Lääkäreitä, treeniä ja retkiä

Molemmat seniorit käväisivät viime viikolla lääkärintarkastuksessa. Tompalla oli sydän, keuhkot, hampaat ja korvat kunnossa, mutta lonkkanivelet sanoivat poks kun niitä käännettiin taaksepäin, joten se sai nivelrikkolääkityksen. Siinä ei vielä kankeutta juuri näy, ainakaan liikkeellelähdöissä, joten varmaan ihan alkavaa vaivaa vasta, ja toivottavasti pienetkin kolotukset saadaan nyt lääkkeellä kuriin. Painoa oli 15,5, eli  se on pysynyt ennallaan, vaikka Tomppakin syö tuplasti entiseen verrattuna. Lääkäri oli sitä mieltä että lienee vanhan koiran imeytymishäiriötä. Veriarvoissa maksa-arvot olivat koholla, mutta kuulemma vanhalle koiralle se on ihan normaalia. Ulostusvaikeuksiahan Tompalla on myös ollut talven- ja keväänmittaan, ne lääkäri kuittasi sillä että lihakset ovat varmaan sen verran pudonneet että homma on hiukan hankalaa. Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen tulikin heti jo toisen kerran semmonen parin päivän tukos, että monen tunnin tikistelykään ei tuottanut kuin oksennuksen. Kolme annosta parafiinia räjäytti lopulta potin juuri kun olin varautunut siihen että Tompalle koitti loppu. 😦

Peippo kuitenkin huolettaa vielä enemmän. Sen paino on pudonnut kahden vuoden takaisesta 37 kilosta ja vuoden takaisesta 34 kilosta 30,5 kiloon. Sydän oli ok ja verenpaine niin matala että veri ei meinannut millään lirua purkkiin. Keuhkoista kuului pientä rohinaa, voi olla että se on vuodentakaisen keuhkokuumeen jälkiä. Muutama viikko sitten Peipon takaosa ja etenkin vasen takanen pettivät alta kun se nousi makuulta, ja laitoin sen kipulääkekuurille. Saatiin lääkäriltä uusi resepti kuin myös resepti propaliniin – jota toivottavasti ei vielä lähiaikoina tarvita. Jossain välissä on kuitenkin vahinko taas tapahtunut kun sen verkkoloimi haisi ihan pissalle. 🙁 Verikokeissa ei ollut muuta viitearvoja ylittävää kuin kolesteroli hiukan koholla, tulehdusarvot samoin, ja valkosolut vastaavasti alhaalla. Sikäli minusta outoa kun se oli juuri ollut tulehduskipulääkekuurilla. Jos Peippoa haluaisi tutkia lisää, lääkäri suositteli röntgenkuvausta kasvaimen varalta, mutta turhahan sitä on kuvailla kun eipä sille mahdolliselle kasvaimelle kumminkaan mitään voisi tehdä. Tällä hetkellä Peippo syö päivässä 8 dl energianappulaa, eikä se mitenkään hirveästi liiku. On siinä steriloidulla seniorinartulla pistelemistä. 

Treenailtu ollaan jonkin verran, Peipon kanssakin vähän enemmän kun sen kanssa oli tarkoitus mennä Ylöjärvelle tupliin kisaamaan. Ei sitten menty doping-varoajan takia, mutta tulipahan kannatettua sitäkin seuraa kaksilla maksuilla. Tähti sentään pääsi rahan edestä vähän treenaamaan kun hallissa oli hyvin tilaa. Tähti on käynyt myös pari kertaa Hannelen ratatreeneissä, mutta varsinkin viime kerran jälkeen tuntui että harjoitus oli sitten kumminkin ihan liian vaikea. Täytyy sanoa että pakollinen ryhmätreenitauko tuli meille nyt juuri sopivaan aikaan, me keskitytään kasvamaan kevät, harkkaillaan ulkokentillä ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Jos tuntuu että kaivataan ohjausta, niin otetaan sitten vaikka Ninalta yksäreitä.

Tyylikkäällä esineruutukoiralla on esineet ja kampaus samaan sävyyn.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta ja esineillä kerran. Jäljellä ilmaisu on parantunut huimasti muutaman keppiruudun ansiosta, ja muutenkin varmuutta on tullut tosi paljon lisää. Eilen oltiin uudessa erilaisessa maastossa Nooran tekemällä jäljellä, ja eihän siitä kyydistä voinut kuin nauttia janaa myöden. Neljästä kepistä jäi yksi, mutta eipä haittaa tässä vaiheessa. Mittaa jäljillä on nyt keväällä ollut n. 250–400 metriä, ja keppejä yleensä vain kolme. Merkattu ei olla koskaan kuin alku ja loppu, joten Tähti taatusti oppii pienestä pitäen ottamaan itse vastuun jäljestämisestään. 

Rallissa Tähden kanssa ollaan tehty jo kaikkia mahdollisia tehtäviä, sarjahyppy ja putki menee kivasti, merkki on hyvällä tolalla ja peruuttaa se osaa edessä jo ainakin koiranmitan. Jäävistä maahanmeno on nopea ja kärsii jo omaa etenemistäkin, seisominen on aika hyvä mutta vaatii pienen käsimerkin, seisominen ja seisomassa pysyminen on kaikkein vaikein juttu. Luoksetuloa varten voin jo jättää Tähden istumaan tai makaamaan, mutta loppuperusasento on vauhdista törmäys ja käsien hamuaminen. Paljon se jo osaa, jostain kun löydetään vielä jonain päivänä itsehillintä ja rutiini. Vauhtia ja energiaa löytyy, nyt täytyy vaan katsoa että se aktiivisuus kohdistuisi yhteiseen tekemiseen eikä mihinkään muuhun härväämiseen.

Paulan kainalossa Kalliojärven laavulla Lapakistossa.

Retkikoiran hommiin ovat päässeet sekä Tähti että Tomppa Lapakistossa, ja Tähti Torronsuolla. Torronsuolla oli tosi paljon jännittäviä vastaantulijoita, karvaisia ja karvattomia, ja ekan kerran jätin sen molemmilla torneilla siksi aikaa yksin kun kiivettiin ylös. Aika kivasti se pystyy jäämään yksin, mutta se jälleennäkemisen riemu vaatii kyllä aika pitkän rauhoittelun. Hyvä retkikoira siitä taatusti tulee, jos ei tuota kauheaa karvaa lasketa. Vielä kun vedet lämpiävät hiukan niin päästään kimpassa myös melomaan, vaikka Tähti onkin aika heppoinen etupaino. 😀 

Helmikuun lopun melonnalle Tähti ei vielä päässyt kun kylpy olisi ollut vähän liian kylmä. Mutta ihan kohta!

Tähti täytti jo 9 kk, ja otti myös todennäköisesti viimeisen kasvuspurttinsa, eikä enää näytä ihan kauhean kirpulta edes Peipon rinnalla. Huonolla kotimittauksella sain sen korkeudeksi n. 60 senttiä, painosta ei ole hajuakaan, paitsi että kevyt se on. Turkki on siinä kauheassa vaiheessa kun huopamyttyjä syntyy ihan sekunneissa kuin itsestään, ja täytyy tunnustaa että saksiakin on ollut pakko vähän heilutella. Minkäänlaisia murrosiän merkkejä ei vielä näy, ihan yhtä kiltti pieni tyttö Tähti on edelleen kuin aina ennenkin. 

Koirakavereista Tähti on treffaillut Jerryä, Sydiä ja Arvoa. Silmun kanssa viimeksi piti hiukan pörhistellä alkumatkasta, saas nähdä miten tyttöjen ystävyyden käy kun seuraavan kerran nähdään.

Torronsuolla oli liikkeellä tosi paljon koiria ja ihmisiä, onneksi suo oli sen verran jäässä että sinne pystyi väistämään pitkoksilta:

Suomenlinnassakin käytiin sukuloimassa ja ilahduttamassa turisteja. Reissu oli niin rankka, että junaa odotellessa pieni meinasi jo ihan nukahtaa asemalaiturille:

Talvi tuli yhdeksi räntäsade- ja pariksi pakkaspäiväksi:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisement

MES hyv

Kaiken säpinän keskellä blogin päivitys on jäänyt ihan retuperälle, ja niin paljon kaikkea ollaan tehty että sekavaksi menee. Mutta joka tapauksessa, Peippo sai kuin saikin ekan hyväksytyn mestariluokan tuloksen muutama viikko sitten, kun lähdettiin ihan vaan Arvon seuraksi kisareissuun Kouvolaan. Kirsi Petäjän rata oli tosi helppo, ja kun oltiin suoritusvuorossa päivän viimeinen koirakko, saatiin myös hyvä rauha keskittyä. Yksin tuohon halliin ei kyllä Peipon kanssa tarvitse lähteä, odotustila on minipieni ja sinne pitää vielä mennä kapeaa käytävää pitkin. Tällä kertaa pidin Peipon treenaamatta yli viikon, ja vikan viikon se oli muutenkin pienemmällä aktiviteeteilla. Treeneissä on koitettu saada lisädraivia pallopalkalla. Kisasuoritus tehtiinkin aika kivassa vireessä, ja ainut kymppikin tuli pyörähdyksestä, se kun nyt vaan on pitkä- ja jäykkäselkäiselle Peipolle vaikeaa. Loppupisteiksi saatiin 80, ja ihan yli odotusten siis sujui.

