Pimeän talven jälkeen ollaan taas vähän sosiaalisempia, ja viikon sisään Peippo on saanut lenkkeillä kolmenkin eri pojan kanssa. Muutkin lenkkeilijät ovat näemmä kömpineet talvipesistään, kun irtokoirakohtaamisia on päässyt tulemaan Peipolle viikossa enemmän kuin ikinä ennen yhteensä. Tämälaatuista sosialiseeraamista me ei kyllä kaivattaisi yhtään enempää!
Viikko on mennyt talvilomaillessa mitä kesäisimmässä säässä. Paljoa ei olla treenailtu eikä tavallista enempää lenkkeiltykään, kun pihahommat verottavat aikaa, mutta koirat ovat tyytyväisiä kun saavat touhuta ja torkkua pihalla auringossa. Tomppa on jopa muutamana yönä halunnut yöksi koppiin nukkumaan.
Tomppa on nautiskellut täysin rinnoin ”harrastuskoiran” elämästä. Muutaman kerran se on saanut tehdä muiden kanssa esineruutua, ja hallillakin on pariin otteeseen käyty hassuttelemassa. Niin kauan kun homma pysyy täysin paineettomana, Pompulla on hurjan hauskaa:
Pari huonompaakin päivää Tompalla on ikävä kyllä tässä välissä ollut, yhtenä iltana se oli ihan selvästi kipeä. Tänään Tomi pisti sille vikan Cartrophen-pistoksen, antibioottikuuri jatkuu vielä.
Missähän se porokoira taas luuraa?!
o o o
Nuoriso on päässyt lomaillessa treenaamaan tavallista enemmän kun hallikäyntien lisäksi maastokausi jatkuu ja vetohiihtoleirikin peruuntui lumenpuutteen vuoksi. Viestiä on juoksutettu pari kertaa. Ekalla kerralla aukeammassa maastossa Peippo lensi pisteestä toiseen tuulispäänä, tänään tehtiin käytännössä koko matka katveessa useamman sadan metrin pätkää ja siinä Peipon jo piti vähän miettiä lähteäkö vaiko eikö. Sinne se kumminkin lopulta aina hävisi.
Viimeisin jälki meni Selmalta surkeasti ja Peipolta hienosti. Peipolle oli tehtynä muutaman sadan metrin jälki muutamalla kulmalla ja parilla polunylityksellä. Ennen jäljen tekemistä Velmu oli ollut Tomin kanssa lenkillä ja kulkenut toista polkua pitkin, ja toisella polulla näkyi kulkevan koira ulkoiluttajansa kanssa juuri kun oltiin Peipon kanssa menossa siihen suuntaan. Peippo ei nähnyt koiraa kun kulki nenä maassa, mutta muutaman metrin ennen polkua otti voimakkaan ilmavainun ja seurasi jälkeä pari metriä polkua pitkin. Uudella käskyllä Peippo lopetti väärän jäljen haistelun, ja etsi kadottamansa oikean jäljen. Jälki loppui tästä muutaman kymmenen metrin päähän, ja vika keppi löytyi ihan hyvin. Loppupalkan jälkeen pääsi sitten vasta räyhä, ja Peippo lähti kaahaamaan vieraan koiran hajun perään. Olipa vaikea paikka, ja miten hienosti Peipon kantti kesti!
Selma eksyi omalla jäljellään heti kättelyssä. Tultiin takaisin kotiin ja haettiin jäljentekijä avuksi etsimään puhtaasta metsästä uusi lähetyskohta. Kauheaa haahuilua oli loppuosuuskin, eikä oltaisi varmaan omin nokkinemme selvitty vikalle kepille. Viidestä jäljelle jääneestä kepistä löytyi kaksi, kulmat olivat surkeita ja jäljestys tosi epävarmaa.
