Lääkäreitä, treeniä ja retkiä

Molemmat seniorit käväisivät viime viikolla lääkärintarkastuksessa. Tompalla oli sydän, keuhkot, hampaat ja korvat kunnossa, mutta lonkkanivelet sanoivat poks kun niitä käännettiin taaksepäin, joten se sai nivelrikkolääkityksen. Siinä ei vielä kankeutta juuri näy, ainakaan liikkeellelähdöissä, joten varmaan ihan alkavaa vaivaa vasta, ja toivottavasti pienetkin kolotukset saadaan nyt lääkkeellä kuriin. Painoa oli 15,5, eli  se on pysynyt ennallaan, vaikka Tomppakin syö tuplasti entiseen verrattuna. Lääkäri oli sitä mieltä että lienee vanhan koiran imeytymishäiriötä. Veriarvoissa maksa-arvot olivat koholla, mutta kuulemma vanhalle koiralle se on ihan normaalia. Ulostusvaikeuksiahan Tompalla on myös ollut talven- ja keväänmittaan, ne lääkäri kuittasi sillä että lihakset ovat varmaan sen verran pudonneet että homma on hiukan hankalaa. Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen tulikin heti jo toisen kerran semmonen parin päivän tukos, että monen tunnin tikistelykään ei tuottanut kuin oksennuksen. Kolme annosta parafiinia räjäytti lopulta potin juuri kun olin varautunut siihen että Tompalle koitti loppu. 😦

Peippo kuitenkin huolettaa vielä enemmän. Sen paino on pudonnut kahden vuoden takaisesta 37 kilosta ja vuoden takaisesta 34 kilosta 30,5 kiloon. Sydän oli ok ja verenpaine niin matala että veri ei meinannut millään lirua purkkiin. Keuhkoista kuului pientä rohinaa, voi olla että se on vuodentakaisen keuhkokuumeen jälkiä. Muutama viikko sitten Peipon takaosa ja etenkin vasen takanen pettivät alta kun se nousi makuulta, ja laitoin sen kipulääkekuurille. Saatiin lääkäriltä uusi resepti kuin myös resepti propaliniin – jota toivottavasti ei vielä lähiaikoina tarvita. Jossain välissä on kuitenkin vahinko taas tapahtunut kun sen verkkoloimi haisi ihan pissalle. 🙁 Verikokeissa ei ollut muuta viitearvoja ylittävää kuin kolesteroli hiukan koholla, tulehdusarvot samoin, ja valkosolut vastaavasti alhaalla. Sikäli minusta outoa kun se oli juuri ollut tulehduskipulääkekuurilla. Jos Peippoa haluaisi tutkia lisää, lääkäri suositteli röntgenkuvausta kasvaimen varalta, mutta turhahan sitä on kuvailla kun eipä sille mahdolliselle kasvaimelle kumminkaan mitään voisi tehdä. Tällä hetkellä Peippo syö päivässä 8 dl energianappulaa, eikä se mitenkään hirveästi liiku. On siinä steriloidulla seniorinartulla pistelemistä. 

Treenailtu ollaan jonkin verran, Peipon kanssakin vähän enemmän kun sen kanssa oli tarkoitus mennä Ylöjärvelle tupliin kisaamaan. Ei sitten menty doping-varoajan takia, mutta tulipahan kannatettua sitäkin seuraa kaksilla maksuilla. Tähti sentään pääsi rahan edestä vähän treenaamaan kun hallissa oli hyvin tilaa. Tähti on käynyt myös pari kertaa Hannelen ratatreeneissä, mutta varsinkin viime kerran jälkeen tuntui että harjoitus oli sitten kumminkin ihan liian vaikea. Täytyy sanoa että pakollinen ryhmätreenitauko tuli meille nyt juuri sopivaan aikaan, me keskitytään kasvamaan kevät, harkkaillaan ulkokentillä ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Jos tuntuu että kaivataan ohjausta, niin otetaan sitten vaikka Ninalta yksäreitä.

Tyylikkäällä esineruutukoiralla on esineet ja kampaus samaan sävyyn.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta ja esineillä kerran. Jäljellä ilmaisu on parantunut huimasti muutaman keppiruudun ansiosta, ja muutenkin varmuutta on tullut tosi paljon lisää. Eilen oltiin uudessa erilaisessa maastossa Nooran tekemällä jäljellä, ja eihän siitä kyydistä voinut kuin nauttia janaa myöden. Neljästä kepistä jäi yksi, mutta eipä haittaa tässä vaiheessa. Mittaa jäljillä on nyt keväällä ollut n. 250–400 metriä, ja keppejä yleensä vain kolme. Merkattu ei olla koskaan kuin alku ja loppu, joten Tähti taatusti oppii pienestä pitäen ottamaan itse vastuun jäljestämisestään. 

Rallissa Tähden kanssa ollaan tehty jo kaikkia mahdollisia tehtäviä, sarjahyppy ja putki menee kivasti, merkki on hyvällä tolalla ja peruuttaa se osaa edessä jo ainakin koiranmitan. Jäävistä maahanmeno on nopea ja kärsii jo omaa etenemistäkin, seisominen on aika hyvä mutta vaatii pienen käsimerkin, seisominen ja seisomassa pysyminen on kaikkein vaikein juttu. Luoksetuloa varten voin jo jättää Tähden istumaan tai makaamaan, mutta loppuperusasento on vauhdista törmäys ja käsien hamuaminen. Paljon se jo osaa, jostain kun löydetään vielä jonain päivänä itsehillintä ja rutiini. Vauhtia ja energiaa löytyy, nyt täytyy vaan katsoa että se aktiivisuus kohdistuisi yhteiseen tekemiseen eikä mihinkään muuhun härväämiseen.

Paulan kainalossa Kalliojärven laavulla Lapakistossa.

Retkikoiran hommiin ovat päässeet sekä Tähti että Tomppa Lapakistossa, ja Tähti Torronsuolla. Torronsuolla oli tosi paljon jännittäviä vastaantulijoita, karvaisia ja karvattomia, ja ekan kerran jätin sen molemmilla torneilla siksi aikaa yksin kun kiivettiin ylös. Aika kivasti se pystyy jäämään yksin, mutta se jälleennäkemisen riemu vaatii kyllä aika pitkän rauhoittelun. Hyvä retkikoira siitä taatusti tulee, jos ei tuota kauheaa karvaa lasketa. Vielä kun vedet lämpiävät hiukan niin päästään kimpassa myös melomaan, vaikka Tähti onkin aika heppoinen etupaino. 😀 

Helmikuun lopun melonnalle Tähti ei vielä päässyt kun kylpy olisi ollut vähän liian kylmä. Mutta ihan kohta!

