Hammas-, korva- ja kynsilääkärissä

Uusi vuosi meni aika paljon edellisten tapaan, lähimmät raketit ammuttiin parinsadan metrin päässä naapurissa, joten ihan hirveän kovaa pauketta ei taaskaan tarvinnut kuunnella. Selmaa pelotti ja se oli koko illan ihan iholla, Peippo räyhäsi taas kovimmille äänille, ja sitten kun ei enää jaksanut, se makasi oikoisenaan lattialla ja murisi uloshengityksen tahtiin. Tomppaa ei juuri hetkauttanut, ainoastaan klo 12 pahimman paukuttelun aikana se näytti vähän surkealle. Aika rasittava yö kyllä oli kun vähän väliä sai heräillä Peipon rähähdyksiin, en muista että se ennen ihan näin paha olisi ollut vaikka ennenkin on paukuille rähissyt. 

Peippo on ollut kyllä muutoinkin tavallista murisevaisempi, ehkä sen varpaat ovat olleet sen verran kipeät. Hiukan erikoista kyllä, kun se oli pahimpaan kynsivaivan aikaan puolitoista viikkoa kipulääkekuurilla. Ulkoisesti kynnet alkavat olla aika hyvän näköiset, sukka- ja sinkkipastakuuri auttoi nopeasti, eikä uusia vaurioita ole tullut. Takajalkojen kynnet ovat kuitenkin edelleen niin kuluneet, että varovainen pitää vielä olla niiden kanssa. Allergeenit alkavat kohta loppua, ja Peippoa piti käydä näyttämässä lääkärillä niiden saamiseksi. Samalla piti pyytää niasiiniamidiresepti kynsiin, mutta yliopiston apteekilla onkin ollut jonkin ainesosan saamisen kanssa ongelmia, joten sitä ei sitten saatu. Korvat ovat olleet aika kamalassa kunnossa, mutta hoito on tepsinyt niin että kummastakin löytyi nyt vain vähän hiivaa. Mukaan saatiin uutta käsikauppalääkettä ja reseptillä olevaa puhdistetta. Myös niasiiniamidia löytyi reseptittä netistä, ja siihen saatiin lääkäriltä annosteluohje. Toivotaan että auttaa.

Tämän vuoden joulukorttikuvaus oli projekti. Välillä piti käydä jo vaihtamassa lyhyempään objektiiviinkin, kun ei meinannut onnistua sitten millään. Selma otti heti kiltisti lyhdyn suuhunsa, mutta Peippo nyrpisteli sille. Sitten Selmaakin alkoi jo potuttaa lyhty suussa kököttäminen, ja sekin alkoi pudotella lyhtyä suustansa. Lopulta hain sisältä kissanruokapurkin mieheen; Peippo reipastui silminnähden, mutta Selman joulufiilis oli lopullisesti pilalla. Tompankin oli tarkoitus hengata kuvassa, mutta se kieltäytyi moisesta heti alkumetreillä.

Nyt kun on ollut vähän enemmän aikaa, olen etsinyt netistä lisää tietoa SLO:sta. FB:n ryhmistä löytyy tietoa ja vertaistukea myös, jenkkiryhmää tulee lähinnä luettua kuriositeettina; siellä tunnutaan luottavan epsomsuolakylpyihin ja antibiooteihin, ja tietty rukoiluun ja siunauksiin. En tiedä miten luotettava lähde oli, mutta löysin myös tietoa vaivan perinnöllisyydestä, ja sen mukaan SLO:n täytyisi periytyä molemmilta vanhemmilta. Onhan tätä vaivaa ainakin parissa muussakin suomalaisessa briardissa, ja jos se on lievä, senkin voi varmaan hyvin ohittaa vaan pienellä ihmettelyllä. Mikä on tietenkin taas kurja juttu, koska pahimmillaan tauti voi johtaa kaikkien kynsiluiden amputointiin tai koiran lopetukseen. Paitsi perinnöllisen alttiuden, vaiva vaatii jonkin laukaisevan tekijän. Peippo oli vähän yli vuoden vanha kun siltä irtosi eka kynsi, ja sitä ennen se oli saanut yksivuotisrokotteen, rauhoitettu lonkkakuvia varten, sekä sairastanut kennelyskän kovan kuumeen kanssa. Laukaiseva tekijä on voinut olla näistä mikä vaan. Tai voihan olla, että kynsiä vaivaakin ihan joku muu juttu, eihän sitä varmaksi voi sanoa ilman biopsiaa (eikä sen jälkeenkään).

