Vuosi ollaan aloitettu briardien kanssa rivakasti. Peipon kanssa kävin sössimässä yhdet rallikisat Ylöjärvellä, ja Tähti avasi harrastuskoiran uransa pentunäyttelyssä. Lisäksi sen kanssa startattiin Koirakoutsin rallytiimissä, joka sisältää neljä koko viikonlopun kestävää treenisessiota, päättyen ensi joulukuussa. Tomppa puolestaan on saanut olla paljon maalla ja on ihan hyvässä kunnossa, tosin sille pitäisi varata mahdollisimman pian terveystarkki kun löysin sen ikenestä pienen pallukan, ja lisäksi se on öisin vähän yskähdellyt.Lue loppuun →
Marraskuun alussa käytiin Peipon kanssa hankkimassa toinen tulos mestariluokasta oman seuran kisoissa Hannelen tuomaroimalla radalla. Jospa se kolmas tuloskin ja koulari vielä jossain vaiheessa saataisiin, niin sitten kenties voitaisiin siirtyä ainakin kisaamisesta eläkkeelle. Olen saanut vähän liian hyvin opetettua Peipolle kisakoomailun, eikä se sen jäykkyyskään edesauta valiotulosten kasaan saamista.
Tällä kertaa saatiin rata videolle, ja siinä näkyy tosi hyvin miten paljon Peippoa jännittää varsinkin alkuradasta. Toimitsijapöydän takana on tuttu ihminen, tuomari on tuttu, ja hallissa ollaan käyty yli 7 vuotta treenaamassa. Sen verran osaamista Peipolla alkaa jo olla, että se kykenee tekemään vaikka ajatus onkin muualla, kunhan vai odotan sitä ja autan tarpeeksi. Loppuradasta sillä näyttää olevan taas jo paljon rennompi fiilis. 82 pistettä saatiin raavittua kasaan, mikä on tosi hyvin koska se iänikuinen pyörähdys vasemmalla maksoi taas 10 pistettä.
Tähti vaihtoi viiden kuukauden ikään kaikki hampaansa, ja puree uusilla hienoilla hampaillaan enemmän kuin koskaan. Hampaiden vaihdon jälkeen sillä on ollut muutenkin taas jotenkin levottomampi vaihe, tuntuu että mörköily tulee ja menee. Ja pientä aietta autojen jahtaamiseenkin taitaa taas tauon jälkeen olla. Edelleen pikkuinen on kuitenkin aika kiltti ja tottelevainen, jos ei ihan pahimpia mellakkakohtauksia lasketa. Remmikäytös on tosi hyvällä tolalla silloin kun ollaan kaksistaan liikenteessä, ja irti juoksennellaan edelleen meidän taajamapuistoissa. Pimeällä se saattaa vähän pöhistä vastaantulijoille, mutta muuten kaikki ihmiset ja koirat ovat edelleen kivoja, vaikka se joitain koiria saattaakin aluksi vähän arastella.
Jos Tähti on arkielämässä aika kiva, on se edelleen harrastuksissa ihan huipputyyppi. Paitsi jäljestämään en varmaan saa sitä opetettua ikinä (ja se ei todellakaan ole Tähden syytä). Ekat ryhmärallitreenit menivät upeasti, ja saatiin helposti tehtyä harjoitukset muiden koirien lähelläkin ilman hihnaa. Ekan kerran tehtiin avoradan pätkiä, ja olin harkan jälkeen ihan äimistynyt siitä miten hieno pentu mulla on. Tähdestä tykkäävät kyllä kaikki – paitsi ehkä ne jotka eivät siedä vilkkaita ja säheltäviä koiria. Helpottaa elämää tulevien hoitopaikkojen suhteen, ja onhan se kivempi kutsua kotiin vieraitakin jos ne rakastetaan ihan liiskaksi.
Kantoluodot jatkuvat, ja tykkään kyllä todella paljon tuosta tyylistä kouluttaa – sekä koiria, että ohjaajia. Kallista lystiä, mutta rahan arvoista. Tässä pikku pätkä viime kerran alun kontaktiharkasta, jolloin Tähti sai vapaasti valita kentälle tullessa mitä tekee. Ihmiset ovat ihania. 😀
Tähti täytti viikonloppuna puoli vuotta, ja on kasvanut oikein kauniiksi pikkubriardiksi. Se on kasvanut aika tasaisesti ja nätisti koko ajan, ja ravaa nätillä askeleella. Myös kaikki hampaat olen siltä löytävinäni. Tähti on nyt aika tavalla Tomppaa korkeampi, ehkä n. 55 senttinen. Turkki on alkanut kasvaa ihan viime viikkoina, mutta kunnon ponnaria sille ei vieläkään saa. Olisipa tosi hyvä jos sen turkki jäisikin maltilliseksi käyttökoiran turkiksi!
Tompallakin pyyhkii jo vähän paremmin, mikä on ihan kiva kun Tähti on ollut talossa jo yli neljä kuukautta. Kahtena viikonloppuna se on päässyt Arvon luo hermolevolle, ja niillä kahdella menee kuulemma oikein kivasti. Kiinnostuksenkohteetkin kun on samat, eli tontin vahtiminen on kummankin lempparihommaa. Tompan kyllä niin pitäisi asua ainoana koirana maalla.
Itsenäisyyspäivänä Tähti pääsi ekaa kertaa Helsinkiin ja Suomenlinnaan. Junassa ja lautassa meni hiukan hillumiseksi, samoin kun poikettiin Tigerissa, mutta eipä pieni pelännytkään mitään muuta kuin pikkuisen läheltä meneviä ratikoita.
Porvoossa käytiin retkeilemässä Arvon kanssa
Isäinpäivänäkin retkeiltiin Arvon kanssa, sillä kertaa Aulangolla. Poseeraaminen nätisti istuen taisi onnistua joten kuten ekaa kertaa. 😀
Silmun kanssa pyyhkii edelleen tosi hienosti. Tähti alkaa olla jo aika paljon isompi, mutta sopuisasti tytöt leikkivät.
