Stereo-Tyyppi

Jyskissä alkoi tyyny-ale, ja Selmalle koitti uusi joulu. Kolmen euron tyynyjä raaski ostaa useammankin erilaisen, ja Selma sai valkata niistä heti mieleisensä (mitä muhkeampi ja pehmeämpi, sen parempi, sanoo Selma). Myyjä saattoi ehkä hiukan ihmetellä omituista sisustusmakua, enkä itsekään olisi uskonut muutama vuosi sitten, että löydän itseni alennusmyynnistä hamstraamasta koristetyynyjä koiralle. 

20150110_162757Selmalla on siis tyyny-addiktio, jota kai jonkinsortin sterotypiaksikin kutsutaan. Kunnon addiktin tavoin Selmakin väittää voivansa kyllä olla ilmankin, mutta omien ja sohvatyynyjen säästämiseksi on kuitenkin parasta että Selmalla on aina vähintään yksi ikioma tyyny. Nykyään niitä meneekin roskiin aika tiuhaan tahtiin, kun eräs nimeltämainitsematon karvaeläin on ottanut tavakseen pihistellä niitä. Ja se ei tosiaankaan ime, se nyhtää. No, ihan hyvä niin, eiköhän meille riitä yksikin stereo-tyyppi.

Jostain olen saanut sellaisen mielikuvan, että stereotypiat olisivat yleisempiä tuommoisilla vietikkäämmiksi jalostetuilla roduilla. En kyllä jotenkin osaa pitää tuota Selman harrastusta kauhean pahana asiana, eikä se edes tee sitä kuin silloin kun on hyvällä mielellä. Jos joku asia painaa, ei tyynyäkään huvita imeä. Käytännössä se kuitenkin viettää tyynynsä kanssa joka ilta ennen nukkumaanmenoa puolisenkin tuntia, ja imeminen huipentuu aina tyynyn nuolemiseen. Sitten onkin hyvä käydä nukkumaan pää sillä märäksi kuolatulla tyynyllä.

Muut stereotypiathan eivät taida olla tuommoisia ”hyvänmielen toimintoja”. Ainakin voisi kuvitella että hännän jahtaaminen tai ”kärpästen” napsiminen on jotenkin enemmänkin ahdistuneen koiran toimintaa? Itsellä ei niistä ole mitään kokemusta, joten tiedä sitten.

o o o

Treenailtukin ollaan, vaikka nyt näyttääkin uhkaavasti siltä, että toko-burnout on iskemässä – itselleni, siis. Ihan hyvään saumaan kyllä iskeekin, kun ajattelin juuri että koiratkin kaipaisivat ehkä vähän lomaa kun ollaan treenattu aika paljon viime aikoina.

Loppiaisena hurauteltiin taas Sudenpentuhallille treenaamaan Sarin siivellä. Sari oli suunnitellut ohjelmaksi ensin paikallamakuun, sitten Liljalle kaukot, ja lopuksi kaikille ässänmuotoisen ratapätkän missä päästiin harjoittelemaan takaaleikkausta. Paikallamakuu meni ihan hyvin, Peippo oli Liljan vieressä reunimmaisena. Ei ääntelyä tälläkään kertaa, ja alas ja ylös mentiin ihan käskyjen mukaan. Aksajutut tehtiin aika kiireellä. Takaaleikkauksia meidän pitäisi harjoitella vähän useamminkin, perinteisestihän niitä ollaankin tehty vain kisoissa. 😀 Mutta mukavat treenit oli taas, ja treenaamisen lomassa ehdittiin vielä kahvitella ja syödä Liljan tarjoamat sertisuklaat.

Viime viikolla kokeilin Selmalle pitkästä aikaa luoksetulossa takapalkkaa, ja huomasin, että Selma ehtii unohtaa lelun olemassaolon ennen kuin sen ehtii vapauttaa sinne. Siis muutamassa sekunnissa, ja niin kun lelut ovat sille tärkeitä! Unohteleehan se muutoinkin helposti asioita. Nyt kun ollaan saatu ruutu vihdoin jotakuinkin kuntoon, tunnari on taas alkutekijöissä. Ei se Selma tyhmä ole, mutta kyllähän tuo aika omanlaisensa tapaus on.

Ninan treeneissä Selma harjoitteli ohjattua noutoa. Vasen puoli ok, mutta oikeaa kun piti lähteä noutamaan, se säntäsi hirveää vauhtia kohti. Olikohan tekemässä luoksetuloa liikkeestä seisomisesta, vai mitähän päässä mahtoi pyöriä? Pitää ainakin jatkossa muistaa pitää selvempi tauko oman kääntymisen ja käskytyksen välillä. Peippoa varten kyselin myös Ninalta vinkkejä vauhdin saamiseksi. Peippohan tekee aina kaiken hitaasti siihen saakka että se saa liikkeseen varmuutta, mutta jospa nyt voitaisiin avittaa vähän. Nina neuvoi tekemään aluksi kapulan heittoja vinoon niin, että Peippo kuitenkin seisoo merkillä oikeassa asennossa. Tunnin jälkeen kokeiltiin, toimi! Varmaan aika nopeasti voidaan tästä edetä, ja voihan näitä ottaa sitten aina väliin että se vauhti pysyykin yllä.

