Lääkäreitä, treeniä ja retkiä

Molemmat seniorit käväisivät viime viikolla lääkärintarkastuksessa. Tompalla oli sydän, keuhkot, hampaat ja korvat kunnossa, mutta lonkkanivelet sanoivat poks kun niitä käännettiin taaksepäin, joten se sai nivelrikkolääkityksen. Siinä ei vielä kankeutta juuri näy, ainakaan liikkeellelähdöissä, joten varmaan ihan alkavaa vaivaa vasta, ja toivottavasti pienetkin kolotukset saadaan nyt lääkkeellä kuriin. Painoa oli 15,5, eli  se on pysynyt ennallaan, vaikka Tomppakin syö tuplasti entiseen verrattuna. Lääkäri oli sitä mieltä että lienee vanhan koiran imeytymishäiriötä. Veriarvoissa maksa-arvot olivat koholla, mutta kuulemma vanhalle koiralle se on ihan normaalia. Ulostusvaikeuksiahan Tompalla on myös ollut talven- ja keväänmittaan, ne lääkäri kuittasi sillä että lihakset ovat varmaan sen verran pudonneet että homma on hiukan hankalaa. Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen tulikin heti jo toisen kerran semmonen parin päivän tukos, että monen tunnin tikistelykään ei tuottanut kuin oksennuksen. Kolme annosta parafiinia räjäytti lopulta potin juuri kun olin varautunut siihen että Tompalle koitti loppu. 😦

Peippo kuitenkin huolettaa vielä enemmän. Sen paino on pudonnut kahden vuoden takaisesta 37 kilosta ja vuoden takaisesta 34 kilosta 30,5 kiloon. Sydän oli ok ja verenpaine niin matala että veri ei meinannut millään lirua purkkiin. Keuhkoista kuului pientä rohinaa, voi olla että se on vuodentakaisen keuhkokuumeen jälkiä. Muutama viikko sitten Peipon takaosa ja etenkin vasen takanen pettivät alta kun se nousi makuulta, ja laitoin sen kipulääkekuurille. Saatiin lääkäriltä uusi resepti kuin myös resepti propaliniin – jota toivottavasti ei vielä lähiaikoina tarvita. Jossain välissä on kuitenkin vahinko taas tapahtunut kun sen verkkoloimi haisi ihan pissalle. 🙁 Verikokeissa ei ollut muuta viitearvoja ylittävää kuin kolesteroli hiukan koholla, tulehdusarvot samoin, ja valkosolut vastaavasti alhaalla. Sikäli minusta outoa kun se oli juuri ollut tulehduskipulääkekuurilla. Jos Peippoa haluaisi tutkia lisää, lääkäri suositteli röntgenkuvausta kasvaimen varalta, mutta turhahan sitä on kuvailla kun eipä sille mahdolliselle kasvaimelle kumminkaan mitään voisi tehdä. Tällä hetkellä Peippo syö päivässä 8 dl energianappulaa, eikä se mitenkään hirveästi liiku. On siinä steriloidulla seniorinartulla pistelemistä. 

Treenailtu ollaan jonkin verran, Peipon kanssakin vähän enemmän kun sen kanssa oli tarkoitus mennä Ylöjärvelle tupliin kisaamaan. Ei sitten menty doping-varoajan takia, mutta tulipahan kannatettua sitäkin seuraa kaksilla maksuilla. Tähti sentään pääsi rahan edestä vähän treenaamaan kun hallissa oli hyvin tilaa. Tähti on käynyt myös pari kertaa Hannelen ratatreeneissä, mutta varsinkin viime kerran jälkeen tuntui että harjoitus oli sitten kumminkin ihan liian vaikea. Täytyy sanoa että pakollinen ryhmätreenitauko tuli meille nyt juuri sopivaan aikaan, me keskitytään kasvamaan kevät, harkkaillaan ulkokentillä ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Jos tuntuu että kaivataan ohjausta, niin otetaan sitten vaikka Ninalta yksäreitä.

Tyylikkäällä esineruutukoiralla on esineet ja kampaus samaan sävyyn.

Jäljellä ollaan käyty muutama kerta ja esineillä kerran. Jäljellä ilmaisu on parantunut huimasti muutaman keppiruudun ansiosta, ja muutenkin varmuutta on tullut tosi paljon lisää. Eilen oltiin uudessa erilaisessa maastossa Nooran tekemällä jäljellä, ja eihän siitä kyydistä voinut kuin nauttia janaa myöden. Neljästä kepistä jäi yksi, mutta eipä haittaa tässä vaiheessa. Mittaa jäljillä on nyt keväällä ollut n. 250–400 metriä, ja keppejä yleensä vain kolme. Merkattu ei olla koskaan kuin alku ja loppu, joten Tähti taatusti oppii pienestä pitäen ottamaan itse vastuun jäljestämisestään. 

Rallissa Tähden kanssa ollaan tehty jo kaikkia mahdollisia tehtäviä, sarjahyppy ja putki menee kivasti, merkki on hyvällä tolalla ja peruuttaa se osaa edessä jo ainakin koiranmitan. Jäävistä maahanmeno on nopea ja kärsii jo omaa etenemistäkin, seisominen on aika hyvä mutta vaatii pienen käsimerkin, seisominen ja seisomassa pysyminen on kaikkein vaikein juttu. Luoksetuloa varten voin jo jättää Tähden istumaan tai makaamaan, mutta loppuperusasento on vauhdista törmäys ja käsien hamuaminen. Paljon se jo osaa, jostain kun löydetään vielä jonain päivänä itsehillintä ja rutiini. Vauhtia ja energiaa löytyy, nyt täytyy vaan katsoa että se aktiivisuus kohdistuisi yhteiseen tekemiseen eikä mihinkään muuhun härväämiseen.

Paulan kainalossa Kalliojärven laavulla Lapakistossa.

Retkikoiran hommiin ovat päässeet sekä Tähti että Tomppa Lapakistossa, ja Tähti Torronsuolla. Torronsuolla oli tosi paljon jännittäviä vastaantulijoita, karvaisia ja karvattomia, ja ekan kerran jätin sen molemmilla torneilla siksi aikaa yksin kun kiivettiin ylös. Aika kivasti se pystyy jäämään yksin, mutta se jälleennäkemisen riemu vaatii kyllä aika pitkän rauhoittelun. Hyvä retkikoira siitä taatusti tulee, jos ei tuota kauheaa karvaa lasketa. Vielä kun vedet lämpiävät hiukan niin päästään kimpassa myös melomaan, vaikka Tähti onkin aika heppoinen etupaino. 😀 

Helmikuun lopun melonnalle Tähti ei vielä päässyt kun kylpy olisi ollut vähän liian kylmä. Mutta ihan kohta!

