Sitä sun tätä

Pirttimäessä alkaa olla taas ihana tasainen arki, tosin vaatehuone on vielä menossa remonttiin ja siksi koirat ”joutuvat” viettämään päivänsä edelleen ulkona. Kesän koiraharrastamattomuutta ollaan kurottu kiinni briardileirillä, ralliepiksissä ja mejä-päivässä, ja kaikkea muutakin kivaa on vielä tälle vuodelle luvassa.

Hieno tyttö!

Briardileirillä käytiin tänä vuonna päiväseltään lauantaina. Peippo osallistui rally-tokoon ja ex-tempore vein sen myös kokeilemaan jos se vaikka haluaisikin leikkiä maalimiehen kanssa. Pääsyynä leirille löhtöön oli kuitenkin nähdä muita briardeja ja omistajiaan. Ralliharkat Peippo teki tosi kivasti, pyysin sille käytösruutuharkkaa vieraiden koirien kanssa (kiitos Tuuli!), ja sille vastapainoksi kummankin stintin lopuksi sarjahyppy-putki-liikkeestä seis -yhdistelmää. Kouluttajan kanssa meillä oli pieniä ideologisia erimielisyyksiä, mutta onneksi harkka oli hyvä ja Peipollekin jäi varmasti hyvä fiilis.

Maalimiesoppilas oli tänä vuonna erityisen hyvä ja hommaansa paneutunut, joten pelkästä leikitysten katsomisestakin sai paljon irti. Arvatenkaan Peippo ei suostunut lähtemään omituisen miehen leikkeihin mukaan, vaan katsoi parhaaksi tarkkailla tilannetta turvasta jalkojeni välistä. Jos pelottaa, niin se onkin loistava tapa reagoida – saman jos saisi vielä käytäntöön vieraiden koirienkin suhteen! Vaikka Peippo minun kanssani leikkiikin, niin kertoohan tuo leikkihaluista siinä mielessä, että  leikkihalu on sen verran pieni, että se ei voita pientä epäluuloa ja jännittämistä.

Kerrankin saatiin Peipostakin hienoja leirikuvia, kaikki muut kuvat Vilma Hallikas, vika kuva Henna Lindell. Kiitos kovasti!

Merkki

Peruutus ja kita auki palloa varten

Tilaa oli Peiponkin leikkiä kunnolla, ja kunnolla se leikkikin. 🙂

Seuraa!

Pitkäksi meni ekalla yrityksellä, tässäkin kohtaa pitäisi seurata.

Liikkeestä maahan käytösruudun edessä

Peippo turvapaikassaan 😀

Kotimatkalle leiriltä lähdettiin sen verran ajoissa, että ehdittiin poiketa Säkylänharjun Harjureitin maisemiin kunnon lenkille. Käveltiin ennestään tuttua polkua kesän viimeisessä helteessä Kankaanjärvelle, ja kierrettiin toista reittiä takaisin. Mahtavaa kävellä vaihteeksi metsässä missä näkee satoja metrejä eteenpäin, eikä tuolla kyllä liiemmälti ruuhkaakaan ollut. Viimeksi oltiin tuolla kävelemässä Selman kanssa kaksi vuotta sitten, ja ikävä tietenkin taas tuli muistoista.