Koirat olivat kyllä taas joulun tienoilla pärskineet aika tavalla, ja tuon surkean jäljen päälle annettiinkin sitten taas koko poppoolle nenäpunkkikuuri. Hiukan turhauttavaa kun koirakavereissa ei ole oireita, meidän karvakuonot vaan tuntuvat saavan punkkioireita muutaman kuukauden välein. 😦 Jostain kummastahan ne punkerot silti tarttuvat – voikohan tartunnan saada hallin lattiamatosta..?
o o o
Esineitäkin on etsitty pariin otteeseen. Eka ruutu oli täysikokoinen yhdeksällä (!) esineellä, ja toinen tehtiin tänään Peipolle Jerryn esineillä. Iso ruutu oli Selmaa varten, se sai hakea sieltä neljä esinettä peräkkäin. Ajatuksena oli lisätä sen jaksua useamman esineen hakemiseen ilman että se turhautuu kun ei löydä mitään. Peippo haki myös yhdeksästä esineestä kaksi. Vauhtia ei ollut kauheasti, mutta sieltä ne esineet vaan tulivat käteen saakka. Tämän päivän ruutu oli sitten jo vauhdikaskin, laukalla mentiin ja laukalla tultiin, eikä vieraat esineet olleet yhtään hankalia.
o o o
Agirintamalla kuuluu myös aika hyvää. Peippo on kehittynyt syyskaudella aika nopsaan, ja kohta pitäisi varmaan alkaa harjoittelemaan kisaamista. Eilen rakennettiin joulun alla kisattu kakkosten hyppäri, ja Peipon kanssa juostiin se kerran läpi. Yksi este tuli ohitetuksi (epäilemättä ohjaajalla oli sormensa pelissä…), mutta muutoin rata sujui nopeasti ja puhtaasti. 😀 Helppohan se oli vaikka kakkosten rata olikin, useampi perjättö tehtiin mutta ei mitään ihmeellisempää kommervenkkiä.
o o o
Tokopuolella ei hirveästi ole uutisoitavaa, Peippo ylitti ekan kerran metrisen esteen (ilman kapulaa), ja kapulan luovutus alkaa näemmä vihdoin muotoutua. Seisomista ollaan harjoiteltu, ja vähäsen metallia ja tokohyppyä. Paikallamakuu aiheuttaa nyt harmaita hiuksia kun olen yrittänyt alkaa oikaisemaan Peipon röhnöttävää asentoa. Nami rinnan alla ei tunnu auttavan, ja kun Peippoa käy törkkäämässä lantiosta suorempaan, se pötkähtää vastakkaiselle lonkalle. Kun törkkää toisesta lonkasta, sama tapahtuu toisin päin. Pahimmillaan se on kellahtanut makaronina kyljelleen. Painostaa tai liikaa äkseerata ei haluaisi, mikä siis eteen? Pitääköhän sen antaa vaan röhnöttää?
Selma tekee Selman ikuisuusliikkeitä, niistä ei ikävä kyllä sen enempää. Jos oikein positiivisia ollaan, niin metallin noutaminen on tällä hetkellä ihan ok, ja jäävät on tosi hyvät.
o o o
Maalaistollojen sivistysurakka eteni sunnuntaina Turkuun saakka. Peippo on koittanut tässä loman aikana opetella kulkemaan nätisti hihnassa (ja aiheuttanut emännälle samalla noidannuolen). Koirat ohitetaan tällä hetkellä vaihtelevasti, harvemmin kuitenkaan rähistään kenellekään vaikka kovin kiihdyksissä kohtaamisista ollaankin. Muihin kaupungissa tavattuihin asioihin Peippo suhtatuu myös innolla, se skannaa koko ajan ympäristöä ja tuntuu olevan ihan onnessaan kun ympärillä vaihteeksi tapahtuu.
Pirttimäen jouluun kuului tänä vuonna agilitya ja maastolajeja. Ei kovin jouluista. Yhtenä päivänä rakennettiin hallille ykkösten agilityrata (taisi olla Saviojan), ja kuvattiin samalla kummankin agilitykoiran menoa. Peippo koki myös elämänsä ensimmäisen lentokeinun, onneksi ei sattunut. Tuommoiset jutut eivät myöskään jää sitä vaivaamaan, vaan ihan reippaasti (ja järki päässä) mentiin keinua tuonkin jälkeen. Vauhtia on nyt muutamassa treenissä ollut aika kivasti, toivotaan että into saadaan pidetyksi yllä.
Viime viikonloppuna ehdittiin tehdä kummallekin jälkikoiralle neljän janan janaharjoitus. Selmalle jananpituudet n. 15–50 metriä, joista se sössi ekan lyhyimmän. Muut menivätkin tosi kivasti. Peipolle puolestaan jananpituudet 10-25 metriä, joista yksi piti jättää tekemättä. Yhden janan se teki tosi suttuisesti, eikä sitten löytänyt päässä olevaa keppiäkään, joten siitä jatkettiin sitten suoraan seuraavalle kepille viimeistä janalähetystä tekemättä. Kaksi kolmesta janasta siis kuitenkin Peipollakin ok.
