Lauma muotoutuu

Reilu viikko on elelty kolmen koiran lauman kanssa, enkä olisi uskonut, että näin hienosti menee jo nyt. Peippo tuntuu jopa tykkäävän pikkuisesta, ja ihan kuin se olisi saanut samalla jotenkin itsevarmuuttakin lisää. Toki se välillä pörisee Tähdelle, mutta antaa sen myös tulla lähelle, ja yrittää välillä jopa leikittää sitä. Tomppa hiukan stressaa pentua, ja jos se ärähtää Tähdelle, se tuntuu menevän ihan lukkoon siitä mitä tuli tehtyä. Mutta kun muistaa antaa Tompalle tarpeeksi tilaa tuntuu senkin kanssa menevän ihan hyvin. Lenkit tehdään kaksitellen, kuka milloinkin kenenkin kanssa – vaikka Tähtihän nyt ei tietenkään vielä varsinaisesti lenkkeile ainakaan ilman kantoliinaa. Yksinoloakin on siis tullut harjoiteltua ihan luontevasti, ja sekin sujuu aika kivasti. Jos Tähti jää ihan yksin se saattaa protestoida kun muu porukka lähtee, mutta kun olen oven takana kuulostellut hetken, se tuntuu hiljenevän melkein saman tien. Jos sen jättää jomman kumman ison koiran kanssa, se ei välttämättä vingu perään ollenkaan. Myös autohäkissä oleminen ja sinne jääminen on helppoa, eikä oksennuksiakaan ole onneksi enää tullut ollenkaan vaikka aika paljon ollaan autoiltu.

Koska napero on niin helppo tapaus, ollaan tehtykin sen kanssa jo vaikka mitä. Itse asiassa pitää hiukan miettiä miten paljon sitä minnekin riepottelee että jää myös tarpeeksi palautumisaikaa kaikesta uudesta ja jännittävästä. Mitään se ei varsinaisesti ole kyllä vielä pelännyt, aluksi se voi olla varovainen ja funtsia tilannetta, ja sen jälkeen sitten tutustutaan asiaan ihan reippaasti. Paitsi että ihmisiä ei tarvitse paljoa ihmetellä, vaan se haluaisi syöksyä kaikkien syliin heti paikalla. Kerran puistossa se pääsi jo karkaamaan vieraiden matkaan, ja sai tietenkin vielä hyvän palkan siitä rapsutusten muodossa. Harmi kun en tunne ketään lapsellisia, olisi kiva vielä vahvistaa vähän sitäkin asiaa.

Vieraisiin koiriin suhtaudutaan myös mutkattomasti, ensin katsellaan, sitten tutustutaan, ja sen jälkeen viritellään leikkiä. Pentuleikkikoulussakin käytiin, mutta se oli vähän kuin koirapuisto – liikaa koiria ja liian erilaisia koiria, ja muutenkin vähän hallitsematonta hommaa kontrollifriikin makuun. Sen jälkeen ollaan treffattu vähän vanhempi stabyhoun-pentu, Arvon kanssa tehtiin remmilenkki syystä että Arvo on “hiukan” raju liikkeissään, ja tänään käytiin lenkillä ja uimassa Tepon kanssa. Teppo tuli vielä kyläänkin ja Tähti sai kunnon leikitykset Heiniltä.

Koska retkeily on emännän sydäntä lähellä, ollaan tietenkin jo telttailtukin kun yötkin vähän lämpenivät. Reissun ainoa hankaluus oli teltan pystytys Tähden kanssa kun rapisevan ja kahisevan teltan päällä oli tosi kiva vetää rallia, samoin tietty teltassa sisällä. Onneksi olin älynnyt ottaa mukaan jäniksenkorvan, joka rauhoitti menon tehokkaasti, ja sen jälkeen pentu nukkuikin niin sikeästi ja hyvin että mietin jo onko sillä kaikki kunnnossa. Aamullla käytiin hiekkarannalla kirmaamassa, ja päivällä vierailtiin nopeasti Hangossa – nopeasti siksi että siellä oli ilmeisesti joku veneiden kiihdytyskilpailu ja omaan makuun ihan liikaa ihmisiä ja meteliä. Kantoliinareissussa käytiin vähän matkaa Tulliniemen luontopolkua, mutta ilma oli liian helteinen pennun kanniskeluun. Takaisin tullessa käytiin pissalla Mustion linnalla.

