Alkuvuoden riennot

Vuosi ollaan aloitettu briardien kanssa rivakasti. Peipon kanssa kävin sössimässä yhdet rallikisat Ylöjärvellä, ja Tähti avasi harrastuskoiran uransa pentunäyttelyssä. Lisäksi sen kanssa startattiin Koirakoutsin rallytiimissä, joka sisältää neljä koko viikonlopun kestävää treenisessiota, päättyen ensi joulukuussa. Tomppa puolestaan on saanut olla paljon maalla ja on ihan hyvässä kunnossa, tosin sille pitäisi varata mahdollisimman pian terveystarkki kun löysin sen ikenestä pienen pallukan, ja lisäksi se on öisin vähän yskähdellyt.

Peipon rallikisaan lähdettiin Arvon peruutuspaikalla, ja menosta kyllä huomasi että varsinaisesti treenattu ollaan viimeksi syksyllä. Tai ei siis Peipon menosta vaan omastani, kun mokasin heti kolmannella kyltillä ja otin Peipon uusinnan jälkeen vasemmalle puolelle vaikka oltiin jo ehditty vaihtaa puolta. Kun ei sitä keskittymiskykyä vaan ole. Nopean tilannearvion jälkeen totesin että peli oli menetetty, ja hurviteltiin rata loppuun. Peippo oli ihan ihmeissään ja tekeminen oli aika lailla pois kontrollista, mutta pääsinpähän kerrankin kisaradalla uusimaan ja palkkailemaan (sosiaalisesti) sitä yllin kyllin. Video on niin kauheaa katseltavaa että se saa jäädä arkistojen kätköihin. Plussaa Peipolle kauniista käytöksestä, ja Tähtikin sai taas uuden hallin käydyksi siinä siivellä.

Seuraavana viikonloppuna ajeltiin taas Ylöjärvelle rallytiimin ekoihin harkkoihin, joissa kouluttajina olivat Csilla Bakos ja Marika Ruottinen. Viikonloppu oli tosi raskas sekä pennulle että ohjaajalle, mutta teki taatusti Tähdelle hyvää. Se oppi viikonlopun aikana olemaan kevythäkissä kohtuullisen asiallisesti, ja itse opin aika paljon sen vireenhallinnasta. Ekan päivän kaksi harjoituskertaa pikkuinen jaksoi tosi hyvin, sunnuntain keskimmäisessä – vähän liian vaikeassakin – treenissä se oli ihan väsynyt, mutta sai ilmeisesti häkissä vähän nukuttuakin kun keräsi itsensä viimeiseen treeniin vielä hienosti. Kaikenkaikkiaan se keskittyi harjoituksiin tosi hyvin, edes ihanat ihmiset eivät tällä kertaa houkuttaneet sitä liikaa. Parasta antia koulutuksellisesti viikonlopussa oli sunnuntain Csillan yksäri jossa meidän aiheena oli seuraamisen temponvaihtelut ja peruuttaminen. Tämmöistä palautetta saatiin kanssatreenaajilta:

Tähdellä alkaa olla vähän murrosiän merkkejä ilmassa, ja se on ponnekkaasti avannut myös vahtikoiran uransa haukkuen milloin millekin. Varsinkin ulkona nähdyt isot koirat pelottavat, ja kun yhtenä päivänä yritettiin mennä Arnen kanssa leikkimään, Tähti pelästyi isoa mustaa teinipoikaa niin paljon että alkoi ekan kerran ihan rähinöimään. Oma virhearvio, olisi pitänyt ymmärtää olla vähän varovaisempi tapaamisen suhteen. Osin tuossa arastelussa voi olla kyse siitäkin, kun Tähti joutui parin viikon välein Peipon kanssa irtokoirakohtaamisiin. Kuljetan noita kahta tosi harvoin yhdessä lenkillä, mutta kun on huono tuuri niin on huono tuuri ja juuri silloin sattui kun Tähtikin oli mukana. Jälkimmäinen kerta oli vielä omassa lähipuistossa koulukeskuksella, minne mentiin juuri siksi että siellä on hyvä näkyvyys joka suuntaan ja kaikki koirat kiinni. Noissa tilanteissa en ole keksinyt muuta kuin antaa Peipolle remminmitan tilaa rähinöidä ja pitänyt Tähden vierelläni, mutta sitten siinä vaan käy niin että löydän itseni selältäni maasta. Mutta ei siitä sen enempää, jurppii vaan edelleen ihan *keleesti.

Kaapelitehtaan näyttelyyn lähdettiin sillä mielellä, että jos liikaa jännittää, niin kaarretaan saman tien takaisin kotiin. Mutta hyvin selvittiin, Tähdellä on näköjään usko siihen että kaikenlaisissa halleissa on turvallista ja kivaa, ja kunhan oltiin ensin luovittu järkyttävässä tungoksessa oman kehän reunalle, se rauhoittui hienosti häkkiinsä ja esiintyikin ihan rennosti. Todella hyvää on tehnyt meidän vierailut eri halleissa ja häppeningeissä, tuskin olisi sujunut yhtä kivasti harjoittelematta yhtään. Arvostelu oli ihan sivuseikka, mutta muistaakseni kaikkea muuta kehuttiin, paitsi pää on kapea. Tähti näytti ihan minille kehätoverinsa seurassa, joten oli ihan pakko mitata se kotona. Ja kyllä se jo ihan briardin mitoissa on, 58 senttiä sain tulokseksi, ja eiköhän se tuosta vielä ihan pikkuisen korkeutta veny.

©Erkkilät

Hallilla ollaan käyty kerran-pari viikossa, kotitreenailut ovat jääneet ihan hunningolle. Jäljellä ehdittiin käydä tammikuussa muutama kerta, ja kun on tapana oikoa, niin harjoiteltiin liki koejälkiä jo, täysin kylmiltään. Keppimotivaatiota saadaan vahvistaa vielä aika tavalla, muuten homman idea oli tauon aikana selkiytynyt.

Vauhtia riittää edelleen niin kotona kuin hallillakin, ja varsinkin tutut ihmiset saavat Pähkinän ihan villiintymään. Pentuhepulit eivät muutenkaan ota laantuakseen, ja parin viikon välein sattuukin aina joku tapaturma jonka jälkeen onnutaan. Ja joka kerta pelästyn ihan pyörtymisen partaalle. Voi jospa Tähden nyt vaan saisi hengissä aikuiseksi asti.