Uudet kuviot

Team Pirttimäki keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti melkein sivistyksen pariin. Kylä on hiljainen ja metsät vieressä, joten minkäänlaisia vieroitusoireita vanhasta kodista ei tainnut tulla kenellekään. Ollaan kaikki tyytyväisiä täällä, ja Peippo on varmaan tyytyväisempikin kun yhden päivälenkin sijasta se saa nyt kolme, ja sehän ei ole kovin omaa isoa pihaa koskaan arvostanut. Tompalle on onneksi sitten oma pieni takapiha missä makoilla.

Treeneissä ollaan käyty edelleen tuossa naapurissa Hannelen koutsaamana, mutta juuri muuta ei olla sitten tehtykään. Kerran koitin mennä Peipon kanssa nurmikentälle harkkaamaan, ja eiköhän siltä heti lähtenyt yksi kannuskynsi irti pallon perässä juostessa. Viime viikolla se jumitti selkänsä ilmeisesti uidessa, ja sehän uikin peräti kahtena päivänä peräkkäin viiden minuutin ajan. Vesi oli sen verran lämmintä että itsekin tarkenin siellä uiskennella, että vaikea kuvitella jumimisen kylmyydestäkään johtuvan. Mikä kurjinta, Peippo myös pissasi ensimmäisen kerran alleen. Ei ollut iso lätäkkö, ja se kyllä joi aika paljon ennen sitä, mutta vähän pelkään että tästä se taas lähtee. Toivottavasti menee vielä pitkään ennen kuin vaiva pahenee, mutta Peipon kanssa ei varmaan voi niin kauaa tuota katsella kuin Selman – Selmaa se ei haitannut yhtään, mutta luulen että Peippo kyllä kärsii kun huomaa heräävänsä pissalätäköstä.

On Peipolla sentään uusi harrastuskin, nimittäin packrafting. Tomppaakin yritin siihen totuttaa, mutta arvattavasti lautan periksi antava pohja ei ollut Tompan mieleen. Mutta kiva että edes Peipon voi ottaa toisinaan reissuun mukaan, kun tuo harrastus tuntuu vievän niin hyvin mukanaan. Uusia reissukavereitakin ollaan saatu, tosi kiva kun noita hommia on enimmäkseen tullut tähän saakka tehtyä yksin.

Tomppa täytti 11 ja pääsi sen kunniaksi kiipeämään Jaanankalliolle. Kevyesti jalka vielä nousi, eikä korkeanpaikankammosta ollut enää jälkeäkään.

Ilman yhtäkään koiraa käytiin Karstun linnavuorella ja Karkalissa.

Vanhoilla kulmilla lenkkeilemässä

Käytiinhän me Peipon kanssa epistelemässäkin. Mestariluokasta 2 pistettä vajaa tulos saatiin Hannelen tuomaroimana, eli samat pisteet oltaisiin saatu virallisissakin. Peippoa jännitti alkuradasta yllättävän paljon, mutta sitten homma lähti kulkemaan hienosti.

Sadepäivänä taivallettiin Meikojärven ympäri ja perään kallioilla kulkeva ihana metsälenkki. Matkaa kertyi 13 kilometriä.

Meikossa syötiin ihan gourmet-tason eväät retkikaverin ansiosta. Koko pävän jatkunut sadekin laantui sopivasti tauon ajaksi

Melontaseikkailu nro 1 Kytäjoen ja Vantaanjoen maisemissa. Hellepäivänä oli ihana lipua keväisissä maalaismaisemissa.

Melontaseikkailu nro 2 Mustijoella. Kauhea vastatuuli, mutta tälle lajille tuli kyllä lopullisesti sydän menetettyä.

Maailman paras hölkkäkaveri. Toivottavasti yhteisiä lenkkejä riittää vielä paljon juostavaksi.

Laivakoira ekaa kertaa kyydissä. Lunki tyyppi.

Melomishommat on mukavia kun aina löytyy sopiva tyyny pään alle.

Vihtijärvellä kesän ekalla uinnilla.

 

 

Muutoksen tuulia

Niin paljon on ollut muuta ajateltavaa ja tehtävää, että bloginpäivityskin on jäänyt. Harkoissa ollaan käyty tosi laiskasti, lähinnä vain Hannelen viikkotreeneissä Jokelassa, ja koirat ovat olleet muutenkin vähemmällä tekemisellä. Jokusen kerran ollaan sentään käyty Peipon kanssa hölkkäämässä. Tomppaakin koitin ottaa mukaan pari kertaa, mutta pakko vaan on hyväksyä se tosiasia, että se on jo liian vanha noille lenkeille. Hiukan pelottavaa, koska omakaan kunto ei todellakaan ole mikään hirveän hyvä. Tomppa pyörii myös jaloissa tavallista enemmän ja tuntuu olevan aina tiellä – mahtaakohan se olla tulossa jo vähän höppänäksi? Myös Peipon 7-vuotispäivä meni tänä vuonna ohi ilman että otin siitä edes juhlapäiväkuvaa. Miten sekin voi olla noin vanha, kun se juuri oli semmoinen pikkuinen söpö pallero?

Peipon kanssa käytiin Tamskilla kisoissa, ja pilasin taas vaihteeksi meidän suorituksen heti tokalla kyltillä nappaamalla siltä peräti -23 pistettä. Saavutus se on sekin! Peippo oli vähän yliviressä laiskan viikon jälkeen, eikä ollut ihan täysin kuulolla sekään, mutta eihän tuon oman miinussaaliin jälkeen muutenkaan enää hirveästi mahiksia ollut. Ja kivempi noin päin että Peippo on ylivireessä kuin että se olisi lamaantunut, kuten se on joskus ollut. Kasvattajakin kisoissa nähtiin, ihan sattumalta ja ekaa kertaa sitten Peipon pentuaikojen.