Sukka jalassa käytiin parin kilometrin kelkkalenkkikin potkuttelemassa ennen tien hiekoitusta. Ja Peippo nautti.

Tomppa kävi välipäivinä hammaskivenpoistossa, ja kun vakilääkäriä sijaistamassa oli tuuraaja, jäi sitten verikokeetkin ikävä kyllä ottamatta. Hampaat eivät olleet kovin kauheassa kunnossa, eikä suusta löytynyt mitään selitystä aivastelulle ja niiskutukselle. Joko nenäpunkkilääkitys ei tepsinyt, tai sitten nenässä on polyyppi tai jotain muuta, jäänee arvoitukseksi. Muuten lääkärireissu meni yllättävän hyvin, Tomppa ei onneksi vielä odotushuoneessa tajunnut minne ollaan menossa, joten se jännitti vain tutkimushuoneessa ollessaan. Rauhoite ei sitten tietenkään millään meinannut vaikuttaa, ja Tomppa kamppaili hereillä vaikka kuinka kauan, kunnes lopulta kompastui omaan häntäänsä ja rojahti tainnoksiin. 

Uudenvuodenaattona koitettiin käydä Linnaistensuolla, mutta siellähän oli valtavasti lunta ja pitkospuut hengenvaarallisessa kunnossa. Muutaman lipsahduksen jälkeen ei auttanut kuin kääntyä takaisinpäin odottamaan kevättä ja parempia retkeilykelejä:

Treenirintamalla ei mitään uutta kun Peippo on ollut sairaslomalla, Selman ja Tompan kanssa ollaan käyty vähän puuhailemassa silloin kun ollaan saatu seuraa. Eilen käytiin ekan kerran Peipon kanssa hallilla, ja jos ennen olen ollut sitä mieltä ettei sille kovin hyvin sovi treenitauot, niin nyt voisi sanoa, että hyvää teki. Intoa ja taitoakin riitti, voittajan tokoliikkeetkin sujuivat niin hyvin että alkoi ihan harmittaa jos ei tulevaisuudessa kokeisiin päästäisikään. Vaikka vähän kirpaisi kun oman seuran RT-kisat menivät kynsihässäkässä sivu suun, oli tavallaan myös tosi rentouttavaa vain talkoilla ja nautiskella kavereiden ja tuttujen hienoista radoista. Toivotaan että meilläkin on tästä suunta taas pelkästään ylöspäin, ja päästään taas treenaamaan täydellä teholla ja rallissa kisaamaankin.

Parina päivänä on aurinkokin vähän pilkahtanut, ja silloin on pitänyt sännätä tietenkin heti ulos. Lunta on ollut sen verran vähän, että ollaan voitu lenkkeillä umpimetsälenkkejä:

Lenkkeilystä on tullut entistä haastavampaa, kun joku oli joulun alla mennyt tekemään sorakuopille geokätkösarjan. Muutaman viikon aikana oman piha-aidan viertä on kulkenut katkeamaton virta maastopukuisia keski-ikäisiä miehiä, ja laiskimmat ovat oikaisseet jopa pihan läpi. Sisällä sinkoilee kukkaruukut kun koirat vahtivat, ja meidän syksyllä tekemästä tienvieren salapolusta on tullut geokätköilijöiden kiitotie. Useimmillahan ei ole koiria mukana, mutta nykyäänhän kaikki vastaantulijat saavat meidät sattuneesta syystä hermostumaan. Jouluaattona muuten vaihteeksi törmättiin irtokoiraan, mutta aihe kyllästyttää jo niin, että ei siitä sen enempää. 