Tähti täytti jo 9 kk, ja otti myös todennäköisesti viimeisen kasvuspurttinsa, eikä enää näytä ihan kauhean kirpulta edes Peipon rinnalla. Huonolla kotimittauksella sain sen korkeudeksi n. 60 senttiä, painosta ei ole hajuakaan, paitsi että kevyt se on. Turkki on siinä kauheassa vaiheessa kun huopamyttyjä syntyy ihan sekunneissa kuin itsestään, ja täytyy tunnustaa että saksiakin on ollut pakko vähän heilutella. Minkäänlaisia murrosiän merkkejä ei vielä näy, ihan yhtä kiltti pieni tyttö Tähti on edelleen kuin aina ennenkin. 

Koirakavereista Tähti on treffaillut Jerryä, Sydiä ja Arvoa. Silmun kanssa viimeksi piti hiukan pörhistellä alkumatkasta, saas nähdä miten tyttöjen ystävyyden käy kun seuraavan kerran nähdään.

Torronsuolla oli liikkeellä tosi paljon koiria ja ihmisiä, onneksi suo oli sen verran jäässä että sinne pystyi väistämään pitkoksilta:

Suomenlinnassakin käytiin sukuloimassa ja ilahduttamassa turisteja. Reissu oli niin rankka, että junaa odotellessa pieni meinasi jo ihan nukahtaa asemalaiturille:

Talvi tuli yhdeksi räntäsade- ja pariksi pakkaspäiväksi:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

RTK 3 ja pikkuinen Tähti

Vaikka kesä on ollut laiska, käytiin Peipon kanssa keskikesällä yhdet ralliepikset ja lisäksi uusien tuomarien harkkakoe, joista molemmista saatiin hyväksytty tulos, mutta kummassakin varsinkin alkurata oli taas aika laamailua. Sama meno jatkui omissa virallisissa, mutta tulos siis saatiin sieltäkin ja koulutustunnus RTK3. Hyviä neuvoja ja tsemppejä saatiin paljon, ja jotainhan tuolle ahdistukselle pitää tehdä koska eihän Peipollakaan voi kehässä kovin kiva olo olla. Virallisena kisapäivänä hellettäkin oli kyllä yli 30 astetta, eikä hallissa ollut paljon viileämpää, joten silläkin varmaan saattoi joku osuus olla löysään olotilaan. Kun kyseessä oli tuplakisat, päästiin korkkaamaan myös mestariluokka, ja jos siitä jotain hyvää täytyy sanoa niin kaikki mestarin tehtävät taisivat onnistua, mutta avoimen luokan tehtävät eivät. Väittivät, ettei se pahalle näyttänyt, mutta videota ei ole kummastakaan radasta. Kovin Peippo myös kirputteli itseään kisan jälkeen, voi tietenkin olla ihan stressiäkin, mutta olin myös löytävinäni pari päivää sen jälkeen taas myös pissalätäkön lattialta.

Muuten ollaan isojen koirien kanssa vain retkeilty ja nautiskeltu kesästä, ei juurikaan treenattu tai tehty mitään muutakaan järkevää. Peippo on melonut ja hölkkäillyt – se oli fyssarilla hyvässä kunnossa, ja puhuttiin siitä että kyllä Peipon pitää saada kuitenkin tehdä sitä mistä se tykkää, kunhan sitä nyt ei ihan tolkuttomasti rasiteta. Ai niin ja olihan Tomppakin niissä uusien tuomareiden kisoissa, avoimessa luokassa tosin kun sinne kaivattiin koiria. Tomppa sai kasaan 97 pistettä ja Iirikseltä isot kehut, eikä sitä haitannut yhtään että samassa kehässä oli 10 vierasta ihmistä, kun siellä oli tuomarikokelaat sihteereineen ja kaksi virallista tuomaria lisäksi. Täytyy sanoa että mummun kanssa oli kyllä pelkkä ilo olla radalla, ja kivaa tuntui olevan Tompallakin.

Eilen sitten koko jengin elämä muuttui, kun taloon tuli pikkuinen Tähti, O’lydia Estrid. Estrid haettiin Nooran kanssa Ruotsista Västervikistä ja se on aivan ihana kahdeksanviikkoinen briardinalku. Mutkaton, avoin, iloinen, reipas, ja silti nöyrän oloinen. Kasvattajan mukaan myös porukan herkin, eikä tuntunut tosiaankaan olevan mikään öykkäri, vaan mieluummin näytti välttelevän konflikteja. Vieraiden ihmisten syliin se kiipesi ensimmäisenä, ja myös mielihyvin lähti vieraiden mukaan. Autossa oli kyllä huono olo ja monen koukeron jälkeen satamaan päästyä auton koko etuosasto oli täynnä oksennusta. Tyytyväisen ja reippaan oloinen pikkuinen oli silti koko reissun ajan, eikä vieläkään näyttänyt mitenkään ikävöivältä. Laivan ravintolassa se nukkui kantoliinassa, hytissä se koisasi isoimman osan yöstä, ja kaikki oli sen kanssa kovin helppoa. Rajamäessä se laitettiin jo takaluukkuun odottamaan muita koiria, ja sielläkin se odotteli ihan hiljaa ja nätisti. Kotona kun käytin isot koirat pissalla, se nukkui kun tultiin takaisin. Ihan uskomaton pakkaus siis.

Eka yö kotona meni hyvin, muutaman kerran Tähti heräili leikkimään, mutta antoi uuden emäntänsä nukkua lopulta peräti kahdeksaan saakka. Tällä hetkellä koko porukka on samassa tilassa sisällä ja takapihalla, hiukan täytyy Peippoa vielä vahtia mutta muuten meidän yhteiselon alku näyttää ihan lupaavalta.

Pari tuntia ehdittiin kierrellä Västervikissä ennen treffejä kasvattajan kanssa. Toivottavasti ensi vuonna ehditään tutustua paikkaan hiukan paremmin jos lähdetään Ruotsiin leireilemään tai mh-kuvaukseen.

Telttailemaan ollaan ehditty tänä kesänä vain kerran, katsotaan jos yöt lämpenevät niin saattaa olla että Tähtikin pääsee vielä kokeilemaan sitä lystiä.

Pupujen sietäminen on kummallakin isolla koiralla ihan uskomattoman hyvällä tolalla:

Peippo pääsi joku viikko sitten melontaretekelle merelle Kopparnäsissä. Ukkonen yllätti heti kun asetuttiin raftiin, mutta onneksi ilma kirkastui nopeasti. Nykyään saa pitää kiirettä lautan täyttämisen kanssa, kun Peipolla on niin kiire lähtöön että se tahtoisi kömpiä sinne jo ennen vesillelaskua. 😀

Uudet kuviot

Team Pirttimäki keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti melkein sivistyksen pariin. Kylä on hiljainen ja metsät vieressä, joten minkäänlaisia vieroitusoireita vanhasta kodista ei tainnut tulla kenellekään. Ollaan kaikki tyytyväisiä täällä, ja Peippo on varmaan tyytyväisempikin kun yhden päivälenkin sijasta se saa nyt kolme, ja sehän ei ole kovin omaa isoa pihaa koskaan arvostanut. Tompalle on onneksi sitten oma pieni takapiha missä makoilla.

