Selma kävi fysioterapiassa ja sai kahden viikon lepoloman. Peippo puolestaan kävi paikkaamassa kisakäytöstään Lägin kisoissa, ja aika vahvasti epäilyttää että sekin on puolikuntoinen. Tai jos ei ole, niin on ehkä syytä alkaa käydä treeneissäkin, eikä pelkästään kisoissa. 😀
Viikonloppuna käytiin Peipon kanssa tsekkaamassa PR-tallin maneesi agilitykisojen merkeissä. Eipä olisi kannattanut. Paikka joka on yltiösosiaalisen, pienen ja kiltin porokoiran kanssa helppo ja kiva kisata, ei välttämättä olekaan sitä karjuvan leijonan kanssa. Palkinnoksi oli onneksi edelleen Brunbergin herkkuja. 😀
Keskiviikkotokoissa Peippo sai taas tehdä häiriöharjoituksia. Tällä kertaa niitä ei tehty paikallamakuussa, vaan luoksetuloissa ja jäävissä. Joka liikkeessä Nina kulki vierellä kutsumassa, heiluttelemassa patukkaa ja antamassa käskyjä. Peippo alkaa olla tässä hommassa aika pro (ainakin Ninan häiriköimänä) ja sai kovasti kehuja. Sitten tehtiin kiertämistä. Peippohan on harjoitellut sitä ihan muutaman kerran, ja näytti unohtaneen senkin vähän. Ensin se tarjosi vaikka mitä, mukaanlukien kierrettävän agilitypainon alta meneminen, mutta muistuihan se sitten taas mieleen kun autoin ensin namilla. Peippo kiertää mieluiten vastapäivään, joten aluksi se lähetetään kiertoon oikealta puolelta. Seuraavassa vaiheessa se lähetetään jalkojen välistä, ja lopulta perusasennosta vasemmalta puolen. Vikaksi tehtiin vielä metallinouto, mutta se oli jo aika löysä – häiriötreenit vievät kyllä mehut tosi tehokkaasti kun pitää niin kovasti keskittyä. Paikallamakuu oli ihan ok (vähän kuikuili), istumisesta valui maahan kun ojensin sitä toisen koiran katselusta.
Tokotreeneistä poikettiin vielä hiihtämään. Eikä olisi kyllä uskonut että ladulla oli se sama tottelevainen tokokoira kuin hetki sitten hallilla; hallinta häviää koiraladun läheisyydessä aika totaalisesti, ja pelkkä maassapysyminen on ihan ylitsepääsemättömän vaikea tehtävä kun mieli vetää juoksemaan. Keli oli superhyvä, ja kun ei hirveästi huvita tällä selällä kaatua, menivät mutkat taas auraten enkä muuta yrittänytkään. Omat nilkatkin menivät jo alkumatkasta täysin maitohapoille, niin että muutoinkin piti välillä lasketella menemään suorilla suksilla. Sauvat taisivat koskettaa maanpintaa ekan kerran loppusuoralla. Peippo parka, kyllä sitä on hiihtäjällä siunattu. Ekaa kertaa tänä vuonna mentiin kuitenkin vetäen koko kieppi, ja hienosti se tipu kyllä urakoi ylämäet ja kaikki. Sekä mutkissa että mäessä vauhti laski 14–15 kilsaan, mutta muutoin vetohuiput (28–31 km/h) pysyivät aika tasaisina loppuun asti. Uudet valjaat tuntuivat hyviltä, ja varmaan helpottivat Peipon menoa kurveissa. Itselle oli tietenkin helpompi liehua pitkien ja sivulle kiertävien huskyvaljaiden perässä.
Torstain agitunnin radalla oli aika paljon kieputuksia, ja nehän yleensä hidastavat Peippoa. Siihen nähden saatiin tehdyksi ihan hyvä ja pitkä treeni, ja vielä vikallakin kiepillä se irtosi takaakiertoihin ja pyörityksiin ihan hyvin, vaikkei vauhtia noin muuten ihan hirveästi ollut. Meidän kanssa tunnilla oli kaksi vierasta belggaria, ja kun niiden häkki oli sijoitettuna ihan putken suuaukon kylkeen, saatiin pieni dialogikin aikaan ennen putkeen sujahtamista. Ei ollut kyllä Peipon syy, ja kun vikalla kierroksella häkkiin vaihdettiin hiljaisempi koira, ei Peippo putkeenmennessään enää vilkaissutkaan häkkiin. Itse sain jälleen kerran nuhteita hitaasta ohjauksesta. Totta; jos Peipolle ei opeteta irtoamista, silloin on syytä itse laittaa tossua toisen eteen.
Aksojen jälkeen oli vuorossa laatuaikaa tokon parissa kaikkien kolmen kanssa. Selman ohjattu on ollut taas monta kertaa peräkkäin ihan supervarma, ja se on siitä hauska liike. No toki, kun saa juosta ja noutaa. Tunnarissa se vähän tökki vääriä, mutta ei maistellut kumminkaan. Luoksaria ollaan tehty nyt namilla, vauhti on hidas, mutta mennään nyt tällä vähän aikaa.