Suomenlinnassa ollaan myös oltu kahteenkin otteeseen harjoittelemassa sivistyksen parissa asumista, mikä on tullut tarpeeseen, koska todennäköisesti  jo muutaman viikon päästä asustellaan rivitalossa, jos vaan kaikki menee kuin on suunniteltu. Aikamoinen elämänmuutos siis tulossa, eniten ehkä Peipolle joka on pennusta asti saanut asua maalla ilman naapureita ja tottunut juoksentelemaan isolla pihalla. Onneksi siis ollaan saatu totutella naapureihin Suomenlinnassa, joten en ihan hirveästi osaa pelätä koirien sopeutumisen suhteen, enemmän ehkä oman sopeutumiseni suhteen. 😀 Toisaalta on tylsä muuttaa taajamaan, mutta onhan siinä hirveästi hyviäkin puolia – mukaanlukien se, että treenihalli tulee olemaan 300 metrin päässä kotoa.

Muitakin muutoksen tuulia on puhallellut viime aikoina, mutta eiköhän tästä taas kohtapuoliin päästä normaaliin treeni- ja lenkkirytmiin kiinni. Tosin Peipon kynnet alkavat taas murentua, joten voi olla että odotettavissa on joka tapauksessa treenitauko. Luulen että rokotuksilla käyminen laukaisi kynsivaivat, ajallisesti ainakin täsmäisi, ja sitä pelkäsin jo vähän etukäteen kun tiesin että monet slo-koirien omistajat lopettavat kokonaan koiriensa rokottamisen. Mutta ei tuo vielä pahalle näytä, jospa selvittäisiin tällläkin kertaa lievemmillä oireilla. Optimistina ilmoitin Peipon muutaman viikon päähän omiin kisoihinkin, menköön rahat sitten kannatuksena seuralle jos ei päästäkään osallistumaan.

Lauran kanssa ehdittiin kokeilla retkiluistelua ennen kuin kevät tuli. Tosi hauskaa hommaa, pakko varmaan syksyllä ostaa omat luistimet.

Jostain syystä luut on aina pakko syödä lähekkäin. Onneksi kumpikaan ei havittele toisen omaa.

Sitä sun tätä

Pirttimäessä alkaa olla taas ihana tasainen arki, tosin vaatehuone on vielä menossa remonttiin ja siksi koirat ”joutuvat” viettämään päivänsä edelleen ulkona. Kesän koiraharrastamattomuutta ollaan kurottu kiinni briardileirillä, ralliepiksissä ja mejä-päivässä, ja kaikkea muutakin kivaa on vielä tälle vuodelle luvassa.

Lue loppuun

Elämä heittelee

20180526_175701

Nukarinkoskella ennen kotoa lähtöä

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut melkoista pyöritystä. Kosteusvauriorempan lopullinen laajuus, hinta tai aikataulu ei ole vieläkään selvillä, ja ollaan koirien kanssa oltu irtolaisina sekä teltassa että muiden nurkissa (mistä olen älyttömän kiitollinen!). Pahinta hommassa kaiken muun epävarmuuden lisäksi on, kun kukaan ei oikein näytä haluavan ottaa hommasta minkäänlaista vastuuta. Ei auta kuin koittaa olla ahdistumatta liikaa ja odottaa päivä kerrallaan että homma alkaa selvitä edes johonkin suuntaan.

Onni onnettomuudessa on että koko porukka tykätään telttailla, ja koirien sopeutuminen vieraisiin talouksiin on ollut mutkatonta – vaikka tajusinkin että Peippo ei ole tätä ennen ollut ikinä edes kylässä missään! Remppamiehet on otettu vastaan ystävällisesti (Tomppa) tai suhteellisen välinpitämättömästi (Peippo). Vieraiden asuntojen äänille ei juurikaan ole haukuttu, mikä on tosi kiva kun edessä on vielä reilu kolmen viikon evakkoaika Suomenlinnassa.

Suokissa oltiin jo viime viikko, ja niin kauan kun vaan ei jouduta liian lähelle muita koiria, kaikki sujuu hyvin. Molemmat kävelevät remmissä nätisti ja kesyt hanhiparvetkin on jätetty rauhaan vaikka ne kovasti kiinnostavatkin. Vaikka kunnon lenkille saaressa ei pääsekään, koirat väsähtävät parin tunnin päivittäisillä remmilenkeillä kun joka puolella on niin paljon kiinnostavaa nähtävää.

Suomenlinnasta jouduttiin lähtemään perjantaina, ja kun kotona ei huvita olla katselemassa täystuhoa yhtään enempää kuin on pakko, niin ollaan viihdytty enimmäkseen luonnon helmassa. Luonnossa liikkuminen on itse asiassa tainnut olla tässä katastrofissa se isoimman masennuksen estänyt juttu – Suomenlinnassakin on tähän aikaan vuodesta niin nättiä että siitä ei voi olla nauttimatta vaikka kuinka muutn ahdistaisi.

Kopparnäsissä oltiin eka yö Suokista lähdön jälkeen, onneksi koirilla on kunnon punkkimyrkyt. Eka kuva ei esitä kaunista koivikkoa, vaan tiklejä: 😄

Voi siis arvata että harrastettu ei olla, ja kesän ryhmäpaikkakin piti perua. Voisihan sitä tietty itsekseen edes jotain rallyjuttuja puuhailla, mutta ei kyllä ole yhtään napannut. Saas nähdä päästäänkö normaaliin elämään kiinni edes syksyllä, kun ei yhtään tiedä mitä eteen tulee ja missä ollaan. Viikko sitten vietettiin vielä viimeinen ihana päivä vähän niin kuin omilla huudeilla, kun oltiin Vihtijärvellä jäljestämässä, uimassa ja eväällä koko päivän. Jäljestyskeli oli varmaan vaikein mitä ikinä, rutikuivaa ja myrskyinen tuuli. Nautittiin sitten Nooran tekemästä jäljestä ihan koko kesän edestä, ja Peippo oli täydellisen taitava harhajäljestä huolimatta.

