Talvilomaviikolla ja sitä edellisellä ehdittiin puuhailla jos vaikka mitä, ja tekevällehän tunnetusti sattuu. Lääkäriä ei sentään tarvinnut vaivata, vaikka sekä Tomppa että Peippo vammautuivat loman aikana. Jos lomailu on jatkossakin näin hurjaa, jaksan ihan hyvin odottaa seuraavaa lomaa heinäkuulle saakka! Mahtui lomailuun sentään kaikkea kivaakin, Repovedellä ja Sastamalassa käytiin, ja Mia Skogsterin tosi hyvällä luennollakin tuli käytyä.
Vuoden briardikilpailujen kunniakirjat jaettiin tänään yhdistyksen vuosikokouksessa, ja kokouksen jälkeen oli ulkomuototuomarikokelaiden arvostelukoe, johon Peippokin osallistui. Briardikilpailuissa tuli onneksi mainetta ja kunniaa, ulkomuototuomarit sen sijaan eivät juuri Peipposta arvostaneet. 😀
Vihdoin – ainakin toistaiseksi – saatiin kunnon talvi! Uusi nuoskalumikeli oli ihan helvetillistä pitkäkarvaiselle koiralle, ja Peippo sai rehkiä lenkeillä varmasti useamman kilon lisäpainojen kanssa, mutta nyt taas senkin kelpaa kun on pakkasta. Harrastukset ovat painottuneet etupäässä lumenluontiin, mutta onneksi ruskea kaksikko ottaa siitäkin ilon irti ja peuhaa keskenään kun emäntänsä ahertaa lumen kimpussa.
Viime viikolla päästiin Peipon kanssa taas vetohiihdon makuun. Kummallakin on vähän turhan huono kunto, mutta toivotaan että talvesta tulee pitkä ja sopivan luminen niin että oltaisiin jo keväällä kummatkin iskussa. Itsellä on tavoitteena oppia hiihtämään kurvit, Peippo puolestaan kaipaisi ohitusharjoituksia (millä niitä muka harjoittelet..?). Motivaatiota meillä kuitenkin riittää, homma on kivaa kuin mikä!
Eilen illalla napsittiin Tompasta tikit pois. Potilas makasi nätisti Tomin sylissä yhtään pullikoimatta, vaikka hiukan ruven altakin jouduttiin lankaa kaivelemaan. Myös Selma sai eilen viimein luopua tötteröstään. Sen isompi haava näytti vielä viikonloppuna ihan kauhealle ja töhnikin hiukan, mutta alkoi alkuviikosta umpeutua ihan silmissä.
Tällä viikolla saatiin viimein hiihtokausi avatuksi! Eilen käytiin Peipon kanssa Tuusulanjärvellä pidempi lenkki niin, että Peippo sai juosta vapaana. Jäällä on pimeässäkin sen verran kulkijoita, että siellä ei voi vedättää, ja latupohjakin oli aika jäinen. Isännän kanssa Peippo on päässyt pari kertaa vetohommiin, ja viiden kilometrin urakka on sujunut reippaalla laukalla. Huippuvauhti oli viime lenkillä 38 km/h, ja keskinopeus 18. Juokseminen on hauskaa, ja palkaksi Peipolle urakasta riittää isännän kehut ja taputukset – niitä kun harvemmin sieltä suunnasta heruu. 😆
Viime torstaina käytiin koirahiihtelemässä vielä viimeisen kerran. Itse koitin kehittää kuntoa ja tekniikkaa ilman vetoapua, ja Tomi hiihti lenkin kummankin juniorin kanssa. Keli oli paikoin sohjoinen ja paikoin jäinen, mutta lujaa ne pistelivät silti:
Peippo
Velmu
Aika lailla samaa vauhtia kumpikin painaa, Peippo vaan hidastaa mutkissa hiukan Velmua enemmän. Ihmisohitukset olivat menneet taas hyvin, ja kyltitkin kierrettiin oikealta puolelta. Hassua kyllä Peipon vauhti ei näy vähääkään kasvaneen kohdassa jossa aloin kirittää sitä, ja itse asiassa Peippo olisi tainnut ihan mielellään pyyhkäistä minusta vaan vauhdilla ohi. 😯 Verkatessa mietittiin että mikä meidän rauhallista ja matalaviettistä turrikkaa oikein motivoi tuommoiseen hurjaan menoon, mutta ei oikein keksitty. Onneksi Peippo ei tiedä, että tätä lajia on tarjolla seuraavan kerran vasta ensi talvena. 😛
Vika hiiihtokeikka päättyi kuitenkin loppujen lopuksi paskaisesti, kun junnut päättivät juhlia kauden päätöstä koiraladun parkkisella kunnon ihmiskakka-aterialla. 😡 Peippo ehti vetäistä herkkua napaansa oikein kunnon lämpäreen, ja tuli sen jälkeen tyytyväisenä hieromaan partansa puhtaaksi emännän housuihin. Ja juuri kun olin edellisenä päivänä naureskellut Tuukka-vesikoiran vastaavalle tempulle. Sen siitä saa. Kotiin päästyä Peippo joutui kokovartalopesulle, ja kylläpä sen kynityistä turkista tulikin taas aika hieno ja hyväntuoksuinen.
