Maanantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin sinne minne pösön nokka näytti. Useamman koiran kanssa reissatessa on helpoin tehdä usein lyhyitä pysähdyksiä, tai ainakin tämmöisen huonosti käyttäytyvän hunnilauman kanssa. Enimmäkseen siis yksi koira kerrallaan pääsi turistiksi muiden odotellessa. Yö tuli perinteisti vietettyä autossa, häkkien tilalle vain patja ja pää tyynyyn juuri siellä minne vauhti loppui.
Reissua edeltävänä päivänä verryteltiin jo vähän turistihommia Riihimäen metsästysmuseolla. Siellä oli hieno kolmen eri taiteilijan ulkonäyttely, jossa oli puusta, metallista ja kumista tehtyjä eläimiä. Sapelihammastiikeri ei ollut Peiposta mitään, mutta metsästäjän dreeverin se olisi halunnut käydä löylyttämässä.
Varsinaisen reissun eka etappi oli Mustion linna, tai tarkemmin sanottuna linnan puisto. Tomppaa vähän pelotti kävellä kiikkeristä laitureista rakennettua ”luontopolkua”, mutta hyvin se tsemppasi:
Sitten jatkettiin matkaa Fiskarsiin, jossa oli pari muutakin ihmistä meidän lisäksi. Kauaa ei oltu kun tungosta oli vähän liikaa omaan makuun, ja lisäksi piti Peipon kanssa koko ajan varoa vastaantulevia koiria. Nättiä oli, mutta varmaan parempi vierailla joskus muulloin kuin heinäkuun puolivälissä:
Kun kerran lähellä oltiin, piti käydä katsastamassa myös Billnäsin ruukki. Siellä oli paljon vaatimattomampaa ja vähän enemmänkin semmoista rappioromantiikkaa, mutta ei siellä sitten myöskään ollut tungosta. Selman kanssa nautiskeltiin ihanasta rauhasta ruukin kiertävällä reitillä:
Piti ihan ottaa kuva huonosta mausta, vaikka ehkä tuolla rumalla kellotaululla on jokin tarkoitus.
Ihan oikea luontokohdekin piti matkalle mahduttaa, joten vaikka oltiin Kemiöön menossa, kiepahdettiin Perniön kautta ja käytiin Latokartanonkoskella. Parin eksymisen ja kärrypoluilla ajelun jälkeen koski oli oikein nätti ja ylimääräinen ajelu kannatti:
Kemiönsaaren kauimmaiseen päähän Kasnäsiin ajeltiin rantareittiä, joka oli kyllä vähän pettymys. Merimaisemaa näkyi aika nihkeästi, ja rannat olivat sen verran täyteen rakennettu, että oikein mistään ei edes päässyt kävellen meren rannalle. Peipon kanssa kiivettiin unohdetulle luontopolulle, ja vaikka kiipeäminen oli pieni urakka, ei näköaloista ollut silti tietoakaan. Selmakin verrytteli samalla pysähdyksellä vähän jäykkää kroppaansa:
Kemiönsaaren länsiosat olivat peuraisat. Hiljaa ajeltiin jo maisemienkin takia, mutta ei tuolla peurojen joukossa kovin kaahatakaan olisi voinut. Melkein yhtä paljon kuin peuroja, Kemiössä oli myytävänä olevia taloja. Hienoilla paikoilla, mutta taitaapa olla aikamoiset työmatkat noilla kulmilla.
Kasnäsiin päästyä kello oli jo lähemmäs kymmenen, joten piti alkaa miettimään yöpaikkaa. Muutaman kilometriä piti ajella kärrytietä kunnes sopiva paikka löytyi – ja ihan sattumalta tosi hienon pirunpellon vierestä. Käytiin sekä illalla että aamulla siellä kävelemässä, ja kivikon lisäksi siellä oli hienoja puita; kivien päälle kasvavia kuusia ja käkkyräisiä mäntyjä. Aamulla herättiin 6.39 roska-auton tuloon, mutta muutoin oli kyllä leiripaikka parhaasta päästä:
Aamulla siis lähdettiin ajoissa liikenteeseen, ja ajatuksena oli kiivetä kartalta bongatulle korkealle kalliolle. Vaan eipä menty, alue oli jostain syystä aidattu. Lövön silta piti sitten käydä katsomassa lähempää, ja olihan sieltäkin aika kivat näkymät:
Matkaa jatkettiin kohti Saloa, ja poikettiin jossain päin vielä poimimaan sienetkin kotiin viemisiksi. 😉 Kun tällekin päivälle piti keksiä jotain ohjelmaa, oli ajatuksena käydä Häntälän notkojen luontopolulla. Paikka jopa löytyi helposti, mutta eipä menty luontopolulle kun sinne ei saanut viedä koiria, ja kaikkien kolmen autoon jättäminen ei houkuttanut yhtään. Harmi.
Kun ei Häntälään, niin sitten Torronsuolle. Kovin pitkää lenkkiä ei enää tässä vaiheessa jaksanut tehdä, mutta Tomppa oli tyytyväinen kun sai edes vähän käpytellä pitkospuilla. Paikka oli hieno, ja pitkospuut jatkuivat tosi houkuttelevasti ties minne, mutta käännyttiin kuitenkin risteyksestä takaisin Kiljamoon vievälle reitille:
Tuolla olisi kiva käydä joskus vähän pidemmälläkin reissulla, mutta koirista ainoa mahdollinen tuonne mukaan otettava on Tomppa. Isot koirat tarvitsevat tilansa ohittaa vastaantulijat, ja pitkospuilla ei ole sitä mahdollisuutta. Puilta ei uskaltanut yhtään astua pois, yhden kerran horjahdin vahingossa ja ehdin jo upota melkein reittä myöden suohon. Sinne kun olisin humpsahtanut molemmin jaloin, niin sinne olisin myös jäänyt. 😮
Joka lomalla pitää näemmä haastaa itsensä kiipeämällä korkeisiin torneihin – onneksi tämä yksilö ei sentään huojunut:
Kiva reissu, ja reippaat reissukoirat, ja aika paljon mahdutettu reiluun vuorokauteen. 😀 Peippo ja Selma tykkäävät autossa olemisesta ja uusista paikoista joten niiden kanssa on helppo reissata. Tomppa pelkää autossa (ja vähän joka paikassa muuallakin), mutta muutoinhan sekin on varsin vaivaton turistikoira.
Pirttimäen hirmut 