Treeneissä ollaan käyty edelleen tuossa naapurissa Hannelen koutsaamana, mutta juuri muuta ei olla sitten tehtykään. Kerran koitin mennä Peipon kanssa nurmikentälle harkkaamaan, ja eiköhän siltä heti lähtenyt yksi kannuskynsi irti pallon perässä juostessa. Viime viikolla se jumitti selkänsä ilmeisesti uidessa, ja sehän uikin peräti kahtena päivänä peräkkäin viiden minuutin ajan. Vesi oli sen verran lämmintä että itsekin tarkenin siellä uiskennella, että vaikea kuvitella jumimisen kylmyydestäkään johtuvan. Mikä kurjinta, Peippo myös pissasi ensimmäisen kerran alleen. Ei ollut iso lätäkkö, ja se kyllä joi aika paljon ennen sitä, mutta vähän pelkään että tästä se taas lähtee. Toivottavasti menee vielä pitkään ennen kuin vaiva pahenee, mutta Peipon kanssa ei varmaan voi niin kauaa tuota katsella kuin Selman – Selmaa se ei haitannut yhtään, mutta luulen että Peippo kyllä kärsii kun huomaa heräävänsä pissalätäköstä.

On Peipolla sentään uusi harrastuskin, nimittäin packrafting. Tomppaakin yritin siihen totuttaa, mutta arvattavasti lautan periksi antava pohja ei ollut Tompan mieleen. Mutta kiva että edes Peipon voi ottaa toisinaan reissuun mukaan, kun tuo harrastus tuntuu vievän niin hyvin mukanaan. Uusia reissukavereitakin ollaan saatu, tosi kiva kun noita hommia on enimmäkseen tullut tähän saakka tehtyä yksin.

Tomppa täytti 11 ja pääsi sen kunniaksi kiipeämään Jaanankalliolle. Kevyesti jalka vielä nousi, eikä korkeanpaikankammosta ollut enää jälkeäkään.

Ilman yhtäkään koiraa käytiin Karstun linnavuorella ja Karkalissa.

Vanhoilla kulmilla lenkkeilemässä

Käytiinhän me Peipon kanssa epistelemässäkin. Mestariluokasta 2 pistettä vajaa tulos saatiin Hannelen tuomaroimana, eli samat pisteet oltaisiin saatu virallisissakin. Peippoa jännitti alkuradasta yllättävän paljon, mutta sitten homma lähti kulkemaan hienosti.

Sadepäivänä taivallettiin Meikojärven ympäri ja perään kallioilla kulkeva ihana metsälenkki. Matkaa kertyi 13 kilometriä.

Meikossa syötiin ihan gourmet-tason eväät retkikaverin ansiosta. Koko pävän jatkunut sadekin laantui sopivasti tauon ajaksi

Melontaseikkailu nro 1 Kytäjoen ja Vantaanjoen maisemissa. Hellepäivänä oli ihana lipua keväisissä maalaismaisemissa.

Melontaseikkailu nro 2 Mustijoella. Kauhea vastatuuli, mutta tälle lajille tuli kyllä lopullisesti sydän menetettyä.

Maailman paras hölkkäkaveri. Toivottavasti yhteisiä lenkkejä riittää vielä paljon juostavaksi.

Laivakoira ekaa kertaa kyydissä. Lunki tyyppi.

Melomishommat on mukavia kun aina löytyy sopiva tyyny pään alle.

Vihtijärvellä kesän ekalla uinnilla.

 

 

Peipon selkäkuvat

Peipon selkäkuvat tupsahtivat sähköpostiin samana päivänä kun se kuvattiin, mutta vasta nyt sain kerätyksi voimia kuvien katseluun. Kolme muutosta on vasta aluillaan, L7-S1 -väli on onneksi tukevasti täysin ummessa, mutta sitä sen jälkeistä väliä en oikein osaa tulkita. Se ylempänä näkyvä tuhero lienee sitä kalkkeumaa, ja silloittumakin näkyisi olevan jo puolivälissä. Jos olen vuoden päästä varoissani ja Peippo hengissä, olisi ehkä syytä viedä se vielä virallisiin-/kontrollikuviin ihan ortopedille. Onhan tämä nyt ihan pyllystä, mutta tällä hetkellä  Peipon vointi on kuitenkin ihan hyvä, ja tulehduskipulääkekuurinkin sain pitkästä aikaa annettua reservissä olevilla previcoxeilla.

Kun tuo harrastuslajien väheneminen alkoi huolettaa,  ja kun se verijälki ei edelleenkään oikein nappaa, keksin että jospa sitten kokeiltaisiin nose workiä. Siitä on näin ennakkoluuloisella ihmisellä mielikuva ihan  hömppälajina, mutta eihän se auta kuin antaa sillekin tilaisuus.  Koirat varmaan ainakin tykkäävät, ja sehän se on kuitenkin se pääasia. Sopivaa kurssia ei heti löytynyt, mutta onneksi päästään jo ensi viikolla Päivin yksärille jossa on nuuskuttelun lisäksi myös teoriaosuus. Omaa motivaatiota lajiin nostaa tietty se jos siitä ensi vuonna tulee virallinen laji. 😀

Tervemenoa 2018!

Tämä vuosi on eka miesmuistiin kun ei vuoden lopussa tarvitse analysoida sitä mitä on tullut koirien kanssa tehtyä ja miettiä mitä tehdään ensi vuonna. Harrastamisen suhteen vuosi oli ihan yhtä huono kuin yleensä ottaen muutenkin. Selma kuoli, Peippo sai yhden hikisen voi-tuloksen rallysta + yhden tuomarinpalkinnon, ja jäi lopullisesti eläkkeelle kaikista muista lajeista uusien selkäkuvien myötä. Tomppa on sentään reipastunut entisestään ja nykyään se alkaa jo ääntää innosta treenihalliln piihaan kurvatessa. Jos Tompan kanssa saataisiin vielä toiset kymmenen vuotta, niin ties mihin vielä päädyttäisiin. 😀

Lue loppuun

Ahne possu

Peipon ahneus on viimeisen puolen vuoden aikana yltänyt ihan uusiin mittasuhteisiin, ja mietin jo että onko se ihan normaalia. Tytiltä varmistin viimeksi vielä Peipon läskitilanteen, ja Tytin mukaan Peippo on juuri sopivassa kunnossa. Vaakakin näytti 37 kiloa. Mutta siis, Peippo on alkanut ääntää odotellessaan ruokalautasen laskeutumista eteensä, vaikka se on aina ennen maannut keittiön pöydän alla ihan hiljaa, ja luulen että se välillä herää myös aamuyöstä narisemaan nälkäänsä. Ulkona se syö vaahteransiemenet, osmankäämien pamput, ja viimeisenä juttuna jäältä löytämänsä banaanin- ja mandariininkuoret. Onneksi sen vatsa kestää tuon ruokavalion, eikä närästä tai mitään, mutta aika erikoiselle tuntuu noin muutoin, ja tietenkin on kurjaa jos sillä on koko ajan nälkäinen olo.