Peipon kanssa ollaan koitettu jatkaa loputonta remmilenkkeilyprojektia, ja ollaan käyty vaihteen vuoksi niin Helsingissä kuin Hämeenlinnassakin lenkillä. Aika taitavasti tulee jo noita reittejä suunniteltua niin, että aina löytyy jokin pakotie tai varasuunnitelma jos joudutaan mottiin. Hyvin on sujunutkin, vaikka epäilen jo että tästä pisteestä ei koskaan päästä eteenpäin. Joulun alla liityin fb:n reaktiivisten koirien ryhmään, ja onhan se edes hiukan helpottavaa lueskella kohtalotovereiden tarinoita. Koiria, rotuja ja omistajia löytyy ihan joka lähtöön, ja osalla tuntuu olevan niin pahoja ongelmia että ihmettelen ihmisten jaksamista. Kädettömyyden kanssa tällä asialla ei tunnu olevan ainakaan tässä ryhmässä kovinkaan paljoa tekemistä. Ei tosin ehkä koske briardeja omistajineen, koska briardeistahan ei saa kuin tekemällä reaktiivisia, jos edes sittenkään. 😀

Jouluaatona käytiin Tompan kanssa Sastamalassa. Joka kerta pitää muistaa ottaa kuvia, kun hirveän kauaa niitä ei ehkä enää pääse ottamaan:

Advertisement

Mitä tuli tehtyä?

Kävi niin kurjasti, että Peipon vuodenvaihteen rt-kisat on hajoavien kynsien takia pakko perua, joten nyt voidaan jo mietiskellä mitä me tänä vuonna oikein tehtiinkään. Peippohan on ollut kohtuullisen hyvässä kunnossa koko vuoden, vain yksittäisten kynsien hajoamisia ja pieniä selkäjumeja on ollut ennen tätä. Voi olla että kynnet eivät ihan noin pahaksi olisi menneet nytkään, mutta eilis-illan remmilenkillä ihan kodin nurkilla tuli vastaan läheisen hunsvotti-perheen nöffi ihan itsekseen, eikä sitä tuntunut haittaavan yhtään että Selma ja Peippo olivat revetä raivosta, vaan se tunki niin lähelle että Peippo hamusi jo sen rintakarvoja suuhunsa vaikka oli ihan lyhyellä hihnalla. Onneksi naapurin mies (jonka olen nähnyt viimeksi alkukesästä!) sattui kävelemään samaa matkaa meidän kanssa ja sai koiran aika nopeasti kiinni. Sen verran Peippo ehti kuitenkin takajaloillaan remmin varassa ruopia että kynnet menivät siinä rytäkässä. Ja voin sanoa että potutti taas aika ankarasti. Nöffiä ei ole näkynyt pitkiin aikoihin, ja luulin jo sen jääneen auton alle tai kuolleen lonkkavikaan. Eihän se tietenkään koiran vika ole jos isäntäväki on välinpitämätöntä. Ollaan me kyllä aika omituisia irtokoiramagneetteja, vaikka kaikin voimin koitetaan kohtaamisia vältellä.

Huono kuva, mutta ekan kerran on tulehtunut paitsi kynsi, myös anturan yläpuoli. Toivotaan että putsaus + bacibact + sinkkipasta tepsii eikä tarvitse lähteä lääkäriin.

Mutta asiaan. Tompalle (jonka tämänpäiväinen lääkäri muuten peruuntui hätäleikkauksen takia), oli tämän vuoden tavoitteena pysyä terveenä. En ainakaan muista että Tompalla olisi ollut mitään isompaa vaivaa, syksyllä lattialle ilmestynyt veriläntti jäi tosin mysteeriksi. Harrastustavoitteita ei ollut ollenkaan, joten kivasti päästiin plussan puolelle kahdella iloisella rt-koularilla. Tavoitteet ylittyivät myös jokapäiväisessä elämässä reipstumisen myötä, ja vasta tänä vuonna meille on muodostunut Tompankin kanssa vähän merkityksellisempi suhde Tompan tultua vastaanottavaisemmaksi, yhteistyökykyisemmäksi ja kontaktihakuisemmaksi. Tämä vuosi oli kyllä jotenkin ihan Tompan vuosi.