Tähti täytti jo 9 kk, ja otti myös todennäköisesti viimeisen kasvuspurttinsa, eikä enää näytä ihan kauhean kirpulta edes Peipon rinnalla. Huonolla kotimittauksella sain sen korkeudeksi n. 60 senttiä, painosta ei ole hajuakaan, paitsi että kevyt se on. Turkki on siinä kauheassa vaiheessa kun huopamyttyjä syntyy ihan sekunneissa kuin itsestään, ja täytyy tunnustaa että saksiakin on ollut pakko vähän heilutella. Minkäänlaisia murrosiän merkkejä ei vielä näy, ihan yhtä kiltti pieni tyttö Tähti on edelleen kuin aina ennenkin. 

Koirakavereista Tähti on treffaillut Jerryä, Sydiä ja Arvoa. Silmun kanssa viimeksi piti hiukan pörhistellä alkumatkasta, saas nähdä miten tyttöjen ystävyyden käy kun seuraavan kerran nähdään.

Torronsuolla oli liikkeellä tosi paljon koiria ja ihmisiä, onneksi suo oli sen verran jäässä että sinne pystyi väistämään pitkoksilta:

Suomenlinnassakin käytiin sukuloimassa ja ilahduttamassa turisteja. Reissu oli niin rankka, että junaa odotellessa pieni meinasi jo ihan nukahtaa asemalaiturille:

Talvi tuli yhdeksi räntäsade- ja pariksi pakkaspäiväksi:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkuvuoden riennot

Vuosi ollaan aloitettu briardien kanssa rivakasti. Peipon kanssa kävin sössimässä yhdet rallikisat Ylöjärvellä, ja Tähti avasi harrastuskoiran uransa pentunäyttelyssä. Lisäksi sen kanssa startattiin Koirakoutsin rallytiimissä, joka sisältää neljä koko viikonlopun kestävää treenisessiota, päättyen ensi joulukuussa. Tomppa puolestaan on saanut olla paljon maalla ja on ihan hyvässä kunnossa, tosin sille pitäisi varata mahdollisimman pian terveystarkki kun löysin sen ikenestä pienen pallukan, ja lisäksi se on öisin vähän yskähdellyt. Lue loppuun

2019 & 2020

Vuosi sitten tämän vuoden tavoitteisiin on näköjään merkattu ainoastaan pennunhankinta, ja sehän meni enemmän kuin nappiin. Vaikka kolmannen koiran ottaminen tuntuikin pähkähullulta, Tähden saapuminen joukon jatkoksi ei ole kyllä missään vaiheessa harmittanut, niin ihana pieni tyyppi se on. Muutenkin vuosi koirarintamalla sujui aika kivasti,  ja Tähden ontumisia lukuunottamatta terveyttä riitti kaikille. Peippo huolehti eläkelajissaan tuloksista saaden 2 hyväksyttyä tulosta voittajasta ja 2 mestarista + yhden (vai kaksi?) tuomarinpalkintoa. Tomppakin sentään kävi yhdet epikset huimalla pistesaldolla. 😀

Ensi vuodelle toivotaan tietty edelleen ensisijassa terveyttä meille kaikille. Toivotaan että Peipon kanssa voidaan edelleen jatkaa vetojuoksemista kun siihen ollaan molemmat täysillä hurahdettu, ja tavoitellaan sitä vikaa koulariin oikeuttavaa rally-tulosta.

Tähden ensi vuoden touhut on täysin auki kun ei voi yhtään tietää miten se tuosta kasvaa. Rallia kisataan ihan taatusti ainakin episten verran, ja ehkä syksylle voisi jo toivoa ekoja virallisiakin kisoja. BH jää varmaan seuraavaan vuoteen ellei Tähti nyt ihan lapsineroksi osoittaudu. Mitä se kyllä ihan hyvin voi ollakin. 😁 Näyttelyistä en paljoa perusta, mutta tokihan Tähti piti ihan kokemuksen vuoksi pentunäyttelyynkin ilmoittaa. Jos siitä tulee briardin näköinen niin saatetaan me joskus oikeissakin näyttelyissä pyörähtää.

Omalle osalle toivon vähän tätä vuotta enemmän harrastusmotivaatiota, vaikka täytyy sanoa että on ollut kyllä kivaa panostaa välillä vähän omiin, koirattomiinkin touhuihin. Peipon kanssa nyt ei hirveästi enää tietty tarvitsekaan tahkota kun se kyllä osaa, eikä Tähtikään nyt kovin huonolla tolalla puolivuotiaaksi taida olla. 😊

Peipolle toka mes-tulos ja Tähti puoli vuotta

Marraskuun alussa käytiin Peipon kanssa hankkimassa toinen tulos mestariluokasta oman seuran kisoissa Hannelen tuomaroimalla radalla. Jospa se kolmas tuloskin ja koulari vielä jossain vaiheessa saataisiin, niin sitten kenties voitaisiin siirtyä ainakin kisaamisesta eläkkeelle. Olen saanut vähän liian hyvin opetettua Peipolle kisakoomailun, eikä se sen jäykkyyskään edesauta valiotulosten kasaan saamista.

Tällä kertaa saatiin rata videolle, ja siinä näkyy tosi hyvin miten paljon Peippoa jännittää varsinkin alkuradasta. Toimitsijapöydän takana on tuttu ihminen, tuomari on tuttu, ja hallissa ollaan käyty yli 7 vuotta treenaamassa. Sen verran osaamista Peipolla alkaa jo olla, että se kykenee tekemään vaikka ajatus onkin muualla, kunhan vai odotan sitä ja autan tarpeeksi. Loppuradasta sillä näyttää olevan taas jo paljon rennompi fiilis. 82 pistettä saatiin raavittua kasaan, mikä on tosi hyvin koska se iänikuinen pyörähdys vasemmalla maksoi taas 10 pistettä.

Tähti vaihtoi viiden kuukauden ikään kaikki hampaansa, ja puree uusilla hienoilla hampaillaan enemmän kuin koskaan. Hampaiden vaihdon jälkeen sillä on ollut muutenkin taas jotenkin levottomampi vaihe, tuntuu että mörköily tulee ja menee. Ja pientä aietta autojen jahtaamiseenkin taitaa taas tauon jälkeen olla. Edelleen pikkuinen on kuitenkin aika kiltti ja tottelevainen, jos ei ihan pahimpia mellakkakohtauksia lasketa.  Remmikäytös on tosi hyvällä tolalla silloin kun ollaan kaksistaan liikenteessä, ja irti juoksennellaan edelleen meidän taajamapuistoissa. Pimeällä se saattaa vähän pöhistä vastaantulijoille, mutta muuten kaikki ihmiset ja koirat ovat edelleen kivoja, vaikka se joitain koiria saattaakin aluksi vähän arastella.

