Jälki on rikki

Viikon sisällä ollaan yritetty jäljestää kaksi kertaa lyhyitä ja helpohkoja jälkiä. Ekalla kerralla Peippo lähti jo heti alussa polulle harhalle, ja toisella se löysi ekan kepin, mutta viimeinen ja varakeppi jäivät löytymättä vaikka pyöri aika pitkään siinä ihan hollilla. Taisi olla ekat kerrat tänä vuonna kun jälkiä ei suoritettu loppuun, joten tästähän voi tehdä sen päätelmän että kokeen vikan kepin hinkuttaminen vei itseluottamuksen. Motivaatiosta ei näytä olevan kyse, oikein innolla se on jäljelle lähtemässä. Itsellä ei puolestaan ole ollut kokeen jälkeen vähääkään jäljestysmotivaatiota, mutta sen verran juttu ärsyttää, että kaipa tätä pitää vielä tämän vuoden puolella paikkailla. Iltaisin vaan ei oikein enää ehdi valoisassa jäljestämään, mutta onhan sitä tietty ennenkin otsalamppujälkiä tehty.

Tällä viikolla ohjatut harkat ovat olleet tauolla, mutta viime viikolla oli Ninan kanssa puhetta eteenemenosta, tai lähinnä siitä kuinka sen saa onnistumaan kokeessa, vaikka koira onkin jo oppinut että siellä ei palloa ole. Tähän voitaisiin nyt kokeilla eteenmenoa kumimatolle, jolloin Peippo ei harkoissakaan juokse varsinaisesti palkalle. Joka tapauksessa kokeillaan nyt sitä, että aina ei ole pallo valmiina. Kokonaan toinen asia sitten olisi tehdä vaan taas miljoona eteenmenoa suoraan pallolle, ja koittaa ladata liike niin, että se tulisi kokeessakin selkärangasta.

Muutoin tehtiin Peipon kanssa liikkeiden alkuja ja välejä, ja ihan kivasti meni vaikka Peippo näytti häkistä otettuna ihan vetämättömältä. Näyttää ihan lupaavalta että tässä asiassa edistyttäisiin, harmi vaan etten ole ”viitsinyt” ottaa asiaa työn alle aiemmin, vaikka olen sen kyllä tiedostanut. Ruutua kokeiltiin myös muutaman kuukauden tauon jälkeen, ja lätkästä huolimatta se ei tahtonut sujua kun Peippo alkoi peruutella sen verran aikaisin ettei edes huomannut koko targettia. Tässäpä sitä riittääkin projektia talveksi. Pitää nyt tehdä alustan kanssa ihan hyvä määrä toistoja, ja sitten ilman niin että palkkaan vain silloin kun on ihan varmasti tarpeeksi syvällä. Nina varoitti myös kaivamasta palloa kesken kaiken – itse olen ollut siinä uskossa ettei Peippo huomaa sitä.

Ralleissa oli taas ihan tosi kivaa, mestariluokan kyltitkin sujuivat hienosti, kunhan muistan vaan itse vähän hillitä huitomista. Peipon kanssa voi hyvin kokeilla vaikeampia juttuja osana rataakin, ainakaan en ole huomannut että se ottaisi siitä itseensä. Sen sijaan pitää vähän varoa seuruuttamasta Peippoa liian läheltä kylttejä silloin kun ei olla radalla, se on selvästi vähän huolissaan siitä että vien sen päin telineitä. Ahaa-elämys tuli siitä, että Peipolle sopii rallyssa rauhallinen ohjaus ja hidas eteneminen. Varsinkin jos kyltinvälit ovat lyhyet, sen on saatava aikaa valmistautua, samoin esim. eteentuloissa sen on saatava aikaa hilata takapäänsä oikeaan paikkaan. Voi olla että me taidon kartuttua nopeudutaan, mutta toistaiseksi tehdään rauhassa. Onhan Päivi tästä tietenkin ennenkin maininnut, mutta olen ajatellut että Peipon vire laskee jos hissutellaan. Voi laskeakin, mutta tässä lajissahan sillä ei ole mitään väliä niin kauan kuin tarkkaavaisuus ja työskentelymotivaatio säilyy.

o o o

Viime viikolla saatiin huonoja uutisia Etelä-Afrikasta, kun Peipon veli oli kuollut yhtäkkiä ilmeisesti johonkin sydänperäiseen. Siis vasta viisivuotiaana. 😟 DCM:aa briardeilla ilmeisesti jonkin verran on, mutta turha tietenkään sen enempää spekuloida tai stressatakaan kun ei tiedetä mistä oli kyse. Jospa Peipon tähänastiset vaivat vaikka riittäisivät sen huonoon tuuriin geeniloton osalta.

o o o

Taas on ilmeisesti se aika vuodesta, kun metsän eläimet ovat touhukkaimmillaan. Yhtenä aamuna herättiin Peipon kanssa siihen, että ikkunasta kurkisteli peura. Luultavasti joko peura tai hirvi oli myös rysäyttänyt takarajan verkkoaitaa päin niin, että aitatolpan metallijalka oli vääntynyt ja verkko lähtenyt hyvältä matkaa tolpista irti. Jokusen päivän Tomppa oli ehtinyt olla päivät risalla aidalla aidatulla tontilla, onneksi silläkään ei ole mitään tarvetta karkailuun. Eilen puolestaan jokin otus seuraili meitä iltalenkillä. Ensin kuului outo ääni meidän takaa, sitten taskulampun valossa loistava keltainen silmä sujahti edessä polun poikki, ja kun tehtiin u-käännös, luultavasti sama silmäpari tuijotteli meitä taas hetken päästä Ketunkuopan reunalla. Ei ollut ainakaan arka eläin, kun käskyttelin koiria kohtalaisen kovalla äänellä koko matkan. 😄 Tomppa reagoi kaikkien eläinten tuoreisiin hajuihin vinkumalla, joten siitä on vaikea päätellä mikä tuo oli, mutta keltaisista silmistä voisi sen ehkä päätellä olleen kettu. Kovasti kiinnostava oli joka tapauksessa kaikkien mielestä.

o o o

Viikon luontoelämyksestä vastasi monimuotoiseksi mainostettu Suomiehen uusi luontopolku. Vajaan kolmen kilometrin lenkki kiersi Ruduksen vanhaa hiekkakuoppaa, ja näkymä oli koko matkan suorastaan synkeä. Kuopalla on kylttien mukaan tehty valtava ennallistamistyö, mutta ei sitä kyllä mistään huomannut. Taimia oli vähän istuteltu, kiviä aseteltu ”hienosti”, kuten kuvassa näkyy, ja parissa paikassa oli surkeannäköisiä kuolleita puita, jotka oli nostettu ylösalaisin niin että juuret olivat taivasta kohden. Mikä voisi olla enää ankeampaa? Suomiehen luontopolku kuuluu Hyvinkään ”Polku luontoon” -hankkeeseen, johon kuuluu myös mm. oman kylän tosi kaunis joenvarsipolku.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s