Tähtisilmä Selma.
Vanha sanonta ”mitä huonompi kenraaliharjoitus, sen parempi koe” pätee näköjään myös toisinpäin. Selman kanssa tehtiin muutama tosi hieno jälki ja ruutu ennen piirinmestiksiä, ja niin vaan törttöiltiin janalla, ja eksyttiin kahden ekan kepin jälkeen (ilmeisesti) hirveä jäljestämään. 😦 Ja kun olin ollut niin kovin tyytyväinen meidän janatyöskentelyn edistymiseen!
Tottis Selmalta meni ihan hienosti – paukkuihin se ei juuri reagoinut, mutta kovin lähellä olleet katsojat saivat sen paineistumaan. 82 pistettä voittajaluokassa on kumminkin noin häiriöherkän ja epävarman koiran kanssa ihan hyvä saavutus, sanoi koiran ohjaaja mitä hyvänsä. 😉
Jäljelle päästiin lähtemään ekana meidän ryhmästä. Aamupäivä oli tainnut viedä Selmasta enimmät mehut, ja se oli janalla hirveän epävarma. Kolme kertaa se lähti janalta niin että meidät kutsuttiin takaisin, ja oikealla jäljellä se sitten lähti painelemaan takajälkeen. Huh, miten noloa, ihme kyllä tästä kumminkin vielä 30 pistettä saatiin.
En tiedä mikä vika itse jäljestämisessä sitten oli, kun jouduin ainoat kaksi (ekaa) keppiä poimimaan itse. Ainakin meidän olisi pitänyt saada tehdyksi alle vieraitakin jälkiä… Tienylitys meni vielä jotenkuten, ja sen jälkeen löytyi toka keppi. Kuvittelisin että sitten aika pian jossain hankalammassa kohdassa Selma vaihtoi jäljen riistaan. Sen verran huonosti sitä luen, että en osaa erottaa mitä se jäljestää, joten vasta reilumman siksakkaamisen jälkeen olin aika varma että hukassa ollaan. Naftisti mentiin vielä yliajallekin ennen kuin metsästä päästiin, joten tulokseksi jäljeltä jäivät ne huimat 30 janapistettä. Jälkimaasto oli ihan kivaa, sen piikkiin ei ainakaan voi surkeaa suoritusta laittaa.
Kotimatkalla Tomi sanoi ettei enää ikinä mene kokeeseen noin perässävedettävän koiran kanssa, mutta seuraavana päivänä ja videon katselun jälkeen mieli muuttui niin, että jos saan Selman jäljestämään (!), niin ensi vuonna voidaan vielä tulosta yrittää. Pitää nyt miettiä onko itselläkään motivaatiota, täysin luotettavaa jälkikoiraa kun Selmasta ei varmaan millään treenillä saa. Jos jatketaan, niin harjoituksia pitää pidentää ja vaikeuttaa, hakea kunnon hirvimetsää jostain, ja keksiä kuka meille talsisi välillä vierasta jälkeä. Ainahan voi olla myös se mahdollisuus, että Selman selkävaivat pahenevat niin että sitä ei enää voi hyppyyttää. Nythän sitä ei treeneissä hyppyytetä ollenkaan, vaikka se kyllä hyppää mielellään ja ihan hyvällä tekniikalla.
o o o
Muidenkin kanssa on ehditty aika paljon puuhailla. Keskiviikkona ennen tokoa tehtiin kaikille esineruutu. Peippokin lähti ruutuun ekan kerran laukalla, kiisi takareunalle, ja siitä saman tien esine suussa vauhdilla takaisinpäin. Esineitä ruudussa oli yhteensä viisi, joten aika helppoahan tuo vielä on. Mutta asenne alkaa kuitenkin olla kohdillaan! Selma haki neljä esinettään kivasti, ja Tomppa suorastaan lensi ruudussa. 😀
o o o
Keskiviikkotokoissa katsastettiin Peipon noutoa. Nina käski jättää istumisharjoitukset sikseen, kunnes Peippo osaa liikkua kunnolla vierellä kapula suussa. Sen jälkeen pitää alkaa kehittelemään Peipollekin kapulan kanssa tehtäviä kivoja vauhtijuttuja, ja sitten kun kapula pysyy suussa tilanteessa kuin tilanteessa, yhdistetään siihen istuminen. Tämän ohessa tietty voidaan koko ajan tehdä myös vauhtinoutoja.