Kaikkien kolmen kanssa ei todellakaan remmilenkkeillä normaalisti yhtä aikaa.
Tähti aikoo tulla liian lähelle. Monesti ne nukkuvatkin vierekkäin, mutta välillä Peipon on näytetettävä kuka käskee.
Kaiken säpinän keskellä blogin päivitys on jäänyt ihan retuperälle, ja niin paljon kaikkea ollaan tehty että sekavaksi menee. Mutta joka tapauksessa, Peippo sai kuin saikin ekan hyväksytyn mestariluokan tuloksen muutama viikko sitten, kun lähdettiin ihan vaan Arvon seuraksi kisareissuun Kouvolaan. Kirsi Petäjän rata oli tosi helppo, ja kun oltiin suoritusvuorossa päivän viimeinen koirakko, saatiin myös hyvä rauha keskittyä. Yksin tuohon halliin ei kyllä Peipon kanssa tarvitse lähteä, odotustila on minipieni ja sinne pitää vielä mennä kapeaa käytävää pitkin. Tällä kertaa pidin Peipon treenaamatta yli viikon, ja vikan viikon se oli muutenkin pienemmällä aktiviteeteilla. Treeneissä on koitettu saada lisädraivia pallopalkalla. Kisasuoritus tehtiinkin aika kivassa vireessä, ja ainut kymppikin tuli pyörähdyksestä, se kun nyt vaan on pitkä- ja jäykkäselkäiselle Peipolle vaikeaa. Loppupisteiksi saatiin 80, ja ihan yli odotusten siis sujui.
Rallia briardileirillä, c Henna Lindell
Viikko ennen kisoja Peippo oli taas lirauttanut nukkuessaan matolle. Hölkkääminen saa sen vähän jumiin ja se vaatisi aina sen jälkeen vapaana juoksentelua metsässä. Ennen kisoja en antanut sen vetää yhtään, mutta ei sitä hommaa raaskisi kokonaan lopettaakaan kun Peippo nauttii vetämisestä enemmän kuin mistään muusta. Menköön sitten jumiin mutta eläköön täysillä. Yhtään kipeältä se ei onneksi vaikuta.
Tompan olo Tähden kanssa on edelleen tukalaa, vaikka pahin mitä Tähti tekee on kun se silloin tällöin haluaisi nuolla Tompan korvat ja suupielet. Enimmäkseen Tomppa seisoo keskellä lattiaa häntä koipien välissä ja on mahdollisimman tiellä, eikä tajua mennä toiseen huoneeseen omaan rauhaansa. Jos koko porukka on lenkillä yhtä aikaa, Tomppa ei voi tehdä tarpeitaan ja sitten iskee kauhea ummetus. On se kyllä noiden hermojensa kanssa niin reppana, enkä tiedä onko sillä jo orastavaa dementiaakin. Yksi päivä se yritti mennä sisään naapurin ovesta, ja muutenkin tuntuu että se on vähän toisaikainen. En olisi kyllä ikinä uskonut että sillä on pennun kanssa noin vaikeaa, kun se suhtautui Peippoon ja Velmuun pentuina niin hyvin. Jos olo ei kohta helpota, pitää varmaan alkaa tekemään jotain päätöksiä mummelin suhteen, kun vielä pelkään että se joku kerta puree Tähteä. 😦
Sähikäisellä sen sijaan pyyhkii hyvin ja kulkee lujaa. Toki ollaan käyty jo lääkärissä ontumatutkimuksessa ja nielty kokonaisia isoja puruluita, pudottu x-määrä kertoja sohvalta milloin mitenkin päin ja meinattu syödä myrkkysieniä, mutta vahvasti hengissä Tähti on onneksi edelleen. Sisäsiisteyskin alkaa olla tosi hyvin hallinnassa, ja harrastuksissa pikkunen on todella iso ilo. Kotona voisi energiaa olla joskus vähän vähemmänkin, ihanuudestaan huolimatta Tähti osaa olla kyllä varsin työläs pentu roikkuessaan koko ajan jossain objektissa kiinni. Jospa sekin helpottaisi loppujenkin hampaiden vaihduttua. Autojen jahtaaminen on melkein kokonaan loppunut, monesti se tarjoaa kontaktia autojen kohdalla jos niitä tulee vastaan vain harvakseltaan. Jos autoja on liikkeellä enemmän, se ei kiinnitä niihin mitään huomiota.
Eläinlääkärissä on toistaiseksi vielä superkivaa!
Rallitreeneissä Hannelella ollaan käyty Tähden kanssa kerran, ja Ninan treeneissä muutama kerta. Samoin on alkanut muutaman yksärin sarja Kantoluotoa, ja pari kertaa Tähti on päässyt leikkimään maalimiehen kanssa. Viimeinen hoffileikitys tuli tosi hyvään saumaan, saatiin toivottavasti kurssia vähän oikaistua ennen kuin mennään ihan pieleen. Tähtihän siis leikkii vieraitten setien kanssa tosi hienosti, mutta omaa toimintaa tuli tarkasteltua eri kantilta.
Kuvat briardileiriltä Henna Lindell:
Joitain asioita Tähti näkyy osaavan syntyjään, kuten esimerkiksi eteenmenon ja esineruudun. Eteenmenossa sille voi viedä pallon ekaksi, tehdä sitten välissä muuta treeniä, ja lopuksi lähettää sen pallolle, tai ottaa luoksetulon eteenmenopallolta ja lähettää sen sitten eteen. Esineruudun idean se hoksasi heti, varmaan siinä auttoi että se tietää jo muuten mitä käskysana lelu tarkoittaa. Hyvin se etsii, jossain neljässäkympissä on tainnut olla esineet, ja Tähti on saanut rempoa puussa kiinni kun olen vienyt lelut.
