Tervemenoa 2018!

Tämä vuosi on eka miesmuistiin kun ei vuoden lopussa tarvitse analysoida sitä mitä on tullut koirien kanssa tehtyä ja miettiä mitä tehdään ensi vuonna. Harrastamisen suhteen vuosi oli ihan yhtä huono kuin yleensä ottaen muutenkin. Selma kuoli, Peippo sai yhden hikisen voi-tuloksen rallysta + yhden tuomarinpalkinnon, ja jäi lopullisesti eläkkeelle kaikista muista lajeista uusien selkäkuvien myötä. Tomppa on sentään reipastunut entisestään ja nykyään se alkaa jo ääntää innosta treenihalliln piihaan kurvatessa. Jos Tompan kanssa saataisiin vielä toiset kymmenen vuotta, niin ties mihin vielä päädyttäisiin. 😀

Lue loppuun

Kesäksi kuntoon?

Lempparijuttujen äärellä.

Peipon osalta alkaa tämä koekausi olla ohi, rotumestiksistä selvittiin hengissä, mutta ei niitä juuri muistella huvita. Peippo tsemppasi kivasti jäljellä vaikka törmättiin peräti kahteenkin koirakkoon matkan varrella, esineissä meinasi jo loppua motivaatio, ja tottis oli ihan täysi fiasko. Se meni kuitenkin aika lailla niin kuin arvelinkin, olisi kannattanut vaan Salon kokeen jälkeen perua tämä reissu, niin kuin vähän meinasin. Peippo teki kuitenkin sen mitä sille on opetettu, sillä aika selkeä koulutusvirhehän tuo koekoomailu on. Peippoon en siis ollut mitenkään erityisen pettynyt, mutta muutoin koe taisi olla se poikkeus, joka vahvistaa säännön siitä ettäkö PK-kokeissa on aina mukavaa. Tosi kiva oli kuitenkin nähdä uusia ja vanhoja tuttuja, briardinuorisoa ja muitakin rotutovereita ja käydä päivän päätteeksi kimpassa syömässä. Kelikin suosi, ja piilosta saikin ihailla kentällä pörrääviä perhosia.

o o o

Heini tuli onneksi käymään juuri sopivasti sunnuntaina, ja päästiin puimaan koereissua heti tuoreeltaan vähän joka kantilta. Mietittiin mistä tuo koeahdistus johtuu, ja mitä sille voi tehdä. Varpun kanssa jatkettiin samaa aihetta seuraavana päivänä, ja Ninan tokoissa keskiviikkona. Kun koepaikallakin saatiin jo ekat neuvot, niin aika kivasti ollaan saatu tähän eri mielipiteitä ja näkökulmia, ja nyt on tavoitteena saada Peippo taas kevääksi tai kesäksi iskuun.

Palauttelemassa ja paikkailemassa käytiin myös seuraavina päivinä. Esineruutu ja jälki sujuivat hyvällä motivaatiolla ja kaikki tarpeellinen löytyi oikein sujuvasti. Tottisjutuissakin Peippo oli muutoin ihan hyvällä fiiliksellä, ainoastaan kapulan noudosta neuvoteltiin hiukan. Tämä onkin ainoa juttu, jota Peippo ei tottiksessa oikeasti osaa riittävän hyvin, muutoin meidän onnistuminen ei kyllä teknisestä osaamisesta jää PK-puolella kiinni.

o o o

Kuin tilauksesta siis alkoivat keskiviikkona myös Ninan tokot. Käytin meidän ajasta suurimman osan tuon koemielentilan puimiseen, ja loppuajasta tehtiin kehääntulotarkastus ja liikkuroitu pitkä seuraaminen kokeenomaisesti. Palkan jätin kehän sisäpuolelle näkösälle. Pari pientä kontaktirikkoa tuli ja niistä huomauttaminen kyllä aktivoi Peippoa, mutta hiukan sillä oli mieli kehän reunalla ja palkassa. Tästä saatiinkin ”korjauslistaan” yksi lisäkohta:

  • Pidä kokeessakin (rt) palkka taskussa. Silloin kun ei voi pitää, jätä se vaikka kehän ulkopuolelle pöydälle niin että saat napattua sen siitä Peipon huomaamatta. Palkka siis on Peipon mielestä aina mukana jolloin fokus ei karkaa kehän ulkopuolelle.
  • Kehästä aina kunnon seuruulla pois. Perusasentoja, kääntyilemisiä, mitä vaan, mutta palkan saa vain oikeasta työnteosta.
  • Älä palkkaile ennen kehäänmenoa ”kilttinä olemisesta”, palkkaa vain kunnolla tehdyistä verkkajutuista (tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty).
  • Kehän ja kehän ulkopuolen välinen kuilu on saatava pienemmäksi! Ero koekehässä olemiseen ja treeneihin/kehän ulkopuolella olemiseen on liian suuri!
  • Sosiaalinen palkka kuntoon, Peippo tekemään koetilanteessa enemmän yhdessä ja vähemmän palkalle.
  • Tee paljon palkatonta ja paljon kokeenomaista vaihtelevissa pätkissä.
  • Muista harjoitella myös välit ja arvostelu (+aplodit!) kuntoon.
  • Paljon treeniä vieraissa paikoissa vieraiden ihmisten kanssa (möllit missä lajissa ja luokassa vaan)
  • Älä hyväksy jos ei oikeasti miellytä (pl. jos ei osaa)
  • Treeneissä voi hyvin huomauttaa jos tekee haluttomasti/huonosti, mutta pitää pitää huolta siitä, että on paljon enemmän positiivista kuin negatiivista. Treenaamisen pitää olla kuitenkin kivaa.
  • Ei jäähylle huonosta tekemisestä, voi olla Peipolle enemmän palkka kuin rangaistus. On saatava muutoin aktivoitumaan!

