MES hyv

Kaiken säpinän keskellä blogin päivitys on jäänyt ihan retuperälle, ja niin paljon kaikkea ollaan tehty että sekavaksi menee. Mutta joka tapauksessa, Peippo sai kuin saikin ekan hyväksytyn mestariluokan tuloksen muutama viikko sitten, kun lähdettiin ihan vaan Arvon seuraksi kisareissuun Kouvolaan. Kirsi Petäjän rata oli tosi helppo, ja kun oltiin suoritusvuorossa päivän viimeinen koirakko, saatiin myös hyvä rauha keskittyä. Yksin tuohon halliin ei kyllä Peipon kanssa tarvitse lähteä, odotustila on minipieni ja sinne pitää vielä mennä kapeaa käytävää pitkin. Tällä kertaa pidin Peipon treenaamatta yli viikon, ja vikan viikon se oli muutenkin pienemmällä aktiviteeteilla. Treeneissä on koitettu saada lisädraivia pallopalkalla. Kisasuoritus tehtiinkin aika kivassa vireessä, ja ainut kymppikin tuli pyörähdyksestä, se kun nyt vaan on pitkä- ja jäykkäselkäiselle Peipolle vaikeaa. Loppupisteiksi saatiin 80, ja ihan yli odotusten siis sujui.

Rallia briardileirillä, c Henna Lindell

Viikko ennen kisoja Peippo oli taas lirauttanut nukkuessaan matolle. Hölkkääminen saa sen vähän jumiin ja se vaatisi aina sen jälkeen vapaana juoksentelua metsässä. Ennen kisoja en antanut sen vetää yhtään, mutta ei sitä hommaa raaskisi kokonaan lopettaakaan kun Peippo nauttii vetämisestä enemmän kuin mistään muusta. Menköön sitten jumiin mutta eläköön täysillä. Yhtään kipeältä se ei onneksi vaikuta.

Tompan olo Tähden kanssa on edelleen tukalaa, vaikka pahin mitä Tähti tekee on kun se silloin tällöin haluaisi nuolla Tompan korvat ja suupielet. Enimmäkseen Tomppa seisoo keskellä lattiaa häntä koipien välissä ja on mahdollisimman tiellä, eikä tajua mennä toiseen huoneeseen omaan rauhaansa. Jos koko porukka on lenkillä yhtä aikaa, Tomppa ei voi tehdä tarpeitaan ja sitten iskee kauhea ummetus. On se kyllä noiden hermojensa kanssa niin reppana, enkä tiedä onko sillä jo orastavaa dementiaakin. Yksi päivä se yritti mennä sisään naapurin ovesta, ja muutenkin tuntuu että se on vähän toisaikainen.  En olisi kyllä ikinä uskonut että sillä on pennun kanssa noin vaikeaa, kun se suhtautui Peippoon ja Velmuun pentuina niin hyvin. Jos olo ei kohta helpota, pitää varmaan alkaa tekemään jotain päätöksiä mummelin suhteen, kun vielä pelkään että se joku kerta puree Tähteä. 😦

Sähikäisellä sen sijaan pyyhkii hyvin ja kulkee lujaa. Toki ollaan käyty jo lääkärissä ontumatutkimuksessa ja nielty kokonaisia isoja puruluita, pudottu x-määrä kertoja sohvalta milloin mitenkin päin ja meinattu syödä myrkkysieniä, mutta vahvasti hengissä Tähti on onneksi edelleen. Sisäsiisteyskin alkaa olla tosi hyvin hallinnassa, ja harrastuksissa pikkunen on todella iso ilo. Kotona voisi energiaa olla joskus vähän vähemmänkin, ihanuudestaan huolimatta Tähti osaa olla kyllä varsin työläs pentu roikkuessaan koko ajan jossain objektissa kiinni. Jospa sekin helpottaisi loppujenkin hampaiden vaihduttua. Autojen jahtaaminen on melkein kokonaan loppunut, monesti se tarjoaa kontaktia autojen kohdalla jos niitä tulee vastaan vain harvakseltaan. Jos autoja on liikkeellä enemmän, se ei kiinnitä niihin mitään huomiota.

Eläinlääkärissä on toistaiseksi vielä superkivaa!

Rallitreeneissä Hannelella ollaan käyty Tähden kanssa kerran, ja Ninan treeneissä muutama kerta. Samoin on alkanut muutaman yksärin sarja Kantoluotoa, ja pari kertaa Tähti on päässyt leikkimään maalimiehen kanssa. Viimeinen hoffileikitys tuli tosi hyvään saumaan, saatiin toivottavasti kurssia vähän oikaistua ennen kuin mennään ihan pieleen. Tähtihän siis leikkii vieraitten setien kanssa tosi hienosti, mutta omaa toimintaa tuli tarkasteltua eri kantilta.

Kuvat briardileiriltä Henna Lindell:

Joitain asioita Tähti näkyy osaavan syntyjään, kuten esimerkiksi eteenmenon ja esineruudun. Eteenmenossa sille voi viedä pallon ekaksi, tehdä sitten välissä muuta treeniä, ja lopuksi lähettää sen pallolle, tai ottaa luoksetulon eteenmenopallolta ja lähettää sen sitten eteen. Esineruudun idean se hoksasi heti, varmaan siinä auttoi että se tietää jo muuten mitä käskysana lelu tarkoittaa. Hyvin se etsii, jossain neljässäkympissä on tainnut olla esineet, ja Tähti on saanut rempoa puussa kiinni kun olen vienyt lelut.

Jälki tökkii enemmän, johtuen siitä että hätäilin taas ilmaisun kanssa. Sitä on jo nelikuisella ehditty kerran vaihtaa, kun maahanmeno ei tuntunut kummastakaan kivalta. Pitäisi nyt varmaan tehdä vähän isompia keppejä ja ryhdistäytyä tämänkin asian kanssa, kovin montaa keppijälkeä ei olla ehditty tehdä.

Seuruu ja perusasennot ovat aika hyvällä mallilla, ja Tähti tarjoaa lenkeillä seuraamista välillä rasittavuuteen saakka. Sen sijaan tylsät jutut, kuten paikalla istuminen ja makaaminen ei oikein jaksaisi huvittaa. Vaikka koitan palkkailla nopeasti, aina se tahtoo ehtiä livetä varsinkin makuulta, mutta viime treeneissä Ninalta tuli vinkki laittaa Tähti töihin, ja kun se joutui luopumaan kädessä olevasta namista ja tönin ja vedin sitä varovasti samalla, saatiin monta hyvää toistoa. Kantoluodolta saatiin kotitehtäviksi vahvistaa hyvällä alulla olevaa luopumista, ja alkaa harjoitella takapäänkäyttöä. Todennäköisesti aletaan haroitella sitä Tähdenkin kanssa pesuvadilla, vaikka yksärillä Tähti sai kokeilla Kantoluodon harjoitusta takapään löytämiseksi ja sekin systeemi toimisi varmaan myös hyvin.

Rallissa ollaan tehty kaikkia puolenvaihtoja, pyörähdyksiä, oikeaa puolta, seisomaan nousua, ja oikeastaan melkein kaikkea paitsi peruutusta. Noin pienen kanssa on helppo aloittaa esimerkiksi edestä puolenvaihto, turha odotella että se kasvaa niin isoksi että ei enää näpsäkästi pujahtele sinne tänne. Oikea puoli on kyllä ihan retuperällä, jotenkin sen harkkaaminen vaan tahtoo unohtua. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdään sitä mistä tykätään.

Keskittymiskyky pienellä on tosi hyvä. Ollaan treenattu myös Arvon ja Sydin kanssa, ja niin kauan kun puuhataan omiamme, se ei kiinnitä toisiin koiriin mitään huomiota. Jos viereisellä aksakentällä on joku oikein kovaääninen pari, se saattaa hetkeksi herpaantua, mutta jatkaa sitten tekemistä. Luoksetulo on niin hyvin hanskassa – vielä – että luoksetulokutsu on jäänyt noudattamatta vain kerran, kun piti karata hallin odotustilasta kentälle. Mutta kiva että Tähti on niin kuulianen ja pysyy lähellä, ollaan voitu edelleen jatkaa aamulenkkejä lähimetsikössä ja puistossa irti ilman että tarvitsee pelätä sen lähtevän auton alle tai huitelemaan muualle. Silmun kanssa leikit vain paranevat, nahinointi on jäänyt oikeastaan ihan kokonaan pois ja tytöt leikkivät hirmu nätisti. Ihmisiä vastaan hyppiminen pitäisi kyllä kohta saada kitkettyä pois, kun ei ole kenestäkään kiva kun tuommoinen iso roikale loikkaa syliin kuraisine tassuineen.

Edellisen viikonlopun Tähti oli Arvolla hoidossa perjantaista maanantaihin kun itsellä oli Sastamalankeikkaa ja sunnuntaivieras. Tähdessä on sekin hyvä ominaisuus että se viihtyy missä vaan, ja oli ollut tyytyväinen ja rauhallinen hoitolainen muutamaa pientä tihutyötä lukuunottamatta. Arvo taitaa olla Tähden idoli, ja se oli kuulemma viettänyt viikonlopun rahtaamalla Arvolle lelun toisensa perään. Tähti on kyllä niin toiveiden täyttymys, en olisi hienompaa pentua voinut toivoa saavani.

Lapissa käytiin lomailemassa syyskuun viimeisellä viikolla. Tähti matkusti mukisematta takaluukussa aamusta myöhään iltaan, eikä tuhonnut mökillä takkapuita kummempaa irtainta. Päiväretkiä tehtiin kokoonpanojen mukaan, Tähti teki pisimpänä ja rankinpana reissunaan Riisin rääpäisyn, eikä vaikuttanut sen jälkeenkään yhtään väsyneelle. Hienoja reissukoiria koko jengi!

Livojärvellä

Pyytöuoman metsäpolulla oli hiukan haastavampi joenylitys. Selvittiin kuivina.

Korouoma

Riisitunturi

Palotunturin autiotupa

Auttiköngäs

 

Peippo masentuu

Vappuaattona Karkalissa

Puolitoista viikkoa ollaan oltu ilman Selmaa, ja vastoin kaikkia odotuksia Peipolle iski alakulo kun kaveri hävisi. Onhan se tietenkin tottunut olemaan päivät Selman kanssa kahdestaan, ja Selma oli se joka aina kertoi mitä pitää tehdä ja mihin reagoida, ja oli varmaan myös Peipon tuki ja turva.

