Elämä heittelee

20180526_175701

Nukarinkoskella ennen kotoa lähtöä

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut melkoista pyöritystä. Kosteusvauriorempan lopullinen laajuus, hinta tai aikataulu ei ole vieläkään selvillä, ja ollaan koirien kanssa oltu irtolaisina sekä teltassa että muiden nurkissa (mistä olen älyttömän kiitollinen!). Pahinta hommassa kaiken muun epävarmuuden lisäksi on, kun kukaan ei oikein näytä haluavan ottaa hommasta minkäänlaista vastuuta. Ei auta kuin koittaa olla ahdistumatta liikaa ja odottaa päivä kerrallaan että homma alkaa selvitä edes johonkin suuntaan.

Onni onnettomuudessa on että koko porukka tykätään telttailla, ja koirien sopeutuminen vieraisiin talouksiin on ollut mutkatonta – vaikka tajusinkin että Peippo ei ole tätä ennen ollut ikinä edes kylässä missään! Remppamiehet on otettu vastaan ystävällisesti (Tomppa) tai suhteellisen välinpitämättömästi (Peippo). Vieraiden asuntojen äänille ei juurikaan ole haukuttu, mikä on tosi kiva kun edessä on vielä reilu kolmen viikon evakkoaika Suomenlinnassa.

Suokissa oltiin jo viime viikko, ja niin kauan kun vaan ei jouduta liian lähelle muita koiria, kaikki sujuu hyvin. Molemmat kävelevät remmissä nätisti ja kesyt hanhiparvetkin on jätetty rauhaan vaikka ne kovasti kiinnostavatkin. Vaikka kunnon lenkille saaressa ei pääsekään, koirat väsähtävät parin tunnin päivittäisillä remmilenkeillä kun joka puolella on niin paljon kiinnostavaa nähtävää.

Suomenlinnasta jouduttiin lähtemään perjantaina, ja kun kotona ei huvita olla katselemassa täystuhoa yhtään enempää kuin on pakko, niin ollaan viihdytty enimmäkseen luonnon helmassa. Luonnossa liikkuminen on itse asiassa tainnut olla tässä katastrofissa se isoimman masennuksen estänyt juttu – Suomenlinnassakin on tähän aikaan vuodesta niin nättiä että siitä ei voi olla nauttimatta vaikka kuinka muutn ahdistaisi.

Kopparnäsissä oltiin eka yö Suokista lähdön jälkeen, onneksi koirilla on kunnon punkkimyrkyt. Eka kuva ei esitä kaunista koivikkoa, vaan tiklejä: 😄

Voi siis arvata että harrastettu ei olla, ja kesän ryhmäpaikkakin piti perua. Voisihan sitä tietty itsekseen edes jotain rallyjuttuja puuhailla, mutta ei kyllä ole yhtään napannut. Saas nähdä päästäänkö normaaliin elämään kiinni edes syksyllä, kun ei yhtään tiedä mitä eteen tulee ja missä ollaan. Viikko sitten vietettiin vielä viimeinen ihana päivä vähän niin kuin omilla huudeilla, kun oltiin Vihtijärvellä jäljestämässä, uimassa ja eväällä koko päivän. Jäljestyskeli oli varmaan vaikein mitä ikinä, rutikuivaa ja myrskyinen tuuli. Nautittiin sitten Nooran tekemästä jäljestä ihan koko kesän edestä, ja Peippo oli täydellisen taitava harhajäljestä huolimatta.

Eilen kurvattiin takaisin Hyvinkäälle Vihdin Kokkokallion kautta:

Jotta asiat eivät olisi olleet liian helppoja, Peipolta irtosi juuri ennen kodittomiksi jäämistä toinen etukannuskynsi. Siitä tuli aluksi ihan kunnolla verta (yleensä irtoilevat ilman verenvuodatusta), ja tötteröä piti pitää päässä pari viikkoa. Onneksi se ei Peippoa liiemmin vaivaa, on niin tottunut siihen jo. Reissussa on välillä tullut annettua vähän heikommin Peipolle lisiä, mutta täytyynyt toivoa että loput kynnet pysyisivät paikoillaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s