Toisena liikkeenä Selma teki tunnaria. Ekalla yrittämällä se toi ihan pokkana väärän, ja vieläpä ihan kunnon haistelujen jälkeen. Seuraavalla yrittämällä toi oman, mutta maistoi ensin kaikkia muita. Sitten sille haettiinkin verkko kapuloiden päälle. Palataanpa siis pentuharjoituksiin tämän liikkeen osalta, ja tehdään lisäksi pari toistoa/viikko tuon verkon kanssa.

Että koko treenistä varmasti olisi jäänyt plääh-olo, järkytti Selma mielenrauhaani myös paikallamakuussa. Se oli jo ennen jättämistä levoton, ja itse makuussa katseli ympärilleen niin huolestuneen näköisenä, että oli pakko tulla näkösälle ennen ajan loppumista. Paikallaolo on ainoa liike seuraamisen lisäksi, joka on tähän saakka aina ollut varma! Mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että Selma on kipeä. Se on nyt joka työpäivä oksentanut päivän aikana sisälle, ja vatsa on edelleen kausittain löysällä. Ihme vaan ettei se vapaapäivinä oksentele ollenkaan?!

o o o

Jos oli keskiviikkona mälsät tokotreenit, niin sitä kivemmat agilityt oli torstaina. Rästittiin meidän viime talven ryhmässä, ja kahdeksi seuraavaksikin viikoksi on tiedossa treenit samassa ryhmässä. Peippo teki 3 kertaa 18 esteen radan; ekalla kierroksella kaksi kertaa peräkkäin, ja tokalla kierroksella vielä kerran. Ekan radan alussa se ei ollut taas kuulolla, mutta petrasi loppua kohden, toka rata oli tosi kiva, ja kolmannella kerralla se alkoi olla jo vähän hitaampi. Vaikeita ohjauksia ei ollut, ja sain tehtyä kerrankin muutaman oikea-aikaisen valssinkin, mutta varsinkin radan alkupuolella oli muutama tiukempi käännös, joissa Peippo tahtoo aina hidastua. Saas nähdä nopeutuvatko käännökset kun rutiinia tulee lisää, vai jäädäänkö me näihin nopeuksiin. Paikoitellen meno oli kuitenkin tosi kivaa ja sujuvaa. Pahin kohta koko radassa oli kepeillemeno, kun keppien takana sattui olemaan Peipon häkki, ja sehän on Peippo-pesiälle hirveä houkutus. Yleensä se saa aina kierroksen päätteeksi juosta häkkiinsä pallo suussa, niin että ymmärrettäväähän se tietty on että häkki vetää enemmän kuin kepit. 😀 Oikeasti on kyllä ihan älyttömän kiva että Peippo tykkää olla häkissä, helpottaa elämää kisoissakin aika lailla!

o o o

Lauantaina käytiin hallilla ensin Selman kanssa collieseurassa, ja sitten vielä Peipon ja Tomskun kanssa mudiseurassa. Selmakin teki ihan hyvän treenin (ja koitti nostella verkon läpi vääriä kapuloita), mutta paikallamakuussa se oli levoton Sydinkin vieressä. Sitä ei siis ahdista vieraat koirat, vaan se että menen siltä näkymättömiin.

Peippo oli hiukan tavallista löysemmällä tuulella, joten ehkä tosiaan kohta pidetään tokotaukoa. Teki se ihan kivasti kumminkin, ja sai taas vierasta paikallamakuuseuraakin.
Tomppakin teki iloisesti juttunsa, paitsi että se sai vetoleikkiessä pari kummaa sätkyä. Joko sen niska on kipeä, tai sitten se vaan pelästyi venyvää narupallon kuminauhaa…

Josta päästäänkin sitten Peipon terveysjuttuihin. Puristin siltä pari kuukautta sitten sen (ja oman!) elämän ensimmäisen rasvapatin, ja nyt parin kuukauden jälkeen se pahuksen kraateri on alkanut erittää jotain. Nyt siinä on rupi päällä, mutta vähän outoahan tuo kai on? Varpu pelotteli vielä muistuttamalla Ledin vastaavaa, joka johti lopulta massiiviseen leikkausoperaatioon. 😦 Vinkkejä vastaanotetaan, ja kai se on sitten soitettava maanantaina lääkäriin ja kysyttävä sen suhteen neuvoa. Kaikkea kanssa.

o o o

Alkuvuoden ja vuodenvaihteen kelit ovat olleet ihan kummalliset, ja sää on vaihdellut tuossa tuokiossa rännästä paukkupakkasiin ja takaisin. Muutama kiva aurinkoinen pakkaspäiväkin on ollut, mutta niin kylmä ettei kameraa ole tarjennut ulkoiluttaa. Kännykkä on onneksi aina mukana:

peippometsa

Metsä suuri, Peippo pieni.

20150106_111927

Hurtat ja hurtat. Ranskalaisen tassut näyttävät aika ranskalaisille, mutta eivät ne onneksi oikeasti ihan tuommoiset ole.

20150106_153915

Kukkulan kuningatar

20150106_151812 20150106_151138 20150106_113107

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s