Rallia briardileirillä, c Henna Lindell

Viikko ennen kisoja Peippo oli taas lirauttanut nukkuessaan matolle. Hölkkääminen saa sen vähän jumiin ja se vaatisi aina sen jälkeen vapaana juoksentelua metsässä. Ennen kisoja en antanut sen vetää yhtään, mutta ei sitä hommaa raaskisi kokonaan lopettaakaan kun Peippo nauttii vetämisestä enemmän kuin mistään muusta. Menköön sitten jumiin mutta eläköön täysillä. Yhtään kipeältä se ei onneksi vaikuta.

Tompan olo Tähden kanssa on edelleen tukalaa, vaikka pahin mitä Tähti tekee on kun se silloin tällöin haluaisi nuolla Tompan korvat ja suupielet. Enimmäkseen Tomppa seisoo keskellä lattiaa häntä koipien välissä ja on mahdollisimman tiellä, eikä tajua mennä toiseen huoneeseen omaan rauhaansa. Jos koko porukka on lenkillä yhtä aikaa, Tomppa ei voi tehdä tarpeitaan ja sitten iskee kauhea ummetus. On se kyllä noiden hermojensa kanssa niin reppana, enkä tiedä onko sillä jo orastavaa dementiaakin. Yksi päivä se yritti mennä sisään naapurin ovesta, ja muutenkin tuntuu että se on vähän toisaikainen.  En olisi kyllä ikinä uskonut että sillä on pennun kanssa noin vaikeaa, kun se suhtautui Peippoon ja Velmuun pentuina niin hyvin. Jos olo ei kohta helpota, pitää varmaan alkaa tekemään jotain päätöksiä mummelin suhteen, kun vielä pelkään että se joku kerta puree Tähteä. 😦

Sähikäisellä sen sijaan pyyhkii hyvin ja kulkee lujaa. Toki ollaan käyty jo lääkärissä ontumatutkimuksessa ja nielty kokonaisia isoja puruluita, pudottu x-määrä kertoja sohvalta milloin mitenkin päin ja meinattu syödä myrkkysieniä, mutta vahvasti hengissä Tähti on onneksi edelleen. Sisäsiisteyskin alkaa olla tosi hyvin hallinnassa, ja harrastuksissa pikkunen on todella iso ilo. Kotona voisi energiaa olla joskus vähän vähemmänkin, ihanuudestaan huolimatta Tähti osaa olla kyllä varsin työläs pentu roikkuessaan koko ajan jossain objektissa kiinni. Jospa sekin helpottaisi loppujenkin hampaiden vaihduttua. Autojen jahtaaminen on melkein kokonaan loppunut, monesti se tarjoaa kontaktia autojen kohdalla jos niitä tulee vastaan vain harvakseltaan. Jos autoja on liikkeellä enemmän, se ei kiinnitä niihin mitään huomiota.

Eläinlääkärissä on toistaiseksi vielä superkivaa!

Rallitreeneissä Hannelella ollaan käyty Tähden kanssa kerran, ja Ninan treeneissä muutama kerta. Samoin on alkanut muutaman yksärin sarja Kantoluotoa, ja pari kertaa Tähti on päässyt leikkimään maalimiehen kanssa. Viimeinen hoffileikitys tuli tosi hyvään saumaan, saatiin toivottavasti kurssia vähän oikaistua ennen kuin mennään ihan pieleen. Tähtihän siis leikkii vieraitten setien kanssa tosi hienosti, mutta omaa toimintaa tuli tarkasteltua eri kantilta.

Kuvat briardileiriltä Henna Lindell:

Joitain asioita Tähti näkyy osaavan syntyjään, kuten esimerkiksi eteenmenon ja esineruudun. Eteenmenossa sille voi viedä pallon ekaksi, tehdä sitten välissä muuta treeniä, ja lopuksi lähettää sen pallolle, tai ottaa luoksetulon eteenmenopallolta ja lähettää sen sitten eteen. Esineruudun idean se hoksasi heti, varmaan siinä auttoi että se tietää jo muuten mitä käskysana lelu tarkoittaa. Hyvin se etsii, jossain neljässäkympissä on tainnut olla esineet, ja Tähti on saanut rempoa puussa kiinni kun olen vienyt lelut.

Jälki tökkii enemmän, johtuen siitä että hätäilin taas ilmaisun kanssa. Sitä on jo nelikuisella ehditty kerran vaihtaa, kun maahanmeno ei tuntunut kummastakaan kivalta. Pitäisi nyt varmaan tehdä vähän isompia keppejä ja ryhdistäytyä tämänkin asian kanssa, kovin montaa keppijälkeä ei olla ehditty tehdä.

Seuruu ja perusasennot ovat aika hyvällä mallilla, ja Tähti tarjoaa lenkeillä seuraamista välillä rasittavuuteen saakka. Sen sijaan tylsät jutut, kuten paikalla istuminen ja makaaminen ei oikein jaksaisi huvittaa. Vaikka koitan palkkailla nopeasti, aina se tahtoo ehtiä livetä varsinkin makuulta, mutta viime treeneissä Ninalta tuli vinkki laittaa Tähti töihin, ja kun se joutui luopumaan kädessä olevasta namista ja tönin ja vedin sitä varovasti samalla, saatiin monta hyvää toistoa. Kantoluodolta saatiin kotitehtäviksi vahvistaa hyvällä alulla olevaa luopumista, ja alkaa harjoitella takapäänkäyttöä. Todennäköisesti aletaan haroitella sitä Tähdenkin kanssa pesuvadilla, vaikka yksärillä Tähti sai kokeilla Kantoluodon harjoitusta takapään löytämiseksi ja sekin systeemi toimisi varmaan myös hyvin.

Rallissa ollaan tehty kaikkia puolenvaihtoja, pyörähdyksiä, oikeaa puolta, seisomaan nousua, ja oikeastaan melkein kaikkea paitsi peruutusta. Noin pienen kanssa on helppo aloittaa esimerkiksi edestä puolenvaihto, turha odotella että se kasvaa niin isoksi että ei enää näpsäkästi pujahtele sinne tänne. Oikea puoli on kyllä ihan retuperällä, jotenkin sen harkkaaminen vaan tahtoo unohtua. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdään sitä mistä tykätään.

Keskittymiskyky pienellä on tosi hyvä. Ollaan treenattu myös Arvon ja Sydin kanssa, ja niin kauan kun puuhataan omiamme, se ei kiinnitä toisiin koiriin mitään huomiota. Jos viereisellä aksakentällä on joku oikein kovaääninen pari, se saattaa hetkeksi herpaantua, mutta jatkaa sitten tekemistä. Luoksetulo on niin hyvin hanskassa – vielä – että luoksetulokutsu on jäänyt noudattamatta vain kerran, kun piti karata hallin odotustilasta kentälle. Mutta kiva että Tähti on niin kuulianen ja pysyy lähellä, ollaan voitu edelleen jatkaa aamulenkkejä lähimetsikössä ja puistossa irti ilman että tarvitsee pelätä sen lähtevän auton alle tai huitelemaan muualle. Silmun kanssa leikit vain paranevat, nahinointi on jäänyt oikeastaan ihan kokonaan pois ja tytöt leikkivät hirmu nätisti. Ihmisiä vastaan hyppiminen pitäisi kyllä kohta saada kitkettyä pois, kun ei ole kenestäkään kiva kun tuommoinen iso roikale loikkaa syliin kuraisine tassuineen.

Edellisen viikonlopun Tähti oli Arvolla hoidossa perjantaista maanantaihin kun itsellä oli Sastamalankeikkaa ja sunnuntaivieras. Tähdessä on sekin hyvä ominaisuus että se viihtyy missä vaan, ja oli ollut tyytyväinen ja rauhallinen hoitolainen muutamaa pientä tihutyötä lukuunottamatta. Arvo taitaa olla Tähden idoli, ja se oli kuulemma viettänyt viikonlopun rahtaamalla Arvolle lelun toisensa perään. Tähti on kyllä niin toiveiden täyttymys, en olisi hienompaa pentua voinut toivoa saavani.