Selma on nyt saanut kolme cartrophenpiikkiä, mutta sen tilanne on ennallaan. Lenkille mennessä se ontuu kymmenisen metriä ja tokenee sitten, ja aamuisin se venyy hetken sängyssä ennen kuin nousee ylös. Vauhdikkaasti se lenkkeilee ja haastaa jäällä toisia leikkimäänkin, mutta vähän huonolta taas näyttää. Onneksi minusta ei ole kovin kauaa katselemaan ontuvaa koiraa, ja Selmasta luopumistahan on tullut työstettyä jo muutama vuosi. Voi vaan olla kiitollinen että se on tähän saakka porskuttanut noinkin hyvin.

Tompan vatsapatistakin piti huolestua uudelleen, kun tutkiessani sitä vielä tajusin että ei se niin kovin kaukana nisästä itse asiassa olekaan. Ja jos se tuntuu ihan samalle kuin Peipon napatyrä, niin eihän se silloin ole irtonainen niin kuin rasvapatit on? Niin tai näin, leikkelemään ei Tomppaa kuitenkaan aleta, joten seurantalinjalle jäädään tämänkin suhteen.

o o o

Maanantain ralleissa Peippo oli taas niin Peippo. Ryhmässä oli uusi koira, jota kävin luoksetuloharjoituksessa pitämässä paikoillaan pannasta. Peippo oli kiinni seinässä, ja taisi sieltä vastalauseenkin esittää, mutta ennen kaikkea se näytti niin närkästyneeltä, että kaikki nauroivat sille. Kun lähdin kauemmas ja vieras koira teki omaa suoritustaan, Peippo makoili pää maassa puoliunessa odottamassa omaa vuoroaan, mutta heti kun Peipon vuoro tuli ja otin sen irti seinästä, sen oli pakko vielä sanoa kentän toiseen päähän vieraalle koiralle painava sana siitä että ei kannata tulla lähelle hänen emäntäänsä. Asiaa vähän kummasteltiin, mutta itse tunnen Peippoa sen verran, että tuohan oli ihan normaali juttu, ja jatkettiin kanssa vaan harkkaa muina miehinä. On se erikoinen tyyppi, ja kyllä tosi tosi tarkka minusta.

Ralliharkoissa onkin ollut taas tosi kivaa, ja Peippokin oiva treenikaveri. Jotenkin se kuitenkin tuntuu yleisesti ottaen vähän väsyneemmälle, en tiedä vaikuttaako hiukan lisääntyneet lenkkimäärät vai se että sillä on taas tuossa pitkässä turkissa koko ajan hirveä hiki. Tokotreenit olivat viimeksi vaihteeksi ihan surkeat, ainakaan Peippoa ei näemmä kannata lenkittää ennen harkkoja ettei siitä lopu viimeinenkin puhti. Taas mietin että pitääkö laittaa pillit pussiin jos en kerran saa sitä motivoitua noihin irtoamista vaativiin juttuihin, ja kun ollaan sitten molemmat ihan plääh treenien jälkeen. Vaikka Peippo noita tiettyjä liikkeitä tekisikin, niin tekeekö se siksi että haluaa, vai siksi että se on niin kiltti. Veikkaan vahvasti tuota jälkimmäistä, ja silloin ei hommassa ole ihan hirveästi mieltä. Rallitreenejä odotan etukäteen, ja jälkeenpäin ollaan molemmat Peipon kanssa yleensä aika fiiliksissä. Ja paras kehu ikinä saatiin edellisellä kerralla; Peipon seuraaminen on ”hypnoottista katseltavaa”. Sille se parhaimmillaan tuntuukin, ja siihen pyritään. Jopa oikealla olen nyt saanut tuota fiilistä hetkittäin esiin, kai sitä voisi joksikin flowksikin kutsua.

Aika erikoinen juttu on se, että toko alkaa olla muutoinkin aika tylsää ralliin verrattuna. On paljon kivempi treenata kun radat ovat aina erilaisia, liikkeitä/tehtäviä on enemmän, ja niiden yhdistelmiä loputtomiin. Viime aikoina ollaan harjoiteltukin vaikeita tehtäväyhdistelmiä, kuten putken jälkeen peruutusta, tai hypyn jälkeen liikkeestä seisomista. Houkutusta ollaan harjoiteltu vähän kaikella mitä mieleen on tullut, on ollut mahaa, verta, luuta, maksaa, lohta, tyhjää laatikkoa ja vatia, porontaljaa, ja viimeisimpänä ja vaikeimpana viime treenien marsunkakkaa. Ekan kerran oli kyllä lähellä, ettei kakkasieppo päässyt iskemään. Vielä varmaan on kaikenlaista kokeilematta, mutta tavoitteena on Nooran mukaan, että kohta meillä on koirat jotka ovat tottuneet kaikkeen Jeesuksen käärinliinoja ja Mammutin sisäelimiä myöden.

Tomppa on päässyt taas pari kertaa treeneihin mukaan, ja vaikka se on ahdistunut sekä autossa että vuoroaan odottaessa, se on tehnyt hyviä ja iloisia harkkoja. Oikean puolen jututkin tuntuvat aika hyvin loksahtaneen kohdilleen, ja eile olin ihan äimänä kun tehtiin pätkä mestariluokan rataharkkaa ihan tuosta vaan. Pitää nyt jatkossa vaan muistaa ottaa Tompalle häkki mukaan, jospa siellä olisi mukavampaa odotella.

Arvon kanssa matkattiin viime viikolla taas uuteen halliin, kun käytiin tsekkaamassa Agimesta. Ihan kiva mesta harkkoihin, mutta kisapaikkana meille ihan ehdoton nou-nou. Peipon kanssa tehtiin tällä kertaa kaikkea helppoa, jääviä ja kaukokäskyjä, ja lisäksi 2 kilon kapulan motivaatiota. Hallin keskellä oli pylväät, ja ekan kerran sain Peippoon noudossa haluamani asenteen kun annoin sen jahdata itseäni kapula suussa tolpan ympäri. Palkkavetämisessäkin se oli kerrankin ihan tosissaan, vaatii vaan vähän kekseliäisyyttä että löydetään uudelleenkin tuommoinen paikka missä pääsen sitä sopivasti karkuun.

Peippo aina ihmettelee, kun kukaan ei halua leikkiä sen kanssa. Tomppa on jo jähmettynyt kauhusta.