Jälki tökkii enemmän, johtuen siitä että hätäilin taas ilmaisun kanssa. Sitä on jo nelikuisella ehditty kerran vaihtaa, kun maahanmeno ei tuntunut kummastakaan kivalta. Pitäisi nyt varmaan tehdä vähän isompia keppejä ja ryhdistäytyä tämänkin asian kanssa, kovin montaa keppijälkeä ei olla ehditty tehdä.
Seuruu ja perusasennot ovat aika hyvällä mallilla, ja Tähti tarjoaa lenkeillä seuraamista välillä rasittavuuteen saakka. Sen sijaan tylsät jutut, kuten paikalla istuminen ja makaaminen ei oikein jaksaisi huvittaa. Vaikka koitan palkkailla nopeasti, aina se tahtoo ehtiä livetä varsinkin makuulta, mutta viime treeneissä Ninalta tuli vinkki laittaa Tähti töihin, ja kun se joutui luopumaan kädessä olevasta namista ja tönin ja vedin sitä varovasti samalla, saatiin monta hyvää toistoa. Kantoluodolta saatiin kotitehtäviksi vahvistaa hyvällä alulla olevaa luopumista, ja alkaa harjoitella takapäänkäyttöä. Todennäköisesti aletaan haroitella sitä Tähdenkin kanssa pesuvadilla, vaikka yksärillä Tähti sai kokeilla Kantoluodon harjoitusta takapään löytämiseksi ja sekin systeemi toimisi varmaan myös hyvin.
Rallissa ollaan tehty kaikkia puolenvaihtoja, pyörähdyksiä, oikeaa puolta, seisomaan nousua, ja oikeastaan melkein kaikkea paitsi peruutusta. Noin pienen kanssa on helppo aloittaa esimerkiksi edestä puolenvaihto, turha odotella että se kasvaa niin isoksi että ei enää näpsäkästi pujahtele sinne tänne. Oikea puoli on kyllä ihan retuperällä, jotenkin sen harkkaaminen vaan tahtoo unohtua. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdään sitä mistä tykätään.
Keskittymiskyky pienellä on tosi hyvä. Ollaan treenattu myös Arvon ja Sydin kanssa, ja niin kauan kun puuhataan omiamme, se ei kiinnitä toisiin koiriin mitään huomiota. Jos viereisellä aksakentällä on joku oikein kovaääninen pari, se saattaa hetkeksi herpaantua, mutta jatkaa sitten tekemistä. Luoksetulo on niin hyvin hanskassa – vielä – että luoksetulokutsu on jäänyt noudattamatta vain kerran, kun piti karata hallin odotustilasta kentälle. Mutta kiva että Tähti on niin kuulianen ja pysyy lähellä, ollaan voitu edelleen jatkaa aamulenkkejä lähimetsikössä ja puistossa irti ilman että tarvitsee pelätä sen lähtevän auton alle tai huitelemaan muualle. Silmun kanssa leikit vain paranevat, nahinointi on jäänyt oikeastaan ihan kokonaan pois ja tytöt leikkivät hirmu nätisti. Ihmisiä vastaan hyppiminen pitäisi kyllä kohta saada kitkettyä pois, kun ei ole kenestäkään kiva kun tuommoinen iso roikale loikkaa syliin kuraisine tassuineen.
Edellisen viikonlopun Tähti oli Arvolla hoidossa perjantaista maanantaihin kun itsellä oli Sastamalankeikkaa ja sunnuntaivieras. Tähdessä on sekin hyvä ominaisuus että se viihtyy missä vaan, ja oli ollut tyytyväinen ja rauhallinen hoitolainen muutamaa pientä tihutyötä lukuunottamatta. Arvo taitaa olla Tähden idoli, ja se oli kuulemma viettänyt viikonlopun rahtaamalla Arvolle lelun toisensa perään. Tähti on kyllä niin toiveiden täyttymys, en olisi hienompaa pentua voinut toivoa saavani.
Lapissa käytiin lomailemassa syyskuun viimeisellä viikolla. Tähti matkusti mukisematta takaluukussa aamusta myöhään iltaan, eikä tuhonnut mökillä takkapuita kummempaa irtainta. Päiväretkiä tehtiin kokoonpanojen mukaan, Tähti teki pisimpänä ja rankinpana reissunaan Riisin rääpäisyn, eikä vaikuttanut sen jälkeenkään yhtään väsyneelle. Hienoja reissukoiria koko jengi!
Livojärvellä
Pyytöuoman metsäpolulla oli hiukan haastavampi joenylitys. Selvittiin kuivina.
Tähdellä on ikää nyt reilut 10 viikkoa, ja meno kovenee. Tänään on ensimmäinen päivä kun pentu on malttanut nukkua reilusti eilisen kyläilyreissun väsytettyä sen ihan kunnolla. Muutoin tuntuu että se roikkuu ihan koko ajan kädessä/lahkessa/huonekaluissa – silloin kun ei ole pissaamassa matolle. Iloinen ja toimelias pentu, siis! 😀
Viime viikolla treffattiin Essi-sisko, ja nahisteluksihan se tahtoi mennä. Ensin nuoltiin suupielet ja oltiin iloisia jälleennäkemisestä, ja sitten alettiin matsaamaan. Leluja pennut malttoivat hetken vetää nätistikin, mutta aika paljon niitä sai myös erotella:
Samoin viime viikolla käytiin Hyrylässä tutustumassa samanikäiseen hurjan söpöön lapinkoira Silmuun. Alkulenkki oli taas melkoista tahtojen taistelua, mutta kun viivyttiin metsässä tarpeeksi pitkään, loppumatka sujui jo sovussa:
Muutama päivä sitten treffattiin Sydi. Sydi oli innoissaan pennusta, mutta ilme alkoi synketä uhkaavasti kun Tähti kävi liian röyhkeäksi ja meinasi alkaa maistelemaan Sydin kankkuja:
Hikka oli ensimmäinen aikuinen leikittäjä, ja pienen varovaisen tuumaushetken jälkeen Tähti lähti leikkiin mukaan. Tähdelle mieluisampaa taitaa olla painiminen, mutta sinnikkäästi se yritti Hikkaa kuitenkin jahdata.