Lapissa käytiin lomailemassa syyskuun viimeisellä viikolla. Tähti matkusti mukisematta takaluukussa aamusta myöhään iltaan, eikä tuhonnut mökillä takkapuita kummempaa irtainta. Päiväretkiä tehtiin kokoonpanojen mukaan, Tähti teki pisimpänä ja rankinpana reissunaan Riisin rääpäisyn, eikä vaikuttanut sen jälkeenkään yhtään väsyneelle. Hienoja reissukoiria koko jengi!

Livojärvellä

Pyytöuoman metsäpolulla oli hiukan haastavampi joenylitys. Selvittiin kuivina.

Korouoma

Riisitunturi

Palotunturin autiotupa

Auttiköngäs

 

Ongelmien määrä on vakio

Ninan tunneilla ollaan tehty sekä rallia että tottista. Tottiksessa saatiin vanha ongelma ainakin hetkeksi vaihdettua uuteen, kun Peippo innostui kahden kilon kapulasta niin että ei enää suostunutkaan irrottamaan siitä. Tämä ongelma on kyllä parempi kuin se vanha kapulaällötys, ja tästä on varmaan helpompi päästä eroonkin. Ei silti, voihan se kuolleen kapulan noutaminen edelleen olla ällöä, vaikka kapulasta taisteleminen onkin kivaa. Mutta nyt on siis ainakin löydetty ihan lupaava keino kapulan saamiseksi mielenkiintoiseksi, Peipolla oli ihan superhauskaa kun se juoksi kapula suussa nojatuolin ympäri ja läpi saadakseen minut kiinni.

Ralleissa katsottiin oikean puolen juoksuseuraamisen ongelmia, ja lääkkeeksi saatiin nyt vaan paljon lyhyttä pätkää niin että itse kuljen suorassa ja suoraan. Palkkaa saa jahdata, ja palkkaajankin pitää olla tyytyväinen! Puhuttiin myös siitä että voisi olla järkevää palkata (jahdattavalla) namilla seuraamistreenin pätkät, mutta tehdä rutiini siitä että loppupalkkana tästä harjoituksesta on pallo. Edessä peruuttamisen tilanne tsekattiin, ja ihan hyvälle se jo alkaa näyttää. Ninan mielestä vaan kannattaa laittaa nami vaihdellen joko etu- tai takapalkaksi, koska jos niitä on kaksi, Peippo kuitenkin unohtaa sen takimmaisen ja sen syöminen menee lopulta säätämiseksi.

Kotielämässä koitan saada ohitusharjoituksiin taas näin kevään tullen ryhtiä, ja inspiraatioksi ostin Patricia McConnellin e-kirjan Feisty Fido. Tykkään kovasti sekä McConnellin tavasta kirjoittaa, että metodeistaankin. Amerikkalaiseksi hyvin järkevä ihminen. 😀 Kirja on ohut, hauska ja helppoa englantia, ja niin vetävä että vähän koitan hidastella sen lukemista. Ihan normaalilla vastaehdollistamisella mennään, mutta jos aiheesta on saatu aikaiseksi kirja, vaikka ohutkin, niin tuleehan siinä sitten syvennyttyä aiheeseen aika huolella. Kumma juttu että tässäkin hommassa näemmä Peipon suhteen toimii se, että kun vastaantulijasta käännetään katse pois niin siitä pitää olla ihan aidosti iloinen, pelkkä namin suuhun tunkeminen ei vielä auta. Hauskaa ja mielenkiintoista, ongelmien ratkaiseminen on kyllä koirankoulutuksen suola, vaikka en välttämättä ihan tämmöisiä ongelmia olisi kaivannutkaan. Jos nyt vaan saataisiin käydyksi kaupungilla useammin ja nähtäisiin vielä niitä koiriakin, niin jaksan edelleen uskoa että tämä tästä ainakin vähän vielä helpottaa.

 

Vuosi vierähti taas Peipon edellisestä syntymäpäivästä, ja mittariin kilahti kuudes ikävuosi. Kahden mummun lisäksi taloudessa on nyt siis myös tätikoira. Ei kyllä missään ikä vielä näy, vaikka kunto on huono niin muutoin on vähintäänkin samat vinkeet kuin aina ennenkin. Kuntoa ollaan yritetty pikku hiljaa nostaa lyhyehköillä hiihtolenkeillä niin että Peippo on saanut juosta vierellä irrallaan. Järvellä oli parina päivänä mahtava hankikanto, ja luistelusuksilla pääsi niin kovaa että Peipolla oli täysi työ pysyä mukana vauhdissa. Surettaa jo nyt lumien sulaminen, sitten Peippoa ei oikein saa missään lenkitettyä niin että se pääsisi kunnolla laukkailemaankin, kun hihnassa pyöräillessä en uskalla antaa sen mennä niin kovaa.

Tomppa ei jäiden lähdettyä saa urheilla kuin omalla pihalla, mikä on vähän kurjaa, mutta se muistutti taas joku päivä sitten että sitä ei tosiaankaan kannata pitää liikoja irrallaan. Se nimittäin bongasi jäältä variksen, jota kävi muutamaan otteeseen ajattamassa, ja kaiken huipuksi innosti lopulta Peiponkin mukaan lystinpitoon. Variksesta koirien juoksuttaminen näytti olevan hauskaa, ja kovaa kolmikko menikin. Seuraavan kerran kun Peippo bongasi tosi pitkältä variksen, se meni heti kyttäysmoodiin ja oli hilkulla ettei taas päässyt lipsahtamaan varisjahtiin, ja tänään se sitten tosiaan lipsahti. Päästiin onneksi vielä harjoittelemaan muutama toisto niin, että lähti jo perään, mutta karjaisulla kaartoi samaa vauhtia takaisin. Nyt täytyy olla sen kanssa tarkkana, tuostahan voi helposti syntyä tosi paha riesa.

Selma on päässyt juoksentelemaan poikien kanssa, ja onhan se vähän kaahaillut jäälläkin. Mitä tuulisempi keli siellä on, sen enemmän koirista löytyy vauhtia. Vaikka Selma laukkailee ja leikkii mielellään, se on edelleen köpö, ja aika käy kyllä nyt vähiin, mitään ei mahda. Yhtenä yönä heräsin taas pää pissalätäkössä – onneksi on ne kroonikkolakanat. Ihme kun Selmaa ei tunnu pienet vahingot yhtään häiritsevän. Hätäpäissäni kuvasin Selmaa vähän videollekin, onpahan ainakin joku muisto tästäkin  ihanasta keväästä sen kanssa.

 

 

Suunnitelmia

Pienen kipuilun jälkeen siivosin treenikorista tokokamat pois. Kolmen lajin ylimpien luokkien treenaaminen on vaan nyt ylivoimaista varsinkin kun ei se toko muutenkaan oikein nappaa, ja se oli luontevinta pudottaa valikoimasta ainakin toistaiseksi. Ei se tokoilun lopettaminen sinänsä juurikaan kirpaise, mutta kivoista treeniporukoista pois jääminen vähän harmittaa sen lisäksi, että ainoastaan tokon parissa ollaan saatu sitä meidän kaipaamaa vierasta koirahäiriötä. Sitä pitäisi siis joka tapauksessa keksiä jostain, tai sitten vaan käydään tokoporukassa tekemässä meidän omia juttuja, jos se vaan sopii. 

Sitten olisi vielä tämä uusi juttu, eli verijälki, jota varten tilasin jo alennusmyynnistä grippiliinankin, ja veritäydennystäkin on jo pakastimessa odottamassa lumien sulamista. Keväämmällä sitten katsotaan sekoittaako verijäljestys jotenkin Peipon pk-jäljestystä – en usko, mutta ei sekään mikään katastrofi olisi. Ja Tompan kanssa jatketaan tietty myös sen mitä ehditään ja jaksetaan.

Mistä tietää, että Peippo on ollut luvattomilla osmankäämi-apajilla? Olisi ehkä kannattanut antaa sille joku muu nimi.

Peipon hienoinen väsymys tuntuu jatkuvan edelleen, maanantaina se väsähti jo rallitreeneissäkin. Parin-kolmen viikon ajan se on kröhinyt ison osan palkkanameistaan ulos, olisiko voinut saada sitten esimerkiksi nielutulehduksen anaalimömmöjen nuolemisesta, ne kun taas ovat pari kertaa tyhjentyneet ihan itsekseen. Tuohan voisi selittää sen viimeaikaisia outoja makumieltymyksiäkin. Kurkunpää sille tekee normaalistikin tuota kröhimistä, mutta kyllä se jotenkin lisääntynytkin viime aikoina on. Jos nyt klippaamiseen saakka katsellaan meneekö väsytys itsekseen ohi, ja kipaistaan sitten lääkäriin jos ei tuosta yhtään piristy.