Jälkiharjoittelu on tietty myös aloitettu, ja koska olen niin hätäinen niin ilman mitään ruutuja suoraan lyhyillä nurmijäljillä. Tähti näyttäisi olevan maavainuinen ja kovasti kiinnostunut hajuista, ja nopeasti se hoksasi että jäljeltä löytyy ruokaa. Kymmenen metrin jäljessä menee aikaa vielä todella kauan, ja pidempiä ei muutenkaan voitaisi tehdä kun nytkin vatsa täyttyy kun joka askelelta löytyy kaksi namia. Muita opittuja taitoja on ruokakupille meneminen vasta luvan kanssa, ja portin takana istuminen siihen saakka että portti avataan. Ihan hiukan ollaan tehty jo perusasentoharkkaa edessä ja sivuilla. Ja tietty noutoa, kun pentu useimmiten tuo heti takaisin sille heitetyn lelun. Myös kun se voittaa vetoleikissä se yleensä vie lelun muutman metrin päähän ja palaa sitten sen kanssa heti takaisin. Ihan mahtavaa!

Vaikka nyt taitaa olla kaikkein työläin ikä menossa, tuntuu että tuo nappula on kyllä niin itselle sopiva ja hirveän rakas jo nyt. Mi valitsi jostain syystä Estridin minulle jo heti syntymän jälkeen, ja samoin minä olisin valinnut sen kaikista pennuista jos vapaasti olisin saanut ottaa minkä vaan. Kolme koiraa on vähän liikaa, mutta yhtään ei kyllä tämä ostos harmita.

Jos ihan vähän jotain kurjaakin, niin Peipolla on ollut muutamana päivän kummallista pissavaivaa. Päivän eka pissa on normaali, mutta loppupäivästä se on tehnyt pitkiä kyykkäyksiä ilman että sieltä tulee kuin pari pisaraa. Ei tuntuisi sattuvan kuitenkaan, mutta ajattelin huomenna mitata happamuuden ja siitä riippuen mennään lääkäriin jos homma jatkuu.

Tamskilla

Palkintolelu saa kyytiä kisan jälkeen Hatanpään puistossa

Tänään käytiin Peipon kanssa ekat kisat uusilla säännöillä. Oltiin ilmoittauduttu omiinkin kisoihin, mutta ne peruuntuivat lumen painettua hallin katon hajalle. Tamskilla on kiva kisata Peipon kanssa kun siellä on kunnolla tilaa, ja tänäänkin saatiin jopa historiallisesti lämpättyä (ja harjoiteltua kaikki vaikeat jutut) ennen radalle menoa. Itseä ei kerrankin puristellut yhtään, ja lähtölupaa odoteltiin molemmat kohtalaisen tyyninä. Ja kun kumpaakaan ei ihan liikaa jännittänyt, meni kaikki aika mukavasti molempien mokaillessa vain pikkuisen. 😁 Peipolla oli niin kova meno päällä, että kaksi kertaa jouduin uusimaan kun se oli jo edellä menossa. Mutta ihan kiva välillä näinkin päin.

