Päivä Torrossa

Mihinkään ei pitänyt viikonloppuna lähteä, mutta sunnuntai-aamuna retkeilyhinku kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin, ettei auttanut kuin pakata eväät reppuun ja kääntää auto kohti Forssaa ja Torronsuon kansallispuistoa. Retkiseuraksi valikoitui Peippo, vaikka etukäteen hiukan arveluttikin miten selvitään sen kanssa pitkospuilla jos vastaan sattuisi tulemaan koiria. Muutoinhan Peippo on superhelppo retkikaveri, ja näppyläpannassa ja fleksissä kävely sujui kivan rennosti. Onneksi Peipolla on vielä sen verran vilpoisaa uudessa kampauksessaan, että se ei vasten tapojaan kertaakaan edes yrittänyt plutia suossa.

Peippo kulki tunnollisesti koko reitin fleksissä, vain kuvattavaksi riisuin sen hetkeksi. Jos olisin tiennyt että kytketyn Peipon kanssa on näin helppo retkeillä, oltaisiin varmaan harrastettu luonnonsuojelualueita enemmänkin.

Luu meinasi kuitenkin mennä kurkkuun jo autolta Kiljamon luontotornille kulkiessa, kun sinne vievä tie oli peilijäässä. Sen jälkeen onneksi helpotti, ja vaikka suon takana metsässä oli vielä paljonkin jäisiä paikkoja, selvittiin kummatkin reissusta ehjin nahoin. Pitkoksilla tuli vain yksi koira vastaan, ja onneksi juuri siinä ainoassa kohdassa jossa pienellä pakituksella päästiin väistämään kunnolla sivuun. Muita retkeilijöitä oli sumuisesta säästä huolimatta liikkeellä aika paljon, mutta suurin trafiikki loppui jo alkumatkasta ja saatiin nauttia enimmäkseen omasta seurastamme ja luonnon rauhasta tyynessä ja lämpimässä kevätsäässä.

Opasteet olivat koko reitillä hyvät, vain yksi käännös lintutornille oli hiukan heikosti merkattu.

Reitti kulki ensin kolmisen kilometriä ihanaa kaunista avosuota pitkin – mikä homma onkaan ollut kaikkien noiden pitkospuiden raahaamisessa suolle! Siitä jatkettiin muutama kilometri osin kaunista peikkometsää ja osin soisempaa maastoa kansallispuiston ulkopuolelle Idänpäänkallion lintutornille. Suolla kävellessä sumu oli pelkästään kaunista, mutta tornista ei sitten enää kyllä nähnyt juurikaan nenäänsä pidemmälle. Alkumatkan Kiljamon torni jätettiin tällä kertaa kokonaan väliin, mutta muistelisin sieltä olevan hiukan paremmat näköalat. Tai siis olisi ollut jos jotain olisi ylipäätään nähnyt. Idänpäänkallion tornissa oli penkit ja pöytä, ja kun laavu oli varattu, syötiin Peipon kanssa eväsleivät tornissa.

Avosuon lisäksi reitillä riitti muunkinlaista kaunista maisemaa yllin kyllin.

Peippo lintutornissa.

Peippo tarkastaa, että nimi tuli varmasti oikein kirjoitettua laavun vieraskirjaan.

Vielä löydettiin metsästä kaunis pitkä sammaloitunut kiviaita, ennen kuin polku vei meidät kylään johtavalle soratielle. Kylälläkin oli kaunista, paljon ikivanhoja hirsirakennuksia, ja outo Torrolainen muoti-ilmiökin pantiin merkille, eli melkein joka pihasta löytyi hassuja pyöreäksi trimmattuja kuusia. Kylältä matka jatkui reitin kurjaan osuuteen, kun loppumatkasta piti talsia kilometrin verran pientareetonta Somerontien laitaa autojen pyyhkiessä kovaa vauhtia läheltä ohi. Ihan reitin lopussa päästiin onneksi vielä pieneksi hetkeksi suolle ja pitkoksille ja pois liikenteen joukosta.

Taukoineen ja maisemankatseluineen saatiin reissuun kulutettua kolme ja puoli tuntia. Opasteiden mukaan reitin pituus on kymmenisen kilometriä, mutta trackeriin kertyi lukemat 11.75 km. Idänpäänkallion pientä nousua ja jäätiköitä lukuunottamatta reitti oli kuitenkin niin helppokulkuinen, että kotiinpäästyä jaksoin lähteä vielä kahden muun karvakorvan kanssa metsään iltalenkille. Kylläpä oli sielualepuuttava päivä hulppeissa maisemissa ja parhaassa seurassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s