Jos Tähti on arkielämässä aika kiva, on se edelleen harrastuksissa ihan huipputyyppi. Paitsi jäljestämään en varmaan saa sitä opetettua ikinä (ja se ei todellakaan ole Tähden syytä). Ekat ryhmärallitreenit menivät upeasti, ja saatiin helposti tehtyä harjoitukset muiden koirien lähelläkin ilman hihnaa. Ekan kerran tehtiin avoradan pätkiä, ja olin harkan jälkeen ihan äimistynyt siitä miten hieno pentu mulla on. Tähdestä tykkäävät kyllä kaikki – paitsi ehkä ne jotka eivät siedä vilkkaita ja säheltäviä koiria.  Helpottaa elämää tulevien hoitopaikkojen suhteen, ja onhan se kivempi kutsua kotiin vieraitakin jos ne rakastetaan ihan liiskaksi.

Kantoluodot jatkuvat, ja tykkään kyllä todella paljon tuosta tyylistä kouluttaa – sekä koiria, että ohjaajia. Kallista lystiä, mutta rahan arvoista. Tässä pikku pätkä viime kerran alun kontaktiharkasta, jolloin Tähti sai vapaasti valita kentälle tullessa mitä tekee. Ihmiset ovat ihania. 😀

Tähti täytti viikonloppuna puoli vuotta, ja on kasvanut oikein kauniiksi pikkubriardiksi. Se on kasvanut aika tasaisesti ja nätisti koko ajan, ja ravaa nätillä askeleella. Myös kaikki hampaat olen siltä löytävinäni. Tähti on nyt aika tavalla Tomppaa korkeampi, ehkä n. 55 senttinen. Turkki on alkanut kasvaa ihan viime viikkoina, mutta kunnon ponnaria sille ei vieläkään saa. Olisipa tosi hyvä jos sen turkki jäisikin maltilliseksi käyttökoiran turkiksi!

Tompallakin pyyhkii jo vähän paremmin, mikä on ihan kiva kun Tähti on ollut talossa jo yli neljä kuukautta. Kahtena viikonloppuna se on päässyt Arvon luo hermolevolle, ja niillä kahdella menee kuulemma oikein kivasti. Kiinnostuksenkohteetkin kun on samat, eli tontin vahtiminen on kummankin lempparihommaa. Tompan kyllä niin pitäisi asua ainoana koirana maalla.

Itsenäisyyspäivänä Tähti pääsi ekaa kertaa Helsinkiin ja Suomenlinnaan. Junassa ja lautassa meni hiukan hillumiseksi, samoin kun poikettiin Tigerissa, mutta eipä pieni pelännytkään mitään muuta kuin pikkuisen läheltä meneviä ratikoita.

Porvoossa käytiin retkeilemässä Arvon kanssa

Isäinpäivänäkin retkeiltiin Arvon kanssa, sillä kertaa Aulangolla. Poseeraaminen nätisti istuen taisi onnistua joten kuten ekaa kertaa. 😀

Silmun kanssa pyyhkii edelleen tosi hienosti. Tähti alkaa olla jo aika paljon isompi, mutta sopuisasti tytöt leikkivät.

Kaikkien kolmen kanssa ei todellakaan remmilenkkeillä normaalisti yhtä aikaa.


Tähti aikoo tulla liian lähelle. Monesti ne nukkuvatkin vierekkäin, mutta välillä Peipon on näytetettävä kuka käskee.

MES hyv

Kaiken säpinän keskellä blogin päivitys on jäänyt ihan retuperälle, ja niin paljon kaikkea ollaan tehty että sekavaksi menee. Mutta joka tapauksessa, Peippo sai kuin saikin ekan hyväksytyn mestariluokan tuloksen muutama viikko sitten, kun lähdettiin ihan vaan Arvon seuraksi kisareissuun Kouvolaan. Kirsi Petäjän rata oli tosi helppo, ja kun oltiin suoritusvuorossa päivän viimeinen koirakko, saatiin myös hyvä rauha keskittyä. Yksin tuohon halliin ei kyllä Peipon kanssa tarvitse lähteä, odotustila on minipieni ja sinne pitää vielä mennä kapeaa käytävää pitkin. Tällä kertaa pidin Peipon treenaamatta yli viikon, ja vikan viikon se oli muutenkin pienemmällä aktiviteeteilla. Treeneissä on koitettu saada lisädraivia pallopalkalla. Kisasuoritus tehtiinkin aika kivassa vireessä, ja ainut kymppikin tuli pyörähdyksestä, se kun nyt vaan on pitkä- ja jäykkäselkäiselle Peipolle vaikeaa. Loppupisteiksi saatiin 80, ja ihan yli odotusten siis sujui.

Rallia briardileirillä, c Henna Lindell

Viikko ennen kisoja Peippo oli taas lirauttanut nukkuessaan matolle. Hölkkääminen saa sen vähän jumiin ja se vaatisi aina sen jälkeen vapaana juoksentelua metsässä. Ennen kisoja en antanut sen vetää yhtään, mutta ei sitä hommaa raaskisi kokonaan lopettaakaan kun Peippo nauttii vetämisestä enemmän kuin mistään muusta. Menköön sitten jumiin mutta eläköön täysillä. Yhtään kipeältä se ei onneksi vaikuta.

Tompan olo Tähden kanssa on edelleen tukalaa, vaikka pahin mitä Tähti tekee on kun se silloin tällöin haluaisi nuolla Tompan korvat ja suupielet. Enimmäkseen Tomppa seisoo keskellä lattiaa häntä koipien välissä ja on mahdollisimman tiellä, eikä tajua mennä toiseen huoneeseen omaan rauhaansa. Jos koko porukka on lenkillä yhtä aikaa, Tomppa ei voi tehdä tarpeitaan ja sitten iskee kauhea ummetus. On se kyllä noiden hermojensa kanssa niin reppana, enkä tiedä onko sillä jo orastavaa dementiaakin. Yksi päivä se yritti mennä sisään naapurin ovesta, ja muutenkin tuntuu että se on vähän toisaikainen.  En olisi kyllä ikinä uskonut että sillä on pennun kanssa noin vaikeaa, kun se suhtautui Peippoon ja Velmuun pentuina niin hyvin. Jos olo ei kohta helpota, pitää varmaan alkaa tekemään jotain päätöksiä mummelin suhteen, kun vielä pelkään että se joku kerta puree Tähteä. 😦

Sähikäisellä sen sijaan pyyhkii hyvin ja kulkee lujaa. Toki ollaan käyty jo lääkärissä ontumatutkimuksessa ja nielty kokonaisia isoja puruluita, pudottu x-määrä kertoja sohvalta milloin mitenkin päin ja meinattu syödä myrkkysieniä, mutta vahvasti hengissä Tähti on onneksi edelleen. Sisäsiisteyskin alkaa olla tosi hyvin hallinnassa, ja harrastuksissa pikkunen on todella iso ilo. Kotona voisi energiaa olla joskus vähän vähemmänkin, ihanuudestaan huolimatta Tähti osaa olla kyllä varsin työläs pentu roikkuessaan koko ajan jossain objektissa kiinni. Jospa sekin helpottaisi loppujenkin hampaiden vaihduttua. Autojen jahtaaminen on melkein kokonaan loppunut, monesti se tarjoaa kontaktia autojen kohdalla jos niitä tulee vastaan vain harvakseltaan. Jos autoja on liikkeellä enemmän, se ei kiinnitä niihin mitään huomiota.