Vitostehtävästä tuli -3 ov, ei mitään hajuakaan mistä, mutta epäilemättä ihan ansiosta. Puolivälin jälkeen tuli kaksi vaikeaa tehtävää peräkkäin, jonka jälkeen p-käännös vasemmalle koira oikealla, ja siinä kohtaa Peippo lähti vähän keulimaan, josta uusinta. Toka uusinta tuli samasta syystä kun olisi pitänyt tehdä puolenvaihto takaa ja Peippo oli jo kovaa kyytiä menossa eteenpäin. Vika -1 tuli tempovirheestä, kun jäin miettimään maailmanmenoa istu – täyskäännös – istu -tehtävässä. Radalla oli niin paljon keskittymistä vaativia juttuja että kertakaikkiaan vaan piti hetki hengähtää, ja -1 on siitä aika pieni hinta. 😃

Tuloksena siis 87 pistettä, 3 sija, ja toka perättäinen TP. Mukavaa kun saatiin tulos, ja Peippo on sen kyllä ansainnut, mutta eniten mieltä lämmittää se miten kiva Peippo oli, sekä radalla että sen ulkopuolellakin. Ja tietenkin tuomarinpalkinto, niitä kyllä arvostan. Tällä kertaa tuomarin kommenttina oli yhteistyön lisäksi ”ihanan innokas koira”. 🥰

Kisamenestys saattoi nousta myös vähän tukkaan.

o o o

Kun halli on käyttökiellossa, ollaan treenailtu vähän vähemmän. Kerran käytiin Hannan kanssa Jaulla, ja suureksi onneksi päästiin myös Hannelen kurssille Rallitassuun. Kurssikertoja on vain kuusi, mutta täytyy toivoa että saadaan jatkaa senkin jälkeen. Rallitassun uusi halli on hulppea, ja ryhmä tietty huippukiva kun ehdin infota kurssista heti tuoreeltaan Nooraa ja Hannaa. 😆

o o o

Muuten elämä alkuvuonna on ollut näemmä hillitöntä säätämistä. Hyvällä ja vähän huonommallakin tavalla, mutta ehkä voi olla hyväkin välillä ravistella omaa elämää vähän joka kantilta. Peipon kanssa ollaan päästy myös urheilun makuun ja käyty hölkkäilemässä. Peippo tykkää kovasti, se tuntuu olevan tosi onnellinen kun pääsee etenemään edes vähän reippaammin, ja varovaisella vetolenkillä se meinasi haljeta onnesta. Aika kovin sitä sai aluksi käskyttää että piti vedon ja vauhdin pienenä – nyt kun sen selkä on ollut niin hyvänä niin en halua ottaa mitään turhia riskejä sen kanssa.

Onnellinen vammaisurheilija

Uudella hierojalla käytiin Peipon kanssa pari viikkoa sitten, ja olin kyllä tosi tyytyväinen. Tilat olivat isot ja kivat, ja meidät autettiin sekä sisään että ulos ilman että tarvitsi nolostella. Käsittely oli todella paljon hellempää kuin edellisellä hierojalla, ja otetta vaihdettiin jos Peipon nenä alkoi yhtään nyppiä. Peippo liikkuu tällä hetkellä aika kauniisti, osa on varmaan hieronnan ansiota, ja loppu hölkkälenkeistä ja pitkällä ravilla liikkumisesta johtuvaa.

Tämän vuoden  briardikilpailutkin olivat ja menivät, enkä viitsinyt osallistua ollenkaan. Jo viime vuonna arvoin osallistumista, kun tuntuu aika hassulta että melkein joka lajissa pääsee kolmen parhaan joukkoon jos on edes yksi tulos. Aktiivibriard-kisa onkin tosi kiva ja kannustaa ehkä harrastamaan, paitsi että siihen ei tarvitsisi sotkea näyttelytouhuja ollenkaan. 😬 Kivahan se on tietty että näitä jaksetaan pienessä rodussa järjestää.

 

 

Maisemaholistit

Tänä kesänä juolukatkin maistuivat makealta.