Omassa laumassa menee vaihtelevan mukavasti. Tomppa on alkanut olemaan pennun lähellä ehkä vähän rennompi, ja Peippo päästää välillä Tähden viereen nukkumaan ja on pari kertaa hirveän murinan säestyksellä vetänyt leluakin pennun kanssa. Aika paljon se tahtoo Tähteä komennella, ja eilen se suuttui kovasti kun Tähti hössäsi remmissä ulko-ovella lenkille lähtiessä. Se olikin eka kerta kun Tähti pelästyi Peippoa pidemmäksi aikaa, mutta silti sen piti vastata Peipon rähinään murisemalla sille takaisin.
Tähti kirputtaa Tomppaa varpaasta, ja Tomppa on hyvin kiusaantuntut tilanteesta 😀 :
Kovin on pentua siis sosiaalistettu, mutta luulen vähän, että työ on aika turhaa. Tähti on luonnostaan reipas ja utelias, ja niin avoin ja sosiaalinen että vaikea kuvitella sen tuosta muuksi muuttuvan vaikka ei ihmisten ilmoilla kovin liikuttaisikaan. Lauantaina käytiin hurmaamassa ihmisiä PK-ässämmissä, ja sielläkin Tähti oli kerrassaan reipas ja mukava seuralainen, joka moikkasi iloisesti sekä ihmiset että koirat. Aika montaa kättä tulikin sinä päivänä nakerrettua.
Jälkiä ollaan tehty taas muutama, ja nyt alkaa vauhtia ja intoa olla sen verran, että puolet nameista jää syömättä. Taidan kokeilla seuraavaksi jättää toisen namin askelelta pois, ja ehkä jopa lisätä ihan vähän väliä askelten väliin.
Perusasentoja ollaan vahvisteltu pikkuisen, ja tänään tehtiin ekat ”seuraamispätkät”. Enimmäkseen aika on kuitenkin mennyt maailmanmenon ihmettelemiseen ja aika paljon ollaan leikittykin. Onneksi Tähti leikkii jonkun verran itsekseenkin, mutta täytyy myöntää että yöheräämiset ja hätistelyt kielletyistä touhuista väsyttävät vähän. Mutta on tuo kyllä niin täydellinen pentu, onni on tuommoinen omistaa.
Viime viikolla perehdyttiin Päivin opastuksella nose workiin. Päivi esitteli aluksi erilaisia tapoja opettaa homma niin, että lopputulokseksi saadaan sekä etsintä että ilmaisu. Kaikki halusivat opettaa ilmaisun etsimisen kautta, ts. ensin koira saa etsiä nami + hydralaattia x-määrän toistoja, sitten etsitään pelkkää hydralaattia, ja kun koiralle on rutiinia se että hajulöydöstä palkataan, aletaan viivästää palkan tuloa jotta koira saa tavallaan itse valita ilmaisutavan.
Kahdessa tunnissa ehdittiin tehdä neljää eri harjoitusta, kaikkia useampi toisto. Ensin etsittiin peitteiden alta, sitten pahvilaatikoista, erilaisista purkeista, ja lopuksi riveihin aseteltujen ritilälaatikoiden alta. Kumpikin hoksasi homman aika nopeasti, ja jo tokassa harjoituksessa päästiin etsimään pelkkää namia. Tomppaa jännitti välillä hiukan kun remmi osui jonkun laatikon reunaan, mutta se haisteli niin että tuhina vaan kävi, ja oli selvästi tosi innoissaan asiasta. Peipolle kävikin sitten vähän nolommin, kun kesken toisen harjoituksen Päivi alkoi epäillä että sillä on hätä. Ei muuta kuin äkkiä paitahihasillaan pakkaseen ja samantien Peipolta jo turahti. Ilmankos se olikin vaikuttanut jotenkin tavallista räyhäkämmälle ja levottomammalle vuoroaan odotelleessa. Kilttinä tyttönä se olisi kuitenkin lähtenyt etsimään, vaikka sitten löysät housuissa, mutta tältä erää Peipon treenit loppuivat ikävä kyllä siihen.
Kotona ollaan myös harkattu parina päivänä, vaikka kuulemma etsimistä ei kotona kannattaisikaan tehdä syystä x. Edelleen laitan nose workin hömppälajien kategoriaan, vaikkei se välttämättä mitenkään helppoa ole, mutta ainakin nopeana ja hauskana aktivointina se on ihan loistavaa puuhaa. Sunnuntaina käytiin Varpun kanssa hallilla tekemässä pari harkkaa, ekat hajut laatikoihin ja tokat agilityesteisiin piilottaen. Peipolla on selkeästi vaikeuksia jos haju on jonkun tavaran takana niin, että se haistaa sen siltä puolelta mistä se ei pääse tarpeeksi lähelle, se kun ei tunnu hoksaavan kauhean hyvin asioiden kiertämistä. 😀
Rallia ollaan tehty myös vähäsen, edelleen Peipon kanssa ollaan eniten paneuduttu uuteen ympärikiepahdukseen, ja Tompan kanssa pyllyn pitämiseen ilmassa peruutuksessa ja sisäkurveissa. Tompalle piti ottaa käyttöön jo sukkahousuniksikin kun en millään päässyt palkkaamaan sitä tarpeeksi siitä että ei istu välillä. Yllättävän vähän sitä häiritsee vatsan alta pujotetut sukkikset, tai ainakin sitä ilostuttaa vastaavasti enemmän se, että se saa kunnolla liksaa. En tiedä miten kauan tätä saa hinkuttaa näin, mutta onneksi Tompalla on aika hyvät hoksottimet.
