Ahne possu

Peipon ahneus on viimeisen puolen vuoden aikana yltänyt ihan uusiin mittasuhteisiin, ja mietin jo että onko se ihan normaalia. Tytiltä varmistin viimeksi vielä Peipon läskitilanteen, ja Tytin mukaan Peippo on juuri sopivassa kunnossa. Vaakakin näytti 37 kiloa. Mutta siis, Peippo on alkanut ääntää odotellessaan ruokalautasen laskeutumista eteensä, vaikka se on aina ennen maannut keittiön pöydän alla ihan hiljaa, ja luulen että se välillä herää myös aamuyöstä narisemaan nälkäänsä. Ulkona se syö vaahteransiemenet, osmankäämien pamput, ja viimeisenä juttuna jäältä löytämänsä banaanin- ja mandariininkuoret. Onneksi sen vatsa kestää tuon ruokavalion, eikä närästä tai mitään, mutta aika erikoiselle tuntuu noin muutoin, ja tietenkin on kurjaa jos sillä on koko ajan nälkäinen olo.

Selma on nyt saanut kolme cartrophenpiikkiä, mutta sen tilanne on ennallaan. Lenkille mennessä se ontuu kymmenisen metriä ja tokenee sitten, ja aamuisin se venyy hetken sängyssä ennen kuin nousee ylös. Vauhdikkaasti se lenkkeilee ja haastaa jäällä toisia leikkimäänkin, mutta vähän huonolta taas näyttää. Onneksi minusta ei ole kovin kauaa katselemaan ontuvaa koiraa, ja Selmasta luopumistahan on tullut työstettyä jo muutama vuosi. Voi vaan olla kiitollinen että se on tähän saakka porskuttanut noinkin hyvin.

Tompan vatsapatistakin piti huolestua uudelleen, kun tutkiessani sitä vielä tajusin että ei se niin kovin kaukana nisästä itse asiassa olekaan. Ja jos se tuntuu ihan samalle kuin Peipon napatyrä, niin eihän se silloin ole irtonainen niin kuin rasvapatit on? Niin tai näin, leikkelemään ei Tomppaa kuitenkaan aleta, joten seurantalinjalle jäädään tämänkin suhteen.

o o o

Maanantain ralleissa Peippo oli taas niin Peippo. Ryhmässä oli uusi koira, jota kävin luoksetuloharjoituksessa pitämässä paikoillaan pannasta. Peippo oli kiinni seinässä, ja taisi sieltä vastalauseenkin esittää, mutta ennen kaikkea se näytti niin närkästyneeltä, että kaikki nauroivat sille. Kun lähdin kauemmas ja vieras koira teki omaa suoritustaan, Peippo makoili pää maassa puoliunessa odottamassa omaa vuoroaan, mutta heti kun Peipon vuoro tuli ja otin sen irti seinästä, sen oli pakko vielä sanoa kentän toiseen päähän vieraalle koiralle painava sana siitä että ei kannata tulla lähelle hänen emäntäänsä. Asiaa vähän kummasteltiin, mutta itse tunnen Peippoa sen verran, että tuohan oli ihan normaali juttu, ja jatkettiin kanssa vaan harkkaa muina miehinä. On se erikoinen tyyppi, ja kyllä tosi tosi tarkka minusta.

Ralliharkoissa onkin ollut taas tosi kivaa, ja Peippokin oiva treenikaveri. Jotenkin se kuitenkin tuntuu yleisesti ottaen vähän väsyneemmälle, en tiedä vaikuttaako hiukan lisääntyneet lenkkimäärät vai se että sillä on taas tuossa pitkässä turkissa koko ajan hirveä hiki. Tokotreenit olivat viimeksi vaihteeksi ihan surkeat, ainakaan Peippoa ei näemmä kannata lenkittää ennen harkkoja ettei siitä lopu viimeinenkin puhti. Taas mietin että pitääkö laittaa pillit pussiin jos en kerran saa sitä motivoitua noihin irtoamista vaativiin juttuihin, ja kun ollaan sitten molemmat ihan plääh treenien jälkeen. Vaikka Peippo noita tiettyjä liikkeitä tekisikin, niin tekeekö se siksi että haluaa, vai siksi että se on niin kiltti. Veikkaan vahvasti tuota jälkimmäistä, ja silloin ei hommassa ole ihan hirveästi mieltä. Rallitreenejä odotan etukäteen, ja jälkeenpäin ollaan molemmat Peipon kanssa yleensä aika fiiliksissä. Ja paras kehu ikinä saatiin edellisellä kerralla; Peipon seuraaminen on ”hypnoottista katseltavaa”. Sille se parhaimmillaan tuntuukin, ja siihen pyritään. Jopa oikealla olen nyt saanut tuota fiilistä hetkittäin esiin, kai sitä voisi joksikin flowksikin kutsua.

Aika erikoinen juttu on se, että toko alkaa olla muutoinkin aika tylsää ralliin verrattuna. On paljon kivempi treenata kun radat ovat aina erilaisia, liikkeitä/tehtäviä on enemmän, ja niiden yhdistelmiä loputtomiin. Viime aikoina ollaan harjoiteltukin vaikeita tehtäväyhdistelmiä, kuten putken jälkeen peruutusta, tai hypyn jälkeen liikkeestä seisomista. Houkutusta ollaan harjoiteltu vähän kaikella mitä mieleen on tullut, on ollut mahaa, verta, luuta, maksaa, lohta, tyhjää laatikkoa ja vatia, porontaljaa, ja viimeisimpänä ja vaikeimpana viime treenien marsunkakkaa. Ekan kerran oli kyllä lähellä, ettei kakkasieppo päässyt iskemään. Vielä varmaan on kaikenlaista kokeilematta, mutta tavoitteena on Nooran mukaan, että kohta meillä on koirat jotka ovat tottuneet kaikkeen Jeesuksen käärinliinoja ja Mammutin sisäelimiä myöden.

Tomppa on päässyt taas pari kertaa treeneihin mukaan, ja vaikka se on ahdistunut sekä autossa että vuoroaan odottaessa, se on tehnyt hyviä ja iloisia harkkoja. Oikean puolen jututkin tuntuvat aika hyvin loksahtaneen kohdilleen, ja eile olin ihan äimänä kun tehtiin pätkä mestariluokan rataharkkaa ihan tuosta vaan. Pitää nyt jatkossa vaan muistaa ottaa Tompalle häkki mukaan, jospa siellä olisi mukavampaa odotella.

Arvon kanssa matkattiin viime viikolla taas uuteen halliin, kun käytiin tsekkaamassa Agimesta. Ihan kiva mesta harkkoihin, mutta kisapaikkana meille ihan ehdoton nou-nou. Peipon kanssa tehtiin tällä kertaa kaikkea helppoa, jääviä ja kaukokäskyjä, ja lisäksi 2 kilon kapulan motivaatiota. Hallin keskellä oli pylväät, ja ekan kerran sain Peippoon noudossa haluamani asenteen kun annoin sen jahdata itseäni kapula suussa tolpan ympäri. Palkkavetämisessäkin se oli kerrankin ihan tosissaan, vaatii vaan vähän kekseliäisyyttä että löydetään uudelleenkin tuommoinen paikka missä pääsen sitä sopivasti karkuun.

Peippo aina ihmettelee, kun kukaan ei halua leikkiä sen kanssa. Tomppa on jo jähmettynyt kauhusta.

  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s