Turistinähtävyys lomailee

Tänä vuonna vika kesälomaviikko tuli vietettyä vähän myöhemmin kuin yleensä, mutta ei yhtään hassumpi ajankohta ollut tämäkään. Parina päivänä vihmoi vettä tai räntää, ja ne oli juuri sopiva viettää sohvalla koirat kainalossa, ja muina päivinä sitten retkeiltiin tai treenattiin.”’

Lomaviikko aloitettiin Peipon kanssa osallistumalla ilmastomarssiin sen mitä Peipon hermot antoivat myöden. Kun käytiin samalla reissulla vielä kyläilemässä Suomenlinnassa, päivästä tuli pitkä ja huomasi hyvin miten Peippo keräsi koko ajan lisää kuormaa, ja illalla kotiinpäästyä se oli ihan tsippi. Eka juna oli menomatkalla niin täynnä ettei sinne olisi mahtunut ilman koiraakaan, ja seuraavan junan eteisessä meidän kanssa matkusti neljä riehuvaa alle kouluikäistä lasta. Paluumatkalla taas sullouduttiin neljän potkulaudan ja pojan ja yhden polkupyöräpojan kanssa samaan eteiseen. Samalla piti pelätä, tuleeko mahdollisesti seuraavalta pysäkiltä joukkoon vielä koiriakin, joten laitoin molemmille junareissuille Peipolle kopan päähän ihan varmuuden vuoksi. Tuskin Peippo siitäkään erityisemmin tykkäisi että riehuvat tenavat kaatuvat sen päälle tai tallovat hännälle.

Torilla oli väkeä hurjan paljon enemmän kuin mitä kuva näyttää.  Koiria toki myös, ja katsottiinkin aika pian parhaimmksi lähteä väljemmille vesille Suokkiin.

Peippo keräsi matkalla hirveästi huomiota. Turistit ottivat siitä kuvia, ja tosi moni tuli kyselemään mikä se oikein on tai huikkasivat että onpa hieno koira. Hassua. 😀 Yksi ruotsalaismies jopa osasi lautassa kysyä että onko Peippo briardi.

Suomenlinnanvierailu aloitettiin parin tunnin lenkillä saarten ympäri. Olipa ihana kävellä taas tuttuja reittejä. Peippo muisti myös hyvin vanhat vaaranpaikat ja nosti itsensä taisteluvalmiuteen sillalla ja kaupan edustalla.

 

Ruska alkoi olla jo aika lailla mennyttä, mutta merisotakoulun edestä löydettiin vielä näin hieno saarni.

o o o

Loman varsinainen eka reissu tehtiin Harjureitille. Mietin ensin Ritajärviä kun samalla keikalla oltiin kuitenkin menossa Sastamalaan viemään haudalle kukkia, mutta ajatus avarista mäntykankaista vei voiton. Ensin pysähdyttiin reilun kilsan päähän Porsaanharjun laavulle, ja meinasin jo järkyttyä kun tajusin että niillä seuduin on menossa koulujen syysloma. Juuri kun sain kahvipannun tulille pölähti samalle nuotiolle mukava perhe, mutta Porsaanharjun muutaman kulkijan jälkeen ei törmätty koko vajaan kolmen tunnin reissulla enää sen jälkeen kehenkään! Alunperin suunnitelmana oli kiertää merkittyjä reittejä, mutta kun polkuja oli paljon ja aina jostain ratkaisevasta risteyksestä uupuikin juuri se kaivattu viitta, päädyttiin kävelemään melkein koko reissu omia polkuja pitkin. Kankaanjärvelle piti taas myös päästä, ehkä ensi kerralla katsomaan sitten Porsaanharjun alapuolinen suo.

Hetki omaa rauhaa. Nuotioeväinä kasviskebabvartaita ja pannukahvia.

Kankaanjärvi oli tyyni, ja kaunis niin kuin aina.

o o o

Seuraavana päivänä startattiin matkaan mielessä Hankoniemen pitkät hiekkarannat. Ensin pysähdyttiin Dagmarinpuistoon Tammisaareen. Kovin nätti ja kiva paikka, mutta kävelymatkaa tuolla ei saanut oikein kerrytettyä kuin muutaman kilometrin Vitsandille ja takaisin. Pienet hiekkarannat olivat nättejä ja lähteelläkin oli kaunista. Meri oli tyyni ja aurinko paistoi.

Vitsandin pieni hiekkapoukama

Lähteen vierestä löytyi myös pieni hiekkaranta ja laituri.

Dagmarinpuistolta matka jatkui hiukan pidemmälle Hankoniemeen ja Lappohjan rannalle. Paikka tuli valittua ihan karttaa katsomalla; paljon kivan näköisiä polkuja ja pitkät hiekkarannat. Vaikka odotinkin hienoja maisemia, oli paikka silti ihan yli kaikkien odotusten. Maasto oli vanhaa kangasmetsää, joka päättyi rannassa jyrkkään pengermään, jonka takana avautui mieletön hiekkaranta. Vesi näytti kirkkaalle, rannalla kukki vielä joitain söpöjä vaaleanpunaisia kukkia, ja vanhat käkkyräiset männyt kruunasivat maiseman. Rannassa uiskenteli joutsenperhe, eikä vastaan tullut muita ihmisiä kuin yksi pariskunta rotikkansa kanssa, ja heidän kanssaan sovittiin että me lähdetään toiseen suuntaan ja he toiseen niin saadaan molemmat lenkkeillä rauhassa. Voi kun tuokin olisi aina noin helppoa!