Kesä kääntyy kohti syksyä, eikä voi kuin ihmetellä miten mahtava se oli, huolimatta siitä että edelleen ollaan koirien kanssa teltta-/pihamökkimajoituksessa. Tämä olikin varmaan maailmanhistorian paras kesä kodittomuuteen, kun kuivaa ja lämpöä on riittänyt, ja ulkoilma-elämä on Todellakin maistunut. Kotipihalla telttaillessa on tullut  kuunneltua öisiä luonnon ääniä; ilmeisesti kettuja ja ehkä ilveksiä, ja yölaulajista ainakin kehrääjiä, lehtokurppia ja sarvipöllöä. Aamuisin on ollut ihana herätä pellolla huutavien kurkien ääneen. Mitä mahtavampi  kesä maalla on ollut, sen vaikeampi on kuvitella muuttavansa täältä taajamaan, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu kunhan remontti on ihan lopullisesti ohi. Kohta  pitäisi joka tapauksessa taipua sisätiloihin.

Toinen kesäreissu tehtiin helteiselle Linnaistensuolle. Voisi kuvitella että märältä suolta löytyy aina koirille juomavettä, mutta aika kovasti saivat tänä kesänä tehdä töitä veden esiin kaivamiseksi.

Treenitauko sen kun jatkuu, pari kertaa ollaan Peipon kanssa hiukan muistuteltu rallyjuttuja. Tänään sentään jo suunniteltiin Nooran kanssa tulevia jäljestyksiä, ja todennäköisesti nyt jätetään pk-hommat ja siirrytään pelkästään verijäljelle. Vaikka eihän sitä tiedä miten ensi vuonna vielä innostuu, tämänpäiväinen fyssarikäynti ainakin lupaili hyvää fysiikan osalta. Ranka ei palpoidessa aristanut yhtään, eli spondyloosin tilanne on ilmeisen hyvä. Vasen lonkka oli paha, mutta se selittynee kokonaan sillä, että Peippo jäi viikko sitten varpaistaan lautojen väliin  jumiin juostessaan laiturilta veteen. Sen etupää plätsähti vauhdilla jokeen, ja takapää jäi laiturille, jolloin  jalka venyi tietenkin tappiinsa ja huuto oli ihan kamala. Ihme ja kumma että mitään ei murtunut eikä hajonnut, tästä lienee kiittäminen Peipon yliliikkuvia niveliä ja tänä vuonna niin harvoin nähtyä hyvää onnea. Aika kuormitus jalkaan ja varpaisiin on tullut kun 37 kilon massa on jatkanut etenemistään juoksuvauhdista ja jalka on jäänyt niille sijoilleen. Peippo ei ollut asiasta jälkeenpäin moksiskaan, mutta itse irroteltuani paniikissa sen varpaita, meinasin ihan oikeasti pyörtyä järkytyksestä. Ei meinaan irronnut helposti eikä nopeasti.

Reissu nro 3 kehiteltiin että päästiin syömään Loviisan vegeravintola Bellaan. Paitsi että ruoka oli loistavaa, olivat maisemat Sapokassa, Langinkoskella ja Porvoon vanhassa kaupungissa yhtä kauniit kuin aina.

Uutena paikkana käytiin Strömforsin ruukkialue, ja olihan kaunista sielläkin, ja odotuksia enemmän katseltavaa.

Mieleen jäi kun joskus Jalosen koulutuksessa oli puhetta siitä, että (nuorten) koirien kanssa kannattaa kokea mahdollisimman paljon, niin suhde syvenee. Pätee näemmä vanhoihinkin koiriin, eli siinäkin suhteessa meillä on ollut hyvä kesä. Kun ollaan varsinkin Peipon kanssa oltu siellä sun täällä ja koettu vaikka mitä, niin  jos mahdollista, siitä on tullut entistäkin pahempi perskärpänen. Leivonmäellä oli kesän ainoa tiukka tilanne kun vastaantulijat eivät viitsineet yhtään väistää tai edes odottaa, mutta muutoin ollaan oltu tavallista harmonisempia. Arvon seura taitaa myös jotenkin rauhoittaa Peippoa, ehkä se katsoo että jos ne vieraat koirat eivät syö Arvoa, eivät ne ehkä syö häntäkään.  Arvokin saa siis nykyään olla hihnalenkeillä ja uimareissuilla mukana Peipon mielestä ihan vapaasti, kunhan vaan ei tule härkkimään. Ja siinähän Arvolla onkin pidättelemistä!