Peippo puuhasi tämmöisiä. Nopea treeni, yhdellä otolla purkkiin ja nopea editointi, mutta onpahan vaihteeksi elävää kuvaa meiltäkin (kun kerran kaikki muutkin). 😀
Tunnarikapuloille mennään edelleen ravilla, eli ei tainnut olla kovin fiksua opettaa Peippoa pennusta lähtien matalaan vireeseen tässä liikkeessä. Varsinkaan kun Peipolla ei pakka hajoaisi paremmassakaan vireessä. No, ei auta kuin koittaa nostatella. Kaukot on siinä vaiheessa että koitetaan päästä kunnolla nenästävetämisestä eroon. Laiskasti ollaan näitä tehty, ehkä tämä video toimii siis verrokkina kuukauden päästä nähtävään superkaukot-videoon. 😀 Uskokoon ken tahtoo.
Sterkka-aikaa ei vielä saatu kun Apexissa on tähystyslaitteet hajalla. Odotellaan josko saavat kuntoon, muuten taitaa mennä sitten ensi talveen. Samalla keikalla ajattelin otatuttaa viralliset selkäkuvat, ja jotenkin minusta näyttää että se pahuksen pattikin on taas kasvusuunnassa, joten siitäkin pitäisi ehkä hankkiutua lopullisesti eroon.
Jos lähtee tarpeeksi aikaisin töistä kotiin, voi saada näin kauniin iltalenkkivalaistuksen:
Viime viikolla päästiin Peipon kanssa taas vetohiihdon makuun. Kummallakin on vähän turhan huono kunto, mutta toivotaan että talvesta tulee pitkä ja sopivan luminen niin että oltaisiin jo keväällä kummatkin iskussa. Itsellä on tavoitteena oppia hiihtämään kurvit, Peippo puolestaan kaipaisi ohitusharjoituksia (millä niitä muka harjoittelet..?). Motivaatiota meillä kuitenkin riittää, homma on kivaa kuin mikä!
Jyskissä alkoi tyyny-ale, ja Selmalle koitti uusi joulu. Kolmen euron tyynyjä raaski ostaa useammankin erilaisen, ja Selma sai valkata niistä heti mieleisensä (mitä muhkeampi ja pehmeämpi, sen parempi, sanoo Selma). Myyjä saattoi ehkä hiukan ihmetellä omituista sisustusmakua, enkä itsekään olisi uskonut muutama vuosi sitten, että löydän itseni alennusmyynnistä hamstraamasta koristetyynyjä koiralle.
Vuoden eka viikko aloitettiin Peipon kanssa LÄGI:n agilitykisoilla Lohjalla yhdeksän kuukauden(!) kisatauon jälkeen. Löydettiinkin sekä meille sopiva tuomari (Jari Suomalainen), että huippukiva uusi halli. Tuloksilla ei juhlittu, mutta hauskaa oli, ja sehän se on pääasia!
Viimeinen viikko ohjattuja treenejä pyörähtää käyntiin tänään. Taukoa ei onneksi ole kuin kaksi viikkoa, ja eiköhän me sinä aikana ehditä käydä hallilla aika monta kertaa omin nokkinemme, ainakin jos ulkoilukelit jatkuvat tällaisina. Talvi ehti kyllä viikonloppuna tulla, mutta ikävä kyllä melkein jo mennäkin. Enkä enää muistanutkaan millainen yhdistelmä on briardi ja nuoskalumi…
Tylsää aikaa tämä vuodenvaihde, kun kisoja, koulutuksia ja kissanristiäisiä on kovin vähän, ja aikaa ja fiiliksiä ihmisten ilmoille kerrankin olisi. Kohta hallitreenit jäävät pariksi viikoksi tauolle, sitten ei auta kuin metsittyä vaan kotona. Uudenvuodenpäiväksi ja loppiaiseksi saatiin onneksi kutsu Ojakkalan uuteen halliin treenaamaan – halleja tuntuu nyt nousevan sinne tänne kuin sieniä sateella.
Eilen päästiin antamaan vihdoin ja viimein Selmalle ensimmäinen annos allergeeneja. Ensimmäinen lääkärikäynti oli heinäkuussa, ja mahdollisia tuloksia voidaan alkaa odotella loppukesästä tai ensi syksynä. Pitkäpinnaisen hommaa!
Viikko meni ihan plörinäksi flunssan taas vaihteeksi ”yllättäessä”. Peipolla olisi ollut lauantaina agilitykisatkin Kirkkonummella yli puolen vuoden tauon jälkeen, mutta en tosiaankaan ollut juoksukunnossa. No, toisaalta voi olla hyväkin ettei päästy, kun ei kerran olla harjoiteltukaan.
Pirttimäen hirmut 