Ulkona Peippo on ihan normaali, mutta sisällä se vain haluaisi nukkua tiukalla kiepillä, ja silloin kun se on jalkeilla, se on melkein koko ajan häntä koipien välissä. Öisin se on taas saanut lähtöjä sängystä, yhtä yötä lukuunottamatta se on joka yö sännännyt kesken unien täydessä taisteluvalmiudessa olohuoneeseen yhdestä nejään kertaan yössä. Stressistä se sitten kai johtuu. Vaikka Peippo öisin säntäileekin, se on kiltisti ottanut sängyssä Selman paikan ja nukkuu yöt tiiviisti kainalossa. ❤

Muutoin elämä kahden koiran kanssa on kauhean helppoa ja rauhallista, ja Tomppa osallistuu touhuihin ehkä vähän entistä enemmän kun silläkin on nyt enemmän tilaa. Molempien kanssa ollaan verijäljestetty ja Peippo on myös avannut esineruutu- ja metsäjälkikauden. Tomppa on ihan polleana kun pääsee jäljelle, Peipon pään päällä leijaili sen sijaan useampiakin kysymysmerkkejä kun se ekan kerran vietiin verijäljelle. Paitsi se että jälki oli sotkettu, myös kaksi välillä rinnan kulkevaa jälkeä ja pengotut sammalet selvästi ihmetyttivät. Eiköhän tuohonkin muutamassa kerrassa jonkinlainen rutiini saada. Tomppa ei ole vielä kertaakaan alkanut syödä kaatoa, mutta Peipon mielestä oli ihan mahtavaa kun jäljeltä kerrankin löytyi loppupalkka jossa oli vähän pidemmäksi aikaa syötävää. 😄

Ralleissa ollaan käyty Nurmijärvellä, ja lisäksi Ihahin epiksissä Arvon kanssa. Epiksissä oli kauhea sadekeli ja Peippoa palelsi kun sen piti odottaa häkissä vuoroa, mutta muutoin kisoissa oli ihanan vähän koiria ja saatiin tehtyä kelpo harkka. Käytösruutukoira oli levoton, ja olin jo etukäteen päättänyt tehdä sen vieressä olevan puolenvaihdon jo edellisellä kyltillä, kun muutoin olisi pitänyt kiepauttaa Peippo oikealta vasemmalle takaa ihan sen vieraan koiran syliin, enkä semmoisia riskejä halua ottaa. Tästä siis -10, ja lisäksi alussa piti uusia kun Peippo ei ollut kuulolla. Lisäksi kerättiin pari miinus-ykköstä, jonka jälkeen ihan kivasti pisteitä vielä jäikin. En palkannut Peippoa radalla kun olen ollut huomaavinani että sillä ei saada mitään lisäarvoa suoritukseen, tarkoitus oli nyt vaan vahvistaa rutiinia rata-käytösruutu-seuraaminen häkille-> jackpot. Vaikka Peippo olikin taas vähän löysä, se paransi loppua kohden, eikä minusta ottanut varsinaisesti ympäristöstä häiriötä.

Vapunpäivää vietettiin metsässä, grillailtiin ja jäljestettiin koko päivä.

Hierojallakin Peippo ehti tässä välissä käydä, ja kuten arvelin, se sai melkein puhtaat paperit. Jee! Kireyksiä oli tottakai, mutta kipeä se ei taaskaan ollut kuin toisen puolen rintalihaksesta. Kun sen kynnet ovat lisäksi ihan parhaassa kunnossa mitä ovat koskaan olleet, ja korvistakin vain oikea töhnii ihan vähän, niin kylläpä se onkin kerrankin ihan huippukunnossa. Voi kun tästä saataisiin nyt nauttia oikein pitkään!

Itse alan jo sopeutua siihen ettei Selmaa enää ole, ja osaan jo laskea lenkeilläkin vain kahteen. Luopuminen oli ehkä vähäsen helpompaa kun sitä oli jo tehty niin kauan, mutta ikävähän sitä Selmaa tietenkin on. Parin etäpäivän jälkeen ajattelin että pystyn jo olemaan avokonttorissa itkemättä, mutta kun työpöydällä odotti työkavereiden kukka ja kortti kauniine runoineen, aukesivat hanat taas. Osalla työkavereista on koira, osalla ei, mutta ihanasti ne koirattomatkin onneksi ymmärtävät. Olen niin iloinen että Kata oli löytänyt Sirkka Turkan runon, joka on ihan selvästi kirjoitettu juuri meille:

Selma, pikku koira, kuule vielä
kukkaset vain vähän taipuivat kun kuljimme,
kurjet, joutsenet harmaine lapsineen,
olimme vähän kettuja.
Koiranputket jonossa, niin että ensin
oli äiti, sitten äiti, sitten
vihainen isä.

Syksy tuli, Selma, tuli lumi korkea
kuin korvat ja pää, tulivat
kantohanget, hirvenpettäjät.
Kuljet kanssani yhä pitkin pakkastalvea,
kulkee hassu hymysi, hautasi.
Pitkin jäisiä jokia vain me hassut
kohti koirien kirkkoa, ketun enkeleitä.

Sirkka Turkka, kokoelmasta Niin kovaa se tuuli löi

Retkeilyä, treenailua ja lomailua

Terapiakoira Tomppa 9-vee, ja täti likemmäs 100-vee. Molemminpuolista rakkautta, eikä pahakaan alzheimer saa tätiä unohtamaan parasta kaveriaan. ❤

Torstaina käytiin Tompan kanssa Sastamalassa vanhainkodissa, ja paluumatkalla poikettiin koko konkkaronkan kanssa Liesjärvellä. Kello oli jo viisi kun päästiin Kanteluksen parkkipaikalle, joten aika hätäinen reissu oli taas kerran. Kahdeksan kilometriä tuli matkaa itselle, Selma teki oman lyhyen ”vakkarilenkkinsä” kun oli vielä toipilas, Peippo pisteli kuutisen kilsaa ja Tomppa pääsi käymään vain Hyypiön kämpän saunalla kun olin katsovinani että sekään ei ole ihan kunnossa.

Selman reittivalinta Siltalahden nuotiopaikalle oli sille juuri sopivan mittainen reilu puolitoista kilometriä, mutta en muistanut lähtiessä että pitkospuita on kuljettavana aika pitkäkin matka, ja nehän olivat kaatosateiden jäljiltä hirveän liukkaita. Selma osasi kyllä kulkea varoen, mutta kerran se liukastui silti aika kurjan näköisesti. Itselläkin oli niissä tekemistä, mutta maa oli sen verran märkää että sivussakaan ei viitsinyt kulkea.

Hyypiön saunan terassilla illan hämärtyessä.

Olisi ollut kiva jos oltaisiin Peipon kanssa ehditty käydä perinnetilalla saakka, mutta pakko oli tyytyä lyhyempään keikkaan kun ei ollut otsalamppuakaan mukana. Mukava lenkki kuitenkin kierrettiin: ensin puolitoista kilometriä kapeaa Kyynäränharjua pitkin järven toiselle puolelle, ja sitten kolmen kilometrin Soukonkorven reitti suo- ja korpimaastossa ja taas harjua pitkin takaisin. Soukonkorvessa oli uudet vähän vähemmän liukkaat pitkokset, jotka kulkivat mukavan synkän metsän läpi. Kyynäränharju oli nätti, kapeimmillaan kannas oli vain joitakin metrejä leveä, ja yhdessä kohdassa harju katkesi kokonaan niin että piti mennä vanhaa puusiltaa pitkin toiselle puolelle.

Kyynäränharjun silta.

Soukonkorvessa.

Vaikka oli vähän hätäinen reissu, niin plussapuolena myöhäisessä ajankohdassa (ja huonohkossa kelissä) oli se, että reilun kahden tunnin aikana ketään ei tullut vastaan. Seuraavan kerran pitää silti mennä tuonne paremmalla ajalla ja ehkä vähän huolellisemmalla reittisuunnitelmallakin, nähtävää varmaan riittää.

o o o

Loman viimeisinä päivinä ehdittiin tehdä vielä pari pienempää retkeä; Peippo kävi Arvon kanssa Kakarilammella, ja tänään oltiin koko päivä Vihtijärvellä. Vaikka Peippo on Arvon kanssa jäljestänyt ja rallytokoillut, ne eivät ole koskaan nähneet toisiaan kuin häkin läpi. Olipa siis hippaisen jännittävää päästää ne metsätien alussa irti. Enkä olisi muuten päästänytkään, mutta luotin siihen että Arvo ei provosoidu Peipon rähinöistä – niin kuin ei onneksi provosoitunutkaan. Peippoa pelotti iso ja liehuvahäntäinen Arvo (9 kk 😀 ) niin että se oli taas ihan kauhea. Onneksi se kuitenkin tottelee – harmi vaan että pelkoa ei saa käskemällä pois. Parin tunnin jälkeen takaisin palaillessa Peippo oli jo vähän rauhoittunut ja edes hiukan rentoutunut. Voi sitä parkaa, käy niin sääliksi. 😕

Turvaväli.

Kotimatkalla kyettiin jo silmänräpäys olemaan näinkin lähekkäin.

Tänään nollauduttiin eilisen kauheuksista, ja koko poppoo sai juosta Vihtijärven metsissä kimpassa ja erikseen. Jopa Tomppa kirmaili hyvän aikaa vapaana. Selman kanssa törmättiin hirveen ja vaskitsaan, ja koko porukalla pöläytettiin ilmaan metsopariskunta ihan muutaman metrin päästä. Onneksi Tomppa oli siinä vaiheessa tukevasti remmissä.

