Lääkäreitä, treeniä ja retkiä

Molemmat seniorit käväisivät viime viikolla lääkärintarkastuksessa. Tompalla oli sydän, keuhkot, hampaat ja korvat kunnossa, mutta lonkkanivelet sanoivat poks kun niitä käännettiin taaksepäin, joten se sai nivelrikkolääkityksen. Siinä ei vielä kankeutta juuri näy, ainakaan liikkeellelähdöissä, joten varmaan ihan alkavaa vaivaa vasta, ja toivottavasti pienetkin kolotukset saadaan nyt lääkkeellä kuriin. Painoa oli 15,5, eli  se on pysynyt ennallaan, vaikka Tomppakin syö tuplasti entiseen verrattuna. Lääkäri oli sitä mieltä että lienee vanhan koiran imeytymishäiriötä. Veriarvoissa maksa-arvot olivat koholla, mutta kuulemma vanhalle koiralle se on ihan normaalia. Ulostusvaikeuksiahan Tompalla on myös ollut talven- ja keväänmittaan, ne lääkäri kuittasi sillä että lihakset ovat varmaan sen verran pudonneet että homma on hiukan hankalaa. Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen tulikin heti jo toisen kerran semmonen parin päivän tukos, että monen tunnin tikistelykään ei tuottanut kuin oksennuksen. Kolme annosta parafiinia räjäytti lopulta potin juuri kun olin varautunut siihen että Tompalle koitti loppu. 😦

Peippo kuitenkin huolettaa vielä enemmän. Sen paino on pudonnut kahden vuoden takaisesta 37 kilosta ja vuoden takaisesta 34 kilosta 30,5 kiloon. Sydän oli ok ja verenpaine niin matala että veri ei meinannut millään lirua purkkiin. Keuhkoista kuului pientä rohinaa, voi olla että se on vuodentakaisen keuhkokuumeen jälkiä. Muutama viikko sitten Peipon takaosa ja etenkin vasen takanen pettivät alta kun se nousi makuulta, ja laitoin sen kipulääkekuurille. Saatiin lääkäriltä uusi resepti kuin myös resepti propaliniin – jota toivottavasti ei vielä lähiaikoina tarvita. Jossain välissä on kuitenkin vahinko taas tapahtunut kun sen verkkoloimi haisi ihan pissalle. 🙁 Verikokeissa ei ollut muuta viitearvoja ylittävää kuin kolesteroli hiukan koholla, tulehdusarvot samoin, ja valkosolut vastaavasti alhaalla. Sikäli minusta outoa kun se oli juuri ollut tulehduskipulääkekuurilla. Jos Peippoa haluaisi tutkia lisää, lääkäri suositteli röntgenkuvausta kasvaimen varalta, mutta turhahan sitä on kuvailla kun eipä sille mahdolliselle kasvaimelle kumminkaan mitään voisi tehdä. Tällä hetkellä Peippo syö päivässä 8 dl energianappulaa, eikä se mitenkään hirveästi liiku. On siinä steriloidulla seniorinartulla pistelemistä. 

Treenailtu ollaan jonkin verran, Peipon kanssakin vähän enemmän kun sen kanssa oli tarkoitus mennä Ylöjärvelle tupliin kisaamaan. Ei sitten menty doping-varoajan takia, mutta tulipahan kannatettua sitäkin seuraa kaksilla maksuilla. Tähti sentään pääsi rahan edestä vähän treenaamaan kun hallissa oli hyvin tilaa. Tähti on käynyt myös pari kertaa Hannelen ratatreeneissä, mutta varsinkin viime kerran jälkeen tuntui että harjoitus oli sitten kumminkin ihan liian vaikea. Täytyy sanoa että pakollinen ryhmätreenitauko tuli meille nyt juuri sopivaan aikaan, me keskitytään kasvamaan kevät, harkkaillaan ulkokentillä ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Jos tuntuu että kaivataan ohjausta, niin otetaan sitten vaikka Ninalta yksäreitä.

Tyylikkäällä esineruutukoiralla on esineet ja kampaus samaan sävyyn.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta ja esineillä kerran. Jäljellä ilmaisu on parantunut huimasti muutaman keppiruudun ansiosta, ja muutenkin varmuutta on tullut tosi paljon lisää. Eilen oltiin uudessa erilaisessa maastossa Nooran tekemällä jäljellä, ja eihän siitä kyydistä voinut kuin nauttia janaa myöden. Neljästä kepistä jäi yksi, mutta eipä haittaa tässä vaiheessa. Mittaa jäljillä on nyt keväällä ollut n. 250–400 metriä, ja keppejä yleensä vain kolme. Merkattu ei olla koskaan kuin alku ja loppu, joten Tähti taatusti oppii pienestä pitäen ottamaan itse vastuun jäljestämisestään. 

Rallissa Tähden kanssa ollaan tehty jo kaikkia mahdollisia tehtäviä, sarjahyppy ja putki menee kivasti, merkki on hyvällä tolalla ja peruuttaa se osaa edessä jo ainakin koiranmitan. Jäävistä maahanmeno on nopea ja kärsii jo omaa etenemistäkin, seisominen on aika hyvä mutta vaatii pienen käsimerkin, seisominen ja seisomassa pysyminen on kaikkein vaikein juttu. Luoksetuloa varten voin jo jättää Tähden istumaan tai makaamaan, mutta loppuperusasento on vauhdista törmäys ja käsien hamuaminen. Paljon se jo osaa, jostain kun löydetään vielä jonain päivänä itsehillintä ja rutiini. Vauhtia ja energiaa löytyy, nyt täytyy vaan katsoa että se aktiivisuus kohdistuisi yhteiseen tekemiseen eikä mihinkään muuhun härväämiseen.

Paulan kainalossa Kalliojärven laavulla Lapakistossa.

Retkikoiran hommiin ovat päässeet sekä Tähti että Tomppa Lapakistossa, ja Tähti Torronsuolla. Torronsuolla oli tosi paljon jännittäviä vastaantulijoita, karvaisia ja karvattomia, ja ekan kerran jätin sen molemmilla torneilla siksi aikaa yksin kun kiivettiin ylös. Aika kivasti se pystyy jäämään yksin, mutta se jälleennäkemisen riemu vaatii kyllä aika pitkän rauhoittelun. Hyvä retkikoira siitä taatusti tulee, jos ei tuota kauheaa karvaa lasketa. Vielä kun vedet lämpiävät hiukan niin päästään kimpassa myös melomaan, vaikka Tähti onkin aika heppoinen etupaino. 😀 

Helmikuun lopun melonnalle Tähti ei vielä päässyt kun kylpy olisi ollut vähän liian kylmä. Mutta ihan kohta!

