Retkeilyä, treenailua ja lomailua

Terapiakoira Tomppa 9-vee, ja täti likemmäs 100-vee. Molemminpuolista rakkautta, eikä pahakaan alzheimer saa tätiä unohtamaan parasta kaveriaan. ❤

Torstaina käytiin Tompan kanssa Sastamalassa vanhainkodissa, ja paluumatkalla poikettiin koko konkkaronkan kanssa Liesjärvellä. Kello oli jo viisi kun päästiin Kanteluksen parkkipaikalle, joten aika hätäinen reissu oli taas kerran. Kahdeksan kilometriä tuli matkaa itselle, Selma teki oman lyhyen ”vakkarilenkkinsä” kun oli vielä toipilas, Peippo pisteli kuutisen kilsaa ja Tomppa pääsi käymään vain Hyypiön kämpän saunalla kun olin katsovinani että sekään ei ole ihan kunnossa.

Selman reittivalinta Siltalahden nuotiopaikalle oli sille juuri sopivan mittainen reilu puolitoista kilometriä, mutta en muistanut lähtiessä että pitkospuita on kuljettavana aika pitkäkin matka, ja nehän olivat kaatosateiden jäljiltä hirveän liukkaita. Selma osasi kyllä kulkea varoen, mutta kerran se liukastui silti aika kurjan näköisesti. Itselläkin oli niissä tekemistä, mutta maa oli sen verran märkää että sivussakaan ei viitsinyt kulkea.

Hyypiön saunan terassilla illan hämärtyessä.

Olisi ollut kiva jos oltaisiin Peipon kanssa ehditty käydä perinnetilalla saakka, mutta pakko oli tyytyä lyhyempään keikkaan kun ei ollut otsalamppuakaan mukana. Mukava lenkki kuitenkin kierrettiin: ensin puolitoista kilometriä kapeaa Kyynäränharjua pitkin järven toiselle puolelle, ja sitten kolmen kilometrin Soukonkorven reitti suo- ja korpimaastossa ja taas harjua pitkin takaisin. Soukonkorvessa oli uudet vähän vähemmän liukkaat pitkokset, jotka kulkivat mukavan synkän metsän läpi. Kyynäränharju oli nätti, kapeimmillaan kannas oli vain joitakin metrejä leveä, ja yhdessä kohdassa harju katkesi kokonaan niin että piti mennä vanhaa puusiltaa pitkin toiselle puolelle.

Kyynäränharjun silta.

Soukonkorvessa.

Vaikka oli vähän hätäinen reissu, niin plussapuolena myöhäisessä ajankohdassa (ja huonohkossa kelissä) oli se, että reilun kahden tunnin aikana ketään ei tullut vastaan. Seuraavan kerran pitää silti mennä tuonne paremmalla ajalla ja ehkä vähän huolellisemmalla reittisuunnitelmallakin, nähtävää varmaan riittää.

o o o

Loman viimeisinä päivinä ehdittiin tehdä vielä pari pienempää retkeä; Peippo kävi Arvon kanssa Kakarilammella, ja tänään oltiin koko päivä Vihtijärvellä. Vaikka Peippo on Arvon kanssa jäljestänyt ja rallytokoillut, ne eivät ole koskaan nähneet toisiaan kuin häkin läpi. Olipa siis hippaisen jännittävää päästää ne metsätien alussa irti. Enkä olisi muuten päästänytkään, mutta luotin siihen että Arvo ei provosoidu Peipon rähinöistä – niin kuin ei onneksi provosoitunutkaan. Peippoa pelotti iso ja liehuvahäntäinen Arvo (9 kk 😀 ) niin että se oli taas ihan kauhea. Onneksi se kuitenkin tottelee – harmi vaan että pelkoa ei saa käskemällä pois. Parin tunnin jälkeen takaisin palaillessa Peippo oli jo vähän rauhoittunut ja edes hiukan rentoutunut. Voi sitä parkaa, käy niin sääliksi. 😕

Turvaväli.

Kotimatkalla kyettiin jo silmänräpäys olemaan näinkin lähekkäin.

Tänään nollauduttiin eilisen kauheuksista, ja koko poppoo sai juosta Vihtijärven metsissä kimpassa ja erikseen. Jopa Tomppa kirmaili hyvän aikaa vapaana. Selman kanssa törmättiin hirveen ja vaskitsaan, ja koko porukalla pöläytettiin ilmaan metsopariskunta ihan muutaman metrin päästä. Onneksi Tomppa oli siinä vaiheessa tukevasti remmissä.