Vielä vikana viikonloppuna ennen töihinmenoa piti hirveällä kiireellä ehtiä ahmimaan maisemia, ja pyörähdettiin keskenämme Häntälännotkoilla, Torronsuolla, Saaren kansanpuiston näkötornilla ja Liesjärvellä Korteniemen perinnetilalla. Itse asiassa oli ihan hyvä hellepäivän ohjelma, kun Häntälän laitumille ei saa viedä koiria, niin ilmastoisun automatkailun lisäksi koirat saivat tehdä vain kohtuullisen lyhyitä kävelylenkkejä.

Tompan kanssa käveltiin Kiljamon tornille ja pitkoksia takaisin autolle.

Saaren kansanpoiston näkötorni oli tosi hieno sekä sisältä että ulkoa, ja näköalat palkitsivat kiipeämisen. Pääsymaksu on vitosen, mutta pihinä hyödynsin taas pressikorttia.

Positiiviset yllätykset jatkuivat Korteniemessä. Mahtava paikka, jonne sai ottaa koiratkin mukaan. Peippo tosin pelkäsi kanoja – ensin se räyhäsi niille, ja sitten koitti mennä pakoon. Lampaita kumpikaan ei onneksi edes huomannut. Juuri tuona päivänä oli tehty ruis-kuhilaat, ja paikalla oli vielä hauska vanhempi partaveikko, joka selitti auliisti paikan erikoisuuksia. Ehdottomasti uudelleen käytävien paikkojen listalle!

Tänä kesänä ollaankin uitu niin paljon että Peippo on alkanut ilmeisesti kosteana helteessä oltuaan eltaantumaan. Sen turkki ei ole koskaan haissut pahalle, mutta viime viikolla huomasin että se haisee ihan pilaantuneelle. Iho on onneksi terve, ja uintikelitkin lähenevät varmaan kohta loppuaan.

Suomen eteläisin kärki.

Luontopolulta ei saanut poiketa, lähtöpisteessä koirat saivat mennen tullen hiukan vilvoitella.

Merikaali rehotti rannoilla.

Maasto oli Hankolaiseksi tosi vaihtelevaa, ja lehtometsääkin oli parissa kohtaa.

Tompalta meni viime kuussa rokotukset umpeen, ja olen kovasti pähkäillyt että uskaltaako sitä vielä rokottaa kun silläkin on autoimmunivaivaa ollut. Rokotuksethan eivät todellakaan sinänsä aiheuta mitään autoimmuunisairauksia, mutta voivat hyvinkin toimia laukaisevana tekijänä. Samahan on Peipolla, Peippo pitäisi muistaakseni rokottaa ensi vuonna, ja vaarana on että remissiossa ollut SLO ryöpsähtää sen jälkeen. Esimerkiksi SLOstahan näkee varsin hyvin sen periytyvyyden, sitä on jonkun verran briardeilla, mutta esimerkiksi partacollieilla sitä on todella paljon eikä kukaan varmaan kyseenalaista että alttius siihen sairastumiseen periytyy, saati että SLO-koiria käytettäisiin esimerkiksi jalostukseen. Laukaisevana tekijänhän sitten voi olla mitä vaan stressistä lähtien – joku ylimääräinen elimistön kuormitus siis. Rokotussuojahan Tompalla on todennäköisesti jo loppuiäkseen, mutta jos sen kanssa aikoo vielä ihmisten ilmoille, niin rokottaahan se sitten täytyy, oli riskiä tai ei.