Paljon tuli semmoista asiaa mitä jo etukäteen mietittiin, ja kiva kun Peippo on treenannut Ninan kanssa jo pennusta saakka niin ”tapaus” on tuttu. Nina sanoi Peipon olevan välillä ”vaikeaselkoinen”, mutta luulen että tämä liittyy etupäässä niihin kertoihin kun Peippo on ollut kipeä. Varsinkaan varpaiden kipua kun ei yhtään näe, ellei osaa kokeilla sitä varpaita puristelemalla. Iso osa ongelmaa on ihan varmasti vieraiden koirien kammo, lähinnä itseni kannalta (?). Olen jo luopunut toivosta että siitä ikinä päästään, mutta pitää nyt vaan yrittää muutoin edetä suunnitelman mukaan ja koittaa käydä möllikokeissa vaikka se kuinka (molempia) stressaakin. Vaikka Peippoa on esimerkiksi ihan hirveän vaikea hetsata, eikä se ole mikään vietikkyyden huipentuma, sillä on kyllä ihan varmasti sen verran ominaisuuksia että kelvollisten koepisteiden saamisen pitäisi olla ihan kouluttajasta kiinni.

o o o

Kaupunkilenkeillä käytössä on nyt uusi strategia, kun vuosi on nyt toteutettu edellistä ei-ihan-niin-hyvällä menestyksellä. Edelleen mennään vastaehdollistamisella, mutta nyt aloitan vuolaat kehut heti jos vieras koira on näköpiirissä. Tästä näyttää seuraavan paljon nopeampi kontakti, ja olen pyytänyt perään vielä perusasennonkin ja palkannut sitten siitä. Näin Peippo ei ehdi jännittyä ollenkaan, ja palkkakin tulee vasta ”oikeasta” asiasta. Sen verran tietty pitää toimia tämänkin menetelmän vastaisesti, että mikäli Peippo kuitenkin alkaa kuumua, se saa siitä nyppäisyn ja kiellon. Muutaman lenkin toteutuksella ainakin alku näyttää vähän lupaavammalta, eikä taaskaan tarvitse palkata siitä ”turhasta”.

Omat hermot voisivat tässä koira-asiassakin olla paremmat; eilen meihin törmäsi taas kuuden (!) irtovinttikoiran lauma, ja herkesin karjumaan ihan kunnolla kun koitin pitää niitä loitolla Peiposta. Pitäisihän se jo tietää, että vinttikoiria ei millään huudolla tai kiukkuisella haukulla häädetä, mutta toivottavasti Peippo ainakin luuli että emäntä piti koirat loitolla kun eivät puruetäisyydelle tulleet. 😁. Olisi pitänyt vaan antaa Selman hoitaa tilanne (niin kuin se tekikin), ja olla vaan itse hiljaa ja tuuppia vaikka jalalla niitä irtokoiria pois. Vähän hankalaa vaan kun toisessa kädessä on Tomppa, johon rähisevä Peippo oli aikeissa purkaa kiukkunsa. Mietin vaan että mitä ne ihmiset (jotka kerrankin sentään tajusivat pyytää anteeksi) ajattelevat kun pitävät tuommoista laumaa irti metsässä, ja vielä kopat päässä. Metsästä löytyy tuolla höntyilyllä varmaan isompiakin petoja kuin Peippo – milläs ne sitten puolustautuvat kun ovat kopitettuna? Tai mitäs jos vastaan tuleekin joku pikkukoira jota ne lähtevät jahtaamaan pupuna? No, sen kummempaa ei nyt onneksi käynyt, ja Selmalla oli varmaan oikein lystiäkin joukkion (hyvin kauniissa) kurinpidossa. Se on kyllä sosiaalisesti niin fiksu.

o o o

Edellisviikolla käytiin eläinlääkärissa tsekkaamassa Peipon veriarvot (kaikki ok), sekä fyssarilla. Riikka totesi heti kun näki Peipon, että ei ole ikinä nähnyt sitä niin tasapainoisen näköisenä (fyyisesti…) kuin nyt, eikä käsittelyssä tullut vastaan naksuvan oikean kyynärän (se sama vanha) lisäksi muuta kuin kupeiden kireät fasciat. Jippii! Ihan sama miten meillä treenit ja kokeet sujuvat, tämä olisi ihan kaikkein hienoin juttu! Voisikohan olla niin että silloittuma on nyt kasvanut umpeen eikä uusia ole tullut, tai sitten hyvä kunto johtuu siitä että tassut eivät ole vähään aikaan olleet arat kun kynnet ovat olleet hyvässä kunnossa. Niin tai näin, me osataan varmaan molemmat nauttia tästä vetreydestä ihan täysillä. 🙂

Kun ei enää tarvitse hössöttää Peipon kokeiden kanssa, on aikaa taas enemmän mummu-väellekin.

