Ilon aiheita (ja ihan vähän harminkin)

Leikkasin eilen koko katraalta kynnet, ja tajusin miten hyvässä kunnossa Peippo on koko alkukesän ollut. Eka kesä neljään vuoteen kun sillä on kynnet tallella ja se on reipas oma itsensä. Ihan mahtavaa, toivotaan että kynnet pysyvät kasassa nyt pitkään ennen uutta poksahteluaaltoa. Niin positiiviseksi en sentään herkeä, ettäkö uskoisin remission ihan ikuisesti kestävän. Tokihan Peipon uuteen reippaaseen kesäolemukseen vaikuttaa myös viileä kesä, ja muutama pykälä lisää vauhtia saatiin myös uudella klippauksella. Karva ei ollut ehtinyt keväästä kasvaa kuin vasta jotakuinkin kolmen sentin pituuteen, mutta niin tiheää se oli, että en yhtään ihmettele että olo helpottui.

Karvan alta paljastui tosi sutjakka, pitkäjalkainen, ja hyvät kinkku- ja potkalihakset omaava Peippo, joten ihmettelen vaan että miten me taas painitaan hyppyongelmien kanssa. Tämän asian kanssa taistellaan näköjään ihan joka kesä. Kuvittelin, että 85 senttiä on helppo korkeus, ja alkukesän hyppytauon jälkeen koitettiin lähteä siitä liikkeelle. Kerta kerralta ollaan madallettu korkeutta kun hyppy ei vaan suju, nyt ollaan hypelty 65-senttisiä enkä vieläkään ole oikein tyytyväinen. Tällä hetkellä kaikki mättää; Peippo ei ota vauhtia kunnolla, ei kokoa itseään hyppyyn yhtään, heittää peräänsä oikealle, ponnistelee mistä sattuu ja pahimmillaan sotkeutuu takajaloistaan kankaaseen. Ihme ja kumma ettei hyppäämisestä ole kuitenkaan tullut sille yhtään vastenmielistä, vaan ihan mielellään se edelleen pomppii. Harmi kun ei päästä nyt aksaesteiden ääreen, apuhypyt tekisivät terää ainakin tuohon kokoamisongelmaan. Hinkutellaan nyt sitten vaan kotipihalla, ja luotetaan siihen että on se hyppy kokeissa ennenkin sujunut vaikka on aina ollut harjoitellessa huono.

Jos hypyn kanssa on samat vanhat ongelmat, niin jäljestys ja etenkin ilmaisut sujuvat. Ihan varmaan Peipon siedätyshoito on saanut kepit löytymään, tämän kesän jäljille keppejä on edelleen jäänyt vain kolme kappaletta. Viikonloppuna oltiin Nooran tekemällä jäljellä, jossa pääsin iloitsemaan pitkästä suorasta janasta (no jäljelle törmättyään vähän sähläsi), ja super-hyper-loistavasta häiriönsiedosta. Loppua lähestyessämme ohitettiin mies ja remminnokassa kiljumassa seissyt iso koira melkein hipoen, ja Peippo vain vilkaisi nopeasti silmäkulmasta että mikä siinä ääntää, ja jatkoi jäljestystä yhtä intensiivisesti kuin siihenkin saakka. Ihan uskomaton juttu, onneksi loppupalkkakin tuli sitten juuri sopivasti kohta tuon jälkeen. Ja kysymys kuuluu, että miten tuo sama keskittyminen ja työmoraali saataisiin myös tottelevaisuushommeleihin?

Sannan kurssin vikalla kerralla se keskittyminen taas nimittäin rakoili kun kaukaa ohi kulki vieras, porukkaan kuulumaton koira. Tosin koko homma lähti käyntiin huonosti kun Peippo ei löytänyt ruutua ja itse järkytyin ruudun takana kulkeneesta koirasta (ihan turhaan). Niin se vaan on, että Peippo tarvitsee treeneilleen onnistuneen alun, muutoin on iso riski siitä että mikään muukaan ei onnistu ihan niin varmasti. Harjoitus oli Peipolle muutenkin häiriöön nähden liian vaikea, mutta halusin vähän testata olisiko meistä jo liikkeiden puolesta kokeisiin (no ei olisi). Kurssin kerroista 4/5 olin Peippoon kumminkin tosi tyytyväinen, eikä sitä nyt aina voi onnistua. Ja tosi kiva että koko tämänkään kurssin aikana meillä ei ollut yhtään alavireisyysongelmia.

Kurssikerran vinkkejä oli vasemmalle käännöksiin jokin merkki Peipolle; kun se seuraa oikein se myös kääntyy, mutta nyt se oli vähän edessä ja jopa ihan vähän vinossa, jolloin se ei pysty kääntymäänkään. Puhuttiin myös paikkisrivistöstä lähdöstä, miten siinä kannattaa ottaa aikaa siihen poistumiseen, varsinkin nyt kun uudet tuomarit kiinnittävät siihen kovin huomiota. Palkan antamista kehässä pitää myös harjoitella, jos saisi Peipolle vähän vähemmäksi kiirettä sinne kehän ulkopuolelle. Tosi kiva ja hyvä kurssi oli, toivottavasti elokuussa päästään taas!

Ralleissa tehtiin rataa, ja huomasin miten huonosti osaan asemoida meitä kylteille silloin kun Peippo on oikealla puolella. Tätä pitäisi harjoitella näemmä aika paljon että alkaisi sujua automaattisesti. Toinen juttu minkä äkkäsin on se, että en luota Peippoon yhtään niin paljoa silloin kun se on oikealla – mikä on ehkä ihan perusteltuakin. Piti seuruuttaa sitä oikealta kohti seinän vieressä olevia koiria, ja heti meni pasmat sekaisin niin että saksalaisessa oikealle koira olikin yhtäkkiä vasemmalla puolella, eikä mitään hajua ollut että miten se sinne oli joutunut. 😀 Kivaa meillä on ollut kuitenkin Peipon kanssa ralleissakin, ehkä näin kohta kaksi vuotta harrastettua voi jo kohta sanoa, että on se ihan kiva laji sekin.

Seniorit nauttivat kesästä täysin rinnoin. Siinä missä Peippo enimmäkseen haluaa olla sisällä jos itsekin olen, Tomppa ja Selma vahtivat pihalla, kaivavat kuoppia ja ottavat kyljellään retkottaen aurinkoa – silloin harvoin kun se on paistanut. Tomppa on laajentanut Huima-mummun ammoin aloittamaa luolastoa vanhan kannon alla, ja ketterästi se Selmakin sinne vielä ahtautuu. ❤

Ilmat ovat olleet enemmän tai vähemmän syksyisiä, mutta kaunista on ollut:

Tällä viikolla aika jätti Tompan Myy-emästä. Kuvassa Myy poseeraa Huima-äidin kanssa kasvattajalla, vuosi taitaa olla 2005.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s