 

Kuvia Vallisaaresta

Viimeisenä Suomenlinna-viikonloppuna heinäkuun alussa piti vielä lähteä käymään Vallisaaressa, kun kerrankin oli hyvä tilaisuus. Sinne olisi voinut ottaa koirankin mukaan, mutta Peippoa en edes harkinnut ottavani, ja lopulta Tomppakin jäi sitten kotiin. Keli oli aika kolea ja tuulinen vaikka aurinko paistoikin, joten kohtuullisen rauhassa sai kiertää sekä Kuninkaansaaren että Vallisaaren. Lehtometsissä ja rannoilla oli tosi kaunista, Kunkkusaaressa tosin olin jo muutaman kerran käynytkin silloin kun se oli vielä suljettu. Poluilta ei saanut poistua, ja iso osa Vallisaaresta on kokonaan kiellettyä aluetta, mutta kaikki luvalliset paikat kiertäen trackeriin kertyi kuitenkin kahdeksan kilometriä.

Selma 14.7.2008 – 24.4.2018

”…Ja minä materialisti
joka ei usko luvattuun taivaaseen
yhdellekään ihmiselle,
tälle koiralle, ja kaikille koirille
kyllä, uskon taivaaseen,
jonne minä en pääse,
mutta se odottaa minua
viuhkahäntä heiluen,
jotta minulla tullessani olisi ystäviä.

Iloinen, iloinen, iloinen,
kuten koirat osaavat olla onnellisia,
vailla mitään muuta,
hävyttömän luonnon ehdottomuudella.
Ei hyvästejä koiralleni joka on kuollut,
välillämme ei ole eikä ollut valheita.
Se meni jo ja minä hautasin sen,
ja siinä kaikki.”

(Pablo Neruda)

o o o

Tuli siis aika lunastaa Selmalle annetut lupaukset ja päästää se pois kun sillä oli vielä elämänilo tallella. Nyt se uinailee Huiman vieressä kuusen alla. Niin kovin kiitollinen että meidän tiet kohtasivat, ja että sain pitää Selman näinkin kauan. Nuku Selma-kulta rauhassa. ❤

Vuorikierroksella

Lauantaina Peippo kävi Viialassa saakka Päivi Nummen rallykoulutuksessa, kun ajattelin että vieras paikka ja vieraat koirat tekisivät sille vaihteeksi terää. Harmi vaan että halli oli niin pieni että koirahäiriötä oli tavallaan vaikea saada kun yksitellen tehtiin – vaihtoehtona ollut kaikki koirat samaan aikaan kentällä oli ihan mahdoton ajatus kentän koon takia. Meille sitten räätälöitiin oman treenin lisäksi käytösruutu. Omaa vuoroa odotellessa Peippo katseli nätisti edellisen partacollien harkkaa, mutta pöydällä istuneelle angry birds -lelulle piti sentään vähän murista. 🙄
Peippo oli omassa harkassaan aika tahmea, ja jotenkin en osannut tuommoisessa koulutustilanteessa puuttua siihen taas oikein ollenkaan. Lähinnä oikean puolen työskentely oli huonoa, varmaankin kun tilanne oli vähän jännä, ja oikea puoli on vielä paljon huonompi kuin vasen, niin siinähän ongelmat tietty ensimmäiseksi näkyvät. Aika hyvin selvittiin silti tehtävänä olleista käännösharjoituksista, ja yllättäen saatiin samat ohjeet kuin muiltakin kouluttajilta, eli huido vähemmän, kehu enemmän, ja teetä tehtävät tarpeeksi ajoissa. Edessä peruutukseen tuli hyvä vinkki pidentää itse välimatkaa ja pyytää sitten koiraa liikkumaan askel kerrallaan siellä kauempana.

Yhden Peipon jälkitreenin lisäksi viikolla ollaan tehty kaikkien kanssa hiukan rallia ja Peipolle pikkuisen tokoakin. Jäljen paikkailu taitaakin olla työläämpää kuin arvelin, tällä kertaa löytyi onneksi kahdesta kepistä se vika, joten pääsin palkkaamaan Peipon, mutta mieli teki jo lyhyen jäljen puolivälissä napata se pois ja viedä niine hyvineen kotiin. Kovin hankalalle näytti jäljestäminen, ja kerran se lähti huitelemaan ilmeisesti peuranjäljelle, mikä on Peipolta tosi tavatonta. Kun nyt vain saisin omat hermot ja ärsytykset kuriin, niin ehkä me vielä voitaisiin joskus kuvitella pääsevämme kokeeseenkin, mutta siltä varalta että koko homma tökkäisi tähän, on tullut jo mietiskellyksi muitakin vaihtoehtoja. Katsotaan nyt mikä tilanne keväällä on. Tosi kurja että yhden kaikinpuolin masentavan kokeen takia meidän lemppariharrastus on ajautunut tähän pisteeseen. 😕 Kertoo tietenkin koirasta, ja etenkin ohjaajasta, mutta silti.