Eilen kurvattiin takaisin Hyvinkäälle Vihdin Kokkokallion kautta:

Jotta asiat eivät olisi olleet liian helppoja, Peipolta irtosi juuri ennen kodittomiksi jäämistä toinen etukannuskynsi. Siitä tuli aluksi ihan kunnolla verta (yleensä irtoilevat ilman verenvuodatusta), ja tötteröä piti pitää päässä pari viikkoa. Onneksi se ei Peippoa liiemmin vaivaa, on niin tottunut siihen jo. Reissussa on välillä tullut annettua vähän heikommin Peipolle lisiä, mutta täytyynyt toivoa että loput kynnet pysyisivät paikoillaan.

Hammas-, korva- ja kynsilääkärissä

Uusi vuosi meni aika paljon edellisten tapaan, lähimmät raketit ammuttiin parinsadan metrin päässä naapurissa, joten ihan hirveän kovaa pauketta ei taaskaan tarvinnut kuunnella. Selmaa pelotti ja se oli koko illan ihan iholla, Peippo räyhäsi taas kovimmille äänille, ja sitten kun ei enää jaksanut, se makasi oikoisenaan lattialla ja murisi uloshengityksen tahtiin. Tomppaa ei juuri hetkauttanut, ainoastaan klo 12 pahimman paukuttelun aikana se näytti vähän surkealle. Aika rasittava yö kyllä oli kun vähän väliä sai heräillä Peipon rähähdyksiin, en muista että se ennen ihan näin paha olisi ollut vaikka ennenkin on paukuille rähissyt. 

Peippo on ollut kyllä muutoinkin tavallista murisevaisempi, ehkä sen varpaat ovat olleet sen verran kipeät. Hiukan erikoista kyllä, kun se oli pahimpaan kynsivaivan aikaan puolitoista viikkoa kipulääkekuurilla. Ulkoisesti kynnet alkavat olla aika hyvän näköiset, sukka- ja sinkkipastakuuri auttoi nopeasti, eikä uusia vaurioita ole tullut. Takajalkojen kynnet ovat kuitenkin edelleen niin kuluneet, että varovainen pitää vielä olla niiden kanssa. Allergeenit alkavat kohta loppua, ja Peippoa piti käydä näyttämässä lääkärillä niiden saamiseksi. Samalla piti pyytää niasiiniamidiresepti kynsiin, mutta yliopiston apteekilla onkin ollut jonkin ainesosan saamisen kanssa ongelmia, joten sitä ei sitten saatu. Korvat ovat olleet aika kamalassa kunnossa, mutta hoito on tepsinyt niin että kummastakin löytyi nyt vain vähän hiivaa. Mukaan saatiin uutta käsikauppalääkettä ja reseptillä olevaa puhdistetta. Myös niasiiniamidia löytyi reseptittä netistä, ja siihen saatiin lääkäriltä annosteluohje. Toivotaan että auttaa.

Tämän vuoden joulukorttikuvaus oli projekti. Välillä piti käydä jo vaihtamassa lyhyempään objektiiviinkin, kun ei meinannut onnistua sitten millään. Selma otti heti kiltisti lyhdyn suuhunsa, mutta Peippo nyrpisteli sille. Sitten Selmaakin alkoi jo potuttaa lyhty suussa kököttäminen, ja sekin alkoi pudotella lyhtyä suustansa. Lopulta hain sisältä kissanruokapurkin mieheen; Peippo reipastui silminnähden, mutta Selman joulufiilis oli lopullisesti pilalla. Tompankin oli tarkoitus hengata kuvassa, mutta se kieltäytyi moisesta heti alkumetreillä.

Nyt kun on ollut vähän enemmän aikaa, olen etsinyt netistä lisää tietoa SLO:sta. FB:n ryhmistä löytyy tietoa ja vertaistukea myös, jenkkiryhmää tulee lähinnä luettua kuriositeettina; siellä tunnutaan luottavan epsomsuolakylpyihin ja antibiooteihin, ja tietty rukoiluun ja siunauksiin. En tiedä miten luotettava lähde oli, mutta löysin myös tietoa vaivan perinnöllisyydestä, ja sen mukaan SLO:n täytyisi periytyä molemmilta vanhemmilta. Onhan tätä vaivaa ainakin parissa muussakin suomalaisessa briardissa, ja jos se on lievä, senkin voi varmaan hyvin ohittaa vaan pienellä ihmettelyllä. Mikä on tietenkin taas kurja juttu, koska pahimmillaan tauti voi johtaa kaikkien kynsiluiden amputointiin tai koiran lopetukseen. Paitsi perinnöllisen alttiuden, vaiva vaatii jonkin laukaisevan tekijän. Peippo oli vähän yli vuoden vanha kun siltä irtosi eka kynsi, ja sitä ennen se oli saanut yksivuotisrokotteen, rauhoitettu lonkkakuvia varten, sekä sairastanut kennelyskän kovan kuumeen kanssa. Laukaiseva tekijä on voinut olla näistä mikä vaan. Tai voihan olla, että kynsiä vaivaakin ihan joku muu juttu, eihän sitä varmaksi voi sanoa ilman biopsiaa (eikä sen jälkeenkään).