o o o
Myös räyhä-asioiden saralla tapahtunut kehitys tuntuu olevan suht pysyvää laatua. Kaupunkilenkillä Peippo hinkuu iloisena koirapuiston aidalle ja ohittaa remmi löysällä isommatkin rähisevät koirat. Kyllä sen vielä silloin tällöin tekee mieli sanoa jotain rumaa, mutta aika nopeasti sen saa toisiin aatoksiin. Remmilenkeillä alkumatka menee vielä kiskoen ja höyryten, mutta loppulenkit sujuvat jo kerrassaan auvoisasti. 🙂 Kohta alkaa pyöräilykausi, saas nähdä miten Peipon saa opetettua juoksemaan vetämättä pyörän vierellä..!
o o o
Viikonloppuna treenattiin vähän, ja sekin jotenkin ponnettomasti. Perjantaina Peipolle oli tarjolla aika notkeasti suoritettuja wrappeja, ja pujottelunopeutta neljän kepin sarjalla. Pujotteluun koitettiin ekan kerran vinkupossupalkkaa, ja se taitaakin toimia namia paremmin! Luoksetulosta on tullut tehdyksi semmoinen havainto, että ulkona se on hyvä ja vaudikas, hallissa tökkii. Liekö kyse sitten paineistumisesta vai mistä. Kuolleitten lelujen ongelma näkyy ruudun lisäksi myös eteenmenossa, jota on nyt päästy pari kertaa muistuttelemaan ulkona. Peippo lähtee kyllä oikein hyvällä laukalla, mutta reilusti ennen perille pääsyä siirtyy hitaahkoon raviin. Ja sama siis ruudussa. Mitähän tähän keksisi kun ei ruokapalkkaankaan siirtyminen oikein houkuta?
o o o
Sunnuntain Kellis-treeneissä Peippo oli aika kilttinä. Kyllä sitä vieläkin saa vahtia, ja pari murahdustakin toki pääsi, mutta jokusen viikon takaiseen räyhäkkeeseen verrattuna Peippis oli oikea pikku-enkeli. Treenit olivat taas pelkkää odottelua, ja kun reilussa puolessa tunnissa oltiin ehditty tehdä luoksepäästävyys (kunnon lääppimisellä superhyvä!), paikallamakuu ja hyppy, niin pakkasin Peipon etuajassa autoon ja lähdin pissattamaan Selmaa. Mutta hyvä treeni kuitenkin tuon koirasiedättymisen kannalta!
Jos Peippo olikin kiltti, niin Selma olikin sitten tavallista ärtsymmällä tuulella. 😦 Tiedä sitten mistä johtui, kun se on pitkään jo ollut aika huoleton treenattava ruuhkaisemmissakin paikoissa. Kipeäkään sen ei luulisi olevan, kun se on tällä hetkellä rimadyl-kuurilla (joita sillä on säännöllisesti 4 x vuodessa).
Selman tunnilla oli kokeenomaista harjoittelua niin, että kaksi koiraa teki kentällä samaan aikaan 2 x 2 liikettä liikkuroituna, ja väliaika odoteltiin kapealla tiellä sumpussa. Huoh. Ekassa setissä tehtiin seuraaminen (ok paitsi askelsiirtymät) ja liikkeestä istuminen (ok), tokassa luoksetulo (luokaton seisominen) ja hyppynouto (ok). Selma oli paitsi ylienergisellä tuulella, myös taas tavallista häiriöherkempi. Ja ohjaaja oli tuosta kaikesta oudosta käytöksestä tietenkin tavallistakin hysteerisempi. Voi räkä.