Tomppa pääsi eilen käymään ryhmäralleissa, ja sen normaaleja autismikohtauksia lukuunottamatta oli ihan kelpo rallykoira. Pari kertaa on lisäksi kaikille tehty rataharkkaa, ja sunnuntaina saatiin nautiskella oikein rotuseurasta kun Pätkis ja Momo (ja Hikka tietty) kävivät meidän hallilla hurvittelemassa. Ja Pätkis se vaan oli vähintäänkin yhtä ihana kuin aina!

o o o

Peipon Viialan harkkojen jälkeen lasketeltiin sateesta huolimatta eteläänpäin maisemia bongaillen. Ensin hurautettiin vähän ylöspäin ja Lempäälän Pyhällönvuorelle. Sateessa ei tarvinnut vaivautua kävelemään onneksi ollenkaan, vaan parkkipaikalta lähti heti nousu lintutorniin. Torni ei ollut kovin korkea, mutta se oli sen verran ison mäen päällä että näköala oli aika huikea. Olisi ollut kirkkaalla keillä varmaan vielä paljon huikeampikin, mutta toisaalta sade sai ruskan värit hohtamaan mukavan pehmeinä.

Lempäälästä kurvattiin Valkeakoskelle Rapolan linnavuorelle, ja sade oli tällä välin yltynyt melkein kaatosateeksi. Sateenvarjosta huolimatta kamerakin tuppasi kastumaan niin että tarkennuskin takkusi, eikä tuolla kyllä juuri nenäänsä pidemmälle enää nähnytkään. Urheasti Selman kanssa kuitenkin käveltiin näköalapaikalle ja toista kautta takaisin. Harmi tuo keli, paikka oli paljon nätimpi kuin muistinkaan, ja myös Voipaalan taidekeskuksen nurkilla olisi ollut kiva kierrellä vähän. Tuo paikka on kuitenkin niin mukavasti Hämeenlinnan motarin kyljessä, että tulee varmaan poikettua toistekin paremmalla kelillä, ja jospa seuraavalla kerralla päästäisiin vaikka kiertämään Rapolanharjun kuuden kilometrin mittainen patikointireitti.

Maailman paras poseeraaja Selmakin alkoi kaatosateessa näyttää vähän vähemmän valokuvaukselliselta.

Ennen kotiinmenoa käytiin vielä katsastamassa Hakoisten linnavuoren syysasu. Huipulle Peipon kanssa kavuttuamme sade muuttui tihkuksi ja loppui vähitellen kokonaan. Nättiä tuolla oli alkukesästä, mutta keltainen ja vihreä syysmaisema oli vielä kauniimpi. Pilvipeite alkoi hiukan repeillä ja metsän lomasta nousta höyrypilviä, lehmät käyskentelivät alhaalla laitumella ja Peipon kanssa oltiin kaksistaan ihan omassa maailmassa kaukana kaikesta.