Mustalammi oli koirien mielestä vielä kahluulämmössä.

o o o

Kun lomasäät olivat viikonloppuja lukuunottamatta varsin kehnot, joudettiin kaiken metsissä laukkaamisen ohessa treenaamaankin. Peippo kävi Riitan yksärillä tavoitteena huijata se luulemaan että kyseessä on oikea kisatilanne. No, joko Peippo ei mennyt halpaan, tai sitten meidän ongelmat onkin monisyisempiä, kun nyt ei saatu koko ongelmaa esiin. Peippo tuli suoraan autosta kentälle ja ihan alku meni vähän sen piikkiin että piti ihmetellä että missä ollaan, mutta ekasta seuraa-käskystä lähtien kuusi helppoa liikettä tehtiin kokeenomaisesti ihan tosi rennosti. Aloitusperusasennot ja liikkeiden välit vaativat vähän hiomista, mutta itse liikkeet menivät hyvin. Ellei oteta lukuun sitä että Peippo meinasi kompastua luoksetulossa hiukan epätasaiseen kenttään. 😂 Jännä juttu kun Nina juuri viime treeneissä sanoi että Peippoa on usein vaikea ymmärtää, kun nyt myös Riitta totesi pariinkin otteeseen että Peippo on ”vähän vaikeaselkoinen.”

Hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita kuitenkin saatiin, tosin osa varmaan ehti jo unohtuakin:
⁃ Paljon kehääntulotreeniä: kehään + palkka, pa + palkka, liike + siirtymä + palkka jne.
⁃ onko liian helppoa, jolloin ei tarvitse keskittyä?
⁃ Ketjuta!
⁃ Peippo huomaa milloin kehu on aito. Keskity muutenkin enemmän sosiaaliseen palkkaan ja sen laatuun.
⁃ Tee virheestä isompi, jotta Peippo huomaa kunnolla tehneensä virheen. Esim. häiriötä seuraamisen alkuun niin että mokaa kunnolla, ja siitä ojennus.
⁃ Huomauta harvoin mutta tarpeellisella voimakkuudella, älä nalkuta koko ajan.
⁃ Palkka pk:ssa arvostelun jälkeen vasta kunnollisesta seuraamisesta.

o o o

Lisäksi Peipon kanssa on vähän verestelty rallyjuttuja, etsitty esineitä ja harkattu ohjattua noutoa ja tunnaria. Eilisen jälkeen olen kyllä taas vähän enemmän skeptinen sen suhteen että mennäänkö me enää ikinä tokokokeisiin, kun tuntuu niin epäreilulle laittaa Peippoa makaamaan vieraiden koirien viereen ja mennä vielä itse piiloon. Mutta katsotaan, noista ylempien luokkien jutuistakin on nyt tullut Peipolle ihan mieluisia, joten harkkaillaan nyt joka tapauksessa.

Tomppakin pääsi Päivin tokotunnille, ja jaksoi kivasti tehdä hommia vaikka treenaajia oli paikalla vain yksi Tompan lisäksi. Tehtiin kyllä oikeastaan enimmäkseen rallyjuttuja ja mm. oikean puolen seuruuta, tokoa vain luoksetuloa (lelujen läpi) ja hyppyä. Yllättäviä asioita se Tomppa osaakin, kun monesti treeneissä mietin että ollaanko sen kanssa koskaan edes tehty ko. juttuja, ja sitten se tekee ne kuin vettä vaan. 🙂 Ihan erilainen treenattavahan se on kuin Peippo, ja pitää aina ennen treenejä muistuttaa itseään että sen kanssa toimitaan eri lailla, ja myös kriteerit on pidettävä erilaisina. Tomppaa ei todellakaan ojennella, muistutella, tai juurikaan edes huomautella. Ja sehän saa kyllä katsoa liikkeen alussa ympärilleen, ottaa kontaktin sitten kun kerkiää ja kykenee.

Selman touhuja ei tarvitse enää laittaa muistiin, mutta tottahan sekin on päässyt puuhaamaan sairaslomastaan huolimatta.

o o o

Siinä missä pacman-Peippo syö kaiken eteensattuvan eloperäisen, asettuu Selma aina parhaiden sieni- ja marjaesiintymien päälle makuulle.

Selma on ollut koko lomaviikon enemmän tai vähemmän levossa. Se on lenkkeillyt vapaana, mutta yksinään, jolloin sen meno on paljon rauhallisempaa. Sieni- ja marjareissuille se on päässyt mukaan, ja ne ovatkin olleet sille hyviä lenkkejä kun aikaa menee paljon, mutta kuljettavat matkat ovat lyhyitä ja meno hidasta. Muutaman päivän ontumisen/epäpuhtaudet jälkeen se on liikkunut minusta ihan hyvin, eikä viikonlopun vähän isomman rasituksen jälkeen näytä tulleen takapakkeja. Jospa se tästä taas lähtee sujumaan. Lomalla on ollut aikaa lenkittää kaikki koirat erikseen, ja täytyy sanoa että vaikka oma kunto onkin kovilla, on se kyllä täydellistä hermolepoa verrattuna siihen että yksi kulkee edellä, toinen takana, kolmas fleksissä, yksi hukkailee palloaan ja syö kakkaa, toinen vetelee sieniä ja zoomailee metsäneläviä ja se kolmas kietoutuu fleksistään joka näreeseen. Toivotaan silti että ihan jokainen on koettelemassa hermorakennetta vielä pitkään!

Kesäksi kuntoon?

Lempparijuttujen äärellä.

Peipon osalta alkaa tämä koekausi olla ohi, rotumestiksistä selvittiin hengissä, mutta ei niitä juuri muistella huvita. Peippo tsemppasi kivasti jäljellä vaikka törmättiin peräti kahteenkin koirakkoon matkan varrella, esineissä meinasi jo loppua motivaatio, ja tottis oli ihan täysi fiasko. Se meni kuitenkin aika lailla niin kuin arvelinkin, olisi kannattanut vaan Salon kokeen jälkeen perua tämä reissu, niin kuin vähän meinasin. Peippo teki kuitenkin sen mitä sille on opetettu, sillä aika selkeä koulutusvirhehän tuo koekoomailu on. Peippoon en siis ollut mitenkään erityisen pettynyt, mutta muutoin koe taisi olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön siitä ettäkö PK-kokeissa on aina mukavaa. Tosi kiva oli kuitenkin nähdä uusia ja vanhoja tuttuja, briardinuorisoa ja muitakin rotutovereita ja käydä päivän päätteeksi kimpassa syömässä. Kelikin suosi, ja piilosta saikin ihailla kentällä pörrääviä perhosia.

o o o

Heini tuli onneksi käymään juuri sopivasti sunnuntaina, ja päästiin puimaan koereissua heti tuoreeltaan vähän joka kantilta. Mietittiin mistä tuo koeahdistus johtuu, ja mitä sille voi tehdä. Varpun kanssa jatkettiin samaa aihetta seuraavana päivänä, ja Ninan tokoissa keskiviikkona. Kun koepaikallakin saatiin jo ekat neuvot, niin aika kivasti ollaan saatu tähän eri mielipiteitä ja näkökulmia, ja nyt on tavoitteena saada Peippo taas kevääksi tai kesäksi iskuun.

Palauttelemassa ja paikkailemassa käytiin myös seuraavina päivinä. Esineruutu ja jälki sujuivat hyvällä motivaatiolla ja kaikki tarpeellinen löytyi oikein sujuvasti. Tottisjutuissakin Peippo oli muutoin ihan hyvällä fiiliksellä, ainoastaan kapulan noudosta neuvoteltiin hiukan. Tämä onkin ainoa juttu, jota Peippo ei tottiksessa oikeasti osaa riittävän hyvin, muutoin meidän onnistuminen ei kyllä teknisestä osaamisesta jää PK-puolella kiinni.

o o o

Kuin tilauksesta siis alkoivat keskiviikkona myös Ninan tokot. Käytin meidän ajasta suurimman osan tuon koemielentilan puimiseen, ja loppuajasta tehtiin kehääntulotarkastus ja liikkuroitu pitkä seuraaminen kokeenomaisesti. Palkan jätin kehän sisäpuolelle näkösälle. Pari pientä kontaktirikkoa tuli ja niistä huomauttaminen kyllä aktivoi Peippoa, mutta hiukan sillä oli mieli kehän reunalla ja palkassa. Tästä saatiinkin ”korjauslistaan” yksi lisäkohta:

  • Pidä kokeessakin (rt) palkka taskussa. Silloin kun ei voi pitää, jätä se vaikka kehän ulkopuolelle pöydälle niin että saat napattua sen siitä Peipon huomaamatta. Palkka siis on Peipon mielestä aina mukana jolloin fokus ei karkaa kehän ulkopuolelle.
  • Kehästä aina kunnon seuruulla pois. Perusasentoja, kääntyilemisiä, mitä vaan, mutta palkan saa vain oikeasta työnteosta.
  • Älä palkkaile ennen kehäänmenoa ”kilttinä olemisesta”, palkkaa vain kunnolla tehdyistä verkkajutuista (tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty).
  • Kehän ja kehän ulkopuolen välinen kuilu on saatava pienemmäksi! Ero koekehässä olemiseen ja treeneihin/kehän ulkopuolella olemiseen on liian suuri!
  • Sosiaalinen palkka kuntoon, Peippo tekemään koetilanteessa enemmän yhdessä ja vähemmän palkalle.
  • Tee paljon palkatonta ja paljon kokeenomaista vaihtelevissa pätkissä.
  • Muista harjoitella myös välit ja arvostelu (+aplodit!) kuntoon.
  • Paljon treeniä vieraissa paikoissa vieraiden ihmisten kanssa (möllit missä lajissa ja luokassa vaan)
  • Älä hyväksy jos ei oikeasti miellytä (pl. jos ei osaa)
  • Treeneissä voi hyvin huomauttaa jos tekee haluttomasti/huonosti, mutta pitää pitää huolta siitä, että on paljon enemmän positiivista kuin negatiivista. Treenaamisen pitää olla kuitenkin kivaa.
  • Ei jäähylle huonosta tekemisestä, voi olla Peipolle enemmän palkka kuin rangaistus. On saatava muutoin aktivoitumaan!