Selman kolme puolta.
o o o
Sunnuntai-illasta Peipsu pääsi vielä tokoilemaan vähäsen Jerryn kanssa konepajan parkkikselle. Siellä vähän seuraamista (ok), eteenmeno ensin yhdessä lelu vieden, tokalla Kaisu vei ja näytti pallon Peipolle. Muuten siis ok, mutta loppumatka hidas. Lopuksi vielä luoksetulo (superhyvä), ja paikallamakuu yhdessä Jerryn kanssa (hiukan jännittyneen oloinen, mutta ok). Vikaksi vielä vähän kaukoja niin että Jerry seuraili ihan läheltä liipaten, ja hienosti kummatkin keskittyivät tekemiseen. 🙂 Tokoilun jälkeen käytiin vielä pienellä remmilenkillä, jossa Peippo yllätti tarjoilemalla Kaisulle seuraamista. 😀
Lentävä karvapallo.
o o o
Pentujen kasvamisen myötä koiralauman kemioita on hauska seurailla. Kun ennen Velmu leikki mieluiten Tompan kanssa, ja Selma dissasi Peipon kokonaan, on Peiposta tullut nyt kummankin paras leikkikaveri. Jos haluaa että Tomppakin saa leikkinsä, pitää Peippo jättää sisälle, tai laskea Pompula ulos Peipon kanssa kahdestaan.
Peippo on varsinkin väsyneenä omasta tilastaan tosi tarkka, ja viime aikoina se on saattanut koittaa myös omia emäntäänsä murahtamalla jos joku muu tulee lähelle. Selmalle ei kyllä murista missään tilanteessa, ja kyllähän tuota käytöstä muutenkin koitetaan karsia pois. Hömpän ensivaikutelman takaa löytyy aika tiukka tyttö. Muutoinkin Peipon kaikki mielenliikkeet on aina helposti nähtävissä, se reagoi asioihin kyllä niin että näkyy ja kuuluu.
Pääsiäisenä oli mukavasti aikaa puuhailla jokaisen koiran kanssa erikseenkin. Tomppa pääsi mukaan pulkkamäkeen ja ”veto”hiihtolenkille ihan yksin, ja nautti täysin siemauksin. Vetohommista se ei kyllä edelleenkään perusta, koko lenkki meni vierellä jolkotellen.
Juniorit pääsivät ladulle kahtena päivänä. Latu oli ilman koiraa hiihtäessä vielä hyvässä kunnossa, mutta koiran kanssa vauhdin noustessa totesin jo perjantaina, että ei sovi enää meikäläisen taidoille. Tosin kaaduin jo ennen suksille pääsemistä keskelle asvalttitietä kun Peipolla oli niin kovin kiire ladulle. Hallinta oli muutoinkin aivan kateissa, ja Peippo uhkasi keilata pertsaladulla hiihtäneet ihmisetkin mennessään. Onneksi sunnuntain keikka Tomin hiihtämänä meni täydellisesti putkeen; Peippo veti koko kiepin hyvää tasaista vahtia ja ohituksetkin olivat olleet mallikkaita. Vikalla hiihtoreissulla tuli myös nopeusenkka, 34 km/h. Ei siis mikään ihme jos näillä taidoilla ei enää pysy tuon turrikan kanssa pystyssä jäisellä ladulla! Verailun vuoksi Tompan kanssa hiihdetty aika 14 min. vs. Peippo; 5,30 min. 😀
Perjantaina treenattiin pääsiäisen ainoat tokotreenit. Selma oli hyvässä iskussa taas, ja ihan kuin meidän kaukotkin olisivat nitkahtaneet pikkuisen eteenpäin. Peipon kanssa pidettiin treenit ihan minimissä kun tuntui että päivän muut aktiviteetit olivat vähän väsyttäneet.
Pääsiäisen aikaan ehdittiin pitkästä aikaa muistuttelemaan mieliin myös viestin juoksemista. Peipolle matkaa otettiin näin ekalla kerralla vain n. 150 metriä näköyhteyden säilyessä koko ajan. Hyvin oli homma muistissa, tämä tuntuisi olevan Peippikselle aika luontainen laji. Katsotaan mitä tapahtuu sitten kun matkat kasvavat. Selmakin pääsi hiukan hurvittelemaan, sen kanssa pitää vaan tehdä varovaisesti lyhyttä matkaa ettei tule jumeja, se kun juoksee ihan päättömästi. Velmulla oli hiukan epäilyksiä siitä mitä sen odotetaan tekevän, mutta eiköhän sekin siitä lähde sujumaan.