Paikallaistuminen ja -makuu menivät myös hyvin, tällä kertaa rivistössä olikin vain neljä koiraa.
o o o
Torstain agit olivat aika kahtiajakoiset. Radalla oli 17 estettä silkkaa valssein tehtävää pyörimistä, ja eka kierroksella Peippoa ei oikein olisi huvittanut. Toka kierroksella tehtiin 45-korkeudella, ja Peippoonkin saatiin vauhtia. En kumminkaan usko että korkeudella sinänsä on merkitystä, kun viimeksikin Peippo teki tokan kiepin paremmin vaikka silloin rimoja nostettiin ylemmäs – luulen että se vaan vähän lämpenee kun joutuu katselemaan muita koiria radalla. Ensi kerralla joku muu saa siis aloittaa!
o o o
Lauantaina Selman kokeen jälkeen lähdettiin junnujen kanssa viestimetsään. Velmu meinasi jäädä keskelle tokaa osuutta, ja Peippo vaati toisella lähetyksellä kaksi lähetystä, mutta muutoin ihan ok treeni. Peipolle saatiin vähän jo matkaakin kasvatetuksi. Toivottavasti Peiposta saadaan meille Selman jälkeen toinen PK-kimppakoira!
Sitten tottista Jokelassa. Selmakin teki kokeensa päälle vielä toisen kiepin kisanomaista tottista, ja kyllähän sen ilme oli ihan toisenlainen vaikka varmaan jo väsyttikin.
Peippo teki ilmoittautumisen Allun kanssa (eka yrityksellä pientä rähinöintiyritystä, toka hyvä), ja sen jälkeen 7 minuutin paikallamakuun Allun treenaillessa, eikä sitä hetkauttanut toisen pallopalkat tai luoksetulo. Tämä liike on kehittynyt hurjaa vauhtia oikein hyväksi!
Paikkamakuun jälkeen tehtiin lyhyttä seuraamispätkää, ja tauon jälkeen vielä eteenmeno (hyvä) ja esteitä. Hypätä Peippo ei oikein olisi tahtonut, joten ensin laskettiin korkeutta (70 cm?) ja kun siitä mentiin pienellä pannasta saattamisella, niin voitiin vielä vähän nostaa korkeutta. Sittenpä hyppääminen olikin jo ihan kivaa. Aalle Pei olisi lähtenyt taas varastamaan, siinä tehtiin vain yksi namipurkin noutaminen.
Sunnuntaina käytiin shoppailemassa Lahden Kärkkäisellä, joten Peippo sai luonnollisesti samalla reissulla vieraskenttätreenin Löyttymäessä. 😉 Hiukan laiskanpulskealla tuulella se oli aamuruoan jäljiltä, mutta eteenpäin se kai tämäkin. Paikallamakuu hyvä, luoksetulossa on nyt se ongelma, että eteenistuminen on ihan hirveän väljä.
o o o
Olipas meillä taas aika koiramainen viikko ja viikonloppu, vaikka eipä siinä kai mitään kovin yllättävää liene. Ehdittiin me käydä sienessäkin (noh, koirat tietty mukana) ja… niin, eipä kai sitten muuta. Peipon kanssa sitä paitsi on vähän hankalaa käydä sienestämässä kun se tuppaa mussuttamaan löytämänsä kanttarellit ja suppilovahverot. 🙂
Miksi kävellä, jos voi uida?
Fawnit iltalenkillä.
Pikku-Selma ja isompi kaverinsa.
Torstain agitreeneissä oli rakennettuna mahtava 23 esteen vauhtirata, jossa puolenvaihtoja taisi olla peräti yksi, ja sekin putkella. Eka kierros tehtiin mediesteillä, ja se töksähti yllättäen aika pahasti kepeille. Niiden tahkoaminen taisi viedä vähän fiilareita, eikä mihinkään ultimaattisiin nopeuksiin ylletty.