  

Lepoviikko

Selma on ollut jonkun aikaa vähän epäpuhdas, ja ekoilla askelilla melkein ontunut. Sopivasti maanantaina oli aika varattuna akupunktioon, ja kun edellisestä cartrophen-pistoksesta oli aikaa jo neljä kuukautta, pyysin samalla uuden kuurin. Nyt olisi tarkoitus laittaa sarja viikon välein, ja siitä eteenpäin pistos kuukaudessa. Loput piikit sain kotiin, ihan kiva ettei tarvitse joka viikko reissata Pornaisiin saakka niiden takia. Vieläkin liikkeessä näkyy epäpuhtautta, pitää katsoa muutaman piikin jälkeen tilannetta ehkä taas ihan lopullisten päätösten kannalta. Nyt Selma on ainakin ponkaissut heti reippaasti sängystä ylös, kun sillä on lähipäivinä ollut myös hiukan starttivaikeuksia aamuisin. Ja ihan iloinenhan se on onneksi ollut, liikkuu ja spurttaileekin mielellään. 

o o o

Vielä viimeviikkoinen vetonäyte Peipolta; kivasti näkee miten hiihtäjä ei osaa hiihtää Peippo ponnistaa koko massallaan lähtökiihdytykseen. Se on kyllä hauska tyyppi kun tykkää tuosta hommasta noin paljon, edessä ei ole mitään kirittäjää, eikä palkaksikaan tule kuin juustonpala taskusta.

Tiistaina sitten oli Peipon huoltopäivä, ja kyllä tulikin siitä hierontakäynnistä hyvä mieli. Kaikesta yhtäkkisestä liikunnasta huolimatta se ei ollut kipeä – jumissa kyllä, mutta melkein koko käsittelyn ajan se makoili rentona silmät puoliummessa. Aika iso ero niihin käynteihin, kun se on irvistellyt ja valittanut suureen ääneen. Voi kun tämä olisi nyt pysyvää! 

Hyvää mieltä on muutenkin riittänyt viime aikoina tavallista enemmän, kun ollaan saatu Peipon kanssa nauttia paitsi hiihtelyistä, myös kivoista treeneistä. Arvon kanssa käytiin lomaviikolla Lägillä, ja vaikka Peippo olikin vähän keskittymätön, reissu oli kiva. Sunnuntaina käytiin ekan kerran harkkaamassa Mervin kanssa mestarirataa, ja saatiin aikaiseksi tosi hyvä treeni pohdintoineen päivineen. Kiireettömät harkat näyttävät olevan kyllä tosi tärkeitä, nytkin kaksi koiraa ja kaksi tuntia oli juuri sopiva aika niin ehdittiin vähän tutkailla ja testaillakin. 

Peipon kanssa ollaan nyt paitsi hinkutettu oikeaa puolta, myös vähän harkkailtu mestariluokkaa. Tekemistä meillä on eniten oikean puolen juoksussa (hidas on aika tosi hyvä!), suorassa putkessa ja merkin erottamisessa taustakrääsästä. Myös hypynjälkeisiä asioita kannattaa harjoitella enemmänkin; kun Peippo on hyvin kuulolla niissä ei ole ongelmaa, mutta varsinkin lyhyillä kylttiväleillä tulee kiire jos koira on hiukankaan muissa maailmoissa. Houkutuksia ollaan nyt Arvon seurassa harjoiteltu ihan urakalla, on ollut raakaa luuta, naudanmahaa, savulohta, vateja, taljaa sun muuta. Uusina juttuina ollaan otettu kotona työn alle kosketuskeppi edessä puolenvaihtoa varten ja takajalkatargettia peruutusta varten. Takajalkatargetti on kyllä etujalkatargetin osaavalle Peipolle aika haastava, varsinkin kun tuntuu monesti että sen etupää ei ole yhtään tietoinen mitä sen takapää touhuaa.

Tomppa oli mukana maanantain rally-ryhmässä, ja vaikka olinkin jo vähän aikonut laittaa sen eläkkeelle, niin sehän oli niin hieno että pitää ehkä vielä harkita. Ihan yllättäen se tuntui kypsytelleen oikeanpuolen seuruuta, eikä sillä tuntunut olevan siellä yhtään huono olla. 

Peipon ja Selman lisäksi huolsin kerrankin myös itseäni, kun jäsenkorjaaja askarteli tänään kieroutunutta lantiota pari tuntia paikoilleen. Ei ihme että on ollut vähän vaikea liikkua, mutta jospa tästä nyt tulisi vihdoinkin edes kesäksi kuntoon. Pitäisi ehkä alkaa pitämään itsestäänkin vähän parempaa huolta.

Tomppa esittelee viikon teemaa; maataan ja syödään

RTK2 Tomppa

Tompan kanssa käytiin kisailemassa todennäköisesti viimeinen rallikisa Porvoossa Anna Pekkalan radalla. Rata oli ihan kiva ja houkutuksenakin superhelppo tonttulakki tötterön päässä sekä treenitasku, mutta radalta löytyi myös alo-luokan peruutus, joka on syystä tai toisesta Tompalle tosi vaikea. Ollaan me sitä yritetty aina muistaessamme treenatakin, mutta nyt se ei mennyt edes uusimalla oikein. Tehtävä oli lisäksi ekalla suoralla jossa Tomppa oli selvästi vähän paineessa, eikä se tietenkään auttanut asiaa. Ilme muuttui iloisemmaksi ennen puoltaväliä, ja vaikka ei läheskään parasta Tomppaa ollutkaan kaikkine huolimattomuuksineen, niin saatiin silti kasaan ihan kivat 86 pistettä. Rally on kyllä laji, missä pisteet eivät kerro välttämättä suorituksen laadusta yhtään mitään, ainakaan alemmissa luokissa. Pistementykset tällä kertaa siis uusimisesta ja -1 siitä kun itse hidastin pyörähdyksessä vauhtia ja sitten se peruutuksen kymppi. Tuomarin kommenttina ”hyvä yhteistyö”, josta olin kyllä taas vähän eri mieltä.

Siihen nähden että Tomppa sai vielä viime talvena tärinäpaniikkeja omalla hallilla treenatessakin, täytyy olla tosi tyytyväinen siihen että se kaikissa seitsemässä kisassa oli enemmän tai vähemmän reipas, ja kyllä se kuulemma nytkin häntä heiluen paineli radalla. En tiedä johtuiko alun jännitys pelottavasta ajanottajasta joka liikehti pitkä ja leveä musta hame päällä lähtösuoralla – ainakin aika moni muu koira tuntui reagoivan hameeseen.

