Lääkäreitä, treeniä ja retkiä

Molemmat seniorit käväisivät viime viikolla lääkärintarkastuksessa. Tompalla oli sydän, keuhkot, hampaat ja korvat kunnossa, mutta lonkkanivelet sanoivat poks kun niitä käännettiin taaksepäin, joten se sai nivelrikkolääkityksen. Siinä ei vielä kankeutta juuri näy, ainakaan liikkeellelähdöissä, joten varmaan ihan alkavaa vaivaa vasta, ja toivottavasti pienetkin kolotukset saadaan nyt lääkkeellä kuriin. Painoa oli 15,5, eli  se on pysynyt ennallaan, vaikka Tomppakin syö tuplasti entiseen verrattuna. Lääkäri oli sitä mieltä että lienee vanhan koiran imeytymishäiriötä. Veriarvoissa maksa-arvot olivat koholla, mutta kuulemma vanhalle koiralle se on ihan normaalia. Ulostusvaikeuksiahan Tompalla on myös ollut talven- ja keväänmittaan, ne lääkäri kuittasi sillä että lihakset ovat varmaan sen verran pudonneet että homma on hiukan hankalaa. Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen tulikin heti jo toisen kerran semmonen parin päivän tukos, että monen tunnin tikistelykään ei tuottanut kuin oksennuksen. Kolme annosta parafiinia räjäytti lopulta potin juuri kun olin varautunut siihen että Tompalle koitti loppu. 😦

Peippo kuitenkin huolettaa vielä enemmän. Sen paino on pudonnut kahden vuoden takaisesta 37 kilosta ja vuoden takaisesta 34 kilosta 30,5 kiloon. Sydän oli ok ja verenpaine niin matala että veri ei meinannut millään lirua purkkiin. Keuhkoista kuului pientä rohinaa, voi olla että se on vuodentakaisen keuhkokuumeen jälkiä. Muutama viikko sitten Peipon takaosa ja etenkin vasen takanen pettivät alta kun se nousi makuulta, ja laitoin sen kipulääkekuurille. Saatiin lääkäriltä uusi resepti kuin myös resepti propaliniin – jota toivottavasti ei vielä lähiaikoina tarvita. Jossain välissä on kuitenkin vahinko taas tapahtunut kun sen verkkoloimi haisi ihan pissalle. 🙁 Verikokeissa ei ollut muuta viitearvoja ylittävää kuin kolesteroli hiukan koholla, tulehdusarvot samoin, ja valkosolut vastaavasti alhaalla. Sikäli minusta outoa kun se oli juuri ollut tulehduskipulääkekuurilla. Jos Peippoa haluaisi tutkia lisää, lääkäri suositteli röntgenkuvausta kasvaimen varalta, mutta turhahan sitä on kuvailla kun eipä sille mahdolliselle kasvaimelle kumminkaan mitään voisi tehdä. Tällä hetkellä Peippo syö päivässä 8 dl energianappulaa, eikä se mitenkään hirveästi liiku. On siinä steriloidulla seniorinartulla pistelemistä. 

Treenailtu ollaan jonkin verran, Peipon kanssakin vähän enemmän kun sen kanssa oli tarkoitus mennä Ylöjärvelle tupliin kisaamaan. Ei sitten menty doping-varoajan takia, mutta tulipahan kannatettua sitäkin seuraa kaksilla maksuilla. Tähti sentään pääsi rahan edestä vähän treenaamaan kun hallissa oli hyvin tilaa. Tähti on käynyt myös pari kertaa Hannelen ratatreeneissä, mutta varsinkin viime kerran jälkeen tuntui että harjoitus oli sitten kumminkin ihan liian vaikea. Täytyy sanoa että pakollinen ryhmätreenitauko tuli meille nyt juuri sopivaan aikaan, me keskitytään kasvamaan kevät, harkkaillaan ulkokentillä ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Jos tuntuu että kaivataan ohjausta, niin otetaan sitten vaikka Ninalta yksäreitä.

Tyylikkäällä esineruutukoiralla on esineet ja kampaus samaan sävyyn.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta ja esineillä kerran. Jäljellä ilmaisu on parantunut huimasti muutaman keppiruudun ansiosta, ja muutenkin varmuutta on tullut tosi paljon lisää. Eilen oltiin uudessa erilaisessa maastossa Nooran tekemällä jäljellä, ja eihän siitä kyydistä voinut kuin nauttia janaa myöden. Neljästä kepistä jäi yksi, mutta eipä haittaa tässä vaiheessa. Mittaa jäljillä on nyt keväällä ollut n. 250–400 metriä, ja keppejä yleensä vain kolme. Merkattu ei olla koskaan kuin alku ja loppu, joten Tähti taatusti oppii pienestä pitäen ottamaan itse vastuun jäljestämisestään. 