Yhtenä päivänä kuvasin kummallekin koiralle voittajaluokan rataharkan, kun halusin nähdä mille Peipon meno näyttää, ja kannattaako harkita Tompankin ilmoittamista kisoihin. Peippo näyttää videolla ihanan tunnolliselle, ja Tomppa puolestaan reippaalle ja innokkaalle. Tomppaa en kumminkaan kisoihin ilmoittanut, ajattelin että voi olla sille vähän liian kova pala kun moni asia on vielä vähän epävarma. Enkä usko että saan sille muutamassa viikossa tuota peruutustakaan kunnolla opetettua.
Peipon keuhkot palautuvat tosi hitaasti. En tiedä oliko tuo viime viikon pikaripuli huonosta vastustuskyvystä johtuvaa, vai pitääkö kohta huolestua siitäkin kun vanha rautavatsa saa nyt näemmä säännöllisesti vatsanväänteitä. Fyysinen kunto Peipolla on hiukan petraantunut, vaikka vieläkin jos lenkkeillään liikaa tai Peippo hengästyy, se rykii seuraavana yönä muutaman yskäisyn. Ja paranemisesta on sentään kulunut jo kuukausi.
Arvon ja Tompan kanssa Kytäjällä tuulettumassa. Peippoa ei uskalla tämmösille reissuille ottaa mukaan ettei selkä jumiudu entisestään.
Ninan tunneilla ollaan tehty sekä rallia että tottista. Tottiksessa saatiin vanha ongelma ainakin hetkeksi vaihdettua uuteen, kun Peippo innostui kahden kilon kapulasta niin että ei enää suostunutkaan irrottamaan siitä. Tämä ongelma on kyllä parempi kuin se vanha kapulaällötys, ja tästä on varmaan helpompi päästä eroonkin. Ei silti, voihan se kuolleen kapulan noutaminen edelleen olla ällöä, vaikka kapulasta taisteleminen onkin kivaa. Mutta nyt on siis ainakin löydetty ihan lupaava keino kapulan saamiseksi mielenkiintoiseksi, Peipolla oli ihan superhauskaa kun se juoksi kapula suussa nojatuolin ympäri ja läpi saadakseen minut kiinni.
Ralleissa katsottiin oikean puolen juoksuseuraamisen ongelmia, ja lääkkeeksi saatiin nyt vaan paljon lyhyttä pätkää niin että itse kuljen suorassa ja suoraan. Palkkaa saa jahdata, ja palkkaajankin pitää olla tyytyväinen! Puhuttiin myös siitä että voisi olla järkevää palkata (jahdattavalla) namilla seuraamistreenin pätkät, mutta tehdä rutiini siitä että loppupalkkana tästä harjoituksesta on pallo. Edessä peruuttamisen tilanne tsekattiin, ja ihan hyvälle se jo alkaa näyttää. Ninan mielestä vaan kannattaa laittaa nami vaihdellen joko etu- tai takapalkaksi, koska jos niitä on kaksi, Peippo kuitenkin unohtaa sen takimmaisen ja sen syöminen menee lopulta säätämiseksi.
Kotielämässä koitan saada ohitusharjoituksiin taas näin kevään tullen ryhtiä, ja inspiraatioksi ostin Patricia McConnellin e-kirjan Feisty Fido. Tykkään kovasti sekä McConnellin tavasta kirjoittaa, että metodeistaankin. Amerikkalaiseksi hyvin järkevä ihminen. 😀 Kirja on ohut, hauska ja helppoa englantia, ja niin vetävä että vähän koitan hidastella sen lukemista. Ihan normaalilla vastaehdollistamisella mennään, mutta jos aiheesta on saatu aikaiseksi kirja, vaikka ohutkin, niin tuleehan siinä sitten syvennyttyä aiheeseen aika huolella. Kumma juttu että tässäkin hommassa näemmä Peipon suhteen toimii se, että kun vastaantulijasta käännetään katse pois niin siitä pitää olla ihan aidosti iloinen, pelkkä namin suuhun tunkeminen ei vielä auta. Hauskaa ja mielenkiintoista, ongelmien ratkaiseminen on kyllä koirankoulutuksen suola, vaikka en välttämättä ihan tämmöisiä ongelmia olisi kaivannutkaan. Jos nyt vaan saataisiin käydyksi kaupungilla useammin ja nähtäisiin vielä niitä koiriakin, niin jaksan edelleen uskoa että tämä tästä ainakin vähän vielä helpottaa.
Vuosi vierähti taas Peipon edellisestä syntymäpäivästä, ja mittariin kilahti kuudes ikävuosi. Kahden mummun lisäksi taloudessa on nyt siis myös tätikoira. Ei kyllä missään ikä vielä näy, vaikka kunto on huono niin muutoin on vähintäänkin samat vinkeet kuin aina ennenkin. Kuntoa ollaan yritetty pikku hiljaa nostaa lyhyehköillä hiihtolenkeillä niin että Peippo on saanut juosta vierellä irrallaan. Järvellä oli parina päivänä mahtava hankikanto, ja luistelusuksilla pääsi niin kovaa että Peipolla oli täysi työ pysyä mukana vauhdissa. Surettaa jo nyt lumien sulaminen, sitten Peippoa ei oikein saa missään lenkitettyä niin että se pääsisi kunnolla laukkailemaankin, kun hihnassa pyöräillessä en uskalla antaa sen mennä niin kovaa.