Sukka jalassa käytiin parin kilometrin kelkkalenkkikin potkuttelemassa ennen tien hiekoitusta. Ja Peippo nautti.

Tomppa kävi välipäivinä hammaskivenpoistossa, ja kun vakilääkäriä sijaistamassa oli tuuraaja, jäi sitten verikokeetkin ikävä kyllä ottamatta. Hampaat eivät olleet kovin kauheassa kunnossa, eikä suusta löytynyt mitään selitystä aivastelulle ja niiskutukselle. Joko nenäpunkkilääkitys ei tepsinyt, tai sitten nenässä on polyyppi tai jotain muuta, jäänee arvoitukseksi. Muuten lääkärireissu meni yllättävän hyvin, Tomppa ei onneksi vielä odotushuoneessa tajunnut minne ollaan menossa, joten se jännitti vain tutkimushuoneessa ollessaan. Rauhoite ei sitten tietenkään millään meinannut vaikuttaa, ja Tomppa kamppaili hereillä vaikka kuinka kauan, kunnes lopulta kompastui omaan häntäänsä ja rojahti tainnoksiin. 

Uudenvuodenaattona koitettiin käydä Linnaistensuolla, mutta siellähän oli valtavasti lunta ja pitkospuut hengenvaarallisessa kunnossa. Muutaman lipsahduksen jälkeen ei auttanut kuin kääntyä takaisinpäin odottamaan kevättä ja parempia retkeilykelejä:

Treenirintamalla ei mitään uutta kun Peippo on ollut sairaslomalla, Selman ja Tompan kanssa ollaan käyty vähän puuhailemassa silloin kun ollaan saatu seuraa. Eilen käytiin ekan kerran Peipon kanssa hallilla, ja jos ennen olen ollut sitä mieltä ettei sille kovin hyvin sovi treenitauot, niin nyt voisi sanoa, että hyvää teki. Intoa ja taitoakin riitti, voittajan tokoliikkeetkin sujuivat niin hyvin että alkoi ihan harmittaa jos ei tulevaisuudessa kokeisiin päästäisikään. Vaikka vähän kirpaisi kun oman seuran RT-kisat menivät kynsihässäkässä sivu suun, oli tavallaan myös tosi rentouttavaa vain talkoilla ja nautiskella kavereiden ja tuttujen hienoista radoista. Toivotaan että meilläkin on tästä suunta taas pelkästään ylöspäin, ja päästään taas treenaamaan täydellä teholla ja rallissa kisaamaankin.

Parina päivänä on aurinkokin vähän pilkahtanut, ja silloin on pitänyt sännätä tietenkin heti ulos. Lunta on ollut sen verran vähän, että ollaan voitu lenkkeillä umpimetsälenkkejä:

Lenkkeilystä on tullut entistä haastavampaa, kun joku oli joulun alla mennyt tekemään sorakuopille geokätkösarjan. Muutaman viikon aikana oman piha-aidan viertä on kulkenut katkeamaton virta maastopukuisia keski-ikäisiä miehiä, ja laiskimmat ovat oikaisseet jopa pihan läpi. Sisällä sinkoilee kukkaruukut kun koirat vahtivat, ja meidän syksyllä tekemästä tienvieren salapolusta on tullut geokätköilijöiden kiitotie. Useimmillahan ei ole koiria mukana, mutta nykyäänhän kaikki vastaantulijat saavat meidät sattuneesta syystä hermostumaan. Jouluaattona muuten vaihteeksi törmättiin irtokoiraan, mutta aihe kyllästyttää jo niin, että ei siitä sen enempää. 

Peipon kanssa ollaan koitettu jatkaa loputonta remmilenkkeilyprojektia, ja ollaan käyty vaihteen vuoksi niin Helsingissä kuin Hämeenlinnassakin lenkillä. Aika taitavasti tulee jo noita reittejä suunniteltua niin, että aina löytyy jokin pakotie tai varasuunnitelma jos joudutaan mottiin. Hyvin on sujunutkin, vaikka epäilen jo että tästä pisteestä ei koskaan päästä eteenpäin. Joulun alla liityin fb:n reaktiivisten koirien ryhmään, ja onhan se edes hiukan helpottavaa lueskella kohtalotovereiden tarinoita. Koiria, rotuja ja omistajia löytyy ihan joka lähtöön, ja osalla tuntuu olevan niin pahoja ongelmia että ihmettelen ihmisten jaksamista. Kädettömyyden kanssa tällä asialla ei tunnu olevan ainakaan tässä ryhmässä kovinkaan paljoa tekemistä. Ei tosin ehkä koske briardeja omistajineen, koska briardeistahan ei saa kuin tekemällä reaktiivisia, jos edes sittenkään. 😀

Jouluaatona käytiin Tompan kanssa Sastamalassa. Joka kerta pitää muistaa ottaa kuvia, kun hirveän kauaa niitä ei ehkä enää pääse ottamaan:

Mitä tuli tehtyä?