Ensi viikonloppuna meidän piti lähteä Peipon kanssa kisoihin, mutta peruutin osallistumisen kun näin lähtölistat. Muutama viikko sitten kisoissa oli ollut koira joka kiljui, ulvoi, haukkui ja steppasi käytösruudussa, ja sanoin silloin heti että jos se osuu joskus meidän pariksi, niin perun osallistumisen. Ja kun tuuri on huono, niin hetihän se osuma tuli, vaikka koira on vielä meitä alemmassa säkäluokassa. Mitään mieltä ei ole viedä Peippoa hankkimaan huonoja kisakokemuksia, tässä lajissa kun olisi tarkoitus päästä kisailemaan onnistuneesti vielä pitkään. Ei sillä, en kyllä Tomppaakaan veisi tuommoiseen tilanteeseen missä pitää seuruuttaa kohti ja lähelle noin isoa harjoittelematonta häiriötä – ja missäs tuommoista edes harjoittelisit. Ärsyttää, mutta ihan kiva että ei tarvinnut turhaan ajella noin pitkälle, joka kisoissahan lähtölistoja ei edes etukäteen tule. Voihan olla että tuo taannoinen käytösruutu oli koiralle poikkeus, toivotaan ainakin näin.

Harkkarintamalla ollaan edistytty aika kivasti edessä peruutuksessa. Luovutin (taas) takajalkatargetin suhteen, ja aloitettiin peruutushajoitukset luopumalla jalkojeni välissä olevasta namista. Ninan vinkistä kokeiltiin myös Peipon takana olevaa namia, ja nyt ollaan hiottu juttua niin, että toinen nami on takana ja toinen jaloissani. Näyttäisi toimivan. Oikean puolen seuruun perusasenot ovat ehkä myös paranemaan päin, huomasin vaan että korjauspyyntö ”kunnolla” toimii jo ennakointina vinon asennon korjaamisessa. 😀 Kai sitä voisi käyttääkin, mutta koska se tuntuu itsestäni vähän hölmöltä, ja käytän sitä siis monessa muussakin tilanteessa, niin yritetään päästä kuitenkin siitä eroon. Nyt siis korjaan vinot edelleen  ”kunnolla”-pyynnöllä, kehun, ja sitten uusi yritys. Kumma miten tuo vasen puoli on itsellekin helpompi opettaa, siellä en voi kuvitella että oltaisiin saatu tuommoista ongelmaa syntymään.

maanantai-rallien oheisohjelmassa oli valikoima älypelejä, ja Peiposta näytti heti tulevan oikea peliaddikti – ne vetivät puoleensa huomattavasti enemmän kuin rallirata.

Viikonloppuna tehtiin aika pitkiä lenkkejä jäällä, ja sunnuntaina Selma oli niin väsynyt ja könkkö että annoin sille kipulääkkeen. Kumma juttu kun se on koko ajan silti ihan iloinen ja touhukas. Onneksi se on nyt alkuviikosta ollut taas ihan ok, mutta taitaa olla niin että pisimmiltä lenkeiltä se pitää jatkossa jättää kotiin. 

Ahne possu

Peipon ahneus on viimeisen puolen vuoden aikana yltänyt ihan uusiin mittasuhteisiin, ja mietin jo että onko se ihan normaalia. Tytiltä varmistin viimeksi vielä Peipon läskitilanteen, ja Tytin mukaan Peippo on juuri sopivassa kunnossa. Vaakakin näytti 37 kiloa. Mutta siis, Peippo on alkanut ääntää odotellessaan ruokalautasen laskeutumista eteensä, vaikka se on aina ennen maannut keittiön pöydän alla ihan hiljaa, ja luulen että se välillä herää myös aamuyöstä narisemaan nälkäänsä. Ulkona se syö vaahteransiemenet, osmankäämien pamput, ja viimeisenä juttuna jäältä löytämänsä banaanin- ja mandariininkuoret. Onneksi sen vatsa kestää tuon ruokavalion, eikä närästä tai mitään, mutta aika erikoiselle tuntuu noin muutoin, ja tietenkin on kurjaa jos sillä on koko ajan nälkäinen olo.

Selma on nyt saanut kolme cartrophenpiikkiä, mutta sen tilanne on ennallaan. Lenkille mennessä se ontuu kymmenisen metriä ja tokenee sitten, ja aamuisin se venyy hetken sängyssä ennen kuin nousee ylös. Vauhdikkaasti se lenkkeilee ja haastaa jäällä toisia leikkimäänkin, mutta vähän huonolta taas näyttää. Onneksi minusta ei ole kovin kauaa katselemaan ontuvaa koiraa, ja Selmasta luopumistahan on tullut työstettyä jo muutama vuosi. Voi vaan olla kiitollinen että se on tähän saakka porskuttanut noinkin hyvin.

Tompan vatsapatistakin piti huolestua uudelleen, kun tutkiessani sitä vielä tajusin että ei se niin kovin kaukana nisästä itse asiassa olekaan. Ja jos se tuntuu ihan samalle kuin Peipon napatyrä, niin eihän se silloin ole irtonainen niin kuin rasvapatit on? Niin tai näin, leikkelemään ei Tomppaa kuitenkaan aleta, joten seurantalinjalle jäädään tämänkin suhteen.

o o o

Maanantain ralleissa Peippo oli taas niin Peippo. Ryhmässä oli uusi koira, jota kävin luoksetuloharjoituksessa pitämässä paikoillaan pannasta. Peippo oli kiinni seinässä, ja taisi sieltä vastalauseenkin esittää, mutta ennen kaikkea se näytti niin närkästyneeltä, että kaikki nauroivat sille. Kun lähdin kauemmas ja vieras koira teki omaa suoritustaan, Peippo makoili pää maassa puoliunessa odottamassa omaa vuoroaan, mutta heti kun Peipon vuoro tuli ja otin sen irti seinästä, sen oli pakko vielä sanoa kentän toiseen päähän vieraalle koiralle painava sana siitä että ei kannata tulla lähelle hänen emäntäänsä. Asiaa vähän kummasteltiin, mutta itse tunnen Peippoa sen verran, että tuohan oli ihan normaali juttu, ja jatkettiin kanssa vaan harkkaa muina miehinä. On se erikoinen tyyppi, ja kyllä tosi tosi tarkka minusta.

Ralliharkoissa onkin ollut taas tosi kivaa, ja Peippokin oiva treenikaveri. Jotenkin se kuitenkin tuntuu yleisesti ottaen vähän väsyneemmälle, en tiedä vaikuttaako hiukan lisääntyneet lenkkimäärät vai se että sillä on taas tuossa pitkässä turkissa koko ajan hirveä hiki. Tokotreenit olivat viimeksi vaihteeksi ihan surkeat, ainakaan Peippoa ei näemmä kannata lenkittää ennen harkkoja ettei siitä lopu viimeinenkin puhti. Taas mietin että pitääkö laittaa pillit pussiin jos en kerran saa sitä motivoitua noihin irtoamista vaativiin juttuihin, ja kun ollaan sitten molemmat ihan plääh treenien jälkeen. Vaikka Peippo noita tiettyjä liikkeitä tekisikin, niin tekeekö se siksi että haluaa, vai siksi että se on niin kiltti. Veikkaan vahvasti tuota jälkimmäistä, ja silloin ei hommassa ole ihan hirveästi mieltä. Rallitreenejä odotan etukäteen, ja jälkeenpäin ollaan molemmat Peipon kanssa yleensä aika fiiliksissä. Ja paras kehu ikinä saatiin edellisellä kerralla; Peipon seuraaminen on ”hypnoottista katseltavaa”. Sille se parhaimmillaan tuntuukin, ja siihen pyritään. Jopa oikealla olen nyt saanut tuota fiilistä hetkittäin esiin, kai sitä voisi joksikin flowksikin kutsua.

Aika erikoinen juttu on se, että toko alkaa olla muutoinkin aika tylsää ralliin verrattuna. On paljon kivempi treenata kun radat ovat aina erilaisia, liikkeitä/tehtäviä on enemmän, ja niiden yhdistelmiä loputtomiin. Viime aikoina ollaan harjoiteltukin vaikeita tehtäväyhdistelmiä, kuten putken jälkeen peruutusta, tai hypyn jälkeen liikkeestä seisomista. Houkutusta ollaan harjoiteltu vähän kaikella mitä mieleen on tullut, on ollut mahaa, verta, luuta, maksaa, lohta, tyhjää laatikkoa ja vatia, porontaljaa, ja viimeisimpänä ja vaikeimpana viime treenien marsunkakkaa. Ekan kerran oli kyllä lähellä, ettei kakkasieppo päässyt iskemään. Vielä varmaan on kaikenlaista kokeilematta, mutta tavoitteena on Nooran mukaan, että kohta meillä on koirat jotka ovat tottuneet kaikkeen Jeesuksen käärinliinoja ja Mammutin sisäelimiä myöden.