Eläinlääkärissä on toistaiseksi vielä superkivaa!

Rallitreeneissä Hannelella ollaan käyty Tähden kanssa kerran, ja Ninan treeneissä muutama kerta. Samoin on alkanut muutaman yksärin sarja Kantoluotoa, ja pari kertaa Tähti on päässyt leikkimään maalimiehen kanssa. Viimeinen hoffileikitys tuli tosi hyvään saumaan, saatiin toivottavasti kurssia vähän oikaistua ennen kuin mennään ihan pieleen. Tähtihän siis leikkii vieraitten setien kanssa tosi hienosti, mutta omaa toimintaa tuli tarkasteltua eri kantilta.

Kuvat briardileiriltä Henna Lindell:

Joitain asioita Tähti näkyy osaavan syntyjään, kuten esimerkiksi eteenmenon ja esineruudun. Eteenmenossa sille voi viedä pallon ekaksi, tehdä sitten välissä muuta treeniä, ja lopuksi lähettää sen pallolle, tai ottaa luoksetulon eteenmenopallolta ja lähettää sen sitten eteen. Esineruudun idean se hoksasi heti, varmaan siinä auttoi että se tietää jo muuten mitä käskysana lelu tarkoittaa. Hyvin se etsii, jossain neljässäkympissä on tainnut olla esineet, ja Tähti on saanut rempoa puussa kiinni kun olen vienyt lelut.

Jälki tökkii enemmän, johtuen siitä että hätäilin taas ilmaisun kanssa. Sitä on jo nelikuisella ehditty kerran vaihtaa, kun maahanmeno ei tuntunut kummastakaan kivalta. Pitäisi nyt varmaan tehdä vähän isompia keppejä ja ryhdistäytyä tämänkin asian kanssa, kovin montaa keppijälkeä ei olla ehditty tehdä.

Seuruu ja perusasennot ovat aika hyvällä mallilla, ja Tähti tarjoaa lenkeillä seuraamista välillä rasittavuuteen saakka. Sen sijaan tylsät jutut, kuten paikalla istuminen ja makaaminen ei oikein jaksaisi huvittaa. Vaikka koitan palkkailla nopeasti, aina se tahtoo ehtiä livetä varsinkin makuulta, mutta viime treeneissä Ninalta tuli vinkki laittaa Tähti töihin, ja kun se joutui luopumaan kädessä olevasta namista ja tönin ja vedin sitä varovasti samalla, saatiin monta hyvää toistoa. Kantoluodolta saatiin kotitehtäviksi vahvistaa hyvällä alulla olevaa luopumista, ja alkaa harjoitella takapäänkäyttöä. Todennäköisesti aletaan haroitella sitä Tähdenkin kanssa pesuvadilla, vaikka yksärillä Tähti sai kokeilla Kantoluodon harjoitusta takapään löytämiseksi ja sekin systeemi toimisi varmaan myös hyvin.

Rallissa ollaan tehty kaikkia puolenvaihtoja, pyörähdyksiä, oikeaa puolta, seisomaan nousua, ja oikeastaan melkein kaikkea paitsi peruutusta. Noin pienen kanssa on helppo aloittaa esimerkiksi edestä puolenvaihto, turha odotella että se kasvaa niin isoksi että ei enää näpsäkästi pujahtele sinne tänne. Oikea puoli on kyllä ihan retuperällä, jotenkin sen harkkaaminen vaan tahtoo unohtua. No, asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdään sitä mistä tykätään.

Keskittymiskyky pienellä on tosi hyvä. Ollaan treenattu myös Arvon ja Sydin kanssa, ja niin kauan kun puuhataan omiamme, se ei kiinnitä toisiin koiriin mitään huomiota. Jos viereisellä aksakentällä on joku oikein kovaääninen pari, se saattaa hetkeksi herpaantua, mutta jatkaa sitten tekemistä. Luoksetulo on niin hyvin hanskassa – vielä – että luoksetulokutsu on jäänyt noudattamatta vain kerran, kun piti karata hallin odotustilasta kentälle. Mutta kiva että Tähti on niin kuulianen ja pysyy lähellä, ollaan voitu edelleen jatkaa aamulenkkejä lähimetsikössä ja puistossa irti ilman että tarvitsee pelätä sen lähtevän auton alle tai huitelemaan muualle. Silmun kanssa leikit vain paranevat, nahinointi on jäänyt oikeastaan ihan kokonaan pois ja tytöt leikkivät hirmu nätisti. Ihmisiä vastaan hyppiminen pitäisi kyllä kohta saada kitkettyä pois, kun ei ole kenestäkään kiva kun tuommoinen iso roikale loikkaa syliin kuraisine tassuineen.

Edellisen viikonlopun Tähti oli Arvolla hoidossa perjantaista maanantaihin kun itsellä oli Sastamalankeikkaa ja sunnuntaivieras. Tähdessä on sekin hyvä ominaisuus että se viihtyy missä vaan, ja oli ollut tyytyväinen ja rauhallinen hoitolainen muutamaa pientä tihutyötä lukuunottamatta. Arvo taitaa olla Tähden idoli, ja se oli kuulemma viettänyt viikonlopun rahtaamalla Arvolle lelun toisensa perään. Tähti on kyllä niin toiveiden täyttymys, en olisi hienompaa pentua voinut toivoa saavani.

Lapissa käytiin lomailemassa syyskuun viimeisellä viikolla. Tähti matkusti mukisematta takaluukussa aamusta myöhään iltaan, eikä tuhonnut mökillä takkapuita kummempaa irtainta. Päiväretkiä tehtiin kokoonpanojen mukaan, Tähti teki pisimpänä ja rankinpana reissunaan Riisin rääpäisyn, eikä vaikuttanut sen jälkeenkään yhtään väsyneelle. Hienoja reissukoiria koko jengi!

Livojärvellä

Pyytöuoman metsäpolulla oli hiukan haastavampi joenylitys. Selvittiin kuivina.

