Onnistumisen iloa

Onnellinen jääkiituri.

Tompan yöllliset kauhut tuntuvat onneksi jääneen taakse. Nyt se nukkuu yöt taas rauhallisesti sohvalla – tai ainakin niin rauhallisesti kuin se Peipon yöllisiltä räyhäkohtauksilta pystyy. Peippo on nimittäin taas bongaillut pimeän aikaan vaarallisia asoita, kuten ikkunasta paistavaa täysikuuta tai ikkunan ohi lentävän lentokoneen valoa. Kaikenlaista muutakin pömmiäistä on tuntunut taas olevan kovasti liikkeellä. Yölliseen rähinään ei ole kiva herätä, mutta muutoinhan tuolle ei voi kuin nauraa, varsinkaan kun ei noihin oikein siedättääkään voi. Onneksi Peippo on noita sen ”juttuja” lukuunottamatta ihan tasapainoinen ja järkevä koira, sillä nyt on vaan tiettyihin asioihin vähän matala reaktiokynnys.

Muutoin Peippo on ollut oikeinkin hyvällä tuulella ja kunnossa. Yhtenä päivänä tehtiin etäpäivän ruokislenkki potkukelkalla, ja uhkarohkeasti kelkkailtiin päin tulitusta ja koirien kiljuntaa. Ajattelin että pyssymiehet koirineen  ovat niin touhuissaan pellolla että päästään tietä pitkin huomaamatta ohi, mutta siinä kävikin niin että ensin meidän jalkoihin juoksi pupu, ja kohta jalkoihin juoksi myös beagle, jota sen verran ärsytti meidän häiriköinti että sen piti siinä pyöriessään pari kertaa asiasta mainitakin. Kun koira oli pieni ja selvästi muissa puuhissa, selvittiin Peipon kanssa tilanteesta kuitenkin  vain ihan pienellä kiihtymisellä.  Mikä voitto!

Samaa rataa jatkettiin Peipon kanssa kun käytiin eilen ohikulkumatkalla vilkaisemassa Ylöjärven rally-kisoja. En viitsinyt viedä Peippoa ollenkaan sisään vaikka siellä olisi ollut hyvin tilaa, mutta ulkona naksuttelin sille pussillisen nameja. Vaikka joskus turhauttaa tämmöinen ”turha” työ, niin kotiin lähtiessä olo oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin jos oltaisiin oltu kisaamassa voittorata. Naksuttelu on kyllä hyvä apuväline kierrosten tasaamisessa muiden koirien lähistöllä, talvella sen käyttö on vaan vähän hankalaa.

Jännä asia tuo kiihtyminen on muutoinkin, ja luulen että jos itse hermostuisin siitä vähän vähemmän, olisi kierrosten laskeminen Peipoltakin ainakin vähän helpompaa. Yhtenä päivänä koirat saivat metsässä nenäänsä ilmasta jonkin kiihdyttävän hajun. Koska Selma ja varsinkin Tomppa pysyivät suht rauhallisina, tulkitsin että kyseessä täytyy olla irtokoira (kun ei oltu lähellä polkujakaan), ja otin Peipon hihnaan. Muutaman sadan metrin matkalla kiihtymys vaan nousi; kunnes tultiin höyryävän tuoreille hirvenjäljille. Hiukan huvitti kun siinä jäljen päällä sitten laskin Peipon taas vapaaksi vaikka se tietenkin oli edelleen ihan kierroksilla – hirvet eivät onneksi koskaan säntää luokse ilman lupaa (ellei lasketa mukaan sitä hirvimammaa joka joku vuosi sitten potki niin koirat kuin ihmisetkin), ja Peipon hallintaan on kuitenkin luotto. Kovasti sitäkin kiinnostaa ja nostattaa riistan hajut ja jäljet, ja jos se ei olisi noin ihanan laumasidonnainen ja kuuliainen, siitä olisi voinut tulla varsin hyvä ajokoira.

Vuoden briardikilpailujen tuloksetkin julkaistiin viime viikolla, ja Peiposta tuli tällä kertaa vuoden palvelusbriardi. Tuloksia ei tarvinnut pahemmin jännittää kun harrastusvuosi oli briardeille (vähän joka lajissa) harmillisen huono. PK-koekäyntejä oli kaikissa lajeissa  yhteensä kymmenen, ja tuloksia tuli vain kahdesta kokeesta. BH-kokeen käyneitä oli onneksi useampia, joten toivottavasti seuraavina vuosina alkaa taas tulla niitä varsinaisia koetuloksiakin.  Mutta yhdellä JK 3 -tuloksella Peiposta tuli siis  viime vuoden pk-briardi. Hyvä Peippo, ei sekään titteli kuitenkaan ihan ilmaiseksi tullut!

Treenailtu ollaan entiseen tahtiin, mutta olen oikeastaan silti tuplannut Peipon treeniajan. Aloin laskea, että jos lajeja on kolme, ja käydään viikossa enimmillään neljä kertaa hallilla, se tarkoittaa yhtä treeniä/viikko/laji. Ei ihme ettei sillä treenimäärällä edistytä, joten nyt ollaan sitten tehty melkein joka kerta omissa harkoissa hommia kahdessa pätkässä ja tahkottu kahta lajia. Peippo jaksaa kyllä ihan hyvin, lyhyet treenit on tainneet olla tähän saakka vain ohjaajan laiskuutta ja saamattomuutta. Aloitetaan silti aina niillä jutuilla mitkä vaativat eniten virtaa, ja hinkutetaan namijutut sitten aina viimeksi. Harkat ovat sujuneet lisäksi varsin kivasti, ja kun itse tulin hoksanneeksi kiireettömyyden merkityksen, niin ollaan vietetty hallilla varsinaista laatuaikaa kaikkien kolmen kanssa.

Tämmöinen ilme on nykyään ihan normisettiä treenihallilla. Nykyään Tomppa kiskoo treeneihin, kun se ennen juoksi ovelle ja halusi pois.

Varovasti ollaan palattu siis myös tottiksen pariin. Harmi vaan kun meidän tokokentällä ei ole ollenkaan A-estettä niin erottelutreenejä ei päästä kovin usein tekemään. Nina käski meidän muutenkin harkkaamaan vain joko oikealla vinoesteellä tai päätykentän alumiinisella kumirouhe-aalla, kun selvästi Peipolle on jäänyt jokin ikävä muistijälki kiipeämisestä ja kipeistä varpaista. Lisäksi pitäisi pitää kirjaa siitä miltä puolelta Peippo kaartaa ottamaan kapulan, jotta pääsee vähän hajulle millä perusteella se valitsee paluuesteen silloin kun esteet ovat lähekkäin. Kahden kilon noutoa olen nyt palkannut pelkästään kapulaleikillä, ja näyttäisi lupaavalta. Noin muutoin huomattiin että Peippo jää aika kivasti kiinni maassa lojuviin kapuloihin, ja tietty sitten ohjatun väärään myös. Nyt harkataan siis lisäksi muiden kapuloiden ohittamista noudossa, ja pidetään häiriökapuloita lattialla muun harkan ohessa. Peippo on pidettävä koko ajan joko kiireisenä tai käskyn alla, muutoin se lähtee heti vapauttamisen jälkeen tarjoamaan noutamista, vaikka nouto ei ensinkään kuulu sen lemppariliikkeisiin. Hassu pieni.

Järvelle ilmestyi viime keväänä vesilintujen keinopesiä. Kuka arvaa mikä oli Peipon reaktio kun se tänä talvena ekan kerran näki moisen hirviön? 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s