Tomppa on päässyt taas pari kertaa treeneihin mukaan, ja vaikka se on ahdistunut sekä autossa että vuoroaan odottaessa, se on tehnyt hyviä ja iloisia harkkoja. Oikean puolen jututkin tuntuvat aika hyvin loksahtaneen kohdilleen, ja eile olin ihan äimänä kun tehtiin pätkä mestariluokan rataharkkaa ihan tuosta vaan. Pitää nyt jatkossa vaan muistaa ottaa Tompalle häkki mukaan, jospa siellä olisi mukavampaa odotella.

Arvon kanssa matkattiin viime viikolla taas uuteen halliin, kun käytiin tsekkaamassa Agimesta. Ihan kiva mesta harkkoihin, mutta kisapaikkana meille ihan ehdoton nou-nou. Peipon kanssa tehtiin tällä kertaa kaikkea helppoa, jääviä ja kaukokäskyjä, ja lisäksi 2 kilon kapulan motivaatiota. Hallin keskellä oli pylväät, ja ekan kerran sain Peippoon noudossa haluamani asenteen kun annoin sen jahdata itseäni kapula suussa tolpan ympäri. Palkkavetämisessäkin se oli kerrankin ihan tosissaan, vaatii vaan vähän kekseliäisyyttä että löydetään uudelleenkin tuommoinen paikka missä pääsen sitä sopivasti karkuun.

Peippo aina ihmettelee, kun kukaan ei halua leikkiä sen kanssa. Tomppa on jo jähmettynyt kauhusta.

  

Onnistumisen iloa

Onnellinen jääkiituri.

Tompan yöllliset kauhut tuntuvat onneksi jääneen taakse. Nyt se nukkuu yöt taas rauhallisesti sohvalla – tai ainakin niin rauhallisesti kuin se Peipon yöllisiltä räyhäkohtauksilta pystyy. Peippo on nimittäin taas bongaillut pimeän aikaan vaarallisia asoita, kuten ikkunasta paistavaa täysikuuta tai ikkunan ohi lentävän lentokoneen valoa. Kaikenlaista muutakin pömmiäistä on tuntunut taas olevan kovasti liikkeellä. Yölliseen rähinään ei ole kiva herätä, mutta muutoinhan tuolle ei voi kuin nauraa, varsinkaan kun ei noihin oikein siedättääkään voi. Onneksi Peippo on noita sen ”juttuja” lukuunottamatta ihan tasapainoinen ja järkevä koira, sillä nyt on vaan tiettyihin asioihin vähän matala reaktiokynnys.

Muutoin Peippo on ollut oikeinkin hyvällä tuulella ja kunnossa. Yhtenä päivänä tehtiin etäpäivän ruokislenkki potkukelkalla, ja uhkarohkeasti kelkkailtiin päin tulitusta ja koirien kiljuntaa. Ajattelin että pyssymiehet koirineen  ovat niin touhuissaan pellolla että päästään tietä pitkin huomaamatta ohi, mutta siinä kävikin niin että ensin meidän jalkoihin juoksi pupu, ja kohta jalkoihin juoksi myös beagle, jota sen verran ärsytti meidän häiriköinti että sen piti siinä pyöriessään pari kertaa asiasta mainitakin. Kun koira oli pieni ja selvästi muissa puuhissa, selvittiin Peipon kanssa tilanteesta kuitenkin  vain ihan pienellä kiihtymisellä.  Mikä voitto!

Samaa rataa jatkettiin Peipon kanssa kun käytiin eilen ohikulkumatkalla vilkaisemassa Ylöjärven rally-kisoja. En viitsinyt viedä Peippoa ollenkaan sisään vaikka siellä olisi ollut hyvin tilaa, mutta ulkona naksuttelin sille pussillisen nameja. Vaikka joskus turhauttaa tämmöinen ”turha” työ, niin kotiin lähtiessä olo oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin jos oltaisiin oltu kisaamassa voittorata. Naksuttelu on kyllä hyvä apuväline kierrosten tasaamisessa muiden koirien lähistöllä, talvella sen käyttö on vaan vähän hankalaa.

Jännä asia tuo kiihtyminen on muutoinkin, ja luulen että jos itse hermostuisin siitä vähän vähemmän, olisi kierrosten laskeminen Peipoltakin ainakin vähän helpompaa. Yhtenä päivänä koirat saivat metsässä nenäänsä ilmasta jonkin kiihdyttävän hajun. Koska Selma ja varsinkin Tomppa pysyivät suht rauhallisina, tulkitsin että kyseessä täytyy olla irtokoira (kun ei oltu lähellä polkujakaan), ja otin Peipon hihnaan. Muutaman sadan metrin matkalla kiihtymys vaan nousi; kunnes tultiin höyryävän tuoreille hirvenjäljille. Hiukan huvitti kun siinä jäljen päällä sitten laskin Peipon taas vapaaksi vaikka se tietenkin oli edelleen ihan kierroksilla – hirvet eivät onneksi koskaan säntää luokse ilman lupaa (ellei lasketa mukaan sitä hirvimammaa joka joku vuosi sitten potki niin koirat kuin ihmisetkin), ja Peipon hallintaan on kuitenkin luotto. Kovasti sitäkin kiinnostaa ja nostattaa riistan hajut ja jäljet, ja jos se ei olisi noin ihanan laumasidonnainen ja kuuliainen, siitä olisi voinut tulla varsin hyvä ajokoira.

Vuoden briardikilpailujen tuloksetkin julkaistiin viime viikolla, ja Peiposta tuli tällä kertaa vuoden palvelusbriardi. Tuloksia ei tarvinnut pahemmin jännittää kun harrastusvuosi oli briardeille (vähän joka lajissa) harmillisen huono. PK-koekäyntejä oli kaikissa lajeissa  yhteensä kymmenen, ja tuloksia tuli vain kahdesta kokeesta. BH-kokeen käyneitä oli onneksi useampia, joten toivottavasti seuraavina vuosina alkaa taas tulla niitä varsinaisia koetuloksiakin.  Mutta yhdellä JK 3 -tuloksella Peiposta tuli siis  viime vuoden pk-briardi. Hyvä Peippo, ei sekään titteli kuitenkaan ihan ilmaiseksi tullut!

Treenailtu ollaan entiseen tahtiin, mutta olen oikeastaan silti tuplannut Peipon treeniajan. Aloin laskea, että jos lajeja on kolme, ja käydään viikossa enimmillään neljä kertaa hallilla, se tarkoittaa yhtä treeniä/viikko/laji. Ei ihme ettei sillä treenimäärällä edistytä, joten nyt ollaan sitten tehty melkein joka kerta omissa harkoissa hommia kahdessa pätkässä ja tahkottu kahta lajia. Peippo jaksaa kyllä ihan hyvin, lyhyet treenit on tainneet olla tähän saakka vain ohjaajan laiskuutta ja saamattomuutta. Aloitetaan silti aina niillä jutuilla mitkä vaativat eniten virtaa, ja hinkutetaan namijutut sitten aina viimeksi. Harkat ovat sujuneet lisäksi varsin kivasti, ja kun itse tulin hoksanneeksi kiireettömyyden merkityksen, niin ollaan vietetty hallilla varsinaista laatuaikaa kaikkien kolmen kanssa.

Tämmöinen ilme on nykyään ihan normisettiä treenihallilla. Nykyään Tomppa kiskoo treeneihin, kun se ennen juoksi ovelle ja halusi pois.

Varovasti ollaan palattu siis myös tottiksen pariin. Harmi vaan kun meidän tokokentällä ei ole ollenkaan A-estettä niin erottelutreenejä ei päästä kovin usein tekemään. Nina käski meidän muutenkin harkkaamaan vain joko oikealla vinoesteellä tai päätykentän alumiinisella kumirouhe-aalla, kun selvästi Peipolle on jäänyt jokin ikävä muistijälki kiipeämisestä ja kipeistä varpaista. Lisäksi pitäisi pitää kirjaa siitä miltä puolelta Peippo kaartaa ottamaan kapulan, jotta pääsee vähän hajulle millä perusteella se valitsee paluuesteen silloin kun esteet ovat lähekkäin. Kahden kilon noutoa olen nyt palkannut pelkästään kapulaleikillä, ja näyttäisi lupaavalta. Noin muutoin huomattiin että Peippo jää aika kivasti kiinni maassa lojuviin kapuloihin, ja tietty sitten ohjatun väärään myös. Nyt harkataan siis lisäksi muiden kapuloiden ohittamista noudossa, ja pidetään häiriökapuloita lattialla muun harkan ohessa. Peippo on pidettävä koko ajan joko kiireisenä tai käskyn alla, muutoin se lähtee heti vapauttamisen jälkeen tarjoamaan noutamista, vaikka nouto ei ensinkään kuulu sen lemppariliikkeisiin. Hassu pieni.