Tomppa ei jäiden lähdettyä saa urheilla kuin omalla pihalla, mikä on vähän kurjaa, mutta se muistutti taas joku päivä sitten että sitä ei tosiaankaan kannata pitää liikoja irrallaan. Se nimittäin bongasi jäältä variksen, jota kävi muutamaan otteeseen ajattamassa, ja kaiken huipuksi innosti lopulta Peiponkin mukaan lystinpitoon. Variksesta koirien juoksuttaminen näytti olevan hauskaa, ja kovaa kolmikko menikin. Seuraavan kerran kun Peippo bongasi tosi pitkältä variksen, se meni heti kyttäysmoodiin ja oli hilkulla ettei taas päässyt lipsahtamaan varisjahtiin, ja tänään se sitten tosiaan lipsahti. Päästiin onneksi vielä harjoittelemaan muutama toisto niin, että lähti jo perään, mutta karjaisulla kaartoi samaa vauhtia takaisin. Nyt täytyy olla sen kanssa tarkkana, tuostahan voi helposti syntyä tosi paha riesa.
Selma on päässyt juoksentelemaan poikien kanssa, ja onhan se vähän kaahaillut jäälläkin. Mitä tuulisempi keli siellä on, sen enemmän koirista löytyy vauhtia. Vaikka Selma laukkailee ja leikkii mielellään, se on edelleen köpö, ja aika käy kyllä nyt vähiin, mitään ei mahda. Yhtenä yönä heräsin taas pää pissalätäkössä – onneksi on ne kroonikkolakanat. Ihme kun Selmaa ei tunnu pienet vahingot yhtään häiritsevän. Hätäpäissäni kuvasin Selmaa vähän videollekin, onpahan ainakin joku muisto tästäkin ihanasta keväästä sen kanssa.
Selma on ollut jonkun aikaa vähän epäpuhdas, ja ekoilla askelilla melkein ontunut. Sopivasti maanantaina oli aika varattuna akupunktioon, ja kun edellisestä cartrophen-pistoksesta oli aikaa jo neljä kuukautta, pyysin samalla uuden kuurin. Nyt olisi tarkoitus laittaa sarja viikon välein, ja siitä eteenpäin pistos kuukaudessa. Loput piikit sain kotiin, ihan kiva ettei tarvitse joka viikko reissata Pornaisiin saakka niiden takia. Vieläkin liikkeessä näkyy epäpuhtautta, pitää katsoa muutaman piikin jälkeen tilannetta ehkä taas ihan lopullisten päätösten kannalta. Nyt Selma on ainakin ponkaissut heti reippaasti sängystä ylös, kun sillä on lähipäivinä ollut myös hiukan starttivaikeuksia aamuisin. Ja ihan iloinenhan se on onneksi ollut, liikkuu ja spurttaileekin mielellään.
o o o
Vielä viimeviikkoinen vetonäyte Peipolta; kivasti näkee miten hiihtäjä ei osaa hiihtää Peippo ponnistaa koko massallaan lähtökiihdytykseen. Se on kyllä hauska tyyppi kun tykkää tuosta hommasta noin paljon, edessä ei ole mitään kirittäjää, eikä palkaksikaan tule kuin juustonpala taskusta.
Tiistaina sitten oli Peipon huoltopäivä, ja kyllä tulikin siitä hierontakäynnistä hyvä mieli. Kaikesta yhtäkkisestä liikunnasta huolimatta se ei ollut kipeä – jumissa kyllä, mutta melkein koko käsittelyn ajan se makoili rentona silmät puoliummessa. Aika iso ero niihin käynteihin, kun se on irvistellyt ja valittanut suureen ääneen. Voi kun tämä olisi nyt pysyvää!
Hyvää mieltä on muutenkin riittänyt viime aikoina tavallista enemmän, kun ollaan saatu Peipon kanssa nauttia paitsi hiihtelyistä, myös kivoista treeneistä. Arvon kanssa käytiin lomaviikolla Lägillä, ja vaikka Peippo olikin vähän keskittymätön, reissu oli kiva. Sunnuntaina käytiin ekan kerran harkkaamassa Mervin kanssa mestarirataa, ja saatiin aikaiseksi tosi hyvä treeni pohdintoineen päivineen. Kiireettömät harkat näyttävät olevan kyllä tosi tärkeitä, nytkin kaksi koiraa ja kaksi tuntia oli juuri sopiva aika niin ehdittiin vähän tutkailla ja testaillakin.
Peipon kanssa ollaan nyt paitsi hinkutettu oikeaa puolta, myös vähän harkkailtu mestariluokkaa. Tekemistä meillä on eniten oikean puolen juoksussa (hidas on aika tosi hyvä!), suorassa putkessa ja merkin erottamisessa taustakrääsästä. Myös hypynjälkeisiä asioita kannattaa harjoitella enemmänkin; kun Peippo on hyvin kuulolla niissä ei ole ongelmaa, mutta varsinkin lyhyillä kylttiväleillä tulee kiire jos koira on hiukankaan muissa maailmoissa. Houkutuksia ollaan nyt Arvon seurassa harjoiteltu ihan urakalla, on ollut raakaa luuta, naudanmahaa, savulohta, vateja, taljaa sun muuta. Uusina juttuina ollaan otettu kotona työn alle kosketuskeppi edessä puolenvaihtoa varten ja takajalkatargettia peruutusta varten. Takajalkatargetti on kyllä etujalkatargetin osaavalle Peipolle aika haastava, varsinkin kun tuntuu monesti että sen etupää ei ole yhtään tietoinen mitä sen takapää touhuaa.
Tomppa oli mukana maanantain rally-ryhmässä, ja vaikka olinkin jo vähän aikonut laittaa sen eläkkeelle, niin sehän oli niin hieno että pitää ehkä vielä harkita. Ihan yllättäen se tuntui kypsytelleen oikeanpuolen seuruuta, eikä sillä tuntunut olevan siellä yhtään huono olla.
Peipon ja Selman lisäksi huolsin kerrankin myös itseäni, kun jäsenkorjaaja askarteli tänään kieroutunutta lantiota pari tuntia paikoilleen. Ei ihme että on ollut vähän vaikea liikkua, mutta jospa tästä nyt tulisi vihdoinkin edes kesäksi kuntoon. Pitäisi ehkä alkaa pitämään itsestäänkin vähän parempaa huolta.