Rallissa Tähden kanssa ollaan tehty jo kaikkia mahdollisia tehtäviä, sarjahyppy ja putki menee kivasti, merkki on hyvällä tolalla ja peruuttaa se osaa edessä jo ainakin koiranmitan. Jäävistä maahanmeno on nopea ja kärsii jo omaa etenemistäkin, seisominen on aika hyvä mutta vaatii pienen käsimerkin, seisominen ja seisomassa pysyminen on kaikkein vaikein juttu. Luoksetuloa varten voin jo jättää Tähden istumaan tai makaamaan, mutta loppuperusasento on vauhdista törmäys ja käsien hamuaminen. Paljon se jo osaa, jostain kun löydetään vielä jonain päivänä itsehillintä ja rutiini. Vauhtia ja energiaa löytyy, nyt täytyy vaan katsoa että se aktiivisuus kohdistuisi yhteiseen tekemiseen eikä mihinkään muuhun härväämiseen.

Paulan kainalossa Kalliojärven laavulla Lapakistossa.

Retkikoiran hommiin ovat päässeet sekä Tähti että Tomppa Lapakistossa, ja Tähti Torronsuolla. Torronsuolla oli tosi paljon jännittäviä vastaantulijoita, karvaisia ja karvattomia, ja ekan kerran jätin sen molemmilla torneilla siksi aikaa yksin kun kiivettiin ylös. Aika kivasti se pystyy jäämään yksin, mutta se jälleennäkemisen riemu vaatii kyllä aika pitkän rauhoittelun. Hyvä retkikoira siitä taatusti tulee, jos ei tuota kauheaa karvaa lasketa. Vielä kun vedet lämpiävät hiukan niin päästään kimpassa myös melomaan, vaikka Tähti onkin aika heppoinen etupaino. 😀 

Helmikuun lopun melonnalle Tähti ei vielä päässyt kun kylpy olisi ollut vähän liian kylmä. Mutta ihan kohta!

Tähti täytti jo 9 kk, ja otti myös todennäköisesti viimeisen kasvuspurttinsa, eikä enää näytä ihan kauhean kirpulta edes Peipon rinnalla. Huonolla kotimittauksella sain sen korkeudeksi n. 60 senttiä, painosta ei ole hajuakaan, paitsi että kevyt se on. Turkki on siinä kauheassa vaiheessa kun huopamyttyjä syntyy ihan sekunneissa kuin itsestään, ja täytyy tunnustaa että saksiakin on ollut pakko vähän heilutella. Minkäänlaisia murrosiän merkkejä ei vielä näy, ihan yhtä kiltti pieni tyttö Tähti on edelleen kuin aina ennenkin. 

Koirakavereista Tähti on treffaillut Jerryä, Sydiä ja Arvoa. Silmun kanssa viimeksi piti hiukan pörhistellä alkumatkasta, saas nähdä miten tyttöjen ystävyyden käy kun seuraavan kerran nähdään.

Torronsuolla oli liikkeellä tosi paljon koiria ja ihmisiä, onneksi suo oli sen verran jäässä että sinne pystyi väistämään pitkoksilta:

Suomenlinnassakin käytiin sukuloimassa ja ilahduttamassa turisteja. Reissu oli niin rankka, että junaa odotellessa pieni meinasi jo ihan nukahtaa asemalaiturille:

Talvi tuli yhdeksi räntäsade- ja pariksi pakkaspäiväksi:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkuvuoden riennot

Vuosi ollaan aloitettu briardien kanssa rivakasti. Peipon kanssa kävin sössimässä yhdet rallikisat Ylöjärvellä, ja Tähti avasi harrastuskoiran uransa pentunäyttelyssä. Lisäksi sen kanssa startattiin Koirakoutsin rallytiimissä, joka sisältää neljä koko viikonlopun kestävää treenisessiota, päättyen ensi joulukuussa. Tomppa puolestaan on saanut olla paljon maalla ja on ihan hyvässä kunnossa, tosin sille pitäisi varata mahdollisimman pian terveystarkki kun löysin sen ikenestä pienen pallukan, ja lisäksi se on öisin vähän yskähdellyt. Lue loppuun

MES hyv

Kaiken säpinän keskellä blogin päivitys on jäänyt ihan retuperälle, ja niin paljon kaikkea ollaan tehty että sekavaksi menee. Mutta joka tapauksessa, Peippo sai kuin saikin ekan hyväksytyn mestariluokan tuloksen muutama viikko sitten, kun lähdettiin ihan vaan Arvon seuraksi kisareissuun Kouvolaan. Kirsi Petäjän rata oli tosi helppo, ja kun oltiin suoritusvuorossa päivän viimeinen koirakko, saatiin myös hyvä rauha keskittyä. Yksin tuohon halliin ei kyllä Peipon kanssa tarvitse lähteä, odotustila on minipieni ja sinne pitää vielä mennä kapeaa käytävää pitkin. Tällä kertaa pidin Peipon treenaamatta yli viikon, ja vikan viikon se oli muutenkin pienemmällä aktiviteeteilla. Treeneissä on koitettu saada lisädraivia pallopalkalla. Kisasuoritus tehtiinkin aika kivassa vireessä, ja ainut kymppikin tuli pyörähdyksestä, se kun nyt vaan on pitkä- ja jäykkäselkäiselle Peipolle vaikeaa. Loppupisteiksi saatiin 80, ja ihan yli odotusten siis sujui.