Kävi niin kurjasti, että Peipon vuodenvaihteen rt-kisat on hajoavien kynsien takia pakko perua, joten nyt voidaan jo mietiskellä mitä me tänä vuonna oikein tehtiinkään. Peippohan on ollut kohtuullisen hyvässä kunnossa koko vuoden, vain yksittäisten kynsien hajoamisia ja pieniä selkäjumeja on ollut ennen tätä. Voi olla että kynnet eivät ihan noin pahaksi olisi menneet nytkään, mutta eilis-illan remmilenkillä ihan kodin nurkilla tuli vastaan läheisen hunsvotti-perheen nöffi ihan itsekseen, eikä sitä tuntunut haittaavan yhtään että Selma ja Peippo olivat revetä raivosta, vaan se tunki niin lähelle että Peippo hamusi jo sen rintakarvoja suuhunsa vaikka oli ihan lyhyellä hihnalla. Onneksi naapurin mies (jonka olen nähnyt viimeksi alkukesästä!) sattui kävelemään samaa matkaa meidän kanssa ja sai koiran aika nopeasti kiinni. Sen verran Peippo ehti kuitenkin takajaloillaan remmin varassa ruopia että kynnet menivät siinä rytäkässä. Ja voin sanoa että potutti taas aika ankarasti. Nöffiä ei ole näkynyt pitkiin aikoihin, ja luulin jo sen jääneen auton alle tai kuolleen lonkkavikaan. Eihän se tietenkään koiran vika ole jos isäntäväki on välinpitämätöntä. Ollaan me kyllä aika omituisia irtokoiramagneetteja, vaikka kaikin voimin koitetaan kohtaamisia vältellä.

Huono kuva, mutta ekan kerran on tulehtunut paitsi kynsi, myös anturan yläpuoli. Toivotaan että putsaus + bacibact + sinkkipasta tepsii eikä tarvitse lähteä lääkäriin.

Mutta asiaan. Tompalle (jonka tämänpäiväinen lääkäri muuten peruuntui hätäleikkauksen takia), oli tämän vuoden tavoitteena pysyä terveenä. En ainakaan muista että Tompalla olisi ollut mitään isompaa vaivaa, syksyllä lattialle ilmestynyt veriläntti jäi tosin mysteeriksi. Harrastustavoitteita ei ollut ollenkaan, joten kivasti päästiin plussan puolelle kahdella iloisella rt-koularilla. Tavoitteet ylittyivät myös jokapäiväisessä elämässä reipstumisen myötä, ja vasta tänä vuonna meille on muodostunut Tompankin kanssa vähän merkityksellisempi suhde Tompan tultua vastaanottavaisemmaksi, yhteistyökykyisemmäksi ja kontaktihakuisemmaksi. Tämä vuosi oli kyllä jotenkin ihan Tompan vuosi.

Selmakin täytti tavoitteet pysymällä hengissä (mitä en olisi uskonut), ja oli loppuvuodesta jopa kohtalaisen hyvässä kunnossa. Entiseen tapaansa se on siis ollut äärimmäisen rasittava, ja äärimmäisen rakastettava. Vieläkin katselen sitä monesti ihmetellen, että onko mulla oikeasti noin hieno koira. ❤

Peipon tavoitteena oli JK3-koulari, ja se saatiin vieläpä hyvillä maastopisteillä. Toinen tavoite oli hyväksytty tulos rallyn voittajasta, ja se jäi saavuttamatta, vaikka ei Peipon osuudesta kiinni jäänytkään. Tavallaan siis tavoite saavutettiin siltäkin osin. Terveyshuolet saatiin kerrankin unohtaa pk-kaudeksi melkein kokonaan, ja tuntuu että selkä olisi vähän rauhoittumaan päin. Kynnet ja allergia kiusaavat siis edelleen, mutta nämä kaksi vaivaahan kulkevat kimpassa, joten en vielä ala epäillä hyvin alkaneen siedätyksen epäonnistumista.

Vähintäänkin kelpo vuosi siis koko porukalla, vaikka Selma alkuvuodesta hirveää huolta aiheuttikin.

o o o

Ensi vuodelle tavoitellaan tietenkin vähintään yhtä hyvää terveyttä kaikille kuin tänäkin vuonna. Tomppa olisi kiva saada starttaamaan verijälkikokeessa, muutoin se saa jatkaa rallyn harrastelua ilman mitään kisatavoitteita. Peippo olisi myös hauska viedä verijälkikokeeseen, mutta varsinaiset tavoitteet voisivat olla vaikka RTK3 ja ehkä tokossa osallistuminen voittajaan ja siitä edes jonkunlainen tulos – näillä treenimäärillä ei ihan hirveitä voi tavoitella. Jäljestyksen suhteen saatetaan panna pillit pussiin tai sitten ei, jäljestysmotivaatiota kyllä löytyy, mutta jostain pitäisi löytää vielä motivaatiota kokeeseen osallistumiseen (ja koepaikka).

o o o

Selmalla oli eilen toinen akupunktiokerta Christel Boylla, ja ekan kerran Selma ei hoidon aikana ihan täysin rentoutunut. Tilanne ja paikkahan ei sinänsä kovin rentoutumaan kannusta, mutta nyt Selma myös tuijotteli selkäänsä moneen otteeseen. Hoito oli tällä kertaa jotenkin ”voimakkaampaa”, joten johtui varmaan siitä.
Samalla käytin ajan hyödykseni ja kyselin vähän akupunktiosta ja SLO:sta, ja noista Peipon kynsistä yleensäkin. Jos olisi paljon ylimääräistä rahaa, olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla akupunktion vaikutusta tuohonkin vaivaan. Lääkäri oli sitä mieltä, että jos Peippo ei kisaa enää sitten kun rokotusasia tulee ajankohtaiseksi, sitä ei kannattaisi enää ollenkaan rokottaa. Ja samalla tuli mieleen, että eihän Peippoa kannata tietenkään mihinkään selän kontrollikuviinkaan viedä. Vaikka voisihan sitä tietty koittaa kuvata ilman rauhoitusta, kun ei virallisille kuville ole välttämättä tarvetta.

Koko jengi historiallisesti samaan aikaan hihnalenkillä. Mutkan takana häämöttää koti, eikä yhtään irtokoiraa missään!