Tomppa esittelee viikon teemaa; maataan ja syödään
Tänään käytiin Peipon kanssa ekoissa voittajaluokan rallykisoissa Janakkalan uudessa hienossa hallissa. Nyt oli meillekin mörökölleille sopiva kisapaikka, mahduttiin kerrankin jopa lämppäämään vähän omaa vuoroa odotellessa. Tietty sekin auttoi, että meidän luokassa oli vain 11 koiraa, ja seuraava luokkakin alkoi vasta pitkän tauon jälkeen. Mutta olipa vaan kiva mennä kehään, kun ei hermoja kiristänyt jo valmiiksi.
Rata oli helppo ja kiva, ja Peipolla ihan hyvä meininki. Mahikset olisi ollut siis vaikka mihin, mutta ikävä kyllä otin maalissa hylyn. 😬 Mua ei ole tehty nopeisiin päätöksiin, ainakaan jos vähän jännitää. Kaikki meni siis hienosti vikaan tehtävään saakka, joka olisi ollut molemmat oikealle vasemmalla puolella, mutta jostain syystä vetäisinkin siihen valkovuokon. Tajusin asian vasta maalissa, ja aivot oikosulussa lähdin sitten siitä vielä uusimaan.
Jälkeenpäin harmitti hetken, mutta päällimmäiseksi jäi tosi hyvä fiilis: meitä kumpaakaan ei jännittänyt liikaa, käytösruutujutut menivät kivasti kytkemisineen päivineen 😁ja Peipon kanssa oli kiva tehdä. Tuon lopun sössimisen lisäksi tuli vain muutama miinus ykkönen ja -3 houkutuksen vartaloavusta. Houkutuksessa oli tosi houkutteleva pesuvati, jonne Peipon olisi pitänyt päästä kurkkaamaan, ja toisella puolella täysi limupullo. Vartaloavun sijasta olisi ehkä kannattanut komentaa Peippoa suullisesti, mutta sillä oli muutoin niin hyvä meno että en vaan raaskinnut.
Kotiin palattiin linnavuoren kautta, siitä on tullut näemmä ihan lempparipaikka. Harmi etten tajunnut ottaa kameraa mukaan kun oli niin kauniin lumistakin.
o o o
Onneksi Peipon kynnet eivät tunnu edelleenkään olevan (ainakaan kovin) kipeät, ja ollaan saatu tehtyä jotenkin seesteisiä treenejä viime aikoina. Viimeksi ralliharkoissa tosin meinasi kiehahtaa kun ryhmään tuli uusi todella äänekäs koira, mutta enpä voi Peippoa siitä syyttää. 😬 Jännä nähdä onko seesteisyydellä mitään tekemistä selkäjumien kanssa, ensi viikolla on muistaakseni hieronta niin sittenpä se selviää. Hallille on kahdelle aksakentälle laitettu uusi joustopohjallinen jutagrass, ja kaikki kolme koiraa tykkäävät kovasti juosta pehmeällä alustalla. Näillä kentillä on aina agilityradat valmiina, ja Peipon silmät alkavat loistaa niille mennessä joka kerta kun se luulee pääsevänsä aksaamaan. Ja onhan se tietty vähän mini/mediesteille päässytkin, kun se kerran on siitä niin siistiä. Taas tuli pieni harmistus siitä että me ei voida agia harrastaa, mutta toisaalta pitää olla tyytyväinen että voidaan kuitenkin huvitella esteillä silloin tällöin.
Ryhmäharkatkin on olleet jotenkin hirmu kivoja koko syksyn, ainut harmi vaan että meidän rallyn kisaryhmä tuntuu taantuvan hyvää vauhtia aloittelijoiden ryhmäksi. Ralleissa on tehty paljon kaikkea erilaista ja hauskaa; namilautaspujottelua, sokkorataa, houkutusten highwayta, paikanvaihtoseuruuta ja kaikkea muuta hupaisaa mitä Päivistä nyt irtoaa. Uutena juttuna ollaan pari kertaa tehty myös merkille lähetystä ja siitä seuraamaan kutsumista, mikä yllättäen sujui Peipolta – ja Tompaltakin – heti hienosti.
Tokoissa ollaan tehty myös häiriöharkkoja, ja viimeksi tehtiin liikkuroitua rallya, mikä olikin yllättävän vaikeaa! Tomppakin pääsi viime viikolla tokotunnille, kun ajattelin testata voisiko sen ilmoittaa omiin tammikuun kisoihin, mutta Tompasta oli kummaa ja kurjaa kun en kehunut sitä kesken liikkeiden, kuten se nyt on tottunut, ja se oli vähän surkeana. Kun ei mikään pakko kerran ole kokeeseen päästä, niin me taidetaan pysytellä Tompalle mieluisampien juttujen parissa.
Mummojengi on tietty muutenkin touhunnut mukana, ja saivat nekin omat häiriöharkkansa. Tein yhtä aikaa sekä Selman että Tompan kanssa, ja ihmeen kivasti ne malttoivat kuunnella omia käskyjään. 🙂
o o o
Eilen oli juhlapäivä kun kävin shoppailemassa koirille uuden auton. Tosin ne olisivat varmaan arvostaneet vanhaa koslaa enemmän, sisätilan määrä kun pieneni nyt aika radikaalisti. Jos takaluukkuun teettää uuden häkin ja kaatuvien takapenkkien päälle laittaa Peipon häkin, on sen jälkeen ainoastaan Tompalla vähän turhan pieni tila. Ainut vaan että pikkuhäkkiin on sivuovesta hankala hypätä ja Selma ehti pudota mätkähtää sieltä jo parikin kertaa. Peippo taas pitää puntata takaluukkuun kun se ei hyppää, enkä ihan vielä halua että se raapii kiivetessään takapuskurin. Mutta onhan tuolla kiva ja turvallisempi ajella, enkä kyllä olisi vanhalla kotterolla päässyt edes tänään Janakkalan hallin kauhean jyrkkää pihatietä ylös.