Tähti täytti jo 9 kk, ja otti myös todennäköisesti viimeisen kasvuspurttinsa, eikä enää näytä ihan kauhean kirpulta edes Peipon rinnalla. Huonolla kotimittauksella sain sen korkeudeksi n. 60 senttiä, painosta ei ole hajuakaan, paitsi että kevyt se on. Turkki on siinä kauheassa vaiheessa kun huopamyttyjä syntyy ihan sekunneissa kuin itsestään, ja täytyy tunnustaa että saksiakin on ollut pakko vähän heilutella. Minkäänlaisia murrosiän merkkejä ei vielä näy, ihan yhtä kiltti pieni tyttö Tähti on edelleen kuin aina ennenkin. 

Koirakavereista Tähti on treffaillut Jerryä, Sydiä ja Arvoa. Silmun kanssa viimeksi piti hiukan pörhistellä alkumatkasta, saas nähdä miten tyttöjen ystävyyden käy kun seuraavan kerran nähdään.

Torronsuolla oli liikkeellä tosi paljon koiria ja ihmisiä, onneksi suo oli sen verran jäässä että sinne pystyi väistämään pitkoksilta:

Suomenlinnassakin käytiin sukuloimassa ja ilahduttamassa turisteja. Reissu oli niin rankka, että junaa odotellessa pieni meinasi jo ihan nukahtaa asemalaiturille:

Talvi tuli yhdeksi räntäsade- ja pariksi pakkaspäiväksi:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkuvuoden riennot

Vuosi ollaan aloitettu briardien kanssa rivakasti. Peipon kanssa kävin sössimässä yhdet rallikisat Ylöjärvellä, ja Tähti avasi harrastuskoiran uransa pentunäyttelyssä. Lisäksi sen kanssa startattiin Koirakoutsin rallytiimissä, joka sisältää neljä koko viikonlopun kestävää treenisessiota, päättyen ensi joulukuussa. Tomppa puolestaan on saanut olla paljon maalla ja on ihan hyvässä kunnossa, tosin sille pitäisi varata mahdollisimman pian terveystarkki kun löysin sen ikenestä pienen pallukan, ja lisäksi se on öisin vähän yskähdellyt. Lue loppuun

MES hyv

Kaiken säpinän keskellä blogin päivitys on jäänyt ihan retuperälle, ja niin paljon kaikkea ollaan tehty että sekavaksi menee. Mutta joka tapauksessa, Peippo sai kuin saikin ekan hyväksytyn mestariluokan tuloksen muutama viikko sitten, kun lähdettiin ihan vaan Arvon seuraksi kisareissuun Kouvolaan. Kirsi Petäjän rata oli tosi helppo, ja kun oltiin suoritusvuorossa päivän viimeinen koirakko, saatiin myös hyvä rauha keskittyä. Yksin tuohon halliin ei kyllä Peipon kanssa tarvitse lähteä, odotustila on minipieni ja sinne pitää vielä mennä kapeaa käytävää pitkin. Tällä kertaa pidin Peipon treenaamatta yli viikon, ja vikan viikon se oli muutenkin pienemmällä aktiviteeteilla. Treeneissä on koitettu saada lisädraivia pallopalkalla. Kisasuoritus tehtiinkin aika kivassa vireessä, ja ainut kymppikin tuli pyörähdyksestä, se kun nyt vaan on pitkä- ja jäykkäselkäiselle Peipolle vaikeaa. Loppupisteiksi saatiin 80, ja ihan yli odotusten siis sujui.

Rallia briardileirillä, c Henna Lindell

Viikko ennen kisoja Peippo oli taas lirauttanut nukkuessaan matolle. Hölkkääminen saa sen vähän jumiin ja se vaatisi aina sen jälkeen vapaana juoksentelua metsässä. Ennen kisoja en antanut sen vetää yhtään, mutta ei sitä hommaa raaskisi kokonaan lopettaakaan kun Peippo nauttii vetämisestä enemmän kuin mistään muusta. Menköön sitten jumiin mutta eläköön täysillä. Yhtään kipeältä se ei onneksi vaikuta.

Tompan olo Tähden kanssa on edelleen tukalaa, vaikka pahin mitä Tähti tekee on kun se silloin tällöin haluaisi nuolla Tompan korvat ja suupielet. Enimmäkseen Tomppa seisoo keskellä lattiaa häntä koipien välissä ja on mahdollisimman tiellä, eikä tajua mennä toiseen huoneeseen omaan rauhaansa. Jos koko porukka on lenkillä yhtä aikaa, Tomppa ei voi tehdä tarpeitaan ja sitten iskee kauhea ummetus. On se kyllä noiden hermojensa kanssa niin reppana, enkä tiedä onko sillä jo orastavaa dementiaakin. Yksi päivä se yritti mennä sisään naapurin ovesta, ja muutenkin tuntuu että se on vähän toisaikainen.  En olisi kyllä ikinä uskonut että sillä on pennun kanssa noin vaikeaa, kun se suhtautui Peippoon ja Velmuun pentuina niin hyvin. Jos olo ei kohta helpota, pitää varmaan alkaa tekemään jotain päätöksiä mummelin suhteen, kun vielä pelkään että se joku kerta puree Tähteä. 😦

Sähikäisellä sen sijaan pyyhkii hyvin ja kulkee lujaa. Toki ollaan käyty jo lääkärissä ontumatutkimuksessa ja nielty kokonaisia isoja puruluita, pudottu x-määrä kertoja sohvalta milloin mitenkin päin ja meinattu syödä myrkkysieniä, mutta vahvasti hengissä Tähti on onneksi edelleen. Sisäsiisteyskin alkaa olla tosi hyvin hallinnassa, ja harrastuksissa pikkunen on todella iso ilo. Kotona voisi energiaa olla joskus vähän vähemmänkin, ihanuudestaan huolimatta Tähti osaa olla kyllä varsin työläs pentu roikkuessaan koko ajan jossain objektissa kiinni. Jospa sekin helpottaisi loppujenkin hampaiden vaihduttua. Autojen jahtaaminen on melkein kokonaan loppunut, monesti se tarjoaa kontaktia autojen kohdalla jos niitä tulee vastaan vain harvakseltaan. Jos autoja on liikkeellä enemmän, se ei kiinnitä niihin mitään huomiota.

