Lääkäreitä, treeniä ja retkiä

Molemmat seniorit käväisivät viime viikolla lääkärintarkastuksessa. Tompalla oli sydän, keuhkot, hampaat ja korvat kunnossa, mutta lonkkanivelet sanoivat poks kun niitä käännettiin taaksepäin, joten se sai nivelrikkolääkityksen. Siinä ei vielä kankeutta juuri näy, ainakaan liikkeellelähdöissä, joten varmaan ihan alkavaa vaivaa vasta, ja toivottavasti pienetkin kolotukset saadaan nyt lääkkeellä kuriin. Painoa oli 15,5, eli  se on pysynyt ennallaan, vaikka Tomppakin syö tuplasti entiseen verrattuna. Lääkäri oli sitä mieltä että lienee vanhan koiran imeytymishäiriötä. Veriarvoissa maksa-arvot olivat koholla, mutta kuulemma vanhalle koiralle se on ihan normaalia. Ulostusvaikeuksiahan Tompalla on myös ollut talven- ja keväänmittaan, ne lääkäri kuittasi sillä että lihakset ovat varmaan sen verran pudonneet että homma on hiukan hankalaa. Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen tulikin heti jo toisen kerran semmonen parin päivän tukos, että monen tunnin tikistelykään ei tuottanut kuin oksennuksen. Kolme annosta parafiinia räjäytti lopulta potin juuri kun olin varautunut siihen että Tompalle koitti loppu. 😦

Peippo kuitenkin huolettaa vielä enemmän. Sen paino on pudonnut kahden vuoden takaisesta 37 kilosta ja vuoden takaisesta 34 kilosta 30,5 kiloon. Sydän oli ok ja verenpaine niin matala että veri ei meinannut millään lirua purkkiin. Keuhkoista kuului pientä rohinaa, voi olla että se on vuodentakaisen keuhkokuumeen jälkiä. Muutama viikko sitten Peipon takaosa ja etenkin vasen takanen pettivät alta kun se nousi makuulta, ja laitoin sen kipulääkekuurille. Saatiin lääkäriltä uusi resepti kuin myös resepti propaliniin – jota toivottavasti ei vielä lähiaikoina tarvita. Jossain välissä on kuitenkin vahinko taas tapahtunut kun sen verkkoloimi haisi ihan pissalle. 🙁 Verikokeissa ei ollut muuta viitearvoja ylittävää kuin kolesteroli hiukan koholla, tulehdusarvot samoin, ja valkosolut vastaavasti alhaalla. Sikäli minusta outoa kun se oli juuri ollut tulehduskipulääkekuurilla. Jos Peippoa haluaisi tutkia lisää, lääkäri suositteli röntgenkuvausta kasvaimen varalta, mutta turhahan sitä on kuvailla kun eipä sille mahdolliselle kasvaimelle kumminkaan mitään voisi tehdä. Tällä hetkellä Peippo syö päivässä 8 dl energianappulaa, eikä se mitenkään hirveästi liiku. On siinä steriloidulla seniorinartulla pistelemistä. 

Treenailtu ollaan jonkin verran, Peipon kanssakin vähän enemmän kun sen kanssa oli tarkoitus mennä Ylöjärvelle tupliin kisaamaan. Ei sitten menty doping-varoajan takia, mutta tulipahan kannatettua sitäkin seuraa kaksilla maksuilla. Tähti sentään pääsi rahan edestä vähän treenaamaan kun hallissa oli hyvin tilaa. Tähti on käynyt myös pari kertaa Hannelen ratatreeneissä, mutta varsinkin viime kerran jälkeen tuntui että harjoitus oli sitten kumminkin ihan liian vaikea. Täytyy sanoa että pakollinen ryhmätreenitauko tuli meille nyt juuri sopivaan aikaan, me keskitytään kasvamaan kevät, harkkaillaan ulkokentillä ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Jos tuntuu että kaivataan ohjausta, niin otetaan sitten vaikka Ninalta yksäreitä.

Tyylikkäällä esineruutukoiralla on esineet ja kampaus samaan sävyyn.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta ja esineillä kerran. Jäljellä ilmaisu on parantunut huimasti muutaman keppiruudun ansiosta, ja muutenkin varmuutta on tullut tosi paljon lisää. Eilen oltiin uudessa erilaisessa maastossa Nooran tekemällä jäljellä, ja eihän siitä kyydistä voinut kuin nauttia janaa myöden. Neljästä kepistä jäi yksi, mutta eipä haittaa tässä vaiheessa. Mittaa jäljillä on nyt keväällä ollut n. 250–400 metriä, ja keppejä yleensä vain kolme. Merkattu ei olla koskaan kuin alku ja loppu, joten Tähti taatusti oppii pienestä pitäen ottamaan itse vastuun jäljestämisestään. 