Korouoma

Riisitunturi

Palotunturin autiotupa

Auttiköngäs

 

Arki alkoi

Viikko lomanjälkeistä elämää takana, eikä voi muuta kuin olla kiitollinen liukumista ja etätyömahiksesta, sen verran koville ottaa. Jonkunlainen rytmi päiviin alkaa löytyä, ja onneksi viime viikolla ei tarvinnut olla toimistolla kuin kahtena päivänä. Noiden päivien illat olivatkin sitten ihan kauheita, Tähti mellakoi koko illan kumpanakin päivänä eikä uskonut mitään. Yleensä se kuuntelee aika kivasti kun sitä kieltää, ja selvästi se tahtoo totella, mutta mellakka-illat on näköjään asia ihan erikseen. Ekat kerrat ollaan iltalenkkeilty kaikkien kolmen kanssa yhtä aikaa, ja se sujuu yllättävän hyvin. Metsässä siis, niin että briardit kirmaavat vapaana. Remmilenkille noiden kolmen kanssa en uskaltaudu varmaan ikinä.

Peiposta on tullut Tähden saapumisen jälkeen jotenkin lungimpi, lähinnä ehkä suhteessa muihin koiriin ja ihmisiin. Koskaan ennen se ei ole oma-aloitteisesti käynyt tervehtimässä ketään, ja nyt se saattaa käydä moikkaamassa vieraampiakin ihmisiä.

Pennunottamisen parhaita puolia Peipon mielestä on ehdottomasti se, että lattia on täynnä ihania leluja.

Tähti oppii huimaa vauhtia kaikkea uutta, lukuunottamatta sisäsiisteyttä. Käskystä se osaa kuitenkin tirauttaa hienot pissat. Se osaa myös odottaa istuen lupaa ruokakupille, samoin ovien ja porttien takana. Seuraamista se tarjoaa lenkeillä, istuminen on hyvin hallinnassa, ja maahanmenosta on joku haju. Noutoa se kokeili kapulalla ja teki täydellisen suorituksen x 3, tietenkin ilman perusasentoja. Irroittaa käskystä yleensä aina, ja odottaa lupaa uuteen leikkiin, sekä tekee olkkarissa hienoja kapula-ilmaisuja makuulle mennen. Harjoitellaan harvakseltaan ja ihan lyhyitä aikoja kerrallaan, joten ei voi kuin ihmetellä miten nopeasti pieni oppii. Elämää helpottavin uusi taito on kuitenkin se, että kun Tähdeltä kysyy missä sen lelu on, se menee ja etsii lelun ja tuo sen leikittäväksi. Enää ei tarvitse kerätä lelukasaa aamupalapöytään. 😀

Jälkiä ollaan tehty harvakseltaan. Namien vähentäminen ja jälkien pidentäminen auttoivat rynnimiseen, ja pisimmillään ollaan nyt tehty reilu 55 askelta niin, että ihan joka askelella ei ole namia. Varmaan voisi aika nopeasti pidentää sekä jälkiä että namien ja askelten väliä, ja harkita varmaan serpentiiniäkin jo. Paitsi että hiukan houkuttaisi jättää namit kokonaan pois ja kokeilla pelkkää keppijälkeä. Tosin ilmaisun pitäisi olla varmaan hiukan valmiimpi, vaikka ei kai tuo rikki mene jos vähän säädettäisiinkin. Pitää miettiä.

Viime yönä olisi ollut nuku yö ulkona- yö, mutta sitä en edes harkinnut tällä kertaa. Viimeisellä lomaviikolla käväistiin Mikkelinseuduilla yhden yön telttareissussa, ja olihan se yö täyttä hulinaa Tähden kanssa. Tällä kertaa olin sentään sen verran fiksu että pidin Tähden autossa sen aikaa kun pystytin teltan, mutta tokihan telttaa päin oli kiva juoksennella silloinkin kun se oli pystyssä. Ja sisään oli aina niin kiire ettei ovea olisi ehtinyt avata. Ja sama tietenkin ulospäin. Yö meni suurimmaksi osaksi teltan, makuupussin ja ilmatäytteisen patjan suojelemisessa naskaleilta.

Retkikoira luontopolulla

12 vk-rokotus oli torstaina, ja Tähti oli tietty hurjan reipas potilas. Painoa oli kertynyt 8,8 kiloa, kun Peipon paino ekalla rokotuksella on ollut 12,6 kiloa! Vahvasti siis näyttää siltä, että tällä kertaa ei ole kasvamassa mastodonttia. Rokotuksille saatiin ottaa ekan kerran mukaan meidän ihan mahtavan hieno kasvattajalta saatu kansio, lilalle pennulle tietty lila:

Hepulin jälkeinen ihana rentous.

Ihmisiin on sosiaalistuttu edelleen, tai oikeastaan nyt harjoitellaan enemmänkin sitä että jokaista ei voi mennä moikkaamaan. Jos joku sanoo meille jotain, peli on ihan totaalisen menetetty. 😀 Rallikisoissakin turistina ollessa ihmiset kiinnostivat enemmän kuin muut koirat, jotka nekin kyllä olivat ihan intresantteja. Sen verran briardia Tähdessäkin on, että jos metsässä putkahtaa yhtäkkiä ihmisiä jostain, niille pitää haukkua hyvin epäluuloisena – ennen kuin halutaan rynnistää puremaan niitä.

Uusia koirakavereita Tähti on taas saanut aikuisista Jerrystä ja Hiisistä, Arvon kanssa käytiin hyvin sivistyneellä remmilenkillä, ja Silmu-pennun kanssa leikkimässä. Silmun kanssa meni hurjan hyvin, muutama kerta piti tiuskahtaa, mutta enimmäkseen nuo kaksi leikkivät tosi nätisti. Ja syytä onkin kun Tähti kasvaa kohinalla ohi, nyt sillä oli jo pari kiloa enemmän painoa kuin Silmulla. Kiva olisi jos nuo tulisivat toimeen jatkossakin, Silmun ja emäntänsä kanssa on hauska lenkkeillä ja saada samalla vertaistukea. 😀

Tähti ja Silmu, kanervamättäällä on ihan paras painia.

Jerryn puutarhassa oli ihana juosta ja temmeltää, Jerry ei ihan vielä hirveästi pienestä innostunut.

Pusu Hiisille.

Kuoliko se?

Melomishommaa kokeiltiin Tähden kanssa myöskin, mutta se oli melkein yhtä mahdotonta kuin telttailu. Jos pelastusliiveissä ei olisi ollut kauhukahvaa, Tähti olisi joutunut aika monta kertaa uimasilleen. Melan liike oli myös ihan ylivoimaisen ihanaa katseltavaksi paikoiltaan.
Pelastusliivien pitämistä harjoiteltiin aluksi olkkarissa luuta syöden, mutta ei niissä Tähdestä mitään ihmeellistä ollut.