Eläinlääkärissä on toistaiseksi vielä superkivaa!

Rallitreeneissä Hannelella ollaan käyty Tähden kanssa kerran, ja Ninan treeneissä muutama kerta. Samoin on alkanut muutaman yksärin sarja Kantoluotoa, ja pari kertaa Tähti on päässyt leikkimään maalimiehen kanssa. Viimeinen hoffileikitys tuli tosi hyvään saumaan, saatiin toivottavasti kurssia vähän oikaistua ennen kuin mennään ihan pieleen. Tähtihän siis leikkii vieraitten setien kanssa tosi hienosti, mutta omaa toimintaa tuli tarkasteltua eri kantilta.

Kuvat briardileiriltä Henna Lindell:

Joitain asioita Tähti näkyy osaavan syntyjään, kuten esimerkiksi eteenmenon ja esineruudun. Eteenmenossa sille voi viedä pallon ekaksi, tehdä sitten välissä muuta treeniä, ja lopuksi lähettää sen pallolle, tai ottaa luoksetulon eteenmenopallolta ja lähettää sen sitten eteen. Esineruudun idean se hoksasi heti, varmaan siinä auttoi että se tietää jo muuten mitä käskysana lelu tarkoittaa. Hyvin se etsii, jossain neljässäkympissä on tainnut olla esineet, ja Tähti on saanut rempoa puussa kiinni kun olen vienyt lelut.

Jälki tökkii enemmän, johtuen siitä että hätäilin taas ilmaisun kanssa. Sitä on jo nelikuisella ehditty kerran vaihtaa, kun maahanmeno ei tuntunut kummastakaan kivalta. Pitäisi nyt varmaan tehdä vähän isompia keppejä ja ryhdistäytyä tämänkin asian kanssa, kovin montaa keppijälkeä ei olla ehditty tehdä.

Seuruu ja perusasennot ovat aika hyvällä mallilla, ja Tähti tarjoaa lenkeillä seuraamista välillä rasittavuuteen saakka. Sen sijaan tylsät jutut, kuten paikalla istuminen ja makaaminen ei oikein jaksaisi huvittaa. Vaikka koitan palkkailla nopeasti, aina se tahtoo ehtiä livetä varsinkin makuulta, mutta viime treeneissä Ninalta tuli vinkki laittaa Tähti töihin, ja kun se joutui luopumaan kädessä olevasta namista ja tönin ja vedin sitä varovasti samalla, saatiin monta hyvää toistoa. Kantoluodolta saatiin kotitehtäviksi vahvistaa hyvällä alulla olevaa luopumista, ja alkaa harjoitella takapäänkäyttöä. Todennäköisesti aletaan haroitella sitä Tähdenkin kanssa pesuvadilla, vaikka yksärillä Tähti sai kokeilla Kantoluodon harjoitusta takapään löytämiseksi ja sekin systeemi toimisi varmaan myös hyvin.

Rallissa ollaan tehty kaikkia puolenvaihtoja, pyörähdyksiä, oikeaa puolta, seisomaan nousua, ja oikeastaan melkein kaikkea paitsi peruutusta. Noin pienen kanssa on helppo aloittaa esimerkiksi edestä puolenvaihto, turha odotella että se kasvaa niin isoksi että ei enää näpsäkästi pujahtele sinne tänne. Oikea puoli on kyllä ihan retuperällä, jotenkin sen harkkaaminen vaan tahtoo unohtua. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdään sitä mistä tykätään.

Keskittymiskyky pienellä on tosi hyvä. Ollaan treenattu myös Arvon ja Sydin kanssa, ja niin kauan kun puuhataan omiamme, se ei kiinnitä toisiin koiriin mitään huomiota. Jos viereisellä aksakentällä on joku oikein kovaääninen pari, se saattaa hetkeksi herpaantua, mutta jatkaa sitten tekemistä. Luoksetulo on niin hyvin hanskassa – vielä – että luoksetulokutsu on jäänyt noudattamatta vain kerran, kun piti karata hallin odotustilasta kentälle. Mutta kiva että Tähti on niin kuulianen ja pysyy lähellä, ollaan voitu edelleen jatkaa aamulenkkejä lähimetsikössä ja puistossa irti ilman että tarvitsee pelätä sen lähtevän auton alle tai huitelemaan muualle. Silmun kanssa leikit vain paranevat, nahinointi on jäänyt oikeastaan ihan kokonaan pois ja tytöt leikkivät hirmu nätisti. Ihmisiä vastaan hyppiminen pitäisi kyllä kohta saada kitkettyä pois, kun ei ole kenestäkään kiva kun tuommoinen iso roikale loikkaa syliin kuraisine tassuineen.

Edellisen viikonlopun Tähti oli Arvolla hoidossa perjantaista maanantaihin kun itsellä oli Sastamalankeikkaa ja sunnuntaivieras. Tähdessä on sekin hyvä ominaisuus että se viihtyy missä vaan, ja oli ollut tyytyväinen ja rauhallinen hoitolainen muutamaa pientä tihutyötä lukuunottamatta. Arvo taitaa olla Tähden idoli, ja se oli kuulemma viettänyt viikonlopun rahtaamalla Arvolle lelun toisensa perään. Tähti on kyllä niin toiveiden täyttymys, en olisi hienompaa pentua voinut toivoa saavani.

Lapissa käytiin lomailemassa syyskuun viimeisellä viikolla. Tähti matkusti mukisematta takaluukussa aamusta myöhään iltaan, eikä tuhonnut mökillä takkapuita kummempaa irtainta. Päiväretkiä tehtiin kokoonpanojen mukaan, Tähti teki pisimpänä ja rankinpana reissunaan Riisin rääpäisyn, eikä vaikuttanut sen jälkeenkään yhtään väsyneelle. Hienoja reissukoiria koko jengi!