Syksyn tulossa on sekin hyvä puoli, että saadaan pitää lammet kokonaan itsellämme. Selma ja Teppo kävivät joutsenten joukossa vuoden vikalla uiskentelulla.

Onpa siinä kiltti koira

_q3a3015

Peippo alkaa olla nyt siinä karvanpituudessa, että se kerää jokaisella kaupunkilenkillä itselleen fanijoukon. Osa tyytyy vaan hekottelemaan kauempaa ihan kuin se olisi jokin kävelevä vitsi – mistä en osaa olla yhtään pahoillani, koska asiassa voi hyvin olla jotain perääkin, ja toiset taas tulevat kehumaan miten hieno koira se on. 😀 Joku oli napannut Kantoluodon koulutuksesta lauseen ”Anna koirasi tuntea, että olet ylpeä siitä”, ja sitä me nyt koitetaan Peipon kanssa toteuttaa ja nautitaan positiivisesta huomiosta täysin rinnoin. Tuohon lauseeseenhan kiteytyy oikeastaan koko koiran kanssa harrastaminen ja ylipäätään koko koiran ja ohjaajan suhde. Vaikka joskus harmittaa että koirat huomaavat oman jännittämisen tai epävarmuuden niin kauhean helposti, niin kääntöpuolenahan on sitten taas se, että kyllähän ne huomaavat helposti myös milloin niihin ollaan aidosti tyytyväisiä, ja reagoivat vahvasti myös siihen.

Lue loppuun

Peräkammarista ralliradalle

20170205_154853

Kylläpä tuntuikin kummalle kun lauantaina jätin isot koirat kotiin, ja pakkasinkin autoon Tompan ja kisatarvikkeet. Tuntui hauskalle lähteä kerrankin reissuun kaksistaan Tompan kanssa, eikä jännittänytkään oikein yhtään. Hallilla totesivat että ”pieleen menee kuitenkin” ei ole radalle mennessä ehkä paras asenne, mutta itse ajattelin sen niin että todennäköisesti pieleen menee, eikä se haittaa yhtään. Tavoitteena oli auttaa Tomppaa mahdollisimman paljon, ja kun ennen kehäänmenoa meinasikin alkaa jännittämään, tulin tosi äkkiä järkiini kun ajattelin että en voi olla Tompalle niin epäreilu. Ja varmaan ihan ensimmäisen kerran elämässäni olinkin täysin tyytyväinen omaan ohjaukseeni ja oikeastaan ihan kaikkeen muuhunkin mitä kehässä tapahtui.

Alkurata oli Tomskulle tosi vaikea; kaksi ekaa tehtävää olivat 360° vasemmalle ja P-käännös vasemmalle, kylläpä tehtiinkin töitä että kääntymään päästiin. Ehkä siksi kolmas tehtävä meni haisteluksi, ja vaikka olin päättänyt että mitään ei uusita, niin tuossa kohtaa uusiminen oli Tompankin kannalta hyväksi kun päästiin samalla nollaamaan tilanne. Toinen virhe kävi istu-kierrä koira -tehtävässä, missä Tomppa istui, nosti pyllyn ylös ja istahti uudelleen, ja sitä en halunnut uusia kun Tomppa itse korjasi niin hienosti että siitä urputtaminen olisi ollut epäreilua. Kehuin, kannustin ja autoin Tomppaa kovasti, ja niin vain pieni pelokas porokoira klaarasi homman 86 pisteen arvoisesti tuomarin kommentilla ”todella kaunis suoritus!!”. Meillä molemmilla taisi lopulta olla aika kivaa kehässä, ja Tompan kanssa se on paljon, se!

Halliin mennssä Tomppa harkitsi panikoitumista kun näki että siellä on paljon koiria ja ihmisiä, mutta kun en mennyt mukaan se touhuihin vaan joko temputin sitä tai annoin olla huomiotta, se piristyi. Ja olihan sen kanssa tosi helppo olla hallissa kun ei tarvinnut stressata sitä tuleeko joku mahdollisesti liian lähelle. Toivon että reissu oli itsellekin opiksi Peippoa ajatellen – on ihan älyttömän paljon reilumpaa koiralle kun ohjaaja on rento ja kykenee toimimaan niin, että koiralla olisi mahdollisimman hyvä olla. Se kun vaan ei ole aina ihan helppoa tuommoisen höyrypään karvatollon kanssa, mutta opetellaan. Aamupäivän olin pistelaskuhommissa kun olivat oman seuran kisat, ja ihan taatusti opin siinäkin paljon – lähinnä iskostamaan päähäni kauniin ja rauhallisen ohjauksen merkitystä. Kaikenlaisia tyylejä kahden luokan aikana näkyikin, ja yksi koirakko jopa suljettiin kisoista koiran huonon kohtelun vuoksi.

o o o

Maanantaina reissattiin Peipon kanssa voi/mes RT-tunnille Veikkolaan. Lähinnä sillä ajatuksella irtotunnin ostin että saataisiin taas käydyksi yksi vieras ryhmä ja halli, mutta kaupan päälle saatiin tosi kiva ja hyvä Jaana Karppisen vetämä tunti. Halli oli postimerkin kokoinen mutta ihanan siisti ja valoisa, ja kun koiria oli yhteensä vain kolme, niin hyvin mahduttiin treenaamaan. Tulipa ikävä ryhmäpaikkaa tähänkin lajiin, paitsi että ryhmässä on (melkein) aina kivempi treenata, niin olihan kiva kun joku vaihteeksi kertoi mitä tehdään sen sijaan että pyörähdellään itseksemme summamutikassa sinne tänne.