Paljon tuli semmoista asiaa mitä jo etukäteen mietittiin, ja kiva kun Peippo on treenannut Ninan kanssa jo pennusta saakka niin ”tapaus” on tuttu. Nina sanoi Peipon olevan välillä ”vaikeaselkoinen”, mutta luulen että tämä liittyy etupäässä niihin kertoihin kun Peippo on ollut kipeä. Varsinkaan varpaiden kipua kun ei yhtään näe, ellei osaa kokeilla sitä varpaita puristelemalla. Iso osa ongelmaa on ihan varmasti vieraiden koirien kammo, lähinnä itseni kannalta (?). Olen jo luopunut toivosta että siitä ikinä päästään, mutta pitää nyt vaan yrittää muutoin edetä suunnitelman mukaan ja koittaa käydä möllikokeissa vaikka se kuinka (molempia) stressaakin. Vaikka Peippoa on esimerkiksi ihan hirveän vaikea hetsata, eikä se ole mikään vietikkyyden huipentuma, sillä on kyllä ihan varmasti sen verran ominaisuuksia että kelvollisten koepisteiden saamisen pitäisi olla ihan kouluttajasta kiinni.

o o o

Kaupunkilenkeillä käytössä on nyt uusi strategia, kun vuosi on nyt toteutettu edellistä ei-ihan-niin-hyvällä menestyksellä. Edelleen mennään vastaehdollistamisella, mutta nyt aloitan vuolaat kehut heti jos vieras koira on näköpiirissä. Tästä näyttää seuraavan paljon nopeampi kontakti, ja olen pyytänyt perään vielä perusasennonkin ja palkannut sitten siitä. Näin Peippo ei ehdi jännittyä ollenkaan, ja palkkakin tulee vasta ”oikeasta” asiasta. Sen verran tietty pitää toimia tämänkin menetelmän vastaisesti, että mikäli Peippo kuitenkin alkaa kuumua, se saa siitä nyppäisyn ja kiellon. Muutaman lenkin toteutuksella ainakin alku näyttää vähän lupaavammalta, eikä taaskaan tarvitse palkata siitä ”turhasta”.

Omat hermot voisivat tässä koira-asiassakin olla paremmat; eilen meihin törmäsi taas kuuden (!) irtovinttikoiran lauma, ja herkesin karjumaan ihan kunnolla kun koitin pitää niitä loitolla Peiposta. Pitäisihän se jo tietää, että vinttikoiria ei millään huudolla tai kiukkuisella haukulla häädetä, mutta toivottavasti Peippo ainakin luuli että emäntä piti koirat loitolla kun eivät puruetäisyydelle tulleet. 😁. Olisi pitänyt vaan antaa Selman hoitaa tilanne (niin kuin se tekikin), ja olla vaan itse hiljaa ja tuuppia vaikka jalalla niitä irtokoiria pois. Vähän hankalaa vaan kun toisessa kädessä on Tomppa, johon rähisevä Peippo oli aikeissa purkaa kiukkunsa. Mietin vaan että mitä ne ihmiset (jotka kerrankin sentään tajusivat pyytää anteeksi) ajattelevat kun pitävät tuommoista laumaa irti metsässä, ja vielä kopat päässä. Metsästä löytyy tuolla höntyilyllä varmaan isompiakin petoja kuin Peippo – milläs ne sitten puolustautuvat kun ovat kopitettuna? Tai mitäs jos vastaan tuleekin joku pikkukoira jota ne lähtevät jahtaamaan pupuna? No, sen kummempaa ei nyt onneksi käynyt, ja Selmalla oli varmaan oikein lystiäkin joukkion (hyvin kauniissa) kurinpidossa. Se on kyllä sosiaalisesti niin fiksu.

o o o

Edellisviikolla käytiin eläinlääkärissa tsekkaamassa Peipon veriarvot (kaikki ok), sekä fyssarilla. Riikka totesi heti kun näki Peipon, että ei ole ikinä nähnyt sitä niin tasapainoisen näköisenä (fyyisesti…) kuin nyt, eikä käsittelyssä tullut vastaan naksuvan oikean kyynärän (se sama vanha) lisäksi muuta kuin kupeiden kireät fasciat. Jippii! Ihan sama miten meillä treenit ja kokeet sujuvat, tämä olisi ihan kaikkein hienoin juttu! Voisikohan olla niin että silloittuma on nyt kasvanut umpeen eikä uusia ole tullut, tai sitten hyvä kunto johtuu siitä että tassut eivät ole vähään aikaan olleet arat kun kynnet ovat olleet hyvässä kunnossa. Niin tai näin, me osataan varmaan molemmat nauttia tästä vetreydestä ihan täysillä. 🙂

Kun ei enää tarvitse hössöttää Peipon kokeiden kanssa, on aikaa taas enemmän mummu-väellekin.

Syksyn tulossa on sekin hyvä puoli, että saadaan pitää lammet kokonaan itsellämme. Selma ja Teppo kävivät joutsenten joukossa vuoden vikalla uiskentelulla.

JK3 ja huolta Peiposta

Lauantaina tehtiin aamupäivästä ihan vaan pissalenkki takametsässä, ja sen jälkeen puuhalitiin pihalla vajaan tunnin verran. Sisälle mentyä huomasin Peipon kuolaavan paljon, ja kohta sitä kuolaa tulikin kuin hanasta valuen. Maha oli myös sekaisin, ja kun vielä reisilihaksetkin hiukan nykivät, ajattelin että on parasta varmuudeksi soittaa päivystykseen. Sieltä annettiin sama arvaus kuin mitä itsekin veikkasin, eli että Peippo olisi syönyt/nuollut rupikonnaa. Paitsi, että sen ei pitäisi aiheuttaa ripulia. Ohjeeksi sanottiin että jos syö ja juo ja kuolan tulo loppuu muutamassa tunnissa, niin hätää ei pitäisi olla.

Päivän aikana saatiin likomäräksi yksi karvalankamatto, seitsemän pyyhettä ja rulla talouspaperia, ja vasta illalla kuolaaminen alkoi vähentyä. Tilalle tuli hirveä vatsan kurina ja ilmavaivat, jotka nekin loppuivat sopivasti siihen mennessä kun nukkumaan mentiin. Päivällä syötin Peipolle useampaan otteeseen maitoon tehtyä kaurapuuroa, ja illalla se söi normaalin ruoan. Attapektiä ja nutrisalia se sai myös heti, ja näön vuoksi muutaman hiilitabletin.

Aamulla Peippo vaikutti ihan normaalilta, ja kun koepaikkoja on niin kauhean vaikea saada, lähdettiin huristelemaan Saloon kokeeseen. Matka tyssäsi ennen Lohjaa rengasrikkoon, ja olin jo saanut risan renkaan pois ja vararenkaan tiputettua kotelosta kun ensimmäinen teiden ritari pysähtyi ja auttoi hoitamaan homman loppuun. Oltiin jo auttamatta myöhässä aikataulusta, mutta vielä oltaisiin selvitty parin minuutin myöhästymisellä, ellei vielä navigaattorikin olisi mennyt ihan sekaisin ja ajattanut ties minne. Puhelimen navigaattorilla selvittiin perille reilu 10 minuuttia myöhässä, ja meidän takia sitten jouduttiinkin vaihtamaan osioiden järjestys niin että  jäljet ajettiin ekaksi kun ne olisivat muuten vanhenneet liikaa. Koepaikalle päästyä oli jo aika kaikkensa antanut olo, ainut hyvä asia oli että muut koirat olivat tietty jo käyneet tarkastuksessa joten ei tarvinnut ainakaan heti alkaa tappelemaan Peipon kanssa.

Jäljelle päästiin nopsaan kun oltiin ekat lähtijät, eikä tarvinnut edes ajaa kauas. Jana oli ihan kivaa maastoa, mutta niin vain Peippo suhautti jäljestä ja vikasta merkistäkin yli, eikä reagoinut jälkeen mitenkään. Peippo kyllä eteni janalla aika lailla erilailla kuin harkatessa, olisiko se haistellut vielä janantekijän jälkeä ja ollut vähän pallo hukassa että sitäkö pitäisi jäljestää?? Takaisin palatessa se sitten bongasi jäljen, mutta otti vielä takajäljen, olisiko sen verran tullut hassista sitten painetta. Itseä ei ehtinyt yhtään edes hermostuttaa, kun olin vuoren varma että Peippo selvittää homman, ja siitä sitten vihdoin 28 pisteen voimin päästiinkin matkaan. Ekalle kepille Peippo ajoi vähän varovaisesti, mutta paransi menoaan sen jälkeen, samoin lopussa se alkoi selvästi jo kuumassa ilmassa vähän väsyä. Kaksi kepeistä oli ihan heti piikkien jälkeen, ja ekalle kepille oli janalta tosi pitkä matka, että ihan helpot jäljet eivät olleet. Eihän se pitkä väli meille tuntunut kyllä millekään kun ollaan totuttu vähillä kepeillä jäljestämään. Maasto oli tosi monipuolista, ja sieltä löytyi kaikenlaista alustaa peltoa lukuunottamatta. Peippo jäljesti yleisesti ottaen oikein tarkan oloisesti ja nopeasti, parissakymmenessä minuutissa oltiin jo palauttamassa kuutta keppiä. Ratamestarin kanssa siinä sitten vielä köytettiin autosta keppientuontimatkalla alas rysähtänyt varapyörätelinekin kiinni. 😂

Ei ollut ainakaan nafti jälki, kun sovellus näytti matkaksi 1,8 kilometriä autolta autolle, eikä varmaan pahemmin jäljeltä poikettu.

Tottis sitten taas ei mennyt ihan yhtä loistokkaasti. Piti kastella Peippo kentälle mennessä, mutta enhän tietenkään mitään muistanut, ja raasu näytti sille että sulaa sinne paisteeseen. Tosin Peippo näytti siltä jo kentälle mennessä, eli paineessahan se taisi vaan enimmäkseen olla, vaikka tuskin edellispäivän ”kohtaus” ainakaan asiaa yhtään helpotti. Seisominen oli hyvä, eteenmeno ja paikkis erittäin hyvät, ja kaikki muu ihan pohjanoteerausta. BH lukien tuo oli meidän huonoin tottis, mutta jostain armosta saatiin kuitenkin 72 pistettä kasaan. Koko kesän noutojen kanssa tehty työ ei tosiaankaan näkynyt missään, ja Peipon hienosta seuraamisesta ei myöskään näkynyt vilaustakaan. Lisäksi sitä kiusasivat kovasti ampparit tai mitä ikinä kentällä nyt pörräsikään. Muistaakseni Peippo on kaikissa kolmessa kokeessa tehnyt saman oudon jutun mitä se ei koskaan muutoin tee, eli tulee luoksetulossa suoraan sivulle. Paineestahan senkin täytyy johtua, mutta kummallista silti, ja tosi vaikeasti korjattavaa.