Rataharkkaa ja muuta pyörähtelyä

Kovin rallipainotteisesti meni viikko taas, keskiviikon tokot peruin kun epäilin Peipon aristelevan kynsiään. Perjantaina käytiin itseksemme tekemässä rallia koko jengin kanssa, ja samalla kuvasin Peipon pyörimistä. Paljon paremmin se pyörii verrattuna viime kevättalvena kuvattuun leffaan, ja selvästi funtsii ja yrittää parhaansa että menisi oikein. Kömpelöhän se on, ja paljon viilaamista on vielä, mutta asenteesta tykkään. Nopeaa Peiposta ei saa millään, mutta ehkä se tuosta vielä vähän sähäköityy 😂 kunhan varmuutta tulee lisää. Rallyssa on erilaisia käännöksiä ihan valtavasti, niistä vaikeimmat ainakin meille on molemmat oikealle / vasemmalle vasemmalla ja oikealla puolella. Näemmä myös tulppaani oikealla puolella jättää Peipon helposti auraamaan. Paitsi että tämä käy jumpasta, niin näillähän saa koiran myös helposti jumiin, varsinkin jos kaupan päälle tekee vielä reilusti peruutusta. Olisikin mielenkiintoista kuvata uusi video sen jälkeen kun ollaan käyty hierojalla, voi olla että kääntyisi vähän hereämmin?

Lauantaina piti viedä Peippo rally-tokoyhdistyksen kisaharkkaan omalle hallille, mutta päätinkin viime tipassa vaihtaa koiraa ja radalle pääsikin Tomppa, jolle ajattelin opettaa / uskotella, että kisoissakin voi kesken radan tulla palkkaa. Kun oltiin omalla hallilla, kehtasin ottaa Peipon häkkiin ihmettelemään muita koiria, ja räyhäkän sisääntulon jälkeen se kohtalaisen kiltisti siellä odottikin. Arvon ääntämistä se ei kestänyt yhtään, vaan sitä oli pakko päästä kommentoimaan.

Tomsku oli taas mielellään menossa kentälle, ja teki kivasti. Itse tutustuin rataan paljon huolettomammin kuin oikeissa kisoissa, ja se sitten parissa paikassa kostautuikin kun kylttivälit olivat tosi pienet. Tomppa mokasi oikeastaan lähinnä -1 verran istu-seiso seisomisen vinoudesta. Tokavikalla kyltillä se jäi katselemaan ovellepäin kun sieltä kuului kolahdus, mutta kun rauhassa malttaa odotella että saa sen huomion, niin eipä siinä vahinkoa tapahdu. 94 pistettä jäi käteen, ja parasta suorituksessa oli tietty läpi radan heilunut häntä. Tuomarina toimi ylituomari Taru Leskinen, joten arvostelu oli palkkaamista huomioimatta varmasti todenmukainen, ja arvostelulapussa luki, että ”Tosi taitava koira! Muistathan, että rallyssa sinulla on palkka aina mukana, eli KEHU!” Omasta mielestä kehuin ja kannustin Tomppaa ihan hyvin, itse en näe mitään lisäarvoa siinä että radalla koko ajan höpöttää, vaan haluan kannustaa vaikeissa paikoissa ja kehua hyvästä työstä. Videolla kehut ei kuulu, mutta lupaan kyllä kiinnittää tähän jatkossa huomiota, kyllähän nuo molemmat koirat kuitenkin ovat tosi persoja kehuille.

Sunnuntainakin kirmattiin heti aamusta hallille, mutta rally-annostus oli ollut viikolla sen verran tuhti, että koko porukka sai tehdä vaihteeksi tokoa. Peipolle tunnari liikkuroituna (hyvä!), seuruuta, kaukoja, ruutua ja luoksetulon stoppeja putken kautta. Hyvin se Peippo nyt vetää, ei voi muuta sanoa. Silti eilen ajattelin, että on ihan todennäköistä että me ei sinne voittajaluokkaan ikinä mennä, ihan muista syistä johtuen.
Tomppa teki alokasluokkaa, kun ajattelin että jospa senkin veisi yli seitsemän vuoden tauon jälkeen kokeeseen. 😁 Ainut vaan, että vielä pitäisi harjoitella kapulan pitäminen ja paikallaolossa se, että se ei kuuntelisi naapurin käskyjä. Muut se enempi vähempi kyllä osaa. Sai se Tomppa tehdä ylempienkin luokkien juttuja, ja hyvin ne on muistissa. Samoin Selma teki ihan lyhyeltä matkalta ruutua ja merkkiä sekä merkin kiertoa, ihme juttu että sekin pitkän tauon jälkeen on osaavinaan, vaikkei nämä sille ikinä mitään helppoja ole muistaakseni olleetkaan.

Luultavasti kynnet vaivaavat Peippoa jonkun verran vaikka koitetaankin antaa sen olla haittaamatta. Melkein jokaisen pallopalkkauksen jälkeen Peippo nimittäin näyttää tältä:

Peippo reistailee taas

Olen koittanut vältellä Peipon kynsien syynäämistä sen jälkeen kun huomasin, että niille on taas tapahtumassa jotain. Eilen ralleissa Peippo oli kuitenkin taas vähän keskittymiskyvytön, josta tuli heti mieleen että joku sitä vaivaa. En tiedä onko kynnet vielä / enää kovin kipeät, mutta yksi oikean etutassun kynsistä on mallia papukaijan nokka, ja toinen on epämääräistä mössöä:

Vasen etukannus on myös ontto ja läikikäs, mutta se ei ole kunnolliseksi enää sen jälkeen kasvanutkaan kun viimeksi irtosi:

Eikä siinä kaikki, kävin koko koiran läpi, leikkasin huopaantuneita varpaanvälejä ja korvakarvoja, ja luppien alta paljastui ihan kosteat ja töhnäiset korvat. Varsinkin oikea korva näytti jo aika pahalta, vaikka viime viikolla sen viimeksi putsasin kun huomasin että on alkanut erittää. Sen jälkeen kun siedätys alkoi purra, en ole korvia rassannut kuin ihan satunnaisesti, ja ne ovat silti olleet ihan puhtaat. Josta päästään siihen pohdintaan, että onko asioilla yhteyttä, kun allergiahan saattaa ylläpitää SLO:ta. Unohdin joku aika sitten Peipon allergeenit päiväksi lämpimään, mutta kun puteli oli melkein täysi, ja tavara niin kallista, niin en raaskinnut heittää sitä roskiinkaan. Olisikohan allergia pahentunut näin nopeasti jos aine meni piloille? Varmuuden vuoksi pitänee heittää nyt loppu roskiin, niellä vaan tappio ja ottaa käyttöön uusi pullo. Jos ei korvissa ja kynsissä ole vielä tarpeeksi vaivaa, niin Peippo on tänään vielä kröhinytkin jotenkin tavallista enemmän. Toivottavasti on vaan sen ”normaalia” kurkunpäästä johtuvaa kröhinää, kennelyskää ei nyt ainakaan enää tähän kaivata.

Kirsikkana kakun päällä törmättiin tänään taas irtokoiraankin, ja vielä Keravanjärven korvessa. En ole vieläkään keksinyt mitään hyvää strategiaa näiden varalle, joten mentiin taas niin että otin karjuvaa Peippoa pannasta kiinni, Selma maahan, ja sitten kun vieras koira oli tarpeeksi lähellä, niin Selma sai hoitaa homman. Tällä kertaa koiran isäntä tuli sentään kohtalaisen säällisessä ajassa paikalle, vaikka ei näyttänytkään mitenkään kiirehtivän koiransa pois hakemista. En tiedä missä pitäisi lenkkeillä, että saisi lenkkeillä rauhassa. Kauhean stressaavaa kun koko ajan saa kytätä että mistä ja milloin seuraava irtokoira putkahtaa. 😦

o o o

Jotta ei ihan pelkkää valitusta, niin viime viikonloppu oli taas ihan huippu harrastusviikonloppu. Oltiin hoffiseurassa jäljellä ja jäljen vanhetessa hallilla, ja olipa taas kivaa. Tomppa sai tehdä verijälkeään, matkaa puoli kilsaa ja ikää neljä tuntia. Ja oli se taas niin taitava ja tohkeissaan. Välillä se hairahtui metrin verran jäljeltä, ja niin pontevasti korjasi oikealle jäljelle takaisin. Tompasta lähtee jäljellä myös paljon ääntä kun se ”tyhjentelee” nenäänsä ja haistelee tuhisten. Peippo pääsi pitkän tauon jälkeen myös jäljelle, ja ekan kerran sitten syyskuun itsestäkin tuntui mukavalta päästä taas sen vaijerinjatkoksi. Ja Peippo – ai että sillä oli kivaa! Se meni hirveää haipakkaa, enkä kauheasti raaskinut jarrutellakaan sitä vaikka itse paukuin siellä perässä näreitä päin. Siinä hössötyksessä yksi kuudesta kepistä jäi metsään, mutta se ei kyllä latistanut tunnelmaa yhtään. Peipon jäljellä taisi olla ikää kolmisen tuntia. Hallillakin oli tietty kivaa, nyt on ollut jotenkin niin mukava käydä sielläkin että maanantaina mietin jo kun Peippo ei ollut ihan normi-hyvä, että ollaanko jo treenattu liikaakin. Todennäköisesti sitten kumminkaan ei, ja toivotaan että kynnet eivät nyt kauheasti tuosta enää pahenisi että päästään treenaamaan ahkerasti alkutalvikin.

Ilon aiheita (ja ihan vähän harminkin)

Leikkasin eilen koko katraalta kynnet, ja tajusin miten hyvässä kunnossa Peippo on koko alkukesän ollut. Eka kesä neljään vuoteen kun sillä on kynnet tallella ja se on reipas oma itsensä. Ihan mahtavaa, toivotaan että kynnet pysyvät kasassa nyt pitkään ennen uutta poksahteluaaltoa. Niin positiiviseksi en sentään herkeä, ettäkö uskoisin remission ihan ikuisesti kestävän. Tokihan Peipon uuteen reippaaseen kesäolemukseen vaikuttaa myös viileä kesä, ja muutama pykälä lisää vauhtia saatiin myös uudella klippauksella. Karva ei ollut ehtinyt keväästä kasvaa kuin vasta jotakuinkin kolmen sentin pituuteen, mutta niin tiheää se oli, että en yhtään ihmettele että olo helpottui.

Karvan alta paljastui tosi sutjakka, pitkäjalkainen, ja hyvät kinkku- ja potkalihakset omaava Peippo, joten ihmettelen vaan että miten me taas painitaan hyppyongelmien kanssa. Tämän asian kanssa taistellaan näköjään ihan joka kesä. Kuvittelin, että 85 senttiä on helppo korkeus, ja alkukesän hyppytauon jälkeen koitettiin lähteä siitä liikkeelle. Kerta kerralta ollaan madallettu korkeutta kun hyppy ei vaan suju, nyt ollaan hypelty 65-senttisiä enkä vieläkään ole oikein tyytyväinen. Tällä hetkellä kaikki mättää; Peippo ei ota vauhtia kunnolla, ei kokoa itseään hyppyyn yhtään, heittää peräänsä oikealle, ponnistelee mistä sattuu ja pahimmillaan sotkeutuu takajaloistaan kankaaseen. Ihme ja kumma ettei hyppäämisestä ole kuitenkaan tullut sille yhtään vastenmielistä, vaan ihan mielellään se edelleen pomppii. Harmi kun ei päästä nyt aksaesteiden ääreen, apuhypyt tekisivät terää ainakin tuohon kokoamisongelmaan. Hinkutellaan nyt sitten vaan kotipihalla, ja luotetaan siihen että on se hyppy kokeissa ennenkin sujunut vaikka on aina ollut harjoitellessa huono.