Selmakin täytti tavoitteet pysymällä hengissä (mitä en olisi uskonut), ja oli loppuvuodesta jopa kohtalaisen hyvässä kunnossa. Entiseen tapaansa se on siis ollut äärimmäisen rasittava, ja äärimmäisen rakastettava. Vieläkin katselen sitä monesti ihmetellen, että onko mulla oikeasti noin hieno koira. ❤

Peipon tavoitteena oli JK3-koulari, ja se saatiin vieläpä hyvillä maastopisteillä. Toinen tavoite oli hyväksytty tulos rallyn voittajasta, ja se jäi saavuttamatta, vaikka ei Peipon osuudesta kiinni jäänytkään. Tavallaan siis tavoite saavutettiin siltäkin osin. Terveyshuolet saatiin kerrankin unohtaa pk-kaudeksi melkein kokonaan, ja tuntuu että selkä olisi vähän rauhoittumaan päin. Kynnet ja allergia kiusaavat siis edelleen, mutta nämä kaksi vaivaahan kulkevat kimpassa, joten en vielä ala epäillä hyvin alkaneen siedätyksen epäonnistumista.

Vähintäänkin kelpo vuosi siis koko porukalla, vaikka Selma alkuvuodesta hirveää huolta aiheuttikin.

o o o

Ensi vuodelle tavoitellaan tietenkin vähintään yhtä hyvää terveyttä kaikille kuin tänäkin vuonna. Tomppa olisi kiva saada starttaamaan verijälkikokeessa, muutoin se saa jatkaa rallyn harrastelua ilman mitään kisatavoitteita. Peippo olisi myös hauska viedä verijälkikokeeseen, mutta varsinaiset tavoitteet voisivat olla vaikka RTK3 ja ehkä tokossa osallistuminen voittajaan ja siitä edes jonkunlainen tulos – näillä treenimäärillä ei ihan hirveitä voi tavoitella. Jäljestyksen suhteen saatetaan panna pillit pussiin tai sitten ei, jäljestysmotivaatiota kyllä löytyy, mutta jostain pitäisi löytää vielä motivaatiota kokeeseen osallistumiseen (ja koepaikka).

o o o

Selmalla oli eilen toinen akupunktiokerta Christel Boylla, ja ekan kerran Selma ei hoidon aikana ihan täysin rentoutunut. Tilanne ja paikkahan ei sinänsä kovin rentoutumaan kannusta, mutta nyt Selma myös tuijotteli selkäänsä moneen otteeseen. Hoito oli tällä kertaa jotenkin ”voimakkaampaa”, joten johtui varmaan siitä.
Samalla käytin ajan hyödykseni ja kyselin vähän akupunktiosta ja SLO:sta, ja noista Peipon kynsistä yleensäkin. Jos olisi paljon ylimääräistä rahaa, olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla akupunktion vaikutusta tuohonkin vaivaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että jos Peippo ei kisaa enää sitten kun rokotusasia tulee ajankohtaiseksi, sitä ei kannattaisi enää ollenkaan rokottaa. Ja samalla tuli mieleen, että eihän Peippoa kannata tietenkään mihinkään selän kontrollikuviinkaan viedä. Vaikka voisihan sitä tietty koittaa kuvata ilman rauhoitusta, kun ei virallisille kuville ole välttämättä tarvetta.

Koko jengi historiallisesti samaan aikaan hihnalenkillä. Mutkan takana häämöttää koti, eikä yhtään irtokoiraa missään!

