Vantaanjoki, Mustijoki, Keravanjoki ja vähän muutakin

Ridasjärvellä

Tänä keväänä tuli hurahdettua ihan kunnolla packraftingiin. Toukokuun alun tylsänä sunnuntaina tilasin enempiä harkitsematta oman raftin, jonka valitsin sillä perusteella että siihen mahtuu hyvin myös iso koira, pyörä tai toinen meloja. Mrs Adventure X2 saapui Melomosta alta aikayksikön, ja hetihän sitä piti päästä Ridasjärvelle kokeilemaan. Eka reissu oli vielä ihan hapuilua, eikä Peippokaan suostunut vielä kyytiin kun pohja petti tassujen alla.

Kytäjoki – Vantaanjoki 10 km (?)

Toinen reissu tehtiinkin sitten heti ihan tosimielellä, ja valittiin rohkeasti vähän pidempi reitti Kytäjältä Hyvinkään maaseutuoppilaitokselle ensin Kytäjokea pitkin, ja loppumatka Vantaanjokea lipuen. Alkumatka meni ihan puhtaasti hyperventiloidessa sitä miten mahtavaa melominen oli kevään ekana hellepäivänä kauniissa jokimaisemassa. Joilla tuntuu olevan ihan oma mikrokosmoksensa jossa ajantaju katoaa, ja vaikka reitti kulkisi lähellä asutusta tai teitä, joenuomassa tuntuu siltä kuin koko muu maailma katoaisi. Eläimetkään eivät osaa oikein pelätä melojia, varsinkaan jos melojat osaavat olla hetken hiljaa 😁. Ekalla reissulla nähtiin erilaisten vesilintujen lisäksi muun muassa saukko.

Tällä ekalla reissulla lilluttiin siis aika paljon melomatta, nautittiin vain ja räpsittiin kuvia. Matkaa kertyi varmaan vähän yli kymmenen kilometriä, kaksi taukoa pidettiin, yksi työläämpi rämpiminen pusikon läpi suoritettiin, ja perille päästiin noin seitsemän tunnin päästä siitä kun oltiin Kytäjän padolla raftit täytetty.

Tästä ekasta täytöstä se packrafting-hulluus lähti. 😀

dav

Ensimmäinen ryteikkö koettuna, ja valmiina jatkamaan matkaa vähän helpommalla tavalla.

Mustijoki; Lukkokoski – Halkiankoski, 11 km

Seuraava pidempi melominen lipuiltiin avaralla ja helppokulkuisella Mustijoella. Liikkeelle lähdettiin Lukkokoskelta, ja reilun kuuden kilometrin melomisen jälkeen oli ensimmäinen pakollinen kävelyosuus Nummistenkoskella. Kosken liepeillä oli sopivasti nuotiopaikka kahvinkeittoa ja kasvisnakin käristystä varten, huussikin löytyi, ja uimarannalta oli helppo laskea lautat takaisin jokeen.

Tarkoitus oli meloa vielä hiukan eteenpäin Halkiankoskelta, mutta vastatuuli oli koko matkan niin kova, että eteneminen oli hidasta ja paikoin tosi työlästä joten oli pakko luovuttaa Halkiassa. Joki oli koko matkan tosi leveä eikä kulkenut missään vaiheessa kovin syvällä uomassa, joten etelätuuli pääsi puhaltelemaan vapaasti. Kuviakaan ei voitu ihan kauheasti ottaa, koska siinä ajassa lautat olisivat jo palanneet hyvän matkaa yläjuoksulle päin. Packraftien ainoa huono puoli taitaa ollakin se, että heti kun melomisen lopettaa, lautta alkaa kääntyä, ja jos tuulee, se lähtee vastavirtaankin nopeasti tuulen mukana.

Adventure x2 mahtuu juuri ja juuri 45 litran päiväreppuun. Hiukan helpompaa kuin kajakin tai kanootin raahaaminen.

Nummistenkoski

Nummistenkosken nuotiopaikalla

Keravanjoki; Lemmenlaakso – Keravan kivisilta 13 km

Avaran Mustijoen jälkeen mieli teki taas hiukan Amazonmaisempiin tunnelmiin, ja uhkarohkeasti lähdettiin kokeilemaan miten Keravanjoella pääsisi etenemään kun kesä oli jo hyvällä alulla. Virtaama oli 1,3, eli sen puolesta joki oli vielä ihan melottava, mutta muuten sen kanssa olikin vähän niin ja näin. Ensimmäiseen kilometriin saatiin kulumaan tunti, mutta onneksi sen jälkeen homma lähti etenemään edes vähän rivakammin ja alle kahdeksassa tunnissa päästiin kivisillalle jätetylle toiselle autolle.