Järvelle ilmestyi viime keväänä vesilintujen keinopesiä. Kuka arvaa mikä oli Peipon reaktio kun se tänä talvena ekan kerran näki moisen hirviön? 😀

Verta kentälle!

Aika monta vuotta on ollut haaveena päästä Tompan kanssa kokeilemaan verijälkeä, ja vihdoin tuli haaveesta totta kun saatiin Noora opastamaan meitä alkuun. En epäillyt Tompan jäljestyskykyjä tai -halujakaan, arvoitus oli vaan se, miten se suhtautuisi vereen ja ennenkaikkea jäljen päästä löytyviin irtojäseniin. Alussa Tomppa jäljesti hiukan varovaisen ja varautuneen näköisesti, mutta matkan edetessä ja kehujen myötä jäljestys alkoi sujua koko ajan varmemmin ja vauhdikkaammin. Koparasta se sai hajun jo aika pitkältä ja kiihdytti vielä vauhtiaan. Kaadolla se haisteli sorkkaa ihan positiivisen kiinnostuneena, ja ilokseen se löysi vielä palkkapurkinkin sen alta.

Ikää jäljellä oli vain kolmisen tuntia, kun koejäljen ikä on lähemmäs kaksikymmentä tuntia, ja aika korkealla nenällä Pompula ajoi kun haju oli niin voimakas. Aika tarkkaan jäljen päällä kuitenkin mentiin koko puoli kilometriä, vain pari pientä koukkaisua tuli jäljeltä pois matkan aikana. Makuita oli yksi ja kulmat (2 kpl) tallattu voimakkaasti, ja bonuksena alkumatkasta jälki kulki ihan vahingossa supikoiran tuoreennäköisen jalan päältä. Senkin Tomppa ilmaisi, mutta jatkoi kiltisti matkaa kun kehotettiin. Olipa superkiva kokemus meille molemmille, ja Tomppa jäljesti hienosti koko jäljen ilman mitään välipalkkoja. Jos jokin ongelma sattuisi tulemaan eteen, meidän matka todennäköisesti tyssäisi siihen – sinnikkyyshän ei ole Tompan vahvimpia puolia – mutta jos homma kulkee, niin se varmasti kulkee. Ja tavoitteenahan meillä on tietty päästä ensi kesänä kokeeseen. 😁

o o o

Peipon tokoviikko oli myös antoisa. Keskiviikkona tehtiin Ninan tunnilla koemaisesti neljä voi-liikettä putkeen, eikä siinä oikein muuta vikaa ollut kuin kehääntulotarkastuksesta eka siirtymä ja yhdessä seuruun pa:ssa Peippo laittoi tassunsa oman jalkani päälle. Tässä-käskyllä välit sujuvat, en vaan sitä taas heti alkuun muistanut.
Lopuksi tehtiin vielä rallyn ”koira oikealla askel vasemmalle” -juttua, ja kun Nina vähän avitti putkenpätkällä Peipon pyllyn tienoilla, saatiin tehdyksi aika sujuvia sivuttaisaskelia. Myös paikkis vähän vieraamman koiran vieressä oli ok.

Maanantain ralleissa Peipolla oli  jotenkin huono olo. Sille ei oikein tahtonut maistua namit, ja lopputunnista se oli ihan häntä koipien välissä. Pari hyvää pätkääkin saatiin tehtyä, mutta jos olisin tajunnut että sillä ei ole kaikki kunnossa, oltaisiin tietenkin lopetettu koko treeni siihen. Sille oli ekan kerran nameina verilättyjä, ja luulin vaan ettei se välitä niistä, vaikka ihmettelin kyllä aika kovasti kun ei super-ahmatille lätty meinaa kelvata.

o o o

Parin viime viikon ajan on ollut harvinaisen hankala lenkkeillä. Metsät ovat täynnä hirviä, hirvimiehiä ja hirvikoiria, ja lisäksi monin paikoin on niin märkää ettei pääse etenemään sinne minne haluaisi. Viime viikolla meinattiin eksyä pimeälle, sumuiselle ja aivan liian märälle ja upottavalle suolle – ekan kerran elämässäni varmaan vähän pelästyinkin luonnossa liikkuessa. Eilen kuului lammen toiselta rannalta vihaista karjumista. Kun siihen ei oikein voinut olla syynä kuin kuriton irtokoira tai sekaisin oleva mies, ja kun kumpaankaan niistä ei halua törmätä, sännättiin sitten suinpäin ryteikköön. Ainoa reitti pois olisi ollut lähteä takaisin päin kun tulvivia ojia tuli vastaan joka puolella, mutta sehän ei nyt onnistunut. Tomppa-parka koitti hypätä yhden leveän ojan yli, harmi vaan että fleksissä oli lukitus päällä, ja niinpä se heitti ilmassa voltin ja loiskahti komeassa kaaressa keskelle ojaa. Siitä se olisi vielä uinut väärälle puolelle, mutta onneksi sillä oli valjaat päällä ja sain sen hilattua takaisin oikealle rannalle. Aika monta kirosanaa kyllä pääsi ennen kuin oltiin päästy kiertämään takaisin reitille.

Vieraista koirista ja Peiposta on tullut taas havainnoitua kaikenlaisia juttuja. Hallilla seinässä tai häkissä ollessaan se ilmoittaa aina, että sen mielestä muilla koirilla – varsinkaan vierailla – ei ole emännän luo mitään asiaa. Jopa Jerryn kanssa meinasi tulla viikolla tappelu, kun Peippo sai raivarit siitä kun Jerry innoissaan hyppäsi vasten niin että kaaduin. Arvo puolestaan sai tuta kun kävi haistelemassa kättäni, ja myös ystävällismielinen ja varovainen leikkiinkutsutuijotus oli Peipolle ehdoton nou-nou. Onkohan Peipon vaikea tulkita muiden koirien eleitä, vai onko se vaan niin epäsosiaalinen ja minusta tarkka, että sille on ihan sama miten ystävällisissä aikeissa muut ovat? On se kyllä erikoinen koira: kaikista omistamistani koirista kuuliaisin ja miellyttämishaluisin, mutta sen mielestä maapallo saisi olla autio lukuunottamatta meitä kahta. Vaikka Peipon kanssa on tietyissä tilanteissa vähän vaikeaa, on se vaan kaikkine omituisuuksineen niin kovin rakas höyrypää.

Jos Peippo ei osaa lukea muiden koirien eleitä, se lukee ohjaajaansa kuin avointa kirjaa niin, että ei ehkä tarvitsisi miettiä mistä meidän koeongelmatkin johtuvat. Varpu huomasi eilen hallilla, että Peippo tietää milloin tehdään ohjattua noutoa, ja milloin aiotaan harkata pelkästään ohjatun seuraamisosuutta ilman kapuloiden tuomista. Samoin se äkkää, milloin aion pysäyttää sen luokse kutsuttaessa. Onpa ärsyttävää! Muutoin treenit menivätkin niin hienosti, että ehkä tokoinnostuskin vielä tekee paluun.

o o o

Selma haki viime viikolla kolmannen cartrophen-pistoksensa, ja kyllä sillä vaan tehoa on. Syksythän ovat nivelrikkoisille aina hankalampaa aikaa, joten sikälikin kuuri osui oikeaan saumaan. Selman vauhti ja ketteryys ovat sen verran parantuneet, että sen huomaa, ja ennenkaikkea pissatiputtelu on loppunut oikeastaan täysin. Rinexinillähän vaiva pysyi kurissa niin että sen kanssa pärjättiin, mutta nyt on mennyt monta viikkoa jo käytännössä tipattomasti. Cartrophenhan vahvistaa rakon seinämiä, joten syy voi löytyä ihan siitäkin – Tomppahan sai muinoin kuurin sitä krooniseen rakkotulehdukseensa.