Rallia briardileirillä, c Henna Lindell

Viikko ennen kisoja Peippo oli taas lirauttanut nukkuessaan matolle. Hölkkääminen saa sen vähän jumiin ja se vaatisi aina sen jälkeen vapaana juoksentelua metsässä. Ennen kisoja en antanut sen vetää yhtään, mutta ei sitä hommaa raaskisi kokonaan lopettaakaan kun Peippo nauttii vetämisestä enemmän kuin mistään muusta. Menköön sitten jumiin mutta eläköön täysillä. Yhtään kipeältä se ei onneksi vaikuta.

Tompan olo Tähden kanssa on edelleen tukalaa, vaikka pahin mitä Tähti tekee on kun se silloin tällöin haluaisi nuolla Tompan korvat ja suupielet. Enimmäkseen Tomppa seisoo keskellä lattiaa häntä koipien välissä ja on mahdollisimman tiellä, eikä tajua mennä toiseen huoneeseen omaan rauhaansa. Jos koko porukka on lenkillä yhtä aikaa, Tomppa ei voi tehdä tarpeitaan ja sitten iskee kauhea ummetus. On se kyllä noiden hermojensa kanssa niin reppana, enkä tiedä onko sillä jo orastavaa dementiaakin. Yksi päivä se yritti mennä sisään naapurin ovesta, ja muutenkin tuntuu että se on vähän toisaikainen.  En olisi kyllä ikinä uskonut että sillä on pennun kanssa noin vaikeaa, kun se suhtautui Peippoon ja Velmuun pentuina niin hyvin. Jos olo ei kohta helpota, pitää varmaan alkaa tekemään jotain päätöksiä mummelin suhteen, kun vielä pelkään että se joku kerta puree Tähteä. 😦

Sähikäisellä sen sijaan pyyhkii hyvin ja kulkee lujaa. Toki ollaan käyty jo lääkärissä ontumatutkimuksessa ja nielty kokonaisia isoja puruluita, pudottu x-määrä kertoja sohvalta milloin mitenkin päin ja meinattu syödä myrkkysieniä, mutta vahvasti hengissä Tähti on onneksi edelleen. Sisäsiisteyskin alkaa olla tosi hyvin hallinnassa, ja harrastuksissa pikkunen on todella iso ilo. Kotona voisi energiaa olla joskus vähän vähemmänkin, ihanuudestaan huolimatta Tähti osaa olla kyllä varsin työläs pentu roikkuessaan koko ajan jossain objektissa kiinni. Jospa sekin helpottaisi loppujenkin hampaiden vaihduttua. Autojen jahtaaminen on melkein kokonaan loppunut, monesti se tarjoaa kontaktia autojen kohdalla jos niitä tulee vastaan vain harvakseltaan. Jos autoja on liikkeellä enemmän, se ei kiinnitä niihin mitään huomiota.

Eläinlääkärissä on toistaiseksi vielä superkivaa!

Rallitreeneissä Hannelella ollaan käyty Tähden kanssa kerran, ja Ninan treeneissä muutama kerta. Samoin on alkanut muutaman yksärin sarja Kantoluotoa, ja pari kertaa Tähti on päässyt leikkimään maalimiehen kanssa. Viimeinen hoffileikitys tuli tosi hyvään saumaan, saatiin toivottavasti kurssia vähän oikaistua ennen kuin mennään ihan pieleen. Tähtihän siis leikkii vieraitten setien kanssa tosi hienosti, mutta omaa toimintaa tuli tarkasteltua eri kantilta.

Kuvat briardileiriltä Henna Lindell:

Joitain asioita Tähti näkyy osaavan syntyjään, kuten esimerkiksi eteenmenon ja esineruudun. Eteenmenossa sille voi viedä pallon ekaksi, tehdä sitten välissä muuta treeniä, ja lopuksi lähettää sen pallolle, tai ottaa luoksetulon eteenmenopallolta ja lähettää sen sitten eteen. Esineruudun idean se hoksasi heti, varmaan siinä auttoi että se tietää jo muuten mitä käskysana lelu tarkoittaa. Hyvin se etsii, jossain neljässäkympissä on tainnut olla esineet, ja Tähti on saanut rempoa puussa kiinni kun olen vienyt lelut.