Rallissa Tähden kanssa ollaan tehty jo kaikkia mahdollisia tehtäviä, sarjahyppy ja putki menee kivasti, merkki on hyvällä tolalla ja peruuttaa se osaa edessä jo ainakin koiranmitan. Jäävistä maahanmeno on nopea ja kärsii jo omaa etenemistäkin, seisominen on aika hyvä mutta vaatii pienen käsimerkin, seisominen ja seisomassa pysyminen on kaikkein vaikein juttu. Luoksetuloa varten voin jo jättää Tähden istumaan tai makaamaan, mutta loppuperusasento on vauhdista törmäys ja käsien hamuaminen. Paljon se jo osaa, jostain kun löydetään vielä jonain päivänä itsehillintä ja rutiini. Vauhtia ja energiaa löytyy, nyt täytyy vaan katsoa että se aktiivisuus kohdistuisi yhteiseen tekemiseen eikä mihinkään muuhun härväämiseen.

Paulan kainalossa Kalliojärven laavulla Lapakistossa.

Retkikoiran hommiin ovat päässeet sekä Tähti että Tomppa Lapakistossa, ja Tähti Torronsuolla. Torronsuolla oli tosi paljon jännittäviä vastaantulijoita, karvaisia ja karvattomia, ja ekan kerran jätin sen molemmilla torneilla siksi aikaa yksin kun kiivettiin ylös. Aika kivasti se pystyy jäämään yksin, mutta se jälleennäkemisen riemu vaatii kyllä aika pitkän rauhoittelun. Hyvä retkikoira siitä taatusti tulee, jos ei tuota kauheaa karvaa lasketa. Vielä kun vedet lämpiävät hiukan niin päästään kimpassa myös melomaan, vaikka Tähti onkin aika heppoinen etupaino. 😀 

Helmikuun lopun melonnalle Tähti ei vielä päässyt kun kylpy olisi ollut vähän liian kylmä. Mutta ihan kohta!

Tähti täytti jo 9 kk, ja otti myös todennäköisesti viimeisen kasvuspurttinsa, eikä enää näytä ihan kauhean kirpulta edes Peipon rinnalla. Huonolla kotimittauksella sain sen korkeudeksi n. 60 senttiä, painosta ei ole hajuakaan, paitsi että kevyt se on. Turkki on siinä kauheassa vaiheessa kun huopamyttyjä syntyy ihan sekunneissa kuin itsestään, ja täytyy tunnustaa että saksiakin on ollut pakko vähän heilutella. Minkäänlaisia murrosiän merkkejä ei vielä näy, ihan yhtä kiltti pieni tyttö Tähti on edelleen kuin aina ennenkin. 

Koirakavereista Tähti on treffaillut Jerryä, Sydiä ja Arvoa. Silmun kanssa viimeksi piti hiukan pörhistellä alkumatkasta, saas nähdä miten tyttöjen ystävyyden käy kun seuraavan kerran nähdään.

Torronsuolla oli liikkeellä tosi paljon koiria ja ihmisiä, onneksi suo oli sen verran jäässä että sinne pystyi väistämään pitkoksilta:

Suomenlinnassakin käytiin sukuloimassa ja ilahduttamassa turisteja. Reissu oli niin rankka, että junaa odotellessa pieni meinasi jo ihan nukahtaa asemalaiturille:

Talvi tuli yhdeksi räntäsade- ja pariksi pakkaspäiväksi:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisement

Nenähommia

Viime viikolla perehdyttiin Päivin opastuksella nose workiin. Päivi esitteli aluksi erilaisia tapoja opettaa homma niin, että lopputulokseksi saadaan sekä etsintä että ilmaisu. Kaikki halusivat opettaa ilmaisun etsimisen kautta, ts. ensin koira saa etsiä nami + hydralaattia x-määrän toistoja, sitten etsitään pelkkää hydralaattia, ja kun koiralle on rutiinia se että hajulöydöstä palkataan, aletaan viivästää palkan tuloa jotta koira saa tavallaan itse valita ilmaisutavan.