Joku päivä oli niin ankea keli, että piti hakea piristystä Nukarinkoskelta. Toimi!
Kovin rallipainotteisesti meni viikko taas, keskiviikon tokot peruin kun epäilin Peipon aristelevan kynsiään. Perjantaina käytiin itseksemme tekemässä rallia koko jengin kanssa, ja samalla kuvasin Peipon pyörimistä. Paljon paremmin se pyörii verrattuna viime kevättalvena kuvattuun leffaan, ja selvästi funtsii ja yrittää parhaansa että menisi oikein. Kömpelöhän se on, ja paljon viilaamista on vielä, mutta asenteesta tykkään. Nopeaa Peiposta ei saa millään, mutta ehkä se tuosta vielä vähän sähäköityy 😂 kunhan varmuutta tulee lisää. Rallyssa on erilaisia käännöksiä ihan valtavasti, niistä vaikeimmat ainakin meille on molemmat oikealle / vasemmalle vasemmalla ja oikealla puolella. Näemmä myös tulppaani oikealla puolella jättää Peipon helposti auraamaan. Paitsi että tämä käy jumpasta, niin näillähän saa koiran myös helposti jumiin, varsinkin jos kaupan päälle tekee vielä reilusti peruutusta. Olisikin mielenkiintoista kuvata uusi video sen jälkeen kun ollaan käyty hierojalla, voi olla että kääntyisi vähän hereämmin?
Lauantaina piti viedä Peippo rally-tokoyhdistyksen kisaharkkaan omalle hallille, mutta päätinkin viime tipassa vaihtaa koiraa ja radalle pääsikin Tomppa, jolle ajattelin opettaa / uskotella, että kisoissakin voi kesken radan tulla palkkaa. Kun oltiin omalla hallilla, kehtasin ottaa Peipon häkkiin ihmettelemään muita koiria, ja räyhäkän sisääntulon jälkeen se kohtalaisen kiltisti siellä odottikin. Arvon ääntämistä se ei kestänyt yhtään, vaan sitä oli pakko päästä kommentoimaan.
Tomsku oli taas mielellään menossa kentälle, ja teki kivasti. Itse tutustuin rataan paljon huolettomammin kuin oikeissa kisoissa, ja se sitten parissa paikassa kostautuikin kun kylttivälit olivat tosi pienet. Tomppa mokasi oikeastaan lähinnä -1 verran istu-seiso seisomisen vinoudesta. Tokavikalla kyltillä se jäi katselemaan ovellepäin kun sieltä kuului kolahdus, mutta kun rauhassa malttaa odotella että saa sen huomion, niin eipä siinä vahinkoa tapahdu. 94 pistettä jäi käteen, ja parasta suorituksessa oli tietty läpi radan heilunut häntä. Tuomarina toimi ylituomari Taru Leskinen, joten arvostelu oli palkkaamista huomioimatta varmasti todenmukainen, ja arvostelulapussa luki, että ”Tosi taitava koira! Muistathan, että rallyssa sinulla on palkka aina mukana, eli KEHU!” Omasta mielestä kehuin ja kannustin Tomppaa ihan hyvin, itse en näe mitään lisäarvoa siinä että radalla koko ajan höpöttää, vaan haluan kannustaa vaikeissa paikoissa ja kehua hyvästä työstä. Videolla kehut ei kuulu, mutta lupaan kyllä kiinnittää tähän jatkossa huomiota, kyllähän nuo molemmat koirat kuitenkin ovat tosi persoja kehuille.
Sunnuntainakin kirmattiin heti aamusta hallille, mutta rally-annostus oli ollut viikolla sen verran tuhti, että koko porukka sai tehdä vaihteeksi tokoa. Peipolle tunnari liikkuroituna (hyvä!), seuruuta, kaukoja, ruutua ja luoksetulon stoppeja putken kautta. Hyvin se Peippo nyt vetää, ei voi muuta sanoa. Silti eilen ajattelin, että on ihan todennäköistä että me ei sinne voittajaluokkaan ikinä mennä, ihan muista syistä johtuen.
Tomppa teki alokasluokkaa, kun ajattelin että jospa senkin veisi yli seitsemän vuoden tauon jälkeen kokeeseen. 😁 Ainut vaan, että vielä pitäisi harjoitella kapulan pitäminen ja paikallaolossa se, että se ei kuuntelisi naapurin käskyjä. Muut se enempi vähempi kyllä osaa. Sai se Tomppa tehdä ylempienkin luokkien juttuja, ja hyvin ne on muistissa. Samoin Selma teki ihan lyhyeltä matkalta ruutua ja merkkiä sekä merkin kiertoa, ihme juttu että sekin pitkän tauon jälkeen on osaavinaan, vaikkei nämä sille ikinä mitään helppoja ole muistaakseni olleetkaan.
Luultavasti kynnet vaivaavat Peippoa jonkun verran vaikka koitetaankin antaa sen olla haittaamatta. Melkein jokaisen pallopalkkauksen jälkeen Peippo nimittäin näyttää tältä:
Olipahan ihan mahtava viikonloppu, sekä itsellä että Tompalla. Tomppa kävi eilen kisoissa Virkkalassa, ja oli niin innoissaan että kiskoi radalle. Lisäksi saatiin iloita kavereiden ja tuttujen hienoista suorituksista, Selma pääsi vähän irrottelemaan Tauskin kanssa rannalle, ja kirsikkana kakun päälle Peippokin pääsi vielä illasta kokeilemaan uusia juttuja Pian huudeille. Tänään istuttiin pitkästä aikaa porokoiraporukalla nuotion ääressä. Kyllä näillä taas jaksaa ensi viikon avokonttorin syövereissä!
Pirttimäen hirmut 