Peippo reistailee taas

Olen koittanut vältellä Peipon kynsien syynäämistä sen jälkeen kun huomasin, että niille on taas tapahtumassa jotain. Eilen ralleissa Peippo oli kuitenkin taas vähän keskittymiskyvytön, josta tuli heti mieleen että joku sitä vaivaa. En tiedä onko kynnet vielä / enää kovin kipeät, mutta yksi oikean etutassun kynsistä on mallia papukaijan nokka, ja toinen on epämääräistä mössöä:

Vasen etukannus on myös ontto ja läikikäs, mutta se ei ole kunnolliseksi enää sen jälkeen kasvanutkaan kun viimeksi irtosi:

Eikä siinä kaikki, kävin koko koiran läpi, leikkasin huopaantuneita varpaanvälejä ja korvakarvoja, ja luppien alta paljastui ihan kosteat ja töhnäiset korvat. Varsinkin oikea korva näytti jo aika pahalta, vaikka viime viikolla sen viimeksi putsasin kun huomasin että on alkanut erittää. Sen jälkeen kun siedätys alkoi purra, en ole korvia rassannut kuin ihan satunnaisesti, ja ne ovat silti olleet ihan puhtaat. Josta päästään siihen pohdintaan, että onko asioilla yhteyttä, kun allergiahan saattaa ylläpitää SLO:ta. Unohdin joku aika sitten Peipon allergeenit päiväksi lämpimään, mutta kun puteli oli melkein täysi, ja tavara niin kallista, niin en raaskinnut heittää sitä roskiinkaan. Olisikohan allergia pahentunut näin nopeasti jos aine meni piloille? Varmuuden vuoksi pitänee heittää nyt loppu roskiin, niellä vaan tappio ja ottaa käyttöön uusi pullo. Jos ei korvissa ja kynsissä ole vielä tarpeeksi vaivaa, niin Peippo on tänään vielä kröhinytkin jotenkin tavallista enemmän. Toivottavasti on vaan sen ”normaalia” kurkunpäästä johtuvaa kröhinää, kennelyskää ei nyt ainakaan enää tähän kaivata.

Kirsikkana kakun päällä törmättiin tänään taas irtokoiraankin, ja vielä Keravanjärven korvessa. En ole vieläkään keksinyt mitään hyvää strategiaa näiden varalle, joten mentiin taas niin että otin karjuvaa Peippoa pannasta kiinni, Selma maahan, ja sitten kun vieras koira oli tarpeeksi lähellä, niin Selma sai hoitaa homman. Tällä kertaa koiran isäntä tuli sentään kohtalaisen säällisessä ajassa paikalle, vaikka ei näyttänytkään mitenkään kiirehtivän koiransa pois hakemista. En tiedä missä pitäisi lenkkeillä, että saisi lenkkeillä rauhassa. Kauhean stressaavaa kun koko ajan saa kytätä että mistä ja milloin seuraava irtokoira putkahtaa. 😦

o o o

Jotta ei ihan pelkkää valitusta, niin viime viikonloppu oli taas ihan huippu harrastusviikonloppu. Oltiin hoffiseurassa jäljellä ja jäljen vanhetessa hallilla, ja olipa taas kivaa. Tomppa sai tehdä verijälkeään, matkaa puoli kilsaa ja ikää neljä tuntia. Ja oli se taas niin taitava ja tohkeissaan. Välillä se hairahtui metrin verran jäljeltä, ja niin pontevasti korjasi oikealle jäljelle takaisin. Tompasta lähtee jäljellä myös paljon ääntä kun se ”tyhjentelee” nenäänsä ja haistelee tuhisten. Peippo pääsi pitkän tauon jälkeen myös jäljelle, ja ekan kerran sitten syyskuun itsestäkin tuntui mukavalta päästä taas sen vaijerinjatkoksi. Ja Peippo – ai että sillä oli kivaa! Se meni hirveää haipakkaa, enkä kauheasti raaskinut jarrutellakaan sitä vaikka itse paukuin siellä perässä näreitä päin. Siinä hössötyksessä yksi kuudesta kepistä jäi metsään, mutta se ei kyllä latistanut tunnelmaa yhtään. Peipon jäljellä taisi olla ikää kolmisen tuntia. Hallillakin oli tietty kivaa, nyt on ollut jotenkin niin mukava käydä sielläkin että maanantaina mietin jo kun Peippo ei ollut ihan normi-hyvä, että ollaanko jo treenattu liikaakin. Todennäköisesti sitten kumminkaan ei, ja toivotaan että kynnet eivät nyt kauheasti tuosta enää pahenisi että päästään treenaamaan ahkerasti alkutalvikin.