Jälki tökkii enemmän, johtuen siitä että hätäilin taas ilmaisun kanssa. Sitä on jo nelikuisella ehditty kerran vaihtaa, kun maahanmeno ei tuntunut kummastakaan kivalta. Pitäisi nyt varmaan tehdä vähän isompia keppejä ja ryhdistäytyä tämänkin asian kanssa, kovin montaa keppijälkeä ei olla ehditty tehdä.

Seuruu ja perusasennot ovat aika hyvällä mallilla, ja Tähti tarjoaa lenkeillä seuraamista välillä rasittavuuteen saakka. Sen sijaan tylsät jutut, kuten paikalla istuminen ja makaaminen ei oikein jaksaisi huvittaa. Vaikka koitan palkkailla nopeasti, aina se tahtoo ehtiä livetä varsinkin makuulta, mutta viime treeneissä Ninalta tuli vinkki laittaa Tähti töihin, ja kun se joutui luopumaan kädessä olevasta namista ja tönin ja vedin sitä varovasti samalla, saatiin monta hyvää toistoa. Kantoluodolta saatiin kotitehtäviksi vahvistaa hyvällä alulla olevaa luopumista, ja alkaa harjoitella takapäänkäyttöä. Todennäköisesti aletaan haroitella sitä Tähdenkin kanssa pesuvadilla, vaikka yksärillä Tähti sai kokeilla Kantoluodon harjoitusta takapään löytämiseksi ja sekin systeemi toimisi varmaan myös hyvin.

Rallissa ollaan tehty kaikkia puolenvaihtoja, pyörähdyksiä, oikeaa puolta, seisomaan nousua, ja oikeastaan melkein kaikkea paitsi peruutusta. Noin pienen kanssa on helppo aloittaa esimerkiksi edestä puolenvaihto, turha odotella että se kasvaa niin isoksi että ei enää näpsäkästi pujahtele sinne tänne. Oikea puoli on kyllä ihan retuperällä, jotenkin sen harkkaaminen vaan tahtoo unohtua. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdään sitä mistä tykätään.

Keskittymiskyky pienellä on tosi hyvä. Ollaan treenattu myös Arvon ja Sydin kanssa, ja niin kauan kun puuhataan omiamme, se ei kiinnitä toisiin koiriin mitään huomiota. Jos viereisellä aksakentällä on joku oikein kovaääninen pari, se saattaa hetkeksi herpaantua, mutta jatkaa sitten tekemistä. Luoksetulo on niin hyvin hanskassa – vielä – että luoksetulokutsu on jäänyt noudattamatta vain kerran, kun piti karata hallin odotustilasta kentälle. Mutta kiva että Tähti on niin kuulianen ja pysyy lähellä, ollaan voitu edelleen jatkaa aamulenkkejä lähimetsikössä ja puistossa irti ilman että tarvitsee pelätä sen lähtevän auton alle tai huitelemaan muualle. Silmun kanssa leikit vain paranevat, nahinointi on jäänyt oikeastaan ihan kokonaan pois ja tytöt leikkivät hirmu nätisti. Ihmisiä vastaan hyppiminen pitäisi kyllä kohta saada kitkettyä pois, kun ei ole kenestäkään kiva kun tuommoinen iso roikale loikkaa syliin kuraisine tassuineen.

Edellisen viikonlopun Tähti oli Arvolla hoidossa perjantaista maanantaihin kun itsellä oli Sastamalankeikkaa ja sunnuntaivieras. Tähdessä on sekin hyvä ominaisuus että se viihtyy missä vaan, ja oli ollut tyytyväinen ja rauhallinen hoitolainen muutamaa pientä tihutyötä lukuunottamatta. Arvo taitaa olla Tähden idoli, ja se oli kuulemma viettänyt viikonlopun rahtaamalla Arvolle lelun toisensa perään. Tähti on kyllä niin toiveiden täyttymys, en olisi hienompaa pentua voinut toivoa saavani.

Lapissa käytiin lomailemassa syyskuun viimeisellä viikolla. Tähti matkusti mukisematta takaluukussa aamusta myöhään iltaan, eikä tuhonnut mökillä takkapuita kummempaa irtainta. Päiväretkiä tehtiin kokoonpanojen mukaan, Tähti teki pisimpänä ja rankinpana reissunaan Riisin rääpäisyn, eikä vaikuttanut sen jälkeenkään yhtään väsyneelle. Hienoja reissukoiria koko jengi!

Livojärvellä

Pyytöuoman metsäpolulla oli hiukan haastavampi joenylitys. Selvittiin kuivina.

