Etelä-Pohjanmaan kansallispuistot

Kun ei juuri ole lukkoonlyötyä kesälomaohjelmaa, voi edellisiltana päättää lähtevänsä seuraavana aamuna kohti Pohjanmaata. Säätiedotus näytti pilvistä mutta ei juurikaan sadetta, ja vaikka mukavampi olisikin ollut retkeillä auringonpaisteessa, olivat koirat tyytyväisempiä – ja luultavasti puistoissakin vähän hiljaisempaa – kun keli oli viileä. Hiljaista puistoissa olikin, yhdellä Kauhanevan taukopaikalla oli väkeä, mutta muutoin ihmisiä nähtiin vain parkkipaikoilla. Kun autoteiden äänetkään eivät kuuluneet noin syvälle metsään, saatiin nauttia luonnon rauhasta täysin siemauksin molempina päivinä.

Kauhanevalle ajellessa poikettiin ex-tempore katsomaan Hämeenkyrön nähtävyydet: Timin pyhä mänty ja Vaivion PK-kenttä. 😂 Mänty oli ihan hieno, mutta ei erityisen kauniilla paikalla. Kaikenmoista on kyllä tuokin puu nähnyt, kun ikää on jo melkein 400 vuotta. Kelohan se nyt kyllä jo onkin. Selma pääsi poseeraamaan puun kanssa mittakaavaksi:

PK-kentälle tultiin kymmenen minuuttia ennen paikallisten purutreenien alkua, joten ehdittiin tehdä vain hätäinen ja huono harkka. Kenttä oli merkillinen kapea ja pitkä suopohjainen suikula, jossa ei kyllä liiemmin ylimääräistä tilaa hengailuun ole jos osallistujia on paljon. Huoh.

Kauhanevalle ehdittiin iltapäiväksi. Isommalta tieltä puiston parkkipaikalle oli kilometritolkulla kinttupolkua, ja olin jo varma että käännyin väärästä risteyksestä. Sieltä se reitin lähtöpiste kuitenkin löytyi sitkeän köröttelyn jälkeen. Neljän kilometrin rengasreitille mukaan pääsivät seniorit, ja maisema oli heti alusta pitäen niin kaunista että ekat pari kilometriä meni hyperventiloidessa. Ei voi kuin olla kiitollinen että näin kauniit maisemat on ennallistettu ja suojeltu, ja ihmisten iloksi on vielä rakennettu kilometreittäin pitkoksiakin. Reitin puolivälin maissa pysähdyttiin Kauhalammin laiturille ihailemaan kesäillan rauhaa. Lammelta lähdettyä vastaan tuli polkutyömaa, ilmeisesti tuonne lammelle pääsee jatkossa toista kautta myös esteettömästi. Reitin loppuosuus kulki keskiaikaista Kyrönkankaan kesätietä pitkin, ja siellä suomaisema muuttui kuivaksi kankaaksi. Peipon kanssa käytiin vielä erikseen katsomassa uudenkarhea lintutorni.

  

Kauhanevan lintutorni

Illasta lähdettiin huristelemaan kohti rannikkoa ja Kristiinankaupunkia. Matkalla piti taas lyödä jarrut pohjaan ja tehdä U-käänös, kun ohitettiin kivan näköinen rinne. Pikainen googletus selvitti, että kyseessä olikin rannikko-Pohjanmaan korkein kohta, Pyhävuori. Hiukan hämärää oli kun sadepilvet roikkuivat päällä, mutta pitihän sinne poiketa maisemaa ihailemaan:

Kristiinankaupungissa käppäiltiin Peipon kanssa lenkki, ja Selma pääsi hiukan venesatamaan jaloittelemaan. Kaunis pikkukaupunki tuo on, enkä muistanutkaan, että vanha puutaloalue on niin iso.

Peippo iltakävelyllä Kissanpiiskaajankujalla.

Aika täydellinen yöpaikka löytyi Siipyystä. Rantaa ei ollut, mikä olisi ollut mukava juttu, mutta pikkutien läheltä löytyi niin sopiva rauhallinen nurkka, että sinne jäätiin. Iltalenkillekin saattoi ottaa koko joukkion yhtä aikaa kun syrjässä oltiin.