Huoltoa

Peippo kävi tiistaina näyttäytymässä uudella dermatologilla Klaukkalan Taikatassussa, ja Selma kävi eilen lataamossa. Tompalle oli kaavailtuna eläinlääkäri myös, mutta onneksi se tokeni saman tien kun alettiin uhkailemaan lääkärillä.

Koeharkkaa ja muuta puuhastelua

Nyt kun ei ole mitään kokeita tiedossa, on harkkaamisesta tullut taas ihan päätöntä puuhastelua. PK-juttuja ollaan koitettu tehdä edes vähän ajatuksella, mutta sekin homma kaipaisi lumetonta ulkokenttää. Viime sunnuntaina sentään käytiin JAU:lla Heilujen koemaisissa tokotreeneissä, ja sieltä jäi ehkä joitain ajatuksenpoikasia hautumaan.

Kesäpuuhia

Kohta viikko lomailua takana, ja vähitellen alkaa iskeä paniikki siitä että loma loppuu kohta. 😀 Koirilla on ollut kiva loma ja alkukesä vaikka Peippo on vähän huonossa kunnossa ollutkin. Ollaan tehty pitkiä lenkkejä, marjanpoimimisreissuja ja kylmistä keleistä huolimatta uitu. 

Selma käy lääkärissä

Tiistaina oli Selman lääkärireissu, ja itku kurkussahan sieltä kotiin ajelin. Lääkäri oli vahvasti sitä mieltä että virtsankarkailu johtuu spondyloosista, ja käski antaa Selmalle kipulääkettä jatkossakin jos ja kun alkaa lirahdella. Lisäksi saatiin sitä propalinia, sekä kehotus akupunktioon. Eilen lääkäri soitti viljelyn tuloksista ja juteltiin vielä vähän Selman kunnosta ja hoidosta, viljelyssä ei ollut bakteerikasvua, niin kuin arvata saattoikin.

Synkkiä pilviä

Torstaina nukkumaan mennessä huomasin, että Selma oli päivän aikana pissannut sängyn litimäräksi. Myös samana yönä se pissasi alleen, ja luultavasti myös perjantaina päivällä sekä lauantai-yönä, vaikka päästin sen yöllä uloskin. Lauantaina aamupäivällä se tiputteli pissaa tipoittain jo kävellessäänkin, ja oli muutenkin niin vaisu että annoin sille kipulääkkeen. Voi olla, että se oli vaisu joko siksi että huomasi minun olevan ihan masentunut, tai siksi että sisäsiistin koiran ei varmaankaan ole kiva huomata yhtä mittaa heräävänsä pissalätäköstä.

Harmistuksia ja hiljaiseloa

Fiksulla briardilla on etulyöntiasema, kun se on jo valmiina vedessä odottamassa.

Flunssan toinen kierros painaa päälle, ja koirat ovat jo monta päivää saaneet enimmäkseen tyytyä sängynlämmittäjän hommiin, vain Peipon kanssa ollaan jotain pientä koitettu tehdä silloin kun olo on ollut vähän parempi. Ensi viikonloppuna meillä olisi ollut nimittäin paikka jälkikokeeseen, mutta peruin sen tänään kun todennäköisesti Peipolla on taas jotain häikkää (lukko?) selässä. Muutama viikko sitten se vielä hyppeli korkeita esteitä ihan huvikseenkin, mutta parina viime viikkona se on kaatanut 80 senttisenkin esteen useamman kerran, ja on hyvin epävarma ja haluton hyppäämään. Välillä se kieltäytyy kokonaan hyppäämästä, ja uskon että se tietää itse tuon asian parhaiten. Sen verran kuitenkin olen sitä hypyttänyt että olen nähnyt missä vika piilee; paitsi että se ponnistaa huonosti, se myös kääntää hypyn päällä lantionsa vinoon vasemmalle. Voi kökkö jos se on taas kipeä, ja kun noita koepaikkojakin on niin vaikea saada! Kohta toivottavasti päästään fyssarille, ja katsotaan sitten onko vika fysiikassa vai päänupissa, ja jatketaan sen mukaan harjoittelua. Onneksi meidän ”oma” fyssari on juuri palaamassa äitiyslomalta.