Muutoin pääsiänen kuluikin ihan vaan ulkoillessa hulppeissa kevätkeleissä. Ja kyllä kelpaa, kellojen siirron jälkeen valoisaa on jo melkein yhdeksään saakka!
Useimmiten tuntuu siltä, että ei vaan ehditä treenata läheskään niin paljon kuin haluttaisiin. Ja joskus sitten taas tuntuu ettei tässä menossa ole mitään järkeä…
Tässä kumminkin vielä tunnelmia sunnuntailta. Editoja on vähän hutiloinut ja laittanut kaukot kahteen palaan eri paikkoihin, sekä jättänyt meidän hauskat istu-seisot kokonaan pois. Mutta koska ohjaajakin (siis koiran- :-)) näyttää rautakangen nielleelle ja antaa koiralleen valtavia apuja, niin kuvataan ehkä vielä joskus toinen, parempi video. 😎
o o o
Tiistai-ilta alkoi Virven tokoyksärillä. Peipon kanssa aloitettiin sillä meidän muka-surkealla luoksetulolla, joka olikin sitten ihan tosi hyvä. 😀 Näinhän se aina menee. Jatko-ohjeeksi saatiin kumminkin tehdä paljon kutsuja vaihtelevilta matkoilta jo kun olen kävelemässä poispäin, eteentuloja lelulle lyhyeltä matkalta joko kiinni leluun tai heittäen lelua oman selän taakse. Peipon asenne luoksetulossa pitäisi olla se, että Peippo tulee ja Peippo ryöstää lelunsa.
Sitten noutoa. Olisi pitänyt laittaa puhelimeen äänitallennus päälle, kun kaikki hyvät ohjeet tuntuvat jo haihtuneen päästä… Mutta ensinnäkin itseni pitää lopettaa kapulan nostelu kun Peippo pudottelee sitä. Palkkaa aina vain vähintäänkin käteen annetusta kapulasta. Jossakin kuulemma myydään kapuloita, joissa on narut päässä, semmoinen voisi olla hyvä helpottamaan kapulalla leikkimistä.
Lopuksi vielä kaukoja, perustekniikassa ei mitään sen kummempaa. Kaikessa pitää vaan päästä ainakin välillä pois sieltä mukavuusalueelta, pienet virheet eivät haittaa kunhan eivät tavaksi tule. Avo-kaukot menevät nyt hyvin muutamasta metristä – seuraavaksi kokeillaan vaikka yhdellä nousulla koematkaa.
Jerryn tultua kentälle tehtiin vielä kehääntulotarkastus, luoksepäästävyys ja paikallamakuu. Kehääntulo ja luoksepäästävyys olivat tosi hyvät ilman mitään apuja, Peippo on oppinut nyt hyvin istumaan paikoillaan kun sitä tullaan lääppimään ja tietää mikä juttu on kyseessä. Paikallamakuu meni hyvin alokkaan etäisyydellä ja lyhyellä piilossakäynnillä. Välillä Pei vilkuili mitä Jerry puuhaa, mutta pysyi kuin tatti. Otti kyllä myös aika voimakasta häiriötä jostain kauempaa takaa ohi juosseesta lapsesta.
Treenin aikana tuli ihan hirveästi hyviä neuvoja ihan yleisistä vireeseen ym. Liittyvistä asioista, harmi vaan että on näin hatara pää! Peipon lelun omimisesta tuli ainakin semmoinen pointti, että vinkupallopalkattava liike (esim. jäävät) kannattaa jättää aina viimeiseksi, jotta Peippo saa ihan lopuksi vetää rakkaan lelurallinsa. Vetoleluahan sille ei tarvitse/kannata antaakaan omittavaksi, joten sen suhteen palkkaus on helpompaa.