Korouoma

Riisitunturi

Palotunturin autiotupa

Auttiköngäs

 

RTK 3 ja pikkuinen Tähti

Vaikka kesä on ollut laiska, käytiin Peipon kanssa keskikesällä yhdet ralliepikset ja lisäksi uusien tuomarien harkkakoe, joista molemmista saatiin hyväksytty tulos, mutta kummassakin varsinkin alkurata oli taas aika laamailua. Sama meno jatkui omissa virallisissa, mutta tulos siis saatiin sieltäkin ja koulutustunnus RTK3. Hyviä neuvoja ja tsemppejä saatiin paljon, ja jotainhan tuolle ahdistukselle pitää tehdä koska eihän Peipollakaan voi kehässä kovin kiva olo olla. Virallisena kisapäivänä hellettäkin oli kyllä yli 30 astetta, eikä hallissa ollut paljon viileämpää, joten silläkin varmaan saattoi joku osuus olla löysään olotilaan. Kun kyseessä oli tuplakisat, päästiin korkkaamaan myös mestariluokka, ja jos siitä jotain hyvää täytyy sanoa niin kaikki mestarin tehtävät taisivat onnistua, mutta avoimen luokan tehtävät eivät. Väittivät, ettei se pahalle näyttänyt, mutta videota ei ole kummastakaan radasta. Kovin Peippo myös kirputteli itseään kisan jälkeen, voi tietenkin olla ihan stressiäkin, mutta olin myös löytävinäni pari päivää sen jälkeen taas myös pissalätäkön lattialta.

Muuten ollaan isojen koirien kanssa vain retkeilty ja nautiskeltu kesästä, ei juurikaan treenattu tai tehty mitään muutakaan järkevää. Peippo on melonut ja hölkkäillyt – se oli fyssarilla hyvässä kunnossa, ja puhuttiin siitä että kyllä Peipon pitää saada kuitenkin tehdä sitä mistä se tykkää, kunhan sitä nyt ei ihan tolkuttomasti rasiteta. Ai niin ja olihan Tomppakin niissä uusien tuomareiden kisoissa, avoimessa luokassa tosin kun sinne kaivattiin koiria. Tomppa sai kasaan 97 pistettä ja Iirikseltä isot kehut, eikä sitä haitannut yhtään että samassa kehässä oli 10 vierasta ihmistä, kun siellä oli tuomarikokelaat sihteereineen ja kaksi virallista tuomaria lisäksi. Täytyy sanoa että mummun kanssa oli kyllä pelkkä ilo olla radalla, ja kivaa tuntui olevan Tompallakin.

Eilen sitten koko jengin elämä muuttui, kun taloon tuli pikkuinen Tähti, O’lydia Estrid. Estrid haettiin Nooran kanssa Ruotsista Västervikistä ja se on aivan ihana kahdeksanviikkoinen briardinalku. Mutkaton, avoin, iloinen, reipas, ja silti nöyrän oloinen. Kasvattajan mukaan myös porukan herkin, eikä tuntunut tosiaankaan olevan mikään öykkäri, vaan mieluummin näytti välttelevän konflikteja. Vieraiden ihmisten syliin se kiipesi ensimmäisenä, ja myös mielihyvin lähti vieraiden mukaan. Autossa oli kyllä huono olo ja monen koukeron jälkeen satamaan päästyä auton koko etuosasto oli täynnä oksennusta. Tyytyväisen ja reippaan oloinen pikkuinen oli silti koko reissun ajan, eikä vieläkään näyttänyt mitenkään ikävöivältä. Laivan ravintolassa se nukkui kantoliinassa, hytissä se koisasi isoimman osan yöstä, ja kaikki oli sen kanssa kovin helppoa. Rajamäessä se laitettiin jo takaluukkuun odottamaan muita koiria, ja sielläkin se odotteli ihan hiljaa ja nätisti. Kotona kun käytin isot koirat pissalla, se nukkui kun tultiin takaisin. Ihan uskomaton pakkaus siis.

Eka yö kotona meni hyvin, muutaman kerran Tähti heräili leikkimään, mutta antoi uuden emäntänsä nukkua lopulta peräti kahdeksaan saakka. Tällä hetkellä koko porukka on samassa tilassa sisällä ja takapihalla, hiukan täytyy Peippoa vielä vahtia mutta muuten meidän yhteiselon alku näyttää ihan lupaavalta.

Pari tuntia ehdittiin kierrellä Västervikissä ennen treffejä kasvattajan kanssa. Toivottavasti ensi vuonna ehditään tutustua paikkaan hiukan paremmin jos lähdetään Ruotsiin leireilemään tai mh-kuvaukseen.

Telttailemaan ollaan ehditty tänä kesänä vain kerran, katsotaan jos yöt lämpenevät niin saattaa olla että Tähtikin pääsee vielä kokeilemaan sitä lystiä.