Eiliset Peipon rallikisatkin piti perua oman flunssan takia, mutta se ei harmita kyllä yhtään. Ei se vaan jotenkin ole oma laji edelleenkään. Harmi sinänsä kun rahaa menee ylimääräisiin koemaksuihin ihan tolkuttomasti. Tänä vuonna ollaan peruttu yksi tokokoe (Peipon ripuli), ja nyt sitten peräkkäin nämä jälkikoe ja rallykisa. Semmoistahan tämä tulee varmaan olemaan tulevaisuudessakin, eivät nuo selkä ja kynnet (taas nuollaan kovasti toisen takajalan kynttäkin) tuosta varmaan muuksi muutu ja saattavat alkaa oireilemaan milloin vaan. Kun lisäksi on säännöllisesti pitkät dopingkarenssit, niin vähiin jää meiltä koemahdollisuudet. No, tällä hetkellä Peippo on kuitenkin päällisin puolin ihan hyvässä kunnossa ja iloinen, joten pitää olla tyytyväinen!

o o o

Viikko sitten Peippo pääsi vieraalle jäljelle Peuranpääntielle. Simppeli +200 metrin mittainen laatikko yhdellä kepillä hoitui tosi hienosti. Välillä meno oli vähän hidasta, mutta oli se sitten tarkkaakin, vähän kuin oltaisiin peltojälkeä ajettu. Sveitsissä käytiin Kaisun kanssa tekemässä vähän tottista ja ammuttiin ekan kerran tälle vuodelle. Hiukan oli tahmaista meno, mutta Sveitsi on jostain syystä meille tosi hankala kenttä. Olen toki miettinyt taas Peipon tokoiluinnokkuuttakin – onko se taas ylipäätään hiukan haluttomampi? Yleensähän sen tekeminen muuttuu vähän vähemmän innokkaaksi jos sillä on vaivoja.

Viime viikolla käytiin ekaa kertaa myös Sannan tokokurssilla. Ilma oli kuuma ja tunti vähän pitkä aika, mutta ihan hyvillä mielin lähdettiin treeneistä kotiin. Eniten sen vuoksi, että Peippo oli taas hyvin kiltti, eikä oikein taaskaan saanut kiihdyttyä vieraista koirista. Ei edes siitä, joka saapui paikalle kesken treenin ilman että huomasin edes. Vinkkejäkin saatiin, Sannan mielestä Peippo varoo peruutuksessa etten survo sen varpaita, ja sen verran monta kertaa olen sen tehnytkin että eipä se ihme olisikaan. Kannattaa siis panostaa siihen että Peippo nousee kunnolla ylös ennen liikkeelle lähtöä, eikä siitäkään kannata kiirehtiä mihinkään, vaan palkkailla paljon seisomisesta. Ohjattua kokeillaan kunhan ehditään sekä namikupeilla, että heittämällä palloa Peipon taakse juuri kun se on nostanut kapulan. Tavoitteena siis tehdä liikkeestä kivempi ja vaihtelevampi.