o o o
Tokoiluista kiidettiin suoraan koiraladulle, jossa juniorit saivat paahtaa kokonaisen kiepin Tomi perässään, kun itse jökötin maalissa palkkaamassa. Latu oli hyvässä kunnossa, mutta luisto ei kuulemma paras mahdollinen. Peipon eka kokonainen kierros (2,7 km) sujui upeasti, aikaa meni n. 5.30. Melkoista vauhtia pienelle, ja toinen näytti vielä niin onnelliselle maalissa. 😛 Mitäänhän Peippo ei ollut oppinut meidän edellisestä, opastekylttiin päättyneestä reissusta, kun oli meinannut taas oikaista kyltin väärältä puolelta. Tuota pitää jatkossa muistaa varoa! Ja laitetaan näin kirjallisesti vielä ylös, että isäntä sanoi että saattaisi joskus olla ihan hauskaa hiihtää kisoissakin tuommoisen karvaturrin kanssa.
o o o
Ladulta sitten jatkettiin matkaa hallille. Peippo sai jäähdyttelyksi juosta muutaman kolmen putken ja parin aidan ympyrän, jokusen neljän kepin sarjan ja muutaman puomin kontaktin. Virtaa oli vielä, mutta koitettiin pitää treeni lyhyenä. Ja Peippo näkyi oppineen itse tarjoamaan pujottelua!
Selma teki aluksi luoksareita suoraan kiinni patukkaan. Vauhti oli huima, ja vaikka törmäystä tulikin niin taidetaan ottaa kuuri tämmöisiä, jospa se solmu siitä aukeaisi. Hiukan askel- ja kaukojumppaa, ja lopuksi pari kertaa onnistunut kolmen kapulan tunnari.
Pompula-parkakin koitettiin lopuksi ottaa tekemään jotain kun aikaa vielä oli, mutta eipä siitä mitään tullut kun se alkoi heti kammeta syliin kauheasti täristen :-(. Saatiin se tekemään jotenkuten muutama putki ja leikkimään ihan vähän, ja sitten vietiinkin se autoon turvaan. Eikä hallissa ollut edes mitenkään kova meteli. Voi Pompulaa.
Viikonloppu sujahti upeassa kelissä ulkoillen. Treeneistä luistettiin kokonaan, hiihdeltiin ja käveltiin vain ja kavereitakin nähtiin kumpanakin päivänä.
Perjantaina sentään käytiin takaaleikkaussulkeisissa (agitreenit on nykyään näemmä silkkaa sulkeista) Peipon kanssa. Kaikille kolmelle koiralle oli aseteltuna kaksi omaa peräkkäistä hyppyä, joilla sitten tahkottiin koko tunti takaaleikkauksia. Ensin aloitettiin niin, ettei koira hypännyt ensinkään,vaan se palkattiin ekan hypyn siivekkeen eteen. Seuraavassa vaiheessa kiepsautettiin koirat mutkan kautta hypystä yli. Lopputulos treenistä oli se, että Peippo teki kahdella hypyllä muutaman hienon leikkauksen oikealle, vasemmalle saatiin aikaan vain jotakin etäisesti leikkausta muistuttavaa räpellystä.
Pisteet Peipolle taas siitä että jaksoi tylsän treenin suht täysillä loppuun saakka. Ja tulihan tuossa harjoiteltua paljon myös lähdössä pysymistä. Peipon vieressä yhden aitaparin hajuraon päässä treenasi ihan vieras terrieri, jota Peippo koitti välillä vähän mulkoilla. Kerran se oli syöksähtämässä siihen suuntaan, mutta ehdin onneksi saada karvoista kiinni. Muutoin Pei oli oikein mallikelpoisesti käyttäytyvä treenaaja. Ja ensi perjantaina onneksi lopultakin luvassa rataharjoitus!
o o o
Kumpanakin päivänä käytiin Peipon kanssa myös ladulla, se lysti kun ei voi enää kauaa kestää. Toivotaan ettei tule liikaa rasitusta – taakka on kuitenkin kevyt (paitsi mutkissa), ja matkat lyhyitä. Kerta kerralta me mennään hiukan nopsemmin, ja päivänvalossa on kyllä huomattavasti helpompi hiihtää kuin otsalampun kanssa! Latu oli ihan huippukunnossa, ja sunnuntaina päästiin vieläpä matkaan heti latukoneen jälkeen. Peippo alkaa olla kerta kerralta enemmän täpinöissään hommasta, eikä me enää tarvita jänistä. Vauhdissa tai juoksuhalussa ei ole mitään eroa! Lähtöluvan odottelu makuulla on vaan edelleen hirveän vaikeaa kun ei millään malttaisi. 🙂
Jänskää oli taas, koiria ei ihme kyllä ollut kumpanakaan päivänä, mutta ihmisiä senkin edestä. Peippo tunkee edelleen pelottavan lähelle ohitettavia, vaikkei niihin onneksi muutoin millään tavalla reagoikaan. Kaikki hiihtelijät eivät välttämättä myöskään meinaa hoksata väistää vaikka tullaan takaa tuhatta ja sataa kauheasti karjuen. Tuo yhdistelmä kun ei niin vaan pysähdy, tai edes hidasta, niin huutaminen kannattaa aloittaa jo tarpeeksi ajoissa.