Kisojen jälkeen käytiin Tompan kanssa kävelyllä Porvoon vanhan kaupungin vilskeessä, ja hassua kyllä siellä tuli mieleen, että on ihanaa kun on yksi tuommoinen ”normaali” Pertti-peruskoirakin, joka kulkee löysällä remmillä vieressä ja tiheään kontaktia ottaen vaikka koiria ja lapsia vilisee ympärillä. En olisi kyllä uskonut, että tuommoisia pääsen vielä joskus Tompasta ajattelemaan. Mutta hyvä että jokaisella on omat vahvuutensa, Peipolla ja Selmalla ne ovat vaan jotain ihan muuta. 😁

 

Koko viikonloppu meni rallimaisissa merkeissä, kun lauantaina oltiin Peipon kanssa kolme tuntia hallilla omalla porukalla tehdyissä ratatreeneissä. Ensin tehtiin Peipon kanssa kisamainen avo-rata lapinkoira-käytösruudulla höystettynä, ja sitten hyvän odottelun jälkeen mes-rataa parilla välipalkalla. Avo-suoritus oli oikein hieno, paitsi että hierojan jäljiltä Peippo ei tahtonut taipua pyörähtämään, mutta mes-rata olikin sitten tosi vaisu kun Peippo pelästyi radalle mennessä pikkukoiran rähähtämistä. Tässä se näkyy se Peipon perimmäinen suhtautuminen vieraisiin koiriin, ja täytyy kyllä sanoa että olin tyytyväisempi tuohon vireen laskuun ja levottomaan ympärille pälyilyyn kuin siihen toiseen vaihtoehtoon. Vielä radan jälkeenkin käytösruudussa tuo näkyi, ja Peippo tuijotti silmiin huolestuneen näköisenä koko kolmeminuuttisen ihan kuin se olisi sillä pelastunut kaikelta pelottavalta.

Muutoin pari viikkoa on mennyt ihan normaaleissa merkeissä. Lenkkeilemään ollaan siirrytty valoisan aikaan ihan kokonaan tien viereen umpimetsään ja peuraisalle alueelle, josko näin vältettäisiin ainakin kaikkein kurittomimmat irtokoirat. Ekat kerrat kun tien ylityksessä autojen ohi menemistä odotellessa laitoin koirat maahan kun en turhaan jaksa kytkeä niitä, Peipolla oli selvästi luulo että joku koira on tulossa, ja se puhkui kyynärät ilmassa. On se nopea oppimaan ja yhdistelemään asioita.

Torstaina Peipolla oli hieronta kahden kuukauden tauon jälkeen, ja pelkäsin jo pahinta kun se Tytin kokeillessa kipristyi ihan kieroon ja jäi siihen. Ja olihan se tosi jumissa, mutta ei onneksi oikein yhtään kipeä kuitenkaan. Annan itselleni luvan uskoa että spondyloosi on rauhoittunut, eikä uutta silloittumaa ole muodostumassa.

Ylihuomenna onkin sitten jännä päivä, kun Tompalla on vihdoin senioritarkki ja hammaskivenpoisto. Jännittää vähän että mitä sen suusta ja verikokeista löytyy, mutta eniten pelottaa että minkälaisen paniikin Tomppa lääkärissä saa, ja jääkö se sille mahdollisesti taas päälle. Ja vähän sekin huolettaa, ettei nukutus ja stressi laukaise taas ai-vaivoja. Mutta kun mentävä on, niin mentävä on.

Lisäksi on viime aikoina tullut ihmeteltyä koiranäyttelyitä, ja sitä, miten ihmiset maksavat toisella puolella maailmaa kymmeniä tuhansia dollareita pahasti sairaiden koiriensa hoidosta. Kumpaakaan asiaa en avaa sen enempää kun siitä taitaisi tulla romaani, paitsi että itse arvostan kyllä enemmän rally-kisojen alokasluokan 70-pisteen suoritusta kuin koiranäyttelyn voittaja-titteliä, ihan sama minkä hymnien tahtiin palkinnot jaetaan. 😬 Tokihan touhusta moni koira tykkääkin, joten mikäpä siinä sen puolesta.

Epikset ja sohvailua

Hetken oli niin kaunista!

Viime viikko meni vähän plörinäksi oman selän pamahdettua tiistaina juuri kun olin lähdössä viemään Selmaa ensin pistokselle ja sieltä akupunktioon. Eteisen lattialla makoillessani ajattelin että mitäs jos en pääsekään enää ylös, mutta onneksi se kumminkin jotenkin onnistui ja buranan voimin sain juuri ja juuri Selman huoltoreissun tehtyä. Loppuviikko menikin sitten lähinnä sohvalla maatessa, tosin siitähän selkävaivat on ”kivoja”, että sallivat yleensä sentään pienen varovaisen köpöttelyn. Selma ja Tomppa nauttivat siitä pelkästä sohvailustakin, mutta ihan kiva että Peippo pääsi edes vähän purkamaan virtojaan vastasataneeseen lumeen. Ja kiva että sitä lunta tuli, eipähän tarvinnut harmitella ainakaan sitä ettei päässyt selän takia jäljelle!

Maanantaina ehdittiin sentään käydä Peipon kanssa ralleissa, ja Peippo olikin ihan supertaitava. Joukossa oli uusi koira joka tietenkin aiheutti itselle vähän tykytyksiä, mutta vieraita koiriahan me juuri häiriöksi kaivataan. Semmoisen hauskan havainnon Päivi teki, että käskytän Peippoa paljon kovemmalla äänellä sen ollessa oikealla puolella. Kukaties se ymmärtää paremmin kun artikuloi selkeästi ja tarpeellisella volyymilla. 😂

Lauantaina olin jo siinä kunnossa, että lähdettiin Peipon kanssa Lohjalle ralliepiksiin. Olin ilmoittanut Tompan vaihtoehdoksi jos odotusalue olisi ollut Peipolle liian ahdas, mutta paikka olikin aika kiva, joten Peipon kanssahan se sitten oli mentävä kaikesta hermonkiristelystä huolimatta. Ekan kerran missään tuommoisessa tilenteessa paikalla oli myös koira joka hiukan rähinöi, ja näköjään se provosoi Peippoa ihan kiitettävästi. Häkissä se oli nätisti ja ulkopuolellakin kun käskettiin, mutta häkistä otettaessa se etsi heti katseellaan tuon rähisijän ja oli käydä ihan kuumana. Sain sen asettumaan saman tien, ja kun olin vielä noloudesta huolimatta etukäteen pyytänyt meille vähän tilaa kehään pääsemiseksi, oltiin lähtö-kyltillä ihan hyvillä mielin. Seuraavaa kertaa varten pitää muistaa vaan mennä Peipon kanssa rata-alueelle heti kun mahdollista, nyt saatiin lähtölupa niin pian että Peippo oli vielä tsuumailemassa keitä kehässä on, ja mitä kaikkea muuta sieltä löytyy.

