Kisailua ja matsailua

Viime viikolla Selma kävi rallikisoissa, Peippo torjui vinttikoiralauman, ja Tompalta petti harkintakyky ihan täysin. Viikko oli jälleen työpainotteinen ja koirilla liian vähän tekemistä, mutta onneksi tästä eteenpäin ei ole tiedossa yhtään ylimääräistä työjuttua. Eli toivoa sopii myös, että koirat pysyvät suht kunnossa.

Viime viikko meni aika lailla niin, että ehdin juuri ja juuri lenkittää koirat, mutta mihinkään muuhun aika ei riittänyt kun piti istua nenä kiinni ruudussa. Keskiviikkona ehdittiin kuitenkin Peipon kanssa juuri ja juuri tokotunnille, kun varasin ekan vuoron eikä jääty paikallaoloihin. Lähtiessäni annoin Selmalle ja Tompalle pienen pienet nopeasti syötävät purutikut. Treeneistä tullessa huomasin että kummankin koiran kaulus on märkä; Selmalla kostea ja Tompalla litimärkä. Nopealla vilkaisulla haavoja ei kumminkaan löytynyt. Illalla rupesin katsomaan Tomppaa tarkemmin, ja kolme reikäähän sen korvien ympäriltä sitten kumminkin löytyi. Siinä ja siinä tulehtuvatko vielä vai eivät, mutta yritetään kuitenkin viimeiseen saakka selvitä kotihoidolla tuon lääkäripanikoitsijan kanssa.

Minkäänlaista epäilystä ei ole etteikö syy olisi ollut Tompan. Joko se on alkanut tappelemaan jostain olemattomasta luunrippeestä, tai sitten mennyt Selman päälle kun Selma on oksentanut (se on Tompalle ihan tyypillistä käytöstä). Lattialta löytyi nimittäin myös pieni oksennusläntti luuvaahtoa. Tosin ei olisi mikään ihme että tuommoinen kaulaanpureskelu pistää oksettamaankin, kun kummankin koiran kaulat olivat ihan mustelmilla. Koirat on koiria, mutta välillä Tomppa kyllä ottaa päähän, ei voi mitään. Onneksi Selma on tuossa suhteessa fiksu, eikä nytkään ollut rökittänyt Tomppaa pahasti. Kaksi samanikäistä narttua on tietty vähän huono yhdistelmä, joten Tompan luonteen huomioonottaen pitäisi varmaan oikeasti  olla tyytyväinen että tämä oli eka tappelu kolmeen ja puoleen vuoteen. Toivottavasti seuraavaa kertaa saadaan odottaa yhtä kauan.

Peipon lääkekuuri loppui perjantaina, ja ainakin toistaiseksi se näyttää olevan paremmassa kunnossa. Keskiviikon treeneissä se oli pirtsakka, samoin sunnuntaina. Ja metsässä se juoksee vähän liiankin kanssa. Toivotaan siis, että selkä nyt hetkeksi rauhoittui. On kyllä turhauttavaa, kun vaivana on ”vain” yksi luupiikki (ja yksi ahtaampi nikamaväli?) ja vaikka kuinka yrität pitää huolta lihaskunnosta, varot vääränlaista rasitusta, jumppaat, syötät lisäravinteita, käytät hierojalla ja osteopaatilla, puet tunnollisesti BOTiin ja pidät muutenkin lämpimänä, hoidat laserilla ja luet loitsuja, niin silti koira kipuilee. 😦 Josta päästäänkin siihen että viiden joltisestikin toteutetun diettiviikon jälkeen Peipon naamaa kutittaa edelleen. Kiva syöttää turhaan järkyttävänhintaista roskaruokaa, joka ei ilmeisesti edes imeydy kunnolla.

Iloisemmista asioista sitten; Selma kävi toisissa rallikisoissaan ja nappasi kiltiltä tuomarilta täydet pisteet. Parasta oli kumminkin se että me molemmat käyttäydyttiin hienosti, eikä kumpaakaan ahdistanut. Selma ei ei halunnut rähinöidä eikä paineistunut, ja itse ohjasin jotensakin korrektisti enkä edes nykinyt hihnasta tällä kertaa. Sen verran pirskahtelevaa Selman meno kyllä oli, että tuomarina olisin tuosta rokottanut, vaikka kuinka oli aloluokka kyseessä. Heini kuvasi kökön puhelinvideon (ja nouti meidät sopivaan aikaan halliin sisälle, mikä loistava palvelu!).

Videolta näkyy kuinka Selma tsekkaa lähdön ja ekan kyltin välillä tuomarin ja sihteerit, ja sen jälkeen keskittyy hommiin. Itse kävellä hipsuttelen koko radan läpi kun on pakko ottaa aikaa kylttien lueskelemiseen. Mutta on tuon Sempun kanssa vaan niin kiva tehdä  – osin yhdessä tekemisestä nauttii varmaan siksikin niin paljon, kun jokainen kisa tai treeni voi hyvinkin olla meidän viimeinen. Selman kunto on tainnut mennä taas vähän takapakkia, ja luulenkin että tässä kohtaa se kannattaisi laittaa taas vähäksi aikaa kortisonille. Tosin, kun tuota videota katsoo, Selma näyttäisi olevan (ainakin omasta mielestään) ihan elämänsä kunnossa. 😀

12247848_10206653241223882_5634910393738193587_o

Loppuverkat suoritettiin Tepon kanssa Hakunilassa.

Peippo puolestaan on saanut taas lisävahvistusta käsityksilleen siitä että rähinöinti on kannattavaa. Yhtenä iltapäivänä hiekkakuopan reunaa kävellessä huomattiin, että neljän salukin joukko laukkaa kuin vieheen perässä kuopan poikki suoraan meitä kohti. Muutahan siinä ei oikein voinut tehdä kuin toppuutella Selmaa ja odotella rauhassa että koirat pääsevät perille. Juoksivatkin sitten ihan jalkoihin, jolloin Peippo sanoi niille räyh, jonka jälkeen ne lähtivätkin pika pikaa samaa vauhtia takaisinpäin. Jotenkin ihan absurdi näky, varsinkin kun me seistiin koko ajan niillä sijoillamme. Koirien isäntä tuli näköpiiriin kun ne olivat päässeet jo sinne mistä ilmestyivätkin. Voihan vinttikoirat, ja vinttikoiraihmiset.

Tänä syksynä metsä on muutoinkin ihan kuhissut omituisia kulkijoita pimeässä seisovista pimeistä koiramiehistä perässä hiihtäviin otsalampputyyppeihin ja melkein koirien häntien päältä kaahaaviin pyöräilijöihin. Ja tietty niihin irtokoiriin. Kyllä voikin olla tungosta pimeässä syrjäisessä metsässä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s