Hetki paikollaan.

Mikkeliin ajeltiin ukkosrintaman kanssa samaa matkaa, mutta Neitvuorelle päästyä sade taukosi, ja alkoi uudelleen vasta paluumatkalla Mäntsälän kohdilla. Jos telttayötä ei lasketa, oli kiva reissu ja löydettiin tosi nättejä paikkoja kuljettavaksi:

Heinolasta löydettiin luontopolku, joka kiersi lehtometsäisen saaren ympäri.

Tähden kanssa käytiin Mikkelissä jätskillä.

Mikkelin Urpolan luontopolku oli Tähdelle juuri sopiva lenkki, ja tosi kaunista joen lehtoa myös. Monessa paikassa oli niin korkealla kulkevia siltoja, että piti varmuudeksi laittaa Tähti remmiin.

dav

Urpolan luontotalo

Mikkelissä yövyttiin Säynätin retkeilyalueella, ja olipa hulppea paikka isoine kotineen ja siisteine uusine huusseineen. Yötä siellä ei ollut muita, muuta aamupäivällä, juuri kun oltiin lähdössä, sinne päräytti kaksi bussilastillista lapsia. 😀 Onneksi ehdittiin alta pois. Aamulla kierrettiin kahdessa erässä pätkän matkaa järvenrantaa pitkin, ja Peippo nautiskeli elvyttävästä mutakylvystä.

Neitvuorelle lähdettiin lammaslaitumien läpi, ja hetken jo mietin saanko nämä kaksi lammaskoiraa kunnialla lampaiden ohi.

Kukkulan kuningatar. Neitvuoren reitillä ei ollut muita kulkijoita, joten saatiin pitää upeat maisemat ihan itsellämme.

Pienempi lammaskoira. Vielä lampaat pikkuisen pelottivat.

Vauhdissa


Tähdellä on ikää nyt reilut 10 viikkoa, ja meno kovenee. Tänään on ensimmäinen päivä kun pentu on malttanut nukkua reilusti eilisen kyläilyreissun väsytettyä sen ihan kunnolla. Muutoin tuntuu että se roikkuu ihan koko ajan kädessä/lahkessa/huonekaluissa – silloin kun ei ole pissaamassa matolle. Iloinen ja toimelias pentu, siis! 😀

Viime viikolla treffattiin Essi-sisko, ja nahisteluksihan se tahtoi mennä. Ensin nuoltiin suupielet ja oltiin iloisia jälleennäkemisestä, ja sitten alettiin matsaamaan. Leluja pennut malttoivat hetken vetää nätistikin, mutta aika paljon niitä sai myös erotella:

Samoin viime viikolla käytiin Hyrylässä tutustumassa samanikäiseen hurjan söpöön lapinkoira Silmuun. Alkulenkki oli taas melkoista tahtojen taistelua, mutta kun viivyttiin metsässä tarpeeksi pitkään, loppumatka sujui jo sovussa:

Muutama päivä sitten treffattiin Sydi. Sydi oli innoissaan pennusta, mutta ilme alkoi synketä uhkaavasti kun Tähti kävi liian röyhkeäksi ja meinasi alkaa maistelemaan Sydin kankkuja:

Hikka oli ensimmäinen aikuinen leikittäjä, ja pienen varovaisen tuumaushetken jälkeen Tähti lähti leikkiin mukaan. Tähdelle mieluisampaa taitaa olla painiminen, mutta sinnikkäästi se yritti Hikkaa kuitenkin jahdata.

Omassa laumassa menee vaihtelevan mukavasti. Tomppa on alkanut olemaan pennun lähellä ehkä vähän rennompi, ja Peippo päästää välillä Tähden viereen nukkumaan ja on pari kertaa hirveän murinan säestyksellä vetänyt leluakin pennun kanssa. Aika paljon se tahtoo Tähteä komennella, ja eilen se suuttui kovasti kun Tähti hössäsi remmissä ulko-ovella lenkille lähtiessä. Se olikin eka kerta kun Tähti pelästyi Peippoa pidemmäksi aikaa, mutta silti sen piti vastata Peipon rähinään murisemalla sille takaisin.

Tähti kirputtaa Tomppaa varpaasta, ja Tomppa on hyvin kiusaantuntut tilanteesta 😀 :

Kovin on pentua siis sosiaalistettu, mutta luulen vähän, että työ on aika turhaa. Tähti on luonnostaan reipas ja utelias, ja niin avoin ja sosiaalinen että vaikea kuvitella sen tuosta muuksi muuttuvan vaikka ei ihmisten ilmoilla kovin liikuttaisikaan. Lauantaina käytiin hurmaamassa ihmisiä PK-ässämmissä, ja sielläkin Tähti oli kerrassaan reipas ja mukava seuralainen, joka moikkasi iloisesti sekä ihmiset että koirat. Aika montaa kättä tulikin sinä päivänä nakerrettua.

Jälkiä ollaan tehty taas muutama, ja nyt alkaa vauhtia ja intoa olla sen verran, että puolet nameista jää syömättä. Taidan kokeilla seuraavaksi jättää toisen namin askelelta pois, ja ehkä jopa lisätä ihan vähän väliä askelten väliin.

Perusasentoja ollaan vahvisteltu pikkuisen, ja tänään tehtiin ekat ”seuraamispätkät”. Enimmäkseen aika on kuitenkin mennyt maailmanmenon ihmettelemiseen ja aika paljon ollaan leikittykin. Onneksi Tähti leikkii jonkun verran itsekseenkin, mutta täytyy myöntää että yöheräämiset ja hätistelyt kielletyistä touhuista väsyttävät vähän. Mutta on tuo kyllä niin täydellinen pentu, onni on tuommoinen omistaa.

 

Lauma muotoutuu

Reilu viikko on elelty kolmen koiran lauman kanssa, enkä olisi uskonut, että näin hienosti menee jo nyt. Peippo tuntuu jopa tykkäävän pikkuisesta, ja ihan kuin se olisi saanut samalla jotenkin itsevarmuuttakin lisää. Toki se välillä pörisee Tähdelle, mutta antaa sen myös tulla lähelle, ja yrittää välillä jopa leikittää sitä. Tomppa hiukan stressaa pentua, ja jos se ärähtää Tähdelle, se tuntuu menevän ihan lukkoon siitä mitä tuli tehtyä. Mutta kun muistaa antaa Tompalle tarpeeksi tilaa tuntuu senkin kanssa menevän ihan hyvin. Lenkit tehdään kaksitellen, kuka milloinkin kenenkin kanssa – vaikka Tähtihän nyt ei tietenkään vielä varsinaisesti lenkkeile ainakaan ilman kantoliinaa. Yksinoloakin on siis tullut harjoiteltua ihan luontevasti, ja sekin sujuu aika kivasti. Jos Tähti jää ihan yksin se saattaa protestoida kun muu porukka lähtee, mutta kun olen oven takana kuulostellut hetken, se tuntuu hiljenevän melkein saman tien. Jos sen jättää jomman kumman ison koiran kanssa, se ei välttämättä vingu perään ollenkaan. Myös autohäkissä oleminen ja sinne jääminen on helppoa, eikä oksennuksiakaan ole onneksi enää tullut ollenkaan vaikka aika paljon ollaan autoiltu.