Mustalammi oli koirien mielestä vielä kahluulämmössä.

o o o

Kun lomasäät olivat viikonloppuja lukuunottamatta varsin kehnot, joudettiin kaiken metsissä laukkaamisen ohessa treenaamaankin. Peippo kävi Riitan yksärillä tavoitteena huijata se luulemaan että kyseessä on oikea kisatilanne. No, joko Peippo ei mennyt halpaan, tai sitten meidän ongelmat onkin monisyisempiä, kun nyt ei saatu koko ongelmaa esiin. Peippo tuli suoraan autosta kentälle ja ihan alku meni vähän sen piikkiin että piti ihmetellä että missä ollaan, mutta ekasta seuraa-käskystä lähtien kuusi helppoa liikettä tehtiin kokeenomaisesti ihan tosi rennosti. Aloitusperusasennot ja liikkeiden välit vaativat vähän hiomista, mutta itse liikkeet menivät hyvin. Ellei oteta lukuun sitä että Peippo meinasi kompastua luoksetulossa hiukan epätasaiseen kenttään. 😂 Jännä juttu kun Nina juuri viime treeneissä sanoi että Peippoa on usein vaikea ymmärtää, kun nyt myös Riitta totesi pariinkin otteeseen että Peippo on ”vähän vaikeaselkoinen.”

Hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita kuitenkin saatiin, tosin osa varmaan ehti jo unohtuakin:
⁃ Paljon kehääntulotreeniä: kehään + palkka, pa + palkka, liike + siirtymä + palkka jne.
⁃ onko liian helppoa, jolloin ei tarvitse keskittyä?
⁃ Ketjuta!
⁃ Peippo huomaa milloin kehu on aito. Keskity muutenkin enemmän sosiaaliseen palkkaan ja sen laatuun.
⁃ Tee virheestä isompi, jotta Peippo huomaa kunnolla tehneensä virheen. Esim. häiriötä seuraamisen alkuun niin että mokaa kunnolla, ja siitä ojennus.
⁃ Huomauta harvoin mutta tarpeellisella voimakkuudella, älä nalkuta koko ajan.
⁃ Palkka pk:ssa arvostelun jälkeen vasta kunnollisesta seuraamisesta.

o o o

Lisäksi Peipon kanssa on vähän verestelty rallyjuttuja, etsitty esineitä ja harkattu ohjattua noutoa ja tunnaria. Eilisen jälkeen olen kyllä taas vähän enemmän skeptinen sen suhteen että mennäänkö me enää ikinä tokokokeisiin, kun tuntuu niin epäreilulle laittaa Peippoa makaamaan vieraiden koirien viereen ja mennä vielä itse piiloon. Mutta katsotaan, noista ylempien luokkien jutuistakin on nyt tullut Peipolle ihan mieluisia, joten harkkaillaan nyt joka tapauksessa.

Tomppakin pääsi Päivin tokotunnille, ja jaksoi kivasti tehdä hommia vaikka treenaajia oli paikalla vain yksi Tompan lisäksi. Tehtiin kyllä oikeastaan enimmäkseen rallyjuttuja ja mm. oikean puolen seuruuta, tokoa vain luoksetuloa (lelujen läpi) ja hyppyä. Yllättäviä asioita se Tomppa osaakin, kun monesti treeneissä mietin että ollaanko sen kanssa koskaan edes tehty ko. juttuja, ja sitten se tekee ne kuin vettä vaan. 🙂 Ihan erilainen treenattavahan se on kuin Peippo, ja pitää aina ennen treenejä muistuttaa itseään että sen kanssa toimitaan eri lailla, ja myös kriteerit on pidettävä erilaisina. Tomppaa ei todellakaan ojennella, muistutella, tai juurikaan edes huomautella. Ja sehän saa kyllä katsoa liikkeen alussa ympärilleen, ottaa kontaktin sitten kun kerkiää ja kykenee.

Selman touhuja ei tarvitse enää laittaa muistiin, mutta tottahan sekin on päässyt puuhaamaan sairaslomastaan huolimatta.

o o o

Siinä missä pacman-Peippo syö kaiken eteensattuvan eloperäisen, asettuu Selma aina parhaiden sieni- ja marjaesiintymien päälle makuulle.

Selma on ollut koko lomaviikon enemmän tai vähemmän levossa. Se on lenkkeillyt vapaana, mutta yksinään, jolloin sen meno on paljon rauhallisempaa. Sieni- ja marjareissuille se on päässyt mukaan, ja ne ovatkin olleet sille hyviä lenkkejä kun aikaa menee paljon, mutta kuljettavat matkat ovat lyhyitä ja meno hidasta. Muutaman päivän ontumisen/epäpuhtaudet jälkeen se on liikkunut minusta ihan hyvin, eikä viikonlopun vähän isomman rasituksen jälkeen näytä tulleen takapakkeja. Jospa se tästä taas lähtee sujumaan. Lomalla on ollut aikaa lenkittää kaikki koirat erikseen, ja täytyy sanoa että vaikka oma kunto onkin kovilla, on se kyllä täydellistä hermolepoa verrattuna siihen että yksi kulkee edellä, toinen takana, kolmas fleksissä, yksi hukkailee palloaan ja syö kakkaa, toinen vetelee sieniä ja zoomailee metsäneläviä ja se kolmas kietoutuu fleksistään joka näreeseen. Toivotaan silti että ihan jokainen on koettelemassa hermorakennetta vielä pitkään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s