Rata meni ihan seiniä myöden, reunoilla oli kaikenlaista kamaa, ja pujottelussa oli joku ihana tuoksu johon lähes kaikki koirat jäivät jumiin. Vaan Peippopa olikin kiva! Kerran aika alussa komensin sitä sanallisesti skarppaamaan, mutta muutoin olin suht tyytyväinen. Ihan viimeinen into puuttui, mutta oltaisiin oikeissakin kisoissa saatu se sama 100 pistettä, ja arvostelulapussa luki että ”upeaa yhteistyötä, koira nauttii tekemisestä ja häntä heiluu”. Olisi ollut kiva saada tuo videolle että olisi nähnyt kehun, aidon kehun 😬 ja keskellä annetun namin vaikutuksen. Parasta koko hommassa taisi olla hallittu kehästä poistuminen, kun kytkemisen jälkeen mentiin oikein kauniisti seuraten ulko-ovelle. Helpotti tietty että uloskäynti oli kokonaan eri päässä kenttää kuin mistä oltiin tultu sisään, ja missä siis muut koirakot odottivat. Hassua oli kun saatiin maalissa raikuvat aplodit, ja takaisin sisään mennessä ihmiset tulivat huokailemaan miten hieno Peippo oli. Ihan sama vaikka oli epikset ja meille vielä tavallaan luokkaa liian helppo rata, kehut olivat silti balsamia haavoille. 😄

Tällä kertaa en tarkoituksella syöttänyt Peipolle mitään ylimääränameja ennen suoritusta, muutama verkkatemppu tehtiin, ja parilla namilla oli pakko auttaa se kehään. Peippoa kyllä selvästi auttaa että se saa ihmetellä odotusalueen menoa häkistä – ainakin niin kauan kun paikalla ei ole ketään rähisijää. Tuli kyllä taas mieleen että olenko tuon rähinöinnin suhteen liiankin tiukkapipoinen (no en), kun kaikkia oman koiran huono käytös ei tunnu juurikaan hetkauttavan. Niin tai näin, jos omat hermot olivat taas ihan liian kireällä ennen suoritusta, oli heti kehään päästyä helppo olla ja radallakin sai jopa vähän nauttia. Vein Peipon autoon oman suorituksen jälkeen, ja sitten olikin taas kiva olla sosiaalinen ja ihailla muiden suorituksia kun ei enää tarvinnut itse kiristellä. Vaikka Peippo on parhaimmillaan tosi hieno kisakaveri, on kyllä reissut Tompan kanssa noin sata kertaa rennompia. Olisihan se tietty kiva saada jollain konstilla sitä omaakin pipoa vähän löysemmälle.

o o o

Selman uudesta akupaikasta vielä: hoito oli vähän erilaisempi kuin tähänastiset, mutta ajoi näemmä hyvin asiansa. Selmaa hoitanut Christel Boy antaa sekä ihmis- että eläinakupunktiota, ja sanoi että ihmiskoulutuksen jälkeen hän on muuttanut koirienkin hoitamista ”kiinalaisempaan suuntaan”. Neuloja laitettiin tosi säästeliäästi, ja rakonseudun neulat otettiin tosi nopeasti pois että ne eivät ”tyhjennä energioita”. Nivusten pulssista kuunneltiin jotenkin neuloille sopivat paikat. Hoito tosiaan näytti toimivan kun Selma oli taas muutaman minuutin jälkeen silmät kiinni, ja minusta se näytti ihan torkkuvan siinä kovalla kivilattialla. Se on aika paljon terävältä ja epäluuloiselta koiralta täysin vieraassa paikassa!

Ai niin, ja voi olla että Peipon viikon takainen kipuoireilu treeneissä selvisi myös kun leikkasin sen kynsiä. Vaikka kynsiaines kaikissa kynsissä näyttää paremmalta kuin koskaan, oli oikean etutassun kynsistä kaksikin hiukan sen näköisiä että saattavat taas poksahtaa minä hetkenä hyvänsä. 😦

 

Retkeilyä, treenailua ja lomailua

Terapiakoira Tomppa 9-vee, ja täti likemmäs 100-vee. Molemminpuolista rakkautta, eikä pahakaan alzheimer saa tätiä unohtamaan parasta kaveriaan. ❤

Torstaina käytiin Tompan kanssa Sastamalassa vanhainkodissa, ja paluumatkalla poikettiin koko konkkaronkan kanssa Liesjärvellä. Kello oli jo viisi kun päästiin Kanteluksen parkkipaikalle, joten aika hätäinen reissu oli taas kerran. Kahdeksan kilometriä tuli matkaa itselle, Selma teki oman lyhyen ”vakkarilenkkinsä” kun oli vielä toipilas, Peippo pisteli kuutisen kilsaa ja Tomppa pääsi käymään vain Hyypiön kämpän saunalla kun olin katsovinani että sekään ei ole ihan kunnossa.

Selman reittivalinta Siltalahden nuotiopaikalle oli sille juuri sopivan mittainen reilu puolitoista kilometriä, mutta en muistanut lähtiessä että pitkospuita on kuljettavana aika pitkäkin matka, ja nehän olivat kaatosateiden jäljiltä hirveän liukkaita. Selma osasi kyllä kulkea varoen, mutta kerran se liukastui silti aika kurjan näköisesti. Itselläkin oli niissä tekemistä, mutta maa oli sen verran märkää että sivussakaan ei viitsinyt kulkea.

Hyypiön saunan terassilla illan hämärtyessä.

Olisi ollut kiva jos oltaisiin Peipon kanssa ehditty käydä perinnetilalla saakka, mutta pakko oli tyytyä lyhyempään keikkaan kun ei ollut otsalamppuakaan mukana. Mukava lenkki kuitenkin kierrettiin: ensin puolitoista kilometriä kapeaa Kyynäränharjua pitkin järven toiselle puolelle, ja sitten kolmen kilometrin Soukonkorven reitti suo- ja korpimaastossa ja taas harjua pitkin takaisin. Soukonkorvessa oli uudet vähän vähemmän liukkaat pitkokset, jotka kulkivat mukavan synkän metsän läpi. Kyynäränharju oli nätti, kapeimmillaan kannas oli vain joitakin metrejä leveä, ja yhdessä kohdassa harju katkesi kokonaan niin että piti mennä vanhaa puusiltaa pitkin toiselle puolelle.

Kyynäränharjun silta.

Soukonkorvessa.