Koska napero on niin helppo tapaus, ollaan tehtykin sen kanssa jo vaikka mitä. Itse asiassa pitää hiukan miettiä miten paljon sitä minnekin riepottelee että jää myös tarpeeksi palautumisaikaa kaikesta uudesta ja jännittävästä. Mitään se ei varsinaisesti ole kyllä vielä pelännyt, aluksi se voi olla varovainen ja funtsia tilannetta, ja sen jälkeen sitten tutustutaan asiaan ihan reippaasti. Paitsi että ihmisiä ei tarvitse paljoa ihmetellä, vaan se haluaisi syöksyä kaikkien syliin heti paikalla. Kerran puistossa se pääsi jo karkaamaan vieraiden matkaan, ja sai tietenkin vielä hyvän palkan siitä rapsutusten muodossa. Harmi kun en tunne ketään lapsellisia, olisi kiva vielä vahvistaa vähän sitäkin asiaa.

Vieraisiin koiriin suhtaudutaan myös mutkattomasti, ensin katsellaan, sitten tutustutaan, ja sen jälkeen viritellään leikkiä. Pentuleikkikoulussakin käytiin, mutta se oli vähän kuin koirapuisto – liikaa koiria ja liian erilaisia koiria, ja muutenkin vähän hallitsematonta hommaa kontrollifriikin makuun. Sen jälkeen ollaan treffattu vähän vanhempi stabyhoun-pentu, Arvon kanssa tehtiin remmilenkki syystä että Arvo on “hiukan” raju liikkeissään, ja tänään käytiin lenkillä ja uimassa Tepon kanssa. Teppo tuli vielä kyläänkin ja Tähti sai kunnon leikitykset Heiniltä.

Koska retkeily on emännän sydäntä lähellä, ollaan tietenkin jo telttailtukin kun yötkin vähän lämpenivät. Reissun ainoa hankaluus oli teltan pystytys Tähden kanssa kun rapisevan ja kahisevan teltan päällä oli tosi kiva vetää rallia, samoin tietty teltassa sisällä. Onneksi olin älynnyt ottaa mukaan jäniksenkorvan, joka rauhoitti menon tehokkaasti, ja sen jälkeen pentu nukkuikin niin sikeästi ja hyvin että mietin jo onko sillä kaikki kunnnossa. Aamullla käytiin hiekkarannalla kirmaamassa, ja päivällä vierailtiin nopeasti Hangossa – nopeasti siksi että siellä oli ilmeisesti joku veneiden kiihdytyskilpailu ja omaan makuun ihan liikaa ihmisiä ja meteliä. Kantoliinareissussa käytiin vähän matkaa Tulliniemen luontopolkua, mutta ilma oli liian helteinen pennun kanniskeluun. Takaisin tullessa käytiin pissalla Mustion linnalla.

Jälkiharjoittelu on tietty myös aloitettu, ja koska olen niin hätäinen niin ilman mitään ruutuja suoraan lyhyillä nurmijäljillä. Tähti näyttäisi olevan maavainuinen ja kovasti kiinnostunut hajuista, ja nopeasti se hoksasi että jäljeltä löytyy ruokaa. Kymmenen metrin jäljessä menee aikaa vielä todella kauan, ja pidempiä ei muutenkaan voitaisi tehdä kun nytkin vatsa täyttyy kun joka askelelta löytyy kaksi namia. Muita opittuja taitoja on ruokakupille meneminen vasta luvan kanssa, ja portin takana istuminen siihen saakka että portti avataan. Ihan hiukan ollaan tehty jo perusasentoharkkaa edessä ja sivuilla. Ja tietty noutoa, kun pentu useimmiten tuo heti takaisin sille heitetyn lelun. Myös kun se voittaa vetoleikissä se yleensä vie lelun muutman metrin päähän ja palaa sitten sen kanssa heti takaisin. Ihan mahtavaa!

Vaikka nyt taitaa olla kaikkein työläin ikä menossa, tuntuu että tuo nappula on kyllä niin itselle sopiva ja hirveän rakas jo nyt. Mi valitsi jostain syystä Estridin minulle jo heti syntymän jälkeen, ja samoin minä olisin valinnut sen kaikista pennuista jos vapaasti olisin saanut ottaa minkä vaan. Kolme koiraa on vähän liikaa, mutta yhtään ei kyllä tämä ostos harmita.

Jos ihan vähän jotain kurjaakin, niin Peipolla on ollut muutamana päivän kummallista pissavaivaa. Päivän eka pissa on normaali, mutta loppupäivästä se on tehnyt pitkiä kyykkäyksiä ilman että sieltä tulee kuin pari pisaraa. Ei tuntuisi sattuvan kuitenkaan, mutta ajattelin huomenna mitata happamuuden ja siitä riippuen mennään lääkäriin jos homma jatkuu.

Uudet kuviot

Team Pirttimäki keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti melkein sivistyksen pariin. Kylä on hiljainen ja metsät vieressä, joten minkäänlaisia vieroitusoireita vanhasta kodista ei tainnut tulla kenellekään. Ollaan kaikki tyytyväisiä täällä, ja Peippo on varmaan tyytyväisempikin kun yhden päivälenkin sijasta se saa nyt kolme, ja sehän ei ole kovin omaa isoa pihaa koskaan arvostanut. Tompalle on onneksi sitten oma pieni takapiha missä makoilla.

Treeneissä ollaan käyty edelleen tuossa naapurissa Hannelen koutsaamana, mutta juuri muuta ei olla sitten tehtykään. Kerran koitin mennä Peipon kanssa nurmikentälle harkkaamaan, ja eiköhän siltä heti lähtenyt yksi kannuskynsi irti pallon perässä juostessa. Viime viikolla se jumitti selkänsä ilmeisesti uidessa, ja sehän uikin peräti kahtena päivänä peräkkäin viiden minuutin ajan. Vesi oli sen verran lämmintä että itsekin tarkenin siellä uiskennella, että vaikea kuvitella jumimisen kylmyydestäkään johtuvan. Mikä kurjinta, Peippo myös pissasi ensimmäisen kerran alleen. Ei ollut iso lätäkkö, ja se kyllä joi aika paljon ennen sitä, mutta vähän pelkään että tästä se taas lähtee. Toivottavasti menee vielä pitkään ennen kuin vaiva pahenee, mutta Peipon kanssa ei varmaan voi niin kauaa tuota katsella kuin Selman – Selmaa se ei haitannut yhtään, mutta luulen että Peippo kyllä kärsii kun huomaa heräävänsä pissalätäköstä.