Livojärvellä

Pyytöuoman metsäpolulla oli hiukan haastavampi joenylitys. Selvittiin kuivina.

Korouoma

Riisitunturi

Palotunturin autiotupa

Auttiköngäs

 

Uudet kuviot

Team Pirttimäki keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti melkein sivistyksen pariin. Kylä on hiljainen ja metsät vieressä, joten minkäänlaisia vieroitusoireita vanhasta kodista ei tainnut tulla kenellekään. Ollaan kaikki tyytyväisiä täällä, ja Peippo on varmaan tyytyväisempikin kun yhden päivälenkin sijasta se saa nyt kolme, ja sehän ei ole kovin omaa isoa pihaa koskaan arvostanut. Tompalle on onneksi sitten oma pieni takapiha missä makoilla.

Treeneissä ollaan käyty edelleen tuossa naapurissa Hannelen koutsaamana, mutta juuri muuta ei olla sitten tehtykään. Kerran koitin mennä Peipon kanssa nurmikentälle harkkaamaan, ja eiköhän siltä heti lähtenyt yksi kannuskynsi irti pallon perässä juostessa. Viime viikolla se jumitti selkänsä ilmeisesti uidessa, ja sehän uikin peräti kahtena päivänä peräkkäin viiden minuutin ajan. Vesi oli sen verran lämmintä että itsekin tarkenin siellä uiskennella, että vaikea kuvitella jumimisen kylmyydestäkään johtuvan. Mikä kurjinta, Peippo myös pissasi ensimmäisen kerran alleen. Ei ollut iso lätäkkö, ja se kyllä joi aika paljon ennen sitä, mutta vähän pelkään että tästä se taas lähtee. Toivottavasti menee vielä pitkään ennen kuin vaiva pahenee, mutta Peipon kanssa ei varmaan voi niin kauaa tuota katsella kuin Selman – Selmaa se ei haitannut yhtään, mutta luulen että Peippo kyllä kärsii kun huomaa heräävänsä pissalätäköstä.

On Peipolla sentään uusi harrastuskin, nimittäin packrafting. Tomppaakin yritin siihen totuttaa, mutta arvattavasti lautan periksi antava pohja ei ollut Tompan mieleen. Mutta kiva että edes Peipon voi ottaa toisinaan reissuun mukaan, kun tuo harrastus tuntuu vievän niin hyvin mukanaan. Uusia reissukavereitakin ollaan saatu, tosi kiva kun noita hommia on enimmäkseen tullut tähän saakka tehtyä yksin.

Tomppa täytti 11 ja pääsi sen kunniaksi kiipeämään Jaanankalliolle. Kevyesti jalka vielä nousi, eikä korkeanpaikankammosta ollut enää jälkeäkään.

Ilman yhtäkään koiraa käytiin Karstun linnavuorella ja Karkalissa.

Vanhoilla kulmilla lenkkeilemässä

Käytiinhän me Peipon kanssa epistelemässäkin. Mestariluokasta 2 pistettä vajaa tulos saatiin Hannelen tuomaroimana, eli samat pisteet oltaisiin saatu virallisissakin. Peippoa jännitti alkuradasta yllättävän paljon, mutta sitten homma lähti kulkemaan hienosti.

Sadepäivänä taivallettiin Meikojärven ympäri ja perään kallioilla kulkeva ihana metsälenkki. Matkaa kertyi 13 kilometriä.

Meikossa syötiin ihan gourmet-tason eväät retkikaverin ansiosta. Koko pävän jatkunut sadekin laantui sopivasti tauon ajaksi

Melontaseikkailu nro 1 Kytäjoen ja Vantaanjoen maisemissa. Hellepäivänä oli ihana lipua keväisissä maalaismaisemissa.

Melontaseikkailu nro 2 Mustijoella. Kauhea vastatuuli, mutta tälle lajille tuli kyllä lopullisesti sydän menetettyä.

Maailman paras hölkkäkaveri. Toivottavasti yhteisiä lenkkejä riittää vielä paljon juostavaksi.

Laivakoira ekaa kertaa kyydissä. Lunki tyyppi.

Melomishommat on mukavia kun aina löytyy sopiva tyyny pään alle.

Vihtijärvellä kesän ekalla uinnilla.

 

 

Puskareissaajat

Leivonmäen kansallispuistossa

Kun telttailu kotipihalla ei tuntunut kovin mielekkäätä vaihtoehdolta, lähdettiin heti loman alkajaisiksi Tompan ja Peipon kanssa reissuun. Lähtiessä ei ollut vielä oikein mielikuvaa siitä minne päädyttäisiin, mutta Savoon ajauduttiin ja kiva reissu saatiinkin tehdyksi. Neljä yötä telttailtiin koirien kanssa milloin missäkin puskassa, retkikartasta vaan katsoin aina iltaisin jonkun sopivan metsätien pätkän ja sieltä sitten tähyilemään sopivaa teltanpaikkaa. Pidempikin puskatelttailu sujuu kohtalaisen sivistyneesti kun valitsee yöpaikan suhteellisen läheltä aamukahvihuoltista, ja käyttää hyväkseen uimahalleja, kylpylöitä ja uimarantoja. Pidempäänkin oltaisiin reissussa viihdytty, mutta pakko oli palata kotiin valitsemaan lattian ja pöytätasojen värejä ja tsekkaamaan muutenkin remontin edistymistä.

Teltassa nukuttaa hyvin, niin koiria kuin emäntääkin. Ollaan varmaan Peipon kanssa yhtä söpön näköisiäkin. 😀

Eka yöpaikka oli Lappeenrannan ja Imatran välissä Katralammen Sikalaavulla. Hurjan nätti paikka, mutta varjopuolina se, että teltta oli pakko pystyttää kaltevalle kalliolle ja yö meni enemmän tai vähemmän liukuessa, sekä läheinen soralouhos, jonka aamuvirkut työmiehet herättivät jo kuudelta. Ei ole nimittäin ihan pieni ääni se, mikä louhoksesta lähtee. Yöllä lampimaisemaa ihastellessa puhelin väitti meidän olevan paikassa Rauha, ja kellonaikakin oli siellä pari tuntia muuta Suomea jäljessä. Oikeassa oli!

Iltakymmeneltä aloin pystytellä telttaa, sateisenakin päivänä vielä riitti hyvin valoa.

