Kesätouhuja

Kesäkauden rallyt alkoivat, ja ihan kuin innostus siihenkin lajiin nostaisi taas pikkuhiljaa päätään. Muut treenaavat kausittain sitä mikä on tarpeen ja missä on tulossa koekausi, me näemmä harkkaillaan sitä mikä milloinkin sattuu huvittamaan. 🙂 Tomppa on kyllä ilmoitettu heinäkuussa oleviin omiin kisoihin, sen kanssa vaan ei olla ihan kauheasti ehditty puuhata. Aika ei tunnu riittävän mihinkään vaikka valoisaakin on pitkälle yöhön asti, ja vielä pitäisi sinnitellä useampi viikko ennen kesälaitumia. 

Mitä pontevampi kontakti, sen varmempi nami, sanoo Tomppa.

 

Esineitä käytiin ottamassa Janakkalanreissulla Hikiällä. Teemana oli tällä kertaa tehokkuus😁, eli Peippo sai olla mukana tallaamassa, ja lämmitellä ja tehdä asiansa siinä samalla. Esineiden viennin ajaksi se sai jäädä paikallamakuuseen etureunalle näkemättä kuitenkaan minne esineet laitoin. Kolme esinettä nousi puolikkaasta ruudusta ilman välipalkkoja tosi nopeasti. Kolmatta se tarkenteli jonkin aikaa, ja itse olin ihan ”varma”, että esine ei ole siinä. Sen verran on kumminkin tullut järkeä päähän, että tajusin olla hiljaa, ja sieltähän se kolmas pieni esinekin sitten nousi.

Jäljellä ollaan käyty vain kerran, uudessa paikassa kylän toisella puolella. Pitkä jana oli varmaankin vähän turhankin pitkä, kun lopussa Peippo lähti aika voimakkaasti vinoon jäljen suuntaisesti. Annoin sen kuitenkin mennä kun en itse nähnyt janamerkkiä missään. Jäljestys oli varsinkin alkuun taas aika hapuilevaa, johtuiko sitten hankalasta pohjasta, siitä että Selma oli ollut hikivarpaineen mukana tallomassa, vai mistä. Piikistä humpsahdettiin yli, ja Peippo sai itsensä tuhannen solmuun johonkin näreeseen. Pian sen jälkeen maasto muuttui, ja loppujäljen Peippo ajoi hyvin. Molemmat kepit löytyivät hienosti, mittaa oli se iänikuinen puoli kilometriä. En tiedä tuntuuko vaan, mutta ihan kuin muutamalla viime jäljellä Peipolla olisi ollut hiukan huono motivaatio? Lähettäessä se kyllä nytkin vähän jopa äänsi intoaan – painetta siinä ei minusta näy. Mietin kyllä sitäkin että pitäisikö sitä painetta sitten oikeastaan vähän ollakin, semmoista positiivista 🙂 ? Tälläkin jäljellä Peippo ehti kerran jopa maistelemaan vastustamattoman houkuttelevaa heinänkortta, joten ei sillä mikään ihan hirveä hoppu jäljellä nyt ainakaan ole. Katsotaan miten homma etenee, vai eteneekö. Jospa kerta viikkoon jäljestystahti on Peipolle liikaa? Ehkä se omakin jäljestys-into alkaa pikku hiljaa lopahtaa, kun vaikka alempien luokkien kokeisiin on nyt alkukaudesta ollut hyvin tilaa, on kolmosten paikan saaminen näemmä ihan yhtä hankalaa kuin ennenkin.