Heti lähdön jälkeen juututtiin ihan kunnon risukkoon, ja ostoslistalle päätyi retkisaha. Risukon jälkeen edessä olikin sitten lukuisia joen yli kaatuneita puita, puskia, ruokokekoja ja ties mitä. Yksi ihan läpitunkematon nokkosia rehottanut pusikko rämmittiin puita kiertäessä, ja sen jälkeen ei juuri enää maihin haluttu lähteä. Joessa oli myös suurimman osan matkaa tosi jyrkät penkereet, joten sieltä pois pääsy ja takaisin laskeutuminen ei olisi ollutkaan ihan niin helppoa, Loput puut ja pusikot siis ylitettiin, alitettiin, kahlattiin ja kömmittiin, eikä tällä reissulla päästy ainakaan kangistumaan paljosta paikallaistumisesta. Maisema oli kuitenkin niin kaunis koko matkan, että se kuittasi moninkertaisesti kaiken työläyden, ja jotenkin nämä rehevät pikkujoet tuntuvat olevan itselle se omin juttu. Tämän retken elämyksiä oli ihan läheltä rannasta lähtenyt valtava kaurispukki, sekä Keravan vanha kivisilta, joka oli tosi kaunis tyyneltä joelta käsin katseltuna. Sääkin helli meitä taas.

Lemmenlaakson lähtöpisteellä vettä oli aika hintsusti.

Ekat seikkailut löytyivät alle sadan metrin päästä lähdöstä. Tässä vietettiin tovi ennen kuin päästiin läpi.

Jokareissun pakollinen puukuva.

Kauneudenhoitoa mutakylvyn muodossa. Onneksi oli lämmin ilma ja lämmintä vettä, kahlattua tuli tällä reissulla aika moneen otteeseen.

Evästaukopaikka kalliolla.

Ahdasta on, mutta juuri siitä mahtuu.

Tältä reissulta sain muistoksi myös Maaritin kuvaaman mahtavan hupivideon:

Perillä! Keravan kivisilta on Suomen vanhin kivisilta.

Juhannuksen yömelonta Mustijoella; Halkiankoski – Laukkoski 17 km

Keravanjoen rämpimisen jälkeen oli ihan kiva palata taas avaralle Mustijoelle. Lähdettiin liikkeelle seitsemän maissa illalla sieltä mihin viimeksi jäätiin, ja perillä Alikoskella oltiin neljältä aamulla. Lähtiessä oli liki helle, ja perille päästessä asteita oli mittarissa enää 12. Tällä melonnalla ei tarvinnut puita väistellä, ja opittiin kantapään kautta että paikoillaan ei kannata silti istua tuntikausia, ylösnousemus oli nimittäin ihan aavistuksen kankeaa viileässä yössä istutun pitkä rupeaman jälkeen. 😀

Lahankoskella oli ensimmäinen ohitus, parisataa metriä kannettiin rafteja ja ihasteltiin vanhan myllyn maisemia. Ensimmäinen tauko pidettiin jo kymmenen maissa pienen kosken partaalla vähän Lahankosken jälkeen. Mukana oli tietenkin juhannuksen kunniaksi hiukan paremmat retkieväät, eli lasillinen kuoharia ja punaviiniä kummallekin. Evästauon maisema ei olisi kyllä taaskaan juuri kauniimpi voinut olla, ja tauko tuli pusikkoisen koskipaikanohituksen jälkeen juuri sopivaan kohtaan. Enpä tiennyt tätä ennen että melojan pahin vihollinen on nokkonen.

Hiukan rämpimistä sisältyi tähänkin reissuun, kun Kirveskoskesta ei päässyt läpi, nousupaikasta ei ollut tietoakaan, ja yö oli hämärimmillään. Kivikossa – ja niissä nokkosissa – kompasteltiin hyvän matkaa että löydettiin kosken loppupää ja sopiva kohta josta nousta rafteihin.

Kirveskoski oli viimeinen kohta jossa noustiin ylös, vielä yksi koski mentiin läpi, ja se olisi varmaan ollut järkevintä kiertää, mutta siinä vaiheessa tuntui helpoimmalta vain puikkelehtia kivikon lomitse vapaammille vesille. Sitten päästiinkin useampi kilometri tasaista baanaa, väisteltiin vain lepakoita ja kuunneltiin ruokokerttujen loputonta juttelua. Aamuyöstä usvaakin alkoi pikkuisen nousta lämpimästä jokivedestä, ja tunnelma oli taianomainen. Tästä pitää kyllä tehdä juhannusperinne, niin mahtava ja erilainen reissu taas tämäkin.