Aamu-possu sikalaavulla

Aamulla huristeltiin Parikkalan patsaspuistoon, jossa on tullut käytyä kyllä ennenkin, mutta paikka on niin upea että ei haittaa vaikka siellä kävisi joka vuosi. Ja kivaa siinä on sekin, että koirat saa ottaa puistoon mukaan. Tunnelma puistossa on vähän kuin jossain Tim Burtonin elokuvassa, vinksahtanut ja sadunomainen. On se ollut merkillinen mies, tuo taiteilija Rönkkönen.

Parikkalasta suunnattiin Savonlinnaan pesulle, ja Punkaharjun maisematieltä poikettiin harjulle kävelylle. Kaunista oli, pidempikin lenkki olisi ollut kiva tehdä. Savonlinnan uimahalli oli remontissa, joten Tanhuvaaran ylihinnoiteltu kylpylä oli seuraava etappi. Aika kiva onkin puskayön jälkeen päästä kunnon suihkuun ja sen jälkeen porealtaaseen lillumaan. Kovin kauaksi aikaa ei viitsi koiria jättää keskellä päivää autoon, vaikka takaluukku ja ikkunat jättääkin auki, joten illaksi ehdittiin ajella vielä niinkin pitkälle kuin Heinävedelle saakka.

Iltakävelyllä Heinäveden luostarin retkeilyreitillä.

Kun itse valitsee teltan paikan, saa aamulla pulikoida tämmöisissä maisemissa. 🙂

Pelkkä ajelu Savon maaseudulla oli mukavaa, ja päästiin matkaamaan lossillakin Ahvensalmen yli. Liikennettä oli paljon, ja lossi ajeli 300 metrin matkaa salmen yli ihan tauotta. Iltalenkki tehtiin Heinäveden luostarin retkeilyreitillä, ja pari lenkkeilevää nunnaakin (!) nähtiin yhden ainokaisen tsasounan lisäksi. Yöpaikka löytyi aika läheltä luostaria, ja Peipon iloksi teltan lähellä oli pieni järvi, jonne se pääsi aamu-uinnille. Nettisivujen mukaan itse luostarissa ei kovin kummoista meille ollut, joten aamupäivä istuskeltiin Karvionkosken rannassa laskuja maksamassa ja remppa-asioita soitellessa, ja sen jälkeen jatkettiin taas matkaa. Kaunis paikka koskenranta olikin istuskella, niemeen pääsi padon yli kääntösiltaa pitkin silloin kun kukaan ei ollut veneilemässä siitä läpi, joten Peippokin sai hengailla siellä ihan irrallaan.

Karvionkoskella

Karviosta matka jatkui Varkauteen, jossa lenkkeiltiin Taipaleen kanavan ympäristössä. Ihan nättiä, mutta ei nyt mikään kauhean kaksinen paikka tuo Varkaus. Uimarantakeikan jälkeen illansuussa lähdettiin Leppävirralle, jossa meitä odotti Orinoron kierros ihanan setteritytön seurassa. Ja ei, Peippo ei päässyt setteritytön kanssa kanjoniin, vaan jäi Mustinmäen koulun pihalle haukkumaan talon koirille. 7 kilometrin reitti kierrettiin vastapäivään. Alkupuoli reitistä rotkolle saakka oli kaunista maalaismaisemaa ja vanhaa metsää, rotkon jälkeen maisema muuttui tylsemmäksi ja aika pitkään talsittiin soratietäkin. Kaikenkaikkiaan kiva kierros, ja olihan se rotko upea. Ilma oli siellä selvästi paljon kylmempää, ja lumen pitäisi pysyäkin siellä aina kesäkuulle saakka. Tuosta retkestä ei tullut otettua ainuttakaan kuvaa! 😮

Sen verran kauan rotkolenkillä viihdyttiin, että Juvaa pidemmälle ei yöksi päästy. Vielä teki mieli jatkaa reissua, joten aamulla kurvattiin Juvalta länteen ja Jyväskylän alapuolelle Leivonmäen kansallispuistoon reilun kahdeksan kilometrin lenkille.

Matkalla Leivonmäelle piti koukata vielä useamman kilometrin mutka näkötornin perässä. Tämmöinen kaunis horsmapelto sieltä näkyi, mutta joka suunnassa muualla oli isot puut näköalojen edessä. Aina ei tärppää.

Selänpohjan p-paikalta lähdettiin taivaltamaan kohti Joutsniemen kärkeä. Niemi oli oikeastaan koko matkalta järvestä pistävä pitkä ja kapea harju, kaunis ja karu. Alkumatkasta ohitettiin upea hiekkarannan vieressä oleva nuotiopaikka, kierrettiin niemen kärkeen, ja pidettiin reilu evästauko niin että Tomppakin sai makoilla varjossa vähän aikaa. Vettä olisi voinut olla itselle kuumana päivänä matkassa enemmänkin, mutta koirille oli reitin varrella mukavasti lampia juomiseen ja viilentymiseen. Joutsniemessä Peippo pääsi fleksinsä kanssa vähän uimaankin – kansallispuistoissa en laske sitä vapaaksi vaikka se kuinka lähellä pysyisikin. Sen verran hikinen päivä oli, että oli mahtavaa itsekin pulahtaa reissun päätteeksi uimaan typötyhjällä uimarannalla.

Joutsniemessä tauolla

Grillipaikka hiekkarannalla, harmi vaan että sinne oli jo ehtinyt koirallinen porukka ennen meitä.

Leivonmäellä oli monipuoliset maisemat, vanhaa metsää, suolampia, mäntykangasta ja avosuota pitkoksineen. Korkeuseroja oli myös aika kivasti.

Alkuillasta sitten lähdettiin maisemareittiä alaspäin ja Päijänteen kansallispuiston läpi. Voi kun olisi ollut kiva pysähtyä sinnekin, oli ihan mahdottoman kaunista. Kotiin asti ei kuitenkaan huvittanut vieläkään ajaa, joten Lahdesta napattiin eväät matkaan sekä itselle että koirille, ja mentiin Villähteelle 😀 vielä yhdeksi yöksi. Se olikin ensimmäinen leiripaikka, missä saatiin varsinainen aamuherätys, kun mustikanpoimija ajoi autonsa parkkiiin ihan meidän viereen aiheuttaen koirille slaagin. Poimija huuteli ulkona että ”nukkukaa vaan!”, kun itse pelkäsin että vahtikoirat paukkaavat telttakankaasta läpi. Eipä siinä sitten enää uni tullut silmään, vaan lähdettiin lopulta haikein mielin kotia kohti, toki lakkasuon kautta koukaten. Huippureissu, huippuseuraa ja kivoja paikkoja. 🙂 Ensi vuonna taas toivottavasti jotain samantapaista.