Toka kiepillä mentiin 55-korkuisilla esteillä, ja johan alkoi kulkea! Toki pystyin edelleen vedättämään Peippoa melkein koko matkan, mutta vauhti oli kumminkin oikein kiva ja pujottelukin sujui. A:n alla ja pöydällä oli namialustat, joten ne katkaisivat rataa, mutta muutoin mentiin koko höskää alusta loppuun palkatta. Olipas kivaa!
o o o
Perjantaina jäljesteltiin kummankin jälkikoiran kanssa. Peipolle uuteen metsään n. 300 metrin jälki neljällä kulmalla, ja Selmalle samanmittainen kolmella piikillä, parilla leveän polun ylityksellä, ja yhdellä polkua pitkin menevällä osuudella. Peipon jälki ok, yksi keppi jäi ja jana oli surkea. Selmaltakin jäi keppi, jana oli super (n. 50 m), ja piikitkin tuli rämmittyä vaikka niissä pyörittiinkin aika lailla. Ihan jees -harjoitukset siis kummallakin. 🙂 Peipolle pitäisi nyt ottaa janat tehoharjoitteluun – mutta kun niiden tekeminen on olevinaan niin tylsää…
o o o
Lauantaina Peipolle tottista palasteltuna + 7 minuutin melko häiriötön paikkamakuu. Ekan kerran kokeiltiin myös aalla ”noutoa”, eli Pei sai tuoda esteen yli heitetyn namipurkin takaisinpäin avattavaksi. Intoahan tästä tuli niin, että se meinasikin koko ajan varastaa kiipeämiseen. Hyvä hyvä!
Paikallamakuun jälkeen Peipposelle on nyt vaan tullut tavaksi ottaa kunnon räyhät. Ihan sama miten häiriöttömässä paikassa makoillaan, sen jälkeen pitää kumminkin pöhistä sinne tänne. Jotenkinhan se sillä purkaa itseään. Pitänee vaan sitten olla vapauttamatta sitä, ja ottaa makuulta suoraan perusasentoon ja seuramiseen, vaikka se vähän tylsää onkin. Toivottavasti ongelma menee ohi kun rutiinia tulee lisää.
o o o
Illalla käytiin vielä juoksuttamassa Peippoa Kaukasissa isolla pellolla joka laski joenrantaan niin, että näköyhteyttä ei ollut. Kaksi palkkaa kummassakin päässä, tokalla lähetyksellä tarvittiin kaksi käskyä, mutta muutoin meni taas hyvin. Voi kun olisi vaan aikaa treenata joka lajia!
o o o
Sunnuntaina herättiin ajoissa, jotta ehdittiin kuskaamaan Peippoa Karkkilan agilityepiksissä. Missiona oli koirasiedätys ja kisailmapiiriin totuttelu, ja eiköhän reissu pienestä tuijotteluhalukkuudesta huolimatta siinä suhteessa onnistunut. Kenttä oli iso ja kehä väljästi aidattu, joten juuri parempaa harjoittelupaikkaa ei meille olisi voinut löytyä. Radalla Peippo ei pystynyt keskittymään ihan samalla lailla kuin treeneissä, mutta se nyt on tuommoisen pienen tirppanan kanssa ihan selvä juttu. Peippo selvisi hommasta oikein hienosti, vaikka kummallakin startilla kaarsi parista hypystä ohi.
Mennään jo!
Hassuja virheitä ja hätäinen lähtö, mutta pääasia että ilme oli iloinen. 🙂
o o o
Kesä palasi sunnuntaipäiväksi takaisin, joten päästiin vielä punatukkaisten tyttöjen kanssa rannalle ja uimaan. Isäntä testaili uutta leluaan, ja koirat omiaan:
Peippoa:
Ja Selma:
o o o
Vauhdikkaan loppuviikon kruunasi illalla Peipon kanssa tehty rullaluistelulenkki! Jonkin aikaa arvoin uskallanko sen kanssa lähteä, mutta olipa hyvä että kokeiltiin! Kahdeksan kilometrin lenkki meni kuin vettä vaan löysällä remmillä, ja Peippo käyttäytyi ekan sadan metrin jälkeen oikein nätisti. Koiria ei tullut onneksi vastaan, ja toivottavasti ei tulekaan vastaan kun luistimilla liikenteessä ollaan. ;-). Keskinopeus lenkillä oli noin 12 km/h, huiput 19, ja ravilla pysyteltiin koko ajan. Useinhan noita ei voi asvaltilla juoksuttaa, mutta kiva että Peiponkin voi ottaa mukaan rullistelemaan!