On Peipolla sentään uusi harrastuskin, nimittäin packrafting. Tomppaakin yritin siihen totuttaa, mutta arvattavasti lautan periksi antava pohja ei ollut Tompan mieleen. Mutta kiva että edes Peipon voi ottaa toisinaan reissuun mukaan, kun tuo harrastus tuntuu vievän niin hyvin mukanaan. Uusia reissukavereitakin ollaan saatu, tosi kiva kun noita hommia on enimmäkseen tullut tähän saakka tehtyä yksin.

Tomppa täytti 11 ja pääsi sen kunniaksi kiipeämään Jaanankalliolle. Kevyesti jalka vielä nousi, eikä korkeanpaikankammosta ollut enää jälkeäkään.

Ilman yhtäkään koiraa käytiin Karstun linnavuorella ja Karkalissa.

Vanhoilla kulmilla lenkkeilemässä

Käytiinhän me Peipon kanssa epistelemässäkin. Mestariluokasta 2 pistettä vajaa tulos saatiin Hannelen tuomaroimana, eli samat pisteet oltaisiin saatu virallisissakin. Peippoa jännitti alkuradasta yllättävän paljon, mutta sitten homma lähti kulkemaan hienosti.

Sadepäivänä taivallettiin Meikojärven ympäri ja perään kallioilla kulkeva ihana metsälenkki. Matkaa kertyi 13 kilometriä.

Meikossa syötiin ihan gourmet-tason eväät retkikaverin ansiosta. Koko pävän jatkunut sadekin laantui sopivasti tauon ajaksi

Melontaseikkailu nro 1 Kytäjoen ja Vantaanjoen maisemissa. Hellepäivänä oli ihana lipua keväisissä maalaismaisemissa.

Melontaseikkailu nro 2 Mustijoella. Kauhea vastatuuli, mutta tälle lajille tuli kyllä lopullisesti sydän menetettyä.

Maailman paras hölkkäkaveri. Toivottavasti yhteisiä lenkkejä riittää vielä paljon juostavaksi.

Laivakoira ekaa kertaa kyydissä. Lunki tyyppi.

Melomishommat on mukavia kun aina löytyy sopiva tyyny pään alle.

Vihtijärvellä kesän ekalla uinnilla.

 

 

Muutoksen tuulia

Niin paljon on ollut muuta ajateltavaa ja tehtävää, että bloginpäivityskin on jäänyt. Harkoissa ollaan käyty tosi laiskasti, lähinnä vain Hannelen viikkotreeneissä Jokelassa, ja koirat ovat olleet muutenkin vähemmällä tekemisellä. Jokusen kerran ollaan sentään käyty Peipon kanssa hölkkäämässä. Tomppaakin koitin ottaa mukaan pari kertaa, mutta pakko vaan on hyväksyä se tosiasia, että se on jo liian vanha noille lenkeille. Hiukan pelottavaa, koska omakaan kunto ei todellakaan ole mikään hirveän hyvä. Tomppa pyörii myös jaloissa tavallista enemmän ja tuntuu olevan aina tiellä – mahtaakohan se olla tulossa jo vähän höppänäksi? Myös Peipon 7-vuotispäivä meni tänä vuonna ohi ilman että otin siitä edes juhlapäiväkuvaa. Miten sekin voi olla noin vanha, kun se juuri oli semmoinen pikkuinen söpö pallero?

Peipon kanssa käytiin Tamskilla kisoissa, ja pilasin taas vaihteeksi meidän suorituksen heti tokalla kyltillä nappaamalla siltä peräti -23 pistettä. Saavutus se on sekin! Peippo oli vähän yliviressä laiskan viikon jälkeen, eikä ollut ihan täysin kuulolla sekään, mutta eihän tuon oman miinussaaliin jälkeen muutenkaan enää hirveästi mahiksia ollut. Ja kivempi noin päin että Peippo on ylivireessä kuin että se olisi lamaantunut, kuten se on joskus ollut. Kasvattajakin kisoissa nähtiin, ihan sattumalta ja ekaa kertaa sitten Peipon pentuaikojen.

Suomenlinnassa ollaan myös oltu kahteenkin otteeseen harjoittelemassa sivistyksen parissa asumista, mikä on tullut tarpeeseen, koska todennäköisesti  jo muutaman viikon päästä asustellaan rivitalossa, jos vaan kaikki menee kuin on suunniteltu. Aikamoinen elämänmuutos siis tulossa, eniten ehkä Peipolle joka on pennusta asti saanut asua maalla ilman naapureita ja tottunut juoksentelemaan isolla pihalla. Onneksi siis ollaan saatu totutella naapureihin Suomenlinnassa, joten en ihan hirveästi osaa pelätä koirien sopeutumisen suhteen, enemmän ehkä oman sopeutumiseni suhteen. 😀 Toisaalta on tylsä muuttaa taajamaan, mutta onhan siinä hirveästi hyviäkin puolia – mukaanlukien se, että treenihalli tulee olemaan 300 metrin päässä kotoa.

Muitakin muutoksen tuulia on puhallellut viime aikoina, mutta eiköhän tästä taas kohtapuoliin päästä normaaliin treeni- ja lenkkirytmiin kiinni. Tosin Peipon kynnet alkavat taas murentua, joten voi olla että odotettavissa on joka tapauksessa treenitauko. Luulen että rokotuksilla käyminen laukaisi kynsivaivat, ajallisesti ainakin täsmäisi, ja sitä pelkäsin jo vähän etukäteen kun tiesin että monet slo-koirien omistajat lopettavat kokonaan koiriensa rokottamisen. Mutta ei tuo vielä pahalle näytä, jospa selvittäisiin tällläkin kertaa lievemmillä oireilla. Optimistina ilmoitin Peipon muutaman viikon päähän omiin kisoihinkin, menköön rahat sitten kannatuksena seuralle jos ei päästäkään osallistumaan.

Lauran kanssa ehdittiin kokeilla retkiluistelua ennen kuin kevät tuli. Tosi hauskaa hommaa, pakko varmaan syksyllä ostaa omat luistimet.

Jostain syystä luut on aina pakko syödä lähekkäin. Onneksi kumpikaan ei havittele toisen omaa.