Talviretkiä

Talviloma oli ja meni, kelit olivat ihan suotuisat vaikka aurinkoa ei näkynytkään kuin vasta viikonloppuna. Luntakin tuli sopivasti; tarpeeksi vähän  ja pehmeää, että koirat jaksavat vielä aika hyvin kahlata, mutta tarpeeksi hiihtämiseen. Loma olikin varsinainen hiihtoloma, ja kaikki kolme paria (!) suksia saivat ulkoilutusta.  

Lue loppuun

Vuorikierroksella

Lauantaina Peippo kävi Viialassa saakka Päivi Nummen rallykoulutuksessa, kun ajattelin että vieras paikka ja vieraat koirat tekisivät sille vaihteeksi terää. Harmi vaan että halli oli niin pieni että koirahäiriötä oli tavallaan vaikea saada kun yksitellen tehtiin – vaihtoehtona ollut kaikki koirat samaan aikaan kentällä oli ihan mahdoton ajatus kentän koon takia. Meille sitten räätälöitiin oman treenin lisäksi käytösruutu. Omaa vuoroa odotellessa Peippo katseli nätisti edellisen partacollien harkkaa, mutta pöydällä istuneelle angry birds -lelulle piti sentään vähän murista. 🙄
Peippo oli omassa harkassaan aika tahmea, ja jotenkin en osannut tuommoisessa koulutustilanteessa puuttua siihen taas oikein ollenkaan. Lähinnä oikean puolen työskentely oli huonoa, varmaankin kun tilanne oli vähän jännä, ja oikea puoli on vielä paljon huonompi kuin vasen, niin siinähän ongelmat tietty ensimmäiseksi näkyvät. Aika hyvin selvittiin silti tehtävänä olleista käännösharjoituksista, ja yllättäen saatiin samat ohjeet kuin muiltakin kouluttajilta, eli huido vähemmän, kehu enemmän, ja teetä tehtävät tarpeeksi ajoissa. Edessä peruutukseen tuli hyvä vinkki pidentää itse välimatkaa ja pyytää sitten koiraa liikkumaan askel kerrallaan siellä kauempana.

Yhden Peipon jälkitreenin lisäksi viikolla ollaan tehty kaikkien kanssa hiukan rallia ja Peipolle pikkuisen tokoakin. Jäljen paikkailu taitaakin olla työläämpää kuin arvelin, tällä kertaa löytyi onneksi kahdesta kepistä se vika, joten pääsin palkkaamaan Peipon, mutta mieli teki jo lyhyen jäljen puolivälissä napata se pois ja viedä niine hyvineen kotiin. Kovin hankalalle näytti jäljestäminen, ja kerran se lähti huitelemaan ilmeisesti peuranjäljelle, mikä on Peipolta tosi tavatonta. Kun nyt vain saisin omat hermot ja ärsytykset kuriin, niin ehkä me vielä voitaisiin joskus kuvitella pääsevämme kokeeseenkin, mutta siltä varalta että koko homma tökkäisi tähän, on tullut jo mietiskellyksi muitakin vaihtoehtoja. Katsotaan nyt mikä tilanne keväällä on. Tosi kurja että yhden kaikinpuolin masentavan kokeen takia meidän lemppariharrastus on ajautunut tähän pisteeseen. 😕 Kertoo tietenkin koirasta, ja etenkin ohjaajasta, mutta silti.

Tomppa pääsi eilen käymään ryhmäralleissa, ja sen normaaleja autismikohtauksia lukuunottamatta oli ihan kelpo rallykoira. Pari kertaa on lisäksi kaikille tehty rataharkkaa, ja sunnuntaina saatiin nautiskella oikein rotuseurasta kun Pätkis ja Momo (ja Hikka tietty) kävivät meidän hallilla hurvittelemassa. Ja Pätkis se vaan oli vähintäänkin yhtä ihana kuin aina!

o o o

Peipon Viialan harkkojen jälkeen lasketeltiin sateesta huolimatta eteläänpäin maisemia bongaillen. Ensin hurautettiin vähän ylöspäin ja Lempäälän Pyhällönvuorelle. Sateessa ei tarvinnut vaivautua kävelemään onneksi ollenkaan, vaan parkkipaikalta lähti heti nousu lintutorniin. Torni ei ollut kovin korkea, mutta se oli sen verran ison mäen päällä että näköala oli aika huikea. Olisi ollut kirkkaalla keillä varmaan vielä paljon huikeampikin, mutta toisaalta sade sai ruskan värit hohtamaan mukavan pehmeinä.

Lempäälästä kurvattiin Valkeakoskelle Rapolan linnavuorelle, ja sade oli tällä välin yltynyt melkein kaatosateeksi. Sateenvarjosta huolimatta kamerakin tuppasi kastumaan niin että tarkennuskin takkusi, eikä tuolla kyllä juuri nenäänsä pidemmälle enää nähnytkään. Urheasti Selman kanssa kuitenkin käveltiin näköalapaikalle ja toista kautta takaisin. Harmi tuo keli, paikka oli paljon nätimpi kuin muistinkaan, ja myös Voipaalan taidekeskuksen nurkilla olisi ollut kiva kierrellä vähän. Tuo paikka on kuitenkin niin mukavasti Hämeenlinnan motarin kyljessä, että tulee varmaan poikettua toistekin paremmalla kelillä, ja jospa seuraavalla kerralla päästäisiin vaikka kiertämään Rapolanharjun kuuden kilometrin mittainen patikointireitti.

Maailman paras poseeraaja Selmakin alkoi kaatosateessa näyttää vähän vähemmän valokuvaukselliselta.