Illan aiheena oli kaikki puolenvaihdot ja tuplasaksalaiset molemmin puolin. Näitä sitten yhdisteltiin kahden tai kolmen kyltin sarjoiksi, ja jossain välissä tehtiin vähän jotain muutakin. Ja ihmettelen vaan taas, miten Peippo voi tällä treenimäärällä osata noin hienosti! Kaikki muu sujui aika kivasti, mutta edessä puolen vaihtoa ei olla tehty, niin että se meni namittamishommiksi, samoin puolenvaihto takaa vasemmalle vaati hyvän vartaloavun. En muista ollaanko koskaan tehty edes perussaksalaista oikealla, ja niin vaan se peippo veteli hienosti senkin tuplana. Pientä epävarmuutta kuulemma siinä näkyi, mutta ihmekös tuommoisessa kummassa pyörityksessä. 😀

Uutta oppiakin tuli; puolenvaihdossa edessä saa kuulemma pysähtyä itse hetkeksi, ja myös koiran rintamasuunta saa kääntyä. Ihan eri lailla on opetettu, mutta pakko kai se on uskoa kun kouluttajana oli ylituomari. Toinen hyvä vinkki oli oikean puolen takaa-puolenvaihdon katse/ylävartaloapu, siihen Peippo reagoi hyvin, niin kuin ylipäätään kaikkiin käsi- ja vartaloapuihin.

o o o

Sunnuntaina köröteltiin koko jengin kanssa JKK:n kimppatreeneihin. Peippo oli pitkästä aikaa tosi alkukankea, mutta kuulolle päästyään teki kivoja jääviä juoksusta, sekä luoksetulon pysäytyksiä. Tomppa ja Selma pääsivät myös vähäksi aikaa touhuamaan.

o o o

Selma kävi viime viikolla akupunktiossa kolmannen kerran. Samalla Iina tutki kireydet ja triggerit, ja kyllähän siellä pientä feilua oli vaikka hieronnasta oli vasta viikko. Tällä kertaa neuloja laitettiin vielä enemmän kuin edellisellä kerralla, ja sähköäkin annettiin vähän kauemmin. Kyllä kävi Selmaa kateeksi kun se torkahti kesken hoidon niin kovin rennon ja tyytyväisen näköisenä.

o o o

Peipon kanssa ollaan vähintään kerran viikkoon harkattu LAT-juttuja (ai että nämä operantit termit ovat jotenkin hupaisia 😀 ), ja onhan aika mielenkiintoista katsella miten homma etenee. Helpointahan olisi tietenkin hoitaa ohitukset ottamalla Peippo vaan käskyn alle, mutta itse ongelmaanhan se ei auta. Kohtalaisen vähällä vaivalla ollaan päästy siihen että tien toista puolta ohitettavat koirat kohdataan pitkällä, enemmän tai vähemmän löysällä hihnalla, ja hetken katseltuaan (tai hyvällä tuurilla vain vilkaistuaan) Peippo ottaa iloisesti kontaktia. Jos se kiihtyy liikaa, myös sen kontaktin ottaminen on kuplivampaa. En tiedä häviääkö Peipon kiihtymisen tarve joskus vai ei, mutta ainakin toivon että se alkaisi kohdistua jonnekin muualle.

FB:n briardiryhmässä oli taannoin parikin henkilöä sitä mieltä, että jos briardin saa rähisijäksi, on vika 100-prosenttisesti omistajassa. En tiedä mikä juuri briardista sitten tekee (mukamas) jotenkin rähisemättömän – puuttuva toimintakyky ehkä? Aika moni briardihan on (paimenkoiramaisesti) epävarma (tai jopa vähän arka), ja tähän kun lisätään toimintakykyä, ripaus puolustusta ja ehkä vähän aggressiotakin, niin siinähän se soppa on valmis. Jos jollakulla on ollut kymmenen ”kilttiä” briardia, niin ehkä hyvinkin on mahdollista että se yhdestoista onkin sitten hiukan hankalampi tapaus? Niin tai näin, ruusunpunaiset rillit kannattaa aina ottaa pois kun aletaan puhua rodun tai vaikka yksilönkin ominaisuuksista, ei se tee rodusta yhtään sen huonompaa. Vaikka me ollaan Peipon kanssa hyvin pärjättykin ja voidaan ihan hyvin käydä kimppatreeneissä ja kisoissa, en silti menisi sanomaan ettäkö sillä olisi perinteisessä mielessä ”hyvä luonne”, jota esimerkiksi olisi kannattanut jalostaa eteenpäin (niin kovin rakas kuin se onkin, ja niin paljon kuin sen luonteessa on niitä hyviä asioita). Enkä kyllä osaa pitää itseänikään ihan täysin kädettömänä koiranomistajana. 😀

(Tästä tulikin mieleen toinen esimerkki ruusunpunaisista rilleistä: aikoja sitten porokoirien peloista puhuttaessa moni oli vilpittömästi sitä mieltä, että pelkääminen on viisautta, ja pelkäämällä ne vilieläimetkin säilyvät hengissä. Tuore Lohen tutkimushan se taisi olla, missä jonkun sortin arkuuslistalla porokoira olikin sitten muistaakseni sheltin jälkeen heti kakkostilalla. Ihme juttu.)