Vaikka oli vähän hätäinen reissu, niin plussapuolena myöhäisessä ajankohdassa (ja huonohkossa kelissä) oli se, että reilun kahden tunnin aikana ketään ei tullut vastaan. Seuraavan kerran pitää silti mennä tuonne paremmalla ajalla ja ehkä vähän huolellisemmalla reittisuunnitelmallakin, nähtävää varmaan riittää.

o o o

Loman viimeisinä päivinä ehdittiin tehdä vielä pari pienempää retkeä; Peippo kävi Arvon kanssa Kakarilammella, ja tänään oltiin koko päivä Vihtijärvellä. Vaikka Peippo on Arvon kanssa jäljestänyt ja rallytokoillut, ne eivät ole koskaan nähneet toisiaan kuin häkin läpi. Olipa siis hippaisen jännittävää päästää ne metsätien alussa irti. Enkä olisi muuten päästänytkään, mutta luotin siihen että Arvo ei provosoidu Peipon rähinöistä – niin kuin ei onneksi provosoitunutkaan. Peippoa pelotti iso ja liehuvahäntäinen Arvo (9 kk 😀 ) niin että se oli taas ihan kauhea. Onneksi se kuitenkin tottelee – harmi vaan että pelkoa ei saa käskemällä pois. Parin tunnin jälkeen takaisin palaillessa Peippo oli jo vähän rauhoittunut ja edes hiukan rentoutunut. Voi sitä parkaa, käy niin sääliksi. 😕

Turvaväli.

Kotimatkalla kyettiin jo silmänräpäys olemaan näinkin lähekkäin.

Tänään nollauduttiin eilisen kauheuksista, ja koko poppoo sai juosta Vihtijärven metsissä kimpassa ja erikseen. Jopa Tomppa kirmaili hyvän aikaa vapaana. Selman kanssa törmättiin hirveen ja vaskitsaan, ja koko porukalla pöläytettiin ilmaan metsopariskunta ihan muutaman metrin päästä. Onneksi Tomppa oli siinä vaiheessa tukevasti remmissä.

Mustalammi oli koirien mielestä vielä kahluulämmössä.

o o o

Kun lomasäät olivat viikonloppuja lukuunottamatta varsin kehnot, joudettiin kaiken metsissä laukkaamisen ohessa treenaamaankin. Peippo kävi Riitan yksärillä tavoitteena huijata se luulemaan että kyseessä on oikea kisatilanne. No, joko Peippo ei mennyt halpaan, tai sitten meidän ongelmat onkin monisyisempiä, kun nyt ei saatu koko ongelmaa esiin. Peippo tuli suoraan autosta kentälle ja ihan alku meni vähän sen piikkiin että piti ihmetellä että missä ollaan, mutta ekasta seuraa-käskystä lähtien kuusi helppoa liikettä tehtiin kokeenomaisesti ihan tosi rennosti. Aloitusperusasennot ja liikkeiden välit vaativat vähän hiomista, mutta itse liikkeet menivät hyvin. Ellei oteta lukuun sitä että Peippo meinasi kompastua luoksetulossa hiukan epätasaiseen kenttään. 😂 Jännä juttu kun Nina juuri viime treeneissä sanoi että Peippoa on usein vaikea ymmärtää, kun nyt myös Riitta totesi pariinkin otteeseen että Peippo on ”vähän vaikeaselkoinen.”

Hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita kuitenkin saatiin, tosin osa varmaan ehti jo unohtuakin:
⁃ Paljon kehääntulotreeniä: kehään + palkka, pa + palkka, liike + siirtymä + palkka jne.
⁃ onko liian helppoa, jolloin ei tarvitse keskittyä?
⁃ Ketjuta!
⁃ Peippo huomaa milloin kehu on aito. Keskity muutenkin enemmän sosiaaliseen palkkaan ja sen laatuun.
⁃ Tee virheestä isompi, jotta Peippo huomaa kunnolla tehneensä virheen. Esim. häiriötä seuraamisen alkuun niin että mokaa kunnolla, ja siitä ojennus.
⁃ Huomauta harvoin mutta tarpeellisella voimakkuudella, älä nalkuta koko ajan.
⁃ Palkka pk:ssa arvostelun jälkeen vasta kunnollisesta seuraamisesta.

o o o

Lisäksi Peipon kanssa on vähän verestelty rallyjuttuja, etsitty esineitä ja harkattu ohjattua noutoa ja tunnaria. Eilisen jälkeen olen kyllä taas vähän enemmän skeptinen sen suhteen että mennäänkö me enää ikinä tokokokeisiin, kun tuntuu niin epäreilulle laittaa Peippoa makaamaan vieraiden koirien viereen ja mennä vielä itse piiloon. Mutta katsotaan, noista ylempien luokkien jutuistakin on nyt tullut Peipolle ihan mieluisia, joten harkkaillaan nyt joka tapauksessa.

Tomppakin pääsi Päivin tokotunnille, ja jaksoi kivasti tehdä hommia vaikka treenaajia oli paikalla vain yksi Tompan lisäksi. Tehtiin kyllä oikeastaan enimmäkseen rallyjuttuja ja mm. oikean puolen seuruuta, tokoa vain luoksetuloa (lelujen läpi) ja hyppyä. Yllättäviä asioita se Tomppa osaakin, kun monesti treeneissä mietin että ollaanko sen kanssa koskaan edes tehty ko. juttuja, ja sitten se tekee ne kuin vettä vaan. 🙂 Ihan erilainen treenattavahan se on kuin Peippo, ja pitää aina ennen treenejä muistuttaa itseään että sen kanssa toimitaan eri lailla, ja myös kriteerit on pidettävä erilaisina. Tomppaa ei todellakaan ojennella, muistutella, tai juurikaan edes huomautella. Ja sehän saa kyllä katsoa liikkeen alussa ympärilleen, ottaa kontaktin sitten kun kerkiää ja kykenee.

Selman touhuja ei tarvitse enää laittaa muistiin, mutta tottahan sekin on päässyt puuhaamaan sairaslomastaan huolimatta.

o o o

Siinä missä pacman-Peippo syö kaiken eteensattuvan eloperäisen, asettuu Selma aina parhaiden sieni- ja marjaesiintymien päälle makuulle.

Selma on ollut koko lomaviikon enemmän tai vähemmän levossa. Se on lenkkeillyt vapaana, mutta yksinään, jolloin sen meno on paljon rauhallisempaa. Sieni- ja marjareissuille se on päässyt mukaan, ja ne ovatkin olleet sille hyviä lenkkejä kun aikaa menee paljon, mutta kuljettavat matkat ovat lyhyitä ja meno hidasta. Muutaman päivän ontumisen/epäpuhtaudet jälkeen se on liikkunut minusta ihan hyvin, eikä viikonlopun vähän isomman rasituksen jälkeen näytä tulleen takapakkeja. Jospa se tästä taas lähtee sujumaan. Lomalla on ollut aikaa lenkittää kaikki koirat erikseen, ja täytyy sanoa että vaikka oma kunto onkin kovilla, on se kyllä täydellistä hermolepoa verrattuna siihen että yksi kulkee edellä, toinen takana, kolmas fleksissä, yksi hukkailee palloaan ja syö kakkaa, toinen vetelee sieniä ja zoomailee metsäneläviä ja se kolmas kietoutuu fleksistään joka näreeseen. Toivotaan silti että ihan jokainen on koettelemassa hermorakennetta vielä pitkään!