Ennen kotiinmenoa käytiin vielä katsastamassa Hakoisten linnavuoren syysasu. Huipulle Peipon kanssa kavuttuamme sade muuttui tihkuksi ja loppui vähitellen kokonaan. Nättiä tuolla oli alkukesästä, mutta keltainen ja vihreä syysmaisema oli vielä kauniimpi. Pilvipeite alkoi hiukan repeillä ja metsän lomasta nousta höyrypilviä, lehmät käyskentelivät alhaalla laitumella ja Peipon kanssa oltiin kaksistaan ihan omassa maailmassa kaukana kaikesta.

o o o

Selmalta loppuivat viime viikolla lääkkeet, ja kun niitä ei enää soittamalla saanut Ehelistä lisää kun edellisestä käynnistä oli jo yli vuosi, niin käytiin sitten ekan kerran kaupunginellillä. Ja käydään varmaan vastakin, niin positiivinen yllätys reissu oli. Aikaa meni yli puoli tuntia, ja lääkäri oli oikein mukava ja suhtautui Selmaan kivasti. Selma puolestaan taisi ottaa kopan laittamisen taas lupauksena hierontakäynnistä, kun se heittäytyi heti lääkärin pöydän viereen kyljelleen rötköttämään. 😄 Reseptejä kirjoitettiin kaksi, sydän ja keuhkot kuunneltiin, korvat katsottiin, lihakset ja läskit kopeloitiin, liikeratoja tutkailtiin ja pistettiin eka cartrophen-pistos. Sirukin luettiin varmaankin Ehelin epikriisien varmistamiseksi. Hintaa koko komeudelle kertyi lääkkeineen päivineen 76 euroa. Cartrophenia on nyt annettu kaksi pistosta, ja vaikka mitään kauhean dramaattista vaikutusta ei ehkä ole, näyttää Selma kuitenkin liikkuvan pikkuisen keveämmin.

Peippo puolestaan kävi hierojalla, ja niin kuin arvelinkin se oli periaatteessa aika vetreä. Vasemman etusen ”hauiksessa” oli tosi kipeä paikka, ja voi olla että se sitten sai ristikkäisesti myös lanneselän kiristämään. Meinasin alkaa vollottaa Peipon mukana kun se valitti taas kipua niin sydäntäsärkevästi, mutta ilmeisesti Tytti sai kohdan auki ja olo helpottui. Toivotaan, että loppu hoituu parin päivän levolla ja kotilaseroinnilla.

Kotipihan asterit ehtivät kukkaan kun lokakuun puolväli lähenee. Sateista huolimatta on ollut mukavan lämmintä.

Kun valoisassa ei enää töiden jälkeen ehdi tehdä mitään, pitää tehdä otsalamppuillen. Pari litraa karpaloita tuli poimituksi lampun valossa ihan hujauksessa, ja Peippo veteli sillä aikaa napaansa varmaan saman verran.

Retkeilyä, treenailua ja lomailua

Terapiakoira Tomppa 9-vee, ja täti likemmäs 100-vee. Molemminpuolista rakkautta, eikä pahakaan alzheimer saa tätiä unohtamaan parasta kaveriaan. ❤

Torstaina käytiin Tompan kanssa Sastamalassa vanhainkodissa, ja paluumatkalla poikettiin koko konkkaronkan kanssa Liesjärvellä. Kello oli jo viisi kun päästiin Kanteluksen parkkipaikalle, joten aika hätäinen reissu oli taas kerran. Kahdeksan kilometriä tuli matkaa itselle, Selma teki oman lyhyen ”vakkarilenkkinsä” kun oli vielä toipilas, Peippo pisteli kuutisen kilsaa ja Tomppa pääsi käymään vain Hyypiön kämpän saunalla kun olin katsovinani että sekään ei ole ihan kunnossa.

Selman reittivalinta Siltalahden nuotiopaikalle oli sille juuri sopivan mittainen reilu puolitoista kilometriä, mutta en muistanut lähtiessä että pitkospuita on kuljettavana aika pitkäkin matka, ja nehän olivat kaatosateiden jäljiltä hirveän liukkaita. Selma osasi kyllä kulkea varoen, mutta kerran se liukastui silti aika kurjan näköisesti. Itselläkin oli niissä tekemistä, mutta maa oli sen verran märkää että sivussakaan ei viitsinyt kulkea.

Hyypiön saunan terassilla illan hämärtyessä.

Olisi ollut kiva jos oltaisiin Peipon kanssa ehditty käydä perinnetilalla saakka, mutta pakko oli tyytyä lyhyempään keikkaan kun ei ollut otsalamppuakaan mukana. Mukava lenkki kuitenkin kierrettiin: ensin puolitoista kilometriä kapeaa Kyynäränharjua pitkin järven toiselle puolelle, ja sitten kolmen kilometrin Soukonkorven reitti suo- ja korpimaastossa ja taas harjua pitkin takaisin. Soukonkorvessa oli uudet vähän vähemmän liukkaat pitkokset, jotka kulkivat mukavan synkän metsän läpi. Kyynäränharju oli nätti, kapeimmillaan kannas oli vain joitakin metrejä leveä, ja yhdessä kohdassa harju katkesi kokonaan niin että piti mennä vanhaa puusiltaa pitkin toiselle puolelle.

Kyynäränharjun silta.

Soukonkorvessa.

Vaikka oli vähän hätäinen reissu, niin plussapuolena myöhäisessä ajankohdassa (ja huonohkossa kelissä) oli se, että reilun kahden tunnin aikana ketään ei tullut vastaan. Seuraavan kerran pitää silti mennä tuonne paremmalla ajalla ja ehkä vähän huolellisemmalla reittisuunnitelmallakin, nähtävää varmaan riittää.

o o o

Loman viimeisinä päivinä ehdittiin tehdä vielä pari pienempää retkeä; Peippo kävi Arvon kanssa Kakarilammella, ja tänään oltiin koko päivä Vihtijärvellä. Vaikka Peippo on Arvon kanssa jäljestänyt ja rallytokoillut, ne eivät ole koskaan nähneet toisiaan kuin häkin läpi. Olipa siis hippaisen jännittävää päästää ne metsätien alussa irti. Enkä olisi muuten päästänytkään, mutta luotin siihen että Arvo ei provosoidu Peipon rähinöistä – niin kuin ei onneksi provosoitunutkaan. Peippoa pelotti iso ja liehuvahäntäinen Arvo (9 kk 😀 ) niin että se oli taas ihan kauhea. Onneksi se kuitenkin tottelee – harmi vaan että pelkoa ei saa käskemällä pois. Parin tunnin jälkeen takaisin palaillessa Peippo oli jo vähän rauhoittunut ja edes hiukan rentoutunut. Voi sitä parkaa, käy niin sääliksi. 😕

Turvaväli.