Esineet olivat vikana, ja aika lailla ilman odotuksia lähdettiin ruutuun. Tässä välissä muistin kumminkin lorauttaa Peipon päälle kanisterillisen vettä, ja liekö se auttanut, mutta Peippohan kiskoi hommiin hirveällä tarmolla ja löysi varmaan minuutissa kolmella pistolla kaikki esineet. Peipon koko elämän kirkkaasti paras ruutu! Tästä saatiin täydet pisteet, vaikka tuomari kyllä moitti myös tässä huonoa otetta, ja olisihan siitä pitänyt itse asiassa vähän miinustaa kun eka esine putosikin sen jälkeen kun se oli jo lähtenyt tuomaan sitä. Itse muistin jopa tsekata tuulen suunnan ja valitsin ekan lähetyksen sen mukaan – meidän pari oli tosin katsonut tuulen suunnan niin että lähetti ihan tasan vastakkaisesta kulmasta kuin minä. 😀 Mutta ohjaajalle kuitenkin taputuksia maastojen ohjaamisesta, vaikka tottiksen ohjaamisesta ja painostuksesta raippaa ansaitsisikin.

Pisteitä kertyi kaiken kaikkiaan 260, ja saatiin parin kanssa samat pisteet. Peipolla oli parempi maasto, joten se teki sitten koko kokeen parhaan tuloksen. 😀  Vaikka olen aina ajatellut että meillä ei ikinä ole mitään mahiksia ykköstuloksiin kolmosluokassa, niin voisihan ehkä ollakin jos tuon tottiskooman saisi edes vähän vähemmäksi. Meidän pari oli myös PK-tuomari, ja koiransa oli aika samantyyppinen kuin Peippo, ja olipa kyllä kiva jutella ja samalla kysellä muun muassa tottiksen pisteistä että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Samalla saatiin esineruutuvinkkejä ja toivoa siitä että pienessä paineessakin olevalla koiralla voi saada parempia pisteitä kuin mitä me nyt. Joka tapauksessa olin meidän voittajan debyyttiin enemmän kuin tyytyväinen, ja oli muutenkin taas ihan superkiva koepäivä. PK- kokeissa on kyllä aina niin mukava tunnelma. Tuomarina toimi Harri Laajajärvi. 😊

Tällä kertaa lupasin Peipolle koularihampparin sijasta koularijätskin. Hyvää oli. 🙂

Tunnelma lässähti kotiin päästyä aika tehokkaasti, kun lenkillä huomasin Peipon pakertaneen turkoosinsinisen kakan ikäänkuin jauhelihakönteillä höystettynä. Lenkki tehtiin loppuun ja sitten soittelinkin kunnon eläinlääkärikierroksen. Saarella sanottiin että lääkäriin kannattaa lähteä jos tulee kouristeluita 😱, Hyvinkäällä käskettiin antaa heti k-vitamiinia ja mittauttaa alkuviikosta hyytymistekijät. K-vitamiinia ei löytynyt muualta kuin Järvenpäästä, mutta siellä oltiin sitä mieltä että kannattaa huomenna ottaa verikokeet ja lääkitä vasta sitten. Ikinä ennen en ole kakkakuvia ottanut (saati postannut facebookiin), mutta onhan tuo aika erikoinen. Onneksi Peippo on noin iso koira, joten tuskin tässä kauhean suurta vaaraa on, mutta jos se siis on saanut eilen rotanmyrkkyä, oireiden alkamiseen voi mennä monta päivää. Alla isoimman huolen aiheuttaja, herkimpien kannattaa tässä kohtaa skrollata ylöspäin.

JK, maanantain tilanne: Peippo on edelleen ihan pirteä ja lääkäriin päästään päivällä. Kuudelle eri lääkäriasemalle tai päivystävälle soiton jälkeen saatiin kuusi erilaista ohjetta siitä miten toimia tai mitä vaiva olisi voinut olla. Oma luottoeläinlääkäri EHEL otti heti asian vakavasti, ja määräsi tuomaan vielä pissanäytteenkin mukana. Illalla ollaan sitten toivottavasti asian suhteen jo viisaampia. 🙂

 

 

 

 

Missä mennään?

Vaikka kaikki kuvat ovatkin Tompasta, on koko päivitys tietty tälläkin kertaa täynnä pelkkää Peippoa.

Jäljen osalta ollaan menty tämä kesä aika lailla jälki per viikko -tahtia, ja se voi ollakin ihan hyvä määrä; ehkä opitaan koko ajan lisää ilman että kumpikaan puudutaan hommaan. Viime viikon jälki oli ihan eka kaatosadejälki, ja olipa jännä nähdä että Peippo suoriutui puolitoistatuntia lionneesta jäljestä kuin vettä (🙄) vain. Se ajoi ehkä vähän tavallistakin tarkemmin, ja ainoa vaikea kohta oli kun siirryttiin sammalpohjalta vanhan haisevan ladonrötiskön kylkeen karikkeelle. Alustanvaihdot pitäisikin ottaa ohjelmistoon, kun vain löytäisi sopivan paikan. Tämä(kin) jälki oli lyhyt, seuraavaksi pitäisi nykäistä kyllä ihan täyspitkä jälki ilman mitään muuta kommervenkkiä. Harhoja ei olla tänä kesänä ehditty ottaa ollenkaan, eikä juuri tienylityksiäkään.

Myös esineitä on haeskeltu, ensin samasta ruudusta ja samantapaisilla esineillä kuin edellisviikon täysin pieleenmenneessä harkassa, ainut että Peippo sai tällä kertaa maata katselemassa kun talloin ruudun. Ensin löysi keskeltä, ja vaikka piti palkata vasta kakkosesta, annoin vähän maistiaisia kissanruoasta kun aika kovin joutui löydön eteen tekemään töitä. Tokaa etsi ihan sen näköisenä että homma on aika syvältä ja vaikeaa, ja kerran tuli nuuskuttelemaan edellisen palkkansa hajuja maasta. Onneksi lähti vielä siitä etsimään, ja löysi kuin löysikin takakulmasta muovisen puukon tupen. Pisteet Peipolle tunnollisuudesta, ja itselle hyvistä hermoista. Viime kesänä olisi varmaan vielä tullut tahtomattakin painostettua Peippoa, nyt muistin Jalosen viisaat sanat siitä että kannattaa ohjata koiraa ruudussa samoin kuin jäljellä, ja jos esineet eivät löydy, viedään koira vaan muina naisina pois.

Eilisessä ruutuharkassa piti palkata Peippo aamuruoalla vasta kolmannesta esineestä, mutta oli taas sen verran työlästä että tällä kertaa ruoka tuli tokasta esineestä ja muut ovat itse asiassa edelleen siellä ruudussa😃. Esineitä oli yhteensä viisi, joten on tuo Peipolle vaan aika vaikea osa-alue. Tälläkin kertaa Peippo sai katsella etureunalla kun tallasin ruudun.

Tottista on harkattu vähän myös, ja muistin että ruokakupilla voisi tehdä myös eteenmenon maahanmenoja. Eli kuppi pihan toiseen reunaan, vapautus kipolle, ja hyvästä vauhdista maahan. Ainakin ekalla kerralla toimi tosi hyvin. Takapakkiakin on tullut, vaikka olen koittanut saada tehdyksi enimmäkseen vaan onnistuneita treenejä: hiottiin edestä sivulle tuloja, ja pirulainen kun rallyn oikeaa on näköjään sen verran hinkattu ja niistä palkattu, että sinnehän se Peippo aina lipsahti. Vasta namilla vetämällä sain sen vasemmalle puolelle. Jos rotumestiksiin saakka päästään, näen jo sieluni silmin miten Peippo heittää siellä rally-vaihteen silmään. 😂 Noutohommat eivät tunnu etenevän yhtään, jospa taas vaihteeksi vain leikittäisiin kapuloilla. Kahden kilon nouto näyttää siltä että Peippo saattaa nyykähtää minä hetkenä tahansa painon alle, ja monesti se joutuu hamuamaan kapulaa useamman kerran ennen kuin saa siitä sellaisen otteen että saa sen nostetuksikin. No, jos nyt perille edes tuo, niin tyyli mun puolesta vapaa kun kerran parhaansa kuitenkin yrittää.

Eilen käytiin tekemässä Järvenpäässä lyhyt paikkis ampumisen kanssa, ja sopivasti siellä oli vielä pari vierasta koiraa aloittelemassa treeniä, joten saatiin kerrankin mukaan myös koirahäiriö. Ei ollut ongelmia, ampumisen jälkeen kävin vielä nopeasti piilossa.
Tänään käytiin nopeasti Sveitsissä, kun en jaksanut jäljellekään lähteä. Tarkoitus oli oikeastaan tehdä vain yksi hyvä vinoestenouto, mutta kun siellä oli jollain porukalla treenit alkamassa ja Peippoa piti kuitenkin ekaksi vähän verkata, niin tehtiin jääviä ja pelkkää juoksua verryttelyksi. Jaa miten niin loogista?  Jäävissä Peippo teki ekan virheen sitten miesmuistiin kun jäi seisomaan maahanmenossa, ja kovin se otti häiriötä kentälle kesken kaiken tulleesta malista. Sekä tasamaa- että estenouto menivät hyvin. Olisi varmaan kannattanut jäädä ottamaan paikkiskin kun kerran vierasta seuraa taas olisi ollut, mutta jotenkin menee aina pasmat sekaisin jos kentällä on vieraat treenit.