Kankaanjärvellä

Kangasta silmänkantamattomiin

o o o
Edellisviikonloppuna hurautettiin Arvon kanssa Forssaan epiksiin. Usko meinasi loppua heti ilmoittautumaan mennessä, kun hallin odotustila oli ihan olematon. Onneksi luokassa (yhdistetty voi/mes) oli vain kuusi koiraa + nollakoira, ja pyydettiin vielä että Peipon häkin saisi ottaa sisään niin että se oli helpompi saada radalle ja sieltä pois. Eikä sitten ollutkaan mitään ongelmaa tässä suhteessa, ja päästiin hyvillä mielin starttaamaan. Jännitys oli kyllä jostain syystä lähtökyltillä taas ihan kauhea, vaikka kyse olikin vaan epiksistä, mutta saatiinpahan ainakin autenttinen tunnelma.
Rata oli kiva, ja meno tuntui koko ajan tosi hyvältä, vaikka puolet radasta suoritettiinkin koira oikealla. Käytösruutu oli lähellä rataa, mutta lähellä ei ollut mitään tehtäviä missä koira olisi tarvinnut jättää yksin, joten ei tarvinnut jännittää sitäkään. Yhden vinouspisteen lisäksi saatiin miikkaa vain alo-avo -jutuista; pyörähdys jäi perinteisesti tekemättä, ja istu-kierrä koiran ympäri -tehtävässä kutsuin Peipon vahingossa mukaani ja se piti uusia. Tuo pyörähdyksen vaikeus kisoissa johtuu varmaan siitä että Peipon on vaikea katkaista kontaktia. Siihen on vielä käytössä ennakoiva vihjekin, mutta sitä täytyy nyt näemmä tosi paljon vahvistaa. 86 pisteellä tienattiin ykköspaikalta hienot palkinnotkin.
Epiksistä lähdettiin pitsatankkauksen kautta kiertämään Iso-Melkutin. Suurimman osan matkasta paistoi aurinko, väkeä oli kauniista sunnuntaipävästä johtuen vähän liikaa, ja koirakohtaamisia saatiin paljon. Tulipa jopa yksi Kirmixin briardikin vastaan. Kaksi tuntia ja 9 kilometriä taaperrettiin kauniissa maisemissa, ja kotiinpäästyä lähdettiin vielä Tompan kanssa kaksin joelle. Sen jälkeen olikin jo aika kaikkensa antanut olo, ja Peipon kanssa oltiin vielä maanantainakin ihan väsyksissä.

o o o
Eilen sitten oli Käyttöbassettien järjestämä mejä-kurssi Heinolassa. Sinne oli ihan pakko ilmoittautua kun oli kerrankin semmoinen meno mikä sopi budjettiin. Onneksi ihan kaikki koulutukset eivät vielä nykyäänkään ole rahastusta, ja 15:lla eurolla sai aamupalan, hienon lounaan, teoriat, materiaalit ja käytännön koulutukset upeissa puitteissa. Teoriassa keskityttiin sääntöihin ja jäljentekoon, ja sen verran säätämistä tuo laji kyllä onkin että helposti sai kolme tuntia pelkästään tuohon käytettyä. Selvästi huomasi että ei ollakaan toko- pk- tai minkään muun ”koulutuettavan” lajin kurssilla, kun koulutuksellista antia ei juuri koko päivänä ollut, ei edes maastossa. Onneksi kanssakurssilaisten kanssa päästiin vähän pohtimaan sitäkin, miten Peipon saisi jäljestämään verta, eikä ihmisen jälkeä niin kuin se nyt tekee. Kiva päivä ja paljon tuli asiaa, mutta täytyy kyllä sanoa että melkoinen kynnys on edelleen lähteä kokeeseen jälkiä tekemään ja opastamaan.

Metsään lähdössä, kuva Jaana Paulus

o o o
ecbf30ff-6cc9-46e5-8d94-ee2642f19208

Kalalammella. Ekan kerran uskaltauduttiin suolla hiukan pidemmälle kun siellä oli muitakin ihmisiä marjassa, nimensä mukaisesti suo on ollut aikoinaan lampi, ja sen päälle on kasvanut petollisen oloinen turvekansi.

Peipon kanssa ollaan tehty jokunen metsälenkki ihan kahdestaankin, ja nautitaan molemmat niistä ihan täysillä. Mahtavaa, kun mukana metsässä on koira, jonka kanssa saatetaan ihan hiljaa seistä katselemassa meidät havainnutta hirvisonnia, tai ihailla kun iso kurkiaura lepattaa matalalta yli kaakattaen mennessään. Peippo löytää myös aina meille parhaat sienipaikat, ja jaksaa kykkiä karpaloita poimimassa siihen saakka kun on pakko lähteä pois ettei se saa vatsalaukunkiertymää liiasta marjansyönnistä. 😁 On se kyllä ihan hirveän hieno koira ongelmineen päivineen.

Meidän ainoa pieni murhe tällä hetkellä. Tämä on takakannuskynsi, juureen asti murentunut semmoinen. Muutama muukin kynsi on onton näköinen, mutta kipeitä eivät onneksi tuntuisi olevan juuri nyt.

Tomppa esittelee uutta keittiötä

Tämmöisiä söpöläisiäkin pääsi rapsuttelemaan Tuijalle. Onneksi olivat niin kovia tappelemaan, että yhtään ei tehnyt mieli poimia mukaan. 😀

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s