Kotimatkalla kyettiin jo silmänräpäys olemaan näinkin lähekkäin.

Tänään nollauduttiin eilisen kauheuksista, ja koko poppoo sai juosta Vihtijärven metsissä kimpassa ja erikseen. Jopa Tomppa kirmaili hyvän aikaa vapaana. Selman kanssa törmättiin hirveen ja vaskitsaan, ja koko porukalla pöläytettiin ilmaan metsopariskunta ihan muutaman metrin päästä. Onneksi Tomppa oli siinä vaiheessa tukevasti remmissä.

Mustalammi oli koirien mielestä vielä kahluulämmössä.

o o o

Kun lomasäät olivat viikonloppuja lukuunottamatta varsin kehnot, joudettiin kaiken metsissä laukkaamisen ohessa treenaamaankin. Peippo kävi Riitan yksärillä tavoitteena huijata se luulemaan että kyseessä on oikea kisatilanne. No, joko Peippo ei mennyt halpaan, tai sitten meidän ongelmat onkin monisyisempiä, kun nyt ei saatu koko ongelmaa esiin. Peippo tuli suoraan autosta kentälle ja ihan alku meni vähän sen piikkiin että piti ihmetellä että missä ollaan, mutta ekasta seuraa-käskystä lähtien kuusi helppoa liikettä tehtiin kokeenomaisesti ihan tosi rennosti. Aloitusperusasennot ja liikkeiden välit vaativat vähän hiomista, mutta itse liikkeet menivät hyvin. Ellei oteta lukuun sitä että Peippo meinasi kompastua luoksetulossa hiukan epätasaiseen kenttään. 😂 Jännä juttu kun Nina juuri viime treeneissä sanoi että Peippoa on usein vaikea ymmärtää, kun nyt myös Riitta totesi pariinkin otteeseen että Peippo on ”vähän vaikeaselkoinen.”

Hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita kuitenkin saatiin, tosin osa varmaan ehti jo unohtuakin:
⁃ Paljon kehääntulotreeniä: kehään + palkka, pa + palkka, liike + siirtymä + palkka jne.
⁃ onko liian helppoa, jolloin ei tarvitse keskittyä?
⁃ Ketjuta!
⁃ Peippo huomaa milloin kehu on aito. Keskity muutenkin enemmän sosiaaliseen palkkaan ja sen laatuun.
⁃ Tee virheestä isompi, jotta Peippo huomaa kunnolla tehneensä virheen. Esim. häiriötä seuraamisen alkuun niin että mokaa kunnolla, ja siitä ojennus.
⁃ Huomauta harvoin mutta tarpeellisella voimakkuudella, älä nalkuta koko ajan.
⁃ Palkka pk:ssa arvostelun jälkeen vasta kunnollisesta seuraamisesta.

o o o

Lisäksi Peipon kanssa on vähän verestelty rallyjuttuja, etsitty esineitä ja harkattu ohjattua noutoa ja tunnaria. Eilisen jälkeen olen kyllä taas vähän enemmän skeptinen sen suhteen että mennäänkö me enää ikinä tokokokeisiin, kun tuntuu niin epäreilulle laittaa Peippoa makaamaan vieraiden koirien viereen ja mennä vielä itse piiloon. Mutta katsotaan, noista ylempien luokkien jutuistakin on nyt tullut Peipolle ihan mieluisia, joten harkkaillaan nyt joka tapauksessa.

Tomppakin pääsi Päivin tokotunnille, ja jaksoi kivasti tehdä hommia vaikka treenaajia oli paikalla vain yksi Tompan lisäksi. Tehtiin kyllä oikeastaan enimmäkseen rallyjuttuja ja mm. oikean puolen seuruuta, tokoa vain luoksetuloa (lelujen läpi) ja hyppyä. Yllättäviä asioita se Tomppa osaakin, kun monesti treeneissä mietin että ollaanko sen kanssa koskaan edes tehty ko. juttuja, ja sitten se tekee ne kuin vettä vaan. 🙂 Ihan erilainen treenattavahan se on kuin Peippo, ja pitää aina ennen treenejä muistuttaa itseään että sen kanssa toimitaan eri lailla, ja myös kriteerit on pidettävä erilaisina. Tomppaa ei todellakaan ojennella, muistutella, tai juurikaan edes huomautella. Ja sehän saa kyllä katsoa liikkeen alussa ympärilleen, ottaa kontaktin sitten kun kerkiää ja kykenee.

Selman touhuja ei tarvitse enää laittaa muistiin, mutta tottahan sekin on päässyt puuhaamaan sairaslomastaan huolimatta.

o o o

Siinä missä pacman-Peippo syö kaiken eteensattuvan eloperäisen, asettuu Selma aina parhaiden sieni- ja marjaesiintymien päälle makuulle.

Selma on ollut koko lomaviikon enemmän tai vähemmän levossa. Se on lenkkeillyt vapaana, mutta yksinään, jolloin sen meno on paljon rauhallisempaa. Sieni- ja marjareissuille se on päässyt mukaan, ja ne ovatkin olleet sille hyviä lenkkejä kun aikaa menee paljon, mutta kuljettavat matkat ovat lyhyitä ja meno hidasta. Muutaman päivän ontumisen/epäpuhtaudet jälkeen se on liikkunut minusta ihan hyvin, eikä viikonlopun vähän isomman rasituksen jälkeen näytä tulleen takapakkeja. Jospa se tästä taas lähtee sujumaan. Lomalla on ollut aikaa lenkittää kaikki koirat erikseen, ja täytyy sanoa että vaikka oma kunto onkin kovilla, on se kyllä täydellistä hermolepoa verrattuna siihen että yksi kulkee edellä, toinen takana, kolmas fleksissä, yksi hukkailee palloaan ja syö kakkaa, toinen vetelee sieniä ja zoomailee metsäneläviä ja se kolmas kietoutuu fleksistään joka näreeseen. Toivotaan silti että ihan jokainen on koettelemassa hermorakennetta vielä pitkään!