Kahdessa tunnissa ehdittiin tehdä neljää eri harjoitusta, kaikkia useampi toisto. Ensin etsittiin peitteiden alta, sitten pahvilaatikoista, erilaisista purkeista, ja lopuksi riveihin aseteltujen ritilälaatikoiden alta. Kumpikin hoksasi homman aika nopeasti, ja jo tokassa harjoituksessa päästiin etsimään pelkkää namia. Tomppaa jännitti välillä hiukan kun remmi osui jonkun laatikon reunaan, mutta se haisteli niin että tuhina vaan kävi, ja oli selvästi tosi innoissaan asiasta. Peipolle kävikin sitten vähän nolommin, kun kesken toisen harjoituksen Päivi alkoi epäillä että sillä on hätä. Ei muuta kuin äkkiä paitahihasillaan pakkaseen ja samantien Peipolta jo turahti. Ilmankos se olikin vaikuttanut jotenkin tavallista räyhäkämmälle ja levottomammalle vuoroaan odotelleessa. Kilttinä tyttönä se olisi kuitenkin lähtenyt etsimään, vaikka sitten löysät housuissa, mutta tältä erää Peipon treenit loppuivat ikävä kyllä siihen.

Kotona ollaan myös harkattu parina päivänä, vaikka kuulemma etsimistä ei kotona kannattaisikaan tehdä syystä x. Edelleen laitan nose workin hömppälajien kategoriaan, vaikkei se välttämättä  mitenkään helppoa ole, mutta ainakin nopeana ja hauskana aktivointina se on ihan loistavaa puuhaa. Sunnuntaina käytiin Varpun kanssa hallilla tekemässä pari harkkaa, ekat hajut laatikoihin ja tokat agilityesteisiin piilottaen. Peipolla on selkeästi vaikeuksia jos haju on jonkun tavaran takana niin, että se haistaa sen siltä puolelta mistä se ei pääse tarpeeksi lähelle, se kun ei tunnu hoksaavan kauhean hyvin asioiden kiertämistä. 😀

Rallia ollaan tehty myös vähäsen, edelleen Peipon kanssa ollaan eniten paneuduttu uuteen ympärikiepahdukseen, ja Tompan kanssa pyllyn pitämiseen ilmassa peruutuksessa ja sisäkurveissa. Tompalle piti ottaa käyttöön jo sukkahousuniksikin kun en millään päässyt palkkaamaan sitä tarpeeksi siitä että ei istu välillä. Yllättävän vähän sitä häiritsee vatsan alta pujotetut sukkikset, tai ainakin sitä ilostuttaa vastaavasti enemmän se, että se saa kunnolla liksaa. En tiedä miten kauan tätä saa hinkuttaa näin, mutta onneksi Tompalla on aika hyvät hoksottimet.

Yhtenä päivänä kuvasin kummallekin koiralle voittajaluokan rataharkan, kun halusin nähdä mille Peipon meno näyttää, ja kannattaako harkita Tompankin ilmoittamista kisoihin. Peippo näyttää videolla ihanan tunnolliselle, ja Tomppa puolestaan reippaalle ja innokkaalle. Tomppaa en kumminkaan kisoihin ilmoittanut, ajattelin että voi olla sille vähän liian kova pala kun moni asia on vielä vähän epävarma. Enkä usko että saan sille muutamassa viikossa tuota peruutustakaan kunnolla opetettua.

Peipon keuhkot palautuvat tosi hitaasti. En tiedä oliko tuo viime viikon pikaripuli huonosta vastustuskyvystä johtuvaa, vai pitääkö kohta huolestua siitäkin kun vanha rautavatsa saa nyt näemmä säännöllisesti vatsanväänteitä. Fyysinen kunto Peipolla on hiukan petraantunut, vaikka vieläkin jos lenkkeillään liikaa tai Peippo hengästyy, se rykii seuraavana yönä muutaman yskäisyn. Ja paranemisesta on sentään kulunut jo kuukausi.

Arvon ja Tompan kanssa Kytäjällä tuulettumassa. Peippoa ei uskalla tämmösille reissuille ottaa mukaan ettei selkä jumiudu entisestään.

Kahvia, glögiä ja kasvispullia. 😀

Potilaskuulumisia

Tomppa on saanut edelleen nauttia yksin tehdyistä lenkeistä, kun Peippo vaan sairastaa. Kortisoni auttoi onneksi sen uusimpiin ahdistuksiin, ja lisäksi saatiin uutta antibioottia. Kortisonista tuli toisena päivänä tosi kurjat sivuoireet, Peippo ei osannut rauhoittua ollenkaan, käveli vain ympyrää ja urisi koko ajan. Sitä oli pakko komentaa olemaan paikoillaan, levossa kun piti olla. Ulkona oli hirviöitä entistä enemmän, meressä pilkottavat kivetkin olivat ihan kamalan pelottavia. Vatsa ei ole toiminut kunnolla pariin viikkoon, mutta kummallisinta siinä on se, että se muutaman päivän välein putkahtava tuotos on ihan normaali sekä laadultaan, kooltaan että koostumukseltaan. Minne se kaikki ruoka siis häviää, kun sen määrääkään en ole yhtään vähentänyt hurjan laihtumisen takia?