Huonosti nukutun yön jälkeen (”joku” oli viiltänyt ilmatäytteiseen patjaan reijän) matka jatkui kohti Lauhanvuoren kansallispuistoa. Parkkipaikka löytyi suoraan näköalatornin alta. Lauhanvuori on länsisuomen korkein vuori, ja kun tornillakin riitti korkeutta, oli näköala tuhruisesta säästä huolimatta huikea.

Kuvassa vähän huonosti näkyvät tuulimyllyt olin kotimatkalla paikantavinani Kankaanpäähän saakka.

Ensimmäiselle kävelyretkelle luontopolulle pääsivät taas Selma ja Tomppa. Reitti kulki kangasmetsäistä vuorenrinnettä alas ja takaisin ylös, maisema oli enimmäkseen kaunista kangasta lahopuineen, mutta ei läheskään edellisen päivän mahtavan suomaiseman veroista. Paikan historia sen sijaan oli kiinnostava, polku jota pitkin käveltiin kulki muinaisrantaa pitkin ja vuoren huippu on 9000 vuotta sitten ollut saari, josta olisi voinut purjehtia veneellä Ruotsiin saakka.

60-luvulla istutettu peikkometsä oli reitin ainoa kohta joka ei ollut mäntykangasta.

Peippo pääsi vuorollaan vähän pidemmälle lenkille kivijadalla, eli valtavan kokoisella pirunpellolla. Reitti lähti suoraan jadan yli rakennettuja pitkoksia pitkin Spitaalijärven suuntaan, ja sitten poikettiin vasta tekeytymässä olevalle uudelle polkulinjaukselle ja siitä takaisin kohti lähtöpistettä. Puut oli krepattu koska polku oli vasta pelkkä pieni painauma sammalessa, mutta nelijalkaista matkaopasta seuraamalla ei tarvinnut välittää krepeistä. Reitillä oli paljon suota ja kangasmetsää, loppupuolella tultiin kauniin suon vieressä olevaan uuteen leiripaikkaan, jossa oli tuliterä laavu.

Varsinaiselta reitiltä haarautui tekeillä oleva polku.

Polulla ollaan, vaikkei siltä näytä. Opaskoira Peippo pysyi onneksi hyvin reitillä.

Suolta löytyi myös kummallinen pystykorva. Koirat olivat lainkuuliaisesti remmeissä miltei koko reissun, mutta Peippo oli pakko laskea välillä verryttelemään kun sen meno alkoi näyttää niin kankealta.

 

Takaisin kotiinpäin lasketellessa oli pakko pysähtyä Kankaanpäässä ottamassa torkut, ja torkkujen ja päivän ekan kahvikupillisen jälkeen jaksettiin vielä Tompan kanssa kiivetä Lavian Pirulanvuorelle. Pirulanvuori olikin taas iloinen yllätys: 250 metrin kiipeäminen jälkeen putkahdettiin kalliolla nököttävän näköalatornin juurelle, ja muutaman kerroksen vatsanpohjaa koetteleva kiipeäminen palkittiin mahtavalla järvinäköalalla. Jostain syystä tornissa huippasi ihan erityisesti – olisiko se voinut tuulessa hiukan elää – mutta hyvän aikaa piti näkymää ihailla, varsinkin kun sääkin oli vihdoin vähän kirkkaampi.

Huippureissu, ja mukava yhdistelmä etukäteen suunnittelua ja matkan varrelta bongattua. Koirat nyt joutuvat tämmöisissä reissuissa viettämään vähän turhan paljon aikaa autossa, mutta onneksi ne Tomppaa lukuunottamatta viihtyvät siellä hyvin. Parasta antia oli ehdottomasti Kauhanevan suomaisema, jonne on pakko päästä vielä joskus uudelleen, ja yllärinä Pirulanvuoren maisemat. Kiva olisi vielä viimeisellä lomaviikolla lähteä Peipon kanssa jonnekin vähän pidemmälle reitille, mutta ikävä kyllä se taitaa olla jo nyt remmissä kulkemisesta niin jumissa, että sitä ei voi viedä vähään aikaan minnekään missä pitää olla kytkettynä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s