Huoltoakin on taas ollut Peipon hieronnan verran. Tytti katsoi heti kun tultiin sisään, että Peipolla on kamala ryhti. Ja totta: valokuvatessa olen tuskaillut kun Peiposta ei ole meinannut millään saada hyvää kuvaa kun se on seissyt selkä notkolla ja jalat mahan alla tai sitten istunut kuin korppikotka. Tällä kertaa jumitti selän oikea puoli keskeltä, ja se sama vasen lonkka. Loukatun oikean etutassun varpaat olivat ihan lukossa, samoin vasemman takatassun. Luulisin siis, että Peippo satutti varpaansa a-estettä kiivetessään ja kynnet ovat sittenkin toistaiseksi ok. Tällä hierontareissulla Peippo ei kuitenkaan ollut niin kipeä kuin viimeksi, eikä edes irvistellyt yhtään. Selän pahimman paikan hierominen aiheutti kyllä runsaasti vääntelehtimistä. Pois lähdettiin omaankin silmään paljon ryhdikkäämmän ja ikäänkuin korkeutta kasvaneen Peipon kanssa, ja nyt toivotaan että selvitään kahden kuukauden hierontavälistä kunnialla.

Viime keskiviikkona päästiin pitkän tauon jälkeen rally-tunnille. Kaikki muut ryhmän koirat ovat ihan alkeis-aloittelijoita, mutta onneksi Päivi osaa hyvin eriyttää. Tunnin ”rakenne” oli taas tosi kiva; ensin tehtiin kaikki kimpassa pujottelua rivistössä, mikä kävi meille vähän niin kuin astetta haastavammasta käytösruututreenistä. Sitten tehtiin kaikki vuorotellen ”kaukokäskyjä” ja saksalaisia. Kotona oikeanpuoleinen seuruu on mennyt ihan siedettävästi, mutta oikealla puolella tehdyt saksalaiset olivat kyllä venyviä ja vanuvia ja seuruukin mitä sattuu. Lopuksi tehtiin vielä helppo radanpätkä. Pitäisi varmaan ottaa syksylle joku kisatavoite, niin tulisi harkattuakin.

Tomppa on verestänyt pari kertaa avoimen tehtäviä, joku tehokuuri senkin kanssa pitäisi ottaa ennen kisoja.

Oikean puolen seuruu näyttää tällä kertaa sujuvan…

…mutta puolenvaihdot vaativat vielä vähän työstämistä.

Ja lopuksi Selma näyttää noviiseille, mistä rally-malit pissii. 😀 Kielellä lienee jokin tärkeä tarkoitus näissä hommissa.

Torstaina oli tokokurssin toinen kerta, ja aiheena häiriöt. Vettä satoi koko tunnin kaatamalla, ja kentän poikki vaelsi muutamaan otteeseen nappulajalkapallojoukkueita. Itse asiassa pallonpelaajat olivat paljon isompi häiriö Peipolle kuin Sannan järkkäämä häiriö. Ihan perustreeniä tehtiin rivistössä, ensin Sanna häiriköi ja heitteli kapuloita, ja sitten rivistöstä kukin heitti vuorollaan kapulat ilman että kukaan sai lähteä noutamaan. Sitten jokainen vuorollaan merkin kiertoon, ja lopuksi kimpassa seuraamista. Peippo oli treenin ajan hyvä ja keskittynyt, eikä vesisadekaan ihan kauheasti haitannut, mitä nyt välillä piti ravistella. Mennen tullen se hitsi vie taas vaan pitkästä aikaa tuppasi kuumenemaan toisesta koirasta, mikä lie ollut syynä.

Kun massaa on, vaatii lähtökiihdytys vähän hippiäisiä enemmän.

Sitten ollaankin vain nautiskeltu kesästä säistä huolimatta, ja juoksenneltu niityillä ja metsissä. 😀 Pesuvadin sentään asensin pihalle, ja sen päälle nousemista on Peipon kanssa vähän harjoiteltu. Ollaanhan me sitä jo joskus monta vuotta sitten yritetty aloitella, mutta laiskuus vei tuolloin voiton. Nyt kimmokkeena on oikean puolen seuruu, ja tarkemmin sanoen siinä oikealle kääntyminen – se takapää kun ei tahdo pysyä millään etukropan mukana.

          

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s