Pupujen sietäminen on kummallakin isolla koiralla ihan uskomattoman hyvällä tolalla:

Peippo pääsi joku viikko sitten melontaretekelle merelle Kopparnäsissä. Ukkonen yllätti heti kun asetuttiin raftiin, mutta onneksi ilma kirkastui nopeasti. Nykyään saa pitää kiirettä lautan täyttämisen kanssa, kun Peipolla on niin kiire lähtöön että se tahtoisi kömpiä sinne jo ennen vesillelaskua. 😀

Muutoksen tuulia

Niin paljon on ollut muuta ajateltavaa ja tehtävää, että bloginpäivityskin on jäänyt. Harkoissa ollaan käyty tosi laiskasti, lähinnä vain Hannelen viikkotreeneissä Jokelassa, ja koirat ovat olleet muutenkin vähemmällä tekemisellä. Jokusen kerran ollaan sentään käyty Peipon kanssa hölkkäämässä. Tomppaakin koitin ottaa mukaan pari kertaa, mutta pakko vaan on hyväksyä se tosiasia, että se on jo liian vanha noille lenkeille. Hiukan pelottavaa, koska omakaan kunto ei todellakaan ole mikään hirveän hyvä. Tomppa pyörii myös jaloissa tavallista enemmän ja tuntuu olevan aina tiellä – mahtaakohan se olla tulossa jo vähän höppänäksi? Myös Peipon 7-vuotispäivä meni tänä vuonna ohi ilman että otin siitä edes juhlapäiväkuvaa. Miten sekin voi olla noin vanha, kun se juuri oli semmoinen pikkuinen söpö pallero?

Peipon kanssa käytiin Tamskilla kisoissa, ja pilasin taas vaihteeksi meidän suorituksen heti tokalla kyltillä nappaamalla siltä peräti -23 pistettä. Saavutus se on sekin! Peippo oli vähän yliviressä laiskan viikon jälkeen, eikä ollut ihan täysin kuulolla sekään, mutta eihän tuon oman miinussaaliin jälkeen muutenkaan enää hirveästi mahiksia ollut. Ja kivempi noin päin että Peippo on ylivireessä kuin että se olisi lamaantunut, kuten se on joskus ollut. Kasvattajakin kisoissa nähtiin, ihan sattumalta ja ekaa kertaa sitten Peipon pentuaikojen.

Suomenlinnassa ollaan myös oltu kahteenkin otteeseen harjoittelemassa sivistyksen parissa asumista, mikä on tullut tarpeeseen, koska todennäköisesti  jo muutaman viikon päästä asustellaan rivitalossa, jos vaan kaikki menee kuin on suunniteltu. Aikamoinen elämänmuutos siis tulossa, eniten ehkä Peipolle joka on pennusta asti saanut asua maalla ilman naapureita ja tottunut juoksentelemaan isolla pihalla. Onneksi siis ollaan saatu totutella naapureihin Suomenlinnassa, joten en ihan hirveästi osaa pelätä koirien sopeutumisen suhteen, enemmän ehkä oman sopeutumiseni suhteen. 😀 Toisaalta on tylsä muuttaa taajamaan, mutta onhan siinä hirveästi hyviäkin puolia – mukaanlukien se, että treenihalli tulee olemaan 300 metrin päässä kotoa.

Muitakin muutoksen tuulia on puhallellut viime aikoina, mutta eiköhän tästä taas kohtapuoliin päästä normaaliin treeni- ja lenkkirytmiin kiinni. Tosin Peipon kynnet alkavat taas murentua, joten voi olla että odotettavissa on joka tapauksessa treenitauko. Luulen että rokotuksilla käyminen laukaisi kynsivaivat, ajallisesti ainakin täsmäisi, ja sitä pelkäsin jo vähän etukäteen kun tiesin että monet slo-koirien omistajat lopettavat kokonaan koiriensa rokottamisen. Mutta ei tuo vielä pahalle näytä, jospa selvittäisiin tällläkin kertaa lievemmillä oireilla. Optimistina ilmoitin Peipon muutaman viikon päähän omiin kisoihinkin, menköön rahat sitten kannatuksena seuralle jos ei päästäkään osallistumaan.

Lauran kanssa ehdittiin kokeilla retkiluistelua ennen kuin kevät tuli. Tosi hauskaa hommaa, pakko varmaan syksyllä ostaa omat luistimet.

Jostain syystä luut on aina pakko syödä lähekkäin. Onneksi kumpikaan ei havittele toisen omaa.