20170205_154833

Tompasta on ihan kauheaa jos Selma ja Peippo leikkivät. Onneksi sitä tapahtuu sen verran harvoin, että Tomskun mielenrauha ei kovin usein tästä pääse järkkymään.

Keräillään hyviä kakkosia

2q3a1508Näitä me vaan tokosta keräillään, kivoja kakkostuloksia. Vaikka täytyy sanoa että tuomari oli tällä kertaa tosi kiltti, ja aika moni muu olisi antanut meille hiukan vähemmän pisteitä kuin 2,5 pistettä alle ykkösen rajan. Janakkalassa oltiin, ja tuomarina Juha Kurtti, jonka mukaan Peippo on hienoimmasta päästä briardeja mitä hän on koskaan nähnyt. Heräsi vaan kysymys, että mitenköhän kamalia briardeja hän sitten oikein onkaan nähnyt! 😀

Lue loppuun

Kolmas keikka Lahteen ja vähän jupinaa

Palataan ensin vielä Juuso Kuparisen hienojen kuvien verran Peipon sunnuntaiseen kokeeseen:

12604952_10153930928882390_4912985621731756561_o

12670126_10153930929382390_2887308506974165852_n

Pieni yksinäinen briardi ihan hylättynä.

12642560_10153930929517390_9151134548725528177_n

Laukalla kierretään!

12605324_10153930929427390_8518502319975404786_o

Välillä pistettiin koiratanssiksi.

12604821_10153930929617390_5222715250472350407_o

Peippo katselee huolestuneena kun ohjaaja kävelee silmät kiinni. Tässä kuvassa Peipolla on juuri semmoinen seuraamisasento jonka ottaisin jos saisin valita! No, ehkä sitä onkin siitä joskus palkattu. 🙂

o o o

Maanantain kurssille ajellessa epäilin että Peippo olisi ollut vielä väsynyt kokeesta kun alla oli vielä aika paljon treenejäkin, ja sunnuntainakin käytiin kokeen päälle vielä hallilla palauttelemassa. Hallireissulla Peippo tosiaan taisi olla vähän väsynyt, kun se meinasi alkaa räyhäämään kentän laidalle jättämilleni kengille. 😀 Maanantaina väsymys tuntui jo pyyhkiytyneen pois, ja päästiin katsastamaan meidän isointa ongelmaa, eli irtoamista vaativia liikkeitä. Aluksi puhuttiin häiriöistä ja niiden sietämisestä, ja sain omille ajatuksilleni vahvistusta. Eipä siis muu auta kuin yrittää paljon ahkerammin etsiä kaupungilta tai mistä vaan erilaisia häiriöitä, treeneissä tehdyt häiriöharjoitukset eivät vaan riitä, varsinkin kun metsän keskellä asutaan.

Irtoamista katsottiin kiertämisessä. Myös tässä oli Oililla samat ajatukset, eli ei siihen muuta kikkaa ole kuin että irtoamisliikkeistä pitää vaan saada tehdyksi kivemmat. Kuollut lelu kyllä kelpaa Peipolle, mutta voisi vielä koittaa narun päässä olevaa palloa, jonka appari vetäisi kauemmas Peipon juostessa ruutuun. Tämä voisi auttaa myös siihen että joskus Pei tahtoo jäädä liikaa etureunaan. Merkin kierto näytettiin ensin ihan liikkeenä, ja ihan kelvollisesti se meni. Sitten näytettiin meidän n-y-t-nyt -harjoitus, ja saatiin Peippo hurjaan vauhtiin. Välillä otin etumatkaa ja varastin pallon merkin takaa, välillä juostiin rinta rinnan ja Peippo sai voittaa. Olen välttänyt laittamasta merkin taakse mitään, ettei Peippo vaan jää sinne seisoskelemaan, mutta kuulemma sitä vaaraa ei ole kunhan vain sen lelunviennin näyttää koiralle. Hetsausharjoitusten lisäksi pitää muistaa tehdä myös lähetyksiä niin että itse seisoo korrektisti, ja esim. appari hetsaa, ja väliin sitten ihan oikeana liikkeenä.

