Melkuttimet

Sunnuntaina oli yksi kesän lämpimimmistä päivistä. Kuuman kelin retkikohteeksi sopi hyvin Räyskälän lentoaseman kyljessä sijaitseva Iso-Melkuttimen kierto, jossa karvaiset retkikaverit pääsevät ihan milloin vain juomaan tai pulahtamaan. Iso-Melkuttimen pohjoisrannalla oli useampikin parkkipaikka, ja kun itäpäästä lähdettiin kuuden maissa illalla Peipon kanssa kierrokselle, oli ruuhka melkoinen. Lapsia, maastopyöräilijöitä ja räyhääviä koiria oli enemmältikin, ja pari telttaa myös, ja ajattelin jo että ollaan tultu ihan vikapaikkaan. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen väki kuitenkin väheni, ja viimeiseen kahteen tuntiin ei nähty enää muita kulkijoita kuin meidät pelästyttänyt kolmen irtomalin lauma joka onneksi näytti olevan hyvin hallinnassa.

Matkaan tarmokkaan retkikaverin kanssa. 🙂

Heti parkkipaikalta lähdettyä vastaan tuli nätti suolampi

Alkumatkasta polku oli tosi leveä ja ihmisiä reitillä paljon.

Maasto oli koko reitin helppokulkuista, ja polku mutkitteli melkein koko matkan ihan rantaa pitkin. Vesi näytti tosi kirkkaalle ja pohja oli monessa kohtaa hiekkaa, joten uimaankin olisi voinut mennä, mutta tyydyttiin vaan kummatkin Peipon kanssa vähän kahlaamaan. Maisema ei kauheasti kolmen tunnin patikoinnin aikana vaihtunut – onneksi – sillä harjumaisema mäntyineen ja lampineen oli tosi kaunista. Iso-Melkuttimen etelärannalla oli lisäksi hauskoja ihan kapeita ja pitkiä niemiä, joita oli pakko käydä kävelemässä vaikkeivat ne varsinaisesti meidän reitillä olleetkaan. Tälle reissulle en jaksanut raahata kameraa mukana kun repun täyttivät jo eväät ja uikkarit, mutta ehkäpä joskus uudemman kerran kameran kanssa. 😊

Nytpä saa sanoa, että on nähnyt kylmänkukan luonnossa. 😀

Kirkasta, lumpeilla höystettyä vettä kelpasi maistella.

Evästaukoa vietettiin Rajalammen rannassa sivussa varsinaiselta reitiltä. Peippokin näyttää jo sen verran retkeilleen, että tietää jo saavansa osansa eväistä. Aina ne syömiset vaan tuntuvat jostain syystä loppuvan kesken, vaikka millaisen evässäkin mukana raahaisi.

Voisiko saada vielä toisen keksin?

Samoojien silta, eli Suomen lyhyimmän joen ylitys, kuten vastaantullut herrasmies asian ilmaisi. 🙂

Parasta reissussa oli tosi kapeat ja pitkät Iso-Melkuttimeen pistävät harjut.

Matkaa kertyi 10 kilometriä, ja reitin varrelle osui seitsemän eri lampea / pikkujärveä. Iso-Melkuttimen lisäksi piti kiertää myös Vähä-Melkutin, mutta sen toiseen päähän päästyämme matkan katkaisi koko kannaksen ylittävä yksityisalueen aita, joten sieltä piti kiltisti vaan palata takaisin Iso-Melkuttimen sillalle. Kolmen tunnin taapertamisen jälkeen päästiin takaisin autolle, ja Peippokin taisi olla jo vähän väsynyt kaikesta siitä fleksissä peitsaamisesta, kun meinasi saada raivarit ajokieltomerkille. 🙄 Olihan taas kiva reissu, ja Melkuttimet laitetaan ehdottomasti uudelleenkäytävien kohteiden listalle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s