Jos hypyn kanssa on samat vanhat ongelmat, niin jäljestys ja etenkin ilmaisut sujuvat. Ihan varmaan Peipon siedätyshoito on saanut kepit löytymään, tämän kesän jäljille keppejä on edelleen jäänyt vain kolme kappaletta. Viikonloppuna oltiin Nooran tekemällä jäljellä, jossa pääsin iloitsemaan pitkästä suorasta janasta (no jäljelle törmättyään vähän sähläsi), ja super-hyper-loistavasta häiriönsiedosta. Loppua lähestyessämme ohitettiin mies ja remminnokassa kiljumassa seissyt iso koira melkein hipoen, ja Peippo vain vilkaisi nopeasti silmäkulmasta että mikä siinä ääntää, ja jatkoi jäljestystä yhtä intensiivisesti kuin siihenkin saakka. Ihan uskomaton juttu, onneksi loppupalkkakin tuli sitten juuri sopivasti kohta tuon jälkeen. Ja kysymys kuuluu, että miten tuo sama keskittyminen ja työmoraali saataisiin myös tottelevaisuushommeleihin?

Sannan kurssin vikalla kerralla se keskittyminen taas nimittäin rakoili kun kaukaa ohi kulki vieras, porukkaan kuulumaton koira. Tosin koko homma lähti käyntiin huonosti kun Peippo ei löytänyt ruutua ja itse järkytyin ruudun takana kulkeneesta koirasta (ihan turhaan). Niin se vaan on, että Peippo tarvitsee treeneilleen onnistuneen alun, muutoin on iso riski siitä että mikään muukaan ei onnistu ihan niin varmasti. Harjoitus oli Peipolle muutenkin häiriöön nähden liian vaikea, mutta halusin vähän testata olisiko meistä jo liikkeiden puolesta kokeisiin (no ei olisi). Kurssin kerroista 4/5 olin Peippoon kumminkin tosi tyytyväinen, eikä sitä nyt aina voi onnistua. Ja tosi kiva että koko tämänkään kurssin aikana meillä ei ollut yhtään alavireisyysongelmia.

Kurssikerran vinkkejä oli vasemmalle käännöksiin jokin merkki Peipolle; kun se seuraa oikein se myös kääntyy, mutta nyt se oli vähän edessä ja jopa ihan vähän vinossa, jolloin se ei pysty kääntymäänkään. Puhuttiin myös paikkisrivistöstä lähdöstä, miten siinä kannattaa ottaa aikaa siihen poistumiseen, varsinkin nyt kun uudet tuomarit kiinnittävät siihen kovin huomiota. Palkan antamista kehässä pitää myös harjoitella, jos saisi Peipolle vähän vähemmäksi kiirettä sinne kehän ulkopuolelle. Tosi kiva ja hyvä kurssi oli, toivottavasti elokuussa päästään taas!

Ralleissa tehtiin rataa, ja huomasin miten huonosti osaan asemoida meitä kylteille silloin kun Peippo on oikealla puolella. Tätä pitäisi harjoitella näemmä aika paljon että alkaisi sujua automaattisesti. Toinen juttu minkä äkkäsin on se, että en luota Peippoon yhtään niin paljoa silloin kun se on oikealla – mikä on ehkä ihan perusteltuakin. Piti seuruuttaa sitä oikealta kohti seinän vieressä olevia koiria, ja heti meni pasmat sekaisin niin että saksalaisessa oikealle koira olikin yhtäkkiä vasemmalla puolella, eikä mitään hajua ollut että miten se sinne oli joutunut. 😀 Kivaa meillä on ollut kuitenkin Peipon kanssa ralleissakin, ehkä näin kohta kaksi vuotta harrastettua voi jo kohta sanoa, että on se ihan kiva laji sekin.

Seniorit nauttivat kesästä täysin rinnoin. Siinä missä Peippo enimmäkseen haluaa olla sisällä jos itsekin olen, Tomppa ja Selma vahtivat pihalla, kaivavat kuoppia ja ottavat kyljellään retkottaen aurinkoa – silloin harvoin kun se on paistanut. Tomppa on laajentanut Huima-mummun ammoin aloittamaa luolastoa vanhan kannon alla, ja ketterästi se Selmakin sinne vielä ahtautuu. ❤

Ilmat ovat olleet enemmän tai vähemmän syksyisiä, mutta kaunista on ollut:

Tällä viikolla aika jätti Tompan Myy-emästä. Kuvassa Myy poseeraa Huima-äidin kanssa kasvattajalla, vuosi taitaa olla 2005.

Tomppa yllättää

Lauantaina lähdettiin ilman sen kummempia odotuksia Tompan kanssa rally-kisoihin Lohjalle, mutta Tomppahan yllättikin sitten ihan täydellisesti olemalla sekä rento, että taitava. Tompan kanssa ollaan käyty tasan kerran missään vieraassa hallissa, ja siitäkin on yli kuusi vuotta kun oltiin ainoassa toko-kokeessamme. 😀 Tomppahan ei muutenkaan juuri koskaan käy ihmisten ilmoilla lukuunottamatta omaa hallia, ja ajattelin etukäteen että on aika epäreiluakin laittaa sitä kylmiltään tuommoiseen tilanteeseen.

Lue loppuun