Nenähommia

Viime viikolla perehdyttiin Päivin opastuksella nose workiin. Päivi esitteli aluksi erilaisia tapoja opettaa homma niin, että lopputulokseksi saadaan sekä etsintä että ilmaisu. Kaikki halusivat opettaa ilmaisun etsimisen kautta, ts. ensin koira saa etsiä nami + hydralaattia x-määrän toistoja, sitten etsitään pelkkää hydralaattia, ja kun koiralle on rutiinia se että hajulöydöstä palkataan, aletaan viivästää palkan tuloa jotta koira saa tavallaan itse valita ilmaisutavan.

Kahdessa tunnissa ehdittiin tehdä neljää eri harjoitusta, kaikkia useampi toisto. Ensin etsittiin peitteiden alta, sitten pahvilaatikoista, erilaisista purkeista, ja lopuksi riveihin aseteltujen ritilälaatikoiden alta. Kumpikin hoksasi homman aika nopeasti, ja jo tokassa harjoituksessa päästiin etsimään pelkkää namia. Tomppaa jännitti välillä hiukan kun remmi osui jonkun laatikon reunaan, mutta se haisteli niin että tuhina vaan kävi, ja oli selvästi tosi innoissaan asiasta. Peipolle kävikin sitten vähän nolommin, kun kesken toisen harjoituksen Päivi alkoi epäillä että sillä on hätä. Ei muuta kuin äkkiä paitahihasillaan pakkaseen ja samantien Peipolta jo turahti. Ilmankos se olikin vaikuttanut jotenkin tavallista räyhäkämmälle ja levottomammalle vuoroaan odotelleessa. Kilttinä tyttönä se olisi kuitenkin lähtenyt etsimään, vaikka sitten löysät housuissa, mutta tältä erää Peipon treenit loppuivat ikävä kyllä siihen.

Kotona ollaan myös harkattu parina päivänä, vaikka kuulemma etsimistä ei kotona kannattaisikaan tehdä syystä x. Edelleen laitan nose workin hömppälajien kategoriaan, vaikkei se välttämättä  mitenkään helppoa ole, mutta ainakin nopeana ja hauskana aktivointina se on ihan loistavaa puuhaa. Sunnuntaina käytiin Varpun kanssa hallilla tekemässä pari harkkaa, ekat hajut laatikoihin ja tokat agilityesteisiin piilottaen. Peipolla on selkeästi vaikeuksia jos haju on jonkun tavaran takana niin, että se haistaa sen siltä puolelta mistä se ei pääse tarpeeksi lähelle, se kun ei tunnu hoksaavan kauhean hyvin asioiden kiertämistä. 😀

Rallia ollaan tehty myös vähäsen, edelleen Peipon kanssa ollaan eniten paneuduttu uuteen ympärikiepahdukseen, ja Tompan kanssa pyllyn pitämiseen ilmassa peruutuksessa ja sisäkurveissa. Tompalle piti ottaa käyttöön jo sukkahousuniksikin kun en millään päässyt palkkaamaan sitä tarpeeksi siitä että ei istu välillä. Yllättävän vähän sitä häiritsee vatsan alta pujotetut sukkikset, tai ainakin sitä ilostuttaa vastaavasti enemmän se, että se saa kunnolla liksaa. En tiedä miten kauan tätä saa hinkuttaa näin, mutta onneksi Tompalla on aika hyvät hoksottimet.

Yhtenä päivänä kuvasin kummallekin koiralle voittajaluokan rataharkan, kun halusin nähdä mille Peipon meno näyttää, ja kannattaako harkita Tompankin ilmoittamista kisoihin. Peippo näyttää videolla ihanan tunnolliselle, ja Tomppa puolestaan reippaalle ja innokkaalle. Tomppaa en kumminkaan kisoihin ilmoittanut, ajattelin että voi olla sille vähän liian kova pala kun moni asia on vielä vähän epävarma. Enkä usko että saan sille muutamassa viikossa tuota peruutustakaan kunnolla opetettua.

Peipon keuhkot palautuvat tosi hitaasti. En tiedä oliko tuo viime viikon pikaripuli huonosta vastustuskyvystä johtuvaa, vai pitääkö kohta huolestua siitäkin kun vanha rautavatsa saa nyt näemmä säännöllisesti vatsanväänteitä. Fyysinen kunto Peipolla on hiukan petraantunut, vaikka vieläkin jos lenkkeillään liikaa tai Peippo hengästyy, se rykii seuraavana yönä muutaman yskäisyn. Ja paranemisesta on sentään kulunut jo kuukausi.

Arvon ja Tompan kanssa Kytäjällä tuulettumassa. Peippoa ei uskalla tämmösille reissuille ottaa mukaan ettei selkä jumiudu entisestään.

Kahvia, glögiä ja kasvispullia. 😀

Tervemenoa 2018!