Meinasihan meille käydä taas myös todella köpelösti – on suoranainen ihme ettei kumpaankaan sattunut… Sunnuntaina siis paahdettiin lähtösuoraa kolmeakymppiä, ja ajattelin siinä että pitääpä alkaakin jo samalla opettaa Peipolle suuntakäskyjä. Suoran jälkeisessä mutkassa huikkasin sille sitten ”oikee”, jolloin Peippo vetäisi välittömästi oikealle sillä seurauksella, että mutkan opastekyltti jäi meidän väliin. Siinä ehti kyllä elämä vilistä nauhana silmien editse! Onneksi oli kunnolla joustava naru ja ennenkaikkea tukeva lantiolla pysyvä vyö, vanhalla vetovyöllä olisin taatusti nyt selkäpotilaana. Peippo näytti kyltissä roikkuessaan hölmistyneeltä, mutta oli siinä samassa jo jatkamassa matkaa. Ei näkynyt siis vetohaluissa tuokaan äksidentti, päinvastoin tuntui että matkaan lähdettiin entistä suuremmalla raivolla.
Vempulan tyylinäyte. Velmu vetää jo koko kierroksen putkeen niin, että se palkataan vasta maalissa.
o o o
Lauantaina pojat kävivät juoksuttamassa Selmaa, ja ihan vähän Tomppaakin. Selma ja Kete ovat kyllä tosi hyvä pari, samankokoiset ja samoista leikeistä tykkäävät. Tomppa yritti kaikkensa saadakseen Keten leikkimään, mutta Pompula jäi kyllä Selmalle armotta kakkoseksi.
Edes kaunis hymy ei sulattanut Keten sydäntä!
Sunnuntaina seurusteluvuorossa oli Peippo, joka pääsi pitkästä aikaa lenkille Jerryn kanssa. Alkumatkasta teinit menivät sievästi peräkkäin kuin mitkäkin vanhukset, mutta kun pysähdyttiin ne sentään alkoivat leikkimäänkin. Kummatkin taisivat olla viikonlopun riennoista kyllä vähän väsyksissäkin.
o o o
Selmasta tehtiin viikonloppuna semmoinen huomio, että sen ennen ihan jatkuva kirputus on loppunut kokonaan. Vuoden takaiseen verrattuna se on muutoinkin kuin eri koira; leikkisämpi, lihaksikkaampi, pulskempi (jopa vähän liikaa), ja aamuisin huomattavasti pirteämpi. Mahtava juttu, toivottavasti saadaan se nyt pidetyksi noin hyvässä kunnossa!
o o o
Peippo taas aiheuttaa päänvaivaa syömällä kaiken. Se on päässyt huomaamatta aika hoikkaan kuntoon, tiedä sitten onko sillä vaikutusta, vai onko se muuten vaan niitä koiria jotka ahmivat kaiken suuhunsa. Viikonloppuna se nielaisi Selman repimän kankaanpalan juuri kun olin aikeissa nousta ja lähteä viemään sitä roskiin. Harjatessa Peippoa pitää olla tarkkana, ettei jätä karvatuppoja sen ulottuville, muutoin ne menevät heti parempiin suihin. Puhumattakaan kadulta löytyvistä roskista. Huoh. Irti-käsky alkaa olla ymmärretty, mutta jos ”herkku” on liian hyvä, siitä ei ihan niin vaan haluta luopua. Ei siis auta kuin olla itse tarkkana että vältytään suolitukoksilta.
Tyytyväinen barffaaja lampaanviulun kimpussa.
Karva on nyt sen verran vähissä, että laukkakuvassa näkyy hyvin sutjakat linjat. Sporttimimmi.
Pirttimäen hirmut 