Sannan tokokurssi alkoi taas torstaina. Koko kesän tokoilemattomuuden jälkeen koira oli hyvä, mutta ohjaaja täysin ruosteessa. Ällässä unohdin ensin että minne pitää kulkea ekan käännöksen jälkeen, sitten käännyin kulmasta siihen suuntaan missä ei ollutkaan tötteröä, ja vielä unohdin toisen asennonkin. 😂 Aika monta mokaa saa mahdutettua yhteen liikkeeseen! Lisäksi tehtiin metallihyppy ja tunnari. Tunnaria vähän epäilin kun se oli jo alkukesästäkin aika epävarma, mutta sehän menikin superhyvin lukuunottamatta sitä että Peippo tuijotteli niin tiiviisti ohi kulkenutta junaa ennen noutokäskyä, että oli ihan muissa sfääreissä. Jotain sijaistoimintoa lieni.
Lopuksi tehtiin vielä pk-paikkis, ja pirulainen kun kyynärät piti nostaa ylös kun kaukana kävelytiellä kulki porukkaan kuulumaton koira. Oli niin kaukana, ettei muutoin tainnut nähdä kunnolla. 😏

Pitäisi tehdä vielä sitä sun tätä ennen koetta, mutta tärkeintä on varmaan, että en ala prässätä Peippoa tai ettei harkata liikaa. Sen energiamäärä on kuitenkin kohtalaisen rajallinen. Yksi koemittainen jälki olisi ihan must, kun vaan saisi aikaiseksi ja ehtisi ajella sitä vanhettamassa. Itselle ei tekisi yhtään pahaa pienet heittosulkeiset, ja uuden luokan liikkeetkin olisi ehkä hyvä prepata. 😬

Huollossakin Peippo kävi viime viikolla, ja oma diagnoosi lannerangan kireydestä piti paikkansa. Selän kirputtamisenhan Peippo jossain vaiheessa lopetti, eli oli se varmaan itsekseenkin jo vähän ehtinyt laueta siitä mitä pahimmillaan oli ollut. Joku lukko sieltä myös naksahti auki heti käsittelyn alussa. Myös niskassa oli jumia, veikkaisin että ihan päivittäisestä noutoharkasta johtuvaa. Parin päivän levon jälkeen hyppyytin Peippoa reilusta 90 sentistä, ja kyllä vaan tuli hieronnan jäljiltä paljon kauniimmin yli vaikka oli kapulakin suussa.

* * *

Eilen sattui jopa Peipon mittapuulla ihan kummallinen juttu. Meillä oli ollut aika touhukas ja osin varmaan vähän kuormittavakin päivä, kun oli pakko viedä mutakuorrutteinen Peippo vielä illalla uimaan. Heti autosta tultuaan se bongasi meidän eteen parkkeeratun auton, ja sai siitä ihan hirveän slaagin ja laittoi ihan täyden rähinän  päälle. Auto ei ollut edes koira-auto, ja silti Peippo ei lopultakaan ihan täysin rauhoittunut, vaikka vein sen reilun hihnanmitan päähän katsomaan. Lähemmäs en uskaltanut päästää, kun pelkäsin ihan tosissani että Peippo käy auton kimppuun ja naarmuttaa sen. Sama meno jatkui kun auton omistajat tulivat mäellä vastaan, enkä meinannut saada Peippoa millään rauhoittumaan, eikä se normaalisti ikinä ihmisille rähise. Tosi outoa. Oli hellepäivän ilta, ja ukkonen oli jo täyttä vauhtia vyörymässä kohti, Peippo oli varmaan väsynyt, ja onhan se voinut olla tietty kipeäkin. Mutta silti. Jonkun muovikassin tai muun epämääräisemmän asian mörköilyn olisin vielä tajunnut, mutta että tien poskessa oleva auto? Tänään se on onnneksi ollut taas kaikin puolin ihan normaali oma itsensä.

  

Pieni ja hento ote

Loma alkaa vedellä viimeisiään, joten nyt voi jo sanoa, että kylläpä kävi kerrankin tuuri koirien kesäkunnon suhteen. Peipolla on eka kesä kun se on terve, eivätkä pudonneet kynnet, korvatulehdukset tai vatsavaivat ole olleet riesana. Selkä tuntuu vähän jumivan, mutta se nyt on meillä ihan normaalia. Selma on vetreä, ja silläkin taitaa olla eka kesä ikinä kun ei ole tullut mitään ontumisia tai huteruuksia, vaikka sen etupää nyt vähän könkkö onkin. Tomppa tosin sai taas jonkun pöpön omista kisoista samoin kuin keväälläkin – jotain vikaa sillä pitää olla vastustuskyvyssä varsinkin kun kehenkään muuhun sen pöpöt eivät tunnu tarttuvan. Tomppa pitäisi viedä jossain välissä hammaskivenpoistoon, jospa sitten samalla otattaisi siitä verikokeet.

Hyvistä voinneista huolimatta harkkailemaan ei kauheasti olla ehditty, vaikka ennen lomaa hekumoin ajatuksella että lomalla treenataan joka päivä. 😄 Peippo on jäljestänyt kaksi kertaa; toisen pellolla (oikein hyvä), ja toisen oikein piikkisen jäljen metsässä. Piikit ovat sille edelleen vaikeita, onneksi se kuitenkin tekee sitkeästi töitä. Esineitä tehtiin toissapäivänä, ja siitähän ei sitten tullutkaan mitään. Intoa oli ainakin ekat viisi minuuttia, ja ihan hyvin Peippo nähdäkseni etsi, mutta ei vaan löytänyt mitään. Piti hakea Tomppakin jo siihen väliin näyttämään Peipolle miten homma hoidetaan ja samalla aiheuttamaan vähän kateutta. Uudella yrittämällä Peippo löysi kaksi esinettä sen jälkeen kun olin vielä sen nähden kävellyt ruudun läpi, vaikka kyllä se sinne perälle saakka meni eka yrittämälläkin. Tänään käyn joka tapauksessa varmuudeksi hakemassa koko poppoolle Nexgardit.

Tokoiltu ei olla ollenkaan, tottista on käyty tekemässä Vaivion surkean pikatreenin lisäksi sen verran, että kävin tipauttamassa Peipon vinoesteeltä alas. Ei se määrä, vaan se laatu – vai miten se meni? Pitkä paikallaolo sentään oli tosi hyvä, ilman mitään häiriötä tosin. Kotona ollaan tehty aamu- ja iltaruoalle vähintään 2 kilon tasamaanouto, ja yleensä lisäksi myös hyppynouto matalammalla korkeudella. Alkulomasta päästiin katsomaan Ninan kanssa tuota hyppyongelmaa, ja edelleen se kiikastanee kapulasta. Edes ohjatun kapulalla ei hyppy oikein sujunut, kun sekin tahtoi kalista hampaissa. Otin kotona Peipon vanhasta hajonneesta kapulasta Ninan ohjeen mukaan toisen laipan pois, ja sillä ollaan välillä leikitty niin että vedän sitä sivusuunnassa. Kyllä on Peipon vaikea saada siitä sellaista otetta, että se ei luiskahda suusta, sillä on semmoinen lunnikoiran hento ote.

Rallailtukaan ei juurikaan olla kenenkään kanssa, Peippo ei ole ehtinyt ja Tomppa ei ollut siinä kunnossa. Sen verran Tomppaa pyörittelin, että totesin sen vähän hoksanneen peräpään käyttöä. Oikea puoli on sille tosi vaikea, sitä pitäisi muistaa alkaa jo harkkaamaan ihan täydellä teholla jos siitä säällistä aiotaan. Ja olihan Tomppa yhdellä rallitunnillakin, ja hieno rallikoira olikin. Tunnilla tehtiin juurikin takapääjuttuja, ja lisäksi mestariluokan merkkiä. Tomppahan muisti kiertämisen ja stopit ihan kuin niitä olisi tehty joka päivä, ja sillä oli tosi hauskaa juostessaan palkkapossun perässä.

* * *

Sen verran Peippokin on rallya tehnyt, että viikonloppuna käytiin GR:n koulutuksessa, jossa voittajaluokkaa koulutti tuomari Minna Hillebrandt. Piti ehtiä tekemään sekä tekniikkaa että rataa, mutta aika loppui onneksi tekniikkatreenien jälkeen, koska kun koitin käydä vielä tauolla kokeilemassa rataa Peipon kanssa, se oli jo kuumasta ilmasta ja sekä fyysisesti että nupillisesti raskaasta puolentoistatunnin harkasta niin puhki, että ei enää halunnut tehdä juuri mitään. Eihän se tietty koko treeniaikaa treenannut, tauotin sitä välillä häkissä tai muutoin, vaikka periaatteessa kaikki koirat yhtä aikaa tekivätkin.

Harjoituksina oli peruuttaminen edessä ja sivulla, sivuaskelet oikealla ja vasemmalla, käännökset kulmina ja spiraaleina, eli kaikki Peipolle kovin työläitä ja myös selälle rankkoja juttuja. Itse sain ohjeeksi odottaa koiraa niin että se saa tehdyksi kunnolla loppuun saakka, eikä vain painaa eteenpäin vaikka perä ei ole vielä siellä missä pitäisi. Ylävartaloavun lisäksi annoin vielä pyllyapujakin 😂, ja niistä on sitten jo enemmän haittaa kuin hyötyä. Myös käsiapua pitää ”lyhentää”, kun nyt ohjaan Peipon esim edestä oikealle itse liian pitkälle taakse, ja tässä on suurena vaarana että menee niin pitkälle että napsahtaa kympin virhe. Oikean puolen sivuaskelessa Minna avitti Peippoa tuuppimalla sitä kevyesti tömäkällä kepillä takapuoleen, ja kyllä se aika kivasti auttoikin. Kuumasta kelistä ja työläistä jutuista huolimatta Peippo oli aika mukavasti tekemässä hommia, joten saatiin koulutuksesta myös paljon irti.

Tykkäsin kouluttajasta tosi paljon, harmi vaan että ei kuulemma tuomaroinnilta ehdi jatkossa kouluttaa luultavasti ollenkaan. Siitä olin kyllä eri mieltä, että ”matalavireiset ja hitaat” koirat, kuten Peippo, eivät välttämättä tarvitse ennakoivaa vihjettä esimerkiksi seuruun sivuaskelessa, kun taas nopeat koirat tarvitsevat. Itse ajattelen että ne nopeat myös reagoivat nopeasti, tosin jos koira seuraa hyvin ja on kuulolla, on ihan sama onko se temperamenttinen tai vähemmän temperamenttinen. Eri asia on sitten pyörähdykset ym, joissa koira joutuu jättämään sen tiiviin kontaktin.

Muun muassa tässä yksi osasyy treenien vähyyteen, mutta ainakin Peippo luultavasti arvostaa suolla vietettyjä hetkiä ja syötyjä lakkoja enemmän kuin treenejä.

Heini ja pojat kävivät pariin otteeseen tyttöjä viihdyttämässä.