Tämä vuosi on eka miesmuistiin kun ei vuoden lopussa tarvitse analysoida sitä mitä on tullut koirien kanssa tehtyä ja miettiä mitä tehdään ensi vuonna. Harrastamisen suhteen vuosi oli ihan yhtä huono kuin yleensä ottaen muutenkin. Selma kuoli, Peippo sai yhden hikisen voi-tuloksen rallysta + yhden tuomarinpalkinnon, ja jäi lopullisesti eläkkeelle kaikista muista lajeista uusien selkäkuvien myötä. Tomppa on sentään reipastunut entisestään ja nykyään se alkaa jo ääntää innosta treenihalliln piihaan kurvatessa. Jos Tompan kanssa saataisiin vielä toiset kymmenen vuotta, niin ties mihin vielä päädyttäisiin. 😀

Lue loppuun

Tyyntä

Huomenna meidän elämä muuttuu taas vähäksi aikaa, mikä on ihan kiva, mutta kivaa on ollut myös viime aikojen tyyni ja mukavasti rullaava arki. Kaamosväsymys painaa päälle, eikä töiden, treenien ja lenkkien jälkeen jaksa tehdä enää mitään muuta kuin maata sohvalla syömässä herkkuja. Kaikki onneksi soljuu jotakuinkin omalla painollaan, Peipon kanssa on ollut iso ilo treenailla, ja Tompan kanssa tekemisestäkin nauttii kun näkee miten kivaa sillä on vaikkei kaikki aina ihan oikein menekään.

Jälkiä ollaan tehty taas parit, eka Vihtijärvelle pitkän kaavan mukaan, eli ohjaajat nautiskelivat jäljen vanhetessa lounaat, jälkkärit, pannukahvit ja kuoharit. Kun oikein yrittää, niin hyggeillä voi tihkusateessa keskellä metsääkin. Peippo on ollut tosi onnellinen päästessään jäljestämään. Se ääntää intoaan siitä saakka kun puetaan valjaat, ja on taas oma itsevarma itsensä vaikka tulisi pieniä vaikeuksiakin. Vihtijärvellä se pörräsi hetken etsimässä omaa kulmaansa tuoreilla peurojen jäljillä, ja tänään se erotteli hetken omaa jälkeään liki samaan aikaan sattumalta tehdystä harhasta (poissa polulta kävellyt ulkoilija koirien kanssa). On tuon kanssa niin rentoa ja mukavaa jäljestää!

Pari viikkoa sitten käytiin ekan kerran Selman sukulaistytön kanssa rallitreeneissä, ja tänään jatkettiin hallilla. Tämän päivän treenien jälkeen juolahti mieleen, että koiraharrastus on aika hieno harrastus siinäkin mielessä, että voi tuosta vaan sopia ihan vieraiden ihmisten kanssa kimppatreenit. Montakohan muuta samanlaista harrastusta on? Ulkotreenit tulivat tarpeeseen kun taas selvästi näki että pienetkin häiriöt ovat Peipolle aika isoja, tänään hallissa Peippo pani  parastaan ja sai kehuja siitä miten yritteliäs ja kova tsemppaamaan se on. Ja onhan se, välillä vaan tarvitaan näemmä joku muu sanomaan se ääneen, että itsekin sen taas huomaa.

Hannelen kurssi jatkui perjantaina. Ensin tehtiin mestarin kisarata palkatta,  joka meni oikein mallikkaasti lukuunottamatta sitä että en taas malttanut odottaa istu-käännös-istu -tehtävässä sitä vikaa istumista. Oltaisiin kuulemma kuitenkin saatu kisoissa ihan hyvät pisteet. Tekniikkaharkkana tehtiin sivuaskelia sekä paikaltaan että liikkeessä ja merkkiä, ja sujuihan Peipolta nekin. Hannelelta saatiin taas semmoista palautetta että se pisti koko loppuillaksi leijumaan. 😄 Ja tätähän me molemmat tarvitaan, ei pelkkää osaamista, vaan uskoa siihen että kyllä me osataan.

Parin viikon aikana tehtiin kolmaskin kisamainen rataharkka kun oltiin seuran porukalla treenaamassa. Peippo teki voi-rataa, ja edelleen oikein kivasti. Olen miettinyt aika paljon tuota rataharkan sopivaa määrää, tai siis palkattoman rataharkan määrää. Peippo osaa tosi hyvin odottaa loppupalkkaa, palkkaantuu aika hyvin kehusta, tykkää tekemisestä ja tekee paremmin ilman turhia (palkkaus)keskeytyksiä, joten ajattelen että sille sopii aika hyvin tiheämmätkin ratatreenit. Tekniikka sillä on melkein kaikissa tehtävissä ihan hyvällä mallilla kun niitä tehdään yksittäin, ja me – tai varsinkin minä – tarvitaan paljon harjoitusta kylttitelineiden kanssa, etenkin koiran ollessa oikealla puolella.

Kalorit, kaverit ja koirat – parhaat lääkkeet kaamosväsymykseen!