Mitään erityisesti uutta ei siis tällä kertaa tullut, mutta oikealla tiellä ehkä ollaan. Ensi kerralla on viimeinen kurssikerta, ja silloin on luvassa kokeenomainen treeni.

o o o

Semppu kävi tiistaina kokeilemassa uutta hierojaa. Ihan täysin en vielä vakuuttunut, mutta käydään nyt ainakin toinenkin kerta vielä kun Tytille on niin vaikea saada aikoja. Jumeja oli vähän tasaisesti joka puolella, eniten reisien etupuolella ja lavoissa. Mikä kurjinta, Semppu reagoi vasemman kyynärän hoitamiseen, sen kääntely ja vääntely sevästi sattui. Myös alempaa luiden välistä aristi, mutta liekö vika siis kuitenkin enemmän kyynärässä eikä ranteessa, vaikka se sitä onkin nuollut eniten.

o o o

Olen ihmetellyt mistä Peipon kynsiongelmat oikein ovat pulpahtaneet, kun muita kynsivaivaisia briardeja ei oikein ole tuntunut löytyvän. Nyt olikin ikävä kyllä tullut yksi uusi diagnoosi, ja samalla löytyi muutama muukin kynsivaivainen koira. Näitä googlatessani sitten päädyin vanhaan keskusteluun briardien väreistä ja kasvatuksesta. Onneksi keskustelu oli jo monen vuoden takaa – tuoreeltaan keskustelua lukiessani olisi varmaan poksahtanut verisuoni päästä, kun se sai nytkin aikaan hirveän turhauman. 😀

Briardille lienee käynyt vähän niin kuin collielle, joka on selvästi ”kauniin” turkkinsa uhri. Kuvittelisin että jalostusvalintoja tehdään hyvin paljon ulkomuoto edellä, ja jos siihen kaupan päälle saadaan vielä ”helppo” luonne, niin aina parempi. Toki hyvä rakenne on koiralla jo terveydenkin kannalta oltava, mutta jos oikeasti vaikkapa vain charbonne-väri on jonkun mielestä este jalostukselle, niin metsään mennään. Itsekin tykkään katsella kauniita koiria, mutta olkoon koira vaikka vihreä, jos sillä vaan on tarpeeksi luonne-ominaisuuksia ja terveyttä. Nimenomaan tarpeeksi, kun tuntuu että nykyään ei edes voi haaveilla täysin terveestä ja hyväluonteisesta koirasta. 😦  Ymmärrän, että terveys ja luonne eivät ole helppoja juttuja jalostaa ollenkaan, mutta toivoisin että kasvattajilla olisi ennemminkin pyrkimystä saavuttaa hyvä, käyttöön sopiva (briardin ei kuulu olla seurakoira) luonne ja terveys, kuin ”kaunis” turkki.

En ole ikinä ollut mikään näyttelyiden varsinainen vastustaja, mutta toisaalta – eikö niitä voisi korvata vaikka jalostustarkastuksilla? Eihän näyttelyissä sinänsä mitään pahaa ole, mutta aivan liian suurta roolia ne tuntuvat koiranjalostuksessa näyttelevän. Koiralle itselleen tai sen käyttöön kun ei vaikuta se, minkä muotoiset korvat ovat, miten pitkä ja kauniin punainen turkki on, tai minkämittainen häntä perässä roikkuu. Erityisesti ulkomuotojalostus kirpaisee käyttökoirarotujen kohdalla. Mistähän muuten mahtaakaan johtua, että käytännössä joka ikinen käyttö- ja näyttölinjoihin jakautunut koirarotu on sairaampi sieltä näyttelypuolelta?

(Lisätään varmuudeksi, että blogipäivitys ei koske etenkään Peipon kasvattajaa (Peippohan on semmoinen ällöttävä ei-toivottu charbonne 😀 ), eikä ketään muutakaan yksittäistä kasvattajaa, eikä myöskään kaikkia kasvattajia 🙂 )

Pannoista ja niskoista

IMG_0494Ei ollut Peipolla viikko sitten turha reissu osteopaatille. Taas kokeiltiin uutta paikkaa, kun meidän vakifyssari on edelleen äitiyslomalla, ja Peippoa edellisellä kerralla hoitaneelle ei saanut aikaa. Tällä kertaa Peippoa hoiti siis osteopaatti Jerry Ketola. Alkututkimuksessa lattialla kaikki tuntui olevan suht ok, mutta varsinaisessa käsittelyssä vasemmalta puolelta löytyikin vaikka mitä. Ekan kerran koskaan Peippo nostettiin käsiteltäväksi hoitopöydälle, jonne se onneksi rauhoittui saman tien. Sen verran hellempää hoitoa osteopatia näköjään on, että Peippo ei kertaakaan mulkoillut syyttävästi, kuten se hierojalla ja fyssarilla tekee. Kipukohdat näki vain hengityksen tihenemisestä ja suupielten kiristymisestä.

Ja sieltä kaularangasta tosiaankin löytyi vikainen kohta; lihakset kiristivät, mutta myös rustosta löytyi rutiseva paikka. Sopisi kuulemma hyvin ketjupannassa tapahtuneen rykäisyn aiheuttamaksi, kuten hierojakin arveli. Ja taas tuli huono omatunto. Peippohan ulkoilee käytännössä aina kokonaan nakuna ja harvoilla kaupunkilenkeillä sillä on tosi leveä kangaspanta, mutta tottahan se on treeneissä päässyt useammankin kerran innostumistaan rykäisemään ketjupannassa. Jos vika on rustossa, niin sehän ei sitten koskaan parane. Eihän tuo mitään katastrofaalista onneksi ole, pikkulisä vaan meidän alati kasvavaan vikalistaan.