 

Peippo käy epiksissä

Loma alkoi perjantaina jälkihommilla. Tilasin Peipolle jäljen, joka kulki karsittua metsää ja hakkuuta, teki kulman juuri ennen tietä, ja jatkui muutaman kymmenen metrin päästä tien yli. Tien kyljessä oli siis kaksi kulmaa. Ja tokihan Peippo siinä kohtaa hukkasi jäljen. Se tarkasteli ensin ekaa kulmaa väärään suuntaan ja oikaisi sitten tien yli vikalle kepille. Sinänsä han hyvin ratkaistu, kun itse seisoin kulmassa ja jäljentekijä vielä kulman väärällä puolella, ja tieltäkin olisi ollut vaikea alkaa jälkeä etsimään. Vähän jäi kaivelemaan silti, täytyy tehdä Peipolle kohtapuoliin samanlainen jälki niin että se pääsee puhtaisiin kulmiin.

Yksi valmis kolmen esineen ruutukin tehtiin, ja kaksi esinettä nostatin sieltä ilman välipalkkaa. Oli aika hieno, tokaa esinettä piti jonkin aikaa paikantaa, mutta jos pitää niin sitten pitää. 😊

Viikonloppuna ei tehty mitään uimista kummempaa kun Laura oli kylässä. Selma tosin esitteli Houdinin-taitojaan murtautumalla makkarista avaamalla ensin sisäänpäin aukeavan oven, hyppäämällä barrikadiksi laitetun sohvan selkänojan yli, ja vielä koiraportin yli. Se on kyllä ihan käsittämätön apina, niin huonokuntoinen kuin onkin. Loppuajan se oli sitten eroteltuna pelkästään portin taakse käskytettynä, kivempi kai siellä oli olla kuin kokonaan makkariin eristettynä.

* * *

Eilen olikin jännä päivä kun käytiin Peipon kanssa IHAH:in epiksissä kokeilemassa rallyn voittajaluokkaa. Kisat olivat illalla, ja aamupäivällä tehtiin pitkä puolentoista tunnin lenkki uusissa maisemissa kaupungin toisella laidalla. Taisi sopia tuo kunnon liikutus ennen kisailuja, kun Peippo oli ihan kauhean hieno ja kiltti. Helpottava juttu oli kyllä se, että luokka oli viimeisenä ja avoimen koirien lähdettyä paikalla oli enää jokunen koira, mutta mikään muu kisassa ei sitten ollutkaan helppoa: radasta oli tehty niin vaikea että varmaan harvemmin virallisissa kisoissa on. Rata oli lisäksi tosi ahdas, kyltinvälit paikoin varmasti virallista minimiväliä lyhyemmät – mukaalukien käytösruudun väli. 😱

Rata oli isoimmalta osalta oikean puolen työskentelyä mukaanlukien kolmen tehtävän juoksuosuus. Ajattelin ensin laittaa Peipolle remminpätkän kaulaan kauhukahvaksi, tai laittaa se ainakin käytösruutuun kauemmaksi, mutta onneksi en sortunut! Käytösruutu piti ohittaa vieläpä kahteen kertaan, kun se oli ensin ihan lähdön vieressä, ja loppuradasta oikean puolen seuruussa ja puolta vaihtavassa käännöksessä. Ekana parina meillä oli ihan jäätävä kokoinen (ja ihan Peipon näköinen 😝) rhodesiankoira, ja nollakoirana radalla tosi hienosti tehnyt (mutta Peipon yleensä kammoama lyhytjalkainen) göötti. Ja kaikesta me selvittiin! Ekan tehtävän peruutus takaisin käytösruutua kohti ja oikealla molemmat oikeaan sujuivat kerrassaan upeasti, vaikka kumpaakaan ei olla vasta kuin vähän kokeiltu. Kaikki vasemmanpuolen jutut sujuivat hienosti, itse olin ottanut -3 pt hidastuksesta pyörähdyksessä. Itse asiassa varmaan melkein puolet pistehävikistä meni taas ohjaajan piikkiin, mutta puolustaudun sillä että ei olla kyllä voittajan rataharkkaa liiemmälti tehty. Ainoa liian vaikea kohta Peipolle oli se pitkä juoksuosuus oikealla puolella pujotteluineen päivineen. Sekin lähti hienosti, mutta kolmannen juosten tehdyn tehtävän tienoilla Peippo irtaantui niin paljon että seuraava kyltti meni pipariksi. Ja hyllynhän hankin meille taas kun hermostuksissani katsoin vain että pari on kytketty kun säntäsin jo ruudusta pois, vaikka aika ei ollut vielä loppunut. 😁 No, tuotahan on oikein hyvä harjoitella epiksissä. Nippanappa hyväksytty tulos oltaisiin muutoin saatu, ja vieläpä suht tiukalla arvostelulla. Ja TP saatiin, mikä on aina ilahduttava juttu.

Radalla oli paikoin jopa aika kivaa, kyllä se on niin että ylemmissä luokissa vasta tämän lajin hauskuus näkyy. Oikeaa puolta jos nyt vähän aikaa hiottaisiin, niin syksyllä saatettaisiin sitten jo korkata virallisetkin kisat. Ja voi että kun Peipon kanssa olisi aina tuollaista helppoa, olin siihen niin tyytyväinen! Se on kyllä kaikin puolin super-ihana harrastuskaveri silloin kun saa pidettyä itsensä kasassa, niin kuin nyt.

Hieno ja hiljainen pitkosreitti löytyi kaupungin toiselta laidalta. Sen verran kapealta polkuosuus näytti, että kauhean moni muukaan ei ole tuonne löytänyt.

* * *

Jälkikoepaikkaakin olen koittanut taas ahkerasti meille rimputella, mutta kun ei tärppää niin ei tärppää. Yhdessä kokeessa oli vielä väärä puhelinnumerokin, mahtoi sieltä vastannut vanhempi herrasmies saada aika monta puhelua sinä aamupäivänä. 😁 Sinällään ei harmita ettei paikkaa olla saatu kun se hyppy nyt on vaiheessa edelleen, mutta olisi ollut vaan niin kiva päästä korkkaamaan uusi luokka ennen rotumestiksiä. Mutta kun kerran jännitetään, niin jännitetään sitten taas ihan koko rahan edestä.

Peipon kanssa uintireissulla. Näitä maisemia ladataan verkkokalvoille talvenvaraksi. 🙂

Jonkin pikkupedon kallo Petkelsuolla. Paluumatkalla meinattiin kirjaimellisesti törmätä hirveen kun päästiin parinkymmenen metrin päähän ennen kuin se huomasi meidät. Ei sille senkään jälkeen ihan kauhea kiire tullut, pitkään katseltiin kun se meni menojaan pysähdellen välillä katselemaan.

Toisella uintikuopalla on paljon kyitä. Tämä nätti ruskea mamma lepäili ihan lähellä hiekkarantaa.

Kesätouhuja

Kesäkauden rallyt alkoivat, ja ihan kuin innostus siihenkin lajiin nostaisi taas pikkuhiljaa päätään. Muut treenaavat kausittain sitä mikä on tarpeen ja missä on tulossa koekausi, me näemmä harkkaillaan sitä mikä milloinkin sattuu huvittamaan. 🙂 Tomppa on kyllä ilmoitettu heinäkuussa oleviin omiin kisoihin, sen kanssa vaan ei olla ihan kauheasti ehditty puuhata. Aika ei tunnu riittävän mihinkään vaikka valoisaakin on pitkälle yöhön asti, ja vielä pitäisi sinnitellä useampi viikko ennen kesälaitumia. 

Lue loppuun

Tukat putkella

Taas on kulunut tovi edellisestä treenipäivityksestä, joten pitää tuutata taas jokuset muistiinpanot kerralla. Ketään ei lie kiinnosta, mutta pakko kirjata ylös että tulee vähän hahmotettua että mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Ehkä. 😀

Kun Peippo lepäsi hierojan jäljiltä, käytiin seniorien kanssa katsomassa lintujärven tarjontaa. Tomppaa olisi kiinnostanut linnut kovastikin, ja itselle tuli vähän tyhmä olo kun haikarat ja muut lentelivät yläpuolella ja kameran etsimessä oli koirat.

Viime viikolla käytiin ekoissa kimppatreeneissä Martissa. Tomppa ja Selma saivat vuoronsa ensin, ja sitten Peipolle p-a:ta, seuruuta ja kapulaleikkiä isolla kapulalla. Oli taas hirmu vaikea keskittyä, ja vieraamman rodun edustajat, eli borderterrierit, kuohuttivat aika kovin. Iloisena asiana kuitenkin havainto siitä, että kentän ohi kulkeneista koirista Peippo pääsi paljon nopeammin yli kuin ennen – aika varmasti tämä on meidän kaupunkikävelyiden aikaansaannosta. Paikkis jätettiin väliin kun en halunnut makuuttaa Peippoa räntätuiskussa.

Keskiviikkotokot olivatkin sitten jotenkin tavallistakin kivemmat, ja kun sain Peipolle lisäksi rästipaikan, saatiin pitää lystiä puoli tuntia. Aloitettiin eteenmenojen maahanmenoilla, ja vaikka etukäteen ajattelin että ei kummoista vauhtia saada kun Peipolle tututkin vieraat ihmiset ovat ihan ilmaa, mutta ihan toinen juttu onkin näemmä tuttu ihminen, jolla on palvikinkkua. 😄 Menovauhti oli joka kerralla hyvä, eka maahanmeno vaati tuplakäskyn. Muut olivat hitaahkoja, mutta ekalla meni. Taidettiin tehdä kolme läpijuoksua ja kolme maahanmenoa. Hyvä harjoitus, pitää tehdä näitä nyt lisääkin kun vielä Ninan tunneilla käydään!

Tunnariakin tehtiin, ja vaikka ekalla nousi väärä kun oma jäi mahan alle, olin tyytyväinen korjaukseen ja toiseen toistoon. Asenne oli aika kiva, ja se on pääasia. Kotona tehdään kuitenkin aina hajuttomilla, niin onhan se hallilla ”liikkurin” hajuilla ja muilla häiriöillä muutoinkin vaikeampaa.