o o o

Selmalta loppuivat viime viikolla lääkkeet, ja kun niitä ei enää soittamalla saanut Ehelistä lisää kun edellisestä käynnistä oli jo yli vuosi, niin käytiin sitten ekan kerran kaupunginellillä. Ja käydään varmaan vastakin, niin positiivinen yllätys reissu oli. Aikaa meni yli puoli tuntia, ja lääkäri oli oikein mukava ja suhtautui Selmaan kivasti. Selma puolestaan taisi ottaa kopan laittamisen taas lupauksena hierontakäynnistä, kun se heittäytyi heti lääkärin pöydän viereen kyljelleen rötköttämään. 😄 Reseptejä kirjoitettiin kaksi, sydän ja keuhkot kuunneltiin, korvat katsottiin, lihakset ja läskit kopeloitiin, liikeratoja tutkailtiin ja pistettiin eka cartrophen-pistos. Sirukin luettiin varmaankin Ehelin epikriisien varmistamiseksi. Hintaa koko komeudelle kertyi lääkkeineen päivineen 76 euroa. Cartrophenia on nyt annettu kaksi pistosta, ja vaikka mitään kauhean dramaattista vaikutusta ei ehkä ole, näyttää Selma kuitenkin liikkuvan pikkuisen keveämmin.

Peippo puolestaan kävi hierojalla, ja niin kuin arvelinkin se oli periaatteessa aika vetreä. Vasemman etusen ”hauiksessa” oli tosi kipeä paikka, ja voi olla että se sitten sai ristikkäisesti myös lanneselän kiristämään. Meinasin alkaa vollottaa Peipon mukana kun se valitti taas kipua niin sydäntäsärkevästi, mutta ilmeisesti Tytti sai kohdan auki ja olo helpottui. Toivotaan, että loppu hoituu parin päivän levolla ja kotilaseroinnilla.

Kotipihan asterit ehtivät kukkaan kun lokakuun puolväli lähenee. Sateista huolimatta on ollut mukavan lämmintä.

Kun valoisassa ei enää töiden jälkeen ehdi tehdä mitään, pitää tehdä otsalamppuillen. Pari litraa karpaloita tuli poimituksi lampun valossa ihan hujauksessa, ja Peippo veteli sillä aikaa napaansa varmaan saman verran.

Hyvä vuosi

Vuosi lähenee loppuaan, ja on aika perinteisen ”mitä tuli tehtyä”-mietinnän. Kaikin puolin surkean viime vuoden jälkeen tämä vuosi ilahdutti paitsi tuloksilla, myös sillä että kaikki koirat ovat olleet loppujen lopuksi ainakin kohtuullisessa kunnossa. Kun Selma on jo ainakin jatkoajan jatkoajalla, niin jokaisesta sen kanssa vietetystä päivästä osaa olla onnellinen. Ja tokihan sekin alkuvuodesta koularinsa keräili! 😀 Peipon kanssa ollaan tänä vuonna kaiketi kehitytty myös koirakkona eteenpäin, mikä on itselle tosi tärkeä asia.

Lue loppuun

Pinkkiä ja pääkalloja


2Q3A1443Kun ekstratyöputkesta selvittiin, niin sittenpä iski flunssa, ja koirat ovat olleet vielä entistäkin vähemmällä tekemisellä. Yllättäen eniten tekemisen puutteesta taitaa kärsiä Tomppa, joka ei ole vähään aikaan päässyt juuri ollenkaan juoksemaan vapaana. Kaksi muuta ovat tyytyväisiä kun saavat maata kainalossa, ja lisäksi Peipolta on taas yksi oikean etutassun kynsistä pahasti halki ja kipeä, joten se taitaa olla senkin vuoksi vähän nuuduksissa. Metsässä vaiva ei kyllä juuri näytä haittaavan, ja eilen tuo onneton teki vielä täydestä laukasta ihan täyden kuperkeikan kun kompastui ilmeisesti pimeällä polulla oksaan. Sille sattuu.

Lue loppuun

Kisailua ja matsailua

Viime viikolla Selma kävi rallikisoissa, Peippo torjui vinttikoiralauman, ja Tompalta petti harkintakyky ihan täysin. Viikko oli jälleen työpainotteinen ja koirilla liian vähän tekemistä, mutta onneksi tästä eteenpäin ei ole tiedossa yhtään ylimääräistä työjuttua. Eli toivoa sopii myös, että koirat pysyvät suht kunnossa.

Lue loppuun