Parkkipaikalta mäntykankaan läpi rannalle oli matkaa vain parisataa metriä

Rannan toisessa päässä on Lappohja, toisella puolella Koverharin vanha terästehdas.

Rannan männyt olivat ihan mielettömän hienoja. Toivottavasti kököttävät tuossa vielä pitkään ilman että meri vie mennessään.

o o o

Tänään, vikan lomapäivän aamuna, tuli ekan kerran sitten kevään jälkeen mieleen että olisi kiva lähteä jäljelle Peipon kanssa. Muutaman alkukesän jäljen ja parin verijäljen lisäksi ei olla jäljestetty koko kautena, ja sehän näkyi niin että kilsan jäljellä meinasi ohjaajalta loppua kunto Peipon perässä rymytessä. Pitkä jana oli suora mutta takajälkeä piti tarkastaa muutama metri tielle. Ekalle polunylitykselle päästyä siellä oli selvästi kävellyt joku, ja Peipon piti tehdä liinanmittainen tarkastus, muutoin jälki oli tosi tarkkaa eikä muuta huolenhäivää ollut kuin että kaikessa kiireessä kaksi ekaa keppiä jäi huomaamatta. Aika alussa lisäksi tupsahdettiin toisessa polunylityksessä melkein kahden ison irtokoiran syliin, mutta onneksi ne olivat kilttejä, ihmistensä lähellä, ja näemmä hallinnassakin. Ja taas nostan hattua Peipon työmoraalille – normilenkillä tuo olisi ollut sille kauhea katastrofi, mutta nyt se vaan pysähtyi, pörhisti, ja jatkoi sitten matkaa ilman että sille tarvitsi sanoa koko aikana yhtään mitään.

Lomalla ollaan ehditty ralliakin harkkailemaan sekä itseksemme että Päivin ryhmässä ja Hannelen kurssilla. Päivin kurssilla oli yksi vieras pikkukoira ja Peippo meinasi saada siitä hengenahdistuskohtauksen, mutta se meni onneksi ohi ja saatiin ihan hyvä voittajaluokan ratatreeni tehtyä. Hannelen kurssilla tehtiin mestaria, ja vaikka aluksi vähän jännitti miten Peippo taas pysyy housuissaan, kurssikerta meni enemmän kuin hyvin. Saatiin tehdä ekana ja vähän vähemmällä häiriöllä, mutta silti kaksi ekaa tehtävää (liikkeestä istu, jätä koira + kutsu koira) meni pipariksi kun Peipon piti huolestuneena katsella a-esteen alla odottavaa vesikoiraa. Loppurata menikin sitten Hannelen sanoin ”ihan sairaan hienosti”. Kun kuulee tuomarin suusta tuommoisen palautteen, niin lämmittäähän se. 🙂 Lisäksi tehtiin Peipon kanssa kylttiä istu, täyskäännös ja siitä liikkeelle molemmin puolin, ja Hannele huomasi että vien Peipon liian lähelle kylttiä ja oma paikka oli muutenkin ihan pielessä. Pitää siis mennä suoraan kyltin eteen ja reilun Peipon mitan päähän kyltistä, ettei sen tarvitse keskittyä väistelemään kylttiä kääntyessään. Voi että tuo oma asemointi on välillä niin vaikeaa, Hannelen kurssi tuli kyllä tosi tarpeeseen!

Eilen oltiin vieraassa koiraseurassa hyytävässä tuulessa Kelliksellä. Helmi-mali oli eka mali mitä koirat näkivät sitten Selman poismenon, ja ajattelin että luulevatkohan ne kauempaa että se on Selma. No eivät luulleet, ja käytösruutuharkkakin meni Peipolta taas tosi hienosti. Uusi paikka ja tuulinen ilma sen sijaan aikaansaivat vähän turhaa kuikuilua, joten toivottavasti mukavuudenhalusta huolimatta tulisi edes joku kerta treenattua talven aikana ulkonakin.

o o o

Ennen lomaa ehdittiin tehdä vuotuinen vierailu Kurkisuolle. Mehän ei ikinä mennä suolle siihen aikaan kun siellä on lintuja, ja muutoinkin olen tosi tarkka sen suhteen että Peippo ei (missään muuallakaan) muita eläimiä häiriköi. Ja siitä syystähän Tomppa onkin nykyään aina kiinni. Peippo kyllä nauttii Suolla juoksemisesta täysin siemauksin ja sai epä-peippomaisen hepulinkin, ja kutsuessa siitä oli hirveän hauskaa oikaista suonsilmäkkeiden läpi. Onneksi oli vielä tosi lämmin päivä pulikoida.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s