Eikä se Pompunkaan viikonloppu ollut synkkä ja ikävä – se pääsi citylenkille ja vielä kahvittelemaan sen päälle. Ja kyllä olikin Pompulasta mukava reissu. 🙂
o o o
Maanantainkin touhupäivitys vielä: Selmalle isännän kanssa häiriöinen kiva treeni tulevalla PM-kentällä, ja Peipolle häiriöseuruuta vieraassa paikassa ja seurassa, ja paikkamakuu päälle. 🙂 On se muuten kumma miten Peippo osaakin seurata vieraiden koirien lähellä todella korrektisti, tiiviisti ja päänkin tarkasti oikeassa asennossa – ja silti pitää katseen muualla. Pienillä muistutuksilla saatiin kuitenkin se kontaktikin löytymään, ja hyvä häiriöharjoitus tehdyksi.
Kesäloma lähenee uhkaavasti loppuaan, mutta kyllähän tässä on ehditty kesästä ja harrastuksista nautiskellakin.
Kete kävi Selman kanssa lenkillä, ja pääsi sen jälkeen leikittämään Tomppaa.
Kumpikin jälkikoira on tässä välissä tehnyt muutaman jäljen. Selmalle piikkejä ja janaharjoitusta, Peipolle kulmia. Selman jana alkaa pikkuhiljaa suoristua, mutta hiukan huolestuttavan usein se nyt valitsee takajäljen. Muutoin se menee vähän kuin juna raiteilla, joten ei paha kuitenkaan. Piikitkin on ekaa kertaa suoritettu kohtalaisesti, ja janoihin on saatu pituutta.
Peipon jäljestykset ovat vaihdelleet hienoista jäljistä haahuiluihin. Kepit se ilmaisee pääsääntöisesti kivasti jos vaan jäljellä pysytään, mutta välillä se lähtee jäljestelemään ihan omiaan ja vieläpä niin että näyttäisi olevan ihan työn touhussa ja kiinni jäljessä. Etupäässä tuo haahuilu on alkujäljen ongelma, ekan kepin jälkeen lähtee yleensä sujumaan. Mutta kilometrejä vaan, niin eiköhän Peiposta jälkikoira saada. 🙂
Agilityä on tehty pari kertaa kahdellakin koiralla, ja lisäksi uskaltauduttiin viime perjantaina ekaa kertaa oman hallin epiksiin. Olin siinä uskossa että mölliradalla ei ole kontakteja ollenkaan, mutta siellähän ne. A:n kontaki olisi pitänyt ottaa Peipon kanssa uudellleen, puomilla se pysähtyi, vaikkakin ihan vähän liian aikaisin. Meno oli muutenkin kauheaa räpellystä, mutta pääasia olikin se, että Peippo selviytyi reissusta ilman murinan murinaa tai yhtään haukkua. Vähäisistä maksikoirista Peippo selviytyi vielä sijalle kaksi, ja vaikka rata aikamoista tarpomista olikin, niin täytyy muistaa että oli eka kerta kun Peipolle oli täyspitkä rata ratahenkilöineen ja tuomareineen. Eipä ihme että vähän hämmensi. 🙂
Myös Velmu pääsi episradalle, vaikka vähän pahoin aavistuksin sinne lähdettiinkin – Velmu on nimittäin nyt kuumuttuaan alkanut näpsiä. Katsotaan saadaanko näpsiminen loppumaan, vai lopetetaanko koko homma. Velmussa olisi kyllä agilitykoiraksi paljon potentiaalia, harmi vaan että se on kaikin tavoin niin kovin vaativa koira. Videoilla huomaa selvästi näitten kahden ohjaamisen eron; Velmun kanssa olen aina myöhässä, ja Peippo jää monesti selän taakse. 😉
Liikuntaa ollaan agilityn lisäksi harjoitettu hölkäten ja maastopyöräillen, Pompula on lisäksi päässyt rullaluistelulenkkeilemään. Isoja koiria en uskalla luistimilla viedä, joten se olkoon Tompan privaattilysti. Peipon kunto ei ole tällä hetkellä kovin kaksinen, se kun tykkää liikkua lähellä kun vapaana ollessaan, ja leikkiseuraakin sillä on enää vain satunnaisesti Selmasta. Velmu ei leiki sen kanssa enää juuri ollenkaan, ja Pompula varoo liian rajua Peippoa eikä siksi oikein halua leikkiä. Pitänee siis aloittaa kunnonkohotuskampanja, ja laittaa emäntäkin liikkeelle.
