehkä pikku hiljaa. Luoksari on toivoton, ja kypsässä kuuden ja puolen vuoden iässä Selma alkaa nyt kehittää ilmeisesti paikallamakuuongelmaa. Kaksistaan Sydin kanssa maatessaan se piippasi kun olin piilossa. Iso huoh. Ohjattu nouto ei taida olla ihan niin helppo nakki kuin alkuun näytti, sen sijaan peruuttaminen ja kiertäminen on Sempusta kivaa. Peruuttaminen taitaa olla motorisesti helpompaa reippaalla vauhdilla, kun kummatkin koirat tahtovat peruuttaa niin vinhaa vauhtia että edistävät (voiko peruuttaessa sanoa että edistää..?).

Kummallekin tuottaa nyt vaikeuksia myös jäävien seisominen, tai siis steppaamatta asennossa paikoillaan pysyminen. Nyt ollaan harjoiteltu sitä uusien sääntöjen oikealta ohi kävelemistä, ja se on näköjään vaikeampaa. Peipolla on myös edelleen välillä  vähän vaikeuksia avon hypyssä (ei irtoa, menee maahan), mutta muutoin kaikki sujuu suht koht kivasti.

o o o

Terveyspuolella Selmaa taas vaihteeksi pienesti kutittaa. Ehkä lohi, ehkä huonepöly, sitä ainakin totisesti riittää. Selma myös nuolee kovasti ranteitaan, ja ajattelin että pitäisikö se viedä selkä- ja hammaskontrolliin ja pyytää samalla lääkäriä katsomaan noita ranteita. Fyssarin mielestähän ne olivat kesällä ainakin oudon jäykät.

Peipon antibioottikuuri loppui, ja selässä on iso rupi. Korvakuuri jatkuu, ja korvien aluset tursuavat töhnäisiä rastoja roiskuneesta puhdisteesta ja lääkkestä johtuen. Osan karvoista leikkasin kyllä jo raa’asti pois. Jotain punotustakin korvalehdissä on, mutta jotenkin ne näyttävät minusta enemmän ärsyyntyneille – mikä ei varmaan ole mikään ihme tuolla rassauksen määrällä.

Tompalla taitaa puolestaan olla niska jumissa. Pari viikkoa sittenhän se sai sätkyt lelua vetäessään. Unohdin koko jutun, kunnes nyt taas hallilla sama juttu toistui. Hampaissa ei ole mitään, joten fyssariaika se pitää varmaan Pompulallekin hankkia. Samalla laillahan Tomsku oireili nuorena kun kuonopanta oli saanut sen niskat ”nyrjähtämään”.

o o o

Peipon kanssa koitetaan tehdä kerran viikossa remmilenkki, jospa se remmissä kulkemisen taidonkin vielä joskus oppisi. Tässä Peippo esittelee kävelylenkkinsä varrella kappaletta kadonnutta kulttuurihistoriaa, jouluna palanutta kylän ”keskustan” hirsikasarmia. Kaksi jäljelle jäänyttä taloa näkyy taustalla:

20150117_140051

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s