Tomskun viikonloppu

Olipahan ihan mahtava viikonloppu, sekä itsellä että Tompalla. Tomppa kävi eilen kisoissa Virkkalassa, ja oli niin innoissaan että kiskoi radalle. Lisäksi saatiin iloita kavereiden ja tuttujen hienoista suorituksista, Selma pääsi vähän irrottelemaan Tauskin kanssa rannalle, ja kirsikkana kakun päälle Peippokin pääsi vielä illasta kokeilemaan uusia juttuja Pian huudeille. Tänään istuttiin pitkästä aikaa porokoiraporukalla nuotion ääressä. Kyllä näillä taas jaksaa ensi viikon avokonttorin syövereissä!

Jälki on rikki

Viikon sisällä ollaan yritetty jäljestää kaksi kertaa lyhyitä ja helpohkoja jälkiä. Ekalla kerralla Peippo lähti jo heti alussa polulle harhalle, ja toisella se löysi ekan kepin, mutta viimeinen ja varakeppi jäivät löytymättä vaikka pyöri aika pitkään siinä ihan hollilla. Taisi olla ekat kerrat tänä vuonna kun jälkiä ei suoritettu loppuun, joten tästähän voi tehdä sen päätelmän että kokeen vikan kepin hinkuttaminen vei itseluottamuksen. Motivaatiosta ei näytä olevan kyse, oikein innolla se on jäljelle lähtemässä. Itsellä ei puolestaan ole ollut kokeen jälkeen vähääkään jäljestysmotivaatiota, mutta sen verran juttu ärsyttää, että kaipa tätä pitää vielä tämän vuoden puolella paikkailla. Iltaisin vaan ei oikein enää ehdi valoisassa jäljestämään, mutta onhan sitä tietty ennenkin otsalamppujälkiä tehty.

Tällä viikolla ohjatut harkat ovat olleet tauolla, mutta viime viikolla oli Ninan kanssa puhetta eteenemenosta, tai lähinnä siitä kuinka sen saa onnistumaan kokeessa, vaikka koira onkin jo oppinut että siellä ei palloa ole. Tähän voitaisiin nyt kokeilla eteenmenoa kumimatolle, jolloin Peippo ei harkoissakaan juokse varsinaisesti palkalle. Joka tapauksessa kokeillaan nyt sitä, että aina ei ole pallo valmiina. Kokonaan toinen asia sitten olisi tehdä vaan taas miljoona eteenmenoa suoraan pallolle, ja koittaa ladata liike niin, että se tulisi kokeessakin selkärangasta.

Muutoin tehtiin Peipon kanssa liikkeiden alkuja ja välejä, ja ihan kivasti meni vaikka Peippo näytti häkistä otettuna ihan vetämättömältä. Näyttää ihan lupaavalta että tässä asiassa edistyttäisiin, harmi vaan etten ole ”viitsinyt” ottaa asiaa työn alle aiemmin, vaikka olen sen kyllä tiedostanut. Ruutua kokeiltiin myös muutaman kuukauden tauon jälkeen, ja lätkästä huolimatta se ei tahtonut sujua kun Peippo alkoi peruutella sen verran aikaisin ettei edes huomannut koko targettia. Tässäpä sitä riittääkin projektia talveksi. Pitää nyt tehdä alustan kanssa ihan hyvä määrä toistoja, ja sitten ilman niin että palkkaan vain silloin kun on ihan varmasti tarpeeksi syvällä. Nina varoitti myös kaivamasta palloa kesken kaiken – itse olen ollut siinä uskossa ettei Peippo huomaa sitä.

Ralleissa oli taas ihan tosi kivaa, mestariluokan kyltitkin sujuivat hienosti, kunhan muistan vaan itse vähän hillitä huitomista. Peipon kanssa voi hyvin kokeilla vaikeampia juttuja osana rataakin, ainakaan en ole huomannut että se ottaisi siitä itseensä. Sen sijaan pitää vähän varoa seuruuttamasta Peippoa liian läheltä kylttejä silloin kun ei olla radalla, se on selvästi vähän huolissaan siitä että vien sen päin telineitä. Ahaa-elämys tuli siitä, että Peipolle sopii rallyssa rauhallinen ohjaus ja hidas eteneminen. Varsinkin jos kyltinvälit ovat lyhyet, sen on saatava aikaa valmistautua, samoin esim. eteentuloissa sen on saatava aikaa hilata takapäänsä oikeaan paikkaan. Voi olla että me taidon kartuttua nopeudutaan, mutta toistaiseksi tehdään rauhassa. Onhan Päivi tästä tietenkin ennenkin maininnut, mutta olen ajatellut että Peipon vire laskee jos hissutellaan. Voi laskeakin, mutta tässä lajissahan sillä ei ole mitään väliä niin kauan kuin tarkkaavaisuus ja työskentelymotivaatio säilyy.

o o o

Viime viikolla saatiin huonoja uutisia Etelä-Afrikasta, kun Peipon veli oli kuollut yhtäkkiä ilmeisesti johonkin sydänperäiseen. Siis vasta viisivuotiaana. 😟 DCM:aa briardeilla ilmeisesti jonkin verran on, mutta turha tietenkään sen enempää spekuloida tai stressatakaan kun ei tiedetä mistä oli kyse. Jospa Peipon tähänastiset vaivat vaikka riittäisivät sen huonoon tuuriin geeniloton osalta.

o o o

Taas on ilmeisesti se aika vuodesta, kun metsän eläimet ovat touhukkaimmillaan. Yhtenä aamuna herättiin Peipon kanssa siihen, että ikkunasta kurkisteli peura. Luultavasti joko peura tai hirvi oli myös rysäyttänyt takarajan verkkoaitaa päin niin, että aitatolpan metallijalka oli vääntynyt ja verkko lähtenyt hyvältä matkaa tolpista irti. Jokusen päivän Tomppa oli ehtinyt olla päivät risalla aidalla aidatulla tontilla, onneksi silläkään ei ole mitään tarvetta karkailuun. Eilen puolestaan jokin otus seuraili meitä iltalenkillä. Ensin kuului outo ääni meidän takaa, sitten taskulampun valossa loistava keltainen silmä sujahti edessä polun poikki, ja kun tehtiin u-käännös, luultavasti sama silmäpari tuijotteli meitä taas hetken päästä Ketunkuopan reunalla. Ei ollut ainakaan arka eläin, kun käskyttelin koiria kohtalaisen kovalla äänellä koko matkan. 😄 Tomppa reagoi kaikkien eläinten tuoreisiin hajuihin vinkumalla, joten siitä on vaikea päätellä mikä tuo oli, mutta keltaisista silmistä voisi sen ehkä päätellä olleen kettu. Kovasti kiinnostava oli joka tapauksessa kaikkien mielestä.

o o o

Viikon luontoelämyksestä vastasi monimuotoiseksi mainostettu Suomiehen uusi luontopolku. Vajaan kolmen kilometrin lenkki kiersi Ruduksen vanhaa hiekkakuoppaa, ja näkymä oli koko matkan suorastaan synkeä. Kuopalla on kylttien mukaan tehty valtava ennallistamistyö, mutta ei sitä kyllä mistään huomannut. Taimia oli vähän istuteltu, kiviä aseteltu ”hienosti”, kuten kuvassa näkyy, ja parissa paikassa oli surkeannäköisiä kuolleita puita, jotka oli nostettu ylösalaisin niin että juuret olivat taivasta kohden. Mikä voisi olla enää ankeampaa? Suomiehen luontopolku kuuluu Hyvinkään ”Polku luontoon” -hankkeeseen, johon kuuluu myös mm. oman kylän tosi kaunis joenvarsipolku.

Retkeilyä, treenailua ja lomailua

Terapiakoira Tomppa 9-vee, ja täti likemmäs 100-vee. Molemminpuolista rakkautta, eikä pahakaan alzheimer saa tätiä unohtamaan parasta kaveriaan. ❤

Torstaina käytiin Tompan kanssa Sastamalassa vanhainkodissa, ja paluumatkalla poikettiin koko konkkaronkan kanssa Liesjärvellä. Kello oli jo viisi kun päästiin Kanteluksen parkkipaikalle, joten aika hätäinen reissu oli taas kerran. Kahdeksan kilometriä tuli matkaa itselle, Selma teki oman lyhyen ”vakkarilenkkinsä” kun oli vielä toipilas, Peippo pisteli kuutisen kilsaa ja Tomppa pääsi käymään vain Hyypiön kämpän saunalla kun olin katsovinani että sekään ei ole ihan kunnossa.

Selman reittivalinta Siltalahden nuotiopaikalle oli sille juuri sopivan mittainen reilu puolitoista kilometriä, mutta en muistanut lähtiessä että pitkospuita on kuljettavana aika pitkäkin matka, ja nehän olivat kaatosateiden jäljiltä hirveän liukkaita. Selma osasi kyllä kulkea varoen, mutta kerran se liukastui silti aika kurjan näköisesti. Itselläkin oli niissä tekemistä, mutta maa oli sen verran märkää että sivussakaan ei viitsinyt kulkea.