Viestiä ollaan juoksutettu myös pari kertaa, ja sehän nyt on Peiposta aina yhtä lystiä. Myös Velmu ollaan saatu juoksemaan pidemmillä näköpätkillä ihan kivasti.
Tokoilemassa ollaan tässä välissä käyty Jerryn kanssa, ja paikallamakailemassa Allun treenatessa. Muutoin on ollutkin hiukan hiljaisempaa, Peippo on nyt keskittynyt enemmänkin hömppätemppujen opetteluun. 😀 Hyppäämässä käytiin sen verran, että tokoesteen korkeudeksi saatiin ehkä n. 90 senttiä. Hiukan Peippo siinä kolautti, mutta onneksi se ei semmoisia jää suremaan. Enää ei siis kauheasti puutu että päästään metrisestä yli!
Samalla reissulla ammuskeltiin myös hiukan Selmalle ja Peipolle. Selma on nyt sietänyt harvinaisen hyvin laukaukset, Peippo sen sijaan kääntyi seuratessa ihan kunnolla pällistelemään että mistä ne äänet oikein kuuluvat. Kuvittelen sen liittyvän enemmänkin sen terävyyteen ja siihen että sen täytyy epäluuloisena vahtia kaikki kummallinen, kuin varsinaiseen herkkyyteen paukuille. Kotona ammuin sille sitten vielä ruokakupilla, eikä se siinä korvaansakaan lotkauttanut kun tiesi mistä ääni tulee.
Selma on ollut edelleen satunnaisista liian rankoista lenkeistä huolimatta aika hyvässä kunnossa. Kutka vaan on ihan kauhea, ei ole allergiakoiran kesä kyllä herkkua. Onneksi apteekin tropit tuntuvat ainakin vähän tehoavan.
Selma ja kateissa oleva järjen valo.
Velmu ja Nukarinkosken kuohut.
Tomsku mökillä lempipuuhassaan – naminkerjuulla.
Vihdoin, reilun kuuden viikon odottelun jälkeen, Peipon luustokuvien tulokset ilmestyivät koiranettiin! A/B:nä lähteneet lonkat oli arvioitu A/A:ksi, ja kyynärät odotetusti puhtaat. Mahtava juttu, ja nyt voidaan hyvillä mielin jatkaa agilityn harrastamista. Selkähän Peipolta myös kuvattiin epävirallisesti, ja tässä vaiheessa ainakin todettiin priimaksi.
Muutakin juhlan aihetta on ollut, kun Selma täytti viime viikolla melkein-pyöreitä, eli viisi vuotta. 🙂 Kaikeksi onneksi selkä/lihaksistokin tuntuu rauhoittuneen, ja Selma on päässyt moneen otteeseen tottistelemaan isännän kanssa. Toko näyttää olevan nyt vähän telakalla, jatketaan taas sitten kun on aikaa.
Juniorikoirat ovat päässeet pitkästä aikaa pariin otteeseen juoksemaan viestiä. Eka harjoitus oli kummallakin vähän takkuinen siihen ”väärään” päähän juostessa, mutta seuraavan päivän harjoitus meni kummaltakin senkin osalta jo hienosti. Peippo juoksee jo ihan hyviä matkoja katveessa, Velmulle vahvistetaan näöllä a-päähän lähtemistä. Kivaa touhua tuo, kunhan vaan ehdittäisiin harjoitella!
Tässä vesisateessa tehtyä esineruutua, ja samalta päivältä viestiä (huomaa ohjaajan iloinen asustus…).
Tottista on hiukan tehty Peiponkin kanssa, toko näyttää olevan suvantovaiheessa silläkin. Nyt kun kerrankin ehditään kentälle saakka ja saadaan esteetkin siis käyttöön, tehdään sitten sitä puolta. Peipolle oli kesälomaa varten pitkä lista opetettavia asioita, saas nähdä päästäänkö edes kohtaan kaksi saakka. 😉
Eilen Selma repäisi uintireissulla Velmun kylkeen palkeenkielen. Toivotaan, että paranee itsekseen putsaamalla, haava on onneksi semmoisessa kohdassa että sitä ei pääse nuolemaan. Malit. 😐
Juhannus tuli ja meni, ja kiusallisesti päästiin jo muka lomailun makuun. Neljän ylityöntäyteisen päivän päästä odotettu neljän viikon vapaa kumminkin vihdoin koittaa!