Melkein koko vasen puoli oli muutenkin taas jumissa, liittymättä mitenkään tuohon niskaan. Vasemmasta polvesta lannerankaan saakka jumitti, samoin keskikropasta. Sen verran jumia siis löytyi, että pitää vaihtaa seuraava hierontakerta toiseen osteopatiakertaan. Ihan tyytyväinen olin hoitoon, Peippoon tuli ihan selvästi pykälä lisää iloa ja energiaa.

IMG_0447

Tästä niskajutusta sujuvasti panta-asiaan. Nyt me ollaan oltu Peipon kanssa treeneissäkin leveässä kangaspannassa, ja aiotaan olla vastakin, tai ainakin ekasta perusasennosta loppupalkkaan, harjoituksesta riippuen. Sama pätee tietty Selmaan, joka muutoinkaan on harvemmin treeneissä ketjussa ollut. Eikä kummankaan ketju ole ollut koskaan kiristyvänä.  En kyllä ymmärrä miksi aina vaahdotaan pelkästään koularin (=”piikkipanta”, jonka piikit ovat oikeasti tylpiksi taivutetut) tai impulssikaulaimen (=”sähköpanta”) vaarallisuudesta, kun oikeasti vaarallisia ovat nuo kapeat pannat jos niistä temmotaan, tai jos koira tempoo niissä. Kuonopantaa en enää edes harkitsisi; Tomppa kokeili semmoista joskus, ja sai sillä niskansa todella pahaan kuntoon.

Toki kaikkia välineitä voi käyttää väärin, mutta oikein käytettynä en kauheasti jaksa paheksua noita kiellettyjä pantoja silloin kun ne ovat tarpeen (esim. riistainnon, autojen jahtaamisen, tai muun oikeasti vaarallisen asian kitkemisessä), eikä niillä ainakaan saa aikaan koiralle pysyvää vahinkoa. Sen verran tekopyhä olen, että en kyllä hyväksy esim. sähkön käyttöä missään harrastuksessa – tai ehkä sitten koko harrastus on kyseenalainen. Ja kyllä – olen päässyt kokeilemaan itseenikin sekä sähköpantaa, koulutuskaulainta (toki näitäkin on joka lähtöön, tämä lyhyttappinen) että ”laillista piikkipantaa”, joka muuten löytyy omasta kaapistakin (ihan eläinkaupasta ostettu), ja on aika kiva esimerkiksi höyryävän Selman selkäystävälliseen  taluttamiseen. Se on muovinen ja puolikiristävä, ja käytännössä roikkuu aina löysänä kaulassa ollessaan, eikä todellakaan satuta vaikka kiristyisikin. Huomattavasti parempi vaihtoehto kuonopannalle siis. Itse käyttäisin mieluiten koirilla valjaita, mutta en käytä kun tahdon että ne ovat kuitenkin tarpeen tullessa fyysisesti hallittavissa. Pannoista lisää ajateltavaa täällä: http://www.kumikana.org/koulutus/piikkari.htm. Ja herneitä saa vetää tästä nenään – en tykkää koirien satuttamisesta, enkä varsinkaan omien kultamussukoideni. ❤ Kunhan olen itselleni kiukkuinen tuosta ketjupantajutusta.

IMG_0406

Kun jumit paranivat, niin meillä kärsittiin viime viikko vatsavaivoista. La-su -yönähän Peippoa piti käydä päästämässä moneen kertaan ulos. Sunnuntaina se oli ihan ok, samoin maanantaina, ja luulin että tauti on jo ohi. Tiistaina töistä tullessani sitten hädin tuskin pääsin sisään kun vastassa oli niin sankka hajupilvi, ja Peippo-reppana oli niin epätoivoisesti yrittänyt päästä ulos asioimaan että oli raapinut ulko-oven kynnykselle ison purukasan. Tuo urakointi tekikin varmaan hyvää osteopaatin käsittelyn jälkeen. 😦 Oven ja karmin kohtalo ei edes harmita kun ovet pitäisi muutenkin uusia, mutta kamala ajatella miten tuskainen Peippo on ollut.  Kun ulos ei päässyt, fiksu briardi oli käynyt sitten tekemässä lätäkön kylppäriin. Miten mukavaa siihen nähden että viimeksi se oli tähdännyt keskelle olohuoneen isoa nukkamattoa. Eikä ne kakkakeppostelut tähän loppuneet, vaan tietenkin tauti tarttui myös Selmaan, ja taas oli kotiintullessa vastassa ylläri. Tompan ripuleista ei kukaan tiedä, se kun on päivät pihalla. Öisin se ei ainakaan ole ulos tahtonut.

IMG_0526

Keskiviikkotokot korvattiin käymällä itseksemme treenaamassa. Treenimotivaation puuttumisen huomaa siitä että en edes muista milloin viimeksi näin on tapahtunut, vaan me tarvitaan nykyään aina seuralaiset ennen kuin viitsitään mitään tehdä. Peippo teki ruutua, tunnaria, pari luoksetuloa pysäytyksillä ja ilman sekä istumista. Kylläpä onkin ruutu ja luoksetulon pysäytykset ihan kateissa kun ei olla oikeastaan puoleen vuoteen tehty. Hiukan huolestuttavaa oli että Peippo pysähtyi treenin aikana useampaankin otteeseen kirputtamaan ranteitaan. 😦

IMG_0442

Perjantaina Selma oli jo siinä kunnossa että käytiin ralleilemassa. Tällä kertaa kokeiltiin kisaavien ryhmää, ja päästiinkin heti tositoimiin kun harkkana oli SM-kisojen voittajaluokan rata. 😀 Selma selvisi hommasta yllättävänkin hyvin, itsellä sen sijaan oli tekemistä lähinnä sen muistamisessa että milloin piti tehdä perusasennot ja milloin ei. Selmalle kokonaan uusia juttuja olivat houkutus (ei edes noteerannut), jalkojen välistä puolen vaihto ja oikealla puolella seuraaminen, sieltä eteentulo ja takaisin oikealle sivulle palaaminen. Kivaa oli, mutta huomasi miten Selman aivot olivat lopputunnista jo ihan oikosulussa.