Seuraamisongelmia puitiin myös, ja tultiin siihen tulokseen että yhden ongelman sijasta niitä onkin oikeastaan kolme. Eteenmenossa on kiire palkalle, ohjatussa fokus on jo siinä mitä tapahtuu seuruun jälkeen, ja juoksuseuraamisesta olen unohtanut palkata kun olen palkannut pysähtymisistä. Jäävien ja ohjatun yhteydessä tehtävää seuruuta harkattiin, ja edistystä näkyi heti. Onneksi (tai toivottavasti) huomasin tämän ennen kuin saatiin auraamisesta tapa. Ohjatussa olikin hauska havainto se, että vaikka Peippo lopuksi seurasikin lähes moitteettomasti, se oli täyskäännöksessä selkäni takana vilkaissut kaipaavasti kapulaa. Hyvä vaan, kun muistelee miten vastenmielinen koko liike vielä talvella oli!

Pääsiäisenä käytiin ekoissa Jokelan kimppatreeneissä. Väkeä oli kuin pipoa lumikuuroista huolimatta, ja kun paikalla oli useampi evl-koira tekemässä vauhtilikkeitä joka suuntaan, me pysyteltiin Peipon kanssa pientareen puolella jäniksenkakan ja myyränkolojen seassa. Mutta hyvät oli treenit, häiriötä riitti reippaasti ja Peippo malttoi kuitenkin aika kivasti keskittyä ja oli jotakuinkin rennon oloinen. Myös Tomppa pääsi vähän harkkaamaan, ja vaikka sen olisi kauheasti tehnyt mieli katsella kentän tapahtumia, myös sen kanssa saatiin tehtyä jotain.

Yhtenä päivänä lenkitin koirat kahdessa osassa, ja pelkästään remmilenkeillä. 😲 Aamupäivällä käytiin taajamalenkit ja nähtiin nahkapojat, illalla käytiin Nukarinkoskella 2 x 3 kilometrin lenkit. Ja ei voi kuin ihmetellä että miten ne ihmiset jaksavat, jotka joutuvat erottelemaan laumansa pysyvästi! Nukarinkoskella on myös hyvä treenikenttä, joten Peipon piti tehdä vähän tottista. Siis piti. Ensin Peippo bongasi eteenmenopallonsa, jonka jälkeen mistään ei tullut mitään, sitten otettiin se eteenmeno josta seurasi järjetöntä sinkoilua tuulennopeudella pitkin kenttää palkkapallon kanssa, jonka jälkeen taas mistään ei tullut mitään ja pakkasin Peipon autoon kesken luoksetulon. Uuh. Pitäisi jutella Ninan kanssa tuosta eteenmenosta vielä – ei se mitään jos sen seuraamisessa vähän keulii, mutta jos ei pysty tekemään mitään heti kentälle tullessa niin se nyt ei oikein sovi. 😁

Vikana pääsiäispäivänä Nukarinkoskella. On tuolla tosi kaunista, ja kun ajomatkaa on alle vartti, niin voisi varmaan käydä vähän useamminkin maisemasta nauttimassa.

Jäljelle ehdittiin vasta maanantaina. Tällä kertaa aiheena piti olla pituus, mutta jotenkin kummasti sinne eksyi sekaan myös pätkä polulla kulkemista ja piikki. Olisi hyvin voinut tehdä vain helpon pitkän jäljen, mutta kun suunnitelmissa pysyminen on niin kovin vaikeaa. Lopussa tein vielä senkin mokan että autoin Peippoa kun oma hermo ei kestänyt jättää sitä loppupalkatta. Vein Peipon siis kiertäen etsimään jälkeä uudelleen, kun ajoi ainakin viitisen metriä sivussa ja vikan kepin ja varakepinkin ohi. Palkkasin sitten muka vähän huonommin, mutta voisin kyllä sopia itseni kanssa että ei tämmöisiä enää. Muutoin jälki meni siedettävästi, matkaa oli 1,2 km, jana ok, toinen keppi jäi sinne keskelle polkua kun ilmiselvästi joku oli kulkenut polkujen risteyksestä jäljenteon jälkeen toiseen suuntaan ja Peippo sääti sillä kohtaa tarkastellen tuoreempaa jälkeä. Hyvin se periaatteessa näytti jaksavan, mutta ehkä lopun hutilointi oli jo väsymystä? Oli se varmaan olevinaan jäljellä, kun aika voimakkaankin tuulen alapuolella kulki.

Jana

Janalta jäljelle

En tiedä vaikuttaako tuommoiseen pitkäkestoiseen staattiseen suoritukseen sitten miten paljon se että koira on umpijumissa. Ja voisikohan olla, että myös seuraamisen ongelmat liittyvätkin ainakin osin tähän? Viime viikolla nimittäin käytiin hierojalla pitkästä aikaa, ja kyllä tuli taas vähän paha mieli siitä reissusta. Viimeksi Peippo on käynyt hierojalla joulukuun puolivälissä, ja fyssaristakin on aikaa jo pari kuukautta, ja tähän kun lisätään vielä kevään tosi liukkaat kelit, niin eihän se kyllä ihmekään ole että oli kireänä. Irvistelyä aiheutti kummankin puolen lavantakuset, mutta varsinainen ongelmakohta oli taas lanneselkä, ja tällä kertaa varsinkin vasen puoli. Tytti vaivasi sitä voimalla vaikka kuinka kauan, ja koko selkä vaan värisi ja hilsettäkin pukkasi, eikä Tytti ehtinyt saada sitä edes kokonaan tunnissa auki. Kun lanneselkä jumii, se jumittaa myös reidet, eikä niiden omasta veivaamisesta ja venyttelystä ole tainnut kovin paljon apua olla. Mietin että pitäisiköhän taas mennä fyssarille katsomaan mahdollinen lukkotilanne, vai odotella seuraavaa hierontaa joka on jo neljän viikon päästä?

Selmalla piti olla viime viikolla akupunktio, mutta Iina olikin sairastunut eikä päästy. Seuraava kerta saatiin varattua vasta toukokuulle, mutta onneksi päästään Evidensiaan ensi viikolla. Sähköä ei tunnu saavan missään muualla, Selma-parka tulee kyllä pettymään pahasti. 😁 Yhtään ei kyllä muutenkaan huvita mennä uuteen (ja kalliiseen) paikkaan kun Iina on ollut niin hyvä, mutta eipä auta kun edellisestä hoidosta on muutenkin ihan liian kauan. Muutoin Selma on ihan hyvän oloinen ja muun muassa hyppii ketterästi sänkyyn päädyn yli, mutta sen oikea takajalka on alkanut pitkästä aikaa taas täristä. Ei se sitä itseään tunnu haittaavan, mutta niin kurja sitä on katsella että tärinän tullessa hätistän sen nopeasti liikkeelle että tärinä lakkaa. On se muutenkin ehkä pikkuisen honkkelimpi taas, joten jotain helpotusta on hyvä saada.

Pääsiäinen oli tosi kylmä, mutta sen verran kaunista oli kun aurinko paistoi ja satoi pakkaslunta, että olisi kannattanut raahata kameraa mukana.

Esineruutuakin on ehditty tehdä peräti kolme kertaa. Eka kerta tutussa paikassa keskenämme; kolme esinettä piti etsiä välipalkatta melkein täydestä ruudusta, ja vauhti / motivaatio oli hyvä! Ainoa miikka siitä, että jo löydetyn esineen tienoo piti käydä vielä kunnolla tarkastamassa ennen kuin malttoi siirtyä. Eka pisto:

Perjantaina käytiin JKK:n ekstratreeneissä tottista tekemässä ja sen päälle päästiin porukalla esineruutuun. Tehtiin vaan ruutu tosi pahaan paikkaan, koko ruutu oli taimikkoa ja risukkoa, ja juuri se paikka mihin kaikki käyvät pissattamassa koiransa ennen treenejä. 😅 No, ensi kerralla sitten vähän pidemmälle. Peipolla ei ollut valjaita, ja tuntui että se ei edes tiennyt mitä se on tekemässä ja koko homma alkoi tosi surkeasti. Lisäksi sitä muka haittasi sankka kahden ihmisen yleisö selän takana. 😁 Lainattiin sitten pari numeroa liian pienet liivit, ja auttoiko asiaa tai ei, mutta hitaasti ja varmasti sieltä sen jälkeen kaksi esinettä nostettiin. Tänään käytiin Hannelen kanssa jäljellä, ja vanhenemista odotellessa tehtiin esineet. Ihan oli eri koira ruudussa kuin edellis-iltana, ja homma hoitui nopeasti ja tehokkaasti. Tosin en tiedä löysikö Peippo ensin toisen kulman pienen ja tylsän esineen ja vaihtoi sen sitten kivempaan – ainakaan esinettä ei enää siitä löytynyt mistä piti.

Jälki meni vähintään yhtä kivasti kuin ruutu, ja Peippo selvästi tykkäsi kun oli ihan uusi vieras jäljentekijä ja vielä uudessa maastossa. Kepitkin olivat pikkuruisia, joten voisi olettaa että Peipon keppiogelma on toistaiseksi selätetty. Matkaa oli 500 metriä, maasto vanhaa kuusikkoa ja osin myös avokalliota, keppejä 2/2, ikää 1,5 tuntia, ja hyvä jana n. 30 metriä.

Päivän päätteeksi käytiin vielä koko porukan kanssa ralleilemassa Sydin seurana, ja Pei harkkasi samalla lyhyehkön pk-paikkiksen karva-alusen päällä.

Muuta kummallista on Peipon paino ja käsittämätön ruokahalu. Minusta Peippo on näyttänyt klipattuna aika sopivan painoiselle, tai ehkä jopa ihan pikkuisen pulskalle, mutta Tytin vaaka näytti vain 36:tta kiloa. Onkohan siltä lähtenyt talven aikana lihakset, vai mitä kummaa. Nälkä on ainakin koko ajan. Ulkona se syö mitä vaan ja keppejäkin kuin puruluita. Radiosta kuulin viime viikolla että tomaatit säilyvät parhaiten huoneenlämmössä, mutta eivätpä säilyneetkään kun samana päivänä olivat kaikki hävinneet kun ne pöydälle jätin. Selman kortisoniliuska oli yhtenä aamuna mystisesti kadonnut, vaikea uskoa että Peippo olisi syönyt senkin, mutta mistään ei kyllä löydy. Peippo on kuin mikäkin molokki, jonka kitaan tuntuu katoavan ihan kaikki irtain.