Talviretkiä

Talviloma oli ja meni, kelit olivat ihan suotuisat vaikka aurinkoa ei näkynytkään kuin vasta viikonloppuna. Luntakin tuli sopivasti; tarpeeksi vähän  ja pehmeää, että koirat jaksavat vielä aika hyvin kahlata, mutta tarpeeksi hiihtämiseen. Loma olikin varsinainen hiihtoloma, ja kaikki kolme paria (!) suksia saivat ulkoilutusta.  

Loman eka reissu tehtiin pienessä paineessa heti maanantaina. Mukaan pääsivät vanhuskoirat, ja suuntana oli Linlon saari Kirkkonummella. Oli viikon surkein retkisää, kosteahkoa lunta satoi vaakatasossa ja keskellä päivääkin oli ihan hämärää. Ihana rauha oli kuitenkin kävellä ja saatiin pitää koko saari ihan itsellämme. Sen verran siellä oli ollut kulkijoita, että polkuja oli osin tallattu, mutta osa poluista oli lumen peitossa eikä niille viitsinyt lähteä kun ne näyttivät katoavan metsän muotoihin. Myös kalliolle nouseva polku oli kateissa, joten tyydyttiin kävelemään vain polveilevia  rantoja pitkin.

Saari on varmasti tosi nätti kesällä, ja olihan sillä näin talvellakin ansionsa. Lumen peittämiä pitkoksia käveltiin hetkittäin, ja kaislikon päälle kaartuvat vanhat puut olivat talvellakin nättejä. Sen verran niemiä ja poukamia tuolla on, että maastokartta oli pilvisenä päivänä hyvä apuväline – ennen karttaan katsomista kuvittelin kerran meidän olevan menossa ihan vastakkaiseen suuntaan kuin minne oikeasti oltiin kulkemassa.

Matka alkoi saareen kulkevalta pitkältä sillalta:

Sillan toisella puolella oli valvojan mökki, jonne Selman piti päästä tirkistelemään. Polut olivat sen verran mutkikkaita ja metsäisiä, että Selma ei pääsyt kuin pieneksi hetkeksi irti, eikä tuolla tietenkään koiria saa irti pitääkään:

Aika alkumatkasta tultiin isolle ja kauniin punaiselle lippaluolalle:

Seuraava etappi oli isolta mökiltä näyttävä grillikatos, tai majahan tuo kai oikeastaan oli:

Saari ei ole kovin iso, mutta sen verran paljon polkuja siellä risteilee, että ihan hyvän patikoinnin siellä saisi tehtyä. Ehdottomasti kesällä tehtävien retkien listalle pääsee siis Linlo.

o o o

Välipäivät vietettiin Peipon kanssa luistelu- ja pertsaladuilla, ja vasta perjantaina lähdettiin toiselle reissulle Torronsuolle. Tuoretta tietoa jää- / lumitilanteesta ei oikein löytynyt, joten pienellä riskillä mentiin, mutta hyvä tuuri kävi ja päästiin tekemään parin tunnin metsäsuksireissu ihan keskellä suota hiihtäen niin että vain kerran Peipon tassut hiukan kastuivat. Kävellen en varmaan olisi ihan noin rohkeasti uskaltanut suolla liikkua, mutta leveät ja pitkät sukset kantavat aika hyvin heikommillakin jäillä.

Kiljamon parkkipaikka oli täynnä autoja, mutta meidän rauhaarakastavien onneksi kaikki muut tuntuivat olevan ajetuilla latu-urilla, eikä sitten lopulta nähty ristin sielua parkkipaikalta lähdettyämme. Alkumatka kuljettiin lumikengänjälkiä pitkin, mutta kun ne pian loppuivat, ei muiden kulkijoiden jälkiä näkynyt missään. Umpihankeen kulkiessa parasta on tietenkin rauhan lisäksi se, että reitin voi vapaasti valita, ja mehän kuljettiin tietenkin sitten siellä mahdollisimman keskellä. Pari kosteaa paikkaa väistettiin, mutta muutoin suonsilmäkkeet näyttivät olevan niin hyvin jäässä että niistä mentiin rohkeasti suoraan yli.

Väsynyt retkeläinen lenkin jälkeen. Tuuri kävi myös sen suhteen kelin kanssa, että kovin isoja jääpaakkuja ei ehtinyt kertyä Peipon varpaiden väliin, vaikka se välillä tassujaan vähän kastelikin.

Suon ylittäville pitkoksille tultua meistä molemmista alkoi olla paras puhti poissa, enkä enää ihan joka toisella askelella jaksanut hihkua Peipolle siitä miten ihanaa oli, mutta sitkeästi paineltiin vielä hyvän matkaa sen jälkeen ihan siitä ilosta että tuonne puolen suota ei mihinkään muuhun vuodenaikaan ole mitään asiaa. Takaisinpäin lähdettiin helppouden vuoksi omia jälkiä pitkin, ja vaikka lunta ei suolla ollut kuin vähän reilut kymmenen senttiä, Peippo väsähti niin että en ole sitä koskaan niin kuittina nähnyt. Varmasti edellispäivien hiihdot painoivat vielä tassuissa, ja onhan meillä molemmilla huono kunto kun ei olla pitkiin aikoihin päästy lenkkeilemään kunnolla.

Perinteinen retkiselfiekin piti tietty ottaa.

Nyt ollaan käyty Torronsuolla keväällä, kesällä ja talvella, ja vaikka kesä parasta aikaa onkin, näin talvella liikkuessa siellä pääsee nopeasti tuudittautumaan koskemattoman erämaan tunnelmiin. Hiukan kurjempi juttu olisi tietenkin ollut molskahtaa suonsilmäkkeeseen, kun silmänkantamattomiin näkyi vain lumista autiutta. Reissu oli samalla talven eka metsäsukseilu, ja onhan se kivaa hommaa varsinkin noin helpossa maastossa!

Varsin kätevä systeemi oli laittaa fleksi kiinni vetovyöhön. Panta oli kaulassa, ja tietenkin ehdoton vetokielto.

o o o

Havaintokuva siitä, miksi Tomppa ei saa olla nykyään irti kuin jäällä. 😀 Tomsku on siis tuo pieni musta piste tuolla Peipon ja Selman välissä. Ei se minnekään katoa, mutta säde on hieman pitkä.

Osuttiin järvelle samaan aikaan latukoneen kanssa – ja jippii – nyt saadaan ihan luvan kanssa mennä Peipon kanssa ladulle. Ajavat sen sitten kuulemma uudelleen jos koira polkee sinne kuoppia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s