IMG_0512

Lauantain vikat tokot sain tokoilla iloisessa, reippaassa ja kiltissä seurassa. Olin niin onnellinen kun Peippo oli ihan kuin eri koira kuin aiemmissa Heilujen treeneissä, eikä sillä ollut mitään ongelmia jaksaa touhuta koko 45-minuuttista. Ihaninta oli tietenkin se miten rento ja hyväntuulinen Peippo oli, kerrankin sain itsekin ottaa rennosti ja oikeasti nauttia treeneistä, vaikka tunnin aiheena oli kaikki meidän inhokkijutut, eli ruutu, kiertäminen ja nouto. Myös eka seuraaminen tehtiin osteopaatin jälkeen, ja voi että nautin! Joku pieni kontaktikatkos siellä oli, mutta jos homma on pitkään tuntunut pahalta, ei voi olettaa että se heti ihan täysin korjaantuisi. Paikkaistuminen bernin ja pikkuterrin välissä oli hyvä, paitsi että Peipon piti kuono pitkällä haistella vierustovereita. Mutta kiva päätös siis tälle kurssille! Ja koska unohdin Peipon kapulan kentälle, pääsi Selma iltapäivästä myös sinne tekemään rallijuttujansa.

Tästä viikosta voi varmaan päätellä, että jos Peippo alkaa yhtään muuttua treeneissä hitaammaksi tai haluttomammaksi, kannattaa viedä se hoidettavaksi. Tosi helposti se kyllä näköjään jumii, ihan sama tehdäänkö jotain rasittavampaa tai ei. Agilityn lopettaminen ei ole yhtään vähentänyt jumimista, vaikka eläähän se selän tilanne luultavasti koko ajan. Ja kuten osteopaatti sanoi, niin ei ole mitenkään sanottua että tuokaan jumitus olisi edes johtunut spondyloosista. Pitää varmaan miettiä otattaisiko ihotestireissulla kuvat myös Peipon kaulasta ja lannerangasta, kun sillä samalla rauhoituksellahan tuo menisi. Selkäkuvauksesta on aikaa vasta puoli vuotta, mikä on näissä muutoksissa lyhyt aika (paitsi Selman kohdalla 😦 ), mutta tuo kaula ainakin olisi ihan kiinnostavaa varmuuden vuoksi nähdä.

IMG_0424b

Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa treenaamassa juhliksella, ja ilman seuralaisia oltaisiin varmaan tämäkin treeni korvattu sohvalla loikoilemalla. Selma ja Kete aloittivat rallyilla, ja Peippo ja Sydi jatkoivat tokoilla. Olen aina moittinut Selmaa hitaaksi oppijaksi, mutta hitsit miten nopsaan se oppii noita pyörähdyksiä ja rusetteja! Oikealla seuraaminen on jo useimmiten ihan kohtalaista, ja vasemmalta jalkojen välistä puolen vaihtaminen on jo jollain lailla hanskassa. Isoja apuja se toki vielä tarvitsee, mutta näin vähillä treeneillä nyt ei voi muuta vielä odottaa. Selän jäykkyys tuottaa kyllä vähän ongelmia tiukoissa pyörähtelyissä, toivottavasti se ei nyt rasitu niistä liikaa.

Peippo saa nyt tehdä jonkin aikaa ruutua tehotreeninä, se on ehtinyt puolen vuoden tauon aikana ehtinyt unohtaa sen kokonaan. Ja ruutuhan ei muutenkaan ole koskaan ollut mikään mieluinen liike sille. Nyt muistin että vauhtia tuli viime vuonna lisää niin että menin itse lähemmäs lähettämään, ja näköjään än-yy-tee – leikki saa siihenkin vielä pykälän lisäpotkua. Välillä sitten juostaan lelulle kilpaa. Rantaleikeistä voi olla paljon iloa ja hyötyä, jospa me saataisiin taas ruudustakin kiva juttu!

IMG_0403

Koiramaailman kummallisuuksia ja superjälkiä

IMG_6083Ollaan taas ilmeisesti pääsemässä treenimoodiin kiinni! Selma on voinut hyvin ja sitäkin on suorastaan pakko treenata koska muuten se ainakin hajottaa itsensä. Peippo on ollut loistavassa vedossa, ja treenit maistuvat kummallekin. Pahaa mieltäkin on viikkoon mahtunut koiramaailman kummallisuuksiin liittyen, mutta kaipa sellaiset asiat pitää vaan osata jättää omaan arvoonsa. Ehkä se riittää, että tietää itse olevansa oikeassa. 😀

Lue loppuun