Peipon juoksu alkaa olla puolivälissä, ja se on juoksun aikaan tuntunut olevan sen verran kuutamolla, että ei oikein olla treenattukaan. Viikonloppuna käytiin Jokelassa tekemässä vähän noutoa ja himpan korkeampaa hyppyä. Peipon intressit tuntuivat kuitenkin olevan enimmäkseen jossain muualla, ja ensimmäistä kertaa se ei edes suostunut vetämään patukkaa.
Neiti hormonihöyry höyryilee ja ohjaaja saa heilutella patukkaa ihan itsekseen.
Noutovauhti on kumuloitunut cesar-palkalla.
o o o
Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa hobittijoukkion kanssa viesteilemässä ja esineruudussa. Tomppa sai juosta Taikan jälkeen metsänpohjaa vajaan sadan metrin pätkän näöllä, ja Peippo teki vielä vähän lyhyemmät viisi osuutta. Tomsku oli onnensa kukkuloilla kun pääsi hommiin, ja Peippokin juoksi tosi kivasti vaikka ei toiseen päähän oikein olisi halunnutkaan jäädä. Esineruudussa Peippo jo vähän hyydähti, olisi pitänyt vaan jättää siihen yhteen esineeseen eikä ahnehtia enää toista. Suht nopeasti se toinenkin kuitenkin löytyi, vaikka meno olikin vähän raahustamista. Ensi kerralla sitten taas vaikutteita peliin että saadaan vauhtia hommiin! Tomppa sai tyhjentää suikaleen lopuista esineistä, ja teki sen taas Tomppamaisella teholla. 🙂
o o o
Selma-parka ei ole päässyt osallistumaan mihinkään lystinpitoon (ei sillä ettäkö se muutoinkaan enää ainakaan viestijuttuihin pääsisi), sillä se on taas ontuillut toista etujalkaa. Huoli alkaa olla kohta kova, kun Selma on nyt parin kuukauden ajan ollut tavallista köpömpi. Päähän sillä vetäisi, joten on erityisen kurjaa jättää se aina kotiin. Näyttää myös siltä että pitää perua parin viikon päähän varattu tokokoe.
Selma on kipeänä ollessaan keskittynyt lähinnä kukkaistyttönä olemiseen.
o o o
Tomppa ja Peippo ovat helteistä huolimatta myös hiukan pyöräilleet. Yhtenä iltana Peippo paineli 4,6 km:n lenkin Tomin kanssa löysällä remmillä lönkötellen, kun Tompan kanssa pinnisteltiin pitämässä perää. Nopeasti Peippo oppi mitä siltä pyöräillessä halutaan, ja jos se noin siistiä menoa jatkaa, päästäänkin ilmojen viiletessä kivasti nostamaan kuntoa pyöräillen. Uimassa ei ollakaan juoksun aikana käyty ollenkaan.
Muutoin ollaan juoksusta huolimatta elelty suht normaalisti, ja lenkitkin humputellaan edelleen irrallaan. Jos on kiltti, niin saa vapauksia, tietää Peippo. 🙂 Ekan viikon Peippo ja Velmu olivat sisätiloissa portilla erotettuina ja Peippo ihan normaalisti työpäivän tarhassa, tällä viikolla paettiin jo Peippiksen kanssa öiksi pihamökkiin. Myös päivän Peippo saa nyt viettää Villa Peipossa, ja illat sitten takapihalla. Velmu on tällä viikolla ollut vähän levoton, ja Peippokin on hiukan normaalia äreämpi. Se myös hälyttää vielä normaaliakin herkemmin, ja öisin onkin varsin mukava herätä korvanjuuressa raikuvaan mylvintään…
Juniorikoirien Juhannuksen kulttuuritarjonta sisälsi tänä vuonna Hämeen linnan kierroksen ja Hämeenlinnankierroksen. Samassa autossa vielä matkasivat kumpikin, mutta kävelylenkit tehtiin jo eri porukoissa.
o o o
Ennen juhannusta tuli myös huonoja uutisia – Selmalla ja Tompalla on yksi kaveri vähemmän. 😦 Viehän Ledi Huimalle terveisiä…
Pirttimäen hirmut 