Kontrollissa käytiin keskiviikkona, ja kasvaimen mahdollisuus onneksi voitiin sulkea pois koska keuhkojen tiivistymät olivat pienentyneet. Pientä rohinaa kuului edelleen ja keuhkokuvissa oli vielä tummia länttejä, crp oli laskenut ja oli nyt 21. Paranemaan päin siis ainakin niin kauan kun lääkekuurit on päällä. Lääkäri arveli että Peipon paraneminen kestää tavallista kauemmin sen pahuksen kurkunpään takia; keuhkot eivät pääse tuulettumaan kunnolla tmv. Olenkin ihmetellyt kun Peipolla ei ole ollut pariin vuoteen mitään hengityselinvaivaa, vaikka sillä periaatteessa pitäisi olla niihin taipumus – toivottavasti tämä nyt ei ollut niidenkin alku. Edelleen huolettaa myös tuo laihtuminen, onkohan se oire jostain muusta vai mikä ihme senkin tekee?

Eikä tässä suinkaan kaikki. Otettiin tällä kertaa myös lannerangasta röntgenkuvat, ja onhan se spondyloosi edennyt. Nyt sitä on yhteensä viidessä nikamavälissä, se eka muutos oli tosiaan luutunut umpeen eikä ilmeisesti vaivaa, mutta sen jälkeisessä nivelessä oli myös iso muutos ja kalkkeumaa, ja lääkäri sanoi että se tulee todennäköisesti aiheuttamaan jossain vaiheessa virtsanpidätyskyvyttömyyttä. Miten kätevää että kaapissa on vielä Selman rinexinit ja kroonikkolakanat. 😦
Eikä tarvitse enää arpoa sitäkään että jos oltaisiin vetäisty vielä ensi kausi pk-hommia.

Kämppä on edelleen remontissa ja me Suomenlinnassa. Onneksi Peippo on noin rauhallinen tyyppi ja tyytyy kohtaloonsa että joutuu vaan makoilemaan sisällä. Sehän kiihtyy ihan hirveästi kun huomaa että teen uloslähtöä, mutta se on aina ollut niin kiltti että kun sille vaan sanoo että Peippo ei lähde, se panee ihan rauhaksiin makuulle eikä yritä yhtään tunkea mukaan. Tompan kanssa ollaan sitten huviteltu tekemällä pitkiä fleksilenkkejä niin että Tomppa saa enimmäkseen päättää minne mennään. Sen päätöksentekoa onkin hauska seurata, osin se menee hajujen mukana, mutta välillä se tekee niin kummia reittivalintoja että ei kyllä voi tietää mitä niissä on taka-ajatuksena. 😀 Kauppareissuilla se odottaa aina koiraparkissa, vaikka missään muualla en ikinä uskaltaisi jättää sitä kaupan ulkopuolelle odottamaan. Ja aina kun tulen kaupasta, on turistit ottamassa siitä kuvia. Hassua. Tomppa on kyllä kuin ihmisen mieli nykyään, ei helpompaa kaveria voisi olla, ja kun se on vanhemmiten reipastunut niin uskaltauduttiin viime viikonloppuna sen kanssa jopa Tuomaan markkinoille mantereen puolelle.

Tomppa esittelee talvisodan muistomerkkiä

Koirakulttuuri täällä saaressa on kyllä vähän erilaista kuin mitä olen tottunut sen olevan Hyvinkäällä tai Jokelassa. Puolet koirista on samanlaisia rähjiä kuin Peippo on / olisi, ja tämä pätee myös saman rapun koiraan. Pakko olla siis sen verran kerrostalokyttääjä että koitan seurailla naapurin liikkeitä ettei vaan päädytä samaan aikaan rappukäytävään. Irtokoiriakin täällä on ihan runsaasti johtuen varmaan siitä että ei ole kovin suurta vaaraa auton alle jäämisestä. Ei niistä Tompan kanssa liikkuessa niin hirveää pelkoa ole, mutta en kyllä tykkää että senkään iholle vieraat koirat tulevat. Tänäänkin joku suupalankokoinen koira meinasi väkisin tulla kohti vaikka me Tompan kanssa peruuteltiin poispäin, ja piti ihan pyytää omistajiaan ottamaan se kiinni. Tosi kummallista ja epäkohteliasta.

Saaressa melkein kaikilla rakennuksilla taitaa olla nimet. Tässä ollaan Hyveen, Kunnian ja Hyvän omantunnon nurkilla. 😀 Oikealla taitaa olla Suuri Tavastierna.

Liuskasaaressa

Uunisaaressa

Tuomaanmarkkinoilla joulutorttukahveilla

Tomppa omilla reiteillään. Tästä ei oltukaan koskaan ennen menty Piperin puistoon.

Jouluvaloja ja pikkuisen luntakin