Keskiviikkotokoissa tehtiin taas tottista, kun oltiin vielä sinne kokeisiin menossa. Kaikki muu meni paremmin kuin edellisellä kerralla, mutta hyppy alkoi jo pykiä ihan kunnolla. Saatiin kuitenkin muistaakseni vielä puhdas ylitys metristä. Jotenkin nyt vaan PK-touhuilta vie motivaatiota sekä nämä sairastelut että kokeisiin pääsyn hankaluus. 😦

Kaksikkoa ei oikein voi uittaa yhtä aikaa, kun Peiposta parasta on pallon perään syöksyvän Selman näpsiminen. Pikkulammella vielä sujuu, kun Selma juoksee vastarannalta nopeasti takaisin Peipon jäädessä räpiköimään veteen.

o o o

Viime torstaina Peipolla oli allergialääkäri. Keikka maksoi 680€, ja summasta uupuu vielä uusi kallis lääke. Ei ole ihan halpaa tuo allergian hoitokaan, enkä tuolla rahalla ole edes tyytyväinen tuon klinikan palveluun. Tälläkin kerralla jäi mukaan saamatta yksi resepti, eikä siedätyksen viivästymisen korvaamisestakaan ollut enää mitään puhetta. Lisäksi mulla oli mukana ihan väärä koira, tai olisi kai pitänyt ottaa klinikalle molemmat. Pitäisi varmaan selvittää hoituisivatko nämäkin asiat Ehelin kautta, siellä kun käy aina melkein mielikseen. Uutta lääkevoidetta määrättiin kun Peipolle on tullut Cortavancesta sivuvaikutuksia (karvaton läntti korvan alle ja ihon ohenemista), eikä se ole auttanutkaan ihan niin kuin pitäisi vaan hiiva muhii korvassa hoidosta huolimatta. Cortavancea annetaan edelleen kerran viikossa, ja lisäksi laitetaan joka päivä uutta lääkettä. Lääkäri ei tiennyt sen dopingvaroaikaa, sitä pitää varmaan kysyä ihan Kennelliitosta. Olisi aika kiva jos siedätyshoito oikeasti auttaisi, muutoin pelkään että joudutaan kohta taipumaan lääkärin joka kerta tuputtamaan siklosporiiniin.

Flunssaa potiessa lenkit ovat jääneet kymmenen minuutin hoippumisiin metsässä ja lyhyisiin uintireissuihin. Mutta mikä parasta, nenäliina-addiktilla riittää ainakin saaliita! Hyvin nuo onneksi jaksavat olla joutilaitakin, 12 tunnin yöunien (tai yskimisen ja sängyssä pyörimisen) jälkeenkin kumpikin ruskea tuhisee vaan kainalossa tyytyväisenä. Uittaakaan ei näin alkukaudesta ihan kohtuuttomasti uskalla, olen niin tarkka noitten jumimisten suhteen että olen katsonut ihan kellosta kuinka kauan saavat kerrallaan kauhoa. 😀 Tuntuvat kyllä itsekin omat rajansa tuntevan, ja viimeistään kymmenen minuutin uiskentelun jälkeen ovat jo suostuvaisia lähtemään pois. Yksi aurinkoinen ilta lammelle mennessä Peipolla kävi ihan älytön munkki, kun se käveli pitkän löysällä kiemuralla olevan kyyn yli. En tiedä miten ihmeessä sen tassut eivät osuneet käärmeeseen, sen verran levittäytyneenä luikero siinä pötkötteli. Harmi juttu että noita tuntuu olevan lammella noin paljon. Varsinkin kun tien alkuun oli asennettu kamera, joten siitä ei välttämättä enää uskalla kulkea ollenkaan, ja tieltä ne matoset olisi vähän helpommin bongattavissa.

Julmuuksia

Viime viikolla tehtiin joka päivä vähintään yksi jälki, parhaina (tai siis pahimpina) päivinä kolme. Muuten ollaan takkuiltu vireongelmien kanssa ja yritetty päästä taas tokoilun makuun (huonoin tuloksin). Taas on se aika vuodesta kun kaiken vapaa-ajan saisi harrastamisen sijaan viettää haravoimalla kotia; Peippo tuo kaikki risut ja hiekan mukanaan sisään, ja pystykorvilla on kauhea karvanlähtö. Vaikka aina kehutaan briardin turkkia kun siitä ei lähde karvaa, niin kaksi karvanlähtöistä pystykorvaa on kyllä huomattavasti pienempi savotta kuin yksi märkä briardi. Onneksi tähän asiaan on tulossa taas ensi viikolla parannusta. 🙂