Muutoksen tuulia

Niin paljon on ollut muuta ajateltavaa ja tehtävää, että bloginpäivityskin on jäänyt. Harkoissa ollaan käyty tosi laiskasti, lähinnä vain Hannelen viikkotreeneissä Jokelassa, ja koirat ovat olleet muutenkin vähemmällä tekemisellä. Jokusen kerran ollaan sentään käyty Peipon kanssa hölkkäämässä. Tomppaakin koitin ottaa mukaan pari kertaa, mutta pakko vaan on hyväksyä se tosiasia, että se on jo liian vanha noille lenkeille. Hiukan pelottavaa, koska omakaan kunto ei todellakaan ole mikään hirveän hyvä. Tomppa pyörii myös jaloissa tavallista enemmän ja tuntuu olevan aina tiellä – mahtaakohan se olla tulossa jo vähän höppänäksi? Myös Peipon 7-vuotispäivä meni tänä vuonna ohi ilman että otin siitä edes juhlapäiväkuvaa. Miten sekin voi olla noin vanha, kun se juuri oli semmoinen pikkuinen söpö pallero?

Peipon kanssa käytiin Tamskilla kisoissa, ja pilasin taas vaihteeksi meidän suorituksen heti tokalla kyltillä nappaamalla siltä peräti -23 pistettä. Saavutus se on sekin! Peippo oli vähän yliviressä laiskan viikon jälkeen, eikä ollut ihan täysin kuulolla sekään, mutta eihän tuon oman miinussaaliin jälkeen muutenkaan enää hirveästi mahiksia ollut. Ja kivempi noin päin että Peippo on ylivireessä kuin että se olisi lamaantunut, kuten se on joskus ollut. Kasvattajakin kisoissa nähtiin, ihan sattumalta ja ekaa kertaa sitten Peipon pentuaikojen.

Suomenlinnassa ollaan myös oltu kahteenkin otteeseen harjoittelemassa sivistyksen parissa asumista, mikä on tullut tarpeeseen, koska todennäköisesti  jo muutaman viikon päästä asustellaan rivitalossa, jos vaan kaikki menee kuin on suunniteltu. Aikamoinen elämänmuutos siis tulossa, eniten ehkä Peipolle joka on pennusta asti saanut asua maalla ilman naapureita ja tottunut juoksentelemaan isolla pihalla. Onneksi siis ollaan saatu totutella naapureihin Suomenlinnassa, joten en ihan hirveästi osaa pelätä koirien sopeutumisen suhteen, enemmän ehkä oman sopeutumiseni suhteen. 😀 Toisaalta on tylsä muuttaa taajamaan, mutta onhan siinä hirveästi hyviäkin puolia – mukaanlukien se, että treenihalli tulee olemaan 300 metrin päässä kotoa.

Muitakin muutoksen tuulia on puhallellut viime aikoina, mutta eiköhän tästä taas kohtapuoliin päästä normaaliin treeni- ja lenkkirytmiin kiinni. Tosin Peipon kynnet alkavat taas murentua, joten voi olla että odotettavissa on joka tapauksessa treenitauko. Luulen että rokotuksilla käyminen laukaisi kynsivaivat, ajallisesti ainakin täsmäisi, ja sitä pelkäsin jo vähän etukäteen kun tiesin että monet slo-koirien omistajat lopettavat kokonaan koiriensa rokottamisen. Mutta ei tuo vielä pahalle näytä, jospa selvittäisiin tällläkin kertaa lievemmillä oireilla. Optimistina ilmoitin Peipon muutaman viikon päähän omiin kisoihinkin, menköön rahat sitten kannatuksena seuralle jos ei päästäkään osallistumaan.

Lauran kanssa ehdittiin kokeilla retkiluistelua ennen kuin kevät tuli. Tosi hauskaa hommaa, pakko varmaan syksyllä ostaa omat luistimet.

Jostain syystä luut on aina pakko syödä lähekkäin. Onneksi kumpikaan ei havittele toisen omaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s