Hyypiön saunan terassilla illan hämärtyessä.

Olisi ollut kiva jos oltaisiin Peipon kanssa ehditty käydä perinnetilalla saakka, mutta pakko oli tyytyä lyhyempään keikkaan kun ei ollut otsalamppuakaan mukana. Mukava lenkki kuitenkin kierrettiin: ensin puolitoista kilometriä kapeaa Kyynäränharjua pitkin järven toiselle puolelle, ja sitten kolmen kilometrin Soukonkorven reitti suo- ja korpimaastossa ja taas harjua pitkin takaisin. Soukonkorvessa oli uudet vähän vähemmän liukkaat pitkokset, jotka kulkivat mukavan synkän metsän läpi. Kyynäränharju oli nätti, kapeimmillaan kannas oli vain joitakin metrejä leveä, ja yhdessä kohdassa harju katkesi kokonaan niin että piti mennä vanhaa puusiltaa pitkin toiselle puolelle.

Kyynäränharjun silta.

Soukonkorvessa.

Vaikka oli vähän hätäinen reissu, niin plussapuolena myöhäisessä ajankohdassa (ja huonohkossa kelissä) oli se, että reilun kahden tunnin aikana ketään ei tullut vastaan. Seuraavan kerran pitää silti mennä tuonne paremmalla ajalla ja ehkä vähän huolellisemmalla reittisuunnitelmallakin, nähtävää varmaan riittää.

o o o

Loman viimeisinä päivinä ehdittiin tehdä vielä pari pienempää retkeä; Peippo kävi Arvon kanssa Kakarilammella, ja tänään oltiin koko päivä Vihtijärvellä. Vaikka Peippo on Arvon kanssa jäljestänyt ja rallytokoillut, ne eivät ole koskaan nähneet toisiaan kuin häkin läpi. Olipa siis hippaisen jännittävää päästää ne metsätien alussa irti. Enkä olisi muuten päästänytkään, mutta luotin siihen että Arvo ei provosoidu Peipon rähinöistä – niin kuin ei onneksi provosoitunutkaan. Peippoa pelotti iso ja liehuvahäntäinen Arvo (9 kk 😀 ) niin että se oli taas ihan kauhea. Onneksi se kuitenkin tottelee – harmi vaan että pelkoa ei saa käskemällä pois. Parin tunnin jälkeen takaisin palaillessa Peippo oli jo vähän rauhoittunut ja edes hiukan rentoutunut. Voi sitä parkaa, käy niin sääliksi. 😕

Turvaväli.

Kotimatkalla kyettiin jo silmänräpäys olemaan näinkin lähekkäin.

Tänään nollauduttiin eilisen kauheuksista, ja koko poppoo sai juosta Vihtijärven metsissä kimpassa ja erikseen. Jopa Tomppa kirmaili hyvän aikaa vapaana. Selman kanssa törmättiin hirveen ja vaskitsaan, ja koko porukalla pöläytettiin ilmaan metsopariskunta ihan muutaman metrin päästä. Onneksi Tomppa oli siinä vaiheessa tukevasti remmissä.

Mustalammi oli koirien mielestä vielä kahluulämmössä.

o o o

Kun lomasäät olivat viikonloppuja lukuunottamatta varsin kehnot, joudettiin kaiken metsissä laukkaamisen ohessa treenaamaankin. Peippo kävi Riitan yksärillä tavoitteena huijata se luulemaan että kyseessä on oikea kisatilanne. No, joko Peippo ei mennyt halpaan, tai sitten meidän ongelmat onkin monisyisempiä, kun nyt ei saatu koko ongelmaa esiin. Peippo tuli suoraan autosta kentälle ja ihan alku meni vähän sen piikkiin että piti ihmetellä että missä ollaan, mutta ekasta seuraa-käskystä lähtien kuusi helppoa liikettä tehtiin kokeenomaisesti ihan tosi rennosti. Aloitusperusasennot ja liikkeiden välit vaativat vähän hiomista, mutta itse liikkeet menivät hyvin. Ellei oteta lukuun sitä että Peippo meinasi kompastua luoksetulossa hiukan epätasaiseen kenttään. 😂 Jännä juttu kun Nina juuri viime treeneissä sanoi että Peippoa on usein vaikea ymmärtää, kun nyt myös Riitta totesi pariinkin otteeseen että Peippo on ”vähän vaikeaselkoinen.”

Hyviä ohjeita ja pohtimisen aiheita kuitenkin saatiin, tosin osa varmaan ehti jo unohtuakin:
⁃ Paljon kehääntulotreeniä: kehään + palkka, pa + palkka, liike + siirtymä + palkka jne.
⁃ onko liian helppoa, jolloin ei tarvitse keskittyä?
⁃ Ketjuta!
⁃ Peippo huomaa milloin kehu on aito. Keskity muutenkin enemmän sosiaaliseen palkkaan ja sen laatuun.
⁃ Tee virheestä isompi, jotta Peippo huomaa kunnolla tehneensä virheen. Esim. häiriötä seuraamisen alkuun niin että mokaa kunnolla, ja siitä ojennus.
⁃ Huomauta harvoin mutta tarpeellisella voimakkuudella, älä nalkuta koko ajan.
⁃ Palkka pk:ssa arvostelun jälkeen vasta kunnollisesta seuraamisesta.

o o o

Lisäksi Peipon kanssa on vähän verestelty rallyjuttuja, etsitty esineitä ja harkattu ohjattua noutoa ja tunnaria. Eilisen jälkeen olen kyllä taas vähän enemmän skeptinen sen suhteen että mennäänkö me enää ikinä tokokokeisiin, kun tuntuu niin epäreilulle laittaa Peippoa makaamaan vieraiden koirien viereen ja mennä vielä itse piiloon. Mutta katsotaan, noista ylempien luokkien jutuistakin on nyt tullut Peipolle ihan mieluisia, joten harkkaillaan nyt joka tapauksessa.

Tomppakin pääsi Päivin tokotunnille, ja jaksoi kivasti tehdä hommia vaikka treenaajia oli paikalla vain yksi Tompan lisäksi. Tehtiin kyllä oikeastaan enimmäkseen rallyjuttuja ja mm. oikean puolen seuruuta, tokoa vain luoksetuloa (lelujen läpi) ja hyppyä. Yllättäviä asioita se Tomppa osaakin, kun monesti treeneissä mietin että ollaanko sen kanssa koskaan edes tehty ko. juttuja, ja sitten se tekee ne kuin vettä vaan. 🙂 Ihan erilainen treenattavahan se on kuin Peippo, ja pitää aina ennen treenejä muistuttaa itseään että sen kanssa toimitaan eri lailla, ja myös kriteerit on pidettävä erilaisina. Tomppaa ei todellakaan ojennella, muistutella, tai juurikaan edes huomautella. Ja sehän saa kyllä katsoa liikkeen alussa ympärilleen, ottaa kontaktin sitten kun kerkiää ja kykenee.

Selman touhuja ei tarvitse enää laittaa muistiin, mutta tottahan sekin on päässyt puuhaamaan sairaslomastaan huolimatta.

o o o

Siinä missä pacman-Peippo syö kaiken eteensattuvan eloperäisen, asettuu Selma aina parhaiden sieni- ja marjaesiintymien päälle makuulle.

Selma on ollut koko lomaviikon enemmän tai vähemmän levossa. Se on lenkkeillyt vapaana, mutta yksinään, jolloin sen meno on paljon rauhallisempaa. Sieni- ja marjareissuille se on päässyt mukaan, ja ne ovatkin olleet sille hyviä lenkkejä kun aikaa menee paljon, mutta kuljettavat matkat ovat lyhyitä ja meno hidasta. Muutaman päivän ontumisen/epäpuhtaudet jälkeen se on liikkunut minusta ihan hyvin, eikä viikonlopun vähän isomman rasituksen jälkeen näytä tulleen takapakkeja. Jospa se tästä taas lähtee sujumaan. Lomalla on ollut aikaa lenkittää kaikki koirat erikseen, ja täytyy sanoa että vaikka oma kunto onkin kovilla, on se kyllä täydellistä hermolepoa verrattuna siihen että yksi kulkee edellä, toinen takana, kolmas fleksissä, yksi hukkailee palloaan ja syö kakkaa, toinen vetelee sieniä ja zoomailee metsäneläviä ja se kolmas kietoutuu fleksistään joka näreeseen. Toivotaan silti että ihan jokainen on koettelemassa hermorakennetta vielä pitkään!